Taivaan herra ja maan neiti


Haltioiden kylä, kokonaisuudessaan. Kylä on monikerroksinen ja valoisa, ennen kaikkea luontoon sopiva. Talot ovat väriltään vaaleita, arkkitehtuuriltaan kauniita ja elegantteja. Joissakin taloissa on käytetty samaa, valkoista marmoria mitä itse aroilla sijaitsevassa linnassa. Kasvillisuutta kylässä on paljon, lähes joka nurkalta löytää seinäköynnöksiä, koristepuita ja pensaita. Kylä on täysin piilossa metsässä, sitä verhoaa lumous jonka läpi ei voi nähdä, ellei tiedä mitä pitäisi katsoa. Vain ne, jotka kylässä asuvat, löytävät sinne.
Kylä sisältää niin asunnot, kuin puodit ja torit. Toreja haltioilla ei ole niin paljoa, mitä ihmisillä, mutta kauppoja ja putiikkeja sitäkin enemmän. Majataloja on siellä täällä, osa tasokkaampia mitä toiset.

Öisin kylän kauniita katuja valaisee satunnaisesti ympäriinsä leijailevat maagiset valopallot. Päivisin auringonvaloa valoa tihkuu latvustojen lomasta. Kylää ei ympäröi muurit, eikä aidat. Haltiat luottavat täysin jo vuosisatoja toimineeseen maagiseen illuusioon, jonka ansiosta ihmiset eivät voi löytää tänne.

Valvoja: Crimson

Viesti Ma Joulu 15, 2008 5:24

"Kiirehdi..." Oroph kuiskasi toisen juostessa kohti kylää. Itse hän yritti pysytellä suden selässä ja vielä tajuissaan. Jos Oroph olisi ollut kunnossa, ei hän olisi missään tapauksessa suostunut tähän, mutta oli liian väsynyt välittääkseen. Jossain välissä matkaa mies oli pudota mutta onnistui kuitenkin säilyttämään tasapainonsta. Kylässä hän vältteli haltioiden katseita, sillä monet asukkaat tunsivat hänet ja tiesivät hyvin ettei mies koskaan suostuisi tällaiseen. Safilye raahasi miehen sisään ja sängylle. "Kiitos Safilye..." Oropher sanoi ja ummisti sitten silmänsä.

Miehen oli vaikea hyväksyä sitä, että lääkärit auttoivat häntä. Kun lääkäri ja tuon apulainen olivat valmiita, pomppasi Oropher ylös jäämättä odottamaan lupaa siihen. "Kiitos..." mies mutisi ja luikahti kadulle.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1573

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Ma Joulu 15, 2008 9:46

Safilye ei voinnut uskoa, että Oropher oli hypännyt lääkärien käsistä. Hetken aikaan hänen täytyi tajuta, että mies oli lähtenyt vuoteesta. lääki ei oikein pidännyt siitä asista. Safilye oli nopeasti ottanut lääkkeet lääkärin käsistä ja juossut ovesta ulos. Kaduilla Safilye etsi ihmis muodossaan, kun valkoinen susi herätti kiintoisuutta. Minnese oikein hävisi. Olisiko minun täytynyt mennä pois tieltä. Mietti nainen etsien Oropheria kaduilta. Hän ei oikein tiennyt minne toinen osa puoli olisi voinnut mennä. Ilmeestä sai tietää, että hän oli kovin huolissaan miehestä.

Viesti Ti Joulu 16, 2008 3:27

Oroph juoksi ihmishahmossaan katua pitkin ja kiipesi jossain vaiheessa erään talon katolle. Hän kyllä epäili että Safilye löytäisi hänet, mutta ei jaksanut välittää. Mitä väliä sillä oli, ei nainen häntä voisi mihinkään pakottaa. Häpeä siitä että oli antanut muiden auttaa itseään, poltteli tämän kasvoilla.
Mies näki Safilyen kauempana samaisella kadulla. "Anteeksi..." mutisi Oropher ja nousi lähtien sitten loikkimaan kattoja pitkin poispäin. Miehen pitäisi päästä ulos kylästä jotta hän voisi muutua omaan hahmoonsa kiinnittämättä kaikkien huomiota.

//lyhyt...//

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1573

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Ti Joulu 16, 2008 9:19

Miestä oli jostain syystä vaikea löyttää. Hän ei voinnut uskoa miten hyvin herra oli hävinnyt hänen näkö piiristä. Hän ei ollut edes varma, että kuuliko hän miehen sanovan jotakin läheisyydellä. Katseet katsoivat ympärilleen koko ajan. Miestä ei näkynyt laisinkaan näkökentästä. Nopeasti hän vavahtui, että Oropher voisi olla katoilla. Miksi aijemmin hän ei voinnut sitä ajatella. Se oli ihme siinä kunnossa jaksoi katoilla juosta. Hän hyppäsi katolle sulavasti. Silmät näkivä missä mies kulki oikein. Nyt hänen voisi huuta herra, että psähtyisi, mutta suurimmaksi osaksi Sfilye pelkäsi laittaa miehelle enemmän vauhtia huutamalla.
" Odostas nyt hieman. " Safilye sanoi.
Sanottuaan hän kuitenkin juoksenteli Oropheria luokse.

Viesti Ke Joulu 17, 2008 3:32

Juokseminen sattui Oropherin kehoon ja keuhkoihin, mutta mies ei aikonut pysähtyä. Hypätessään katolta toiselle, mies kompastui ja kaatui, ottaen käsilläään vastaan. Toinen käsi oli murtunut, joten siihen sattui. Oroph parahti ja kompuroi ylös katsoen sitten taakseen. Hän näki Safilyen ja kuuli tuon huudon. Mies päätti jäädä odottamaan toista. Kyllä hän naiselle pärjäisi jos syytä tulisi, eikä pakoonpääseminenkään mahdotonta ollut. Nopeasti punahiuksinen mies painoi mieleensä nopeimman pakoreitin ja käänsi sitten katseensa naiseen. "Mitä nyt?" Oropher sanoi safilyelle hiukan äkäisemmin kuin oli tarkoittanut.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1573

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Ke Joulu 17, 2008 5:58

Safilye ei välittänyt miehen äkäisestä sanomisesta. Nopeasti hän oli Oropherin luona, kun mies ei ollut juossut häntä karkuun.
" Etkö pidä, että sinua hoidetaan? " Sanoi Safilye aluksi.
" Olinko minä katsomassa mikä häiritsi sinua, voin olla katsomatta. Loukkasit kovasti lääkäreitä. Eikä hoidossa kävisi niin kauan. " Safilye sanoi.
Naisen kasvo oli pahoillaan, kun hänen mielestä hän oli jotenkin pettänyt miestä. Hän ei oikein tiennyt mitä oikein tekisi. Siitä hän olisi varma, että hän ei voisi antaa anteeksi, jos miehelle sattuisi pahaa ja hän ei voisi auttaa. Varsinkin hän tiesi, että Oropherille voisi tapahtua pahaa.

Viesti To Joulu 18, 2008 2:18

"Minä en ole ihminen tai haltia, vaan villi eläin. Tuollainen "holhous" kolhii ylpeyttäni" Oropher sanoi ollen kokoajan valmiina pakenemaan paikalta. "Ne ns. lääkärit loukkasivat minua enemmän kuin minä heitä" Mies tiesi olevansa jääräpäinen, mutta asiassa oli kyse periaatteesta, vaikka hän tiesikin olevansa haavoittuvainen sillä hetkellä.
Muutama talon ohi kulkeva haltia katsahti ihmeissään katolla seisovaa Safilyeta ja Oropheria. "En aio jäädä tänne... Lähdetkö mukaan vai jäätkö?" mies kysyi ja pyyhkäisi kurittomia punaisia hiuksiaan kasvoiltaan.

//ei tuu mitää... Taas lyhyt//

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1573

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti To Joulu 18, 2008 10:16

Oropherin sanoista Safilye loukaantui täysin. Ne murskasi. Hän katsoi pettyneen oloisena miestä.
" Olkoon. Olen minäkin eläin alun perin missä halusiin olla, mutta ei minullakaan ole varaa olla, kuin ihmismuodossa. " Safilye huudahti vihaisena.
Nainen kääntyi pois päin miehestä ja hyppäsi toiselle puolelle kattolle. Samassa aikaan hän muuttui valkoiseksi sudeksi. Pieni kyynel ehti tipahtaa oropherin jalan juuren viereen. Eleensä oli vastaus Oropherin kysymykseen. Ketka katsoivat Oropheria ja Safilye katoilla. Kauhistuivat, kun nainen muuttui sudeksi lennon aika.
" Ihmissusi. " huusi alhaalla oleva nainen huusi paniikissa.
Ihmissusia ei oikein pidetä edelleenkään kaikissa paikoissa. Nyt samalla Oropher sai tietää miksi hän ei voinnut olla omassa muodossaan, kuin ihmisenä. Kaikkialla vihataan sutta, mutta toinen asia oli se tajusiko miten Oropher oli sanoissa loukannut Safilyee.

Viesti Pe Joulu 19, 2008 12:23

Oropher huokasi äänettömästi ja seisoi järkähtämättömänä paikallaan. Hän tiesi loukanneensa naista, mutta miehen ylpeys esti pyytämästä anteeksi. Hän oli kuitenkin kertonut vain totuuden. Orophin ilmekkään ei värähtänyt kun toinen muuttui sudeksi. "Hyvä on... Hyvästi Safilye" mies sanoi niin että toinen kyllä kuulisi ja hyppäsi sitten kadulta. Taakseen katsomatta mies lähti kävelemään pois paikalta aikeissaan lähteä takaisin sinne mistä oli tullutkin, vuorille. Mitäpä hän täällä enää tekisi...
Päästessään kylän reunamille mies juoksi metsään ja muuttui. Se verotti Oropherin voimia, mutta tänne otus ei aikonut jäädä. Siipiään iskien otus nousi lentoon ja lähti lentämään katkerana pois paikalta. Hän tiesi joutuvansa ohittamaan paikan jossa hän ja Safilye olivat joutuneet nuolisateen uhriksi.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1573

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Pe Joulu 19, 2008 7:31

Valkoinen susi juoksi kylästä metsään. Kylässä sitä ei oikein suvattaisiin ja metässä oli omat vaarat, mutta toisaalta turvallisempaa, kuin kylässä. Susi ei paljoakaan haitannut haltioita vaan olivat kiinostuvempia sudesta, koska susi oli valkoinen. Valkoinen susi oli harvinainen väritys mikä oli samoin muissa eläimissä myös. Juoksu meni kävelyksi ja katse oli surullinen. Oropherin tuskat äänet jylläsi hänen ajatuksessaan. Safilye ei edes huomannut vaaran tuloa, koska oli murehtivainen.

Viesti Pe Joulu 19, 2008 10:34

Saatuaan ilmaa siipiensä alle lentäminen ei enää ollut niin raskasta. Hidasta se kuitenkin oli, sillä Oroph oli yhä haavoittunut. Aarnikotkan mielessä ei pyörinyt mikään muu kuin Safilyen sanat. Hän oli todella loukannut toista, mutta minkäs sille mahtaa. Uros liiteli sen paikan yllä josta oli noussut ilmaan, jotta saisi haavoittuneen kehonsa tottumaan lentämiseen.
Kaukana siinsi vuoristo. Uros parahti itsekseen. Miten hän tuonne asti jaksaisi kun tämä paikallaan liitely jo sattui. Jostain kauempaa kuului kotkien kirkumista. Liekö samat öykkärikotkat jotka Oroph aikaisemmin ajoi tiehensä.

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1573

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti Pe Joulu 19, 2008 11:07

Hän oli niin omissa ajatuksissa, ettei huomannut mitään. Hän jopa säikähti Oropherin kaijuntaan. Sen avulla hän säikähti ja samalla menetti sapainon. Häne ei huomannut kuppaa vieressä. Hän oli huomannut vasta kupassa missä oikein oli. Tiputtuaan maahan Safilye ulfahti kivuliaasti.

//Erittäin Lyhyt//

Viesti La Joulu 20, 2008 11:35

Oroph katsahti alas kuullessaan ulvahduksen. Uros ei tiennyt mitä tehdä. Jos mitään vakavaa ei ollut käynyt, joutuisi aarnikotka ilman syytä laskeutumaan ja sitten taas nousemaan, joka vei tämän voimia. Toisaalta, jos jotain vakavaa oli käynyt, ei Oropher koskaan antaisi itselleen anteeksi kun ei auttanut. Mitä hän tekisi? Uros jäi liitelemään paikan ylle tarkkaillen koko ajan ympäristöään.

//E.L tämäkin//

Ay

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 1573

Liittynyt: Ti Syys 16, 2008 9:54

Viesti La Joulu 20, 2008 8:14

Olenko minä omissa ajatuksissani, että minä en huomannut kuoppaa. Miksi en huoamnnut kuppaan ennen, kuin säikähdin? Miksi säikähdin niin pahasti, kun toinen teki ulvahduksen? Safilye mietti.
HÄn mietti istualteen ja murteen myytävänä. Kuitenkaan hän ei ollut luovuttanut vieläkään ainakaan omassa vaihtoehtona. Masentuneena hän nousi seisomaan ja katseli pääsisikö hän ylös. Kuoppa oli ainakin yhden tai kahden metriä korkeampi, kuin omansa pituutensa.
Tämä näyttää ihan mahdottomalta, mutta on tässä pakko olla jekku tai metku. Huutamisesta ei ollut apua, koska se toisi syöjiä luokseni. Mikä ei olisi kivaa laisinkaan. Safilye mietti samalla, kun tutkaikki kuoppaa läpikotaisin.

Viesti To Tammi 01, 2009 2:47

Oroph laskeutui hiukan alemmas kaarrellen yhä sen paikan yllä josta kuuli Safilyen ulvahduksen. Se tietämättömyys häiritsi urosta. Se ettei hän tiennyt oliko toinen kunnossa, oli sietämätöntä. "Safilye!" Oropher huudahti ja toivoi saavansa vastauksen.

//sori ku on kestäny näi kauan. En oo ehtiny koneelle. Ja sry kans siitä et tuli tällane raakile//
EdellinenSeuraava

Paluu Kylä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö