The Night Fantasy

//Ah, nimen kanssa inspiroi aina//

Road Varjossasyntynyt

"Hitto!" Road kirosi ja tutki vaatteitaan. Kaikkialla oli pieniä reikiä ja vasen hiha oli revennyt olkapäähän asti. Road oli hetki sitten törmännyt erittäin aggressiiviseen villisikaan ja joutunut pakenemaan sitä maailman isopiikkisimpään piikkipensaikkoon. Villisika ei ollut viitsinyt seurata, mutta se oli jäänyt puskan ulkopuolelle odottamaan, joten Road oli joutunut kulkemaan pensaikon läpi. Toivottavasti kaupungissa on räätäleitä vapaana, Road ajatteli ja laskeskeli paljonko vanhojen vaatteiden korjaus tai uusien osto tulisi maksamaan. Road ei kyllä halunnut ostaa uusia vaatteita. Hän oli tykästynyt näihin, etenkin niiden harvinaiseen väriin. Haltioiden kylään ei ollut enää kovin paljoa matkaa, tosin Road ei osannut sanoa varmasti, hän oli käynyt kylässä niin harvoin. Tosin ne visiitit olivat aika pitkiä. Road kääri haljenneen hihan olkapäälleen ja lähti suuntaan jossa arveli kylän olevan.

Puolen tunnin kävelyn jälkeen Road saapui kylään. Se näytti aivan yhtä kauniilta kuin ennenkin. Roadin teki mieli alkaa laulaa, mutta hän pidätteli halua. Ihmisen ei kannattanut kerätä niin paljoa huomiota haltioiden kaupungissa. Muutama taruolento ja ainakin yksi haltia mulkaisi Roadia ilkästi hänen lähestyessään. Sitten Road huomasi ilokseen erään ystävänsä ja tervehti iloisesti: "Tervehdys Vipra! Mukava nähdä pitkästä aikaa!" Vipra tervehti takaisin ja hetken kaksikko vaihteli kuulumisia ja Road selitti kohtaamisestaan villisian kanssa. "Ahhaha!" Vipra nauroi, "Sitä sattuu, sitä sattuu. No, tarvitset arvatenkin räätälin palveluita" Vipra nyökkäsi kohti revennyttä hihaa, "no, voin suositella sinulle Kaélavies Awyènianin liikettä. Hän on taitava räätäli." Sitten Vipra antoi Roadille ohjeet Kaélaviesin liikkeeseen ja he erosivat.

Pian Road astuikin sisään räätälinliikkeeseen. Paikka näytti tyypilliseltä räätälinliikkeeltä, mutta Road ei huomannut itse räätäliä missään. Kai hän tulee kohta, Road ajatteli ja asettui odottamaan oven lähelle. Aikansa kuluksi hän alkoi hyräillä erästä vanhaa musiikkikappaletta.

//Tiedän tunteen//

Kaylan

Kaylan haukotteli leveästi laskeutuessaan makuuhuoneestaan tulevia portaita alas. Hän oli ollut aikaisemmin sinä päivänä torilla katsomassa kankaita ja mikä pahinta - löytämättä mitään. Kuuratukkainen haltia oli kiertänyt kylän muidenkin räätäleiden luona vaihtamssa kuulumisia, noukkinut ottotyttärensä uimasta suihkulähteestä ja muistanut vielä piirtää kaavatkin rouva Woeran tanssiaismekkoon. Hänellä oli siis ollut kaikin puolin tavanomainen ja mukava päivä, tähän asti.

Hän tallusti takaisin liikeensä puolelle ja hoksasi tummatukkaisen, mutta nuiorennäköisen miehen. Yllätyksekseen hän mtös havaitsi muukalaisen olevan ihminen. Pieni vastenmielisyys nirhaisi Kaylanin mieltä, mutta hän sysäsi sen syrjään. Nyt ei ollut aika käsitellä mitään traumoja.
"Hei!" haltia tervehti hymyillen. "Voinko auttaa jotenkin?"

//Vidoinkin taas täällä! Hirvein Ranskan reissu jonka olen ikinä kokenut!//

Ei tästä tule mitään! Eámanë oli laahustanut pitkin maita ja mantuja vaikka kuinka pitkään, löytämättä ketään kuka olisi vapaaehtoinen tai jotakin palvelusta vastaan valmis opettamaan häntä uimaan. Opettamaan! Uimaan! Haltiaa! Ea tiesi itsekin kuinka tyhmältä ajatus kuulosti. Haltia joka ei osaa uida? Varmaan suorastaan ennenkuulumatonta., nuori nainen ajatteli, vilkuillen samalla ympärilleen kävellessään pitkin kylän katuja. Haltiat ja muut olennot tuijottivat hieman kummastuneina haltiatytön tatuointeja, mutta Ea ei antanut sen häiritä. Sisimmässään hän tiesi ettei hänen tarvitsisi hävetä niitä, vaan olla niistä ylpeä. Siitä huolimatta hänestä tuntui väliltä pahalta kun joku tuli kysymään niistä.

Kylän kadut olivat vilkkaita. Haltioita ja muita otuksia kuhisi alkeellisilla teillä ja kujilla hoitamassa asioitaan ja keskustelemassa kuluneen viikon asioista. Siellä täällä katujen varsilla oli varsin somia putiikkeja ja kauppoja ja Ean mieliala koheni huomattavasti kun hän huomasi erään käsityöpajan, jonka lasin takana komeili erilaisia nahasta, puusta ja muista luonnonmateriaaleista kehiteltyjä viehättäviä ja hauskoja koruja ja muita tilpehöörejä. Haltia seisahtui ihastelemaan ikkunan ääreen ja tuijotti sisään kauppaan. "Miten ihania pikkuruisia esineitä!", hän huokaisi ääneen ihastuksissaan. Ean olisi tehnyt mieli käydä vilkaisemassa tavaroita hieman lähempää, mutta valitettavasti oveen oli kiinnitetty 'Palaan vasta illalla'-kyltti, eikä Ealle olisi tullut mieleenkään yrittää painella omin nokkineen sisään, käyttäen sitä kuuluisaa oman käden oikeutta. Sitä paitsi, hän oli luvannut opettajalleen käyttäytyä kunnolla. Pienikin lipsahdus ja mitä siitä seuraisi... Saisin neniini ja oikein kunnolla!, Ea ajatteli ja nyt häntä tosissaan pelotti. Vaikka Natalia olikin hyväsydäminen, eikä jättänyt läheisiään pulaan, vampyyri oli silkkaa tulta ja tappuraa. Pienempänä kun hän oli vielä ollut vampyyrittaren opissa, Ea oli yrittänyt pihistää naisen yrttikirjan, mutta jäi siitä kiinni kovin seurauksin. Seuraavat kymmenen päivää pikku tyttönen oli saanut viettää yksinäistä aikaa pienellä autiolta vaikuttavalla saarella, pelkkä puukko mukanaan.

Eaa puistatti muistellessaan sitäkin kokemusta. Muisto kuitenkin unohtui sen siliän tien kun hän havaitsi räätälin puodin toisella puolella katua. Ehkä olisi vihdoinkin aika hankkia uusia vaatteita, mutta lyhyessä ajassa. Vielä oli uimaopettaja löytämättä.

//Sääli ettei reissu sujunut//

Road

Road hätkähti hiukan kun kalpea räätäli tervehti häntä. Hän ei ollut huomannut tämän ilmaantumista. Haltiat ovat aina niin äänettömiä, Road ajatteli itsekseen ja vastasi tervehdykseen. "Päivää taloon. Oletteko te", Road muisteli hetken Vipran antamaa nimeä, "Kaélavies Awyènian? Eräs paikallisista ystävistäni suositteli minulle palveluksianne." Road käveli haltiamiehen luo ja tarjosi kättään. "Olen Road Varjossasyntynyt, ammatiltani bardi ja rodultani ihminen. Pyydän anteeksi jos se loukkaa teitä", Road esittäytyi varautuneena. Hän ei ollut törmännyt kovinkaan moneen ihmisystävälliseen haltiaan. Anteeksi pyytäminen tuskin saisi ketään hyväksymään häntä, mutta Road teki silti voitavansa tullakseen hyväksytyksi. "Asiani koskee, kuten voitte huomata, paitaani joka on vähän kärsinyt", Road näytti revennyttä hihaansa saatuaan esittäytymisensä lopetettua.