Illan hämärässä //Agna tänne//

Réhn

Se päivä oli ollut kaunis. Aurinko oli paistanut melkein koko päivän pilvettömältä taivaalta, ja lämpötila oli noussut yli kahdenkymmenen. Monet haltiat olivat olleet kylällä ostoksilla ja tapaamassa ystäviä.
Réhn... no, hänestä moinen jatkuva auringonpaiste oli vain ärsyttävää. Vaikka hän olikin vain puolivampyyri ja kesti melko hyvin aurinkoa, niin se oli silti inhottavaa. Poltti hänen ihoaan, pisteli silmissä.
Hän oli ollut koko päivän erään majatalon pimeässä nurkassa nuokkumassa, välillä puoliksi nukkuen. Se huono puoli näissä haltioissa kyllä oli, että ne eivät mokomat juoneet mitään väkevämpää. Niinpä Réhn oli tyytyvyt tilaamaan majatalon isännältä yhden aterian pitääkseen tämän tyytyväisenä, mutta ei se maistunut hänen suussaan juuri miltään.

Nyt ilta oli ehtinyt hämärtyä, ja Réhn oli viimein lähtenyt majatalosta. Hän oli vasta pari päivää sitten juonut verta, mutta elämä täällä kylässä oli niin tylsää, että hän joutuisi varmaan pian lähtemään uudestaan ihmisten ilmoille. Haltioiden juominen tyhjiin kun ei ollut oikein sopivaa- ei ainakaan kun Réhn oli heidän puolellaan. Hän oli saapunut kylän laitamille, ja nojaili nyt erään rakennuksen seinää vasten, pyöritellen sormeaan vyöllään olevan puukon kahvan ympärillä, ja katsellen ilmeettömästi kauempana aukeavaa metsää kohden.

//anteeksi kun kesti : / alotus on aika tönkkönen, mutta eiköhän tuo tuosta vielä parane ^^//

Loryen

Tästä päivästä oli tosiaan tullut kuuma, kuumempi kuin Loryen oli osannut odottaa. Kylässä oli ollut varmasti ruuhkaa päivällä, silloin tuo ei sinne ollut vilkaissutkaan. Tosin, nyt illalla siellä ei ehkä olisi niin paljon hälinää, ja lämpötilakin on varmasti ehtinyt mukavasti laskea. Haltia päätti siis lähteä kylään, ja koppasi mukaansa.. ..Noh, ei oikeastaan mitään. Loryen päätti, että kylässä liikkuu helpommin ilman turhia rojuja. Ja sitten vain matkaan.

Loryen ei ollut ehtinyt vielä metsästäkään pois, kun jo huomasi että kylän laidalla, aidan sillä puolella odotti aika erikoinen näky. Tai no, mitäs tuo siihen oli sanomaan kun kulki side silmillä törmäilemättä lähi mihinkään, mutta jokin tuossa henkilössä herätti kysymystä. Loryen meni hieman lähemmäksi, pitäen silti etäisyyttä. Ei sitä tiedä, jos tuo.. ..Haltia? No haltia sitten, vetäisisi vaikka aseensa ja hyppäisi kiinni Loryeniin, eli oli parempi jättää johtopäätökset myöhemmälle. Nyt Loryen oli enää muutamien varoitusaskeleiden päässä. Ja haltiamieheltä (/pojalta) tuo suippokorvainen vaikutti. Se näytti katsovan jonnekin sinne mistä Loryen tuli, ja pyöritteli kaikenlisäksi puukon kahvaa. Mitähän tuo mahtoi miettiä?
"Aiotko metsästää vai?" Loryen tökkäsi kysymyksen esiin, katsoi puukkoa ja sitten sinne mihin mies mahdollisesti katseli. Ei vastausta, ei ainakaan vielä. Sen paremmin vastausta odottelematta haltia totesi: "Taidatkin olla niitä hiljaisia tyyppejä." , Loryen virnisti hieman ja istui aidan päälle, lähelle mutta silti etäälle, miestä. Ihan mielenkiintoinen tyyppi, haltia päätti jäädä seuraamaan mitä tässä vielä tapahtuisi.

//Juu ei haittaa, itsehän tässä pitäisi pahoitella kun joudut koko heinäkuun odottamaan pelivuoroa. Niin. Mökkeily : /. No, ainahan voi Réhn voi Fugun kanssa ropettaa koko kuun ympäri ^^ laiha lohtu.

Maanantai: Muokkasin yhden tyhmän kirjotusvirheen ^_^//

Réhn

Réhn näki silmäkulmastaan hahmon, joka liikkui metsästä kylää kohti. Nainen vaaleissa vaatteissa ja side silmillä. Näytti ihan normaalilta haltialta, joskin käveli hieman varuillaan. Mutta Réhn oli jo tottunut siihen, kuinka hänenlaisiaan kavahdettiin, ja se oli hänestä oikeastaan vain hyvä. Pystyivätköhän täysiveriset haltiat haistamaan varastetun veren?
Nainen käveli lähemmäs, näytti kiinnostuneelta. Sitten se kysyä töksäytti häneltä jotain metsästämisestä, ja kovin kauaa vastausta odottamatta jo jatkoi juttuaan. Réhn hymähti virnistäen, ja siirsi katseensa hitaasti naiseen.
"Metsästää, vai? Kai sitä niinkin voisi kutsua. Mutta en tänä yönä", hän sanoi, pieni hymy äänestään kuultaen. Kai hän tavallaan metsästi. Ihmisiä, nimittäin, niiden tuoretta verta. Mutta tämän illan hän selviäisi vielä hyvin ilman.
"Jaa-a. Puheliaisuus riippuu vähän seurasta", hän sanoi, väläyttäen kiusallaan pienen hurmaavan hymyn naisen suuntaan. Haltioita oli niin helppo huiputtaa. Ne uskoivat kaiken mitä niille sanoi, eivätkä epäilleet koskaan mitään. Ne pitivät kai jokaista tapaamaansa henkilöä täysin rehellisenä, oli tämä sitten millainen retku tahansa. Réhn antoi kätensä valua alas puukon kahvalta, ja käveli myös aidalle istumaan, muutaman metrin päähän tytöstä.
"Ja miksi sinä sitten olet tänne eksynyt?" hän kysyi, ja lisäsi heti perään:
"Saanko udella nimeäsi?"

//Yritän selvitä ^^ Ja jos en malta odottaa koko heinökuuta, niin voinhan vaikka pelata Réhnin sitten jossain vaiheessa tästä pois, ja voidaan pelata uudestaan joskus kun pääset takaisin koneen ääreen. Mutta nyt pelataan vielä niin kauan kun keretään :)) //

Loryen

"...Mutta en tänä yönä", poika vastasi. "Jaa-a. Puheliaisuus riippuu vähän seurasta", tuo lisäsi. Loryen virnisti pienesti ja katsoi hetken pojan hymyä. Sitten se käveli tytön viereen aidalle, hieman kauemmaksi tosin. Haltia keikkui hetken aidan päällä ja välillä katseli poikaa, ehkä hieman mietiskellen.

"Ja miksi sinä sitten olet tänne eksynyt?" poika kysyi. Ja melkein heti perään lensi toinenkin kysymys:
"Saanko udella nimeäsi?" Loryen empi hetken. Kannattaisiko poikaan tosiaan luottaa? No, joka tapauksessa hän päätti vastata. "En eksynyt tänne, tulin ihan omin jaloin. Ajattelin käydä vaikka majatalossa, mutta matkaani tuli yllättäviä-", haltia sanoi, ja vilkaisi poikaan "...Käänteitä". "Ja nimeni on sinulle Loryen. Vaikka toki olen jotain masentavempiakin lempinimiä kuullut", tuo toteaa, ja viittasi hieman silmiinsä. "Entä sinä? Saanko kysyä nimeäsi?"

//Jeps :)//

Réhn

Puolivampyyri kuunteli tytön selitystä.
"Turhaan sinä tuonna majatalolle olisit mennytkään. Ne ruoat maistuvat suoraan sanoen pelkälle puulle", hän sanoi hymyillen. Tottakai ne hänen suussaan maistuivat olemattomilta, hänhän oli vampyyri! Mutta se oli mitätön pikkuseikka, yksityiskohta, jonka esille tuominen ei soisi hänelle mitään hyötyä.
"Aika vapaaehtoisesti sinä minun mielestäni siihen jäit istuskelemaan, Loryen", hän sanoi vihjailevasti hymyillen. Pieni leikki toisten tunteilla teki hyvää silloin tällöin. Nuoret haltiatytöt... voi pieniä.

Réhn katsahti taivaanrantaan. Aurinko oli laskenut jo melkein kokonaan, ja enää muutama pahainen valonsäde pilkisti puiden lomasta, saaden hänen Réhnin ihon kihelmöimään. Hän hieraisi puolihuolimattomasti oikeaa kättään kohdasta, johon aurinko oli paistanut. Se ei kärsinyt noin pienestä määrästä valoa, sietihän hän jopa keskipäivän aurinkoa muutamia tunteja, mutta valo ei silti tuntunut tervetulleelta.

"Minut tuunnetaan nimellä Réhn", hän vastasi Loryenin kysymykseen pienesti hymyillen. Hänen kasvonsa ottivat sen ilmeen vaivatta, hän oli oppinut hymyilemään kaikelle. Tappamiselle, kivulle, surulle ja ilolle. Tunteet eivät olleet tärkeitä, joten parhainta oli suhtautua kaikkeen hymyssä suin. Se oli loppujen lopuksi paljon palkitsevampaa kuin syyttä suotta murehtiminen.
"Eikö noin kaunis nuori neito pelkää lähteä yksin kylille pimeän aikaan? Ei sitä tiedä millaisiin...olentoihin täällä voi törmätä."
Réhn melkein nauroi ääneen kuvitellessaan itsensä tuon 'olennon' rooliin. Voi neito parka, ei tiennyt millaiseen seuraan olikaan lyöttäytynyt.

Loryen

Loryen kuunteli hetken pojan juttuja majatalon maistomattomista aterioista. "Aika vapaaehtoisesti sinä siihen jäit istuskelemaan, Loryen", toinen sanoi. Haltia mutisi hetken ja suu kääntyi pienoiseen vaivautuneeseen virneeseen. Mitä se sille sitten kuuluu...

Auringosta ei ollut jäljellä kuin rippeet. No, hyvä niin. Eipähän ainakaan tulisi kuuma tämän illan aikana.

Poika esittäytyi Réhniksi, ja hymyili. Loryen hymyili automaattisesti pienesti takaisin. Häntä toisaalta harmitti, etteivät silmät oikein ilmeissä auttaneet, ja toivoi hiljaa mielessään ettei niitä otettaisi tänäiltana puheeksi. Se oli haltialle vähän turhan raskas "seikkailu".
"Eikö noin kaunis nuori neito pelkää lähteä yksin kylille pimeän aikaan? Ei sitä tiedä millaisiin...olentoihin täällä voi törmätä." poika kysyä jymäytti ja Loryen kohotti katsettaan... "Pelkää?" ...Ja korotti äänensävyään. "Minä en pelkää. Olen kokenut paljon pahempaakin kuin jotain pahaisia pikkumaahisia, jotka suurinpiirtein pureskelevat varpaita!" tyttö tuhahti, ja mutisi sitten anteeksipyytävästi. Suurinpiirtein; Anteeksi, ei ollut tarkoitus suuttua, ja katsoi sitten Réhniä, toivoen ettei tämä nyt ottaisi kovin nokkiinsa.
"Ja mitä olentoihin tulee -", haltia aloitti "ei minulla ole hätää", tämä totesi, ja mietti Eweliä joka olisi vain vihellysmatkan päässä.

//Ja sori kun vastauksessa kesti, oisin vastannu jo eilen mutta oli yökylässä kaveri, joka ei tajua hölkäsen pöläystä roolipeleistä.. ..Piti sitten sen käskystä vaihtaa youtubeen -.- I'm so sorry. Ja tuli vähän mölpyrä ehkä tästä viestistä kun nukuttaa (;//

Réhn

Réhn katseli, miten tyttö mumisi vaivautuneesti jotain epämääräistä. Sitten toisen kysymyksen kohdalla tämä räjähti ihan totaalisesti, ja pauhasi hänelle kynsiään jyrsivistä maahisista. Réhn räpäytti silmiään ensin hämmentyneenä tytön purkauskesta. Hän ei kuitenkaan suuttunut, vaan purskahti nauruun juuri kun tyttö oli saanut anteeksipyyntönsä loppuun. Eipä tämä Loryen ainakaan mikään nössö hissukka vaikuttanut olevan.
"Hahahaa, vai sillä tavalla", Réhn nauroi ja kallistui taaksepäin aidalla. Pitkät vampyyrin hampaat välkkyivat iloisesti auringon hämärässä valossa, ja kerrankin auki olevat hopeiset hiukset valahtivat pois puolihaltijan kasvoilta.
Lopulta Réhn rauhoittui, ja pudisti päätään huvittuneesti.
"Vaikutat aika itsevarmalta", Réhn sanoi, yhä hymyä äänessään. Vai ei tytöllä olisi hätää. "Osaatko taistella, vai? Ei sitä niille olennoille muuten pärjää", hän sanoi. Ja mitä ihmettä tämä likka teki moisella pannalla- silmiensä edessä? Miten hän aina törmäsikin naisiin, joilla oli jokin ihme pakkomielle pitää silmiään piilossa?
Réhn hyppäsi alas aidalta, ja käveli tytön eteen, pää lapsellisesti kallellaan.
"Suokaa anteeksi, mutta te ette vain näytä miltään miekkaa heiluttavalta ritarilta", hän totesi, pitäen äänensävynsä ystävllisenä.
"Vaikka uskon kyllä, että nämä varvasmaahiaiset eivät olisi teille vaaraksi."

//Juh, ei mitään, mullakin kesti ihan liian kauan//

Loryen

Tyttö katsoi poikaa edellisen jälkeen hieman kummaksuen, kun tämä alkoikin nauraa. Loryen tapitti poikaa jonka kasvot tuntuivat vihdoin näkyvän, ja-.. ..Oliko hän vampyyri?
Haltia meinasi muksahtaa aidalta hämmästyksestä nurin, mutta otti kiinni tolpasta ja jäi kuin jäikin aidalle kiikkumaan. Poika totesi tytön olevan itsevarma, ja kysyi jotain taistelusta. "Ai osaanko taistella? Tottahan toki, osaan ampua jousella, sekä-" haltia haparoi selkäänsä, mutta tietysti; hänhän oli jättänyt jousen kotiin. "...Ja loitsia", tämä totesi, teki ilmaan pari purppuranväristä kiemuraa, ja katsoi hetken hieman itseään pitempää poikaa.

Alkoi jo pimentyä, eikä metsän raja erottunut enää kuin hieman tumempana viiruna. Hetken haltia aikoi hyvästellä Réhnin, mutta päätti sitten jäädä - ei hänellä mihinkään kiire olisi. "Suokaa anteeksi, mutta te ette vain näytä miltään miekkaa heiluttavalta ritarilta", (päätelmien mukaan) vampyyri totesi ja lisäsi vielä juttua varvasmaahisista. "En, en pidä liiemmin miekoista tai niiden käytöstä", Loryen myönsi ja huomasi sitten pojan selässä roikkuvan miekan. "Äläkä turhaan teitittele, en ole sen suuremmassa arvossa kuin sinäkään", tämä totesi lempeähkösti hymyillen muuta miettimättä, mutta lisäsi sitten hätäisesti: "Ellet sitten ole jonkunsortin ritari."
Loryen mietti vielä hetken, oliko poika tosissaan vampyyri, vai haltia? Hän ei voinut olla epäilemättä, olisiko poika kumpaakin lajia. "Kuule Réhn.. ..Haluaisin kysyä että.. ..Oletko sinä vampyyri?" haltia kysyi varovasti, ja viimeisen sanan hän kysyi erittäin varovaisesti. Hän pelkäsikin ehkä vastausta vähän, suurinpiirtein: Mitä se sinulle kuuluu, tai muuta vastaavaa. "Ja koska tuo oli varmaan aika henkilökohtainen kysymys, voit kysyä minulta sitten jotain", tyttö lisäsi ja pyyhkäisi muutaman hiuskiehkuran kasvoiltaan. Sen jälkeen hänen ajatuksensa siirtyivät varvasmaahisiin, ja ne saivat hänet hymyilemään hiljaa mielessään.

Réhn

Réhn katseli kiinnostuneena tytön tehdessä pientä taikatemppuaan. Hän ei kovin usein nähnyt taikoja.
"Maagi ja jousipyssyn käyttäjä?" Réhn totesi hymyillen.
"Niin...haltiamaista", hän jatkoi. Mikä fetissi haltioilla oli jousipyssyihin? Eikä pitänyt miekoista... Réhnin katse käväisi automaattisesti selkään kiinnitetyssä miekan huotrassa. Hän itse ei suuremmin välittänyt siitä, minkälaista asetta käytti. Miekkaan hän oli tottunut, ja sillä hän sai eniten tuhoa aikaan. Eikä pitkän matkan aseesta, kuten vaikka jousesta, ollut apua kun varasti ihmisiltä verta. Ne kun eivät yleensä oikein pitäneet siitä.
"Ritaria minusta ei kyllä saisi tekemälläkään", Réhn naurahti hiljaa. Tytön esitettyä seuraavan kysymyksensä, hän hiljeni hetkeksi.
Réhn katseli tyttöä hetken naama vakavana, mutta hymyili sitten.
"Se taitaa olla aika selkeää, vai?" hän sanoi hymyillen, ja pudisti päätään.
"Kyllä olen, puoliksi ainakin. Toinen puolet on haltijaa", hän sanoi. Hän tuli miettineeksi oliko outoa, että hän, vampyyri, tosiaan oli niin paljon tavallisten haltijoiden seurassa. Mutta se oli hänen oma asiansa. Hänhän suhtautui asiaan ihan niin kuin itse halusi! Eikä hän ollut koskaan tavannut toista vampyyriä, joten eipä kellään olisi mitään sanomista.
"Ihan mitä tahansako?" hän kysyi hymyillen. Vampyyripojan mieleen tulvahti heti kasa vähemmän siveellisiä kysymyksiä, ja hän virnisti.
"Taidan miettiä vielä hetken mitä kysyn. Ja ei se nyt niin henkilökohtainen kysymys ollut, näkeehän tuon jo kysymättäkin. Ja aika monihan siitä...tietää...", Réhnin ääni häipyi hiljaa. Siitä oli toki tiennyt aika monikin henkilö.
Aina sen pari sekuntia ennenkuin ne kuolivat verenhukkaan. Réhn hymähti.
"No Loryen, uskallatko lähteä tuonne kylälle kävelemään vampyyrin kanssa?" hän kysäisi hymyillen.
"Ei tässä jaksa koko iltaa paikallaan seisoskella."

Loryen

Tyttö nyökytteli samaa tahtia kun poika puhui. Toinen selitti olevansa puoliksi haltia, puoliksi vampyyri. Loryen hymyili: ihan niinkuin hän oli kuvitellutkin. Toisaalta, ajatus tuosta vamyyrista ei niin kovasti enää pelottanut häntä, kun ei tuo häntä vielä ollut tappanutkaan.
"Ihan mitä tahansako?" poika kysyi selvästi miettien, ja samoin mietti Loryen, mitä hän vastaisi seuraavana tulevaan kysymykseen. Eihän hän edes vielä tiennyt sitä. "Taidan miettiä vielä hetken mitä kysyn. Ja ei se nyt niin henkilökohtainen kysymys ollut, näkeehän tuon jo kysymättäkin. Ja aika monihan siitä...tietää..." tuo lisäsi, mutta hiljeni sitten. Loryen pähkäili, mahtoiko tietää enää. Hän odotteli hetken.

"No Loryen, uskallatko lähteä tuonne kylälle kävelemään vampyyrin kanssa?" kysymys kuului viimein, ja tyttö epäili hetken. "Ei tässä jaksa koko iltaa paikallaan seisoskella", poika jatkoi. Uskaltaa, ei uskalla, uskaltaa... No, hän päätti uskaltaa. Jos hän vielä joutuisi tuon pojan iltapalaksi (ja sehän tästä vielä puuttuisi), hän voisi aina räjäyttää tuon palasiksi jollain loitsulla... Tosin hän kyllä mietti, saisiko siinä paniikissa sanottua juuri mitään. Kuitenkin hän päätti lähteä.
"Kyllähän minä lähden, Réhn", haltia totesi pokkana, ja päästi kädet irti aidasta ja hypähti puolivampyyrin viereen. Sen jälkeen tyttö hymyili vähän. Hän katseli poikaa hetken päästä varpaisiin ja mietti mihin nyt oli lupautumassa, mutta kysyi vain sitten: "Joko mennään? Luulenpa että olen valmis." Ja sen jälkeen vielä katsahti pojan miekkaan, ja mietti tulisiko sille edes käyttöä tämän illan aikana.
Loryen oli ehkä ihan tyytyväinenkin sen illan seuraansa, eipähän ainakaan tulisi tylsää.
"Etkä sitten "syö" minua", haltia lisäsi leikillään, hymähti ja katsoi vielä hymynkare suupielessä metsää, mistä oli tullut.

//Kyttäsin tänään koko illan tässä ja ajattelin että tänään se Darayka kyllä vastaa x)//

Réhn

Loryen näytti olevan kahden vaiheilla, mutta myöntyi lopulta lähtemään. Réhn hymyili tyytyväisenä.
"Hienoa!" hän sanoi, ja odotti, kun tyttö astui alas aidalta, ja näytti sitten vielä tarkastelevan häntä. Réhn meinasi jo kysyä, että menikö tytöllä pupu pöksyyn, kun tämä ilmoitti reippaasti olevansa valmis lähtemään. Réhn hymyili valloittavasti.
"Mennään vaan", hän sanoi.
"Yritän olla syömättä. Saattaa kyllä tehdä tiukkaa, kun on tarjolla noin nätti neitonen", hän sanoi leikkisästi, ja soi seuralaiselleen vielä pienen, vähän flirttailevan hymyn, ennenkuin kääntyi kohti kylän keskustaa, ja lähti hitaasti kävelemään. Kylällä ei ollut paljon liikettä, yksi nuori pari erään nurkan takana ja muutamia vanhoja haltioita majatalon terassilla kertomassa tarinoitaan. Réhn pyöräytti huvittuneena silmiään.
"Jaa-a. Ei näy varvasmaahisia", Réhn sanoi ykskantaan, ja vilkaisi silmäkulmastaan kiusoitellen Loryeniä. Hänen huulillaan leikki hymynkare. Tyttö muistutti etäisesti sitä haltijanuorukaista, jonka kanssa hän oli pitkään kulkenut. Joku toinen olisi ehkä saattanut tuntea nostalgiaa, tai ehkä syyllisyyttä siitä, mikä oli tehty, mutta Réhn ei välittänyt. Hänestä moinen sattuma oli vain hauskaa.
"Haluatko mennä jonnekin? Minulla ei ole juurikaan ollut aikaa tutkia paikkoja, joten en tunne kylää kovin hyvin."

//*nolostus* joo, sori. Olen ollut vähän laiska vastailemaan : ) //

Loryen

Poika ilmoitti olevansa innoissaan siitä että tyttö lähti mukaan, ja hyvä niin. "Mennään vaan", toinen totesi. "Yritän olla syömättä. Saattaa kyllä tehdä tiukkaa, kun on tarjolla noin nätti neitonen", puolivampyyri lisäsi ilmeisesti kiusallaan, ja Loryen tyytyi vain vilauttamaan hymynsekaisen virnistyksen. Loryen lampsi pojan perässä tämän tahtiin, ja katseli ympärilleen vähän merkityksettömästi. Loryen huomasi myöskin nurkantakana näkyvän nuorenparin, ja käänsi sitten katseensa vähän hämillään. "Jaa-a. Ei näy varvasmaahisia", Réhn sanoi ja Loryen hymyili osin huvittuneena, osin 'älä-vielä-sano' -ilmeellä. Réhn kysyi, minne haltia haluaisi mennä.
Sitä kysymystä tyttö ei olisi halunnut ottaa vastaan, sillä eihän hänkään kylää tuntenut, vasta hetki sittenhän hän oli Cryptiin saapunut. "No tuota..." Loryen pitkitti vastaustaan hetken ja mietti missä sitä oikein kävisi. "En itseasiassa itsekään ole oikein tutkinut kylää, joten minun puolestani paikalla ei niin ole väliä", hän totesi ja virnisti. Hän katseli taas hetken poikaa miettien varvasmaahisia, ja muisteli sitten mistä koko sanonta olikaan tullut (hetki sen jälkeen hän muisti että oli aloittanut koko jutun itse). "En ole oikeastaan vielä köynyt kylässä ennemmin", Loryen sanoi ja katsoi asekaupan vieressä olevaa pientä röttelöä, jonka ikkunat oli laudattu umpeen. "Mitäköhän tuollekin hökkerölle on käynyt?" tuo haltia kysyi itsekseen ja seurasi katseellaan taloa samalla kun kulki sen ohi.

//No problem, ite vastailen tässä ravintolasta -.- Että hyvin menee...//

Réhn

Tyttö näytti hieman epävarmalta, kun Réhn oli kysynyt tältä paikan valinnasta.
"Oletko uusi täälläpäin?" Réhn kysyi. Hän itse oli ollut saarella vasta vähän aikaa, eikä tosiaan tuntenut paikkoja. Réhn huomasi vanhan talonröttelön, jota Loryen katseli, ja pysähtyi sen kohdalle. Vaikutti mielenkiitoiselta.
"Mennäänkö ottamaan selvää?" hän kysyi virnistäen, ja lähti sitten vastausta odottamatta kävelemään varoen taloa kohti. Hymy leikki pojan huulilla, kun tämä kokeili sormillaan rönsistynyttä ovea. Se varmaan kaatuisi pienestäkin kosketuksesta.
Réhn katseli taloa vähän tarkemmin. Kaikki ikkunat oli naulattu umpeen, ja koko talo näytti siltä, että voisi romahtaa hetkellä millä hyvänsä. Sammalta oli kasvanut seinien alaosaan, ja toisesen nurkan seinää pitkin nousi vihreä, iloisesti kukkiva köynnöskasvi, jonka punaiset kukat eivät sopineet talon muuten synkkään kuvaan. Réhn ihmetteli hieman, miten haltijat saattoivat antaa tälläisen talon olla keskellä muka-idyllistä kyläänsä.
Réhn tarttui oven nuppiin, ja työnsi sitten varovasti. Ovi irtosi saranoiltaan, ja pamahti talon sisään, nostattaen suuren pölypilven ilmaan. Réhn yskäisi pölyt keuhkoistaan."Aika heikkoa tekoa", hän naurahti, ja astui sisälle taloon, varoen visusti astumasta liian heikonnäköisten puiden päälle.

Loryen

"Olen uusi, kyllä", Loryen vastasi pojan kysymykseen ja tutkaili edelleen taloa. "Sopiihan se", tyttö totesi innoissaan pojan lähtiessä tutkimaan taloa lähemmin. Poika työnsi ovea ilmeisesti varovaisena, mutta varovaisuudesta huolimatta ovi pamahti sisään ja jätti jälkeensä pölypilven. Loryen yskäisi ja huitoi kädellään savua pois. "Aika heikkoa tekoa", poika totesi, ja Loryen nyökytti yhä huitoessaan pölyjä.
Haltia katseli taloa. Ovesta katsottuna oikealla oli pitkät rappuset yläkertaan, joka oli aika lailla suhteettoman korkealla. Vasemmalla oli suuri piironki ja muuta pientä sälää, ja tyttö lähti kiinnostuneena tutkimaan piironkia.
Piironki oli pölyinen, ja Loryen avasi varovaisesti sen ovea. Ovi ei kuitenkaan auennut, vaan siitä lähti irti ruostunut nuppi. Haltia tuhahti kärsimättömänä, kun ei saanutkaan tietää mitä kaapissa on. Loryen heitti nupin pois, ja katsoi kädet puuskassa piironkia. Hän tarttui sen toiseen oveen, ja avasi sitä hieman. Sen oven hän sai auki, ja sai harmikseen todeta että se oli vain täynnä ainakin 15 vuotta vanhoja kuppeja, joista kipitti pois säikähtäneitä hämähäkkejä. "Pyh. Kuppeja!" Loryen tuhahti ja sulki oven ehkä hieman liian rajusti, jonka seurauksena koko kaappi melkein rysähti hänen päälleen. Haltia kiljaisi ja kapsahti säikähtäneenä kiinni Réhnin käsivarteen kaapin kaatuessa ohi, mutta irrotti sitten hämillään otteensa. "Jahas... Vähän huteraa tekoa", hän totesi eikä kehdannut nostaa katsettaan lattiasta puhuessaan.

Loryen kuitenkin unohti tapauksen kiinnittäessään huomionsa rappusiin, tai sanottaisiinko tikkaisiin, jotka johtivat jonkinsortin yläkertaan. Loryen käveli tikasrappusten eteen. "Luuletko että ne kestävät?" tyttö kysyi ja katsoi epävarmana poikaa, mutta päätti kuitenkin lähteä kiipeämään ylös. Hän astui varovasti ensimmäiselle askelmalle. Se kesti. Hän kiipesi ylemmäksi hitaasti ja varoen, ja meinasi viimeisillä askelmilla juuri todeta, että rappuset kestivät, kunnes askelma hänen jalkojensa alla katkesi. Loryen kiljaisi ja tarrasi kiinni ylemmästä askelmasta, mutta tietenkin sekin katkesi äkillisestä painosta, ja niin tyttö tömähti pölypilven kera lattialle. Haltia lojui siinä hetken haarat levällään, kunnes hetken päästä nousi istumaan ja totesi: "Auts. Se sattui... Mutta luulen olevani ehjänä." Ja taputteli suu virneessä selkäänsä, eikä vielä jaksanut nousta seisomaan.

//Kirjoittelin sittenkin kirjastosta :). Ja anteeksi vielä kun kesti...//

Réhn

Réhn seurasi Loryenin perässä kohti piironkia, ja katseli miten tyttö yritti avata ensimmäistä ovea. Hän hymyili huvittuneena, kun toinen tuhahti surkealle löydölleen. Puolivampyyri säpsähti hieman piirongin räsähtäessä rikki, ja katsahti sitten käsivarteensa tarrautunutta tyttöä. Tyttö kuitenkin irrotti otteensa nopesti, ja siirtyi kävelemään kohti portaikkoa.
"Näyttävät heikkotekoisilta", Réhn totesi arvioivaan sävyyn, muttei tehnyt elettäkään estääkseen toisen kiipeämistä. Hän katsoi miten toinen kiipesi, ja oli jo lähtemässä tämän perään, kun askelmat pettivät ja tyttö tipahti maahan. Réhn heilautti kädellään pölyä pois suunsa edestä, ja virnisti.
"Hyvä juttu", hän sanoi, kun toinen totesi olevansa yhä yhtenä kappaleena. Sitten poika katsahti rikkinäisiä rappusia, ja vajaan parin metrin korkeudella olevaa, ylempään kerrokseen johtavaa aukkoa.
Réhn astui suoraan tikkaiden toiselle askelmalle, joka natisi hänen allaan, mutta kesti kuitenkin hänen painonsa. Hän otti tukea tikkaiden reunasta, ja kurotti sitten katossa olevan aukon reunoja kohti, saaden toisella kädellään siitä otteen. Hän siirsi pian myös toisen kätensä aukon reunalle, ja ponnisti itsensä ylös. Askelma, jolla hän oli seissyt, rasahti poikki ponnahduksen voimasta, mutta Réhn oli jo vetänyt itsensä ylemmälle tasolle. Hän kurkisti alas, ja ojensi kättään Loryenille.
"Voin vetää sinut ylös, jos haluat" hän ehdotti. Tikkaista nyt ei olisi enää mitään hyötyä, se oli melkolailla varmaa.

//eipä tuo mitään, minä olinkin reissussa, joten pääsin vasta tänään kunnolla koneelle viime lauantain jälkeen ^^//