Taivaan herra ja maan neiti


Haltioiden kylä, kokonaisuudessaan. Kylä on monikerroksinen ja valoisa, ennen kaikkea luontoon sopiva. Talot ovat väriltään vaaleita, arkkitehtuuriltaan kauniita ja elegantteja. Joissakin taloissa on käytetty samaa, valkoista marmoria mitä itse aroilla sijaitsevassa linnassa. Kasvillisuutta kylässä on paljon, lähes joka nurkalta löytää seinäköynnöksiä, koristepuita ja pensaita. Kylä on täysin piilossa metsässä, sitä verhoaa lumous jonka läpi ei voi nähdä, ellei tiedä mitä pitäisi katsoa. Vain ne, jotka kylässä asuvat, löytävät sinne.
Kylä sisältää niin asunnot, kuin puodit ja torit. Toreja haltioilla ei ole niin paljoa, mitä ihmisillä, mutta kauppoja ja putiikkeja sitäkin enemmän. Majataloja on siellä täällä, osa tasokkaampia mitä toiset.

Öisin kylän kauniita katuja valaisee satunnaisesti ympäriinsä leijailevat maagiset valopallot. Päivisin auringonvaloa valoa tihkuu latvustojen lomasta. Kylää ei ympäröi muurit, eikä aidat. Haltiat luottavat täysin jo vuosisatoja toimineeseen maagiseen illuusioon, jonka ansiosta ihmiset eivät voi löytää tänne.

Valvoja: Crimson

Viesti Ti Joulu 02, 2008 7:14

Oropher katsoi tuikkivilla silmillään naiseen, sillä eihän tämä enää voinut hymyillä. Toisen ilme huvitti tätä kun tuo näki tämän todellisen muodon. Uros oli pelännyt säikäyttävänsä Safilyen pois, mutta päin vastoin. Toinen näytti olevan erittäin kiinnostunut. Ottaeessaan askeleen eteenpäin tämän etujalkojen pitkät kynnet napsahtivat kiveystä vasten. Oroph päästi nauramiselta kuulostavan äänen nokastaan kun toinen kiersi tämän ympäri pariin otteeseen. "Etkö ole ennen nähnyt aarnikotkaa vai mikä on noin ihmeellistä?" uros kysyi painaen siipensä kehoaan vasten jottei veisi niin suurta tilaa. Hän oli kyllästynyt teitittelyyn ja uskoi ettei toinen pannut pahakseen sinuttelua. "No, tuletko kyytiin?" Oropher kysyi ja koukisti hieman jalkojaan. Tämän rintakehän ympäri oli kierretty pitkä nahkasuikale siihen kohtaan jossa ratsastaja normaalisti istui. Siivet hän painoi niin taakse kuin mahdollista jotta toinen pääsisi kapuamaan selkään jos niin tahtoi.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1584

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Ti Joulu 02, 2008 8:15

Miehen sanat osuivat oikein. Hän ei ole nähnyt aijemmin aarnikotkaa. Hän oli kylläkin kuullut, muttei nähnyt. Mahtavia tarinoita kyllä kerottu, että niitä olisi myös hyvä pellätä. Safilye ei oikein tiennyt pitäisikö hänen pelätä eikö pelätä. Sen sijana hän katsoi Oropheria hymyillen.
" Olen pahoillani, mutta en ole nähnyt ainoastaan kuullut. " Nainen sanoi.
Hän oli todella yllättynyt, että uros kysyi kyydistä. Siivet olivat todella mukavat ja upean näköiset avonaisena. Varmastikkin siivistä lähtisi voimaa, jonka kyydissä hän ei pysyisi. Sen sijaan hän ei ollut ikinä kokenut lentämistä. Sisimmässään nainen tunsi, että hän ei osannut päättää menisikö vai ei. Pienesti hän katsoi epäluuloisena toista kannattaisiko luottaa, että uros ei tiputtaisi häntä taivaasta metsikköön.
" Voin tulla, jos et lennä. " Safilye vastasi.
Oropherilla voisi olla jekku mukana, että se voisi lähtee lentoon. Hän asteli lähemmäksi, että voisi kivuta. Pää kääntyi urosta katsomaan kysyvästi.

Viesti Ke Joulu 03, 2008 3:40

Ei ollut ihme ettei toinun ollut nähnyt aarnikotkaa ennen. Laji oli lähes sukupuuton partaalla ihmisten vuoksi. "Annan aarnikotkan sanan siitä etten tee sinulle mitään. Ja se sana pitää..." tämä sanoi ja katsoen toista pää kenolla. Kun toinen sanoi voivansa tulla kyytiin jos tämä ei lennä, olisi aarnikotkan leuka pudonnut maahan jos se olisi ollut ihmishahmossaan. "Luuletko että nämä siivet ovat pelkät koristeet? Minä en taita matkoja jalkaisin, enkä kyllä oikein voikkaan. Tämän kokoinen otus ei paljoa pysty liikkumaan ahtaissa paikoissa" Oroph puhui lempeällä äänensävyllä. Hän kyllä ymmärsi että toinen pelkäsi putoavansa tai jotain, mutta jos toinen tiesi lainkaan aarnikotkista, olisi Safilyen pitänyt tietää myös se ettei ratsastaja putoa koskaan aarnikotkan selästä. Kun toinen tuli tämän vierelle kivutakseen selkään, taivutti Oropher vielä hiukan jalkojaan ja painui alemmas. "Aarnikotkan selästä ei putoa mikäli ratsastaja ei yritä satuttaa, enkä minä usko että sinulla olisi minkäänlaista syytä yrittää tehdä mitään pahaa" Tai niin hän ainakin toivoi. Ihmiset olivat tappaneet tämän emon ja vanginneet yhden tämän sisaruksista, eikä Oroph siksi ollut erityisen luottavainen ihmisten suhteen. Safilye tosin ei vaikuttanut ihmiseltä... tai ainakaan pahalta sellaiselta.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1584

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Ke Joulu 03, 2008 5:53

Oropherin mentyään pienesti alemmaksi hän nousi selkään. Hetken aikaan hän katsoi eteensä ja mietti pitäiskö mennä vai ei. Hän oli varma toisaalta ettei tipi, kun hän vaistomaisesti uskoi, mitä toinen sanoi hänelle. Oropherin sanotessaan siivet koristeena kysyen Safilye naurahti iloisena. Pudisteli päätäänsä.
" Ethän sinä tästä voi lähteä lentoo, kun haltioita on ympärillä ja kadut ovat kapeita. " Safilye sanoi.
Sanotessaan hän nousi aarnikontan selkään. Haameen kanssa tuotti pienesti ongelmia, että saisi hyvän asennon ja tasapainon.
" Pahoittelen jo etu käteen, jos revin vahingossa sulkiasi. " Nainen sanoi pahittelusti.
Hän ei haluaisi repiä toiselta sulkia, koska se ihonsa suoja. Muutenkin se auttaa lentämiseen. Hän ei oikein tiennyt mistä voisi saada pidettyään kiinni. Safilye oli unohtanut tarvikkeensa mitä hän oli tulossa ostamaan, mutta olihan hän saanut sen tärkeimmän siitä listastaansa. Oropher oli saanut surut pois kasvoistaan ja ajatuksistaansa.

Viesti Ke Joulu 03, 2008 6:28

Kyllä minä lentoon pääsen, se ei ole ongelma..." tämä sanoi naurahtaen. "Siinäpähän revit, ei se tunnu missään" Oropher asteli hiukan avonaisemmalle poaikalle ja kirkaisi kuuluvasti jotta jokainen lähellä olija tajuaisi pysyä kauempana hetken. "Pidä vain rohkeasti kiinni siitä mistä parhaiten saat otteen. Minä en pienestä hätkähdä" Haltiat perääntyivät kun aarnikotka jännitti lihaksensa ja varmisti samalla että toinen istui tukevasti selässä. "Pidä kiinni..." tämä sanoi vielä ja ponkaisi sitten ylöspäin. Samalla hän levitti siipensä ja iski ilmaa voimakkaasti. Siipien aiheuttama ilmavirta sai lähimpänä olevat haltiat suojaamaan silmänsä. Meni hetki ennenkuin Oropher sai kunnolla ilmaa siipiensä alle ja pääsi kohoamaan ylemmäs. Safilye oli kevyt, ja huomattavasti helpompi kannettava kuin miekkaa tai jousta mukanaan kanniskeleva haltia. Kylän yllä tämä katseli eteensä ja päätti lentää kylän reunamilla sijaitsevaan metsään. Aurinko lämmitti mukavasti Oropheria tämän lentäessä eteenpäin. Vaikka hän oli kantanut selässään satoja eri haltioita, hän oli nyt hiukan varovainen. Eihän Oroph halunnut toisen putoavan, vaikka tiesi itsekkin sen olevan mahdottomuus.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1584

