Kirjoittaja Miwra » 21 Touko 2008, 21:04
Deanoic
"Äh, ei mietitä sotaa nyt...", Deanoic sitten huokaisi hiljaa ja koetti saada risteilevät ajatuksensa selviksi. Hän tahtoi sodan loppuvan, mutta silti hänellä oli kumma tapa koettaa välttää kyseistä aihetta. Hän ei vain kyennyt puhumaan sodasta, sota - tai no alkoivathan vainotkin usein samasta syystä kuin sotakin - oli johtanut hänen vanhempiensa kuolemaan, eikä sen ajattelu piristänyt hänen oloaan. Hän ei siitä päivästä paljoa muistanut, mutta sen minkä muisti, hän tahtoi kovasti unohtaa.
"Eikö sellainen elämä pitkästytä sinua?" Deanoic kysyi silmät suurina ja tajusi vasta hetken päästä jatkaa, posket punaisina, "En minä siis pahalla...ehkä vain itse koetan aina tehdä jotain, en vain voi olla paikoillani ja vain...olla..." Hän sitten korjasi. Jos hän nyt olisi loukannut Lounatuulta hän ei antaisi sitä ikinä itselleen anteeksi. Toisaalta monen sadan vuoden nukkumisen jälkeen lohikäärmeen mielestä hereillä oleminen, syöminen ja lentely oli paljon tekemistä. Deanoic alkoi oikein kunnolla miettiä mitä yleensä teki...Hän nukkui aamut, herättyään jutteli aikansa Movyanin kanssa, kävi syömässä ja lähti kiertelemään siellä täällä toivoen seuraa tai tekemistä. Ei hänellä itselläänkään siis sen paremmin mennyt, mikä hän oli sanomaan, että Lounatuulen elämä oli pitkästyttävää, kun ei itsekään tehnyt paljao enempää.
"Ei vielä", Deanoic tuumi, "Ehkä niitä tulee mieleen kävellessä..." Hän kurtisti kulmiaan ja koetti miettiä olisiko lähiseudulla jotain...Hänen mieleensä ei kyllä tullut mitään, mutta ehkä se todellakin tulisi mieleen kun saisi rauhassa kävellä.