Puolelta toiselle (sovittu)

Loryen

Siinä he sitten olivat. Haltiakylän porteilla. Eipä ollut kestänyt kovin kauan raahautua pienen sanaselkkauksen ja välienselvittelyjen jälkeen vartijoiden silmien alle, joten siinä he nyt seisoivat. Side silmillä matkaava, vaaleisiin pukeutunut nainen, ja tatuoitu, kirottu susi.
Aurinko oli ehtinyt hiipua jo hyvä tovi sitten metsän rajan taakse, joten koko haltiakylän alue oli valaistu enää soihduin ja ikkunoista tulvivin valoin. Porttien vierellä seisoi vartijoita täydessä valmiudessa, aseet kohti taivasta.
Loryen loi rohkaisevan hymyn suteen, muttei viitsinyt sanoa mitään. Nainen oletti suden tulevan perässä omin avuin. Hän käveli hitaasti kohti portteja kuten teki jokainen ilta palattuaan metsältä ja vilkuili sivusilmällä vartijoita, joita ei toistaiseksi tuntunut susi haittaavan. Loryen rukoili hiljaa mielessään ettei Lucasista nousisi sen suurempaa numeroa, ja oli nyt ehtinyt jo ohittaa portit. Sisällä oltiin, toistaiseksi hyvissä merkeissä. Pian Loryen tunsi kuitenkin koputuksen olkapäässään ja kääntyi nieleskellen ympäri.
"Entä tämä susi?" kysyi roteva mieshaltia matalalla äänellään ja osoitti Lucasia kohti. Loryen tunsi piston mahanpohjassaan, mutta yritti pitää päänsä kylmänä. Nyt ei saisi vain hätäillä.
"Hän on seurassani", Loryen sanoi hymyillen ja katsoi miestä vilpittömästi silmiin.
"Aseeton. Menköön, mutta pidetään silmällä", vartija totesi toiselle haltiakielellä. Loryen kääntyi poispäin silmiään pyöritellen ja huokaisi sitten helpotuksesta.

Raul Lucas

Lucasit ei ollut uskoa silmiään, kun haltioiden kylän portit kohosivat hänen silmiensä edessä. Hän siis todellakin, aikuisten oikeesti, lasten leikisti oli menossa sinne sisään riskeeraamaan henkensä. Lucasin vatsassa myllersi ja hänestä tuntui, että ykäisi kohta.
Lucas käveli kuuliaisesti Loryenin perässä yrittäen käyttäytyä, kuin lemmikkisusi. Toinen vartija kyseli Lucasista. Lucas tuijotti silmät selällään vartijaa. Juuri, kun he olivat päässeet porttien sisäpuolelle!
Loryenilla vaikutti olevan kumminkin sana hallussa ja he pääsisivät sisään sen kummempia ongelmia.
Kun Lucas kuuli Loryenin huokauksen, saattoi hänkin vähän rentoutua.
Turvassa... Tai turvassa ja turvassa... Heillä molemmilla oli henkensä vaakalaudalla. Lucas vasta nyt tajusi, että koska Loryen oli nyt salakuljettanut ihmisen tarkoin vartioituun haltijakylään. Heidät molemmat kaiketi tapettaisiin, jos asia tulisi julki. Pala nousi lucasin kurkkuun. Idea alkoi tuntua pikku hiljaa hyvin huonolta, mutta nyt kun he kerran olivat sisällä, niin voisivat samalla hoitaa hommat loppuun.
Lucas painoi päänsä Loryenin jalkaa vasten ja katsoi tätä kysyvästi.
Entäs nyt?

Loryen

Lucas oli lompsutellut haltian viereen ja painoi päänsä vasten tämän jalkaa. Loryen katsoi hetken sutta silmiin pää kallellaan ja nosti sitten kasvoilleen tyytyväisen hymyn - tähän asti oltiin ainakin päästy. Seuraava vaihe olisi keksiä, mistä löytyisi seuraava etappi kirouksen purkamiseen. Asiasta olisi ehkä helpompi keskustella kauempana vartijoista, joten Loryen otti suunnakseen pienen sivukujan ja viittoi Raulia seuraamaan perässä.

Kadun talot olivat ränsistyneet silminnähtävästi ja likavesi haiskahti pistävästi nenään. Loryenin nyrpistelevä ilme olisi kertonut ulkopuoliselle paljonkin, mätänevä rotanruumis ja likavedellä täytetty ämpäri eivät löyhkänneet juurikaan haistelun arvoiselle tavaralle, ja haltia katseli inhoten ympärilleen. Hän ei ollutkaan ennemmin astellut tälle puolelle kylää, itse kun sattui asumaan aivan toisessa päässä.
Varmistettuaan ettei kukaan kuunnellut ja ettei lähellä ollut avonaisia ikkunoita, Loryen istahti maahan. Hän katsoi hetken mietteliäänä maahan ja nosti sitten katseensa Lucasiin.
"Onko sinulla hajuakaan, mistä meidän tulisi etsiä kiroukselle vastaloitsua tai purkukeinoa? Mahdollisesti joku kirja, tai edes jotain?" Loryen tiedusteli lähes anelevasti ja raapi vaaleita hiuksiaan. Hänen katseensa osui Lucasin silmän alla kulkevaan mustaan kuvioon.
"Onko tuo muuten tatuointi?" nainen tokaisi lopulta, sillä ei voinut enää peitellä kiinnostustaan. Hän oli mietiskellyt asiaa jo siitä lähtien, kun oli suteen kylän edustalla törmännyt.

Raul Lucas

Lucas epäröi istua likaiseen maahan, mutta istui sitten kumminkin, samalla, kun Loryen kumartui hänen tasolleen. Hän esitti saman kysymyksenkin, minkä oli esittänyt muurien ulkopuolellakin ja Lucas ei vieläkään osannut vastata siihen. Samalla, kun hän läpi mielessään kirjoja, joita oli noidan hyllyssä lueskellut, Loryen alkoi osoittaa kiinnostusta tämän vasemmasta silmästä lähtevää tatuointia kohtaan.
"Olisikin pelkkä tatuointi..." Lucas murahti. "Tiedän vain sen, mitä noita sanoi ja hänen mukaansa tämä kuvio kiinnittää kirouksen kehooni." Samaa taisi myös sanoa se ensimmäinen noitakin, Lucas muisteli, kun hänen kiroustaan yritettiin ensimmäistä kertaa murtaa. Samassa hänen mieleensä muistui kirja, jonka hän oli nähnyt lepäävän noidan vieressä, sinä päivänä, kun hän oli muuttunut sudeksi.
"Mutta kirjakaupasta saattaisi löytyä eräs kirja..." Lucas mumisi ääneen.
Kirjan nimi oli Ihmissusikiroukset. Lucas muisti nyt nuhjuisen kannen jokaisen piirteen ja nirhaman. Siitä saattaisi löytyä vastaus kirouksen murtamiseen.
"Ihmissusikiroukset!" Lucas sanoi riemukkaasti ääneen. "Jos me löydämme sen kirjan, siinä saattaa olla vastaus!"

Loryen

Lucas näytti pähkäilevän vastausta Loryenin ensimmäiseen kysymykseen, mutta otti sitten aiheeksi silmänsä alla kulkevan tatuoinnin.
"Hmm, ei siis mikään tavallinen tatuointi... Olen pahoillani puolestasi", Loryen huokaisi hiljaa ja katsoi sutta huivinsa takaa. Yhtäkkiä Lucas muuttui jälleen mietteliääksi ja sai sitten päähänsä kirjan. Ihmissusikiroukset. Haltianaisen suu kääntyi leveään hymyyn.
"Loistavaa!" hän huudahti ja silitti pari kertaa suden päälakea. Suden pehmeä, tumma karva kutitteli Loryenin pienehköä kämmenen vaaleita sormia. Hän kallisti päätään ja nousi sitten seisomaan.
"Voisimme tutkia ensin kirjakaupan. Se on niin laaja, etten lainkaan ihmettelisi vaikka kirja löytyisi sieltä. Ja jos ei, voimme aina kysyä kaupan omistajalta jonkinlaista apua", haltia totesi mietiskellessään samalla portilla seisovia vartijoita. Hän kurkisti kujan nurkan takaa porteille. Vartijat näyttivät palanneen normaaliin päiväjärjestykseen ja yövuoroon valitut vartijat vaihtoivat paikkoja toistensa kanssa, heistä ei siis koituisi harmeja. Näytti siltä, että he eivät olleet ottaneet sutta suurena uhkana.
"Mennään sitten. Kirjakauppa on kylän toisessa päässä", Loryen sanoi, niksautti selkäänsä ja otti pari askelta lähteäkseen.