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Ke Joulu 03, 2008 7:05

Naista ihmetytti, että toista ei sattuisi sulkien vetäminen. Nopeasti hän otti Oropherin sulista kiinni ja kietaisi kädet aarnikotkan kaulalle. Naista jännitti todella paljon miten tässä oikein käy. Oropherin liideltyään hetken aikaakin kylän ylä puolella Safilye piti silmiäänsä kiinni. Kun Oropher oli juoksemassa liitoon yksi haltia mulkoisi pahasti. Haltia ei oikein nähtävästi pidännyt, että oli joutunut odottamaan toisen lento lähtöä. Viiden minuutin ilmassa oleessaa Safilye uskalsi availla silmiäänsä ja rentouttaa käsiäänsä. Katseet alkoivat katsoa kylää nyt ylhäältä päältä.
" Tämä kauniin näköistä. " Safilye sanoi ihastellen näköalaansa.
Hän vai katsoi puolet, koska hän ihan nojautunut toiselle puoelle, ettei tippuisi vain alas. Kylää hetken katottuaan hän siirtyi katsomaan muaalle ympärille. Tuuli otti hänen hiuksistaan kiinni kauniisti ja alkoi leikitellä niiden kanssaan. Hän ei oikein tiennyt mitä sanoa. Sen hän tiesi, että hän nautti todella paljon. varmuuden vuoksi hän piti niska sulkien tyvistä kiinni. Pari lokkia liiteli iloisena heidän vierelläänsä.

Viesti Ke Joulu 03, 2008 9:18

Oropher katseli maisemia. Toki ne olivat kauniit, mutta Oroph oli kuitenkin niin tottunut niihin. Hänhän näki nämä samat maisemat päivittäin. Aarnikotka tunsi toisen jännityksen. "etkö aikaisemmin uskaltanut avata silmiäsi?" otus kysyi katsoessaan tuohon ja jatkoi kysyen: "Onko tämä ensimmäinen kertasi ilmassa?" Sen verran tiukasti toinen tuntui pitävän kiinni. Liidellessään kohti metsää, tämä sattui osumaan voimakkaan termiikin, eli nousevan ilmavirran, kohdalle ja tämä kohosi nopeasti muutaman metrin. "Pidä kiinni jos et pidä siitä ilkeästä tunteesta mahanpohjassa kun putoaa korkealta" Oroph taivutti siipiään ja lähti laskeutumaan. Välillä hän pudottautui pitempiä matkoja viistoon siivet taivutettuina taakse. Koko ajan hän piti huolta ettei toinen missään tapauksessa pääsisi putoamaan. Uros kiinnitti oranssien silmiensä katseen metsän kohtaan jossa puita oli harvemmassa ja alkoi pudottautumaan uudelleen kohti sitä. Hiukan ennen latvustoa tämä hidasti putoamistaan ja ojensi etujalkansa eteen ja valmistautui osumaan maahan.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1584

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Ke Joulu 03, 2008 11:23

Toinen oli ihan selvästi huomannut, että hän piti silmiäänsä kiinni. Loppu vaiheessa hän piti silmiäänsä auki ja iloitsi. Oropherin toinenkin lause osui kohdalleen. JuuKäväisi hänen mielessään nopeasti.
" Kyllähän se minun ensimmäisiä kertoja olla. " Safilye sanoi.
Nainen todellakin nautti kyydissä olemista, vaikka hän ei oikein uskonnut pitäisi kovasti lentävästä kyydissä. Varmuuden vuoksi hän kiristi otettaan, kun Oropher sanoi hänelle, että kannattaisi. Safilye halusi ottaa varman päälle uusissa tilanteissa. Tämä tilanne oli hänelle uusi hänelle. Ilme pienesti pettymään, kun huomasi, että Oropher oli laskeutumassa. Hän ei olisi halunnut vielä lopettaa, mutta uskoi, että hän oli iso taakka kantaa. Siksi hän ei oikein vastustannut, vaikka oli mieli sanoa:Miksi emme voisi vielä lentää? Metsä alkoi olla arvuullinen naiselle, koska ei voisi tietää mitä voisi oikein tapahtua metsässä.

Viesti To Joulu 04, 2008 7:01

Hän tunsi toisen otteen kiristyvän laskeutuessaan. Kun tämän jalat koskettivat maata, otti tämä vielä muutaman juoksuaskeleen ennenkuin sai pysähdyttyä. lasku oli ollut hiukan vaikea tiuhassa olevien puiden vuoksi. Uros painoi siipensä kylkiään vasten ja katsahti tuohon. "Sano vain jos haluat vielä päästä ilmaan" Oropher sanoi ja ravisteli sitten päätään. Ympärillä levittäytyä metsä oli hiljainen, ainoastaan lähellä olevan kylän äänet rikkoivat hiljaisuuden. Auringon säteet tunkeutuivat lehvistön läpi metsään. Tämä paikka oli kaunis, lähes samanlainen kuin se metsä jossa hänen ja sisarustensa emo oli tapettu. Pelkkä ajatuskin sai Oropherin veren kiehumaan ja jännittämään jokaisen lihaksensa. Sitä kesti hetken ennenkuin tämä tajusi että toinen oli yhä selässä. Hitaasti aarnikotka taivutti jalkojaan ja painui alaspäin, taittaen siipensä jälleen niin taakse kuin saattoi. Oroph olisi oikein mielellään lennellyt pidempäänkin, toinen nimittäin oli helppo kantaa, mutta hän ymmärsi hyvin jos toinen halusi maanpinnalle. Uros venytteli ja kurotti kaulansa suoraksi. "Oliko järkyttävä kokemus?"

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1584

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti To Joulu 04, 2008 8:53

Kuulessaan maan tasalla, että hän voisi sanoa olisi voinnut jatkaa lentämistä. Safilye ei kuitenkaan viittinyt sanoa, kun olivat juuri laskeutuneet. Se olisi raskasta uudestaan nousta ilmaan, ainakin hänestä tuntui siltä. Metsä oli todella hieno naisen mielestä. Hän ei voisi uskoa mitään muuta. Hän nousi hennosti aarnikotkan selästä ja asteli metsän reunaan mistä näkyi kylälle. Puun viereen hän nojautui ja ihali haltia kylää metsän reunasta.
" Toivottvasti ihmiset eivät löysivät tätä paikkaa. Tämä on niin kaunis ja missä tuntee itsensä turvalliseksi. " Safilye sanoi hiljaa itsekseen.
Oropherin sanat herättivät hänet omasta ajatuksistaan ja mietteistäänsä. Nainen kääntyi katsomaan Oropher ja hymyili tälle.
" Ei laisinkaan ollut järkyttävä kokemus. Sen sijaan todella ihana kokemus. " Safilye sanoi.
Sanottuaan hän antoi pusun Oropherin sulkaiselle poskelle.

Viesti La Joulu 06, 2008 6:30

Oropher venytteli kunnolla kun toinen oli laskeutunut selästä. Tämä katsoi Safilyeen joka nojasi puuhun. Tuon sanat olivat täysin totta. "Niin kauan kun minussa henki pihisee en aio antaa ihmisten vallata tällaisia paikkoja..." Oroph sanoi hiljaa. Aarnikotka uros näytti tyytyväiseltä ja kävi mahalleen makuulle, alkaen sukimaan siipiään. Oropher hymähti kun toinen sanoi pitäneensä lentämisestä. Kun toinen tuikkasi pusun tämän poskelle, hätkähti uros ja luimisti sitten korviaan ja katsoi tuota hetken. Kukaan ei ollut aikaisemmin pussannut tätä. "Haluatko vielä lentämään?" Tuuli puhalsi metsän yli ja sai puiden lehdet kahisemaan. Uros katsoi taivaalle. "Joutuisin kyllä etsimään paremman paikan josta pääsen ilmaan. En voi nousta pystysuoraan joku selässäni..." Hitaasti otus nousi ylös ja levitti siipensä auki venytellen niitä.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1584

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Su Joulu 07, 2008 12:34

Oli ihana kuulla, että Oropher oli samaa mieltä kylästä. Oropher näytti suloiselta naisen silmistä, kun sulkiaansa suki. Aarnikotka olisi jatkannut sukimista, jos hän ei olisi keskeyttänyt pusullaansa. Oropherin kysyessään haluaisiko hän lentää. Vastaus olisi kyllä, mutta hän ei halunnut vauvauttaa Oropheria lentämiseen, että hän haluaisi. Muutenkin Oropher sanoi perää olisi liian vaikeata lentää tähän tässä paikasta taivaalle. Se jäi harmittelemaan naista. Rehellisenä hän sanoi uroksen sanomiseen:
" Toisaalta kyllä, mutta en halua pakottaa sinua lentämään minun puolestani. Muutenkin sanoi, että on vaikea päästä lentoon. " Safilye sanoi.
Mielessään hänellä, että hän voisi hypätä oksista ilmaan ja Oropher ottaisi ilmasta kiinni sen selkäänsä.

Viesti Su Joulu 07, 2008 5:43

Oropher päästi nauramiselta kuulostavan äänen ja katsoi Safilyeen silmät tuikkien. "Tässä lähellä on pakko olla paikka josta pääsen lentoon. Ei se ole mitenkään vaivaksi" Uros katsoi ylös taivaalle ja tarkasteli sitten metsää ympärillään. "Uskon että tässä on lähellä todellakin jokin paikka josta pääsen ilmaan... Tuletko?" Sanottuaan sen, kyyristyi aarnikotka jälleen ja katsoi toiseen odottavasti. Oikeastaan Oroph oli itsekin innoissaan siitä että pääsi jälleen ilmaan, sillä tämä tunsi olonsa turvallisemmaksi ilmassa, jossa pystyi puolustautumaan jos jotain kävisi.

Uros kuuli taivaalta kirkumista ja kun tämä nosti katseensa ylös hän erotti selvästi puiden latvuston läpi muutaman petolinnun kaartelevan taivaalla. Haukoista ja kotkista ei ollut koskaan suurta ongelmaa, ainoastaan niiden koppavaisuus ärsytti aarnikotkaa suuresti. Tosin joskus ne hyökkäsivät kimppuun, ja vaikkei niiden nokat pystyneetkään läpäisemään aarnikotkan paksua nahkaa, saivat ne kyllä nokittua ratsastajan käsivarret ja kasvot verille.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1584

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Su Joulu 07, 2008 6:10

Nainen oli ällistynyt uroksen sanomiseen. Uroksen mentyään alemmaksi niin Safilye meni selkään uudemman kerran.
" Tietenkin tulen. " Safilye sanoi.
Hän ei uskonnut, että Oropher ottaisi selkäänsä ja halusi mennä lentämään. Nainen säikähti mistä ääni oikein tuili. Hän piti otetta tiukkana, jos Oropher lähtisi juoksuu tai vastaavaa, että vai pysyisi toisen kyydissä.
" Mikä se oli? " Safilye kysyi.

//Lyhyt//

Viesti Su Joulu 07, 2008 8:15

Oropher tunsi Safilyen otteen kiristyvän. "Harpyijakotka luultavasti..." uros sanoi ja katsoi taivaalle. Vaikka tämän näkö olikin niin hyvä että tämä erotti kilometrien päästä puskassa piileskelevän hiiren tai päästäisen, oli latvuston läpi vaikea nähdä. "En osaa sanoa varmasti. Joku petolintu kuitenkin" tämä sanoi vielä ja lähti sitten astelemaan syvemmälle metsään toivoen löytävänsä paikan josta nousta ilmaan. Maan pinnalla tämä tunsi olonsa hiukan turvattomaksi. Välillä Oroph joutui koukkaamaan pitkästikin reitiltään, sillä jossain paikoissa puut olivat niin tiheässä ettei tämä yksinkertaisesti mahtunut kulkemaan niiden välistä. Jatkuvasti aarnikotkauros kuuli taivaalta petolintujen kirkumisen. Mitä ne nyt nahistelivat? Kun Oropher oli jo aikeissa kääntyä takaisin, näki tämä kauempana aukion. "Hallelujah... Vihdoin" otus ajatteli. Aukio oli tarpeeksi laaja siihen että uros pääsisi Safilye selässään ilmaan. Oropher lähti juoksemaan ja levitti siipensä. Ponnistaessaan itsensä irti maasta tämä alkoi iskemään ilmaa siivillään. Nopeasti nämä kohosivat puiden latvojen yläpuolelle.
EdellinenSeuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia