Sivu 1/1

Ensimmäinen päivä

ViestiLähetetty: 08 Syys 2009, 16:01
Kirjoittaja Noviisi
//Tseh tseh rakki//

Incin

Incin käveli pitkin kylää katsellen kauniita maisemia ja oli innoissaan, kuin lapsi karkkikaupassa. Incin olisi niin halunnut kutsua haltiakylää kodikseen, mutta hän tiesi pysyvänsä täällä vain tietyn ajan, koska ihmisten kylässä oli rakas odottamassa.
Haltiat kyllä katsoivat häntä nyrpeänä, mutta eivät sentään huutaneet mitään, koska miehellä oli vihreä viitta päällään, joka peitti alla olevan punaisen paidan. Incin pitää punaista paitaa, koska on tulimaagi ja vain siksi.
Mestari oli päästänyt Incinin katsomaan paikkoja, mutta opetti Incinille vähän haltiaa, ennen sitä. Jos Incin törmäisi johonkuhun, joka tivaisi, miten hän on täällä, hän vastaisi:" Olen mestari Morguksen oppilas.". Toistaiseksi Incin on joutunut sanomaan sen muutamalle vastaan tulleelle vartijalle.
Mestari kertoi Incinille kylässä asuvan toinenkin ihminen, jonka itse kuninkaan neuvonantaja oli adoptoinut. Inciniä kiinnosti tavata tämä ihminen ja osittain etsi tuota, mutta toistaiseksi vain haltioita ja muutama taikaolento näkyi. Ei merkkiäkään ihmisestä. No jaa nyt tärkeisiin asioihin, eli paikkojen tutkimiseen.
Kävellessään haltioiden ohi, nämä supattelivat kaikenlaista, kuten:
" Kuka tuo on?" tai " Mikseivät vartijat tee mitään?".
Inciniä hiukan häiritsi, kuinka haltiat supattelivat takana, vaikkei ymmärtänyt sanaakaan noiden puheista.

ViestiLähetetty: 09 Syys 2009, 16:27
Kirjoittaja Dogster
[[Haist... *murisee* ]]

Splinter

Poika istui hiljaa, aika etäällä vilkkaimmasta haltiamyörinnästä. Hän viihtyi yksin, vaikka olikin hauska katsella muiden touhuja. Välistä häneen katsottiin kummeksuvasti, ei enää nyrpeästi. Häneen oli jo totuttu, ja kieltämättä, oli alkanut kuulua huhuja että poika liittyisi mukaan sotaan heidän puolelleen, kun saisi opintonsa päätteeseen. Sen takia hänet hyväksyttiin vähän paremmin, vaikka puheet sodasta eivät välttämättä olleet totta. Ei ainakaan Splinter ollut varma, mitä tekisi, jos sota syttyisi... Yrittäisi olla pois tieltä, varmaankin.

Splinter haukotteli, ja lähti sitten kävelemään, vähän autiompaa paikkaa kohden. Olihan tämäkin kylää, mutta täällä liikkui harvakseltaan ketään. Splinter voisi yrittää harjoitella uutta loitsua, manausta jonka pitäisi pystyä pysäyttämään keskiverto hyökkäykset, tai ainakin hidastamaan. Poika oli tentannut teorian manaukseen vähän aika sitten, mutta oli sitten muokannut sitä omaan tarkoituskeen. Loitsujen muokkaaminen oli kuitenkin vaarallista, mutta eipä poika ollut vaarasta ennenkään välittänyt.
Splinter yritti kutsua jäistä tuulta kilvekseen, siihen kohtaan misää hänen kämmen oli. Oli vain ongelmana se, että hänen pitäisi vuodattaa voimaansa ulos koko ajan, ja sitten 'pyörittää' sitä, että tuulikilpi olisi mahdollinen. Ja pojan keskittymiskyky... Noo... Ei kestänyt paria minuuttia kauempaa, kun kilpi iski takaperoisesti, ja pamautti Splinterin ilmaan. Tuo lensi ulahtaen hiekkatielle selälleen, ja nousi sitten päätään pidellen istumaan.
"Ärh... Hankalaa..."

ViestiLähetetty: 10 Syys 2009, 18:51
Kirjoittaja Noviisi
Incin

Incin käveli edelleen innostaan hymyillen, kunnes loitsu kertoi aistivansa heikkoa taikaa. Jossain taisi olla velho, Incin suuntasi kulkunsa loitsun neuvomaan suuntaan. Pian Incin kääntyi hiekkatielle ja loitsu sanoi heidän olevan lähellä.
Ennen, kuin Incin ehti kysyä tarkemmin missä taian lähde on, jostain lennähti hiekkatielle nuori mies tai poika. Loitsu kertoi Incinille miehen pään sisällä tuon olevan taian lähde. Incin kuuli, kuinka poika valitti hankaluudesta. Menikö jokin loitsu pieleen? Se ainakin selittäisi äskeisen ilmalennon.
" Ei kannattaisi harjoitella taikoja, jotka ovat noin vaarallisia itsellesi." Incin huikkasi, vaikka hänellä ei ollut yhtään varaa sanoa. Mies on itsekin yrittänyt loitsuja, jotka pahimmassa tapauksessa räjähtivät käsiin....kirjaimellisesti. Loitsu huomasi pojalla olevan pyöreät korvat Incinin silmien kautta ja tiedotti sen isännälleen. "Sinäkö olet se ihminen, jonka kuninkaan neuvonantaja adoptoi? Et näytä paljon miltään." Incin tokaisi ehkä hieman omahyväisenä. Olihan se totta, että Incin vahvistui aika paljon lyhyessä ajassa, mutta ei häntä vielä mestariksi voi sanoa.

//toivottavasti ei ole sekavaa//[/i]

ViestiLähetetty: 11 Syys 2009, 13:30
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Tietysti jonkun piti tulla todistamaan Splinterin kömmähdystä! Tosin jokainen taisi tietää, että taikuudessa oli myös huonot hetkensä.
"Se ei ole vaarallinen, jos sen hallitsee, eikä kukaan ole seppä syntyessään.", Splinter mutisi heti haltiakielellä, kun ei tajunnut katsoa, että kenelle puhui. Häntä vain alkoi hieman ärsyttää, kun useimmat puhuivat hänelle yleiskieltä, vaikka hän osasikin haltiaa edes sen verran, että pystyi selittämään hevosen ja lehmän eron. Poika kuitenkin vilkaisi olkansa yli, kohti miestä kenelle oli puhunut. Ja samantein hän meinasi loikata ylös ja pamauttaa tuota jollain, mutta sanasota menee aina kaiken edelle.
"Tsah, ulkomuotoko kaiken ratkaisee?", tuo sanoi heti, kun oli päässyt ylös, ja ottanut pari askelta taaksepäin.
"Ainaki minulla on hyvä syy täällä olooni, mutta entäs sinä?", hän vielä murjaisi, kurtistaen kulmiaan. Hän ei pitänyt ihmisistä, vaan yritti pysyä noista niin kaukana kuin mahdollista. Tosin olihan joissakin ihmisissä hyvääkin... Sellaiseen henkilöön Splinter ei ollut vielä tosin törmännyt. Tuntematon mies tuskin omasi mitään tyhjänpäiväistä syytä, muutenhan vartijat olisivat pysäyttäneet tuon heti alkumetreillä.
"Älä väitä että olet sotilas?", hän vielä naurahti, kun ei oikein uskonut toisesta sitä. Olihan hän nähnyt haltioiden puolella olevia sotilaita kyllästymiseen saakka, ja tuo ihminen poikkesi aika rajusti heistä, eikä pelkällä rodullaan.

[[Samanlaista täälläkin >.< ]]

ViestiLähetetty: 15 Syys 2009, 09:03
Kirjoittaja Noviisi
Incin

Poika mutisi jotain, mistä Incin ei ymmärtänyt sanaakaan. " Valitan en puhu haltiaa vielä." Incin sanoi pojalle. Joko poika ei osannut yhtään haltiaa tai sitten tuo luuli häntä haltiaksi. No kun tuo sitten kääntyi ja näki Incinin, reaktiosta päätellen viimeinen vaihtoehto oli oikea.
" Ei, mutta kaverini väittää taikaasi heikoksi ja ruipelo ulkomuotosi selittäisi sen." Incin vastasi pojan kysymykseen. Onko poika ujo, kun noin perääntyy miehestä.
Sitten tuo muraisi, mitä Incin teki täällä. " Mestarini toi minut tänne." Incin virnuili pojalle. Incin kohotti kättäännyrkissä ja avasi sen, jolloin siihen ilmestyi tulipallo. " Olen velho kuten sinäkin. Tosin, jos kaverini on oikeassa olen paljon vahvempi, kuin sinä." Incin sanoi hiukan omahyväisenä. Suurloitsun omistaminen on noussut Incinille hiukan päähän. Incin laukaisi tulipallon päin pojan naamaa, mutta pysäytti sen viime hetkellä ja sitten puff, pallo sammui. Incin nauroi tempulleen ja lähestyi poikaa pörröttäen tuon hiuksia. Ne vaikuttivat Incinin mielestä niin pörröisiltä, että oli pieni pakko pörröttää lisää. Sääli, että Incinin hiukset ovat kärähtäneen näköiset.
Valitettavasti pörröttäessään pojan hiuksia, viitta kohosi sen verran, että poika saattoi panna merkille miehen punaisen paidan.

ViestiLähetetty: 16 Syys 2009, 15:44
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Hienoa, velho, joka tuli tänne harjoittelemaan. Mutta se että tuo alkoi heti haukkua häntä ruipeloksi, sai Splinterin korvissa kiehumaan. Samperin omahyväinen pelle! Tulipallo sai pojan vetämään naamansa kauemmas, ettei se olisi osunut, mutta se sammuikin ennen maaliin tuloa. Mutta seuraavaa tapahtumanketjua pitänee tarkkailla kunnolla, että sen tajuaisi: Mies tuli lähemmäs, pörröttäen pojan hiuksia. Tämä selittäneekin seuraavan asian: Splinter tarrasi miehen käteen, ranteesta tarkkaan ottaen, kääntyen ja heittäen miehen olkansa yli suoraan tantereeseen istualteen. Samassa hän painoi toisen jalkansa suoraan miehen niskaan, painaen tuota alemmas ja vääntäen kättä.
"Älä_ikinä_aliarvioi_muita!", tuo murisi samalla, kun väänsä kättä hieman enemmän. Hän tärisi raivosta.
"Minä opettelin taistelemaan elämästäni suunilleen samanikäisenä, kun sinä vasta ensimmäisen kerran sait tietää, että on olemassa sellainen asia kuin magia.", tuo vielä ajtkoi, painaen vielä jalallaan hieman ponkaistakseen pois tuon selästä.
"Mokomakin itseriittoinen idiootti..."

[[Älkää peljätkö: Hitti oli luvallinen! ]]

ViestiLähetetty: 17 Syys 2009, 22:20
Kirjoittaja Noviisi
Incin

Incin sai karvaasti kokea, kuinka ulkonäkö voi pettää, mutta hän ei koskaan osannut arvata sen olevan näin kirjaimellista. Incin meinasi huutaa kivusta, mutta se olisi saanut hänet näyttämään raukalta. Poika sitten päästi irti ja Incin nousi heti seisomaan kättään pidellen. Loitsu meni kysymään jotain ilkeää. " PÄÄ KIINNI!!!!" Incin huusi loitsulleen. Incinin veri kiehui, kun joutui ipanan nöyryyttämäksi. Jos katseella voisi polttaa, pojasta nyt jäljellä tuhkaläjä.
" Ehkä olet taistellut pitempään, mitä minä, mutta nyt opetan sinulle miten käy, kun isottelee itseään suuremmalle velholle." Incin totesi murhaavasti ja lähetti kädestään kymmenen tulipalloa, jotka yrittivät osua poikaan, eikä väistäminen riitä, sillä pallot kaartavat heti takaisin maalia päin, jos menee ohi.
Tulen manipulointi on aina ollut Incinin suurin vahvuus ja hän on ylpeä siitä. Eikä kukaan, joka häntä vähättelee pääse rangaistuksetta.
" Alkaako olla kuuma ipana? Sillä mniulle ei tule edes lämmin vielä." Incin huikkasi pojalle omahyväisenä. Juuri nyt Incin ei välitä onko poika nuorempi tai heikompi taiassa, mitä mies itse. Ainoa asia, millä on väliä on opettaa pojalle olemaan nätimmin itseään vahvemmalle. Sanoo mies, joka äsken vielä oli nulikan armoilla. Incin vain yritti saada tulipallot osumaan poikaan, eikä sillä hetkellä kiinnostanut saiko poika vakavia palovammoja, kunhan oppisi läksynsä.

ViestiLähetetty: 18 Syys 2009, 12:09
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Splinter teki sen virheen, että yritti väistää. Kohtahan nuo tulivatkin takaisin, ja Splinterillä oli kova työ, ettei joutuisi polttomerkityksi. Hän syöksähteli, väisteli, hyppeli ja piiloutui esineiden taakse, kun kymmenen tulipalloa jahtasivat häntä yhtään hellittämättä. Tuli oli muutenkin pojan heiko kohta, ja hänet alkoi vallata pakokauhu: Miten tästäkin muka pitäisi selvitä!? Splinterillä meinasi kuitenkin pimahtaa taas, kun mies sanoi häntä ipanaksi. Joo, hän oli pienempi kuin muut, joo hän oli vielä nuori ja JOO-O, hän ei ollut vielä täysinoppinut velho! Mitä väliä? Splinter syöksähti jälleen piilostaan, tarkoituksena juosta läheltä miestä että ne tulipallot törmäisivät johonkin muuhun kuin omaan nahkaan.
"No ei ihme jos sinulla ei ole edes lämmin: Olet niin laiska ettet jaksa liikkua lämpimiseksi!", ei voinut nuorempi olla ivaamatta.
"Hiiii-daaas!", hän vielä venytti pilkaten, mutta juoksi sitten taas piiloon, kun yksi palloista meinasi kärventää hänen takamuksensa.

ViestiLähetetty: 22 Syys 2009, 08:56
Kirjoittaja Noviisi
Incin

Pöljä penska sitten rupesi väistelemään palloja ja ikävä sanoa: aika hyvin. Inciniä huvitti nähdä niin suurisuinen ipana kauhuissaan väistelemässä henkensä edestä.
" Miksi juosta ympäriinsä, kun voi tehdä näin?" Incin vastasi ilkkuen poikaa ja koitti käsillään ohjaamalla nopeuttaa pallojen liikettä.
Incinin silmät rävähtivät auki, kun ipana haukkui häntä hitaaksi. Incin ensin irvisti pojalle silkasta kiukusta, jolloin tulipallot lensivät minne sattui. Incin onnistui kuitenkin saamaan pallot taas hallintaansa. " Huh, jos jotain olisi syttynyt tuleen olisin pulassa." Incin huokaisi helpotuksesta.
Incin kääntyi pojan puoleen ja nyt virnisti pahaenteisesti. " Vai olen hidas. Entäs nämä sitten?" Incin kysyi ja samassa kahdesta tulipallosta muotoutui kaksi liekehtivää ihmissutta, jotka tarttuivat poikaa molemmista kämmenistä. " Mites nyt suu pannaan ipana?" Incin kysyi pojalta ilkikurisesti ja laittoi loput tulipallot lentämään suoraan poikaparkaa päin.
Ei Incin aio "avutonta" pojua polttaa, kunhan jättää tuohon vähän jälkiä.

// Nyt riittää, ennen kuin Splineristä tulee tuhkaläjä. Lukijoille tiedoksi: Autohitti oli luvallinen//

ViestiLähetetty: 22 Syys 2009, 09:58
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Pojalla oli jälleen tiukat paikat, ei voinut muuta sanoa. Miksi hän ja hänen suuri suunsa olivat aina tälläisissä tilanteissa!? Splinter kiepsahti ilmassa, ja oli aikeissa sanoa taas jotain nasevaa, kun tuo tajusikin, että jokin otti häntä käsistä kiinni. Jokin, joka poltti aivan liian paljon! Splinter nosti päänsä ylös, ja huudahti tuskasta, kun liha kämmenissä alkoi kärventyä.
"Irti!", hän yritti tiukkaista vielä hädissään, nykäisten turhaan kännyään pois noilta liekihteleviltä susilta. Spilnter sulki silmänsä, kun tajusi mikä, tai paremmin mitkä, tulivat päin. Nyt sattuisi, ja paljon!
"Senkin pelkuri!", hän vielä karjaisi, ennenkuin tulipallot osuivat. Taas hän nosti päänsä kohti taivaita, ja huusi jälleen, kun pitkin kehoa jäi inhottavia jälkiä.

[[Sori lyhyt ;__;]]

ViestiLähetetty: 22 Syys 2009, 18:15
Kirjoittaja Noviisi
Incin

Incin ei voinut olla virnistämättä pojan kiljuessa polttavasta tuskasta. " Ikävää, ettet ole tulen ystävä, kuten minä." Incin virnuili pojalle. " Olet vain kateellinen, koska hallitsen tulta pelkällä mielikuvituksellani." Incin nauroi pojalle.
Incin pisti tulihirviöt katoamaan, jolloin poika oli taas vapaa. " Ja nyt loppusilaus." Incin vielä julisti. " Lopeta Incin!" kuului huuto. Incin kääntyi ympäri ja näki huutajan olevan mestari. " Häpeä nyt kiusata pienempääsi ja kokemattomampaa pikkuvelhoa." mestari saarnasi ja iski Incinin päätä kepillä. " Enkä halua kuulla selityksiä." mestari vielä lisäsi, ennen kuin Incin ehti purnata vastaaan. " Selvä." Incin mutisi.
Mestari käveli pojan luokse ja katsoi tuota suoraan silmiin.
" Incin on siinä oikeassa, että saisit opetella pitämään suusi, mutta ei se ole syy poltella sinua." mestari naurahti hieman viimeisen kohdalla. " Pääsetkö sairastuvalle omin avuin, vai tarvitsetko apua?" mestari kysyi pojalta. Tietenkään vanhus ei auttaisi poikaa vaan Incin, se olisi vähintä mitä mies voisi tehdä temppunsa jälkeen.

ViestiLähetetty: 22 Syys 2009, 18:29
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Mitä iloa oli ohjata tulta, elementeistä tuhoisinta? Sillä ei voinut muutakuin lämmittää itseänsä joskus, ja tappaa muita. Mitään muuta hyötyä ei tulesta ole koskaan ollut. Polte ei enää tuntunut, iho oli palanut lihan myötä. Molemmat kädet olivat pahoi hiiltyneet, ja paikoin näkyi luuta, jos nosti kämmenet eteen ja katsoi tarkasti. Eli Splinter ei huomannut otteen irroittamista, ennenkuin tömähti polvilleen. Tuli ei ainoastaan vahingoittanut Splinteriä fyysisesti, vaan psyykkisesti: Tuon tulenpelko oli aiheuttaa paniikkikohtauksen, se oli aivan kulman takana. Hän tunsi kun joku tuli lähelle, suoraan eteen, ja puhui jotain. Poika nosti katsettaan mieheen, joka ilmeisesti kysyi jotain. Splinter nousi vaivoin ylös, katse sumeana.
"J-juu, pääsen...", yritti Splinter sanoa mahdollisimman varmalla äänellä, vaikka tuon jalat notkahtivat inhottavasti seuraavalla askeleella.
"Eikä... Miten kerron Arathetille, etten pysty tekemään töitä vähään aikaan?", tuo manasi samalla, kun sai tasapainonsa kuntoon. Splinter puristi kätensä nyrkkiin, mutta inahti sitten. Kädet alkoivat täristä, ja Splinter nosti kätensä eteensä, voidakseen katsoa niitä tarkemmin. Poika kalpeni rajusti, mutta sitten leukaperä kiristyi.
"Katso mitä teit!? Onko kiva tuhota toisen elämä!?", hän karjaisi, näyttäen kämmentään Incinille.
"Juuri kun kaikki alkoi näyttää hyvältä...", hän vielä sanoi, lakaen sitten kävellä jalat täristen sairastuvalle.

[[Seuraavassa loppuu. ]]

ViestiLähetetty: 22 Syys 2009, 19:32
Kirjoittaja Noviisi
Incin

Incinin mestari huomasi pojan olevan tolaltaan. Pelkäsikö tuo tulta? Jos niin oli niin sitten pojalle oli tapahtunut tulen kanssa jotain hirveää.
Poika sanoi pääsevänsä omin avuin sairastuvalle. " Kerro totuus. Vaikka et kertoisikaan Arathetille, hän voi lukea ajatuksesi ja selvittää mikä käsiesi kunnon aiheutti." Morgus vastasi pojalle. Hän ei nähnyt mitään syytä puhua pojalle haltiaa, kun kerran yleiskielikin sujui. Pojan kädet olivat pahasti hiiltyneet, mutta mestari oli nähnyt elämänsä aikana pahempaakin.
Incin kuuli, kuinka poika syyllisti häntä. " Entäs sitten! Sinä aiheutit tuon itsellesi ja nyt et enää ikinä voi taikoa, joten elä sen kanssa ja muista miten käy, kun... UGH!" Incin huudahti kivusta, kun mestari iski tuota kepillä vatsaan. " Tästä puhutaan vielä." mestari uhkasi. " No. Sairastuvalla, pitäisi olla tarpeeksi hyviä parantajia ja jos hekään eivät voi auttaa, käy Naishalla. Hän yleensä veloittaa siitä kauhean hinnan, mutta sinun tapauksessasi hän voi tehdä poikkeuksen." Mestari huikkasi pojalle, joka käveli jo poispäin. Inciniä ei voinut vähempää kiinnostaa miten pojan käy, mutta nyt mestari alkoi kävellä kylän vilinää kohti Incin perässään.

//Siinä se oli?//

ViestiLähetetty: 22 Syys 2009, 19:41
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Splinterin katse oli melkein tyhjä, kun Incin alkoi karjumaan vastaan.
"Sanot noin pojalle, joka vasta oppii hallitsemaan voimiaan...", Splinter sanoi, ääni vakaana. Aivan kuin hän olisi nukahtanut. Sillä tavalla hän kävelikin, kuin unissakävelijä, pää painuksissa, kädet roikkuen sivuilla. Hän oli puolivälissä matkaa sairastuvalle, kun hän pyörtyi. Onneksi eräs ohikulkija nappasi pojan kiinni ennen kaatumista maahan, ja lähti sitten kantamaan tuota sairastuvalle. Pelkkä vilkaisu poikaan riitti kertomaan, että tuo tarvitsisi parantajaa, ja pian.

Pojan kädet tuskin parantuisivat täysin, mutta kannatti kokeilla.

[[Vähän tynkä, mut loppu meikän osalta ^^ Splinter parka... Nyyh...]]