Raul Lucas

Lucas tunsi itsensä kissaksi, kun Loryen silitteli hänen päätään. Hän aristi vieläkin vähän kosketusta, mutta hänen onnistui olla näyttämättä sitä ulkoisesti. Loryen vaikutti hyvinkin innostuneelta, mutta ihan syystä. Heillä oli viimeinkin johtolanka, jonka avulla Lucas voisi saada ihmishahmonsa takaisin.
Lucas lähti kuuliaisesti Loryenin perään, esittäen vieläkin kesyä lemmikkisutta.

Matkassa meni tovi, kun he pujottelivat kujalta kadulle ja toisin päin. Lucas sekosi suunnista melkein heti ensimmäisen kujanvaihdon jälkeen ja totesi itselleen, että parempi pysyä Loryenin perässä.
Viimeinkin he pysähtyivät erään rakennuksen eteen ja Lucas huomasi harmaata seinää koristavan puisen kyltin.
"Onko tämä se?" Lucas kysyi hiljaa Loryenilta.

//Hehe, taisin pikkusen hitata Loryenia... Sori.

Loryen

Maisema vaihtui huomattavasti vähemmän sotkuiseksi heidän taivaltaessaan toiseen päähän kylää. Loryen ihmetteli vieläkin, miten kylä oltiin päästetty rupsahtamaan niin pahasti. Olivathan he sentään haltioita, ja pitivät siitä kiinni että paikat olivat kauniina. Haltia havahtui pähkäilystään miehen avatessa suunsa.
Toden totta, he ilmeisesti olivat päätyneet jo kirjakaupalle, ja Loryen oli melkein kävellyt siitä ohi. Mikä onni, että porukassa oli edes yksi, joka saattoi pitää ajatuksensa kasassa.
"Kyllä, tämä se on", Loryen henkäisi tyytyväisenä ja astui narahtelevia pihaportaita pitkin kuistille, ja sitämukaa sisään kirjakauppaan.
Kaupassa oli hiirenhiljaista, sillä kukaan ei ollut enää näin myöhään liikkeellä. Tai siis, ei ainakaan tässä suunnassa - kapakasta kyllä kuului jos jonkinlaista hälinää ja lasien kilinää.
"Jos sinä aloitat etsimisen noista hyllyistä, minä yritän etsiä myyjän", nainen arpoi osoittaen toisella kädellä laajaa seinustaa joka oli täynnä kirjoja, ja toisella kädellä viittoen kohti yläkertaa. Ullakolle johtivat tummasta puusta tehdyt, vankat tikapuut, joista puuttui yksi askelma. Loryen kääri hameensa helmaa polviin asti, ja lähti sitten kiipeämään yhden käden varassa kohti yläkertaa, siinä toivossa että löytäisi kirjakaupan myyjän. Hänen muistaakseen kyseessä oli vanhempi mies, jonka hiuksetkin olivat ehtineet saada harmaata sävyä.

//Ei haittaa, kun oli niin pieni hittaus \o

//Pahoitteluni. En huomannut, että olit vastannut tänne...

Raul Lucas

Ensimmäinen vaikutelma, jonka Lucas sai kirjakaupasta oli jotain sanoinkuvaamatonta. Monta metriä hyllyjä täynnä kirjoja, osa sellaisia, joita ei takuulla muualta löytynyt. Täältä, jos jostain, pitäisi löytyä vastaus Lucasin kiroukseen. Loryen suoritti välittömästi työnjaon ja Lucas haukahti vaistomaisesti ymmärtäneensä.
Hän tassutteli lähimmän hyllyn luo ja nousi takatassuileen sitä vasten. Hänen silmänsä vaelsivat kirjasta toiseen uskomattomalla nopeudella. Noidan luona ollessaan, Lucasin piti usein löytää kirja jos toinenkin mahdollisimman pian ja tämä taito alkoi olla jo hyvässä hallussa.
Kaiken Maailman Yrtit, Lääkekasvit, Myrkylliset yrtit... Lucas siirtyi suosiolla toiselle hyllylle. Yrteistä hän ei ollut kiinnostunut. Toisella hyllyllä käsiteltiin juomia ja kolmannella oikeaa tapaa saada lohikäärmeeltä suomuja kuolematta. Lucas totesi mielessään, että tälle kirjalle olisi ollut tarvetta. Yli viisi vuotta sitten. Susi kävi läpi kaikki hyllyt, joille hän ylsi, eikä niitä ollut paljon. Ennen pitkää hän sai huomata, että jos hän tahtoi löytää sen kirjan, hänen täytyisi päästä ylimmille hyllyille ja niille yltääkseen hänen täytyisi melkeinpä olla ihminen. Mutta sitten hän ei enää tarvitsisi sitä kirjaa! Lucas ravisteli päätään saadakseen turhat ajatukset pois mielestään ja hän alkoi käydä hyllyjä läpi toisen kerran, virheiden varalta.

Loryen

Yläkerta humisi hiljaa pienen tuulenväreen pujahtaessa sisään avonaisesta ikkunasta. Nainen huhuili varovaisesti myyjää, mutta mistään ei kantautunut vastausta hänen korviinsa. Kerrassaan kummallista, sillä harva täysjärkinen haltia jättäisi kauppansa vartioimatta jos lähtisi asioimaan muualle, varsinkaan jos oven sai ilman riuhtomista auki.
"Täällä ei ainakaan ole ketään", Loryen huikkasi Lucasille alakertaan varmistettuaan kertaalleen, ettei yläkerrassa näkynyt myyjää tai edes tämän apulaista. Sen jälkeen hän alkoi silmäillä pitkiä, tummia kirjahyllyrivistöjä ja metsästää tuota heidän etsimäänsä kirjaa. Tehtävä tuntui lähes mahdottomalta, sillä kirjoja oli satoja - ehkä tuhansia - ja niiden haravoimiseen kuluisi hyvin pitkä aika. Kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Onneksi kirjat oli lajiteltu suurpiirteisesti eri kategorioihin, yläkerrasta löytyi muunmuassa lastenkirjoja, taisteluoppaita sekä käytöstapaopuksia. Nainen tuhahti moisille, mutta selasi silti jokaisen opuksen läpi, sillä eihän sitä tiennyt vaikka Pomppivan faunin iloisten tarinoiden viereen olisi eksynyt jokunen kirouksia käsittelevä kirja.
Varmistettuaan, ettei Kuinka käsittelet miekkaa -kirjasarjan 46 osan väliin ollut eksynyt mitään asiaankuulumatonta, Loryen jatkoi etsintäänsä peremmälle hyllyrivistöön. Ja kuinka ollakaan! Kirouksia käsittelevä, kolmen hyllykön laajuinen osasto. Osa kirjoista oli pinottu hyllyn eteen epämääräisiksi kasoiksi, ja hyllyihin oli tungettu irtonaisia paperilappusia. Loryen yllättyi kirjojen määrästä. Ilmeisesti Cryptissä käytettiin kovasti kirouksia.
"Lucas, täällä olisi kirouksia käsitteleviä kirjoja! Tosin sen oikean kirjan löytämiseen voi kulua hyvä tovi..." haltia huudahti ja hieraisi sitten mietteliäänä niskaansa.

Raul Lucas

Tultuaan taas yrttejä käsittelevän hyllyn kohdalle, Lucasin teki melkein mieli itkeä. Tällä menolla hän ei pääse koskaan takaisin ihmiseksi. Oliko hän tullut haltioiden kylään vain saadakseen pettyä onnellisesti. Lucas oli jo aikeissa jättää hyllyjen tutkimisen sikseen, koska ylsi vain neljälle alimmalle hyllylle, kunnes Loryenin ääni hyllyjen takaa kertoi, että nyt sitä tavaraa löytyi!
Lucas melkein tömähti kuonolleen rynnätessään Loryenin luo. Ja siellä niitä todella oli! Monta hyllyä kirouksia!
"...Mahtavaa...!" Lucas henkäisi haltioituneen ja antoi katseensa vaellella kirjojen selkämyksissä. Jotkut kirjat yksinään näyttivät kirotuilta.
"...Näissä jossain on..." Lucas mutisi hiljaa ja alkoi lukea kirjojen selkämyksiä tarkemmin. Olisi ollut huomattavasti helpompaa, jos kirjat olisivat olleet aakkosjärjestyksessä, mutta ilmeisesti se, joka oli kirjat tänne tuonut, pelkäsi saavansa kirouksen pelkästään kirjoja kantamalla oli vain viskannut ne siihen. Tässä menee tovi...

//Kävin lukemassa meidän pelin ekan osan. Mulle tul jotenkin hirviä hinku piirtää Lucas ja Loryen yhessä<3 Hihihihihihihihihi

Loryen

Haltian täytyi väistää vauhdilla kohti syöksyvää sutta ja hän kaatoi peruuttaessaan pinon kirouksia käsitteleviä kirjoja. Lucas näytti olevan todella innoissaan, eikä Loryen voinut olla hymyilemättä.
"Niin, näissä jossain on sinun kirjasi", Loryen henkäisi ja silitti kirjojen selkiä varovasti.
"Kirja, jolla saamme purettua kirouksesi. Ainakin toivotaan niin", nainen jatkoi hymähtäen ja katsoi sitten kaatamaansa kirjapinoa. Hän nosti käsiinsä vihreäkantisen kirjan, jonka sivut olivat jo kellastuneet ja hieman haparoituneet. Kirjan kannessa luki vain selkeästi Kirouksia - osa I. Ei siis luultavasti tämä kirja, mutta Loryen halusi silti katsella, mitä kaikkea kirja sisälsi. Kirja oli jaettu kahteen osaan, kirouksiin ja niiden purkutapoihin. Loryen aukaisi ensimmäisen sivun, ja sieltä putkahti esiin tuttu ja turvallinen sammakkokirous. Kirjan mukaan kestäisi kymmenisen minuuttia, kunnes kirottu palaisi takaisin entiseen olomuotoonsa. Loryen muisteli, että se oli kaikkien hänen maagikkokavereidensa lempikirous pienempänä... Silloin kun pahemmasta ei uskallettu haaveilla.
Laskettuaan kirjan pois käsistään, haltia alkoi nopeasti käydä läpi katseellaan puulattialla pölyyntyvien kirjojen nimiä. Hän pysähtyi jokaisen I-kirjaimella alkavan kirjan kohtaan, mutta totesi, ettei oikeaa kirjaa löytynyt ainakaan lattialta. Sitten hänen silmänsä osuivat irtolappuseen, jonka otsikkona luki Sokeuskirous. Loryen katsoi ohutta paperinpalaa haikeana ja huokaisi syvään.
"Meidän täytyy tarkistaa lopuksi nämäkin", Loryen köhähti hiljaa Lucasille, kohottaen lappusta kädessään ja osoittaen sitten paperinpaloja lattialla ja hyllyillä.

//Hiii! Sen haluankin sitten nähdä :3

Raul Lucas

Loryenin sanat tuntuivat tulevan jostain hyvin kaukaa. Lucas oli täynnä odotusta ja toivoa ja ulkoinen maailma alkoi tuntua yhdentekevältä. Hänellä oli viimeinkin mahdollisuus muuttua takaisin ihmiseksi. Kymmenen pitkän vuoden jälkeen.
Innostuksissaan Lucas ei ollut kiinnittänyt huomiota lattialla ja kirjojen päällä lojuviin paperilappusiin. Loryenin huomautus toi Lucasin takaisin maanpinnalle ja hän katsoi lappuja vähän tarkemmin ja huomasi, että kaikissa oli jotain kirjoitusta.
"...Totta..." hän mutisi ja tavoite tuntui menevän hivenen kauemmas. Ainakin ajallisesti.
"No, eivät ne kumminkaan itse itseänsä tarkista!" Lucas sanoi varmasti ja alkoi heti käydä kirjoja läpi.
Ensimmäisestä kasasta löytyi mm. 1000 ja 1 muodonmuutoskirousta, jonka Lucas laittoi varmuuden vuoksi talteen, Näin kiroat vaivatta läheisesi, Seitsemän kuolonkirousta, Kiroukset - hyötyä vaiko ei?(Ei, vastasi Lucas kirjan kysymykseen), sekä kuollut hämähäkki. Toisessa kasassa oli päällimmäisenä kirja, jonka kannessa oli isoilla julmilla kirjaimilla teksti: 100 julminta kidutus- ja tappokirousta ihmisiin ja kuva, jossa oli kömpelö piirrustus kaljusta ja laihasta miehestä, jonka ihossa oli kohoavia märkivän oloisia paiseita. Taustalla oli muutamia saman oloisia ihmisiä, joita ympäröi tummien henkien joukko. Kuva nosti palan Lucasin kurkkuun. Se muistutti häntä, siitä, missä hän oli. Ja mihin vaikeuksiin Loryen joutuisi, jos he paljastuisivat.
"Loryen..." Lucas sanoi katse yhä tiukasti kirjan kannessa.
"Kenen puolella minun pitäisi seisoa...?" Lucas oli ihminen, joka oli kirottu ja osasi taikoa. Nyt hän sai apua haltialta. Miten hän voisi taistella ihmisten puolella, jos oli melkeinpä henkensä velkaa haltioille?

Loryen

Haltia rutisti sokeuskirouksen nyrkkiinsä ja painoi paperin naama vääristyneenä lattialle, samalla kun polvistui tutkimaan alahyllyillä olevia kirjoja. Merkillisimmät myrkyt oli ensimmäinen opus, joka hyllyssä komeili. Se oli hyvin pieni, sinikantinen opus, josta haltia alkoi selata sormellaan oikealle jatkuvia kirjoja. Hän oli juuri ohittamassa tappokirouksien seurauksista kertovaa opusta, kun Lucasin ääni keskeytti hänet. Nainen kääntyi katsomaan sutta, ja mietti hetken tämän kysymystä.
"Minä seison niiden puolella, joista välitän. Ja koska olen haltia, minun kuuluisi myöskin olla lojaali haltioille", Loryen vastasi hiljaa. Tuulenvire puski sisään avonaisesta ikkunasta, ja nainen tarttui kirouslappuseen, joka oli lähdössä tuulen mukana lentoon.
"...Joten jokainen itse päättäköön, mihin suuntaan elämässään katsoo. Minä en ainakaan halua katsoa koko elämääni samaan suuntaan."
Haltia mietti vielä Lucasin kysymystä, ja katseli totisena pölyistä lattiaa. Minä en ole edes varma siitä, mikä sinä olet, haltia mietti mielessään ja huokaisi lähes huomaamattomasti. Pian hän kuitenkin jatkoi kirjojen läpikäymistä.
Naisen silmät osuivat yhtäkkiä suurehkoon opukseen. Muodonmuutoskiroukset. Loryenin sydän teki pari ylimääräistä lyöntiä, vaikka hän tiesikin, että kirjalla oli väärä nimi. Hän nosti tummanruskean opuksen syliinsä ja alkoi lattialla istuessaan selata sivuja. Miksei näissä kirjoissa voinut olla vaikka sisällysluetteloita? Koko työ olisi ollut puolet helpompaa.

Raul Lucas

Loryenin vastaus oli yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä. Koska lucas oli ihminen, pitäisi hänen siis taistella haltioita vastaan. Toki hän tunsi myös suurta katkeruutta noitaa kohtaan, mutta se oli vain yksi noita! Yksi nk. luutakansan edustajista yritti jo auttaa häntä. Taaskin häntä oltiin auttamassa. Se iski Lucasin tajuntaan kuin potku vatsaan. Oliko hän tähän asti saavuttanut mitään itse? Aina oli joku ollut hän auttamassa ja opastamassa. Lucas puri hampaansa tiukasti yhteen, koska olis varmaan muuten vahingossa purrut kieltää.
"...Säälittävää...!" hän pihisi hampaidensa välistä. Lucas alkoi tuntea inhoa itseään kohtaan. Sutena hänestä ei ollut mitään hyötyä kenellekään. Jos asia ei parantuisi ihmisenäkään, Lucas tuskin tietäisi mitä tehdä.
Lucas alkoi tutkia kirjoja entistä innokkaammin, koska mitä nopeammin hän pääsisi pois suden kehosta sen parempi.

Lucasin kirjapinolle oli ilmestynyt sen ensimmäisen lisäksi vielä kaksi kirjaa, jotka hipoivat hänen kiroustaan eniten. Lucas oli käynyt läpi jo kaksi kasaa ja kolmisen hyllyä, joille hän vielä vaivatta ylsi. Hieman jo väsyneenä Lucasin silmä alkoi katsoa kirjojen nimiä läpi. Kirjaimet alkoivat pikku hiljaa jo hyppiä näkökentässä ja Lucas joutui ravistelemaan päätään saadakseen taas sanat kohdalleen.
Seitsemän kuolonkirousta(tämä oli jo), Kiroavat keitokset, Ihmisen kirous(tämä on romaani), I--is-u-- Kiroukset(kansi oli niin kulunut, ettei kirjaimista saanut oikein selvää). Lucas katsoi kyseistä opusta tarkemmin. Se näytti perin tutulta. Lucas tarttui hampaillaan kirjaan ja nyki sen pois kirjojen syleilystä. Kun paksu kirja pamahti lattialle, ja Lucas näki jotain muutakin hikisen sivukannen. Etukannen kuva vääristyneestä suden ja ihmisen sekoituksesta ja teksti "Ihmissusikiroukset" tuntuivat pysäyttävän Lucasin sydämen ja tajun kaikesta kokonaan.
"Loryen..." Lucas sanoi ääni varovaisesti haparoiden.
"Taisin löytää oikean kirjan..."

Loryen

Haltian sanoja seurasi hiljaisuus, ja hiljaisuutta seurasi suden suusta päässyt sihahdus. Loryen kääntyi katsomaan Lucasia. Hänen suupielensä kääntyivät huolestuneeseen kaareen.
"Mikä?" hän sai kysyttyä, mutta antoi suden sitten jatkaa kirjojen tutkimista. Aikaa ei tietenkään ollut mihinkään ylimääräiseen.
Yö alkoi olla jo pitkällä. Majatalon äänet olivat kaikonneet yksi toisensa perään, ja Loryen oli jo unohtanut, ettei kaupassa ollut heidän lisäkseen ketään. Kauppaa valaisi enää korkealla katossa roikkuva kynttelikkö, jonka lyhyet kynttilät lepattivat viimeisiä minuuttejaan ja muodostivat seinille hyppelehtiviä varjoja. Loryenin suusta pääsi kevyt haukotus, jota hän yritti kovasti peitellä tarttuessaan vielä muutamiin irtolappusiin. Yksi kynttelikön lyhyttäkin lyhyemmistä kynttilöistä sammui, ja sihahti hieman valkean savun saattelemana. Lucasin ääni kuitenkin herätti Loryenin ajatuksistaan. Haltia hätkähti heti parempaan ryhtiin ja veti itsensä suden viereen.
"Se..." Loryen henkäisi, ja kylmät väreet kulkivat hänen selkäänsä pitkin. Olivatko he oikeasti löytäneet vihdoin oikean kirjan, näin muutaman tunnin tutkimisen jälkeen? Haltia avasi kirjan äärimmäisen varovaisesti, ettei se vain repeytyisi irti kirjasta. Ensimmäinen sivu oli keltaisenvalkea, siinä ei lukenut mitään. Seuraavalla sivulla luki uudemman kerran kirjan nimi, ja kolmas sivu sisälsi varoituksen kirjan käyttäjälle. Loryen selasi sivuja edelleen, ja pian eteen tuli luettelo olennoista, joihin kirous ei tehonnut. Seuraavalla sivulla luki Kirouksen I vaihe.