Like a Lady

Kokoustalosta on muodostunut uusi linnan korvike piilopaikkaan, linnan siirryttyä aroille. Kokoustaloa on laajennettu ja sieltä löytyy nyt myös yksi koreileva Sali, jota käytetään kuninkaan valtaistuinsalina kun ylimystö kylässä vierailee. Kokoustalosta löytyy yhä huonetta jos toistakin, missä pitää neuvotteluja, sekä saleja, joissa viettää juhlia ja tanssiaisia.


Kokoustalo toimii Kreivi Arethdriel linnana. Kokoustalon lähettyvillä sijaitsee kuitenkin herran pieni, muttei todellakaan vaatimaton kartano. Kartanossa on kaksi kerrosta ja huoneita liiakseenkin. Kaunis ja moderni kartano on ilo silmälle, siinä missä haltioiden linnakin. Kartanon yhteydestä löytyy myös pieni, henkilökohtainen sotilastupa, sekä tallit. Kartanon pihamaa on kaunis ja hyvin hoidettu.

Valvoja: Crimson

Like a Lady

ViestiKirjoittaja Kitty » 13 Huhti 2012, 21:16

Delaney

Nuori haltia oli joutunut viettämään ensimmäisen yönsä taivasalla, eikä viimeyö ollut mitenkään hohdokas. Tummahipiä oli nukkunut jonkun ulos tuomien mattojen alla ja herännyt anivarhain aamulla mattojen omistajan potkiessa häntä ylös. Onneksi vanhamuori oli ollut ymmärtäväinen ja ottanut tuon sisälle lämmittelemään. Delaney oli saanut pari kuppia teetä, ja kuunnella kenties hieman yksinäisenkin vanhuksen höpöttelyä monta tuntia. Vaikka muori saattoi olla täysin eri mieltä asiasta, tunsi tummahipiä olevansa vain vaivaksi mummelille, vaikka olihan tuo auttanut mattojen sisään kantamisessa. Niinpä neito hiippaili päivemmällä ulos talosta tiedottomana siitä minne mennä. Tylsyyttään tuo sitten lähti luonnonhelmaan, metsään kävelemään.

Kevätaurinko paistoi lämpimästi läpi latvaston saaden valkotukan paremmalle päälle, nuorikko tuntui suorastaan säkenöivän luonnosta tulevaa voimaa. Haltia kulutti aikaansa parhaan mukaan juoksentelemalla metsässä, loikkien pienien purojen yli, puhuen eläimille sekä tehden viimeisimmistä pienistä lumikinoksista lumipalloja.
Sillä menolla aika kuluikin nopeasti ja rattoisasti, mutta intoa puhkuen monta tuntia juoksenneltuaan hoksasi valkotukka auringon olevan jo iltapäivän paikkeilla, ja hän itse oli turhankin kaukana haltioiden piilopaikasta.

Kaikessa rauhassa tummahipiä katseli auringon kulkua, kun yht-äkkiä tuon ympärille lennähti köysi, kauaa ei kerennyt haltia ihmetellä kun lasso kiristyi tuon vyötärön ympärille jättäen kädetkin väliinsä. "Mitä pirua !?" Neito manasi haltiakielellä, koittaen rimpuilla köydestä irti. Pian olkapäästä ottikin kiinni kookas mies, ja vieläpä ihminen kaikenlisäksi. Delaney kiljahti säikähdyksestä, ja säikähti uudemmankin kerran toisenkin ihmisen ilmestyessä paikalle. "No vieläkö vihoittelet ettei otettu neitsyttä mukaan ?" Mies uteli toiselta virnistäen, saaden Delaneyn pelokkaaksi ja hämmentyneeksi. Pitemmittä puheitta nuo raahasivat vastaan pyristelevän haltian lähimmän puun luokse, köyttäen tuon lujasti kiinni siihen, vähän turhankin lujasti kun rimpuilu sattui niin julmetusti.
Haltia kirosi ja huusi minkä kurkustaan lähti, mutta miehet vain asettuivat hieman etäämmälle.
"Nyt sitten vain odotellaan, onko köysi valmiina ?" Kookkaampi mies uteli.
"Tässähän tämä, ja tuolla huudolla ehdimme kotiin ennen pimeää." Toinen vastasi heilauttaen lassollaan puuhunköytettyä haltiaa kohden, tällöin alkoi Delaney kiinnostua siitä mitä ihmettä nuo kaksi tampiota aikoisivat.
"Teinä päästäisin minut irti ! Tässä ei ole mitään helvetin logiikkaa, sotilaitako odotatte ? EIVÄT OLE TULOSSA APUUN KIITOS VAIN !" Haltia huusi ja rimpuili vaikka se taisi tuottaa enemmän tuskaa kuin paikallaan pysyminen. Ihmiset kuitenkin purskahtivat nauruun tyllerön sanat kuullessaan.
"Parempi vain jos ei sotilaita tule, yksisarvista me odotellaan, ja sinä olet meidän neitsyt, eli syötti. Luulisi että haltiat tietäisivät yksisarvisten tulevan paikalle kuullessaan neitsyen hädässä." Toinen miehistä sanoi naureskellen jolloin Delaneyn ilme muuttui sangen halveksuvaksi, ja vihaiset silmät olisivat voineet vaikka tappaa.

"Ääliöt se on rotukohtaista tulevatko ne vai eivätkö tule, eikä teillä ole oikeutta metsästää yksisarvisia ! Sitäpaitsi en minä ole mikään neits--!" Sen pidemmälle ei haltia kerennyt manata kun isompi miehistä iski tuota oikein voimalla vatsaan jolloin ilma pakeni keuhkoista ja taju meinasi lähteä. "Ehkä se on parempi että olet hetken hiljaa." Mies sanoi hekotellen. Ei tainnut olla ensimmäinen kerta kun naista löi.
Hetken ajan Delaney oli paikoillaan ja hiljaa, sekin vain sen takia kun ilma meinasi loppua. Pian tuo kuitenkin avasi suunsa uudemman kerran.

"Uskokaa jo ääliöt, en ole mikään neitsyt ! Se yksisarvinen ei ikinä saavu paikalle !" Tuo karjaisi miltei viimeisiltä tuntuvilla voimillaan, jolloin miesten ilmeet muuttuivat uhkaaviksi, aivan liian uhkaaviksi.
"No mutta haltia sinä olet kuitenkin."
" Väärällä puolella sotaa." Miehet sanoivat lähestyessään, toinen otti jo veitsenkin esille, ja silloin Delaneystä alkoi tuntua että se on menoa nyt.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Huhti 2012, 21:20

Areth

Ilta alkoi hiljalleen tehdä tulojaan ja aurinko painua alas taivaalta. Sen lämpimät säteet loistivat läpi haltioiden piilopaikkaa suojaavien puiden latvustoista. Siinä missä moni haltia saattoi tällä samaisella hetkellä ihastella ilta taivasta, tätä kaunista näkyä seurasi myös itse kreivi Areth oman kartanonsa laajalta parvekkeelta, viittaansa kääriytyneenä ja täysin vapaana mieltä rassaavista ajatuksistaan.
Päivä oli ollut pitkä. Huonosti nukutun yön jälkeen, oli kreivi juossut jakamassa mielipiteitään erinäisissä kokouksissa aamusta iltaan, kunnes nyt viimein oli saanut jo kauan kaipaamansa tauon kaikkeen. Muutama vartijakin oltiin asetettu kreivin työhuoneen ovelle pitämään huolen siitä, ettei kukaan pääsisi mustatukkaa häiritsemään millään tavalla tänä rentoutumisen hetkenä jos joku vahingossakaan pääsisi huoneeseen, polttaisi Areth siitä hyvin oletettavasti päreensä.
Kylmän viiman puhaltaessa, poistui kreivi takaisin sisään. Töitä olisi vielä tehtävänä vaikka kuinka, mutta Areth ei niihin jaksanut enää perehtyä. Ei vaikka istui hetken hyvin tärkeän näköisenä työpöytänsä ääressä ja tutkaili sille kasautunutta paperi- ja kirje pinoa miettien, mistä aloittaisi mokoman purkamisen. Läjä saisi odottaa huomiseen suosiolla.

Mustatukka huokaisi ja nousi ylös tuolistaan. Aikaisemmin laskettu viitta nostettiin takaisin hartioille ja kreivi asteli määrätietoisesti huoneensa ovelle, koputtaen siihen muutaman kerran ennen ulosastumistaan ilmoittaakseen sen takana seisoville vartijoille väistämään pois avautuvan oven tieltä. Nuo kaksi melko arkisesti varustautunutta nuorta sotilasta kumarsivat samointein kreiville, näyttäen näin kunnioituksensa kylän hallitsijaa kohtaan.

Tarvitsetteko jotain, herrani? toinen sotilaista kysyi selkänsä suoristaessa.
Ajattelin lähteä ratsastamaan, joten tarvitsisin mukaani kaksi vapaaehtoista. Kenties voisin lainata teitä kahta? Ulkoilma varmasti maistuisi teillekin, Areth esitti ja katsahti vuoroin kahta sotilasta, joista toinen ryhdistäytyi heti miehen sanat kuullessaan.
Ilman muuta, herrani. Antakaa meidän valmistautua ja satuloida ratsumme, mies ilmoitti selvästi innokkaana. Areth hymähti, jonka jälkeen pieni hymy nousi miehen kasvoille.
Saatte puolituntia aikaa. Nähkäämme kylän laidalla. Jos ette ilmesty paikalle ajoissa, lähden matkaan yksin ja kerron rikkeestänne esimiehellenne, mustatukka kiusasi ja huvittuneena seurasi hieman kauhunsekaisten sotilaiden ilmeitä. Haltia katsoi hetken kaksikon perään, kun nuo astelivat uuden kumarruksen myötä valmistelemaan itsensä retkeä varten ja lähti sitten lopulta itsekin kartanon talleja kohti.

Kun Areth saapui talleille, odotti Firimar satuloituna ja innokkaana isäntäänsä tallipojan vierellä. Hevonen hirnahti innokkaasti nähdessään isäntänsä ja oli vähällä riuhtaista itsensä irti nuoren haltian käsistä, mutta tallipoika piti pintansa. Suurempia ihmettelemättä nousi kreivi ratsunsa selkään ja suuntasi kylän laitamille, jossa aikaisempi sotilaskaksikko jo häntä odottikin. Tervehdykset vaihdettiin, jonka jälkeen matka kävi rauhallisesti kohti metsän siimestä.
Matka sujui mutkattomasti. Maastossa oli helppo ratsastaa, eikä mitään ylimääräistä ollut etsiytynyt kolmikon tielle pieniä metsäneläimiä lukuunottamatta. Pian joukkion täytyisi kääntyä ympäri ja suunnata takaisin kylään, sillä matkaa oli taitettu jo kenties hieman liiankin pitkästi. Samassa Firimar suoristi kaulansa ryhdikkääseen asentoon ja heilautti korviaan. Eläin selvästi havaitsi jotain, mitä haltiat eivät vielä olleet keksineet ja se sai itse Arethinkin uteliaalle mielelle. Sotilaat jättäytyivät hieman taaemmas, kun kreivi antoi nuoren ja uteliaan yksisarvisen astella vapaasti eteenpäin. Firimar oli viisas. Hyvin samankaltainen luonteeltaan ja mieleltään kuin omistajansa, jonka takia kreivi piti sitä enemmän kuin eläimenä. Se oli ystävä, joka tiesi mustatukan arvon ja tiesi milloin täytyi taistella ja milloin juosta karkuun. Tottakai yönmustalla yksisarvisella oli myös eläimelliset puolensa, mutta niitä tämä yksilö harvoin näytti ulospäin.

Nyt myös Areth oli kuulevinaan ääniä lähistöltä. Ratsukkojen rauhalliset askeleet kävivät läpi hämärtyvän metsän, kunnes lopulta naisen karjaisulta vaikuttava ääni sai kolmikkoon vauhtia.
Lopulta Areth erotti hieman kauempaa kaksi ihmistä ja tummahipiäisen haltianeidon puuhun sidottuna. Kahden miehen uhkaavista eleistä päätellen olisi toimittava nopeasti, mikäli kolmikko tahtoisi neidon hengen pelastaa. Olipa kyseessä sitten koditon kerjäläinen tai itseään täynnä oleva aatelinen, ei kreivi suonut itsensä jättävän ketään kaltaistaan pulaan.
Tyynen rauhallisesti ja erittäin hiljaa ratsasti kolmikko, Areth ja Firimar ensimmäisenä, esiin puiden suojista, jääden ratsuineen seisomaan hieman kauemmas kahdesta ihmisestä, jotka eivät olleet vielä pistäneet merkille kreivin paikalle saapumista.
Teinä lopettaisin sen mitä ikinä olittekaan tekemässä niille sijoillenne, kreivi totesi hyvin merkittävän kuuloisena yksisarvisensa selästä, ilmoittaen näin samalla olemassa olonsa.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Kitty » 13 Huhti 2012, 21:21

Delaney

Miesten uhkaavan lähestymisen keskeytti, paikalle tullut haltia, joka ratsasti yksisarvisella. Miehet kääntyivät ääntäkohden ja Delaney uskalsi huokaista helpotuksesta tajutessaan haltia herran häntä puoltavan.
"Ja mikäs sinä olet meille kertomaan mitä tehdä ?" Toinen ihmisistä uteli hieman varovampaan sävyyn, kun taas toinen hiipi muka huomaamattomasti lähemmäs valkotukkaa veitsensä kanssa.
"Uskallakkin !" Delaney murahti miehen kohottaessa terä-asettaan häntä kohden, jolloin yksi haltioista ampui taidokkaan osuman jousellaan suoraan ihmisen kämmenen läpi. Veitsi tipahti maahan ja verta lennähti neidon kasvoille miehen heilauttaessaan shokissa ammuttua kättään. Tuo puisteli kättään jossa nuoli oli yhä, huutaen kivusta, saaden myös kaverinsa melkoisen pelokkaaksi.

"Swen rauhoitu !" Mies tiuskaisi panikoivalle kaverilleen. Nenän edessä olisi nyt ihka oikea yksisarvinen, mutta myös kolme haltiaa, kaverilla haava käsissään ja varustus laihanpuoleista. Kannattaisiko vielä yrittää ?
Lopulta Delaney päätti puuttua peliin avaten sanaisan arkkunsa.
"Juoskaa vielä kun jalat kantavat !" Delaney tiuskaisi ihmisille, tahtomatta kuitenkaan pitää noiden puolia, mutta mieluummin hän muistuttaisi ihmisiä pakenemaan kuin mitä katsoisi nenänsä alla verenvuodatusta ja teurastusta.
Ihminen katsoi tummahipiää hetken, vilkaisten sitten mustahiuksiseen ratsastajaan sekä vartijoihin, tarttuen sitten ystäväänsä ehjästä kädestä, koittaen raahata tuon turvaan metsän pimentoon.
Neito oletti tilanteen olevan nyt ohi, huokaisten sitten syvään vielä uudemman kerran. Samalla tuo koitti miettiä paikalle saapuneiden arvoja, kaksi heistä oli selvästi vain sotilaita, mutta entä kolmas, se mustahiuksinen ? Kenties kenraali ? Eliitti ? Hetken henkeään ja ajatuksiaan tasattuaan kohotti nuorikko katseensa mustahiuksiseen haltiaan. "Saavuitte kreivin aikaan." Neito sanoi kiitollisena, ja köytettynä.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Huhti 2012, 21:22

Mustatukka ei pitänyt lainkaan ihmismiehen tavasta puhutella häntä. Ei hän pitänyt oikeastaan lainkaan näistä ilmestyksistä roturasistina sitä ei välittänyt juuri keistään muista kuin omistaan. Areth tyytyi näyttämään hyvin tympeää naamaa miehelle tuon kyseenalaistaessa hänen kehotuksensa, eikä vaivautunut edes vastaamaan tuolle mitään. Tuijotti vain nenänvarttansa pitkin alempiarvoistaan ja tarkkaili mihin tilanne oli kehkeytymässä.
Toisen ihmisen nostaessa veitsensä kohti nuorta haltiaa, toinen sotilaista ampui varoittamatta jousellaan nuolen tuon käden lävitse estäen sen, mitä mies ikinä olikaan aikonut tehdä. Mies tipautti veitsensä maahan ja nuolen lävistäneen käden tuottaman kivun ja pelon takia huusi kuin mielipuoli. Ihan oikein tuolle! Naisia ei kiusattu tai uhkailtu kreivin läsnäollessa saatikka sitten sidottu puihin.

Areth välitti molemmille sotilailleen viestin noiden mieleen, ettei uusia laukauksia ammuttaisi tai aseita nostettaisi tätä ihmiskaksikkoa vastaan, mikäli nuo eivät aikoisi itse ensin käydä päälle. Kaksi ihmistä, erittäin heikosti varusteltua sellaista, ei olisi uhka itse piilopaikalle näin kaukana metsässä, joten ei näitä miehiä tappaakaan tarvitsisi. Ei vielä, kun aseita ei oltu nostettu itse mustatukkaa vastaan.
Toisen ihmisen pyrkiessä rauhoitella toveriaan, köytetty neito kehotti kaksikkoa juoksemaan karkuun vielä kun jalat kantoivat. Ovela veto. No, ainakaan Arethin itse ei tarvinnut avata suutaan ja ehkä tämä kaksikko tajuaisi mikä olisi heidän parhaakseen. Kreivi seurasi kun vielä kokonaan ehjä ihmismies katsahti neidon suuntaan, antaen sitten hyisen katseensa valua suoraa toisen lävitse kun mies kääntyi vuorostaan katsomaan häntä. Kahta kertaa ei tätä tarvinnut käskeä, kun mies lähti toveriaan perässään raahaten takaisin metsän suojiin, kadoten pian kokonaan näkyvistä. Suippokorva kolmikko ei silti laskenut suojaustaan, vaan pikemminkin varautui mahdolliseen yllätyshyökkäykseen joka heidän päällensä saattaisi pusikoiden seasta käydä.

Firimar käänsi päätään ja tuijotti suoraa metsään, tarkkaillen mahdollista vaaraa josta voisi ilmoittaa tovereilleen ajoissa. Sotilaat jäivät ratsujensa selkään, valmiina tarttumaan aseisiinsa, kun kreivi puolestaan laskeutui kookkaan eläimen selästä, lähtien astelemaan neitoa kohti. Mustatukka ei voinut olla naurahtamatta nuorukaisen todetessa hänen saapuneen paikalle kreivin aikaan.
Kreivin - totta tosiaan, Areth sanoi mystisesti ja naurahti vielä muutaman kerran sanojensa perään. Lähes kaksimetrinen mies kumartui nostamaan aikaisemman veitsen maasta, läheltä Delaneytä, jotta voisi leikata tuota sitovat käydet poikki.
Sanohan, mitä ihmettä sinun kaltaisesi nuori neito tekee yksin tähän aikaan keskellä metsää? Mitä nuo ihmiset oikein olivat vailla sinulta? kreivi tiedusteli samalla kun ryhtyi leikkaamaan köysiä poikki.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Kitty » 13 Huhti 2012, 21:23

Vihdoinkin ihmiset katosivat, ja mustahiuksinen laskeutui ratsunsa selästä hekotellen neidin sanoille. Toisen huvittuneisuus sai Delaneyn kohottamaan kulmaansa uteliaisuudesta. Pitemmittä miettimättä jäi neito kuitenkin seuraamaan komean miehen lähestymistä, ei lainkaan pahan näköinen, kokoakin löytyi, ei siis mikään pikkupoika.
Kysymyksiä alettiinkin heti esittää, ja ihmekkös tuo, kyllä Delaneytäkin olisi varmasti kiinnostanut mitkä olivat syyt tilanteeseen päätymiseen jos olisi itse tupsahtanut sivullisena paikanpäälle. "Ajatuksissani hortoilin liian kauas." Oli vastaus ensimmäiseen, tosin totuuden kodittomuudesta peittävä vastaus. Toiseen kysymykseen piti miettiä hetken aikaa vastausta, sanoakko että luulivat neitsyeksi vai antaakko taas ei niin kertova vastaus ?
"Nuo niljakkeet pitivät minua ilmeisesti kelpo syöttinä yksisarvisen paikalle houkuttelussa." Delaney vastasi viimeistenkin köydenpätkien pudotessa maahan. Nuorikko ei empinyt vaan pyyhki ensitöikseen inhottavan ihmisen veripisarat pois kasvoiltaan, hieraisten sitten kipeää vatsaansa, miehen napakka lyönti ja tiukat köydet olivat saaneet näinkin lyhyessä ajassa ihon kipeäksi.

"Mielestäni on väärin metsästää jaloja yksisarvisia vain niiden sarvien takia, jättävät kuulema ruumiitkin metsään, se ei ole oikein." Delaney virkkoi vielä lievästi tuohtuneena.
Katse kohosi mustatukan silmiin ja ilme muuttui suloiseen hymyyn. "Miten voisinkaan kiittää avustanne herra ? Ties mitä olisi käynyt jos ette olisi tulleet hätiin." Neito lisäsi hyvin viattoman kuuloisena, toivoen saavansa viettää edes vähän pidempään aikaa tuon komistuksen kanssa. Samalla tuo myös syvästi toivoi pääsevänsä hevosen kyydissä piilopaikkaan, pimeässä ei olisi kiva vaeltaa, ellei sitten jäisi taivas alle nukkumaan.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Huhti 2012, 21:24

Köysiä leikattiin yksi kerrallaan poikki ja kreivi kuunteli hiljaa puuhiensa lomasta neidon vastauksia hänen aikaisempiin kysymyksiinsä. Mies ei ryhtynyt kyseenalaistamaan toisen vastauksia vaikkei voinutkaan kieltää, että olisi tahtonut tietää tilanteesta enemmän. Areth tiesi kertoman, jonka mukaan pulassa olevan neitsyen hätähuudot saattaisivat houkutella yksisarvisia paikalle, muttei uskonut moisiin satuihin. Yksisarviset olivat viisaita eläimiä. Vaikka ne paikalle tulisivatkin, osaisivat ne olla varuillaan ja pikemminkin sen nappaajat saisivat köniinsä ennemmin kuin eläin itse.
Pian viimeinenkin köysi katkesi, ja neito oli viimein vapaa. Nuorukaisen esittäessä mielipiteensä yksisarvisten metsästämisestä, hörähti Firimar närkästyneenä taustalla ja antoi ymmärtää, että tiesi mistä aiheesta keskusteltiin.
Usein rahan takia ihmiset siinä missä haltiat ja muutkin olennot ovat valmiita uhraamaan näitä kauniita eläimiä ja tekemään typeryyksiä tekojensa eteen, kreivi tyytyi toteamaan lopulta samalla kun tarkasteli hyvin tavanomaisten ihmisten veistä käsissään. Se otettaisiin talteen. Ei sillä mitään rahallista arvoa olisi, mutta jokainen vihollisen ase joka talteen saatiin oli rikkaus ja niiden avulla saatettiin analysoida vastapuolen aseistusta hyvin tarkkaan ja luoda helpommin niitä rikkovia ja niiltä kestäviä varusteita.

Neidon katse tavoitti lopulta kreivin oman ja mustatukka hymyili ystävällisesti nuorukaiselle takaisin tuon tiedustellessa miten voisi kiittää avusta. Areth hymähti, katsoen sitten hetken mietteliäästi nuorta naista. Askeleet lähtivät lopulta viemään takaisin kohti Firimaria ja kahta muuta sotilasta, joista toiselle kreivi ojensi ihmisten veitsen.
Voit kiittää onneasi siitä, että tämä yksisarvinen havaitsi sinut niin kaukaa, ettei yhdelläkään meistä kolmesta ollut aavistustakaan siitä mitä löytäisimme edestäpäin ennenkuin se johdatti meidät lähemmäs, Areth sanoi, kääntyen sitten nuorukaisen puoleen ja antoi lempeän katseensa tarkkailla tuota hetken, kunnes mies vakavoitui täysin.
On parempi, että lähdemme jatkamaan matkaamme. Emme ole varmoja olivatko ne kaksi ainoat ihmiset näillä seuduilla, joten meidän on pidettävä varamme ja vältettävä turhia yhteenottoja ainakin toistaiseksi, kreivi selitti, nousten samalla hyvin kevyenoloisesti takaisin Firimarin selkään.

Jos tahdot, pääset mukanamme takaisin piilopaikkaan. Suotta jättäisimme sinut tänne, jos kotimatkamme on sama mustatukka tiedusteli hyvin tuttavallisesti ja antoi lempeän hymyn nousta jälleen kasvoilleen. Areth komensi Firimarin astelemaan lähemmäs nuorukaista, ja tarjosi sitten kättään neidolle, jotta tuo voisi nousta hänen eteensä hevosen selkään istumaan ja kotimatka voisi alkaa.
Saanen tiedustella mikä nimesi mahtaa olla? sen sijaan että Areth olisi lähtenyt kylmiltään toisen mieltä tutkimaan ja selvittämään tuon nimeä, päätti mies kerrankin olla kohtelias ja kysyä asiaa ääneen.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Kitty » 13 Huhti 2012, 21:25

Delaney

Neidon kasvoille kohosi hieman ihmettelevä ilme kun mies noin vain käänsi selkänsä ja meni ratsunsa luo, antaen veitsen toiselle sotilaalle. Mustahiuksinen lisäsi samalla että kiitokset kuuluivat oikeastaan ratsulle, sillä ilman sitä eivät haltiatkaan olisi kuulleet neidon huutoa olkoon sitten niin, kiitokset kaikukoot ratsulle. "Noin viisas ratsu varmasti ymmärtää jo sanomattakin suuren kiitollisuuteni ?" Delaney puhui haltiakielellä niin että hevonen sen ymmärsi, kiittäen ja kehuen. Useimmat eläimet oli puolelle voitettavissa lievällä mielistelyllä. Miehen lempeä katse oli suorastaan houkutteleva, ja neito oli varma siitä että jaksaisi katsella tuota vaikka monta tuntia, mutta valitettavasti mies vakavoitui pian, kertoen että matkaa olisi jatkettava.

Pieni pettymys valtasi nuorikon mielen miehen kertoessa että olisi lähdettävä, jäisikö tummahipiä silti yksin kylmenevään metsään ? Ei. Onneksi mustatukka oli kunnollinen herrasmies, ja tarjosi neidolle kyytiä. Tuo käskytti yksisarvisensa valkotukan lähelle tarjoten taas niin hurmaava hymy kasvoillaan kättään jotta toinen pääsisi ratsun selkään, ja vielä satulan eteen.
Delaney hillitsi kaikki sisällään kuohuvat innostuksen merkit, tämä oli ensimmäinen kerta aikoihin kun häntä kohdeltiin minkään arvoisena.
"Olitte sitten matkalla minne hyvänsä niin kotimatkamme olisi sama." Delaney vastasi noustessaan ratsun selkään, ihanan lähelle miestä, naistensatulaan tietenkin. Jälleen kerran iki ihana kysymys, tai ainakin erikoiselta se tuntui kun noin kohteliaasti ei ollut kukaan häntä puhutellut. Joko oltiin huoraksi haukuttu, tai sitä oli saanut itse nimensä kertoa ilman että kukaan kysyi.

"Delaney." Neito vastasi toiselle hymyn kera, sekä oikein otettuna siitä että jotakuta kiinnosti. "Entäpä onko noin komealle miehelle saatu oikeutta tekevä nimi annettua ?" Tummahipiä kysyi mairitellen, ollen toki kiinnostunut miehenkin nimestä. Tunnelma oli aina hitusen tuttavallisempi kun keskustelun osapuolilla oli toistensa nimet tiedossaan.

Rauhallisesti valkotukka vei oikean kätensä silittelemään yksisarvisen sileää kaulaa, ikäänkuin kiitokseksi kyydistä, joka oli vielä vasta alkumetreillä, olihan siinä samalla ovela taka-ajatus sormien lämmittämisestä, sillä ilma alkoi muuttua viileäksi, eikä neito ollut siihen pukeutumisellaan varautunut, hiljaksiin vilpoisa ilma pureutui pitkähihaisen paidan läpi saaden tummahipiän värähtämään pienesti kylmästä. Ei mikään miellyttävä tunne, mutta tämä kylmyys ei ollut mitään verrattuna siihen kun hän hulahti jäiseen jokeen hevosen kanssa. Se ei ollut mitenkään mieluisa muisto se. Reidessä taisi vieläkin olla tummempi kohta kavioniskusta.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Huhti 2012, 21:26

Mustatukka hymähti kuullessaan neidon vastaavan ja auttoi toisen istumaan eteensä, väistyen itse tietenkin hieman taaemmas satulassaan. Miestä säälitti, sillä hän olisi tahtonut tarjota jotain toiselle lämmikkeeksi kylmenevään iltaan, mutta koska omaa viittaansa hän ei päältään luovuttaisi eikä kumpikaan sotilaista ollut viittojaan mukaan ottanut, ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kiirehtiä takaisin kylään, jotta tyttö ja muu kolmikko pääsisi takaisin sisätiloihin lämmittelemään. Firimar hirnahti Arethin kääntäessä hevosen takaisin tulosuuntaa kohti ja lähti sitten tallustamaan reipasta käyntiä eteenpäin, antaen kahden muun sotilaan ratsuineen seurata perässään. Oli yllättävää, että ori otti näinkin ystävällisesti selkäänsä jonkun toisen, kuin isäntänsä. Tavallisesti kun se vain niskuroi vastaan jos joku muu kuin Areth sillä yritti ratsastaa tai edes koskea siihen. Ehkä nuorukaisen sanat todella olivat tavoittaneet orin lempeämmän puolen.

Tyttö esittäytyi Delaneyksi ja uteli sitten vuorostaan kreivin nimeä. Mustatukka hymähti hiljaa. Neito ei tainnutkaan tietää kuka hän oli tai siltä ainakin alkoi hiljalleen vaikuttaa. Entä sitten kun mustatukan henkilöllisyys paljastuisi ja Delaney tajuaisi kenen kanssa olisi tekemisissä? Sen hetken Areth tahtoi nähdä!
Delaney. Miten kaunis nimi nuorelle naiselle mies totesi toisen selän takaa rehellisen mielipiteensä rauhalliseen äänensävyyn. Tämä oli harvinaista, sillä harvoin Areth ilmaisi mielipiteitään muista ääneen mutta tässä tapauksessa hän todella oli ihastunut nuorukaisen nimeen, eikä katunut hetkeäkään, että sanoi jotain vastaavaa ääneen.

Hetken hiljaisuuden aikana kreivi mietti viitsisikö kertoa oikean nimensä toiselle. Miksipä ei? Tosin jos tyttö kovin ryhtyisi kaduilla kehumaan olleensa itse kreivin seurassa, voisi siitä seurata Arethille vastoinkäymisiä. Ainahan tuon muistista voisi palan pois pyyhkiä, mutta vain, mikäli siihen todella tarvetta olisi.
Arethdriel mutta voit sanoa lyhyemmin pelkäksi Arethiksi, kreivi totesi lopulta.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Kitty » 13 Huhti 2012, 21:26

Delaney

Miehen kehut meinasivat saada neidon kikattamaan, mutta tuo pyrki pitämään turhankin neitimäisen reaktion sisällään. Hän inhosi kikattavia seuraneitejä, joten ei paranisi itse alentua niiden tasolle. "Areth." Delaney toisti kääntäen sitten päätänsä niin että näki sivusilmällä mustatukan. "Kyllä on osunut nimi kohdilleen." Tuo sanoi hymyillen, kääntyen sitten takaisin menosuuntaa katsomaan. "Entäpä tämä sangen uljas ratsu, mikä lienee hänen nimensä ?" Delaney kysyi arvuutellen yksisarvisen toivonmukaan tyytyväistä reaktiota siihen että tuostakin oltiin kiinnostuneita.
Uljas ratsu eteni varmoin askelin pitkin metsää, ja vartijat kulkivat perässä jutellen kaiketi toisilleen. Matka eteni rattoisasti mutta verkkaaseen tahtiin kohti kotia, missä se ikinä tänä yönä olisikaan.

Pian Delaney keksikin sitten aikansa ratoksi sangen mukavan puheenaiheen, näin kylmässä illassa oli aina mukava muistella kesää. "On ihanaa tietää että kesä on tulossa." Tuo aloitti. "Mikään ei ole niin voimaa antavaa kuin nähdä luonnon uusiutuvan vuosi vuodelta majesteettiseen loistoonsa." Neito virkkoi lopettaen yksisarvisen kaulan silittelyn.
"Entäpä sinä Areth ? Mistä pidät eniten kesässä, vai oletko kenties talven haltioita ?" Nuorikko kysyi jättäen teitittelyn ja ns vieraanvaraisemman puhuttelutavan sikseen. Ei kait kenraaleita kiinnosta tavallisen tallukan puhetapa ? Aatelinen olisi sitten jo eriasia, mutta nehän taisivat vain nyrpistellä nokkiaan linnoissa ja kartanoissa, juoksuttaen sitten muita. Nuorella oli myös kova tottumus rennompaan puhumistapaan. Sitä kun tuli kuljettua usein alamailman pohjasakan joukossa.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Huhti 2012, 21:29

Kreivi naurahti hiljaa Delaneyn todetessa hänen nimensä osuneen aivan kohdilleen.
Jos niin sanot, ehkä minun täytyy uskoa, mustatukka totesi hymysuin. Seuraavan kysymyksen kuullessaan yksisarvinen oli vähällä vetäistä ohjat pois isäntänsä käsistä osoittaessaan tyytyväisyyttään siihen, että siitäkin puhuttiin. Eläin otti muutaman nopeamman askeleen ja heilautti päätään hirnahtaen, kunnes asettui jälleen tyypilliseen rauhalliseen tilaansa.
Firimar. Tavallisesti se ei välitä muista kuin itsestään ja minusta, mutta ilmeisesti sinulla on positiivinen vaikutus siihen, joka onkin sangen yllättävää. Voit olla ylpeä itsestäsi, että se suostui ottamaan sinut selkäänsä ilman niskurointia, Areth selitti. Firimar todentotta oli yksi itsepäisimmistä yksisarvisista, jotka mies tiesi, mutta ehkä se oli vain hyväkin että nämä sarvekkaat ja ylväät olennot omasivat hieman enemmän mieltä, kuin sarvettomat tavalliset sukulaisensa.

Matka eteni mukavaan tahtiin ja hiljattain seudutkin alkoivat näyttää yhä tutummilta. Itse piilopaikkaan ei olisi enää kovinkaan mittavaa matkaa jäljellä onneksi, sillä ilma alkoi käydä turhankin viileäksi pimeyden laskeutuessa yhä paremmin metsän ylle. Delaney avasi jälleen keskutelun, aloittaen puheensa kesän ihailusta.
Olen itseassa samaa mieltä kanssasi tuosta jälkimmäisestä. Siinä missä me vain vanhenemme emmekä voi palata enää menneeseen, luonto aloittaa kiertonsa joka vuosi uudestaan. Kasvaa kukoistukseensa, kunnes kuolee jälleen kuulostaa aivan kuin feenix linnulta, kreivi pohti ja hymähti sanojensa päätteeksi tyhjentääkseen mielensä ja kuunnellakseen Delaneyn seuraavan kysymyksen.
Rehellisesti sanottuna pidän enemmän talvesta lumesta ja kylmästä ilmasta. Kesä on tavallisesti turhauttavankin lämmin, eivätkä vesisateet ole mieleeni. Tämä selittyy oletettavasti siitä, että synnyin aikoinani vanhempieni kertoman mukaan keskitalvella kylmimpänä päivänä koko vuodesta, mustatukka kertoi, Sinä taidatkin olla enemmän kesänlapsi vai olenko aivan väärässä kannassani?
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Kitty » 13 Huhti 2012, 21:29

Delaney

Ratsu selvästikkin innostui kun tuosta puhuttiin, ja omistaja kertoi ettei se normaalisti suvainnut ventovieraita, tai oikeastaan ketään muuta kuin isäntäänsä. "Kenties ratsunnekin on herrasmies ?" Delaney vastasi naurahtaen. Taisi se vain olla taidosta puhutella eläimiä. Ken tietää.
Feenix lintu, hm, erinomainen vertauskuva. Delaney mietti mielessään miehen kertoessa kuinka samaa mieltä tuo oli. Kuitenkin mustatukka selitti olevansa talven lapsia. Kirjaimellisesti. Tuo oli kuulemansa mukaan syntynyt jopa talven kylmimpänä päivänä, joka sai Delaneyn jo kuvittelemaan talven jumalia jotka pitivät ylintä juhlaansa lapsen syntyessä. "Kesänlapsihan minä, vaikka talvinenkin luonto on kaunis, taidan pitää enemmän lämpimästä. Varsinkin kesäöistä, oletko koskaan lähtenyt keskellä kesäyötä uimaan ? Se on nimittäin mukavaa, ilma on viileää, ja vesi lämmintä, hyvällä tuurilla saattaa nähdä tähtiäkin." Delaney selitti miltei innoissaan. Ja parastahan kesäöissä oli niiden valoisuus.

Pimeyden hiipiessä yhä synkempänä ympärille alkoi neito tuntea ahdistusta, mitä jos varjoista tulisi jotain pahaa ? Varovasti nielaisten valkotukka koitti keskittyä mihinkä tahansa muuhun paitsi tähän pimeään metsään. Hetken ajan haltia oli täysin jännittyneenä ahdistavan pimeän takia, kunnes vastaan alkoi leijailla lentäviä valopalloja. Syvä helpottunut huokaus pääsi neidolta noiden maagisten pallojen tuodessa valoa ympäristöön ja tuo rentoutui jälleen. Kavioiden kopsekkin muutti sävelensä varsin kuuluvaksi ääneksi kun mukulakivistä tehty tie alkoi. "Minne olemme matkalla ? Kenties sotilastuvalle ?" Delaney uteli vilkaisten sitten takana tulevaan kaksikkoon. Nuo kaksi ainakin olivat sotilastuvalle menossa ? Muutama haltia sattui kävelemään vastaan luoden sangen kummastuneen katseen Delaneyyn, mutta huomatessaan takana olevan ratsastajan nuo joko perääntyivät ihmeissään tai niiailivat/kumarsivat reippaasti. Tummahipiä katsoi ihmeissään noita miettien sitten jo muutamaan otteeseen kenen ratsun selkään tuo oli oikeastaan päätynyt. Nuorikko kuitenkin tyytyi vain puremaan huultansa ja katsomaan mihin tämä johtaisi.
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Huhti 2012, 21:30

Pelkään pahoin etten ole, kreivi totesi vastaukseksi kysymykseen, oliko hän käynyt joskus kesäyönä uimassa. Korkeintaan kylpylässä, jossa saattoi olla lukkojen takana omassa rauhassaa, mutta ei kertaakaan vapaassa vesistössä, nyt kun mustatukka sitä tarkemmin mietti. Nuoruusvuodet olivat menneet opiskellen, siitä seuraavat sodan tohinassa ja nyt hän oli kreivi, eikä hänen kalenteriinsa saattanut mahtua juurikaan ylimääräisiä toimia. Töitä olisi ollut vaikka muille jakaa, mutta koska Areth itse oli hyvin täydellisyyttä tavoitteleva kaikessa mitä teki, ei hän sallinut muitten koskevan omiin asioihinsa.
Mutta saat sen kuulostamaan niin mukavalta, että ehkä minun täytyisi joskus kokeilla vastaavaa, Areth vielä lisäsi hymysuin edelliseen aiheeseen.

Pian tutut valopallot alkoivat hääriä ympärillä. Ja valopalloja seurasi tuttu kivikatu, jolla vielä viimeisetkin töitään piilopaikan ulkopuolella suorittavat tekivät tulojaan takaisin kohti kotia. Ratsukon huomatessaan useimmat kumarsivat tai niiasivat kohteliaasti, joka ilmeisesti loi hämmennystä erityisesti Delaneyn kohdalla. Areth kuunteli tarkasti kysymyksen, jonka nuori nainen esitti, samalla kun pyrki kumartamaan pienesti takaisin ratsunsa selästä jokaiselle kunnioitusta osoittavalle.
Näet sitten, oli miehen salaperäiseltäkin kuulostava vastaus neidolle. Kreivi ei voinut olla antamatta pienen virneen nousta kasvoilleen kun ajatteli, mitä Delaney siihen sanoisi kun he saapuisivatkin itse kartanolle.

Tie halki kylää piilottavan illuusion läpi taitettiin viimein ja matka halki haltiakylän kävi nopeasti. Lopulta sotilaat ilmoittivat palaavansa takaisin tuvilleen yötään viettämään ja poistuivat Arethin ja Delaneyn seurasta pian tuon jälkeen omille teilleen. Firimarin ja ratsastajien matka jatkui yhä eteenpäin ja pian kartanon portitkin ohitettiin ja tallien pieni piha saavutettiin. Hyvin unisenoloinen tallipoika kiiruhti pienen rakennuksen luota suoraapäätä yksisarvisen luokse ja otti haukotellen vastaan hevosen ohjakset kreiviltä tämän niitä ojentaessa. Mustatukka itse hivuttautui alas hevosen selästä, jonka jälkeen tarjosi kohteliaasti apuaan Delaneyllekin, antaen samalla nyt hieman ilkikurisenkin virneen nousta kasvoilleen.
Olemme perillä.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Kitty » 13 Huhti 2012, 21:31

Delaney

Miehen salaperäinen vastaus tuntui hauskan ärsyttävältä. Ja Delaney pyrki suhtautumaan tilanteeseen maltilla. Ollaan sitten salaperäisiä jos herra niin kovasti sitä toivoo. Sotilaat kertoivat menevänsä omille teilleen ja neito nosti kättään ikäänkuin viimeiseksi kiitokseksi poistuville sotilaille. Haltian monttu loksahti auki kun mies ohjasi yksisarvisen hienojen porttien taakse, tallien pihaan. Jopa uninen tallipoika saapui paikalle ottaen ohjat mustatukalta vastaan. Sydän alkoi jyskyttää epämääräistä tahtia uteliaan katseen, ja yhä niin hämmästyneen ilmeen kulkiessa läpi pihamaan, tämähän oli kartano...? Pian nuorikko huomasi mustatukan olevan maantasolla tarjoten apuansa neidolle, tuo laski kätensä miehen harteille antaen tuon ikäänkuin nostaa hänet alas ratsun selästä. Samalla suu painui hieman kiinnemmäs, jääden kuitenkin ihmetyksestä vielä sievästi rakosalleen.
Delaney katsoi mustatukkaan, katsoen sitten pihamaata, luoden katseensa vielä takaisin Arethiin. Neito nielaisi voimakkaasti koittaen hakea sopivia sanoja tähän tilanteeseen.
"Sinä olet töissä täällä ?" Neito kysyi toivoen parasta, mutta peläten pahinta. Tämä mies majailee kartanossa ja sinä nukut katuojassa !? Nyt tulikin joukkoon kuuluva olo.... Delaney mietti häkeltyneenä, koittaen saada ajatuksensa kasaan. Hän osasi olettaa miehen olevan parempaa kastia, oma talo, isohko sellainen, mutta KARTANO ! Pirun kartano ! Tähän ei olisi voinut millään muotoa valmistautua. Mutta jos jotain posiitiivista niin ainakin huoneita riittää, kenties yksi huone Delaneyllekkin ?
Kitty
 

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Huhti 2012, 21:32

Kreivi auttoi nuorukaisen alas kookkaan yksisarvisen selästä ja viittoili sitten tallipojalle, että veisi ratsun ansaitsemalleen levolle. Areth katsoi selvästi häkeltynyttä Delaneytä, päästäen sitten naurahduksen huultensa välistä toisen kommentille.
No, niinkin voisi kai sanoa, tilanteesta selvästi huvittunut mustatukka totesi. Jotain tämän tyylistä hän oli odottanutkin neidolta, joka tuskin oli vieläkään täysin käsittänyt kenen kanssa oikein oli tekemisissä. No, tuskinpa tavallinen tallaaja, jollainen Delaneykin oletettavasti oli, osaisi edes olettaa kreivin kulkemassa muutaman hassun vartijan kanssa pitkin metsiä. Vieläpä tähän vuorokauden aikaan! Areth oli erilainen aatelinen tässä kuninkaallisessa suvussa. Siihen yhtenä syynä oli hänen suljettu nuoruutensa, jolloin hän ei juurikaan voinut vaikuttaa muuhun kuin opintoihinsa tunkkaisissa kartanon nurkissa.

Kreivi katsahti tallien suuntaan vielä itsekin nähdäkseen tallipojan sujahtavan Firimarin kanssa lämpimään tallirakennukseen sisään. Pitkän työpäivänsä päätteeksi oletettavasti nuori poikakin ansaitsi yksisarvisen tavoin ansaitsemansa yöunet.
Niin totta kuin minä seison tässä juuri nyt ja puhun sinulle, Areth sanoi lopulta, kääntäen nyt uteliaan katseensa nuorukaisen puoleen, Et vieläkään taida tietää kuka olen? Paleltuiko pieni pääsi ratsastusretkellämme kenties ja jäädytti ajatuksenjuoksusi? kreivi tuumasi hieman kiusoitellen Delaneylle.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Kitty » 13 Huhti 2012, 21:33

Delaney

Mies ei antanut neidolle selvää vastausta siitä kuka tuo oikeasti oli, ja neiti tuntsi olonsa vain hyvin hämmentyneeksi. Areth vielä lisäsi tilanteen olevan niin totta kuin hän oli neidolle puhumassa, Delaney hieroi lämpimikseen käsivarttaan, ja osittain rauhoittuakseenkin.
Herra päätti sitten alkaa kiusoitella neidin järjenjuoksun epätoimivuudella, udellen oliko pää paleltunut ratsastusretkellä, ja silloin Delaney möläytti jotain minkä tuo olisi toivonut pysyvän omassa tiedossa. "Kenties pääni paleltui jo viimeyönä kujalla nukkuessa...!" Tuo tiuskaisi takaisin vieden sitten kummatkin kätensä säikähdyksestä suunsa eteen. Tuota ei olisi pitänyt sanoa. .. hän mietti.
Kädet laskeutuivat sivuille yhtänopeasti kuin ne olivat suun eteen nousseetkin. "Tarkoitan siis että tuntuu vaan niin epätodelliselta noin vain törmätä itseään arvokkaampaan henkilöön." Delaney sanoi kasvojen punastuessa, kyllä nyt hävetti.

"Oletko sinä--te, Kreivi ? Voitko olla ?" Neito kyseli ollen nyt aivan ulapalla siitä miten pitäisi, tai miten olisi luontevinta puhutella tuota miestä. Lämmitelläkseen vei valkotukka kätensä puuskaan katsellen häpeissään jalkoihinsa, pitäisikö hänen lähteä nyt vain muualle palelemaan ja olemaan barbaari ?

Delaney kuitenkin potkaisi itseensä varmuutta vielä hitusen verran, nostaen sitten katseensa takaisin Arethin silmiin. "Pahoitteluni tiedottomuudesta, olen näet ollut jo liian monta kuukautta kaukana sivistyksestä. Ihmisten kuningas sai surmansa meidän kuninkaamme toimesta, mutta muusta en sitten tiedäkkään." Tuo selitti koittaen nostaa hymyä huulilleen, mutta se jäi vain hämmentyneen haikeaksi yritykseksi.
Kitty
 

Seuraava

Paluu Kokoustalo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron