fiducia || CrimSON

Kokoustalosta on muodostunut uusi linnan korvike piilopaikkaan, linnan siirryttyä aroille. Kokoustaloa on laajennettu ja sieltä löytyy nyt myös yksi koreileva Sali, jota käytetään kuninkaan valtaistuinsalina kun ylimystö kylässä vierailee. Kokoustalosta löytyy yhä huonetta jos toistakin, missä pitää neuvotteluja, sekä saleja, joissa viettää juhlia ja tanssiaisia.


Kokoustalo toimii Kreivi Arethdriel linnana. Kokoustalon lähettyvillä sijaitsee kuitenkin herran pieni, muttei todellakaan vaatimaton kartano. Kartanossa on kaksi kerrosta ja huoneita liiakseenkin. Kaunis ja moderni kartano on ilo silmälle, siinä missä haltioiden linnakin. Kartanon yhteydestä löytyy myös pieni, henkilökohtainen sotilastupa, sekä tallit. Kartanon pihamaa on kaunis ja hyvin hoidettu.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Crimson » 04 Syys 2012, 00:52

Areth näytti hetken erityisen vaivautuneelta, peittäen tuon ulkoisen hämmennyksensä kuitenkin kääntämällä selkänsä Erudessaan päin ja palaten takaisin ikkunalle. Hämmennyksensä lomasta kreivi kuunteli kenraalin sanoja, pälyillen ohessa ulos ikkunasta huoneen ikkunan ulkopuolelle tuulen humisuttamaan metsään. Sadepisarat ropisivat hiljaa vasten lasia, luoden sen pinnasta sellaisen, ettei läpi saattanut nähdä enää kunnolla ja selvästi kaikilta niiltä pisaravanoilta, jotka kirkasta pintaa peittivät.

Kreivi katsoi yhä ikkunasta ulos, nostaen toisen kätensä selkänsä takaa hieroakseen leukaansa. Mies oli yhä hämillään aikaisemmin sanomastaan, ja yritti sysätä mietteitään pois mielestään tehdäkseen tilaa taas uusille.
Mutta kenraali, kreivi aloitti, Vertaat itseäsi vääriin tahoihin, Areth jatkoi, kääntyen taas Erudessaa päin ja lähti astelemaan tuota kohden, pysähtyen vain hieman etäämmälle vuoteen reunasta.

Jokainen meistä on yksilö. Ominaisuudet, taidot, tarpeet ja odotukset ovat luonteenomaisia vain sinulle itsellesi - olet korvaamaton, siinä missä joku toinen on asemassasi jollekin toiselle, Erudessa, kuin myös yksilönä, henkilönä. Olet harvinaisen typerä, jos ajattelet olevasi arvoton muihin verrattuna, Areth totesi vakaalla äänellä. Merkittävä katse silmäili hetken Erudessaa, käyden lipumaan naisesta lopulta toisaalle kreivin lähtiessä askeltamaan pitkin huonetta, Arvosi perustuu olemiseesi, ei taitoihin ja kykyihin, arvon kenraali.
Mitä kiintymykseen taas tulee.., Areth aloitti, pysähtyen paikoilleen selkä platinablondiin päin ja raapien hetken päätään. Miksi hänen olikaan pitänyt jatkaa tätä aihetta naisen sanojen myötä... Ei ollut kreiville omaa puhua emotionaalisista asioista eikä mies oikeastaan tiennytkään, miten niistä oikeaoppisesti olisi täytynyt järkevästi keskustella toisten kanssa. Vai olisiko pitänyt keskustella ollenkaan. Kokemuksensa näissä asioissa kun oli toistaiseksi jäänyt kovin minimaaliseksi. Syystä ja toisesta.
Oletko koskaan.. tuntenut tarvitsevasi ketään, johon voisit kiintyä lähemmin?, kreivi pamautti ilmoille.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Syys 2012, 01:16

Hetken Erudessa jo mietti, mitä sitä oikein oli tullut sanottua. Oli kreivin reaktio mikä tahansa, nainen pelkäsi sitä jo valmiiksi. Hän ei halunnut tietää miehen mielipidettä. Kunpa tuo olisi vain kävellyt ulos, antanut asian olla, hankkinut kenraalille siirron pois tehtävistään ja korvannut naisen jollakulla toisella. Niin olisi paras, Erudessan mielestä. Tilanne alkoi olla liiankin ahdistava, palan noustessa kurkkuun pikkuhiljaa. Miksei mies vain tajunnut lähteä, ennen kuin tilanne räjähtäisi?
Arethin kävellessä lähemmäksi vilkaisi nainen sivusilmällä suunsa avannutta kreiviä. Sitä mukaan mitä Areth puhui, kävi Erudessan nyrkit huomaamattomasti painautumaan kiinni naisen pidätellessä yllättävää tunnekuohua sisällään. Mistä moinen alkunsa oli saanut?! Eihän hän koskaan aikaisemmin ollut kokenut näin suuria tunteita missään tilanteessa tai ketään kohtaan. Katse seurasi Arethia tuon kävellessä huoneessa, kunnes mies pysähtyi. Kostuva katse oli naulittu lauseensa kesken jättäneen miehen takaraivoon. Erudessa ei tiennyt mitä hän toivoi miehen sanovan. Kerrankin, nainen oli antanut periksi niille tunteille, jotka oli koko elämänsä halunnut kahlita mielen perukoille, ikinä antamatta niiden vallata itseään.

Viimeinen kysymys tuli todellakin puun takaa. Vaikka aihealueella oltiinkin epäsuorasti liikuttu jo muutamaan otteeseen, ei Erudessa ollut osannut odottaa noin suoraa kysymystä. Ei varsinkaan kreiviltä.
Vastausta kysymykseensä mies ei saanut. Sen sijaan yllättävän nopeasti kävi yksi vuoteen tyynyistä lennähtämään päin mustahiuksisen takaraivoa, samalla kun Kenraali kampesi itsensä väkipakolla ylös sängystä. Kivusta ja huonosta olosta huolimatta.
Miksette voi vain antaa asian olla!? Platinablondi kävi rääkäisemään äänellä, joka selvästi pidätteli sitä naisille enemmän tai vähemmän ominaista itkunpurkausta Miksi piinaatte minua kysymyksillä, joihin voisitte aivan hyvin löytää vastauksen lukemalla mieltäni?! Muutama erittäin horjuva askel vei naista eteenpäin sängyn viertä pitkin, kunnes tuon oli pakko ottaa tukea sängyn jalkopäästä, nojautuen puiseen sängynpäätyyn kaksin käsin. Nainen naurahti surkuhupaisasti, pakottaen itsensä pysymään pystyssä. Lattialla käynyt kosteakatse kohosi jälleen kohden kreiviä.
Onko tämä teille vain leikkiä? Haluatteko vain herättää tunteita, jotka lopulta hylkäisitte? Ette voi tehdä tätä minulle, minä olen sotilas! Vastaus Arethin kysymykseen oli myönteinen. Se taisi olla sanomattakin selvää. Erudessa ei kuitenkaan halunnut myöntää sitä itselleen, että kaipaamansa ja halajamansa henkilö, seisoi juuri nyt hänen edessään.
Sanomatta selvää lieni myös se, ettei nainen ollut ihan oma itsensä. Ehkä kaiken voisi pistää kuumehourailun piikkiin, mutta mikäli erehtyi naisen ajatusmaailmaan kurkistamaan, saattoi nähdä tuon selvästi kamppailevan minä olen sotilas, en nainen periaatteensa ja halunsa avata sydämensä Arethille, välillä.
En. tahdo teidän satuttavan
Jalat olivat lähellä pettää alta, mutta silti nainen koki tarpeelliseksi pysyä nyt pystyssä, ennemmin kuin istui tahi makasi. Viis siitä vaikka oli huomattavasti paljastavammassa asukokonaisuudessa mitä koskaan tohti edes yleen vetää omasta toimestaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 05 Syys 2012, 22:25

Areth ehti odottaa vain hetken, että kenraali kävisi kysymykseensä vastaamaan, kun mitä ilmeisemmin vastaukseksi sai vain ja ainoastaana tyynyn lentämään takaraivoaan vasten. Yllättävästä mäiskähdyksestä kreivi kävi äännähtämään pienesti ja vaistomaisesti korjaamaan pehmeän tyynyn pölläyttämää kuontaloaan. Mustatukka kääntyi ympäri ajoissa nähdäkseen Erudessan nousevan tarmokkaasti ylös vuoteeltaan, joka sai Arethin taas katsomaan tuota huolestunein silmin. Siniverisen olisi tehnyt mieli mennä toisen tueksi, mutta kenraalin rääkäisy oli saanut miehen kangistumaan niille sijoilleen, saaden kreivin vain tuijottamaan huolustuneenhämmentyneenä naista.
Hetken Areth ehti uskoa, että kenraalinsa puhe oli lakannut, mutta eipä ollut. Se kävi jatkumaan kysymyksillä, jotka vetivät nyt vuorostaan kreivin kielen solmuun ja sai mahdolliset sanat takertumaan kurkkuun. Leikki vain Erudessan kustannuksella, herätteli tahallisesti tunteita pintaan vain hylätäkseen ne sitten jälkeenpäin mitä hän nyt tuohonkin osaisi vastata! Matto oli kerrankin vetäisty siniverisen alta ja lujaa.

Kreivi seisoi hiljaa paikoillaan hölmistyneen näköisenä, kulmansa hieman koholla merkiksi tuosta hämmentyneestä tuntemuksesta, joka mielensä oli sillä hetkellä vallannut. Mustatukka ei viitsinyt kurkistaa toisen mieleen. Ei hän tohtinut. Saatikka sitten edes tahtonut. Asiat oli parempi selvittää puhumalla, kuin yksipuolisesti vain toisen ajatusmaailmaa tutkaillen vaikkei Erudessa selvästikään ollut sillä tuulella, että tästä asiasta tahtoi kreivinsä kanssa ääneen puhua. Tuskin oletettavasti koskaan tulisi olemaan.

Areth nosti kätensä lopulta selkänsä taakse ja lähti astelemaan kenraalia kohden. Miettien yhä, mitä toiselle sanoisi kuulostamatta samalla täysin toopelta. Hän oli yhä hämmentynyt kenraalinsa yllättävästä puuskahduksesta, joka sai miehen hermoilemaan vain entistä enemmän. Vasta nyt Areth alkoi ymmärtää omia ajatuksiaan Erudessasta paremmin - tietämättä, oliko moinen ajattelutapa kyseisestä naisesta millään tapaa edes oikein.
"Minä en koskaan leiki toisten tunteilla", kreivi aloitti, pysähtyen sitten Erudessan taakse ja laski kätensä tuon olkapäille, valmiina korjaamaan otetta paremmaksi jos naiselta pettäisivät jalat alta, "Se ei ole tapaistani. Ei myöskään toisten satuttaminen".
"Minä tiedän kyllä mitä päässäsi liikkuu - mutta senhän sinä varmasti jo arvasit sanomattakin. En silti kiellä niitä, saatikka pahastu niistä. Saat ajatella juuri niin kuin mielit, enkä minä aio muuttaa tapojasi tai vaikuttaa ajatteluusi lainkaan", mustatukka totesi, kumartuen nyt Erudessan korvan tasolle, "Anna sille kuitenkin mahdollisuus", Areth kuiskasi sitten matalalla, rauhallisella äänellä naisen korvanjuuressa ja vetäytyi sitten takaisin ryhdikkäästi pystyyn, koettaen sitten saattaa Erudessaa takaisin vuoteelle lepäämään.
"Et saisi olla pystyssä vielä...".
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Syys 2012, 02:22

Omia, täriseviä jalkoja tuijottamaan eksynyt katse lipui hitaasti kreivin puoleen tuon lähtiessä lähestymään. Kenraali oli juuri sillä rajalla, jaksoiko välittää kivun ja kuumeen ohessa enää mistään muusta. Siitä, selvisikö elossa, miten kreivi hänelle vastaisi, mitä hän kävisi ajattelemaan, mitä hänelle itselleen tapahtuisi äskeisten tempausten johdosta. Silti se pieni ääni, joka nuoren naisen päähän oli taottu jo vuosisatoja sitten, huusi platinablondia käyttäytymään kuten nöyrä ja herraansa kunnioittava sotilas. Kuumetila kuitenkin vaimensi tuota ääntä harvinaisen hyvin.
Areth kävi toteamaan, ettei koskaan leikkinyt toisen tunteilla, saatikka satuttanut. Se ei ollut hänen tapaistaan. Syvällä sisällään Erudessa halusi uskoa kreiviä, mutta yleiskuva siniverisistä antoi ymmärtää toisin. Ainahan noilla oli jotain säpinää ties kenen kanssa. Tuskin Arethkaan oli täysin siveellinen saatikka neitsyt. Tosiin kuin kenraali, jolle moiset asiat olivat itsestään selvyys. Kenenkään kanssa ei lähempää tuttavuutta harrastettu, ellei valoja oltu vannottu. Jos edes silloinkaan. Arethin kosketus tuntui samaan aikaan epämukavalta ja mieluisalta. Erudessa ei osannut päättää, hänen päänsä oli pahemmin sekaisin, kuin koskaan ennen.
Sivusilmällä nainen kuitenkin tuijotti kreiviä, joka kehotti naista antamaan sille mahdollisuuden. Silmänsä painuivat jälleen kiinni, nainen näytti olevan hysteerisen itkuromahduksen partaalla.

Arethin viimeinen kommentti pystyssä olemisesta sivuutettiin täysin. Sen sijaan, juuri ennen kuin kaksimetrinen mies kävi saavuttamaan täyden pituutensa, käännähti haavoittunut kunnolla kohden kreiviä ja nopeasti pienen kurotushyppäyksen kera kietaisi käsivartensa tuon niskan ympäri. Viis siitä, mitä selän haava saattoi moisesta suuremmasta liikkeestä sanoa. Viis siitä, mitä siveys ja etiketti rajat sanoivat. Aivan sama, sattukoot kuinka paljon vain, teloittakoot kreivi hänet tästä jos mieli. Sentään kenraali oli kerrankin elämässään tehnyt jotain, mitä mieli suuresti. Ei vain isänsä toiveesta tahi asemansa edellyttämän, vaan naisena, joka uskalsi ilmaista tunteitaan.
Siinä missä kädet kävivät kietoutumaan kreivin niskan taa, alkoivat jalat pettää alta. Niin jännityksestä, pelosta, kuin heikosta olostakin. Käsivarsien ote kävi tiukentumaan, samalla kun kasvonsa painautuivat vasten Arethin rintakehään.
Olette ilkeä, kreivini Nainen lähes kuiskasi raskaaksi käyvän hengityksensä lomasta Ette saisi.
En.. uskalla.. Hiljainen ääni jatkoi, naisen selvästi keskittäessä suuremman osan energiastaan tajuissaan ja pystyssä pysymiseen, kuin puhumiseen Ehkä teidän olisi parempi vain mestauttaa Epäonnistuin jo kerran...
Jos totta puhuttiin, ei Erudessa tiennyt mitä ääneen sanoi. Sanoissa oli kuitenkin yhä totuutta, Ei Erudessa halunnut elää enää tämän keskustelun jälkeen ilman Arethin läheisyyttä. Mieluummin hän kuolisi sitten pois, kuin kokisi menetyksen. Ei hän ollut nainen, joka jäisi itkemään miesten perään. Moisiin retkahtaminen ja petetyksi tuleminen oli pahempaa, kuin tehtävässään epäonnistuminen, ainakin Erudessan mielestä.


// Ai mikä nukkuminen (---------------------D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 06 Syys 2012, 17:54

Kenraalin liike oli mitä odottamattomin, mikä saikin Arethin horjahtamaan pienesti. Mies sai kuitenkin pidettyä tasapainonsa, vaikka itseään lyhyempi nainen nyt hänen kaulassaan roikkuikin. Kätensä lepäsivät sivuilla, silkasta yllätyksestä ja aikaisemmasta horjahduksesta hieman nousseina. Kreivi oli jälleen aivan ymmällään tilanteesta, joka ilmeni selvänä kulmien kohotuksena ja hölmistyneenä ilmeenä. Erudessa itse ei sitä saattanut tietenkään nähdä nojatessaan kasvojaan miehen rintakehää vasten.
Areth ei muistanut koskaan olleensa kokenut samanlaista tunnevyöryä sisällään, millaista tällä hetkellä poti kropassaan. Mies ei osannut kertoa itselleen, mikä oli herättänyt nämä tunteet Erudessaa kohden yhtäkkiä niin voimakkaina pintaan kenties hieman syvemmällekin ja miksi hänen teki nyt mieli vain ottaa toinen omakseen ja pitää rinnallaan loppu elämänsä. Naisen sanojen myötä laskeutuivat voimakkaiksi käyvien tunteiden myötä kädet naisen keholle. Toinen tuon pään päälle vaaleiden hiusten sekaan, toinen varovasti selän puolelle, josta Areth saattoi painaa toista hellästi itseään vasten ja kannatella yhä heikommaksi käyvää kenraalia parhaansa mukaan omien voimiensa varassa.

Kaikki me epäonnistumme joskus - väistämättä, kreivi aloitti, lähtien sukimaan toisen hiuksia jotenkin isällisesti, rauhallisesti, Kuolema ei silti ole kuin äärimmäisissä tapauksissa oikea tapa rangaista. Sinä et sellaista kohtaloa ansaitse.. et yhdestä vahingosta. Asiaa oltaisiin katsottu toisesta kulmasta sitten, jos jompikumpi meistä olisi heittänyt henkensä siinä väijytyksessä, mutta nyt pääasia on se, ettei kummallekaan käynyt tämän hullummin. Rauhallinen hiusten sukiminen jatkui, kreivin ilmeen muuttuessa viimeinkin siitä jo hetken hölmistyneestä astetta lempeämmäksi. Mustatukka olisi tahtonut sanoa vaikka mitä, mutta jokin sisällä käski valikoimaan sanoja nyt erityisen tarkasti, jonka takia kreivi oli myös yllättävän hiljaa lauseittensa välistä. Tuskin se hiljaisuus pahaa teki kummallekaan osapuolelle. Ainakin niin Areth tahtoi uskoa.
Saat pitää minua niin ilkeänä kuin ikinä tahdot. Silti minä välitän sinusta. Olet minulle tärkeä, sinua ei korvaa kukaan toinen. Pidä se mielessäsi, kun pyydät seuraavan kerran mestauttaa itsesi, kreivi totesi kovin lempeällä äänellä, lähtien sitten pakottamaan toista perääntymään vuodetta kohden En hylkäisi sinua, jos... omakseni saisin. Kenraali oli ollut jo liian kauan väkisin pystyssä. Tätä menoa tuo vaipuisi uudestaan tajuttomaksi, jos ei kävisi taas pitkälleen lepäämään ja keräämään voimiaan. Nukkuminen oli paras lääke kuumeeseen ja kipuihin, ei siniverisen kaulassa roikkuminen.
Sinun pitäisi tosissasi levätä, Erudessa. Kärsimyksesi satuttaa myös minua.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Syys 2012, 19:22

Arethin kosketus sai kivusta mutristuneille kasvoille nousemaan mitä oudoimman helpotuksen hymyn. Hymyn, jota tuon naisen kasvoilla ei koskaan ennen oltu nähty. Ehkä oli vain hyvä, ettei sitä pahemmin pystynyt todistamaan naisen pitäessä kasvojaan vasten kreiviä. Kuitenkin, toisin kuin yleensä, ei Erudessa pistänyt lainkaan vastaan vaikka Areth kävi painamaan naista lähemmäs itseään. Viime kerralla kun kreivi läheisyyttä oli kaivannut, oli nainen tehnyt kaiken voitavansa, jotta ei olisi tarvinnut liian lähelle miestä mennä. Tosin, silloin Areth ei ollut ihan kunnossa.
Siniverisen sanat saivat Erudessan rauhoittumaan hieman hysteerisestä tilastaan. Siltikin tuon pään sisällä myrskysi tunteiden eripura tätä tilannetta kohtaan. Itse Arethia kohtaan. Häntä itseään kohtaan. Kuitenkin, nainen koitti hiljentää kaiken ylimääräisen päästään, nyt ei ollut oikea hetki alkaa miettimään kaikkea yhtä aikaa. Hän ei halunnut, hän halusi keskittyä tähän hetkeen.

Pieni kivun ja helpotuksen sekoittama huokaus karkasi huuliensa välistä Kreivin lempeiden sanojen päätteeksi. Nainen ei pistänyt vastaan miehen lähtiessä pakottamaan häntä perääntymään vuodetta kohden. Ehkä se oli vain järkevää käydä lepäämään, rasittamatta kehoaan yhtään enempää. Ainakaan ennen, kuin parantajat olisivat kunnolla haavat hoitaneet kuntoon. Yllättäen katse kävi kuitenkin kohoamaan kohden Arethin kasvoja tuon huomauttaessa hylkäämisestä ja omaksi saamisesta. Miten tuohon nyt reagoisi? Ehkä joku normaali nainen olisi saattanut syöksyä moisen epäsuoran kosintavihjailun saattelemana suutelemaan miestä tahi alkanut avaamaan omaa, rakkaudesta palavaa sydäntään sillä samalla sekunnilla. Erudessa oli kuitenkin niitä, joilta ei olisi odottanut edes äskeisen halauksen tapaista tempausta.
Väsyneeksi käyvä katse oli nauliintuneena Arethiin siinä missä nainen kävi viimein hitaan rauhallisesti kreivin avustuksella istumaan sängylle. Käsivartensa miehen niskan takaa eivät kuitenkaan päästäneet vielä irti. Hän olisi halunnut sanoa jotain. Hän olisi halunnut kertoa, kuinka halusi pitää miehen lähellään, pitää tuosta huolen. Niin henkivartijana kuin.. jonain paljon suurempana. Sanat eivät kuitenkaan ottaneet tullakseen ulos, vaikka naisen suu avautuikin kerran jos toisenkin, aivan kuin tuo olisi ollut aloittamassa lauseen.

Mitään tuo ei kuitenkaan saanut sanotuksi. Sen sijaan katse harhaili pienesti pitkin miehen kasvoja, samalla kun kädet alkoivat viimein päästää irti miehestä. Toinen käsistä liukui ennen toista pitkin Arethin niskaa, kaulan kautta pienesti koskettamaan sormien selkäpuolella miehen sileää poskea.
haluan vain.. että olette onnellinen ja turvassa Poskea koskenut käsi irrottautui äkisti, aivan kuin olisi saanut sähköiskun miehen koskettamisesta. Kädet tipahtivat lopulta naisen omaan syliin, tuon jäädessä tuijottamaan väsyneen oloisena esimiestään.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 07 Syys 2012, 01:40

Erudessan ylös, kreivin kasvoille tuijottamaan pyrkivään katseeseen vastattiin lämpimästi, samalla kun nainen asetettiin varoen istumaan takaisin sängyn reunalle. Areth ei pyrkinyt toisen otteesta irti väkisin, miten olisi saattanut tehdä, jos joku toinen olisi ollut kyseessä. Antoi vain katseensa vastata värähtämättä kenraalinsa omaan. Sanoja ei toistaiseksi tarvittu. Ne olisivat vain rikkoneet sen hienovaraisen hetken, joka kenraalin ja kreivin välillä sillä hetkellä vallitsi. Vaikka kreivi pistikin merkille Erudessan koittavan sanoa jotain, oli mies yllättävän tyytyväinen siihen, ettei tuo saanut tahtomaansa kakistettua ulos suustaan.
Lopulta Erudessan kädet alkoivat irroittaa otettaan mustatukan niskan takaa. Pieni sormien kosketus poskella sai hymyn leviämään hitusen Arethin kasvoilla. Kosketus oli miellyttävä. Yllättävän miellyttävä. Sellainen, josta kreivi itse olisi saattanut nauttia useamminkin kuin vain tämän kerran. Se sai jopa mustatukan toivomaan, ettei tämä läheinen hetki Erudessan kanssa jäänyt ainoaksi mahdolliseksi.

Olen otettu siitä, että toivot noin, Areth totesi aluksi hymähtäen pienesti, Kärsin, jos sinäkin kärsit. En tahdo että rasitat itseäsi, jotta voisit taas huomenna olla paremmassa kunnossa, käsi kävi silittämään viimeisen kerran nuoremman hiuksia, siniverisen sitten vetäessä kätensä taas omalle puolelleen ja kurottautuessa pystyyn, Olen onnellinen, jos lepäisit nyt.
Sanansa sanottua, Areth katseli tovin hiljaa Erudessaa. Selvittäen lähinnä ajatuksiaan tuona aikana, kun naista katsoi. Sanomatta sitten enää sanaakaan, kreivi käänsi toiselle selkänsä, lähtien hitaasti astelemaan kaapunsa laahuksen laahatessa pitkin lattiaa kohden huoneen ovea. Mies toivoi, että voisi keskustella vielä uudemman kerran tästä hetkestä kenraalin kanssa. Niinkin vapaasti, ettei Erudessa taas seuraavalla kerralla olisi kangistunut jäisten tapojensa orjaksi. Toisaalta, sen näki sitten. Sillä ei ollut nyt merkitystä tämän hetken kanssa.
Toivon sinulle pikaista paranemista, mustatukka totesi, kääntyen vielä ennen oven avaamista ympäri, vaikka kätensä pitikin jo kiinni sen kahvasta. Areth oli sanomaisillaan jotain, kunnes tyytyikin vain katsomaan hetken Erudessaa. Hänellä oli vielä paljon sanottavaa. Kaikki se sanottava ei vain sopinut nyt tähän hetkeen ne piti säästää myöhemmäksi. Lopulta kreivi käänsi taas selkänsä toiselle, käyden sitten astumaan ulos huoneesta ja jättäen naisen omaan rauhaansa.

***

Jälleen yksi yö sujahti ohitse. Ehkä jopa turhan nopeasti. Arethista tuntui, ettei hän ollut nukkunut lainkaan koko yön aikana, mikä taisi olla hyvinkin totta. Sen kertoivat myös lukuisat haukotukset, joista mies kärsi ympäriinsä aamutoimiaan toimittaessaan. Haukotukset, joita kädet kävivät tiuhaan tahtiin myös peittämään väsyneen kreivin kasvoilta.
Eilinen ilta kenraalin kanssa turisten oli onnistunut herättämään sen verran villit mielikuvitelmat siniverisen päässä, ettei mies ollut kyennyt nukkumaan silmäystäkään yönä. Vaikka olisikin nukkunut, olisi tuo oletettavasti nähnyt painajaisia. Näin kuitenkin tällä kertaa. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun mies öitä valvoi. Viiniä juoden, kirjoja lueskellen, muuten vain ikkunasta hämärään tuijottaen ja ajatuksiaan setvien. Vaikkei Areth sitä ollut vihjannut Erudessalle viime iltana, tahtoi kreivi jatkaa tuota aikaisempaa jutustelua naisen kanssa. Siltikään kreivi ei tahtonut enää uskoa, että kenraali olisi ajatuksiensa kanssa samaa pataa, mitä oli aikaisemmin ollut..

Myöhemmin päivällä sairastuvalle saapuessaan, kreivi sai varmistuksen, ettei kenraali enää majannut tupien läheisyydessä, vaan henkivartijansa oli mitä todennäköisimmin palannut jo omalle asunnolleen. Tuota oli yhä kehotettu pysymään pois työstään päivän jos toisenkin edestä. Vaikkei työstään pidättäytyminen ollutkaan Erudessalle tyypillistä, tahtoi siniverinen silti uskoa, että nainen olisi kerrankin ottanut vinkistä vaarin. Sen pidempään miettimättä, Areth suuntasi askeleensa naisen huoneistoa kohti. Keskustelu hoidettaisiin nyt pois alta, ei milloinkaan myöhemmin. Nyt, kun todennäköisesti osapuolista molempien päät olivat enemmän ja vähemmän vaivautuneita eilisiltaisesta keskustelusta...
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Syys 2012, 02:28

Pieni, nopea hymynpoikanen käväisi naisen kasvoilla Arethin vielä viimeisen kerran antaessa kosketuksensa lipua pitkin valkeita hiuksia. Mies oli hellä, ystävällinen, jopa jollain tavalla rakastava. Jotain, mitä Erudessa ei olettanut kreiviltä, ei ainakaan itseään kohtaan. Silti Erudessa ei jaksanut moisesta vaivautua saatikka tuntea millään tasolla epämieluisaa oloa. Hän oli liian väsynyt moiseen juuri nyt. Kreiville suotiin kuitenkin pieni, tottelevainen nyökkäys tuon käydessä esittämään toiveen, jonka perusteella mies olisi onnellinen, jos nainen nyt kävisi lepäämään.
Hetken nainen vielä istui paikoillaan, kunnes kävi hivuttautumaan peremmälle sängyllä ja alkoi laskeutua makuulleen, siinä missä kreivi lähti kävelemään kohden ovea. Pää laskeutui vasten sängylle jäänyttä tyynyä, mutta katse kääntyi vielä Arethin puoleen tuon kääntyessä toivottamaan pikaista paranemista. Nainen ei vastannut mitään, hymähti vain pienesti. Hiljaa mielessään hän kuitenkin oli kiitollinen moisesta, mutta jahka Areth oli paikalta poistunut, kävi nainen vaipumaan uneen. Ainakin hetkeksi.

***

Seuraava vuorokausi kului yllättävän hitaasti, ainakin Erudessan mielestä. Päässään pyörivät vaikka mitkä kysymykset, eikä nainen tiennyt mitä niiden kanssa olisi pitänyt tehdä. Luonnollisesti hän olisi vain antanut niiden olla ja unohtua ajan myötä, mutta juuri nyt kreivin ajatteleminenkin nostatti perhosia vatsaan. Mikä oudon ahdistava, mutta samalla mielenkiintoisen ihana tunne. Tunne, jota kenraali ei ennen ollut tuntenut. Eikä nyt tohtinut käydä sitä analysoimaan. Sen sijaan yön tuo pyöri välillä nukkuen, välillä valvoen vuoteessaan, kunnes aamun sarastaessa saapuivat parantajat jälleen paikalle. Selän haava hoidettiin kuntoon, mutta pistohaavasta tulisi jämään jonkinlainen pysyvä merkki, eikä sen aiheuttamat kivut vielä täysin olleet unohtuneet. Kuitenkin, kerta selkä oli kunnossa eikä repeytymisen vaaraa enää ollut, päätti nainen saman tien, heti kun hoitaja sen salli, lähteä pois sairastuvalta. Hänhän ei täällä yhtään sen enempää lojuisi! Kenraalia kehotettiin kuitenkin ottamaan rauhallisesti ja hankkiutumaan takaisin sairastuvalle, mikäli ilmenisi yllättäviä kuumetiloja tahi huonoa oloa. Erudessa melkein kuunteli tai suunnitteli tottelevansa tuota kehotusta.

Kuitenkin, vaikka selventynyt mielensä käski naista palaamaan töihin heti, jotta kaikki kysymykset unohtuisivat, päätti Erudessa pitää kuitenkin vapaata fyysisestä työstään. Sen sijaan nainen halusi raportit viimepäivien tapahtumista ja varsinkin siitä, miten kylän ulkopuolista vartiointia oltiin parannettu. Muutaman päivän takainen yllätyshyökkäys kotikulmilla ei saanut tapahtua enää toistamiseen. Pahinta olisi, jos hyökkäyksen kohteeksi joutuisi joku tuiki tavallinen kansalainen, joka ei itseään osaisi puolustaa!
Kun haluamansa paperit oli saanut, päätti kenraali viettää loppu päivänsä oman asuntonsa kätköissä. Alaisilleen hän antoi käskyn, ettei häntä saanut työasioissa häiritä, ei ainakaan tänään. Kun käskyt oltiin annettu, sulkeutui asunnon ovi naisen perässä. Totta kai ensimmäisenä, kun omaan rauhaan pääsi, halusi Erudessa tarkistaa näkyvät vauriot yhteenotosta. Kun moiset oltiin saatu tarkistettua ja arvioitua parantajien tekemät työt, kääriytyi kenraali kerrankin mekkoa muistuttavaan kaapuun, jonka ylle vetäisi vielä pitkän, mustan aamutakin. Kerta kukaan ei ollut näkemässä, kai sitä kerrankin sai pukeutua kuin nainen.

Teepannu pistettiin lämpiämään siinä missä takan tuli käytiin kohentamassa. Ilmat vaihtuivat kylmemmiksi, eikä Erudessa tykännyt turhan viileästä asunnosta. Vaikka liikkuikin yleensä paljasjaloin kotonaan, ei se tarkoittanut että hän varta vasten nautti kovin kylmästä lattiasta.
Yllättäen papereiden selaamisen ja teeveden odottamisen keskeytti koputus ovelta. Kuka mahtoi olla kyseessä, siitä naisella ei ollut hajuakaan. Ehkä juoksupoika tahi yksi sotilaista, joka vielä halusi jonkin varmistuksen johonkin asiaan. Pienesti tuhahtaen paperit jäivät työpöydän ääreen, naisen taittaessa muutaman askeleen matkan ovelleen.
Oven avattuaan sai Erudessa huomata, ettei kyseessä ollut kukaan vähäpätöinen, vaan itse kreivi. Murto-osa sekunnin ajan näytti siltä, kuin nainen olisi meinannut paiskata puoliksi avatun oven takaisin kiinni sillä samalla sekunnilla, kun näki Arethin kasvot. Se kyllä kävi mielessä, kaiken sen jälkeen mitä eilen oli tapahtunut. Lähinnä siksi, että platinablondi poti yhä jonkin asteen häpeää tuosta kaikesta. Kuitenkin, ovea avattiin pienesti enemmän, jotta kaksikko saattoi olla kunnolla kasvotusten.
Vaadittuun tapaan Erudessa kävi jälleen kumartamaan, tosin kumarrus ei ollut niin kovin sulavaliikkeisen nopea mitä yleensä, johtuen pistohaavasta ja sen kivuista. Kuitenkin kumarrus suoritettiin, kuten siniveristen seurassa kuuluikin.
Herrani Nainen aloitti suoristautuessaan kumarruksestaan Mitä mahdatte haluta? Sotilas Asca hoitaa kaiken tarvittavan tänään ja toimii henkivartijananne, mikäli tarvis. Pahoittelen, mutta minä en ole käytettävissänne työtehtävien saralta tänään ellette sitä vaadi.
Vaikka seisoikin oven edessä, oli nainen sen verran sivussa, että Areth saattoi astua sisään mikäli mieli. Se, mitä Erudessa siitä ajattelisi, oli sitten kysymys itse naisellekin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 08 Syys 2012, 22:57

Kreivin askel suuntasi kohden Erudessan asuntoa. Arethin pyrki pitämään mielensä kurissa, mutta turhaan. Kummallinen tunneryöppy sekoitti hiljalleen ajatukset ja sai miehen tuntemaan itsensä turhautuneeksi. Kenties jopa vaivaantuneeksi. Jollain tasolla miestä inhotti se, ettei hän osannut jättää tätä asiaa Erudessan ja hänen väleistään sikseen, mutta myös kiehtoi ajatuspohjaisesti. Areth ei ollut koskaan tuntenut näin ketään kohtaan samoin, kuin oli ehtinyt jo muutaman kerran tehdä kenraalin läsnäollessa. Syvällisempiä tunteita oli siniverisen vaikea myöntää itselleen saatikka sitten kenellekään muulle. Varsinkaan ääneen. Jonka takia Erudessalle asiasta puhuminenkin tuntui vaivaannuttavan kreiviä vielä vain entisestäänkin lisää mutta silti se ei saanut miestä luovuttamaan.
Nopeastipa iso mies oli reittinsä harpponut Erudessan ovelle. Hetken Areth vain seisoi paikoillaan miettien, pitäisikö sittenkin vain kääntyä ympäri ja antaa asian olla. Hetken epäröinnin jälkeen käsi kuitenkin nousi ylemmäs ja oveen suotiin pieni koputus. Ovea koputtanut käsi löysi parinsa piakoin selkänsä takaa, kun kreivi jäi odottamaan hieman etäämmälle, että kenraali tulisi ovensa avaamaan, mikäli kotonansa oli.

Areth pisti merkille oven takaa kuuluvat askeleen, jonka myötä katse nousi omista varpaista oven selälle. Pianpa tuo luukku avautuikin, ja Erudessan vain hetken kasvoilla viipyvä tila sai kreivin melkein iskemään jalkansa oven väliin, jos nainen olisikin sen pamauttanut yllättäen kiinni. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan mustatukka saattoi seistä arvokkaana paikoillaan, ottaessaan vastaan nöyrän kumarruksen kenraaliltaan.
Tarkka katseensa seurasi kun nainen suoristautui taas pystyyn ja ilmoitti, että työtehtävistään vastasi tänäänkin vielä joku toinen taho. Areth hymähti.
Oletin vahvasti, että olisit kehotuksista huolimatta jo täysin töittesi parissa onneksi näin ei kuitenkaan ollut, kreivi vastasi hetken itsekseen myhäillen, Mutta en minä tullut puhumaan kanssasi töistä.
Koska Erudessa seisoi sopivasti hieman sivussa, astui Areth omine lupineen sisälle kenraalin pieneen huoneistoon. Pieneen. Kyllä. Kreivi oli tottunut suuruuteen ja kartanoonsa jo liiaksi sanoakseen lähes jokaista muuta asuntoa silmissään pieneksi. Siniverinen kuitenkin pysähtyi hieman etäämmälle, päästyään peremmälle taloon.
On hyvä nähdä sinut taas tolpillasi. Kylän parantajat osaavat vielä työnsä, kiitos kuuluu kai heille, Areth aloitti, kääntyessää hetken seinille silmäiltyään platinablondiin päin, Mutten tullut puhumaan myöskään voinnistasi.
Tulin puhumaan.. eilis illasta.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Syys 2012, 23:37

Pieni hymähdys pääsi ilmoille miehen kertoessa olettaneensa naisen olevan jo työntouhussa. Sitä aikalailla kaikki olivat odottaneet, jopa Erudessa itse. Mutta kerrankos sitä rikkoi rutiinejaan, kunhan ensin löysi muutaman hyvän syyn pysyä poissa työnääreltä.
Uskon, että monet tahot eivät olisi päästäneet minua vielä työni ääreen valitettavasti Erudessa vastasi hymähdyksensä lomasta, tarkkaillessaan Arethia.
Enemmän tai vähemmän yllättäen Kreivi kävi lopulta astumaan sisään huoneistoon. Erudessa ei tiennyt pitikö siitä vai ei, mutta ei pistänyt vastaan. Ei hänellä ollut valtaa siniverisen edessä moista tehdä. Toki joku, jolla ei ollut sotilaallista asemaa tässä yhteiskunnassa, olisi saattanut alkaa aukomaan päätään ja huomauttelemaan kotirauhasta, mutta Erudessa ei kokenut omaavansa moista luksusta. Hän laski sen niskuroinniksi.
Kulma kuitenkin kohosi pienesti kreivin ilmoittaessa, ettei tullut töistä puhumaan. Ovi käytiin painamaan kiinni, jahka siniverinen sisään oli astunut. Erudessasta alkoi tuntua, että tämä keskustelu muuttuisi henkilökohtaiseksi. Ja moisia keskusteluja nainen ei halunnut käydä toisten kuullen. Ehkä siis vain hyvä, että kreivi oli sisään tullut.

Areth myös kertoi, ettei tullut puhumaan myöskään naisen voinnista. Kenraali asteli hieman lähemmäksi kreiviään, mutta pysähtyi kuin seinään tuon mainitessa sen pääsyynsä, miksi tänne oli tullut.
Mitä tuohon nyt vastata? Voisihan hän valehdella, väittää ettei muistanut mitään eilisestä. Hän muisti sen kuitenkin harvinaisen hyvin ja valehtelu kreivin edessä oli viimeinen asia, mikä Erudessalle mieleen olisi tullut toteuttaa. Tuo osasi lukea ajatuksia, eikä kenraali ollut edes hyvä valehtelemaan. Platinablondi muuttui selvästi vaivautuneeksi. Katseensa kiersi muutaman kerran huoneessa, kunnes nousi takaisin kreiviä kohden.
En ollut oma itseni Erudessa aloitti, valehdellen Pahoittelen kaikkea mitä saatoin sanoa tahi tehdä teille.. ei ollut tarkoitukseni loukata tai nöyryyttää teitä, herrani Valheita toisen perään, jota seurasi vielä yksi kumarrus Arethia kohden.
Kumarruksen jälkeen katse kohosi jälleen vastaamaan miehen katseeseen. Nainen ei tarkoittanut mitään mitä sanoi, sen taisi tietää ilman, että tarvitsi kenenkään mieltä lukea. Mutta Erudessa ei pystynyt kertomaan totuutta. Ei oma-aloitteisesti, ei varsinkaan Arethille. Eihän nyt Kreiville voinut alkaa kertomaan lämpimistä tunteistaan, ei Erudessa. Ei nainen, joka oli tuon henkivartija. Jos kyseessä olisi ollut joku tuiki tavallinen aatelisneito, jolla ei ollut tehtäviä ja vastuuta kreivin hengestä, ehkä sitten. Mutta juuri nyt Erudessa näki itsensä enemmänkin alaisena, kuin sinä aatelisneitona, mitä olisi, ellei olisi valinnut sotilasuraa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Syys 2012, 00:33

Kreivi katseli ilmeensäkään värähtämättä Erudessaa, joka hetken lähestymisensä jälkeen kävi pysähtymään kuin olisi törmännyt seinään. Selvästi vaivaantunut kenraali sai puoleensa pienen mutta kieron kulmankohotuksen. Jotain tällaista Areth olikin odottanut käyvän, jos siirtyisi suoraa asiaansa, eikä kiertelisi ja kaartelisi aiheesta toiseen aluksi vain mukavia jutellen, kunnes itse h-hetkeen siirtyminen olisi saattanut jäädä kokonaan tekemättä ajan turhan kulumisen myötä. Ei Arethilla ollut koko päivää aikaa, vaikka mies olisi kieltämättä tahtonut niin uskotella itselleen.
Hyväksyipä Erudessa sitä kuitenkin tai ei, kreivillä ei ollut aikomusta poistua ennen kuin saisi kaksin keskustella siitä viime päivinä kahden sielun välillä koetusta tuntemuksesta, jota heistä kumpikaan oli tuskin vielä päässyt vahingossakaan unohtamaan.

Erudessan avatessa suunsa, Areth siirsi katseensa kiertämään hetkeksi kenraalin huoneiston seinille. Miellyttävä tupa. Sellainen, jossa kreivi voisi kuvitella viettävänsä ne päivät, kun kaipasi rauhaa ja hiljaisuutta - jotain helppoa ympärilleen. Sen sijaan, että mustatukka olisi kuitenkin keskittynyt täysin vain ihailemaan mokomaa mökki pahasta, käänsi mies alta aikayksikön katseensa takaisin naiseen keskittyäkseen paremmin tuon sanomaan.
Kenraali kovin tyypilliseen tapaansa pahoitteli kaikkea, mitä oli saattanut pienessä kuumehoureissaan kreivilleen tehdä. Areth pudisti vain päätään, hymähtäen hiljaa.
Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi, mies aloitti, nostaen kätensä sivuiltaan selkänsä taakse, Saatikka yrittää valehdella edessäni, kreivi jatkoi, nostaen hetkeksi viekkaan virneen kasvoilleen, piilottaen sen kuitenkin hyvin nopeasti isällisen hymynsä taakse.
En kokenut tulleeni loukatuksi. En myöskään nöyryytetyksi. Jos olisin kokenut jotain vastaavaa eilisillasta tai aikaisemmasta, en nyt seisoisi tässä niin positiivisella mielellä, kuin satun tällä hetkellä onneksesi olemaan, Areth jatkoi, sanojensa päätteeksi syvään hengähtäen. Niin vaikeaa kuin se tuntui olevan Erudessalle, oli tämä kaikki kenties vielä vaikeampaa miehelle, joka ei osannut rakkauttaan kenellekään varsinaisesti suorasti myöntää. Etenkään sanoin. Kaikki olisi ollut niin helppoa esittää teoin, mutta Areth ei osannut ajatella mitä itse platinablondi siitä mahdollisesti ajatteli joten kaikki piti vääntää monimutkaisemman kaavan kautta. Sen vaikeimman kaavan kautta.

Areth oli miettinyt kyllä tätä. Tulevaisuutta ja sitä hetkeä, jolloin hänenkin olisi pakko jatkaa perhettä vakituisen kumppanin kanssa. Se, kenet hän rinnalleen siihen tehtävään valitsisi myös vastapuolen omalla suostumisella, olikin ollut ne monet sadat vuodet ongelma, joka lähes jo repi kreivin mieltä riekaleiksi. Hän ei ollut enää nuori. Hän ei tahtonut katsella jälkikasvuaan tuolilla vaivaisena istuen vain sitten todeten noille olleensa liian tyhmä, kun ei hankkiutunut naimisiin aikaisemmin, saadakseen viettää pentujensa kanssa aikaa kuten oikeat isät tekivät.
Se kaksihaarainen polku saisi nyt taas mahdollisesti uuden käänteensä. Se kuinka se sitten tapahtui, olikin eri juttu. Areth ei antanut oman vaivautuneisuutensa näkyä ulospäin, vaan säilytti ryhtinsä ja arvokkuutensa tyypilliseen tapaansa taitavasti naisen edessä.
Sinä kyllä tiedät, miksi olen täällä, kreivi aloitti, ottaen jo yhden askeleen kenraalia päin, mutta pysähtyi sitten epävarmuuttaan kuitenkin, Ja oletettavasti tiedät myös, mistä minä tahdon kanssasi puhua".
Mutta sitä ennen käsken sinua laskemaan tuon esirippusi syrjään, ja käyttäytymään kuin nainen. En halua nyt puhua kenraalille, saatikka henkivartijalleni, vaan sille aateliselle, joka sinäkin alun alkaen olet.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Syys 2012, 01:13

Pieni pala käväisi kurkussa kreivin todetessa, ettei kenraalin paranisi valehdella tuolle päin naamaa. Tottahan se oli, Erudessa ei käynyt kiistämään, etteikö valehtelunsa olisi ollut melko.. no, lävitse paistavaa, osasi sitten lukea toisen mieltä tai ei. Erudessa kävikin nyökkäämään pienesti miehen sanoille, merkkinä siitä että tuon puheet oltiin ymmärretty, mutta mitään sanoja niihin ei löytynyt. Ei ainakaan mitään, mitä nainen olisi kehdannut sanoa ääneen. Tilanne alkoi käydä entistä vaikeammaksi, ilmeisesti molempien osapuolien kannalta. Erudessa ei uskonut olevansa ainoa vaivautunut tässä tilanteessa. Vaikka Areth ei sitä päällepäin näyttänyt niin paljon, mitä Erudessasta näkyi. Tilanne taisi kuitenkin olla toinen itse kummankin osalta, mitä toinen kuvitteli. Loppupeleissä, eiväthän he tienneet toisen ajatuksista. tai no, Areth tiesi, mikäli mieltä luki paraikaa.
Sydäntä vihlaisi, Arethin todetessa, että nainen kyllä tiesi, miksi mies oli täällä. Askel lähemmäs tuntui kuumottavalta. Erudessa ei tiennyt oliko se hyvä vai huono. Hän ei tiennyt halusiko mahdollisimman lähelle vai mahdollisimman kauas Arethista. Yleensä Erudessa hankkiutui mahdollisimman kauas niistä, jotka liian tuttavallisesti lähelle tulivat. Ei Arethin pitänyt olla poikkeus! Mutta ilmeisesti oli.

Puheisiinsa Areth sai aluksi vastaukseksi vain vaivautuneen hymähdyksen ja äännähdyksen välimuodon, naisen mennessä sanattomaksi. Kyllä hän tiesi miksi Areth oli täällä ja mistä tuo halusi puhua. Ainakin Erudessa oletti tietävänsä. Mitä jos hän olettikin väärin? Mitä jos asia ei koskenutkaan mahdollisten tunteiden jakamista? Ehkä kreivillä oli toinenkin syy. Nainen tuntui uskottelevan itselleen turhaan muita vaihtoehtoja.
Alemmas eksynyt katse kohosi Arethiin tuon esittäessä vaatimuksensa naisen asenteen suhteen. Mies ei halunnut puhua kenraalille tahi henkivartijalle, vaan naiselle, joka noiden titteleiden taakse yritti kovin piiloutua. Kreivi vaati lähes mahdottomia.
Yllättäen niin virallisen jäykähkössä asennossa olleet kädet kävivät nousemaan puuskaan, samalla kun nainen antoi painonsa nyt laskeutua toisen jalan varaan. Katse kääntyi poispäin Arethista, toinen käsistä nousi puuskasta peittämään kenraalin suun, josta pääsi surkuhupaisanoloinen huokaus. Äännähdys, mitä tuolta naiselta ei todellakaan odottanut kuulevan.

Pyydätte mahdottomia Erudessa aloitti kätensä suojista, katseen laskeutuessa lattiaan seiniltä Minä olen sotilas, kenraali, kouluttautunut ja arvostettu. En minä.. se nainen ei
Katse kohosi nopeasti Arethiin ja lause jätettiin kesken, teepannun alkaessa huutamaan olemassaolostaan. Kiehuva vesi oli jo turhankin kuumaa, Erudessa oli tyystin unohtanut pannun liedelle Kreivin saavuttua. Erudessa kääntyikin kyökkinsä puoleen ja harppovin askelin käveli lieden ääreen. Teepannu nostettiin syrjään, siinä samalla polttaen pienesti sormet. Erudessa kirosi, ääneen, ei kuitenkaan aggressiivisesti tai ääntä kohottaen, enemmänkin jälleen huvittuneensurullisena.
Tässä on se nainen tittelien takana. Nainen joka ei osaa edes varoa kuumaa teepannua Erudessa aloitti heilutellessaan kuumaan rautaan koskettaneita sormiaan, samalla kun käveli yllättävänkin rohkeanoloisesti lähemmäksi Arethia Nainen joka ei osaa käyttäytyä kuin nainen! Nainen joka ei osaa kertoa tunteistaan silloin, kun palavasti haluaisi päästää ne valloilleen, vaan ennemmin piilottelee titteliensä ja asemansa takana, kuin antaa itselleen minkäänlaista saumaa olla yhtään nainen
Askel pysähtyi lähelle Arethia, katseen käydessä hitaasti valumaan pois tuon kasvoista. Hetkeksi kiihtynyt nainen haki selvästi tasaisempaa tahtia hengittää, samalla kun sydän löi tuhatta ja sataa. Kertaakaan Erudessan ääni ei kuitenkaan kohonnut uhkaavaksi tai huutavaksi, sanansa vain tulivat huomattavasti reippaammin, estelemättä suusta.
Nainen joka ei olekaan immuuni rakkaudelle vaikka niin itselleen uskotteli..
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 24 Syys 2012, 02:11

Kreivin tumma katse oli suorastaan naulittu kenraaliin. Silmäilemään tuota pientä elettä, kun nainen nojasi painonsa toiselle jalalleen ja kävi vakuuttelemaan että mies pyyteli häneltä mahdottomia. Areth ehti suoda naisen sanoille huvittuneen hymähdyksen ja vinon hymyn, kunnes hetken rikkoi jostain viheltävä pannu, joka onnistui kiinnittämään molempien osapuolten huomion siksi hetkeksi puoleensa.
Areth näytti sen hetken olevan täysin hämillään, siirtyen samalla hieman syrjään kun kenraali lähti harppomaan keittiötään kohden. Aluksi pelkkä katse seurasi naisen perässä, kunnes kreivi ilman minkäänlaisia lupia odottamatta lähti astelemaan itsekin hitaasti peremmälle tupaan päästäkseen todistamaan, kun Erudessa onnistui polttamaan sormensa kuuman teepannun kanssa. Ennen kuin kreivi ehti millään tapaa tilannetta kommentoimaan, kenraali avasikin suunsa, eikä Areth viitsinyt tuota enää käydä vaimentamaan. Ainahan hän olisi saattanut puhua toisen sanojen päälle. Oli oma taitonsa saada muut hiljenemään, jos itsellään oli jotain kommentoitavaa väliin mutta nyt mustatukkainen aateli ei tahtonut sitä taitoaan käyttää. Syystä tai toisesta.

Silmät seurasivat Erudessaa, ilmeensä käydessä vakavoitumaan miehen kasvoilla sitä mukaan mitä pidemmälle kenraali sanoissaan pääsi. Kenties muuttumaan jopa asteen verran haikeaksi. Areth tiesi henkivartijansa taustaa sen verran, että saattoi olettaa joka sanan olevan totta. Siltikään kreivi ei osannut verrata omaa tilannettaan naisen omaan ja ehkä niin oli parempikin.
Silmät jatkoivat toisen katseen seuraamista jopa sitten, kun se kävi valumaan miehen omilta kasvoilta toisaalle. Kädet siirtyivät selän takaa aluksi suoristamaan valkeaa pitkähelmaista takkia yllä, kunnes laskivat takaisin rennosti sivuille.
Rakkautta on olemassa monenlaista kreivi aloitti hyvin rauhallisella äänellä, nostaen katseensa viimein jonnekin toisaalle Erudessasta lähtiessään samalla astelemaan halki tuon huoneiston, Se millaista etsit, on tavallisesti arvoitus sinulle itsellesikin, kunnes kohtaat sen jonkin, joka saa sinut tuntemaan itsesi tärkeäksi. Mutta sen suhteen, kenen annat sen rakkauden itsellesi suoda.. kannattaa olla varovainen. Pienen jaloittelunsa päätteeksi kreivi päätyi astelemaan Erudessan luo, laskien nyt kätensä kenraalinsa harteille tuon selän takaa.
Minä vihaan stereotypioita ja tyypillisyyttä. Rakastan erilaisuutta ja tietynlaista täsmällisyyttä.., Areth totesi nyt lempeästi, lähtien kääntämään nyt naista varovasti ympäri itseään päin, Ja sinussa on niitä molempia, Erudessa.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Syys 2012, 02:32

Sen hetken hiljaisuuden aikana Erudessa ehti miettiä, olisiko vielä pitänyt jatkaa jotenkin omaa epäsuoraa purkautumista vai pysyä vain hiljaisena. Hiljaisuus kuulosti hyvältä, toisaalta se tuntui kuitenkin turhauttavalta. Areth kuitenkin kävi avaamaan suunsa, ennen kuin Erudessa ehti sitä edes harkita. Katse kävi hitaasti nousemaan lattiasta Arethiin, tuon lähtiessä puhuessaan askeltamaan pitkin huoneistoa. Erudessa ei itse liikahtanutkaan, vaan katsoi parhaaksi pysyä paikoillaan, antaa Arethin liikkua ja puhua. Miehen sanat tuntuivat oudolla tavalla jokseenkin lohduttavalta. Pieni, vieno hymy kävi nousemaan kenraalin kasvoille, jotka olivat jälleen suuntautuneet kohden lattiaa.
Kun areth kävi laskemaan kätensä naisen hartialle, ei Erudessa hätkähtänyt lainkaan. Yleensä fyysistä kosketusta karttavan naisen olisi olettanut hätkähtävän moisesta kosketuksesta, joka yllättäen tuli, mutta ei. Myöskään tuon kääntämiseen ei ilmaistu minkäänlaista vastarintaa, vaan nainen käännähti ympäri siinä missä Areth sitä ohjauksellaan toivoi.

Katse kohosi varovasti takaisin Arethiin. Mitä tuon sanoihin nyt olisi pitänyt vastata? Tai, ehkä hän tiesi mitä olisi pitänyt vastata, mutta se, miten sen toteuttaisi, oli hänelle hieman hankalampi pala purtavaksi. Ehkä pitäisi repäistä ja tehdä tahi sanoa jotain, mikä saattaisi tämän tilanteen loppuun. Yhteen tai toiseen loppuun. Ehkä piti kerrankin olla rohkea, omalla tavallaan.
Minä Nainen aloitti yllättävän rauhallisella äänellä, verrattuna äskeiseen lähes hysteeriseen mesoamiseen.
En koskaan.. Uskonut teidän suhteenne tapahtuvan mitään En uskonut olevani kuin he Nainen otti yhden askeleen lähemmäksi, näyttäen siltä kuin oikeasti olisi kerännyt kaikki mahdolliset rohkeudenrippeensä kasaan. Ja rohkeuttaan tuo tottavie tarvitsikin nyt Uskoin teidän aina päätyvän jonkinlaiseen järkevään, suuria sukuja yhdistävään liittoon, enemmän tai vähemmän järjestetyissä olosuhteissa Mutta nyt puheenne kuulostavat minun korvaani siltä kuin.. Yrittäisitte ehdotella minulle jotain.
Tyhmäkin osasi lukea kreivin sanoista rivienvälistä sitä, mihin tämä keskustelu mahdollisesti oli johtamassa, ellei mies mieltään päättänyt muuttaa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 15 Loka 2012, 00:37

Areth silmäsi itseään päin käännettyä Erudessaa, jonka katse kohosi miehen sanojen myötä takaisin ylös lattiasta. Naisen jäänsiniset silmät olivat houkuttelevat. Niin houkuttelevat, ettei Areth saattanut olla enää myöntämättä itselleen, etteikö olisi niitä mielellään katsellut ja tutkiskellut aikansa kuluksi. Ne olivat ehdottomasti viehättävämpää katseltavaa, kuin työpöydällä lojuvat asiapaperit.
Mies ehti hukkua kenraalin silmiin, mutta palasi takaisin maanpinnalle, tähän tilaan ajatuksistaan tuon alkaessa puhua, toisen käden laskiessa tuon myötä alas naisen olalta. Siinä missä Erudessa ei tuntunut uskovan erityistä asemaansa kreivin silmissä, ei Arethkaan uskonut tai oikeammin, tahtonut vieläkään uskoa että mahdollinen kumppani saattaisi löytyä näinkin läheltä. Vieläpä rakastettava sellainen. Puoliso oli kreiville enemmänkin, kuin vain helmassa roikkuva vätys, joka pröystäilisi tittelillään ja odottaisi muitten tekevän mahdolliset työnsä puolestaan. Heiluttaisi vähän hameensa helmaa siinä ohessa. Tuolta vaadittaisiin tiettyä rationaalisuutta, päättäväisyyttä ja kykyä puolustaa itseään. Siinä ohessa pitäisi vielä sietää Arethin oikutteluja, jotka eivät aina olleet siitä pienimmästä mittakaavasta.

Erudessan viimeiset sanat vetivät kreivin hetkeksi häkeltyneeksi.
Niin no.. niin.. ehkä tosiaan, aateli sai soperrettua huultensa välistä, hiljentyen sitten täydellisen sanattomuuden hiipiessä valtaamaan toisen sekaisen mielen. Tumma, paikoilleen lasittunut katse tuijotti kenraalia suoraa syvälle silmiin, värähtämättä tai luomien räpsymättä tummatukan miettiessä, millaisen aasinsillan tällä kertaa keksisi sanojensa tueksi.
En minä välitä sukujen yhdistämisestä. En välittänyt siitä silloin, kun en vielä ollut kreivi, enkä välitä siitä vieläkään. Tahdon vierelleni jonkun jota voin rakastaa ne elinvuoteni, mitä minulle on vielä suotu., Areth aloitti, pitäen pienen tauon suomalla itselleen muutaman rauhallisen hengenvedon tähän väliin. Kun tummatukka sitten päätti jatkaa, ei tuo saanutkaan enää sanoja ulos suustaan.

Pieni turhautuneisuus valtasi ulospäin näkymättä kreivin. Ei tämä näin vaikeaa voinut olla! Niin Areth tahtoi itselleen uskotella. Hän oli hyvä puhuja. Järkkymätön sanoissaan. Aina askeleen edellä muita. Nyt kuitenkin kahdenkeskinen hetki vaati tummatukkaista aateliakin pysymään tilanteessa kiinni vain tässä hetkessä, joka teki tästä hetkestä kumman haasteellisen. Hän ei ollut myöskään joutunut koskaan aikaisemmin ilmoittamaan kenellekään näin avoimesti tunteistaan, joka sai kreivin vielä empimään tuon haasteellisuuden lisäksi niin teoissaan kuin sanoissaan.
Katse laski hetkeksi alas Erudessasta, miehen kuumeisesti miettiessä miten ilmoittaisi seuraavan kunnes katse kohottautui alasyrjästä takaisin naisen puoleen.
Onko sinua koskaan.. kosittu?.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

EdellinenSeuraava

Paluu Kokoustalo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron