((Ylva voisi tulla tänne.))
Laskeva aurinko oli jättänyt jälkeensä harvinaisen kirkkaan tähtitaivaan. Talvi oli toki pimeää ja kylmää aikaa, mutta alkava kevät oli taas jotain aivan muuta. Ilma näytti kylmältä, mutta ei illallakaan tuntunut liian jäätävältä näöstään huolimatta, vaikka olihan se toki viileämpi aurinkoisiin päiviin verrattuna. Tähdet ja kuu saivat hohtavanvalkoiset lumipenkat loistamaan pimeydessä ja soihtuja oli ripoteltu ympäriinsä valaisemaan linnan ulkoseiniä ja pihaa. Hyvinhän sitä siis nähtiin ulkona ilman aurinkoakin, vaikka kovin monia ei ollut ulkona sitä todistamassa tähän aikaan, enimmäkseen vain vartijoita tarkkaillessa ympäristöään sodan riepottelemassa maassa.
Roswell oli uskaltautunut ulos näinkin myöhään siitä mahdollisien juorujen syntymisestä huolimatta. Eihän hänellä ollut tarkoituksena tehdä mitään, katsella vain ympärilleen uudessa ympäristössä. Monia vahtivia silmäpareja oli kyllä todistamassa pahoja juoruja vastaan, demonin juurikin tervehtiessä yhtä niistä monista epäilevistä vartijoista kävellessään tuon ohi. Olihan se hieman jännittävää kävellä mahdollisesti hyvinkin uskonnollisen tai rasistisen, aseistetun miehen ohitse, mutta sana kulki kyllä nopeasti linnan sisällä. Jos mikään muu ei pitänyt miekkaa tupissa, niin se oli ainakin tieto siitä, että tämä demoni oli kuninkaan suojelun alaisena, eikä tuota saanut käydä vahingoittamaan ilman seurauksia. Se riitti, kukaan ei tainnut haluta joutua tyrmään demonin takia. Linnan muurit näin myöhään taisivat kyllä olla aika epäilyttävä kohde vierailulle, mutta pitihän sitä joskus tämäkin kokea. Olla niin korkealla, nähdä kauas, nauttia kaikista niistä pienistä valopilkuista, mitkä asutus ympäristöön aiheutti näin pimeällä. Se oli aivan kaunista. Roswell hymähti hiljaa itsekseen, millainen romanttinen höperö hänestä olikaan tullut vanhempana, kävellä ympäriinsä kylmässä vain sen takia.
Askeleet veivät demonia eteenpäin rauhallisesti kivisellä muurilla, jonka auringonsäteet olivat onneksi sulattaneet suurimmaksi osaksi lumettomaksi ja jäättömäksi. Sehän tästä vielä puuttuisikin, että kaatuisi ja rikkoisi jotain. Oli mukavaa ja rauhallista, hiljaista, eikä ulkona loppujen lopuksi niin kylmäkään ollut. Tuulikaan ei purrut kasvoja ikävästi, vaikka olisivathan kuninkaan niin ystävällisesti lahjoittamat vaatteet pitäneet moisen kurissa joka tapauksessa. Hattuja hän ei kyllä koskaan oikein voinut pitää, estiväthän ne mustat, kaarevat sarvet moisen vetämisen päähän suojaksi järkevällä tavalla. Suipot korvat kyllä pitivät tästä lämpimästä säästä kyseisen seikan takia, vaikka muulla keholla olo alkoikin käydä hieman turhan lämpimäksi paksuissa vaatteissa. Mistään ei pitänyt huolehtia, joten sitä pystyi aivan hyvin uppoutumaan omiin ajatuksiinsa, samalla kun nautti ympäristöstä ja raittiista ilmasta.
Roswell oli tyytyväinen kehitykseen ihmisten reaktioissa häntä kohtaan. Ei kukaan ollut viitsinyt missään vaiheessa juosta häntä kirkuen pakoon, mutta kyllä moni oli pelosta jäykkänä ollut. Seurassa ei vietetty kovin pitkää aikaa. Mutta pikku hiljaa asenteet muuttuivat muiden huomatessa, ettei demoni tahtonut mitään pahaa. Olihan tuo loppujen lopuksi kohtelias ja auttavainen, mukavaa puheseuraakin, jos keskustelua uskalsi alkaa käymään. Ja kyllä jotkut uskalsivatkin. Se sai Roswellin hyvälle tuulelle, sitähän uskalsi alkaa hortoilemaan linnan käytävillä entistä enemmän, vartijatkin näyttivät alkavan tottua demonin läsnäoloon eivätkä katsoneet tuota enää silmä tarkkana kokoaikaa Ainakin jos olivat nähneet tuon päivittäin tutkimusretkillään. Kyllä hän tunsi vielä näiden vartijoiden katseen niskassaan aina kun ohi käveli, eihän häntä täällä ulkona nähty aivan yhtä paljon, kuin sisällä. Olihan sitä onneksi kohtia suojassakin katseilta aina hetkiseksi aikaa, jos tuijottaminen alkoi käydä hermoille, mutta eihän siinä mitään pahaa ollut.
Roswell oli tyystin omissa maailmoissaan, silmät olivat toki auki ja katselivat ympärilleen, mutta ne reagoivat vain joihinkin asioihin, eikä tuo toki pistänyt kaikkea näkemäänsä merkille. Moinen kostautui miehelle tuon pian tuntiessa kävelevänsä johonkin pahki, pituudestaan huolimatta hieman heppoisempana ja muutenkin antautuvaisena otuksena joutuen ottamaan iskun voimasta pari askelta taaksepäin. Ei se onneksi sattunut, mutta ikävä kyllä seinään tai muuhun elottomaan asiaan päin kävelemisen sijasta demoni olikin onnistunut typeryksissään törmäämään ihmiseen. Vartijaan kenties? Roswell väläytti heti pahoittelevan hymynsä, kirkkaankeltaisten silmien katsellessa toisen miehen reaktiota tarkkaan.
"Suurimmat anteeksipyyntöni, hyvä herra. En katsonut, minne olin menossa. Ei kai teihin vain sattunut?" tuo aloitti kohteliaana, luultavasti oikeastikin toisen kunnosta huolestuneena, vaikka hänellä oli aika paha tapa näyttää pilkkaavalta joidenkin silmiin. Demoni kävi suoristamaan hieman niitä omia, turhankin hienoilta näyttäviä hepeneitään törmäyksen jäljiltä, onneksi niille ei kuitenkaan ollut mitenkään käynyt. Olisi noloa rikkoa lahjoja niin nopeasti.