Such a lovely lovely voice

Haltioiden kylä, kokonaisuudessaan. Kylä on monikerroksinen ja valoisa, ennen kaikkea luontoon sopiva. Talot ovat väriltään vaaleita, arkkitehtuuriltaan kauniita ja elegantteja. Joissakin taloissa on käytetty samaa, valkoista marmoria mitä itse aroilla sijaitsevassa linnassa. Kasvillisuutta kylässä on paljon, lähes joka nurkalta löytää seinäköynnöksiä, koristepuita ja pensaita. Kylä on täysin piilossa metsässä, sitä verhoaa lumous jonka läpi ei voi nähdä, ellei tiedä mitä pitäisi katsoa. Vain ne, jotka kylässä asuvat, löytävät sinne.
Kylä sisältää niin asunnot, kuin puodit ja torit. Toreja haltioilla ei ole niin paljoa, mitä ihmisillä, mutta kauppoja ja putiikkeja sitäkin enemmän. Majataloja on siellä täällä, osa tasokkaampia mitä toiset.

Öisin kylän kauniita katuja valaisee satunnaisesti ympäriinsä leijailevat maagiset valopallot. Päivisin auringonvaloa valoa tihkuu latvustojen lomasta. Kylää ei ympäröi muurit, eikä aidat. Haltiat luottavat täysin jo vuosisatoja toimineeseen maagiseen illuusioon, jonka ansiosta ihmiset eivät voi löytää tänne.

Valvoja: Crimson

Such a lovely lovely voice

ViestiKirjoittaja Forte » 26 Kesä 2013, 19:31

Darionilla oli oikein hyvät suhteet perheeseensä, sen verran, mitä sitä oli enää jäljellä. Hän harvoin enää tapasi äitiään tai ainooa veljeään Dastania, joten tapaamisen olivat joka kerta yhtä lämpimiä, ja silloin harvoin, kun veljekset tapasivat toisiaan, Dastanilla oli tapana tuoda pikkuveljelleen jokin pieni lahja. Tällä kertaa Darion oli saanut Dastanilta lahjaksi erikoisen harpun. Mainittakoon, ettei Darion oikeastaan ollut ikinä harppua soittanut sen kummemmin, hänen äitinsä mielestä harppu oli naisten soitin. Joka tapauksessa, se oli hyvin kaunis, metallinen soitin, elegantti, melko pieni ja sen ääni oli hyvin pehmeä ja sointuva ja sitä oli miellyttävää kuunnella. Sen käyrää runkoa kiersi viiniköynnöstä muistuttava kuvio, sekä kohokuva lohikäärmeestä, jonka pitkä, käärmemäinen keho oli kierynyt varren ympärille. Lohikäärmeet silmät olivat kiiltävät, ne saattoivat olla pieniä jalokiviä tai puolijalokiviä. Se, mistä alunperin harppu oli peräisin, oli Darionille arvoitus. Hän epäili tulisen tempperamentin omaavan veljensä vain tappaneen jonkun muusikkoparan ja vieneen hänen arvokkaan soittimensa. Sitä sattui aina silloin tällöin. Joten nyt tuo kaunis soitin oli Darionin omaisuutta.

Viulistille kielisoittimet eivät olleet haaste, mutta harppu oli kieltämättä hyvin erilainen, kuin mihin Darion oli tottunut. Hän ei oikein tiennyt, mitä tekisi soittimella, jota ei voinut käyttää. Hiljainen soitin olisi surullinen ja sieluton. Veljen jatkettua loputonta vaellustaan, Darion jäi kylään tutkailemaan uutta soitintaan paremmin. Hän istui lähellä kylän keskusaukiota, suurilehtisen puun varjossa, ja viritti harppua. Kun oikea sävelkorkeus oli löydetty, Darion saattoi kunnolla kokeilla soittimen tehoa. Hän näppäili muutaman soinnun, kuulosteli sitä hetken, ja viritti vähän lisää. Ei hassumpi.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Kesä 2013, 21:03

Perian

Mikä olisikaan parempi päivä vierailla kylässä, kuin kaunis kesäpäivä. Kerta kuningatar oli lähtenyt omille vierailuilleen, ei vallitsijatar tarvinnut pikku lemmikkiään. Perian oli siis saanut vapaata, eikä hän välttämättä välittänyt viettää vapaapäiviään linnalla, pienessä kuninkaan pelossa. Palvelijan ja kuningattaren suhde oli käynyt vähän syvemmäksi ja kaiketi se oli vain ajan kysymys, kun kuningas kävisi huomauttamaan asiasta tai vain mestauttamaan satyyrin. Kuitenkin, kaikki se aika kuningattaren kanssa oli sen arvoista, jos satyyrilta kysyttiin.
Sorkkajalkainen oli taittanut matkan kaupungista kylälle jälleen yksin, vain käydäkseen tarkistamassa matkoilla olevan ystävänsä asunnon kunnon. Pölyinenhän se oli, mutta satyyri ei sitä aikonut siivota! Olkoon pölyinen, ei hänellä ollut aikaa moiseen. Kunhan mökki pysyi pystyssä ja kukaan ei sinne murtautunut, niin hyvä.

Kun asunto oli tarkistettu, kävi valkeaan, koreaan asukokonaisuuteen pukeutunut satyyri jatkamaan matkaansa. Muutaman tutun sarvipäinen kohtasi kylällä, mutta ei sen pahemmin jäänyt juttelemaan. Sen sijaan matka kävi kohden majataloa, jossa satyyri ajatteli yöpyä ainakin pari yötä. Kerta tänne asti oli jaksanut patikoida, ei Perian nähnyt mitään syytä lähteä saman tien pois.
Kevyt kopse kävi vasten katukiveä, satyyrin tehdessä tietään keskusaukion läpi kohden majataloa. Raskas laukku alkoi jo painaa, joten oli jo aikakin löytää paikka, johon se turvallisesti laskea. Eipä laukku sisältänyt muuta, kuin vaatteita ja valuuttaa, mutta silti se oli nyt Perianille kaikki kaikessa. Sehän olisi ollut katastrofi, jos hän laukkunsa olisi hukannut! Kaikki ne kauniit vaatteet!
Yllättäen askel kuitenkin kävi pysähtymään seinään, tarkan kuulon käydessä rekisteröimään mitä kauneimman soinnun lähistöltä. Intensiivisensininen katse kääntyi heti äänen suuntaan, kiinnittyen nyt tummapintaiseen vieraaseen. Kauaa katse ei kuitenkaan pysynyt itse harpun soittajassa ääni oli harpusta tullut, sitä nyt ei kauaa tarvinnut miettiä vaan katse kääntyi itse instrumenttiin. Kauniskasvoisen silmät kapenivat, katseen tarkentuessa tarkastelemaan tuota mitä kauneinta harppua! Perian ei koskaan ollut nähnyt mitään noin kiehtovaa, eleganttia ja samalla kaunista soitinta. Ja se ääni, ah, sekin oli kuin itse enkelten harpuista.
Perianin täytyi saada tuo soitin.

Hetken satyyri pohti strategiaa jolla lähteä liikkeelle, kunnes kävi lähestymään tuota oudonnäköistä nuorta miestä mikä sitten lienikään rodultaan. Hitaasti ja hiljaa Perian käveli harpunsoittajan vierelle takaviistosta, käyden sitten pienesti kumartumaan tuon puoleen niin, että saattoi tunkea olemuksensa ainakin toisen silmäkulmaan.
Tienaisitte enemmän jos soittaisittekin sitä Kunnolla Keskellä toria Perian kävi pamauttamaan, nostaen samalla kasvoilleen sen tutun ystävällisen hymyn, jonka saattoi myös virnistykseksi tulkita.
Vai eikö teitä kenties huvita tänään harppuanne soitella? Tuttuun tapaansa Perian teititteli tuntematonta, puhuen haltiakielellä. Olivathan he sentään haltioiden kylässä, luulisi täällä nyt jokaisen osaavan edes vähän itse suippokorvien kieltä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Forte » 26 Kesä 2013, 21:33

Taiteen vaikutuksen alaisena Darion harvemmin kuuli tai näki mitään muuta ympärillään. Hän oli täysin keskittynyt pienen harpun tuottamaan, täydelliseen ääneen. Niin kauniilla esineellä varmaan voisi tienatakkin vähän, kunhan oppisi vain soittamaan sitä täydellisesti. Jos taide ei ollut täydellistä, sitä oli turha päästää ateljeen ulkopuolelle. Darion soitti muutaman, hieman pidemmän soinnun ja jonkun pätkän jotain yksinkertaista laulua. Joskus Darion hyräili soiton aikana, mutta harppu itse lauloi niin kauniisti, ettei se kaivannut osakseen muita ääniä. Puolidemoni saattoi vain sulkea silmänsä ja nauttia musiikin tuomasta ilosta.

Ongelma vain oli, että jäädessään niin syvästi kiinni musiikin pauloihin, Darion ei kuullut lähestyviä askeleita. Hän ei ollut lainkaan tietoinen, että joku oli tunkenut naamansa turhan lähelle. Darion, joka yleensä oli hiljainen, pelästyi samaan aikaan kolmea eri asiaa. Ensinnäkin, vieras ääni aivan hänen korvanjuuressaan. Toiseksi, vieras naama hänen naamansa vieressä. Kolmanneksi, näiden kahden yhdistelmästä aiheutuva, lyhyt huudahdus, joka lähti puolidemonista itsestään. Darion kierähti sivulle nopeasti, mutta sangen kömpelösti, jääden lopulta vain puolittain istumaan ja puolittain makaamaan. Oli ihme, ettei hän lyönyt päätään samalla takana kasvavaan puuhun. Mitä ikinä tämä vieras henkilö olikaan sanonut, Darion ei ollut kuullut sanaakaan.

Selvittyään tästä lyhyestä draamasta, Darion saattoi nousta takaisin sivistyneempään asentoon istumaan. Sentään harppu oli yhä hänellä, tiukasti nyrkkiin puristetuissa sormissaan.
"Mitä ikinä haluatkaan, pyydän, älä säikyttele.."
Darion sai sanottua, kunhan hän sai hermonsa taas kuriin. Vasta nyt puolidemoni saattoi kunnolla edes katsoa, mikä tai kuka hänet oli säikäyttänyt. Darion tiesi, ettei itse ollut tavallisimmasta päästä, mutta ei kyllä tasan ollut tuo toinenkaan. Sillä oli jonkin eläimen jalat. Lampaan tai vuohen, ehkäpä. Ja sarvet myös. Darion näyttäisi olevan tekemisissä toisen demonin kanssa. Harvinaista, yleensä hän pysytteli kauempana äitinsä puolen lajitovereista.
"Eh..anteeksi äskeinen, taisin vähän säikähtää. Oliko teillä jotain asiaa?"
Darion mutisi hieman nolona, tajutessaan, ettei hänen äskeinen temppuilunsa tainnut olla ihan arkipäivää.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Kesä 2013, 13:55

Tämä tummahipiä ei selvästikään ollut ajan tasalla ympäristönsä tapahtumista ja kävikin täten pelästymään suuresti, kun tuntematon oli yllättäen suunsa avannut korvanjuuressa. Perian vain virnisti pienesti, katsellen oudon tuttavuuden hulvatonta reaktiota. Eihän hän edes ollut pelottavannäköinen, saatikka sitten uhkaava. Olisiko tämä nuoriherra kenties slaagin saanut, jos joku vähän pelottavamman näköinen otus olisikin ollut satyyrin tilalla?
Perian suoristautui ja laski laukkunsa puun viereen, katsellen huvittuneen näköisenä tummapintaista tuttavuutta. Lopulta tuo kävikin pyytämään, ettei satyyri häntä säikyttelisi, mitä ikinä sitten saattoikaan haluta.
Ah, anteeksi, uskokaa pois, tarkoitukseni ei ollut säikyttää teitä Satyyri tokaisi virnistäen pienesti.
Kun muukalainen oli saanut itsensä taas rauhoiteltua, kävi tuo kyselemään, oliko satyyrilla kenties jotain asiaakin.

Ehkä oli, ehkä ei Perian jatkoi astellen nyt paremmin tummapintaisen näkökenttään, jottei tuon päätään tarvinnut liikaa käännellä Se riippuu siitä, minkä laskette asiaksi ja täytyykö asian olla tärkeää, jotta sen saisi esittää.
Mutta asiani koski lähinnä sitä pientä hämmästystä, mikä teidänkaltainen muusikko? aiheutti. Ette näytä kovin tuotteliaalta tällä tavalla soitellessanne harppuanne Vai ettekö kenties osaa? Heleän kauniista puheesta ei ollut tulla loppua, nyt kun Perian oli vauhtiin päässyt. Puheen lomasta kävi intensiivinen katse tarkkailemaan tummahipiän piirteitä ja eleitä, tutkien tuon päästä varpaisiin, mahdollisimman huomaamattomasti.
Ah, mutta kuinka törkeää minulta olla edes esittäytymättä Teatraalisen dramaattinen voihkaisu karkasi satyyrin sirojen huulien välistä, tuon ottaessa askeleen, toisenkin taemmas ja kävi kumartamaan syvään, elegantisti ja isoeleisesti Perian on nimeni, palvelija ammattini, satyyri lajini. Itse haltiakuninkaan hovista, palveluksessanne
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Forte » 27 Kesä 2013, 14:19

Säikähdyksestä johtuneiden kuperkeikkoja heittely puolivahingossa ei tuntunut säikäyttävän tuota vierasta demonia suuntaan eikä toiseen, hän vaikutti lähinnä turhan huvittuneelta Darionin tekemisistä. Yleensä Darion ei noin vain saanut seuraa, kyllä moni hänen musiikkiaan mieluusti kuunteli, muttei jäänyt sen kummemmin keskustelemaan. Se, miksi kyseinen vuohikinttu oli jäänyt paikalle, oli mysteeri, sillä Darion ei ollut edes soittanut kovin tosissaan. Miehen hilpeässä ja ylikohteliaassa puhetavassa oli jotain uhkaavaa, jotain lievää lipevyyttä, joka sai Darionin varuilleen. Ironisesti, hän ei tuntenut oloaan erityisen luottavaiseksi, jos joku oli hänelle mukava ilman mitään ennakkoluuloja tai ennakkokäsityksiä. Varmasti tällä vieraalla oli jokunen ketun häntä kainalossa, mutta mitä hän oikeastaan tavoitteli, ei vielä ollut valjennut puolidemonille. Kannatti vain katsoa ja odottaa.

Darion antoi rauhassa vieraan puhua loppuun kummallisen, korulauseisen esityksensä, ennen kuin vastasi yhtään mitään. Vai että satyyri, ei demoni, kuten Darion oli epäillyt. Sikäli nyt niillä oikeastaan eroa olikaan. Puhetyylistä puolidemoni olisi epäillyt Perianin olevan kenties näyttelijä tai näytelmäkirjailija, hän ei ollut koskaan nimittäin kuullut palvelijan puhuvan noin. Mutta ehkä hovissa tosiaan kaikilta vaadittiin kultaista kieltä.
"En kyllä ole minkään palveluksen tarpeessa."
Darion aloitti, Perianin päästyä loppuun, ja jatkoi siitä nopeasti takaisin aikaisempaan aiheeseen musiikista.
"Kuulit minun soittavan vai? No, olen tuottelias viuluni kanssa, harppu ei ihan ole alaani, kunhan viritin ja kokeilin sitä hieman. Luultavasti joku minua taitavampi harpisti saisi siitä hienoja säveliä aikaan. Olen muuten Darion."
Hyvien tapojen mukaisesti Darion ojensi kättään Perianille, vaikka se tuntuikin hyvin pieneltä eleeltä kumarruksen jälkeen.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Kesä 2013, 01:46

ehkä olette, ehkä ette. Ehkä ette vielä tiedosta sitä Perian kävi vastaamaan virnistäen, tämän tuntemattoman todetessa, ettei ollut minkäänlaisen palveluksen tarpeessa. Kaikki tarvitsivat aina jotain, oli se sitten suurta, pientä tai mahdotonta. Tietenkin Perian pyrki toteuttamaan kaikki toiveet, mitä pystyi ja mitä jaksoi, mistä hyötyi sillä hänellähän oli veressä palveleminen, miellyttäminen.
Satyyri kävi nyökkäämään, tummahipiän kysellessä, oliko hän kuullut toisen soittavan. Outo tuttavuus kävi kuitenkin kertomaan myös, että oli parempi viulun kanssa, eikä harppu oikeastaan ollut hänen soittimensa. Sininen katse kävi terävöitymään entistä enemmän. Toinen ei siis periaatteessa tarvinnut harppua, joten sen saattaisi saada paljon helpommalla tuolta. Hienoa! Ei tarvitsisi niin kovasti rehkiä kai.

Mies kävi myös esittelemään itseensä puheidensa lopuksi, nimeten itsensä Darioniksi ja ojentaen kättä satyyrin puoleen. Valkean miehen katse tipahti tuijottamaan tuota tummaa kämmentä hetkeksi, miettien, kuinka likainen se mahtoi olla. Koska Darion viimeksi oli kätensä pessyt? Uskalsiko siihen koskea? Lähtikö Darionin kädestä väriä? Toivottavasti ei sillä Perian ei halunnut mitään tummaa iholleen! Jos ei laskettu tummia meikkejä kasvoilla.
Satyyri kuitenkin sen sekunnin panikoinnin jälkeen tarttui Darionin käteen ja kävi puristamaan sitä rehdisti, kunnolla, muttei liikaa.
Hauska tavata teidät, Darion Hymy huulilla satyyri kävi julistamaan Ajattelitteko kenties sitten myydä harppunne, jos ette sillä mitään tee? Satyyri jatkoi saman tien, käyden nyt istahtamaan tai no, lähinnä kyykistyi, mutta pääsi yllättävänkin matalalle jalkojensa kera Darionin viereen.
Se taitaa olla arvokaskin. Kovin uniikinnäköinen se ainakin on Perian ei näyttänyt minkäänlaisia eleitä tehdäkseen lähtöä, häiritsi se sitten tai ei. Kuitenkin, oli varmasti selvää jo, mikä satyyria mahdollisesti kiinnosti Tai sitten tuon utelut harpusta saattoi laskea vain satunnaiseksi keskustelun jatkamiseksi, mistä sitä tiesi jos satyyri halusikin vain tutustua tai oli yksi niistä ylisosiaalisista henkilöistä.


// Kello on kaksi. Nukkuminen on heikoille. Terveisin yökukkuja. Tästä johtuen pahoittelen mahdollisia typoja //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Forte » 28 Kesä 2013, 10:22

Kieltämättä Perian oli hyvin erikoislaatuinen tuttavuus. Hänen eleensä ja olemuksensa olivat kuin suurella näyttelijällä, mikä oli jossain elegantin hienouden ja lievän naurettavuuden rajamailla. Mutta niin kauan kuin Perian ei ollut uhka, Darion oli tyytyväinen. Kyllä hän aina yhden kummallisuuden kesti. Mutta silti Darion ei osannut vielä sanoa, mikä satyyrin oli hänen seuraansa vetänyt. Tuskin yksinäisyys, hyvin kaukainen mahdollisuus. Uteliaisuus? Ehkä, muttei kovin todennäköistä. Mikä tahansa syy ikinä olikin, se varmasti oli hyvin tärkeää, kerta Perian napotti edelleen paikallaan, ystävällisesti tarttui käteen tervehdyksen eleenä, ja hymyili kuin haljennut kurpitsa.
"Ilo on minun puolellani."
Darion vastasi esittelyn ja kättenpuristusten jälkeen. Hän ei ollut koskaan ymmärtänyt kyseistä sanontaa.

No, ainakaan Perian ei kierrellyt ja kaarrellut, vaan ilmoitti kysymyksellä olevansa kiinnostunut harpusta. Luonnollisesti. Darion huomasi tiukentavansa otettaan metalliharpusta, Perianin kyykistyessä hänen vierelleen.
"Jos yrität ostaa harpun, se ei ole myynnissä. Se oli lahja."
Ystävällisyydestäkin huolimatta Darionin ääni oli hyvin päättäväinen, hän ei harpusta luopuisi. Lahja oli lahja, oli se sitten hyödyksi tai ei. Darion ei todellakaan aikonut myydä veljeltään saamaa lahjaa, se olisi ollut uskomattoman loukkaavaa.
"En minä sen arvoa osaa sanoa, mutta ainakin sen ääni on kaunis."
Forte
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Kesä 2013, 20:47

Perian pystyi kuulemaan pään sisällään harpun kielien katkeavan ja ikkunoiden särkyvän, kun Darion kävi tokaisemaan, ettei harppu ollut myynnissä. Vain siksi, että se oli lahja Miten typerä lahja, jos Perianilta kysyttiin! Antaa nyt lahjaksi harppu henkilölle, joka ei edes osannut omien sanojensa perusteella soittaa mokomaa vehjettä! Millainen ajattelematon henkilö nyt moisen lahjan antaisi! No, eihän Perian sitä tiennyt, mutta jos häneltä olisi kysytty, olisi lahjan antaja mitä typerin henkilö maailmassa. Olisi edes antanut jotain hyödyllistä! Darion ei myöskään osannut sanoa harpun arvoa, mikä sinällään oli ymmärrettävää. Kuten todettu, harppu oli uniikki ja varmasti arvokaskin, jos vain löysi ostajan, joka harpuista oli kiinnostunut. Darion ei moisista soittimista tiennyt oletettavasti eikä siten ymmärrettävästi osannutkaan arvioida hintaa sille.

Perian ei hetkeen sanonut mitään, miettien tilannetta tarkemmin. Ilmeisesti Darion oli nähnyt satyyrin puheiden lävitse ja kieltäytynyt myymästä harppua. Satyyri voisi tietenkin jatkaa tätä kierrellen ja kaarrellen puhelua, tai sitten käydä suoraan asiaan, kuten tummahipiäkin oli tehnyt. No, mitä sitä suotta enää esittämään.
No mutta, enhän minä puhunut mitään sen ostamisesta Satyyri tokaisi pienesti, nätisti virnistäen Ette tarvitse sitä, myönnätte, ettette osaa soittaa sitä ja ettekä osaa arvioida sen rahallista arvoa
Miten olisi vaihtokauppa? Lahja lahjaa vastaan? Eikö se olisi vain reilua? Me molemmat hyötyisimme, teidän pitää vain nimetä, mitä mahdollisesti voisitte haluta tai toivoa ja minä voisin toteuttaa sen


// hyi kun on lyhyt vastaus, oh well //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Forte » 29 Kesä 2013, 21:24

Darion ei väittänyt olevansa paras olento tulkitsemaan muiden mielialoja, mutta Perian näytti kovin pettyneeltä, kun harppu ei ollut myynnissä. Darion arvosti sitä, että joku näki vaivaa ja ajatteli häntä lahjaa hankkiessa, vaikkei se kenties ollut sopivin lahja. Ajatus oli tärkeintä, eikä puolidemoni halunnut loukata veljeään myymällä tämän hankkiman soittimen. Oli melko todennäköistä, että harpusta saisi hyvän hinnan, mutta Darion ei ollut niin epätoivoinen. Varmaan kuka tahansa myy olisi tyytynyt puolidemonin päätökseen olla myymättä harppua, mutta nähtävästi Perian aikoi vielä yrittää. Darion päätti vain pysyä kovapäisenä tässä asiassa, mikään rahasumma ei olisi tarpeeksi iso, jotta hän luopuisi soittimestaan. Oli se sitten käyttökelpoinen tai ei.
"Enhän minä aluksi osannut soittaa viuluakaan. Voin hyvin opetella myös tämän soittimen salat."
Darion esitti nopeasti vastalauseensa, Perianin vielä yrittäessä saada häntä kiinnostumaan myymisestä.

Darion kuitenkin muisti Perianin maininneen olevansa haltiakuninkaan palveluksessa. Se, ja puheet vaihtokaupasta saivat puolidemonin hetkeksi jopa pohtimaan Perianin ehdottamaa vaihtokauppaa. Hän ei paljoakaan tiennyt hovin elämästä, mutta mikäli kuninkaalla oli yhtään muusikkoa viihdyttämässä, yhtään viulistia viihdyttämässä, täytyisi tällä henkilöllä olla erittäin hieno soitin. Sellaisen soittimen, parhaasta puusta ja hevosenjouhista tehtyyn, saadakseen Darion olisi kyllä valmis mihin tahansa. Kuninkaalle, ainakin huhujen mukaan, kelpasi vain paras, joten varmasti sama koski myös musiikkia. Darion voisi vaihtaa harpun johonkin arvokkaaseen viuluun kenties. Se kuitenkin oli hänen ykkössoitin. Mutta yhtä nopeasti mitä ajatus tulikin, se katosi. Darion ravisti nopeasti päätään, hän ei voinut olla niin alhainen, että antaisi saamansa lahjan pois.
"Pahoittelen, en ole kiinnostunut. Minun on kaiketi parempi jatkaa matkaani."
Darion nousi jaloilleen ja teki lähtöä, päästäkseen kiusallisesta tilanteesta ja edes vaihtokaupan harkitsemisesta nopeasti pois.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Heinä 2013, 13:44

Olihan Darionilla pointti siinä, että harjoittelemalla varmasti oppisikin soittamaan harppua, kuten oli viuluakin aikaan. Perianille se oli kuitenkin se ja sama, oppisiko tummahipiä aikanaan vai ei. Ei tuo kahta soitinta tarvinnut! Varsinkaan niin samanlaista! Hankkisi huilun tai jonkun muun puhallinsoittimen, jos meinaisi uutta soitinta opetella soittamaan! Tosin, se oli vain satyyrin oma mielipide Mielipide, joka perustui silkkaan itsekkyyteen ja haluun omistaa tuo harppu, keinolla millä hyvänsä. Mitään ajatuksistaan Perian ei kuitenkaan ääneen sanonut.
Aivan, aivan Satyyri toistelikin Darionin perässä, antaen kaiken sen mahdollisen kiukun ja turhautumisen jäädä pois eleistään ja sanoistaan. Olihan hän näyttelijä, hän osasi piilottaa tarpeen tullen tunnetilan jos toisenkin kulissien taakse.

Darion kävi kuitenkin yllättäen pahoittelemaan, ilmoittaen, ettei ollut kiinnostunut vaihtokaupasta. Satyyrin suupieli kävi nykimään pienesti, tummahipiän lähtiessä tilanteesta pois kuin mikäkin karkulainen. Selvästikään tummahipiä halusi pois tilanteesta ja pitää harppunsa, mutta nyt ei ollut kysymys siitä, mitä Darion halusi. Nyt oli kyse siitä, mitä Perian halusi!
Hetken aikaa satyyri katsoikin poistuvan osapuolen perään, kunnes nappasi laukustaan kiinni ja kepein, elegantein askelin kipitti pidemmän miehen perään.
Varmasti teitä jokin kiinnostaa, nimetkää se vain! Satyyri aloitti loikkiessaan demonin eteen tarkoituksena pysäyttää tuo niille sijoilleen, mutta mikäli Darion päätti jatkaa kävelyä, lähti sorkkajalkainen peruuttamaan tuon tahdissa.
Ihan mitä vain Mitä ikinä saattaisittekaan himoita, tarvita, kaivata... haluta Jälleen kerran, tuttuun tapaansa, oli Perian eksynyt ehkä turhankin lähelle tuntematonta, nostaessaan kasvoilleen sen hurmaavan hymyn, antaen myös sen maagisen, lumoavan auransa leijailla ympärilleen. Jos ei muuta, niin toivottavasti ainakin pitääkseen Darionin seurassaan, jotta keskustelu voisi jatkua. Satyyri ei aikonut kaihtaa keinoja!
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Forte » 01 Heinä 2013, 14:09

Perian oli päättäväinen, Darionin piti myöntää se. Hän oli joko todella ihastunut soittimeen tai sitten hänellä oli omat syynsä haluta se. Yhtä kaikki, tuollainen päättäväisyys yleensä tarkoitti, ettei tilanteesta kävelty pois noin vain. Darion oli toivonut, että Perian olisi antanut asian jäädä sikseen, hänen lähtiessä kävelemään pois tilanteesta, mutta pukkikoipinen seurasi häntä yhä. Yleensä puolidemoni mieluummin luovutti, kuin lähti hirveästi väittelemään jostain asiasta, mutta kyseessä oli lahja, joten ei hän noin vain sitä voinut antaa pois. Darion joutui pysähtymään, Perianin hyppiessä hänen eteensä ja yrittäessä vielä saada puolidemonia luopumaan harpusta. Darion katsahti mietteliäänä soitinta. Ehkä Perian todella keksisi sille parempaa käyttöä, jos hän todella osasi soittaa sitä. Jo toisen kerran Darion meinasi edes harkita vaihtokauppaa, mutta sai ajatuksen pois päästään nopeasti.
"Juuri nyt haluan ainoastaan jatkaa matkaani. En ole kiinnostunut vaihtokaupasta, ellei sinulla satu olemaan kullasta ja hopeisista kielistä tehtyä viulua."
Kuvaus kyseisestä viulusta oli tietenkin vain metafora. Hopeisilla kielillä kun ei voinut soittaa ja kulta ei tuottanut hyvää ääntä. Mutta ehkä se kertoi Perianille, ettei hän saisi Darionin päätä käännettyä.

Darion yritti kiertää Perianin ohitse, pitäen tiukasti harppua käsissään, mutta pysähtyikin ihan oma-aloitteisesti ja katsahti satyyriä.
"Mikäli ikinä haluaisin myydä harppua, myisin sen henkilölle, joka osaa käsitellä sitä ja saa aikaan kauniimman äänen, mitä minä viululla."
Jos ei mistään muusta, niin musiikistaan Darion oli ylpeä. Tietysti oli olemassa häntä parempia muusikoita, mutta kukaan ei ainakaan tähän asti ollut halunnut soittaa kilpaa. Tietenkin saattoi johtua myös siitä, ettei se ollut jännittävää, kuten miekkailu tai turnajaiset, joten haaste yleensä karkotti kenet vain.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Heinä 2013, 14:28

Vieläkään ei ollut puoliverinen luovuttamassa helpolla, mutta ei kyllä ollut satyyrikaan. Darion kertoi olevansa kiinnostunut vaihtamaan soittimen vain, mikäli saisi kullasta tehdyn viulun, jossa olisi hopeiset kielet. Mitä ilmeisimmin Darion ei sitä oikeasti tarkoittanut, mutta eiköhän satyyri sellaisenkin osaisi järjestää, mikäli vain tarve vaatisi! Tosin, moinen soitin kuulosti kovin, kovin epäkäytännölliseltä.. Eihän sarvipäinen soittimista sen enempää tiennyt, varsinkaan viuluista. Olihan hän toki kokeillut soittaa viulua, mutta koki sen erittäin epämukavaksi tunkea mitään ylimääräistä turhan lähelle kasvojaan. Viulu lukeutui tähän ylimääräiseen.

Demoninpuolikas meinasi jo lähtöä yllättäen tehdä, kun kuitenkin pysähtyi niille sijoilleen ja katsahti satyyriin, joka oli nyt vaihteeksi pysynyt hiljaa tummahipiän sanojen myötä.
Oliko tuo kenties haaste? Perian töksäytti Darionin kerrottua, että jos ikinä möisikään harpun, möisi hän sen henkilölle, joka sitä osasi käsitellä paremmin, kuin hän. Eihän Perian vielä ollut mikään harppumestari, vaikka olikin silloin tällöin kokeillut kauniita säveliä muodostaa. Hänhän oli tunnetusti nopea oppimaan ja osasikin muutaman yksinkertaisen kappaleen, mutta siihen se hänen osaltaan oli jäänyt, kun kyllästyminen iski päin näköä.
Tai no, enhän minä mikään mestari ole vaikka jotain osaankin, mutta uskon, että hovissa sitä oppisi Ja Kuningattareni varmasti arvostaisi noin nättiä soitinta ja sen ääntä Perian jatkoi, ottaen pienen askeleen lähemmäksi ja antoi viekkaan katseensa laskea Darionista maahan Ja ehkä kuningatarta kiinnostaisi myös kunnon henkilökohtainen viulunsoittajakin Hän kun nauttii niin kovasti musiikista vapaa-ajallaan
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Forte » 04 Heinä 2013, 15:03

Oho, Perian tarttui sittenkin haasteeseen. Darion oli selvästi yllättynyt, ja se näkyi hänen kasvoistaan. Hän ei oikeasti edes olettanut satyyrin suostuvan, sehän oli ollut vain typerä lausahdus, jotta pukkikoipisesta pääsisi eroon. Mutta nyt kun kerta haaste oli otettu vastaan, Darion ei aikonut perääntyä. Kyllä hän taisteluista liukeni nopeasti pois, mutta taiteellinen taisto kieltämättä oli kokeilun arvoinen.
"Saattaa ollakkin, jos otat sen vastaan. Olisi hyvin hauskaa hieman, sanoisinko, otella musikaalisista taidoista."
Nyt he vain tarvitsisivat puolueettoman ja musiikkia tuntevan tuomarin, joka voisi ratkaista kiistan. Perian oli töissä palatsissa, varmasti siellä oli joitain muusikkoja. Mutta toisaalta, vaikka Darion soittaisikin paremmin, vaakakuppi kallistuisi hyvin herkästi satyyrin puolelle, jos tuomari asuisi ja eläisi samoissa piireissä tämän kanssa.

Darion hätkähti vähän, Perianin mainitessa kuningattaren. Tosiaan, kuningaspari voisi hyvin vaatia soitinta itselleen, ilman mitään soittamiskisaa. Perianin täytyi olla todella taitava, mitä hän ikinä sitten tekikin, jos oli saanut kuningattaren suosion itselleen. Miltei samantien Darion alkoi katua omaa haastettaan.
"Et kai tosissasi ehdota, että soitamme hänen edessään? En usko, että kuningattarella on sen enempää aikaa joutavuuksiin, kuin kuninkaallakaan."
Darion tiesi häviävän vähän aateliston elämästä. Hän ei tiennyt mitä edes kuningas oikeastaan teki, saatika sitten kuningatar. Mutta kai hänelläkin jokin tehtävä oli, jos ei muuta, niin näyttää todella kauniilta.
"Sitä paitsi, se olisi hyvin epäreilu kilpailu, jos sinulla kerta on jo kuningattaren suosio."
Ties vaikka kuningattaren ajan häiritsemisestä Darion menettäisi vain päänsä. Puolidemoni laski kättään kaulalleen, aivan kuin pelkäisi koska tahansa päänsä vierähtävän alas hartioilta.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Heinä 2013, 23:39

Puoliverinen näytti yllättyneeltä, Perianin käydessä ottamaan haasteen niin sanotusti vastaan. Ilmeisesti Darion ei ollut edes kuvitellut satyyrin suostuvan, mutta näin siinä nyt taisi käydä. Tummahipiä kävikin toteamaan, että olisi hauskaa otella taitoja musiikillisella saralla, joka taas sai satyyrin virnistämään pienesti. Olisihan se Oikeastaan se olisi enemmän kuin hauskaa! Perian ei pahemmin ollut edes ajatellut koskaan mittelevänsä mistään kenenkään kanssa no, kerran vauhdista ystävänsä kanssa, mutta siihenkin liittyi jokin muu motiivi, kuin hauskan pitäminen ja nyt kun Darion oli tuonut esiin tämän vaihtoehdon, kuulosti se vallan mainiolta.
Ah, varmasti olisikin. Mutta uskoisin, että teillä olisi silti etulyönti asema. Kuten todettu, en ole mikään mestari Ainakaan vielä Mitä Perian nyt oli ymmärtänyt näiden lyhyiden puheiden perusteella, osasi Darion soittaa sujuvasti omaa instrumenttiaan. Mikä sinänsä oli epäreilu lähtökohta, mutta ehkä asia saataisiin korjattua.

Kuningattaren mainitseminen sai Darionin hätkähtämään hienoisesti, sinisilmäisen jatkaessa tarkkaa tutkiskeluaan toisen jokaisesta liikkeestä. Jälleen heleä naurahdus karkasi satyyrin suusta, tuon kuullessa Darionin seuraavat sanat.
Musiikkiko joutavuutta? Perian kysyi sievästi virnistäen Et varmaankaan ole koskaan vieraillut hovissa, hm? Jos jotain kuningasparista olen oppinut, he suorastaan rakastavat musiikkia. Kuningattarenikin saattaa viettää tunteja kuunnellen musiikkia, samalla kun lukee tai kirjoittaa kirjettä rakkaalle siskolleen.
Mutta olet oikeassa. Ehkä se olisi epäreilua, jos kuningatar olisi tuomaroimassa. Toisaalta, olen hänen palvelijansa. En ystävänsä. Tarkoitukseni on miellyttää häntä ja hän itse päättää, mikä miellyttää ja mikä ei. Mikäli soitat paremmin mitä minä, sanoo hän sen varmasti. Jos Kuningattareni jotain on, niin rehellinen, eikä suosi ketään. Sen voin vakuuttaa Perian jatkoi pohtiessaan mahdollisuutta häiritä kuningatarta tämän asian suhteen. Tuskin se häiritsemistä olisi, kuningatar kun oli toisinaan niin kovin yksinäinen. Hän varmasti pitäisi viihdykkeestä, oli se sitten kilpailumielistä soittamista tai ihan vain taustamusiikkia!
Kuninkaasta taas en tiedä Varmasti hänkin olisi kiinnostunut, uskoisin. Mikäli Herraltani vain aikaa liikenisi Satyyri jatkoi, yhä koittaen suostuttelemaan Darionia mukaan tähän leikkiin.


// Kysyin Ivyltä, jos tulee tilanne mis tarvittais Deliaa ja/tai Arania tuomariks niin Ivy on mukana kolminpelissä. Ties vaikka Delia sitten tykkäis Darionin soitosta niin paljon, että hoviin kyselis <8 Miltä kuulostaa?//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Forte » 08 Heinä 2013, 00:22

Oli kaksi asiaa, mihin Darion ei koskaan sotkeentunut; kolmiodraamat ja politiikka. Se, että pääsi linnan muurien sisäpuolelle, edes käymään ja soittamaan jotain lallatusta, saattoi muuttaa niin paljon, eikä pelkästään omaa elämää. Mitä Darion oli kuullut (luultavasti tosin vain huhuja), palatsi oli salaisuuksien ja juonittelujen tyysija, johon sotkeutuessaan, saattoi sotkeutua isoihin, poliittisiin kuvioihin sekä kolmiodraamoihin. Ajatus ei suoraan sanottuna miellyttänyt yhtään. Darion oli äärimmäisen simppeli puolidemoni, hän teki kaunista taidetta, myi sitä ja aloitti alusta. Hänen älynsä ei riittänyt juonitteluihin. Siksi pelkästään ajatus siitä, että pääsi tassuttelemaan linnan, sai puolidemonin varuilleen. Voisiko hän todella menettää päänsä? Ihan varmasti, kuningasparilla oli kuitenkin ylin valta, sikäli mikäli Darion asioista tiesi. Kai he halutessaan saisivat lahdata kenet vain. Toisaalta, Darion oli myös hyvin harmiton. Jos kerta Perian oli jäänyt henkiin palatsissa, ehkä yksi sininen puolidemoni kestäisi pari minuuttia. Sitten hän palaisi vain normaaliin elämäänsä, luultavasti harppua köyhempänä.
"No voimme tehdä pelistä tasapuolisen ja soittaa molemmat tätä harppua, kerta kummallakaan ei ole siihen lahjoja."
Darion ei tiennyt, miksi oli edes sanonut mitään, antaakseen Perianille tasoitusta. Ehkei hän ollut kovin hyvä olemaan itsekäs.

Ajatus oli edelleen kiinnostava, varsinkin, kun Perian myönsi, ettei kuningatar tuomarina ollut paras vaihtoehto. Silti, koska puolidemonilla ei tästä elämän osa-alueesta ollut mitään tietoa, Perian saisi päättää tuomarin, vaikka se olisikin sitten satyyrin paras ystävä ja elämän rakkaus ja ties mitä, että tämä varmasti voittaisi. Darion nosti käsiään hiukan alistuvasti.
"Hyvä on, tunnet selvästi palatsin tavat paremmin, joten päätä sinä. Suostun soittamaan kenen edessä vain."
Kuningatar menisi ehkä juuri ja juuri, mutta Darion epäili, että saattaisi pyörtyä, jos joutuisi soittamaan myös kuninkaalle. Aatelisissa oli sitä jotain, mikä sai kansan polvilleen, vaikka he olivat ihan samaa lihaa ja verta kuin muutkin. Joku vain oli joskus päättänyt, että kun on kruunu, on todella hyvä.

// Vaikuttaa hyvältä, juoni tihenee kivasti ^^ //
Forte
 

Seuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron