Jos nyt olisit kiltisti || Selen

Haltioiden kylä, kokonaisuudessaan. Kylä on monikerroksinen ja valoisa, ennen kaikkea luontoon sopiva. Talot ovat väriltään vaaleita, arkkitehtuuriltaan kauniita ja elegantteja. Joissakin taloissa on käytetty samaa, valkoista marmoria mitä itse aroilla sijaitsevassa linnassa. Kasvillisuutta kylässä on paljon, lähes joka nurkalta löytää seinäköynnöksiä, koristepuita ja pensaita. Kylä on täysin piilossa metsässä, sitä verhoaa lumous jonka läpi ei voi nähdä, ellei tiedä mitä pitäisi katsoa. Vain ne, jotka kylässä asuvat, löytävät sinne.
Kylä sisältää niin asunnot, kuin puodit ja torit. Toreja haltioilla ei ole niin paljoa, mitä ihmisillä, mutta kauppoja ja putiikkeja sitäkin enemmän. Majataloja on siellä täällä, osa tasokkaampia mitä toiset.

Öisin kylän kauniita katuja valaisee satunnaisesti ympäriinsä leijailevat maagiset valopallot. Päivisin auringonvaloa valoa tihkuu latvustojen lomasta. Kylää ei ympäröi muurit, eikä aidat. Haltiat luottavat täysin jo vuosisatoja toimineeseen maagiseen illuusioon, jonka ansiosta ihmiset eivät voi löytää tänne.

Valvoja: Crimson

Jos nyt olisit kiltisti || Selen

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Loka 2012, 19:22

Sethos

Syksyinen, synkkä taivas tiputteli iltamyöhäisellä tihkusadetta taivaalta. Puut olivat luopuneet jo suurimmalta osalta lehdistään, heitellen niitä pitkin kylän katuja. Kadut olivatkin yllättävän liukkaita näin lehtien peittämänä ja sateen raiskaamana. Nytkin pieniä puroja virtasi pitkin haltiakylän katuja, valuen ties minne, kuten vaikka katuojiin.
Sää oli oletetusti ajanut kaikki kodin omaavat taruolennot ja haltiat omiin suojiinsa, lämpimän takkatulen ääreen. Aateliset totta kai kokoontuivat koiranilmoilla viettämään iltaa yhdessä milloin minkä syyn varjolla. Ainahan nuo tykkäsivät juhlia ja nauttia toisten varakkaiden seurasta, mutta vain, jotta saisivat itseään esille. Tai no, tuo oli yhden miehen mielipide. Miehen, jolla ei ollut kattoa päänpäällä tai edes ketään jota ystäväksi kutsuisi, jonka luokse saattaisi tunkea majailemaan. Tämä mies ei välittänyt ystävyyssuhteiden solmimisesta, hyvä että välitti edes toisten olentojen olemassaolossa. Jos hänen ravintonsa ei olisi riippunut nukkuvista, pahaa-aavistamattomista humanoideista, olisi tämä mies varmasti majoittunut mielellään yksin keskelle ei mitään, kauas sivistyksestä.

Tämä mies oli tarkemmin sanottuna jonkinlainen demoni, joka kantoi nimeä Sethos. Tällä hetkellä likaiseen, litimärkään viittaan sonnustautunut, ihmisilluusioinen demoni käveli erittäin huteran oloisesti eteenpäin kylän syrjäistä katua. Mies vuosi verta, se mistä hän vuosi, oli demonille itselleen se ja sama. Sattui se silti, vaikka kivusta hän ei välittänyt. Välinpitämättömyys ilmenikin sillä, että vaikka oli pahemman kerran ottanut siipeensä ja kaipasi pikaista hoitoa, käveli demoni vain eteenpäin, kauemmaksi itse kylän keskustasta. Kauemmaksi sairastuvasta, jonne hänen ehkä olisi kannattanut hankkiutua.
Aikaisemmin illalla oli demoni ottanut suuresti jonkun haltiaporukan päähän, joka lähinnä koostui uhkarohkeista ja ennen kaikkea kokemattomantyperistä nuoristamiehistä. Demoni oli viettänyt aikaansa majatalossa, kunnes tämä porukka päätti, että nurkassa murjottavan ihmisenkaltaisenolennon läsnäolo häiritsi heidän juominki-iltaansa suuresti. Niinpä yksinäinen demoni hetken suunsoitonjälkeen itsesuojeluvaistoa kun ei omannut oltiin talutettu niskasta pitäen ulos sateeseen, sivukujalle jossa Sethos oli saanut ottaa vastaan lyönnin jos toisenkin. Niin nyrkistä, kun kättä pidemmästäkin.

Siinä vaiheessa, kun puukolla oltiin käyty lihaan tunkeutumaan, oli demoni päättänyt, että ehkä olisi parempi perääntyä. Niinpä tuo olikin perääntynyt, en niin intensiivisesti, etteivätkö nuoret miehenkuvatukset olisi voineet häntä seurata. Kuitenkin, noille riitti, että joukko pahoinpitelynkohde oli alkanut poistua tilanteesta. Hitaasti, mutta varmasti. Poistuminen laskettiin pelkuruudeksi ja pelkurille huudeltiin perään ties mitä herjaa, joka koski lähinnä ihmisiä. Jos nuo vain olisivat tienneet tai edes katsoneet paremmin, ei kyseessä ollut oikeasti ihminen.
Nyt tämä enemmän ihmistä kuin haltiaa muistuttava illuusio askelsi ontuvasti monen iskun jäljiltä eteenpäin. Pahimmat iskut olivat tulleet puukosta vatsaan, sivulle lähinnä. Tuskin mitään vakavaa, ehkä. Verenvuoto ei kuitenkaan ottanut tyrehtyäkseen, eikä ihmekään. Viiltohaavoja miehellä oli kasvoissa muutama kevyt, mutta syvempiä rintakehässä, käsivarsissa ja kyljissä. Vaatteet olivat aina alimmaisesta paidasta aina viittaan asti tahriutuneet vereen, mutta sitä ei erottanut synkässä säässä ja sateen kastelemista kankaista jotka kaikenlisäksi olivat tummia lähes yhtään. Ainoastaan kasvon vuotavat haavat antoivat ilmi suurempaa vauriota muuten niin murjotunoloisesta miehestä.

Lopulta askel ei enää kantanut heikentyvää kehoa, vaan Sethos kävi iskeytymään olka edellä vasten lähimmän kivirakennuksen seinää. Yksi, toinenkin askel mentiin vielä seinää nuohoten, kunnes koko komeus kävi lyyhistymään pitkin seinää aina alas asti kadulle. Hetken Sethos istui itsekseen naureskellen kadulla, kunnes kävi istuma asennosta kaatumaan kyljelleen maahan. Tässäkö se sitten oli? Olipas se sitten tylsän merkityksetön elämä. Kai sekin jotain oli tässä maailmassa, mutta demonille se oli yksi ja sama muistaisiko kukaan edes häntä


//Selen ihastuttavan neitonsa kanssa tänne kiitos~ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Selen » 20 Marras 2012, 03:04

Miriel~

Syksy, ah-tuo-niin-ihana vuodenaika oli viimein saapunut! Oli jälleen aika vaihtaa kevyt pukeutuminen pikku hiljaa paksumpaan vaatetukseen ja kesään sopivat tossumaiset kengät kestävämpiin nahkaisiin saappaisiin, joihin kosteus ei päässyt pureutumaan niin helposti kuin vähäänkään ohuempiin kenkiin.

Tai näin siis tapahtui ainakin varakkailla aatelisilla, mutta sitä kirjaimellisesti koiranilmassa eteenpäin talsiva haltianeito ei juurikaan ajatellut. Ei, hän ei todellakan ehtinyt olla kiitollinen nahkaisista, kestävistä saappaistaan tai paksusta, lämpimästä viitastaan. Tai edes siitä ylellisyydestä, että hänen tummanpunaisen, hillitysti kirjaillun pukunsa kangas oli kestävää ja kaunista, yhtälö joka ei yleensä tuntunut kulkevan käsikädessä.
Hän oli liian kiireinen huomatakseen tuulen heittäneen hupun niskaan ja havahtui vasta tajutessaan tuulen tarttuneen tuhkansävyisiin, vaaleisiin hiuksiin ja tuntuvan kylmänä suipoissa korvissa, vain laittaakseen hupun hajamielisesti takaisin päätään suojaamaan. Tälläinen käytös ei ollut omiaan yleensä niin teräväpäiselle haltianeidolle, mutta sille oli syynsä. Kuin myös sille, että neito oli poistunut sukunsa järjestämästä juhlasta vähin äänin, syvästi hämmentyneenä ja kenties jopa hieman vihaisenakin.

Paskiaiset....Suunnittelivat tämän kaiken selkäni takana... Vanha liero, sinä sitten määräät haudastakin käsin. Lyön vetoa, että naurat nyt makeasti...

Toispuoleinen hymy hiipi eteenpäin nopeasti tarpovan Mirielin huulille. Hän ei ollut koskaan pitänyt yllätyksistä, etenkään sellaisista, joita oltiin suunniteltu ja suunniteltiin näköjään yhä neidon selän takana, hänen siitä tietämättä. No, nyt hän oli kuitenkin selvillä asiasta.

Nimittäin tänä iltana oli paljastunut, että hänen sukunsa ja eräs toinen haltiasuku oli päättänyt yhdistyä järjestämällä avioliiton kummankin suvun edustajan kesken. Liittoa kahden suvun välillä oli ollut järjestämässä ja suunnittelemassa erityisesti hänen oma isänsä, jonka toiveen mukaan Miriel, hänen tyttäristään vanhempi, olisi heidän sukunsa edustaja. Aviomies oli kuulemma valittu Mirin ollessa vasta lapsi ja avioliittoa järjestelty jo siis hyvän aikaa.

Hetken aikaa Mir tunsi katkeruuttakin isäänsä kohtaan, tuo olisi voinut valaista tytärtään asiasta ennen kuin meni kuolemaan. Tai ainakin pitää huolen, että tytär saisi tietää asiasta mahdollisimman pian tämän kuoleman jälkeen. Miriel halusi elämänsä olevan varmaa ja turvallista, hän ei olisi juuri kaivannut tämänkaltaisia yllätyksiä, sillä ne tuppasivat jarruttamaan kunnianhimoisen neidon tulevaisuudensuunnitelmia.
Mutta jos asiasta etsittiin jotakin hyvää, niin ei se kai ollut paha juttu, kun asiaa pidemmän päälle harkitsi. Miriel ei ehkä koskaan olisikaan viihtynyt pelkästään tunteisiin pohjautuvassa liitossa, se oli liian vaarallista neidon mielestä sillä tunteita ei aina voinut kontrolloida. Tottakai hän voisi kieltäytyä, mutta suvun painostus ja eritoten isän toive olivat kuitenkin sellaiset asiat, joita neito sisimmässään kunnioitti. Ainakin hän yrittäisi.

Selvitettyään ajatuksiaan sen verran, että neito tajusi katsoa ympärilleen, Miri tajusi kävelleensä kenties turhankin tarmokkaasti eteenpäin. Hän oli omasta mielestän aivan liian kaukana kääntyäkseen takaisin, joten olisi kenties kaikkein parasta, että Miriel vain suuntaisi kotiinsa. Hän ei halunnut kuunnella sukunsa, varsinkin sen vanhempien edustajien, muka-hauskoja kommentteja hermostuneesta morsiammesta, sillä niitä olisi luvassa aivan taatusti, kun hän tällä tavalla poistui kesken illanvieton. Lisäksi sää oli kurja, joten takkatuli ja hyvä, mieluusti magiaa käsittelevä kirja sekä kuppi höyryävän kuumaa teetä tuntuivat oikein kutsuvilta. Ja kun rakas Ania-siskokin oli jäänyt juhlaan niin hän saisi olla yksin ja selvitellä ajatuksiaan vielä lisää. Kyllä, yksinäisyyttä Miriel juuri nyt kaipasi.

Neito kääntyi lähteäkseen kotiaan kohti, kun katse osui heikon näköisesti liikkuvaan kurjaan olentoon. Aluksi Miriel oletti hänestä pois päin liikkuvan, oletettavasti, miehen olevan humalassa, mutta sitten jokin tämän olemuksessa sai hälytyskellot soimaan. Siispä mielenkiinnosta haltianeito päätti seurata toista ainakin hetken.

Kun tumma olento iskeytyi talon seinään ja valui sitä pitkin sitten maahan, hiipi paha aavistus neitokaisen mieleen. Kevyet askeleet nopeutuivat hivenen, naisen säilyttäessä tietyn varovaisuuden vaikka haltioiden kylässä oltiinkin. Ajat olivat kuitenkin levottomat. Mir seisahtui pienen välimatkan päähän, vakavan katseen pyyhkiessä olennon olemusta. Mies, kurjan näköinen, nökötti maassa. Kasvot olivat viiltohaavoilla, kenties muuallakin oli vammoja. Haltian siniset, miltei mustat silmät kapenivat aavistuksen ja niihin syttyi hetkeksi vihanpalo neidon tajutessa erään asian miehen olemusta tutkiessaan.
Ihminen! Ei, ei se ole...
Katse kapeni entisestään Mirin ottaessa askeleen varovasti lähemmäs. Ei, kun tarkkaan katsoi ei mies ollut ihminen. Ehkä ensiksi tätä voisi sellaiseksia saastaiseksi olennoksi luulla, mutta kun tarkkaan katsoi, niin ei loukkaantunut sellainen ollut. Uteliaisuus hiipi naisen mieleen, toisen kunto laitettiin hetkeksi toiselle sijalle.
Mikä sinä olet?, Miriel kysyi hiljaa pukien ajatuksensa sanoiksi. Ihminen mies ei siis ollut eikä haltia, joten mikä tämä sitten oikein oli?

//Tässä olemme! Anteeksi kökköisyys, jouduin keskeyttämään välillä kirjoittamisen, kun kävin pikku riiviötä hoitamassa. Toivottavasti saat jotakin irti. Anteeksi myös vastauksen kesto!//
Selen
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Marras 2012, 13:17

Yskin negatiivisuudessaan demoni ei näemmä saanut kuolla. Jo hetken hän oli ehtinyt toivoa, ettei kukaan sattuisi paikalle, ennen kuin henki olisi lähtenyt. Ilmeisesti sekin oli liikaa toivottu. Ehkä kohtalo vain halusi pilkata demonia, aina kun mahdollista. Pessimistinen otus ei olisi ihmetellyt, mikäli tuo olisi ollut totta. Kuinka kylmä huumorintaju kohtalottarella osasikaan olla.
Hitaasti tyhjyyteen tuijottava katse nousi tarkastelemaan tätä paikalle saapunutta henkilöä. Haltia, nainen, ei edes pahannäköinen. Voi tätä ironian määrää, Sethos kun oli koko elämänsä aina rakkaansa menettämisestä lähtien vältellyt moisia olentoja. Naisista tuppasi olemaan vain harmia. Jokseenkin tympääntyneenoloinen katse tuijotti naista, joka uskaltautui ottamaan askeleen lähemmäksi. Mitä ihmettä tuo tuijotti? Olisi vain lähtenyt pois. Oranssina palava katse kävi kuitenkin terävöitymään, naisen kysellessä mikä ihme tämä kadunpintaa nuohoava otus mahtoi olla. Kuivahko naurahdus karkasi heikoksi käyvän olennon huulilta. Mahtoi neidolla olla tylsä elämä tai vain päivä, kun moista jäi kyselemään kuolevalta. Tai sitten hän oli utelias jos Sethos uteliaisuudesta jotain tiesi, niin siitä oli vain haittaa, varsinkin hänelle. Liian uteliaat henkilöt eivät koskaan olleet yksin viihtyvän demonin mieleen.

Painajainen
Hetken suutaan kostutettua kävi demoni vastaamaan. Siitä oli pitkä aika, kun viimeksi sai haltiakieltä näinkin paljon harjoittaa. Kyllähän demoni osasi, mutta taidot olivat ruosteessa. Yleiskielellä pärjäsi ihan hyvin haltioidenkin parissa.
Tai sellaiseksi varmaan muutun ja juurrun lähimmän henkilön tässä tapauksessa sinun mieleen kummittelemaan pariksi viikoksi, kunnes katoan yhtä turhana mitä olin tullutkin Sethos ei ollut aivan varma, mitä kuolemansa jälkeen tapahtui. Toiset lajin edustajat tosiaan muuttuivat painajaisiksi ja hakeutuivat kummittelemaan lähimmän elävän olennon mieluiten humanoidin uniin muutamaksi viikoksi.
Mutta koska kysyisit kuitenkin tarkennusta sanoihini, vastaan ennen kuin edes ehdit kysyä Kuivahko naurahdus karkasi ilmoille Unidemoniksi te meitä kutsutte.. tai kutsuitte, ennen kuin unohditte katoavan lajin olemassaolon.


// Hohooo, kun inspaa, silloin repii irti vaikka mitä, minkälaisesta tekstistä tahansa. So NP AT ALL! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Selen » 11 Joulu 2012, 22:01

Mies oli heikossa hapessa, sen Miriel näki. Haltianeito rypisti aavistuksen kulmiaan huomatessaan, että olennon silmiin tuli eloa tämän kuullessa hänen ksymyksensä. Hyvä, toinen oli siis yhä tässä maailmassa. Hetken Mir oli epäillyt oliko toinen kokonaan jo luovuttanut elämänsä suhteen, mutta näemmä ei, ainakaan tuon ikäänkuin palavaan syttyneestä katseesta neito näin päätteli. Kuitenkin tuon heikko naurahdus kieli muuta.
Tummat silmät kävivät etsimään josko toisessa olisi sittenkin isompiakin vaurioita kuin nuo kasvojen viiltohaavat, mutta tässä tihkusateessa ei oikein voinut nähdä vammojen vakavuutta, myös miehen tummat vaatteet estivät Miriä näkemästä miten pahasti toinen oli loukkaantunut. Sillä loukkaantunut toinen selvästi oli, siitä Mir oli jokseenkin varma. Voisihan se olla jonkinlainen sairaus, mutta sitä neito ei oikein uskonut. Miriel oli kuitenkin ohimennen lukenut muutaman äitinsä vanhan kirjan ja yritti pohtia samalla, kun miestä kuunteli, että olisiko tässä sittenkin kyse jostakin sairaudesta, mutta ei ainakaan muistanut mitään tapaukseen sopivaa. Tosin hän ei ollut parantaja vaan maagi.

Miehen sanat pysäyttivät naisen ajatukset, tuon terästäessä kuuloaan hieman. Mitä tämä oikein oli sanonut? Painajainen? Unidemoni? Unohdettu? Katoava laji? Mielenkiinto tätä miestä kohtaan nousi, Mirielin tutkiessa toista hetken varsin avoimesti, arvioiden hiljaa. Hän ei muistanut lukeneensa unidemoneista tai edes kuulleensa sellaisista. Olikohan sellaisista edes kirjoitettu? Hän ei ainakaan muistanut lukeneensa saatikka kuulleensta mistään moisesta. Oli varmasti hyvin mahdollista että tietoa ei enää olisi. Kirjoilla oli tapana tuhoutua tavalla tai toisella vuosisatojen saatossa, joten tämä olento tässä oli siis varsin ainutlaatuinen yksilö. Naisen silmissä välähti outo kiilto. Antaisikohan tämä mies hänen hieman....

Utuiseksi käynyt katse terästäytyi taasen, naisen pudistaessa hienoisesti päätään. Hän ei saanut antaa ajatuksensa harhailla, Mir oli ollut tälläinen koko tämän illan. Pahuksen avioliittosuunnitelmat!
Tummien silmien terävä katse siirtyi miesolennon kasvoihin.
Et pelota minua, demoni. Miksi et ole menossa sairastuvalle? Et ole selvästikään kunnossa, sanottiin äänellä, joka vaati vastausta. Pienen tutkiskelun jälkeen jätkettiin hieman pehmeämmin:
"Jos et jaksa liikkua niin voin parantaa sinua sen verran että pääsemme sinne, mutta usko pois, et halua että käytän magiaani sinuun."
Selen
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Joulu 2012, 13:19

Vaikkei demoni taaskaan tuttuun tapaansa ollut mitenkään ystävällinen tuntemattomalle, ei tämä neito näyttänyt kaikkoavan sarkastisen otuksen läheltä. Sääli sinänsä, Sethos kun kuvitteli lopun olevan kauniin yksinäinen, tässä sateessa ja kylmässä, katukiveä vasten kaatuen. Ilmeisesti demoni sai kuitenkin seuraa kuolinvuoteelleen. Ehkä haltia kävisi muutaman kauniin sanan lausumaan? Tuskin, ei tuo ainakaan kiittäisi demonia, mikäli tästä todella tuli painajainen, joka syöpyisi neidon päähän kummittelemaan muutamaksi viikoksi. Mies naurahti ajatukselle itsekseen, heikosti.
Tyhjyyteen valunut katse kääntyi takaisin naiseen, tuon käydessä ilmaisemaan pelottomuutensa demonia kohtaan. Sethos olisi nauranut ja kovaa, jos haltia tosiaan olisi pelännyt häntä tässä tilassa. Eihän mies näyttänyt muutenkaan pelottavalta saatikka uhkaavalta, korkeintaan nyreältä ja vetäytyvältä. Unidemoni ei siis ollut yllättynyt, ettei haltia tutissut pelosta, edes toisen rodun kuullessaan. Kysymykseen sairastuvasta vastattiin tympääntyneen väsyneellä katseella, aivan kuin olettaen naisen tajuavan, miksei hän sinne ollut menossa.

Entä jos en halua selvitä?
mies henkäisi näyttäen yhä siltä, kuin nainen ei olisi tajunnut itsestään selvää asiaa Jos kohtalo haluaa minun menevän, niin menen. Tosin, ehkä kohtalotar oli jälleen ilkeä ja heitti sinut lähtöni tielle syystä tai sitten se oli silkkaa sattumaa ja kohtalo on vain julmaa pilaa Normaalisti tässä vaiheessa joku olisi joko kävellyt suuttuneena pois, lyönyt demonia tai käynyt paasaamaan tuolle, kuinka elämä oli kaunis asia ja sitä piti kunnioittaa ja vaalia. Kertoisivat sen kahdelle suurelle rodulle, jotka teurastivat toisiaan päivittäin. Eipä elämänlahja silloin tuntunut paljoa painavan.
Oletan, että parannat magialla, joka ei sovi kaltaisilleni Demoni jatkoi, käyden nyt väen väkisin kampeamaan itseään ylös. Surkealtahan se näyttikin, mies lähes kirjaimellisesti kiipesi seinää pitkin ylös, pysyäkseen edes sen hetken pystyssä. Seinästä kuitenkin jouduttiin pitämään koko ajan tukea seisoessa.
Minulla ei ole voimaa saatikka viitseliäisyyttä pistää vastaan kenellekään mutta suosittelisin, että käyttäisit magiaasi johonkuhun, joka sitä kipeästi tarvitsee. On tyhmää muutenkin käydä tuntemattomia auttamaan mitä jos minä olisin pakomatkalla oleva rikollinen? Auttamiseni saattaisi sinut vain vaikeuksiin et ilmeisesti tullut sitä ajatelleeksi? Sethos ei ollut edes varma, halusiko apua. Jos totta puhuttiin hänelle se oli se ja sama, toisen avuntarjous ja anto tulisi vain olemaan kiusallista demonille, joka ei ollut hyvä kiittämisessä.


// 11.1.2013

Valitettavasti on kulunut taas sen verran, että pistän pelin poikki omalta osaltani >: Ota yhteyttä sitten jos ja kun olet valmis jatkamaan pelailua~ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Selen » 10 Maalis 2013, 16:31

Miriel~

Kulmakarvoja kohotettiin hieman miehen nenäkkäälle vastaukselle. Yllättävän nenäkkäälle kun otettiin huomioon miehen tämänhetkinen tila. Miriel astui askeleen taemmas ylös nousevasta demonimiehestä, antaen katseensa harhautua hetkeksi muualle tuosta surkeannäköisestä olennosta.
Kuka sanoi, että auttaisin sinua silkkaa hyvyyttäni?
Hymähdys karkasi täyteläisten huulten välistä naisen siirtämättä tummien silmiensä katsetta takaisin demoniin.

Pidin aina teitä demoneita vahvana rotuna.. Etenkin jos kuulut sellaiseen lajihaaraan, joka on katoamassa. Jo sen vuoksi luulisi, että halusi elää on suurempi kuin halusi kuolla. Mutta ehkä pidin teitä vahvempina kuin te demonit todellisuudessa olette. Sääli...

Jos demoni oli luullut, että haltia jättäisi tämän nyt yksin ja antaisi jäädä nuohoamaan likaisi katuja itsesäälissä, oli tämä luullut väärin. Tummien silmien katse kääntyi takaisin demoniin, naisen tekemättä elettäkään lähteäkseen pois paikalta.
Mutta ennen kuin päätät kuolla pois anna minun ehdottaa jotakin. Anna minun tutkia sinua sen verran, että voin kirjata tiedon rodustasi myös tuleville sukupolville. Anna minun auttaa sinua ja rotuasi, ettei teitä vastaisuudessa enää unohdettaisi.
Mirillä oli suunnitelma. Hän saisi haluamansa tavalla tai toisella. Demoni oli kenties tiedostamattaan paljastanut arvokasta tietoa itsestään vain saadakseen haltianaisen jättämään itsensä rauhaan. Miriel ei tiennyt pitikö demoni häntä ihan tyhmänä, mutta sellainen hän ei ollut. Tämä leikki oli vasta alussa ja Mirillä oli kärsivällisyyttä viedä se loppuun saakka.
Selen
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Touko 2013, 13:52

Laiskasti demoni vilkaisi haltiattareen tuon heittäessä kysymyksen demonille. Oliko mitään muuta syytä auttaa, kuin hyvää hyvyyttään? Sethos ei keksinyt tältä seisomalta yhtään muuta syytä, eikä kyllä oikeastaan jaksanut miettiäkään asiaa. Kuivahko, jokseenkin huvittunut naurahdus karkasi kuitenkin yskähdyksen kera, haltian käydessä kuvailemaan demoneita vahvana rotuna.
Et siis tiedä meistä mitään Unidemoni köhähti kääntäessään katseensa muualle. Jälleen yksi, joka luuli voivansa puhua demonin toisiin aatoksiin, vetoamalla rodulle ominaiseen ylpeyteen. Joku muu olisi ehkä moisesta heitosta saattanut suuttua ja kiukuspäissään mennyt todistamaan haltian sanat vääriksi, mutta ei Sethos. Hän vähät välitti mitä muut ajattelivat hänen asenteestaan omaa henkeään ja rotuaan kohtaan. Eipä Sethos kyllä muutenkaan välittänyt mistään, mitä muut ajattelivat.

Katse palasi kuitenkin haltiaan, tuon käydessä lataamaan ilmoille ehdotuksen. Ehdotuksen, joka oli jokseenkin odottamaton. Siitä oli jo kauan, kun Sethos oli tavannut jonkun, joka olisi kiinnostunut hänen rodustaan. Niinkin paljon, että haluaisi kirjata tiedot ylös. Jos totta puhuttiin, oli moinen harrastus vai peräti ammatti..? odottamatonta naiselta. Tosin, mitä Sethos siitä tiesi, ei hän ollut seurannut haltioiden normeja pitkään aikaan. Hän eli vieläkin vanhoissa ajoissa, joten ei ollut yllättävää, jos demonilta jotkut uudet käytännöt oli jäänyt huomaamatta.
Unidemoni katsoi pitkään ja kysyvästi haltiaa, kunnes kävi tuhahtamaan ja kääntämään katseensa jälleen pois suippokorvaisemmasta.
Mikä minä olen vastaan pistämään Oli lopulta jokseenkin myöntävä vastaus kaunottaren ehdotukseen. Ehkä siitä saattaisi jopa tulla mielenkiintoista. Sethos ei edes muistanut, milloin olisi viimeksi kiinnostunut jostakin kunnolla. Ja jos homma näytti siltä, ettei kiinnostanut, ainahan Sethos voisi livahtaa teille tietämättömille Siinä hän oli hyvä.

// askdja, pahoittelen vastauksen kestoa x.x //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt


Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron