fiducia || CrimSON

Kokoustalosta on muodostunut uusi linnan korvike piilopaikkaan, linnan siirryttyä aroille. Kokoustaloa on laajennettu ja sieltä löytyy nyt myös yksi koreileva Sali, jota käytetään kuninkaan valtaistuinsalina kun ylimystö kylässä vierailee. Kokoustalosta löytyy yhä huonetta jos toistakin, missä pitää neuvotteluja, sekä saleja, joissa viettää juhlia ja tanssiaisia.


Kokoustalo toimii Kreivi Arethdriel linnana. Kokoustalon lähettyvillä sijaitsee kuitenkin herran pieni, muttei todellakaan vaatimaton kartano. Kartanossa on kaksi kerrosta ja huoneita liiakseenkin. Kaunis ja moderni kartano on ilo silmälle, siinä missä haltioiden linnakin. Kartanon yhteydestä löytyy myös pieni, henkilökohtainen sotilastupa, sekä tallit. Kartanon pihamaa on kaunis ja hyvin hoidettu.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Syys 2012, 02:45

Kreivin enemmän tai vähemmän epäsuora kiitos naiselle tuon tavasta toimia, nostatti jälleen pienen, nopean hymynpoikasen naisen kasvoille. Hymyä kävi myös siivittämään pieni hymähdys, mutta mitään nainen ei kuitenkaan kommentoinut. Hän toimi kuten parhaaksi sillä hetkellä näki, tehden vain työtään. Ei hän siitä kiitosta varsinaisesti tarvinnut. Siltikin, kiitos oli aina yhtä mukavaa kuulla. Tuli se sitten epäsuorasti rivienvälistä tai suoraan.
Jäänsinien katse kävi tarkkailemaan pidempää osapuolta, kreivin kääntäessä katseensa mietteliäänä muualle. Katse kuitenkin palasi takaisin naiseen, kasvoja käyden koristamaan myös jonkin asteen virneenpoikanen. Miten tuohonkin nyt olisi pitänyt reagoida. Pian kreivi kävi kuitenkin avaamaan hieman aatoksiaan sangen teatraalisesti todeten, kuinka mielisi lähteä pois kylästä edes hetkeksi. Kenraalin kulmat kohosivat pienesti miehen toteamuksen myötä, jota seurasikin sitten kysymys naiselle seuraan liittymisestä.
Jos kreivini niin tahtoo, niin totta kai lähden mukaanne Erudessa vastasi, tällä kertaa tuon ei tarvinnut edes harkita vastausta: Se oli ehdoton kyllä. Ei siksi, että Erudessa varsinaisesti olisi halunnut viettää aikaansa kreivin seurassa vaikka ei voinut kieltää, etteikö siitä jollain tasolla nauttinut vaan siksi, että hänenhän se piti yhä kreivin perään katsoa. Ties mitä miehelle sattuisi, jos yksin liikkeelle lähtisi! Tai jonkun vähemmän luotettavan seurassa Ei sitä koskaan tiennyt.

Joten, lähdemmekö matkaan? Sen suuremmitta suunnitelmitta, lähti kaksikon askel viemään kohden kylän laitoja. Pieni ääni päässä käski naista ilmoittamaan tästä kävelystä eteenpäin sotilaille, jotta nuo saattaisivat joko seurailla kauempana kaksikkoa tai olisivat edes tietoinen, mihin kenraali ja kreivi olivat kadonneet. Ties vaikka ylimääräisiä silmäpareja oltaisiin tarvittu metsässä. Toisaalta, mitä siellä nyt tulisi käymään? Villipedot välttelivät humanoideja parhaansa mukaan ja vihollisista ei ollut näkynyt merkkejä muutamaan vuoteen, ei ainakaan lähellä kylää. Miksikäs nyt noita ilmestyisi yllättäen lähistölle? Kaikkeen piti kuitenkin olla varautunut mutta jos tämän kerran
Periaatteessa minun pitäisi ilmoittaa vartijoillenne, mihin olette menossa ja kenen seurassa Erudessa aloitti askelten viedessä yhä kauemmas itse kylästä, kunnes kaksikko saavutti rajaa itse kylänreunan ja metsänreunan välillä Mutta mikäli tahdotte, voin olla ilmoittamatta.. sikäli mikäli ette kaipaa ylimääräistä seuraa kävelyllenne?
Metsä oli alkanut jo luopua kauniinvihreästä viitastaan syksyn tehdessä tuloaan. Lehtiä putoili jo puista, mutta säät olivat vielä kohtuu lämpimät. Tuulenpuuskat kuitenkin muistuttivat kylmyydellään siitä, että syksy teki tuloaan vääjäämättä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 01 Syys 2012, 03:25

Täydellistä, Areth totesi ilahtuneena kenraalin ilmoitettua lähtevänsä miehen matkaan. Totta kai tuo lähti, olihan se sanomattakin selvää. Kreivin pyynnöstä ei pitänyt kieltäytyä, ei varsinkaan, kun kyse oli enemmän ja vähemmän työksi laskettavasta asiasta, joka kuului vieläpä itse Erudessalle. Vaikka ei Areth tietenkään toista mukaansa pakottaa tahtonut, ei. Olisi tämänkin retken voinut jättää yhtä hyvin tekemättä mutta, mitäpä haittaa siitä nyt muka sitten olisi. Nyt kun kenraali oli jo suostunutkin seuraksi, ei mustatukkaisella siniverisellä ollut syytä enää heittää spontaania päähänpistoaan menemään. Saisipahan hänkin vain jaloittelua.
Lähdetään vain. Ennätämme takaisinkin vielä ennen pimeää se kun tuntuu laskeutuvan jo hyvin varhain, vaikka elämmekin vasta alku syksyn aikaa, Areth totesi, lähtien sitten astelemaan Erudessan vierellä katuja pitkin, kohden kylän rajoja, josta kaksikko saattaisi vetäytyä taas poikkeamaan vehreämpääkin vehreämmän mättäikön puolelle hetkekseen.

Askel kävi kauemmas kylästä, jonka läpi tultua oli kreivi onnistunut keräämään taas kiitettävän määrän huomiota puoleensa. Kukaan ei silti käynyt miestä lähestymään, joka johtui mitä oletettavimmin Erudessan läsnäolosta. Ties mitä väki naisesta siniverisen seurassa ajatteli. Areth itse tiesi totuuden, joten hänen ei tarvinnut kylän väen eriävistä näkemyksistä sen koommin vaivautua. Miettikööt mitä lystäsivät.

Katse kuitenkin kääntyi sivusilmällä katselemaan Erudessaa tuon avatessa suunsa.
Olisihan se tietenkin fiksua, matala ääni totesi, kääntyen sitten katsomaan taas eteensä, askeleen käydessä tarpomaan jo metsän puolelle, Mutta olkoot tämän kerran. En kaipaa lisäksesi ketään ylimääräistä hiippailemaan selkäni taakse sitä paitsi, ei meidän kauas tarvitse poistua. Mitä muka näin lähellä kylää voisi sattua? Pedot eivät vahingossakaan käy kimppuumme. Muitakaan vihollisia täällä tuskin on, Areth päivitteli, silmäillen kaunista, tulevaan talveen valmistautuvaa metsää, samalla kun syksyinen tuuli kävi riepottelemaan hetkeksi tummia kutreja.
Kaksikon matka kävi yhä syvemmälle metsään. Kokematon kulkija olisi saattanut jo eksyä, mutta kreivi itse tunsi metsän läpikotaisin kuin omat taskunsa. Joskus terävästä muistista ja vaistoista oli selvästi hyötyäkin!
Sanohan, Areth yllättäen avasi suunsa, luomatta silmäystä kuitenkaan Erudessaan, Mitä silloin tapahtui.. ennen kuin vaivuin koomaan? Olin poissa tolaltani, enkä saata kuolemaksenikaan muistaa kuin osan hourailuistani sille illalle. Niin, eihän siniverinen saattanut muistaa. Ilmeisesti kooma oli käynyt pyyhkimään myös osan muistista tiehensä, vaikkei Areth itse saattanut sellaista vaihtoehtoa edes kuvitella sattuneen kohdalleen. Hän muisti vain olleensa sekaisin. Potenut pahaa oloa, ahdistusta. Se mitä hän oli todella tehnyt ennen uneen vaipumistaan, oli miehelle täysi kysymysmerkki ainakin toistaiseksi. Saattaisihan hän totuuden Erudessan päästäkin kaivaa röyhkeästi, mutta vain, mikäli nainen ei sitä itse kertoisi. Kreivi näki läpi valehtelun, kenties se oli tässä tapauksessa jopa sääli kenraalia kohtaan.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Syys 2012, 03:42

Ennen pimeää palaaminen oli kyllä hyvä idea, sitä kenraali ei voinut kieltää. Pimeällä kun metsässä alkoi liikkumaan hieman vaarallisempia eläimiä, taruolennoista puhumattakaan. Kenraali kävikin nyökkäämään myöntävästi esimiehensä sanoihin, turhaan hän kommentoi tuon perässä itsestäänselvyyksiä.
Areth kävi myös kieltäytymään ilmoituksesta sotilaille. Olkoon tämän kerran, mitä muka voisi sattua? Nuo sanat enteilivät aina jotain tapahtuvan, se oli aivan varma. Mutta ehkä tämä kerta todellakin oli rauhallinen. Kuten kymmenkunta edeltäväänsäkin. Kukaan ei yhäkään ollut raportoinut ihmishavainnoista muutamien kilometrien säteellä, joten tuskin mistään nyt yllättäen ihmisiä tahi muitakaan humanoideja pöllähtäisi. Mahdollisuus moiseen oli lähes olematon.
Kuten tahdotte Oli lyhyt vastaus kreiville, jonka jälkeen kyseinen aihe jätettiin taka-alalle.

Erudessa ei voinut kieltää, etteikö olisi tavallaan itsekin kaivannut pientä omaa aikaa vain metsässä samoillakseen. Quinn oli aina kaunis ja kiehtova paikka, siellä vietti aikaansa enemmän kuin mielellään. Syksyisen metsän tuoksu herätti sitä pientä, olematonta seikkailuintoa naisessa, joka ei kuitenkaan päällepäin näkynyt. Metsää tarkkailemaan jäänyt katse kääntyi kuitenkin kreivin puoleen tuon avatessa suunsa, kysellen illan tapahtumista. Erudessa oli toivonut, ettei kreivi sitä puheeksi olisi ottanut, mutta tässä sitä oltiin. Eipä mitään kovin vakavaa ollut tapahtunut, mutta Erudessa halusi mielellään jättää joitakin asioita kertomatta Tai no, uudelleen muistelematta.
Kävitte kovin.. uhkaavaksi aika ajoin Erudessa aloitti miettien nyt selvästi mitä sanoisi. Tosin, miettimisen sanojen suhteen saattoi myös tulkita muisteluksi Kun lääke alkoi pahemmin oireitaan tuoda esille, olitte kovin aggressiivisen ja räjähdysalttiin oloinen. Lopulta kuitenkin rauhoituitte ja sitten vaivuitte uneen.
Erudessa jätti kertomatta nyt kaikki lähemmät kontaktit, mitä kreivin kanssa oli saanut tahi joutunut jakamaan tuon illan aikana. Eihän se valehtelua ollut, se oli vain yksityiskohtien sivuuttamista. Kuka nyt yksityiskohtia kaipaisi? Naisen oli kuitenkin vaikea äänen moisia kertoa, mutta tiesi ihan hyvin, että kreivi ne saattoi hänen muististaan tonkia esille. Mikäli mies näki tarpeelliseksi keskustella niistä, ei Erudessa sitä voinut välttää. Toisaalta, ajatus siitä, että kreivi saattoi tälläkin hetkellä lukea hänen mieltään, pisti pienet kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Varsinkin nyt, kun illan muisteleminen herätti naisessa jotain ristiriitaisia tunteita kreiviä kohtaan. Ristiriitaisia, mutta ei todellakaan negatiivisia.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 01 Syys 2012, 15:12

Vaikka nainen kokemansa ääneen kertoikin, kertasi Areth sanojen myötä muistoja toisen mielestä - saaden näin tietää hieman enemmän kuin Erudessa itse kertoi. Tietämys näkyi hetkellisesti virneenä miehen kasvoilla, kunnes se käytiin peittämään tavanomaisen hymyn taakse, jossa se saattoi taas seuraavan ikuisuuden lymytä alueella, josta sitä vain harva voisi edelleen tonkia esille itse kreivin mielestä.
Vai niin siinä siis kävi, Areth totesi kuin olisi noteerannut ajatuksienlukemisensa ohella kuitenkin vain sen mitä kenraali oli ääneen sanonut, luoden nyt pahoittelevan katseen naisen puoleen, Toivottavasti en kuitenkaan loukannut sinua sanoilla tai teoillani jos niin kuitenkin on, olen syvästi pahoillani. Tiedä, etten sitä tarkoituksellani tehnyt, mustatukkainen jatkoi, kääntäen katseensa taas suuntaan päin, johon oltiin kulkemassa.

Mätäs oli koskematon, tuore, paikoitellen kuiva ja se ratisi kuuluvasti kengän pohjien alla, jalan tehdessä aina tilaa sammaleen, risujen ja heinän keskelle jokaisella askeleella. Areth nautti kaikin siemauksin metsän tarjoamasta puhtaasta ilmapiiristä ja rauhasta, joka lievitti myös hiljalleen nousevan stressin tasoa tehokkaasti, nyt kun kreivi saattoi taas almanakkaansa vapaammin kuntonsa mukaan täytellä. Jos kreivi ei soisi itselleen näitä lyhyitä hetkiä kylänsä ulkopuolelle, palaisi tuo alta aikayksikön loppuun ja sitäpä ei siniverinen tahtonut itselleen käyvän.
Yllättäen kreivin korviin kiiri rasahdus. Rasahdus, jota ei aiheuttanut niin kreivi itse, kuin Erudessakaan. Se kuului jostain kauempaa syrjemmästä ja riittävän selvästi, jotta tarkkakuuloinen Areth sen saattoi pistää helposti merkille. Kreivi ei tosin tohtinut epäilläkään äänen aiheuttajan olevan millään tapaa vaaraksi hänelle ja kenraalille - vaikkakin rasahdus kuulostikin selvästi joltain muulta, kuin esimerkiksi villieläimen aiheuttamalta, ei Areth jaksanut olla siitä sen koommin huolissaan. Ehkä se todella oli vain ollut eläin. Ehkä. Tai sitten puut olivat oppineet katkomaan oksiaan itsekseen minkä tahansa tosin saattoi kuvitella käyvän toteen yhtä maagisentuntuisessa metsässä, kuin Quinn oli, joten kreivi ei ihmettelisi, jos puutkin olisivat päättäneet alkaa yllättäen kehittää tietoisuutta itselleen.

Kookkaamman askel hidastui kaikesta turhanpäiseksi lasketusta huolesta huolimatta samoin tein, käyden nyt myös varomaan askeliaan paremmin, etteivät omista askelista johtuvat ratinat peittäneet kauempaa kenties uudestaan korviin kantautuvia. Kannatti olla mielummin varuillaan ja valppaana, kuin tallustaa sokeana ja varomattomana eteenpäin.
Kuulitko tuon vai kuulenko taas omiani? Areth vielä varmisti vieressään astelevalta kenraalilta, katseensa pysyessä tiukasti edessä päin.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Syys 2012, 13:36

Mitään en itseeni ottanut, eikä kaunaa kanneta, herrani. Kaikki mitä anteeksi saattaisitte pyytää, annettiin anteeksi jo ajat sitten Erudessa vastasi mutkattomasti kreivin sanoihin, samalla kun miehen kasvoja tarkkaillut katse laskeutui menosuuntaan. Tuskin tarvitsi miettiä, arvasiko Erudessa kreivin käyneen mieltään lukemaan vai ei. Se oli suorastaan oletettavaa, joten Erudessa ei moisesta edes pahakseen osannut pistää. Ehkä pieni huomaamaton puna saattoi nousta hetkellisesti naisen kasvoille moisen ajattelemisesta, mutta se kätkettiin harvinaisen hienosti katselemalla muualle. Eihän hän nyt tohtisi.
Siinä missä Areth, kuuli myös Erudessa rasahduksen, joka ei ollut laskettavissa normaaliksi ääneksi. Ei, elleivät puut olleet oppineet katkomaan oksiaan itsestään, Mikä oli harvinaisen epätodennäköistä. Katse kiersi maastossa huomaamattomasti tarkkaillen, yrittäen etsiä äänen aiheuttajaa. Mitään ei kuitenkaan näkynyt, mikä oli vain entistä huolestuttavampaa.

Kuulin kyllä Kenraali vastasi Arethin kysymykseen tarkkaillessaan yhä ympäristöä. Yllättäen rauhallinen kävely alkoi saamaan epämukavaa jännitettä. Mitä muka voisi tapahtua, vaikka mitä, näemmä.
Ehkä olisi paras kääntyä jo taka Pidemmälle ei kenraali sanoissaan ehättänyt, kun metsän siimeksestä kuului suhahdus, jonkun terävän halkoessa ilmaa. Erudessa totta kai astui sivummalle nuolesta, joka lennähti haltiakaksikon välistä.. joko tähtääjä oli ollut harvinaisen huono, tahi sitten tuon ei ollut edes tarkoitus osua kumpaankaan haltiaan. Oli miten oli, nuolen tärähtäessä vasten puunrunkoa, kävi harvinaisen selväksi, etteivät kreivi ja kenraalinsa olleet yksin paikalla. Siinä samassa oli Erudessa vetänyt esiin miekkansa ja saikin käännähdettyään vastaan ottaa ensimmäisen hyökkäyksen tältä vielä tuntemattomalta viholliselta.
Hyökkääjiä oli enemmänkin. Lähemmäs kymmenkunta hyvin varustautuneita ja aseistettuja sotilaita.. Ihmisiä. Miten oli mahdollista, että ihmisten sotilaita pörräsi näin lähellä haltiakylää ilman, että kukaan siitä tiesi?! Olivatko nuo useinkin samoilleet täällä?
Kaiken maailman kysymykset tulvivat mieleen samalla kun miekat kävivät ottamaan lähikontaktia hyökkääjien aseiden kanssa. Eniten kenraalia kismitti se, ettei näitä ihmisiä oltu havaittu aikaisemmin. Viimeinen partio kävi vajaa tunti sitten kiertämässä metsässä! No, ei auttanut miettiä moisia taistelun lähtiessä käyntiin yllättävänkin aggressiivisesti ja nopeatempoisesti. Nämä miehet eivät selvästikään olleet ihan aloittelijoita..
Erudessan olisi kuulunut suojella Arethia ja sen tuo yrittikin tehdä parhaansa mukaan. Valitettavasti, koska oli huomattavasti pienempi mitä kreivi ja edusti sitä heikompaa sukupuolta, näytti hyökkääjien huomio kiinnittyvän enemmän kreiviin, vaikka nainen sitä yritti itsessään pitää. Joko nuo laskivat Arethin suuremmaksi pahaksi näistä kahdesta, tahi sitten nuo tiesivät, kuka mustahiuksinen viiksiniekka oli. Sitä Erudessa ei voinut tietää, eikä oikeastaan ehtinyt miettimäänkään, huomion keskittyessä täysin torjumaan hyökkäyksiä suunnasta jos toisestakin, olivat ne sitten kohdistettu häneen tai Arethiin.
Siinä missä naisen sukupuoli oli haitaksi, oli se myös hyödyksi. Yleensä sotilaat, varsinkin miehet, kävivät aliarvioimaan naispuolisen kenraalin kykyjä ja taitoja, jonka johdosta Erudessan oli helpompi yllättää hyökkäyksillään. Tuttuun tapaansa nainen liikkui nopeasti, notkein ja jokseenkin tanssahtelevin liikkein. Vaikka hyvin pärjäsikin, ei hän voinut yksin kymmenkuntaa pitää aisoissa saatikka kauempana kreivistä


// Asd, hienoa kun muisti postata loppuosankin. Edittot //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Syys 2012, 21:43

Kreivi hymähti hiljaa kenraalinsa vastauksen kuultuaan. Hän ei siis ollut ainoa, joka epämääräisen äänen oli pistänyt merkille. Hyvä näin. Yhden silmäparin päälle toinen oli vallan mieluisa lisä, jos kyseessä olisi jokin henkeäkin uhkaava ilmestys.
Suhahdus viilsi ilmaa, saaden Arethin väistämään vaistomaisesti alemmas ja katsomaan suuntaan, josta puunrunkoa vasten pamahtanut nuoli oli vain hetki sitten lennähtänyt. Tarkkasilmäinen mies saattoi erottaa liikettä puiden runkojen lomasta, joka sai kreivin kurtistamaan astetta enemmän kulmiaan. Pelkkä nuoli oli jo riittänyt kertomaan, ettei haltiaparivaljakko ollut täysin yksin metsän siimeksessä, mikä jo itsessään ärsytti Arethia tarpeeksi. Sen myötä kun siniverisen silmät rekisteröivät vehreyden seasta esiin kapuavia ja lähestyviä vihollisia miekat kourissaan, lisääntyi tuo ärtymys ennestäänkin. Ensinnäkin siksi, ettei Areth saattanut ymmärtää kuinka vastaava joukko saattoi olla niinkin lähellä kylää, toisena, etteivät metsässä kiertelevät tiedustelijajoukot olleet vastaavaa, ei niin huomaamatonta ryhmää, käyneet huomaamaan. No, mustatukalla oli täten kerrankin jotain, josta nuhdella alaisiaan.

Areth pisti merkille Erudessan kamppailevan selkänsä takana, läheisyydessään. Mies ei kuitenkaan itse kääntynyt ympäri, saatikka tarjonnut kenraalille apuaan, vaan tarkkaili itseään lähestyviä ihmisiä miettien, kuinka olisi viisainta toimia tässä tilanteessa. Apua ei saattanut kutsua. He olivat liian kaukana kylästä, jottei Arethkaan saattanut viestiä lähettää kenellekään tietoisesti. Karkuun pinkominenkaan ei ollut vaihtoehto enää, kun heidät oltiin huomattu ja kimppuun oltiin. Ainoa apu löytyisi aseista ja toverista ainakin toistaiseksi.

Kaksimetristä haltiaa katsottiin selvästi lyhyemmältä vastapuolelta yläkanttiin, ehkä jopa hieman pelokkaasti, vaikkei kreivillä ollut kädessään edes minkään näköisiä aseita. Arvokas ulkomuoto teki selvästi tehtävänsä, muttei odotetustikaan pidätellyt tappamaan koulittuja sotilaita sen pidempään paikoillaan. Ensimmäinen hyökkääjä sai kreivin kosauttamaan kävelykepillään tulijaa päin näköä hyvän etäisyyden päästä, kaataen kypärättömän miehen niille sijoilleen iskun voimasta vasten sammalikkoa.
Kädet etsiytyivät nopeasti takin helmojen alle, josta kreivi veti esiin kaksi rautaista, hyvin mittavaa palikkaa. Yhdellä sievällä käsien heilautuksella nuo palikat kuitenkin aukesivat valtaviksi viuhkoiksi, saaden vihollisen katsomaan hätkähtäen tuota ilmestystä. Olipa taisteluvalmiudessa seisova kreivi kuinka korea näky tahansa, ei varmasti saattanut ensitöikseen arvata, että Areth myös osasi käyttää omalaatuisia, raskaita aseitaan tappavasti vihollista vastaan. Viuhkojahan saattaisi pitää pelkkinä leikkikaluina! Rautaisia tai eivät, niitähän ne pelkästään olivatkin, jos niitä ei käyttää osannut ja hyvinpä harva osasi.
Pärjääthän? Areth kysyi telepaattisesti kenraalilta, käyden nostamaan viuhkojaan aluksi pelkästään suojakseen ja lyömään pienillä, kevyenoloisilla liikkeillä sieltä täältä rautaa vasten kalahtelevia hyökkäyksiä syrjään.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Syys 2012, 22:28

Mitä kauemman haltiakaksikko pystyssä pysyi, sitä useampi sotilaista alkoi ottamaan osaa taisteluun. Aluksi vain muutama oli astunut veitset tanassa hyökkäykseen, ehkä aikeina oli aluksi ottaa kaksikko vangiksi, mutta kun noille selkisi, ettei kyseessä ollut täysin puolustuskyvytön kaksikko, alkoi useampikin lipua mukaan tähän tanssiin.
Sivusilmällään kenraali huomasi myös Arethin ottaneen aseensa esille. Kyllä tuo osasi taistella, sen Erudessakin tiesi. Siltikin, nainen pyrki pitämään mahdollisimman monta miestä kaukana kreivistä, kuten toimenkuvaansa kuului. Hyökkääjät saivatkin huomata naisen olevan tästä kaksikosta se nopeatempoisempi ja aggressiivisempi hyökkääjä, ainakin tällä hetkellä. Moinen aiheutti jonkinlaista huvittuneisuutta ihmisissä, mutta noiden mahdolliset enemmän tai vähemmän seksistiset kommentit menivät kuuroille korville.
Ensimmäinen ihmisistä sai fataalimpaa osumaa kenraalin päästessä survaisemaan miekkansa tuon kyljistä sisään. Kuolemaan johtavaa iskua ei jääty pitkittämään yhtään, vaan miekat vedettiin ulos ja haavoittunut potkaistiin kauemmas itsestään. Kreivin ääni päässä kävi kääntämään naisen huomion hetkellisesti kreiviä kohden. Mitään nainen ei kuitenkaan vastannut, kun joutui jo keskittymään seuraaviin hyökkäyksiin.

Kamppailu muuttui yhä brutaalimmaksi yhden jos toisenkin ottaessa osumaa milloin mistäkin. Myös Erudessa joutui jo koville monen hyökkääjän käydessä kimppuun, eikä naarmuilta voinut välttyä. Siltikin, piti kenraali vielä pintansa.. Ainakin hetken.
Toinen, jos kolmaskin mies sai pahempaa iskua naisen aseista. Kun terävät miekat upposivat kolmannen uhrin niskasta sisään, ehti Kenraali vetäistä vain toisen miekoistaan irti kun tunsi iskun selässään. Pitkän, syvän viillon kävi iskemään takana väijynyt sotilas. Heti iskun jälkeen sai Erudessa tuntea raaan potkaisun selässään, jonka johdosta nainen lensi komeassa kaaressa juuri murhaamansa miehenraadon kanssa maahan.
Nainen nousi ylös. Erittäin hatarasti. Toinen miekka jäi äskeisen uhrin niskaan, samalla kun toinen kohosi ottamaan vastaan hyökkäystä. Viilto selässä vaikeutti taistelua liiakseenkin, selkälihasten antaessa periksi totaalisesti. Oli ihme, että nainen oli päässyt edes ylös omin avuin. Kaksi hyökkäystä Erudessa ehti torjumaan, kunnes kolmas upposi kohteeseensa. Kivusta ja hämmennyksestä kaventunut katse laskeutui katsomaan keskiruumiiseen iskeytynyttä tikaria. Iskun kohtalokkuus oli kysymysmerkki, se ei ollut kohdistunut mihinkään kovin tärkeään elimeen, mutta sisään survaistu teräase saattoi aina tehdä pahaa jälkeä. Kuiviin valuminen oli kuitenkin suuri riski nyt pisto- ja viiltohaavan myötä. Pieni ynähdys oli kuitenkin ainoa, mitä nainen päästi suustaan. Ei tuskan huutoja tai kiljahduksia, vain pieni, hämmennyksen ja kivun sävyttämä ynähdys.
Kasvona ehättivät nousta katsomaan hyökkääjän kasvoja, kunnes haltia sai luuvitosen päin näköään. Tuon viimeisen iskun myötä platinablondi kaatui suorilta jaloilta maahan, hyökkääjän jättäessä tikarinsa vielä yllättävän elottomalta näyttävään kroppaan
Sen jälkeen, huomio kiinnittyi kaksikosta suurempaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Syys 2012, 23:33

Areth keskittyi torjumaan iskuja. Pitämään hyökkääjät lähellä itseään, mutta suojaten itseään erityisen tehokkaasti viuhkoillaan, mikä sai iskuja satamaan toisinaan turhankin tiuhaan tahtiin kohden siinä toivossa, että jokin niistä olisi päässyt läpi. Yksikään niistä ei kuitenkaan onnistunut vahingoittamaan kreiviä, joka sai vastuksen hetkittäin vetäytymään taaemmas ja antaen tilaa niille, jotka eivät onneaan mustatukan kanssa olleet vielä koettaneet. Erudessan puuttuvaa vastausta ei pistetty merkille missään välissä. Areth luotti siihen, että kenraalinsa pärjäisi kamppailussa, vaikka vastustajia olikin reilusti kahta enemmän ja nuo olivat yllättävänkin päteviä pistämään hanttiin. Ei Erudessaa turhaan oltu hänen henkivartijakseen nimetty. Sen Areth tiesi.

Viimeisin hyökkäys lyötiin tällä kertaa voimalla syrjään, siniverisen kääntyessä puolustavalta kannaltaan viimein suomaan tappavia sivalluksia viuhkoilla vihollista kohden. Viuhkojen piikikkäät terät kävivät repimään tielle sattuvan varomattoman sotilaan suojaamattomat kädet lukuisille naarmuille, lopulta leikaten kaulan syrjän auki. Mies kaatui maahan korahtaen, sen kummemmin ehtimättä reagoida Arethin yllättävään hyökkäykseen.
Seuraava liikerata lähdettiin suorittamaan kohden kolmea muuta vihollista. Edessä oli selvä ylivoima, mutta sitäpä itse mustatukka ei kaihtanut. Vauhdilla päin suoritettu liikerata muistutti tanssia, johon kovin moni ei tahtonut ryhtyä. Kreivi liikkui täysin aseittensa painon perässä, pyörien ja askeltaen viuhkojen nopean liikeradan mukaan. Pysähtyä siniverinen ei saattanut kesken kaiken, vaan iskurata piti suorittaa täydellisesti loppuun ennen seuraavan aloittamista. Viuhkojen terät viuhuivat ilmassa, leikaten kaiken mikä tielle sattui edes vahingossa. Nyt toinen vastassa ollut sai maistaa eksoottisten aseiden teriä kirjaimellisesti, kun valtava ase kävi sivaltamaan päin tuon naamaa, repien sotilaan lihaa pitkälle suupielestä minkä liikkeestään saattoi. Mies polvistui maahan aseensa käsistään tipauttaen ja kasvopuoliskoaan pitäen, kunnes lyyhistyi lopullisesti saadessaan hetkellisesti kiinni vedetyn rautaviuhkan lappeesta takaraivolleen. Kaksi muuta hyökkäyksen kohteena ollutta saivat korkeintaan pieniä viiltoja puoleensa, mutta se riitti saamaan nuo perääntymään ainakin kauemmas kuoleman kanssa tanssivasta kreivistä.

Hiljainen ynähdys kantautui yllättäen Arethin korviin, joka sai miehen keskittymisen herpaantumaan hetkeksi. Katse kääntyi nopeasti katsomaan Erudessan suuntaan, joka oli onnistunut ottamaan fataalimpaa osumaa ja kaatui parhaillaan kohden maata. Kreivin katse laajentui hieman silkasta hämmennyksestä ja lievästä paniikista, joka nyt kenraalin maahan kaaduttua onnistui valtaamaan vanhemman mielen.
Epähuomiossa yksi hyökkääjistä pääsi liian lähelle siniveristä, sivaltaen miekalla Arethin käsivartta. Isku aiheutti lähes vaistomaisen reaktion, kiinni taitetun rautaviuhkan pamahtaessa vasten täydellisessä kaaressa suunnattuna sotilaan pään sivuun, murtaen voimastaan tuon kallon. Hetken hoiperreltuaan tuo typerys kaatui maahan. Sitä kreivi ei tosin jäänyt seuraamaan, pyrkiessään nyt lähemmäs Erudessaa kiertäen, jotta naisen lähellä pyörivä sotilas saattoi perääntyä vastakaaressa kauemmas kovin elottomalta näyttävästä uhristaan.
Kun vihollinen sai kasattua vähäisen rivinsä jälleen uudestaan, jokainen valmiina käymään kenraalin eteen asettautunutta viiksiniekkaa vastaan, iski Areth jalkansa vasten maata, lähettäen paineaallon kaatamaan tuon komean nelihenkisen rivin nurin pitkin mätästä. Kreivi pyrki pitämään vihollisen vain kaukana sen sijaan, että olisi käynyt suoraa hyökkäämään. Mies tiesi, ettei pärjäisi hyvin pitkälle ylivoimaa vastassa ollessa, joten paras idea sillä hetkellä oli vain pitää nuo kaukana, kunnes kävisivät perääntymään lopullisesti. Kaksi epäonnekasta kävivät vielä yrittämään maasta ylös noustuaan onneaan, saaden vain Arethin tanssimaan rautaviuhkoineen jälleen noita päin. Fiksuina ja kenties onnekkaina, molemmat miehistä onnistuivat välttämään pahimman mahdollisimman kohtalon, käyden kuitenkin saamaan vammoja siihen mittaan, etteivät olleet enää kykeneviä asettumaan kookkaampaansa vastaan. Kahden miehen kauempaa kohde ammutuista nuolista toinen onnistui osumaan sattumalta päin suojaksi nostettua rautaista pintaa, toisen iskeytyessä vasten jo ennestään vahingoitettua käsivartta, jääden siihen törröttämään. Osuma sai kreivin älähtämään hiljaa ja nostattamaan uuden paineaallon yhdellä suunnalla olevaa nelikkoa vastaan, käyden heittämään vihollisen uudemman kerran pitkin poikin maata.

Ylös päästyään, ei väsynyt vihollinen yksinkertaisesti enää jaksanut käydä kreiviä vastaan yksin. Taisivatpa lisäksi olla sen verran fiksuja, että tajusivat milloin peli oli pelattu. Areth oli osoittanut puolustuksensa pitävän, kävi mitä kävi, mikä ajoikin kaksi haavoittunutta ja kaksi hieman aalloista tuupertunutta yksilöä perääntymään vauhdilla kauemmas, käyden lopulta katoamaan kokonaan kreivin näköpiiristä. Hetken verran mustatukka seurasi noiden menoa, lopulta varmistuen, ettei kukaan pyrkisi enää hyökkäämään metsän suojista kaksikon kimppuun.
Kädessä yhä törröttävän nuolen pitkä varsi katkaistiin lyhyemmäksi. Viuhkat pamahtivat kiinni ja löysivät tyypillisen paikkansa, josta ne oli taas helppo vetää esille, jos uusi konflikti pääsisi valtaamaan hetken. Tuon tehtyään Areth kääntyi ympäri ja polvistui haavoittuneen toverinsa vierelle, käyden nostamaan tuota hieman vielä ehjän käsivartensa varaan, naisen veren tahriessa ja kostuttaessa tumman hihan. Huolestunut katse silmäsi Erudessaa.
Minkä menitkään tekemään...
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Syys 2012, 00:07

Osumistaan huolimatta Erudessa pyrki ja piti tietoisuutensa kohtuu kiitettävästi. Nainen kuuli ja näki mitä ympärillä tapahtui, joskin hetken haltia oli sen verran sekaisin ja jonkin asteen shokissa, ettei kyennyt liikahtamaankaan. Hetken tuo tosiaan näytti lähes kuolleelta tahi vähintään tajuttomalta. Yllättäen nainen kuitenkin avasi silmiään paremmin, kuullessaan paineaaltojen ottaessa osaa kamppailuun. Sumea katse kävi kääntymään kohden Arethia, seuraten tilannetta, joka näytti olevan kreivin eduksi. Ylivoima kävi perääntymään pelottavan ja ennen kaikkea eksoottisenuniikin taistelijan edessä. Siinä missä ihmiset kävivät perääntymään toivottavasti eivät hakeakseen lisäjoukkoja kävi Erudessa etsimään kädelleen sijaa josta nousta, samalla kun jalat kävivät epätoivoisennäköisesti etsimään mahdollista tukea maasta. Hitaantuskaisesti.
Vaimea huokaisun ja älähdyksen välimuoto pääsi ilmoille Erudessan tuntiessa kreivin kosketuksen. Tuo vaimea äännähdys kuitenkin äityi tuskanälähdykseksi kreivin käydessä kohottamaan naista pienesti. Hengitys oli tiheätahtista, melko kevyttä paniikkihengitystä. Sillä samalla sekunnilla kun Areth naista pienesti kohotti, kävi toinen kenraalin käsistä nousemaan vasten miehen rintakehää, puristaen tuon vaatekerrastoa nyrkkiin. Ehkä jopa pientä poistyöntämistä saattoi tuosta heikoksi käyneestä käsivarresta tuntea.
Älkää Erudessa sai sanotuksi hengittämisensä lomasta, samalla kun alkoi yllättäen hymistä oudosti. Hyminä, joka muistutti naurun ja itkun sekoitusta, kertoi hyvin kauniisti siitä kivun, hämmennyksen, häpeän ja shokin aiheuttamasta olotilasta. Kivun ja varsinkin häpeän saattoi nähdä naisen kasvoilta, kun katse hetkellisesti suuntautui kohden kreiviä tarkistamaan tuon mahdollisia osumia. Mitä nainen nyt saattoi oman tilansa lisäksi havaita.

T-teidän pitää hakeutua parantajan luo Oli kai surkuhupaisaa, että nainen ajatteli enemmän Arethin kuntoa kuin omaansa, vaikka selvästi oli itse lähempänä kuolemaa, mitä kreivi tällä hetkellä. No, mitä saattoi odottaa työlleen omistautuneelta henkivartijalta.
Jäänsininen katse laskeutui Arethista omaan kehoonsa, vapaana olevan käden noustessa samalla hitaasti pitämään kiinni kehossaan törröttävän tikarin varresta. Toinen käsi piti yhä tiukasti kiinni Arethin vaatteista, eikä nainen edes itse tajunnut sitä. Säälittävän heikko nykäisy kävi yrittämään vetää tikari irti, tuloksetta. Moinen vain tahrasi tikarin ja käden vereen, saaden naisen päästämään ilmoille panikoivansurullisen huokauksen. Normaalisti kenraalin kipukynnys oli harvinaisen korkealla, mutta nyt, fyysinen tuska alkoi käydä niin raastavaksi, että se nostatti väkisinkin kyyneleitä silmäkulmiin, josta ne kävivät valumaan kalpenevia kasvoja pitkin alas. Tosin, surua nostatti varmasti pintaan enemmän se yhä jatkuva tietoisuus siitä, että hän oli epäonnistunut ja nyt vielä häpäisi itseään suojelunkohteensa edessä. Lisäksi se pieni ääni takaraivossa alkoi työntämään tietoisuuteen faktaa kuolemisesta. Näinkö se sitten päättyi? Epäonnistuen, häpeässä, keskellä metsää.
Ei hän ollut vielä valmis kuolemaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Syys 2012, 00:58

Areth huomasi, että Erudessaan sattui. Ehkä liiankin selvästi, joka sai miehen näyttämään entistäkin huolestuneemmalta toisen tilasta johtuen. Vammat eivät olleet pienet. Lisäksi nainen oli menettänyt verta jo turhankin paljon. Jos kyseessä olisi ollut tavallinen rivisotilas, kreivi olisi tuolle korkeintaan muutaman sanasen sanonut ja jättänyt sitten lepäämään rauhassa sijoilleen. Mutta Erudessasta hän välitti, enemmän ja vähemmän syvällisemmin, mikä muutti tilanteen täysin. Nainen oli liian kallis menetettävä. Tätä kenraaliaan Areth ei missään nimessä kävisi hylkäämään, jos vain saattaisi tuon pelastaa.
Katse käväisi hetkeksi rinnalleen nousseessa kädessä, joka puristi vaatekerrastoa Arethin yllä nyrkkiin. Pienestä luotaan poistyöntävästä tunteesta, saatikka sitten kenraalin sanoista siniverinen ei käynyt sen koommin välittämään, sillä oli liian intensiivisesti keskittynyt etsimään naista verhoavia vammoja. Naisen nostaessa kivusta kielivän katseensa tarkastamaan kreiviä, pyrki mies saamaan edes lyhyen katsekontaktin tuolta puoleensa.

Huolestunut, tumma katse siirtyi naisen jäätävän sinertävästä katseesta alemmas, katsomaan kun kenraali yritti nykäistä tikaria irti itsestään turhaan. Areth seurasi hetken toimitusta, pyrkimättä estää toisen yritystä. Naisen tuskaisen huokauksen myötä, kreivin vapaa käsi laskeutui kuitenkin Erudessan tikaria pitelevän käden päälle, puristaen sitä hellästi otteeseen ja irrotellen varovasti aseen varresta ja tahraten omankin kätensä kenraalin vereen, Anna sen olla... Arethin oman, haavoittuneen käden liike ei saanut miehen kasvoille minkäänlaisia kivusta kieliviä tuntemuksia saatikka ääniä esille. Totta kai se sattui, kun nuolen kärki yhä teki tuhojaan käsivarren lihaksistossa, eikä syvä viiltohaava sen paremmalta tuntunut tahratessaan tummaa hihaa, mutta Areth kykeni sivuuttamaan sen tuntemuksen, laskien sen vain toissijaiseksi asiaksi tällä hetkellä. Viis kädestä, kun kyseessä oli toisen henki.
Kreivi piteli lämpimässä otteessa platinablondin kättä, käyden nyt syöttämään naisen päähän rauhoittavia ajatuksia tuon omien tilalle. Siinä missä harhoilla johdattelu onnistui toisten halpamaisella hyödyksikäyttämisellä, saattoi sitä hyödyntää myös tällä tapaa.
Et sinä vielä kuole, kreivi totesi hyvin rauhallisella äänensävyllä, laskien naisen käden tuon oman vatsan päälle varoen, Minä pidän siitä huolen, mustatukka lisäsi, käyden puhtaalla sormenkyljellä pyyhkimään kyyneliä kenraalin silmäkulmista.

Sanat sanottuaan, Areth korjasi otettaan naisen yläselän takana, laskien toisen kätensä nyt alemmas, jotta saattoi ujuttaa sen Erudessan polvitaipeiden alle. Varoen kreivi kävi nostamaan haavoittuneen toverinsa ylös maasta, kokematta juuri minkäänlaisia vaikeuksia ylös nousemisessaan. Kenraali oli paljon häntä pienempi. Lisäksi hurjasti kevyempi, joten jäntevällä miehellä ei ollut juuri vaikeuksia nostaa tuota sylissään ylös.
Erudessa painettiin hellästi vasten rintakehää. Areth itse piti huolen, ettei tuo kävisi heilumaan turhaan hänen otteessaan, vaikkei blondi hänestä kiinni pitäisikään. Mustatukka lähti astelemaan aluksi eteenpäin, selvästi varoen askeliaan, kunnes askellus nopeutui hieman. Nopeutui, kunnes muuttui erittäin reippaaksi harppomiseksi, jonka jälkeen Areth lähti liikkumaan nopeampaa kuin tuuli halki metsän, takaisin kohden kylää. Vauhti oli varmasti sylissä kannettavasta Erudessastakin huima, jos tuo saattoi sitä tietoisuudeltaan huomata. Huima, mutta siihen nähden yllättävän tasainen - kuin kreivi olisi vain leijunut ilmassa ja lipunut eteenpäin sen suurempiin töyssyihin astumatta tai sen tiukempia käännöksiä suorittamatta. Siniverinen piti nyt pääasiana sitä, että saisi kenraalinsa nopeasti parantajien hoiviin. Hän itsekin kärsi nähdessään Erudessan kärsivän, ja se kärsimys sattui aivan yhtä paljon kuin vasta viilletty syvä haava.
Viimeksi muokannut Crimson päivämäärä 03 Syys 2012, 19:24, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Syys 2012, 01:26

Pientä paniikin sekoittamaa vastarintaa saattoi havaita kreivin käydessä irrottamaan naisen otetta tikarista. Moinen vastarinta oli kuitenkin yhtä tyhjän kanssa, sillä naisella ei ollut voimaa vastustaa mitään. Lisäksi tilanteentaju alkoi vähitellen kadota shokin ja paniikin alle, järjen äänen hiljentyessä täysin. Rauhoittavat ajatukset alkoivat virrata päähän, saaden naisen rauhoittumaan pienesti. Silmänsä painuivat pikku hiljaa kiinni päin, hengityksen tasaantuessa pienesti. Kipu kuitenkin muistutti olemassaolostaan koko tuon ajan, vaikka ajatukset kävivätkin kulkemaan johonkin täysin muuhun. Puoliummistunut, väsynyt katse kohosi Arethiin tuon todetessa, ettei nainen vielä kuolisi. Hän piti siitä huolen. Pieni väsynyt hymy kiiri naisen kasvoille, noiden sanojen päätteeksi, samalla kun nainen saattoi tuntea Arethin kosketuksen kasvoillaan. Tyhmä mies. Ei tuon hänen henkeään pitänyt pelastaa. Hänenhän se piti Arethia suojella. Juuri tällä hetkellä nainen olisikin halunnut vain kuolla häpeäänsä epäonnistumisensa johdosta, tai ainakin olisi halunnut, mikäli olisi sen verran selväjärkisenä ollut.

Erudessa äännähti tuskaisesti, mutta selvästi uupuneemmin, Arethin käydessä nostamaan hänet ylös. Kenraali kävi painautumaan vasten miestä siinä, missä tuo kävi häntä hellästi itseään vasten painamaan. Kasvonsa kävivät nojaamaan paremmin vasten kreiviä, samalla kun tuo lähti varovaisesti liikkeelle. Erudessa ummisti silmänsä, eikä enää seurannut ympäristöä lainkaan. Pelottavan rauhallisesti hengittävä kenraali painautui vain paremmin vasten Arethia, pitäen yhä toisella kädellään kiinni tuon vaatteista. Kasvonsa kävivät väsyneesti kiehnäämään vasten miehen rintakehää.
Te tuoksutte hyvälle Nainen mumisi puolitajuissaan. Oli kai sanomattakin selvää, ettei tuo todellakaan ollut oma itsensä saatikka ajatellut mitä sanoi. Totuuden tuo kuitenkin kertoi, vaikkei itse älynnytkään mitä ääneen kävi suustaan päästämään. Mikäli henkiin jäisi, saisi hän hävetä tuotakin möläytystä seuraavan ikuisuuden.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Syys 2012, 21:24

Mustat kutrinsa ilmassa leijaillen, Areth kiisi läpi metsän. Yksikään este ei ollut liian iso ylitettäväksi nyt, kun reitin takaisin täytyi olla lyhyin mahdollinen. Edes syvin lampi ei riittänyt pysäyttämään ylitseen pyyhältävää kreiviä.
Miehen katse oli naulittu eteenpäin, mutta laski hetkeksi hieman Arethin pistäessä merkille naisen kiehnäys ja kuullessa sylissään tuon sanat. Vai tuoksui hän hyvälle. Pieni hymy kiiri kreivin huulille tuon hymähtäessä pehmeästi toiselle vastaukseksi, vaikkei juuri epäillytkään sillä olevan juuri mitään merkitystä kenraalille tällä hetkellä. Ei hän ollut loukkaantunut, vaan pikemminkin otettu moisesta kommentista. Se tarkoitti Erudessa sanomaansa todella olikin sitten taas toissijainen juttu, joka oli viimeinen niistä asioista, joita Areth itse välitti tällä hetkellä ajatella.

Hiljalleen mätäs alkoi muuttua kiviseksi poluksi, kaksikon ohitettua metsää ja kylää verhoava raja. Areth kiisi sairastuvalle, jossa kantoi Erudessan hoitajien johdattelemana täysin omaan huoneeseensa. Nainen laskettiin sängylle lepäämään ja parhaat, luotettavimmat parantajat hälytettiin saapumaan pikaisesti paikalle auttamaan.
Vaikka kuinka kreivin olisi tehnyt mieli jäädä kenraalinsa tueksi, johdatettiin siniverinen kuitenkin ulos huoneesta, hoidatuttamaan iskuja ottanut oma kätensä kuntoon. Kätensä oli pienin Arethin huolista, mutta mustatukka kykeni silti näkemään alan ammattilaisten pointin tässä tapauksessa. Hän voisi myöhemmin palata takaisin katsomaan Erudessaa, kunhan tuo olisi taas siinä kunnossa, että saattaisi vieraita ottaa vastaan. Kreivi oli vahvasti sillä kannalla, että nainen selviäisi vammoistaan. Ei tuo kuolisi. Ei Areth sallisi niin käyvän.

***

Aamu sarasti. Aurinko paistoi jostain harmaan pilviverhon takaa, juurikaan näyttäytymättä säteineen valaisemaan vielä vehreää kylää. Sen sijaan vieno sade kasteli katua, ropisten kiviä ja kattoja vasten hiljaa. Kreivi oli saanut edellisenä iltana kätensä hoidatettua ja sen jälkeen palannut takaisin kartanolleen. Erudessan joukkoja oltiin lähestytty tiedottamalla, ettei kenraali kyennyt ottamaan muutamiin päiviin vastuuta alaisistaan huonon kuntonsa takia. Johto oli väliaikaisesti siirretty sotilaista pätevimmälle. Sellaiselle, joka saattoi pitää joukot kurissa ja hoitaa kenraalin tehtäviä väliaikaisesti. Sen koommin yksityiskohtia kreivi ei ollut noille maininnut siitä, miksi Erudessa sairastuvalla lepäsi, sillä ei nähnyt sitä tarpeelliseksi. Nainen saisi kertoa myöhemmin noille itse, mikäli mieli.

Kun myös tiedustelujoukkojen nuhtelu oltiin suoritettu ja kylän läheisyydessä majailevista ihmisistä informoitu vihollisesta vastuussa oleville tahoille, marssi Areth pyörähtämään pikaisesti sairastuvilla katsomassa kenraalia. Miehen viime yö oli mennyt lähinnä sängyssä pyörien ja miettien, miten Erudessa pärjäsi. Areth ei itsekään täysin vielä ymmärtänyt, miten kenraali jaksoi vaivata hänen päätänsä niin perinpohjaisesti, tai miksi oli niin suunnattoman huolissaan naisen voinnista, mikä saikin siniverisen astetta hämmentyneemmälle tuulelle.
Kreivi astui huoneeseen, jossa Erudessa vielä aamun varhaisilla tunneilla ilmeisesti nukkui. Areth katseli hiljaa sängyn jalkopäädystä tuota surullista näkyä, käyden miettimään asiaa jos toistakin mielensä perukoilla, lopulta eksyen pyörimään ympäri huonetta, ajautuen katsomaan milloin mistäkin ikkunasta ulos. Pian ja hyvin huomaamattomasti viiksiniekka kuitenkin poistui huoneesta, jättäen toisen lepäämään rauhassa vuoteeseensa. Hänellä oli töitä, jotka odottivat tekijäänsä. Illemmalla kreivi saattaisi taas järjestää itselleen aikaa uudemman kerran vieraillakseen Erudessan luona, olipa toinen sitten herännyt tai ei.

Päivä kului madellen, ajatuksien pysyessä vain siinä yhdessä asiassa ja keskittymisen täten herpaantuen jatkuvasti toisaalle. Päivän työt oltiin hoidettu ja sateinen päivä kääntynyt harmaaseen iltaan. Areth istui jo kolmatta tuntia vitivalkean flyygelinsä edessä, soitellen aikansa kuluksi milloin mitäkin. Huoneen ikkuna oltiin jätetty auki, jolloin myös voimakkaammat melodiat kantautuivat siitä ulos ulkopuolisten korviin kuultavaksi.
Kun kreivi koki ajan oikeaksi, poistui tuo uudemman kerran kartanolta kohden sairastupia, etsiytyen jälleen Erudessan huoneen ovelle. Areth epäröi hetken luukun ulkopuolella, miettien pitäisikö toinen jättää vain omaan rauhaansa. Antaa tuon levätä. Olla häiritsemättä ja väsyttämättä turhaan. Lopulta käsi koputti kuitenkin vaimeasti oveen, ilmoittaen näin mahdollisesta vieraasta ja hetken odottelun jälkeen siniverinen rohkeni astua siitä sisään.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Syys 2012, 21:51

Kreivin hymähdykseen vastattiin olemattomalla hymyllä, jota mies ei saattanut edes nähdä naisen kasvojen ollessa kohdistettuna vasten omaa kehoaan. Ei kai tämä nyt kaikkein pahin mahdollinen tapa ollut kuolla. Jonkun lähellä. Jonkun, joka merkitsi jotain hänelle. Erudessa ei olisi koskaan voinut myöntää itselleen ihastuneensa millään tapaa kreiviin, mutta näin kuoleman kielissä sitä alkoi miettimään niitä perimmäisiäkin ajatuksiansa pääkopassaan. Mitään nainen ei kuitenkaan loppuun ehättänyt miettimään saatikka mitään enää sanonut, menettäessään viimein tajuntansa verenhukan vuoksi.
Tajuton kenraali pääsi onnekseen parhaiden mahdollisten hoitajien ja parantajien huostaan. Paljoa eivät parantajat kuitenkaan kyenneet tekemään suurien haavojen suhteen. Selästä lihakset korjattiin ja haavaa umpeutettiin sen verran, ettei verenvuoto jatkunut vuolaana. Mikäli kenraali äkkiliikkeitä tai suuria liikeratoja alkoi harrastamaan parantuessaan, saattaisi selän haava helpostikin revetä, ellei parantajat sitä uudemman kerran kävisi hoitamaan. Pistohaava vatsanpuolella hoidettiin myös sisäisesti kuntoon, jahka oltiin varmistettu, ettei nainen sisäisesti vuotanut liian pahasti. Kun haavat oltiin hoidettu syvemmiltä vaurioilta ja verenvuoto tyrehdytetty, käärittiin kenraalin yläkroppa sideharsoon. Vaatteet tuolta muutenkin joutivat pois ja ylle vedettiin jalkoja verhoavat, ohuenkevyet valkeat housut. Kun kenraali oli puoliksi vaatetettu ja puoliksi kääritty sideharsoon, jätettiin tuo lepäämään huoneeseensa. Erudessa pysyi koko tuon ajan tajuttomana, tietämättä pahemmin mistään mitä ympärillään tapahtui. Hengityksensä oli rauhallisen tyyni ja tilansa vakaa.

Vuorokausi vaihtui toiseen ja kellon lähennellessä iltaa, alkoi nainen viimein heräämään tajuttomuudestaan. Hoitaja kävi tasatunnein tarkistamassa kenraalin tilaa, joka kerta nainen oli uupuneen oloinen, eikä pahemmin halunnut keskustella kenenkään kanssa. Sentään nainen söi ja joi, mutta mitään muuta ylimääräistä kenraali ei toivonut nyt ohjelmaansa. Lepäämisen jälkeenkin nainen tunsi olonsa uupuneeksi, kuumeen noustessa kehon käydessä enemmän tai vähemmän tarpeelliseen taisteluun bakteereja ja ulkopuolisia ärsykkeitä vastaan.
Erudessalla ei ollut hajuakaan paljon kello oli, kun oveen käytiin jälleen koputtamaan. Hoitajalla oli tapana näiden tuntien aikana koputella oveen, joten totta kai kenraali oletti hoitajattaren saapuvan jälleen kyselemään potilaan olotilaa. Silmät avautuivatkin uupuneen laiskasti katsomaan ovelle, kun tuo käytiin avaamaan.
Sisään ei kuitenkaan astunut valkoisiin pukeutunut hoitajatar, vaan itse Kreivi Cúthalion. Jäänsininen katse kävi avautumaan hieman enemmän, naisen viimeistä viimein liikahtaessa vuoteessaan pienesti. Kuitenkin tuon liikkeistä saattoi huomata sen, että nainen pyrki ylös tahi vähintään istumaan.
herrani Eruderssa kävi ähkäisemään noustessaan lähes puoli-istuvaan asentoon, joutuen kuitenkin kääntymään osittain kyljelleen jotta sai molemmilla käsillä kunnolla tukea sängystä näyttämättä omasta mielestään turhan paljastelevalta. Kasvonsa laskivat alta aikayksikön Arethista kohden lattiaa, naisen joutuessa vetämään muutaman kerran syvää henkeä silkasta vihlovasta kivusta.
Häntä hävetti. Niin suuresti kuin sotilas vain itseään saattoi hävetä. Kaiken puolesta. Hän oli epäonnistunut, hän joutui itse esimiehensä pelastamaksi, hän oli nyt heikko. Naisellisen heikko. Hän ei halunnut olla heikko, saatikka naisellinen. Hän oli sotilas, kenraali piru vieköön! Nyt hän kuitenkin joutui ilmaisemaan heikkouttaan tavalla, jota koskaan ei itselleen toivonut.
Ette Ei teidän Pitäisi nähdä menkää pois, pyydän
Hiusten verhoamilla kasvoilla näkyi selvä häpeän nostattama puna ja kipua tuskaisesti peittelevä ilme. Erudessa saattoi kiittää vain onneaan siitä, ettei kreivi hänen kasvojaan sillä hetkellä nähnyt.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Syys 2012, 23:17

Tummaan kaapuun verhoutunut kreivi astui peremmälle huoneeseen, sulkien oven perässään. Kenraalin ähkäisy sängyn puolelta kertoi tuon olevan hereillä. Hyvä. Vaikka uupunut olikin, oli Arethista sangen mielekäs näky nähdä Erudessa taas tajuissaan. Naisen istumaan pyrkimistä katsottiin hetken huolestuneesti sivusta, Arethin käydessä sitten lähestymään kenraalia oven luota. Vaikka nainen sitä pyysi, ei kreivi ollut vielä valmis lähtemään paikalta. Tunsipa nainen kuinka paljon häpeää ja mielipahaa tahansa epäonnistumisestaan, ei siniverisellä itsellään ollut lainkaan ajatuksia ruokkia noita ajatuksia enempää. Ei hän pitänyt Erudessaa lainkaan sen huonompana henkivartijana, vaikka eilisiltainen kävelyretki olikin kääntynyt varsin veriseksi juhlaksi loppujen lopuksi.
Ilman epäonnistumisia, täällä ei koskaan olisi onnistumisia, Areth aloitti, pysähtyen seisomaan kenraalin sängyn vierelle, laskien kätensä selkänsä takaa sivuilleen. Kreivi laskeutui alas kyykkyyn sängyn vierelle, pyrkien hakemaan naisen lattiaan lasketusta katseesta jonkinlaista kontaktia itselleen.
Sinun pitäisi levätä.

Areth silmäili kenraalia hetken kulmansa selvästi huolestuneessa kulmassa, kunnes kävi nousemaan sängyn viereltä ylös. Kädet löysivät nopeasti paikkansa selän takaa, kreivin lähtiessä nyt astelemaan hieman etäämmälle vuoteesta, kohden läheistä ikkunaa, jonka eteen seisahtuikin hetkeksi selvittämään ajatuksiaan. Mustatukka oli yllättävän sanaton, ja mietti hyvin tarkasti mitä suustaan päästi. Tavallisesti kun juttu lensi tuosta vain, eikä keskustelun ylläpitäminen ollut ongelma eikä mikään nyt siihen tyypilliseen asenteeseen oli tullut kuitenkin yllättävä muutos, joka häiritsi asteen enemmän miestä itseään.

Kreivi hymähti hiljaa itsekseen käydessään hetken tarkkailemaan sitä häpeän määrää Erudessan mielestä, päästäen kuitenkin hyvin nopeasti irti toisen ajatuksista.
Älä rasita itseäsi turhaan. Haavasi saattavat revetä, enkä tahdo, että olet vuoteen omana yhtään sen kauempaa, kuin sinun on tarve jo valmiiksi olla. Pidä se mielessäsi, Areth lausahti vakavana, kääntyen taas ympäri kenraaliinsa päin, katsoen naista yllättävän merkittävästi, Äläkä väheksy itseäsi silmissäni. Olet minulle arvokkaampi kuin uskotkaan, kreivi kävi toteamaan. Ehkä jopa vihjaamaan jostain syvällisemmästä. Kenties tarkoituksella. Ehkä tarkoittamatta sitä. Se sai kuitenkin Arethin hetkeksi hämilleen, ja rykäisemään hieman kurkkuaan selväksi ajattelemaan, ettei koskaan ollut sanonutkaan mitään mitä hetki sitten oli ääneen todennut.
Kuinka jaksat? Haavasi taitavat olla kivuliaat, siniverinen sitten vaihtoi aihetta.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Syys 2012, 23:37

Kreivin sanat käytiin kyllä kuulemaan, mutta niihin ei reagoitu. Miehen käydessä kyykistymään kenraalin tasolle, sai tuo naisen tuntemaan olonsa entistäkin vaivautuneemmaksi kaiken sen häpeän lisäksi. Varovasti sininen katse kävi kohoamaan platinanvalkeiden hiusten lomasta katsomaan kreiviä, joka näytti yllättävän huolestuneenoloiselta. Miksi tuo nyt moista..
Katse kuitenkin kääntyi muualle miehen noustessa ylös. Siinä missä Areth käveli kauemmas, kävi Erudessa hitaan varovaisesti laskeutumaan puolimakaavaan asentoon vuoteelle, nojaten tyynyihinsä. Hitaasti katse kääntyi kreivistä tuijottamaan vastakkaista seinää, samalla kun nainen yritti rauhoittaa mieltään laukkaamasta turhan nopeasti ja rasittamasta ajatuksiaan sen pahemmin. Olisi ollut niin paljon helpompaa, jos mies olisi vain poistunut paikalta. Ihan kenen tahansa muun seura olisi nyt ollut rauhoittavampaa, kuin Arethin. Tai no Ei Erudessa osannut sanoa. Viimepäivien aikana naisen ajatukset ja suhtautuminen kreiviä kohtaan olivat heitelleet kuin.. no, naisen mieli.

Katse pysyi seinässä Kreivin käydessä puhumaan, kunnes yllättäen mies mainitsi jotain, mitä Erudessa ei toivonut kuulevansa mieheltä. Jotain, mikä teki naisen olotilasta ja syttyvistä tunteista vain hankalampaa. Jälleen sattui, tällä kertaa ei kuitenkaan haavoihin. Sydämeen. Puristi epämukavasti, eikä Erudessa voinut muuta kuin tuijottaa mitäänsanomatonilme kasvoillaan Kreiviä, joka puheenaihetta yritti vaihtaa.
Olen voinut paremminkin, herrani Erudessa vastasi katseen alkaessa hitaasti lipumaan poispäin miehestä, takaisin kohden vastakkaista seinää Paljon paremmin, Kuten varmasti tekin. En ole korvaamaton henkivartija ja minulla on omat fyysiset rajoitteeni Se, kuinka arvokas olen työssäni, on melko suhteellista. Verrattuna miehiin, olen arvottomampi.
. Asemassamme ei ole varaa kiintyä mihinkään, kreivini. sen saattaa menettää ennen kuin mitään ehtii edes sanoa
Seinään eksynyt katse kävi vilkaisemaan merkittävästi siniveristä, kunnes lipui takaisin seinään.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Kokoustalo

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron