Kirjoittaja Crimson » 13 Huhti 2012, 21:20
Areth
Ilta alkoi hiljalleen tehdä tulojaan ja aurinko painua alas taivaalta. Sen lämpimät säteet loistivat läpi haltioiden piilopaikkaa suojaavien puiden latvustoista. Siinä missä moni haltia saattoi tällä samaisella hetkellä ihastella ilta taivasta, tätä kaunista näkyä seurasi myös itse kreivi Areth oman kartanonsa laajalta parvekkeelta, viittaansa kääriytyneenä ja täysin vapaana mieltä rassaavista ajatuksistaan.
Päivä oli ollut pitkä. Huonosti nukutun yön jälkeen, oli kreivi juossut jakamassa mielipiteitään erinäisissä kokouksissa aamusta iltaan, kunnes nyt viimein oli saanut jo kauan kaipaamansa tauon kaikkeen. Muutama vartijakin oltiin asetettu kreivin työhuoneen ovelle pitämään huolen siitä, ettei kukaan pääsisi mustatukkaa häiritsemään millään tavalla tänä rentoutumisen hetkenä jos joku vahingossakaan pääsisi huoneeseen, polttaisi Areth siitä hyvin oletettavasti päreensä.
Kylmän viiman puhaltaessa, poistui kreivi takaisin sisään. Töitä olisi vielä tehtävänä vaikka kuinka, mutta Areth ei niihin jaksanut enää perehtyä. Ei vaikka istui hetken hyvin tärkeän näköisenä työpöytänsä ääressä ja tutkaili sille kasautunutta paperi- ja kirje pinoa miettien, mistä aloittaisi mokoman purkamisen. Läjä saisi odottaa huomiseen suosiolla.
Mustatukka huokaisi ja nousi ylös tuolistaan. Aikaisemmin laskettu viitta nostettiin takaisin hartioille ja kreivi asteli määrätietoisesti huoneensa ovelle, koputtaen siihen muutaman kerran ennen ulosastumistaan ilmoittaakseen sen takana seisoville vartijoille väistämään pois avautuvan oven tieltä. Nuo kaksi melko arkisesti varustautunutta nuorta sotilasta kumarsivat samointein kreiville, näyttäen näin kunnioituksensa kylän hallitsijaa kohtaan.
Tarvitsetteko jotain, herrani? toinen sotilaista kysyi selkänsä suoristaessa.
Ajattelin lähteä ratsastamaan, joten tarvitsisin mukaani kaksi vapaaehtoista. Kenties voisin lainata teitä kahta? Ulkoilma varmasti maistuisi teillekin, Areth esitti ja katsahti vuoroin kahta sotilasta, joista toinen ryhdistäytyi heti miehen sanat kuullessaan.
Ilman muuta, herrani. Antakaa meidän valmistautua ja satuloida ratsumme, mies ilmoitti selvästi innokkaana. Areth hymähti, jonka jälkeen pieni hymy nousi miehen kasvoille.
Saatte puolituntia aikaa. Nähkäämme kylän laidalla. Jos ette ilmesty paikalle ajoissa, lähden matkaan yksin ja kerron rikkeestänne esimiehellenne, mustatukka kiusasi ja huvittuneena seurasi hieman kauhunsekaisten sotilaiden ilmeitä. Haltia katsoi hetken kaksikon perään, kun nuo astelivat uuden kumarruksen myötä valmistelemaan itsensä retkeä varten ja lähti sitten lopulta itsekin kartanon talleja kohti.
Kun Areth saapui talleille, odotti Firimar satuloituna ja innokkaana isäntäänsä tallipojan vierellä. Hevonen hirnahti innokkaasti nähdessään isäntänsä ja oli vähällä riuhtaista itsensä irti nuoren haltian käsistä, mutta tallipoika piti pintansa. Suurempia ihmettelemättä nousi kreivi ratsunsa selkään ja suuntasi kylän laitamille, jossa aikaisempi sotilaskaksikko jo häntä odottikin. Tervehdykset vaihdettiin, jonka jälkeen matka kävi rauhallisesti kohti metsän siimestä.
Matka sujui mutkattomasti. Maastossa oli helppo ratsastaa, eikä mitään ylimääräistä ollut etsiytynyt kolmikon tielle pieniä metsäneläimiä lukuunottamatta. Pian joukkion täytyisi kääntyä ympäri ja suunnata takaisin kylään, sillä matkaa oli taitettu jo kenties hieman liiankin pitkästi. Samassa Firimar suoristi kaulansa ryhdikkääseen asentoon ja heilautti korviaan. Eläin selvästi havaitsi jotain, mitä haltiat eivät vielä olleet keksineet ja se sai itse Arethinkin uteliaalle mielelle. Sotilaat jättäytyivät hieman taaemmas, kun kreivi antoi nuoren ja uteliaan yksisarvisen astella vapaasti eteenpäin. Firimar oli viisas. Hyvin samankaltainen luonteeltaan ja mieleltään kuin omistajansa, jonka takia kreivi piti sitä enemmän kuin eläimenä. Se oli ystävä, joka tiesi mustatukan arvon ja tiesi milloin täytyi taistella ja milloin juosta karkuun. Tottakai yönmustalla yksisarvisella oli myös eläimelliset puolensa, mutta niitä tämä yksilö harvoin näytti ulospäin.
Nyt myös Areth oli kuulevinaan ääniä lähistöltä. Ratsukkojen rauhalliset askeleet kävivät läpi hämärtyvän metsän, kunnes lopulta naisen karjaisulta vaikuttava ääni sai kolmikkoon vauhtia.
Lopulta Areth erotti hieman kauempaa kaksi ihmistä ja tummahipiäisen haltianeidon puuhun sidottuna. Kahden miehen uhkaavista eleistä päätellen olisi toimittava nopeasti, mikäli kolmikko tahtoisi neidon hengen pelastaa. Olipa kyseessä sitten koditon kerjäläinen tai itseään täynnä oleva aatelinen, ei kreivi suonut itsensä jättävän ketään kaltaistaan pulaan.
Tyynen rauhallisesti ja erittäin hiljaa ratsasti kolmikko, Areth ja Firimar ensimmäisenä, esiin puiden suojista, jääden ratsuineen seisomaan hieman kauemmas kahdesta ihmisestä, jotka eivät olleet vielä pistäneet merkille kreivin paikalle saapumista.
Teinä lopettaisin sen mitä ikinä olittekaan tekemässä niille sijoillenne, kreivi totesi hyvin merkittävän kuuloisena yksisarvisensa selästä, ilmoittaen näin samalla olemassa olonsa.