Dragon hunt continued

Laajat hiekkarannat reunustavat merta. Rantaviivaa tuntuu jatkuvan loputtomiin ja ranta onkin mainio paikka viettää kesäisen lämpimät päivät rentoutuen auringossa.

Valvoja: Crimson

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Kesä 2018, 20:35

Theodluin pärskähti pienesti, Aaronin nimitellessä häntä Elwoodin prinssiksi. Olisi siinäkin ollut titteli. Titteli, jota Theo ei todellakaan olisi halunnut kontolleen. Haukankatse nousi vesileiliin, jota Aaron kävi tarjoamaan, ennen kuin ilmoitti menevänsä tarpeilleen harvinaisen suorasukaisesti. Enkelinpentu otti leilin vastaan ja seurasi katseellaan hetken Aaronin perään, ennen kuin vilkaisi Xardin puoleen.
"Eikö tuo sitte ollukaan isännän lemmitty?", Xard kysyi, muka kuiskaavalla äänellä, saaden Theon kallistamaan päätään ja kurtistamaan kulmiaan tympääntyneenä.
"Aaron on vain ystävä", Enkelinpentu huomautti, Xardin käyden virnuilemaan sen toteamuksen perään.
"Nii no, isäntä on kai tykästyny vähän vanhempii ja vihasempii", Pikkupiru huomautti henkensä alta mukamas ohimennen, loikkien sitten kauemmas kun puoliverinen demonia koitti vesileilillä mätkäistä. Theo ei todellakaan ollut valmis tällaiseen keskusteluun heti aamusta — eikä kyllä koskaan muutenkaan.

Enkelinpentu katseli kuinka kätensä haavat umpeutuivat, siinä samalla juoden pari huikkaa vettä, odotellen että Aaron palaisi toimitukseltaan. Totta kai siinä mietti, oliko ihan fiksua mennä lirittelemään itse vanhimman luolaan, mutta kaiketi lohikäärme oli sen kanssa sujut? Ei tuo ainakaan vielä ollut ilmaantunut paikalle ja litistänyt Aaronia alleen.
Kisälli palasi lopulta, Theon nostaen katseensa laiskasti matkakumppanin puoleen, joka syystä tai toisesta näytti korvistaan ainakin punoittavan. Heti sitten heti ensitöikseen Aaron ilmoitti Theon kuolanneen paidalleen.
"En varmana!", Pikkuhaukka napautti heti takaisin, katseen kuitenkin kääntyen Xardin puoleen, kun kisälli pöydän ääreen tuli ja demoniin huomionsa kiinnitti.

"Se uhkailee heti Xardia!", Pikkupiru rääkäisi, Aaronin ilmoittaessa voivansa murskata otuksen kämmenellään, "Xard ei töllännyt, Xard odotti! Isännän petikaveri vaan sattu oleen siinä näkökentässä!", myrkynvihreä imppi jatkoi, puolustellen itseään aivan kuin se olisi tarpeellista ollut. Theo ei ehättänyt mitään väliin sanoa, koittaen lähinnä päästä tilanteen tasalle ja heräillä kunnolla.
"No herra äkäpussist Xard ei tiedä mutta isäntä ainakin o hin—", siihen päättyi pikkupirun pälätykset, kun Theodluin olikin salamana napannut kiinni impistä niin, että tuon suun samalla peitti, demonin rääkyen vihaisesti jotain sormien takaa ja käsillään huitoen kuin vihainen emäntä.
"Se on demoni, ei Xardin puheista kannata provosoitua tai ottaa itseensä, se kuuluu vain sen luonteeseen", Theo selitti nopeasti, vältellen katsekontaktia Aaronin kanssa, tuntien kuinka omat korvanpäät nyt lämpöä hakivat ja kiukkuisuus pikkupirua kohtaan alkoi nousta. Joskus Xard ei vain osannut pitää suutaan kiinni...

"Palaa takaisin lasiin, en tarvitse sinua nyt", Enkelinpentu jatkoi, puhutellen pikkupirua, jonka nosti lähemmäs itse näkylasia.
"Mut Xard haluis viel—"
"Ei, menet takaisin nyt! Tai kerron Qiralle, ettet osaa käyttäytyä"
, Theo keskeytti demonin puheet napakasti, saaden pirun parkaisemaan teatraalisen kauhistuneena.
"Ei emännälle! Mitä tahansa muuta, mut ei sitä! Xard menee, Xard on hyvä demoni, ei tarvii kenellekää kertoo, ei!", Nopeasti piru parka papatti, itsensä rimpuillen irti puoliverisen otteesta ja sujahti sitten samoin tein takaisin näkylasiin, sen pahemmin hyvästejä jättämättä.


// Taskarista ja Xardista pitää tulla kaverit ja sit ne on hirvee riesa duo //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Ivy » 03 Kesä 2018, 20:01

Ruma demoni itki ja rääkyi kun sitä kävi uhkailemaan, nimitellen häntä herra äkäpussiksi kunnes tuon suu tukittiin tämän puolesta. Yllättävän nopeaankin, Theodluinin käydessä kiinni niin että näytti melkein tukahduttavan pienen imppinsä, näyttäen siltä että olisi napsauttamassa tuolta niskat nurin juuri siinä ja nyt kerta puristuksissaan piti. Aaron katsahti panikoivasta lepakko rotasta hitaasti Theodluiniin, joka kävi pää punaisena nopeasti vakuuttelemaan, ettei Xardin puheista tulisi provosoitua, sen kuuluessa demonin luonteeseen. Puoliverinen itse tosin näytti varsin provosoituneelta, näyttäen lähes yhtä vihaiselta miksikä Aaron oli itse itsensä aikaisemmin tuntenut.
"...Kuulin myös, että ne valehtelevat." Kisälli heitti sivukommentin, sinisten silmien siirtyen takaisin protestoivaan imppiin, jota oltiin käsketty palaamaan takaisin näkylasiin. Tätä täytyi käydä uhkaamaan kumminkin Qiralla, jota Xard näytti pelkäävän ylitse muiden. Tietenkin kisälliä alkoi mietityttämään kylänpäällikkö henkilönä yhä enemmän, mutta ei tässä tilanteessa tietenkään mitään ääneen lähtenyt pohtimaan, pienen, ruman impin kauhistellen uhkausta teatraalisesti kunnes vapaaksi rimpuilun jälkeen sujautti itsensä takaisin koruun. Jättäen kaksi, enemmän tai vähemmän punertavakorvaista haltianuorukaista yksin.

"No... Hän oli varsin hauska heppu" Aaron sanoi lopulta sarkastisesti, katseen jäädessä kiinni näkylasiin.
"Olisit kertonut, että sinullakin on joku taikahely. Puhumattakaan demoni joka asuu siinä." Kisälli sanoi vielä, melkein kastellen sängyn siinä kun oli tuon kasvot ensimmäisenä herättyään nähnyt. Mutta sitä ei tarvinnut Theolle jakaa.
"Saitko sen Qiralta?" Kisälli kävi kysymään, lähinnä pitääkseen mölyä yllä samalla kun käveli nätti pojan ohitse kohden reppuaan, jonka kahvasta kävi vähin äänin nappaamaan. Xardin lähtö, oli jättänyt jälkeensä vaivaantuneen tunnelman. Siltä se ainakin puusepänpojasta tuntui, puoliverisestä hän ei tiennyt. Hänen tuntemansa tunnelma oli tosin monen tekijän summa, mutta imppiä nyt oli helppo syyttää kaikesta, oli se sitten reilua tai ei. Aaron ei välittänyt.
Hän ei varsinaisesti sinällään syyttäisi muutenkaan Theodluinia tämän halauksesta yöllä, ei enää. Ellei Xard ja Taskari olisi siinä välissä ollut aiheuttamassa hämmennystä, olisi hän ehkä ennemmin tuota mätkäissytkin... Tai yrittänyt irtautua niin, ettei toinen huomaisi ja olisi pitänyt asian itsellään. Joka tapauksessa, unissa tiedostamatta se kai oli kumminkin tapahtunut? Mutta... Hän ei ollut kuuro sille mitä imppi oli yrittänyt sanoa.

Oliko Theodluin nyt sitten hinaaja? Puppeli? Takamusten ritari? Ehkä se selittäisi mekon pitämisenkin... Mutta ...Oliko sillä väliä? ...Ehkä? Ehkä se oli valetta? Demonithan valehtelivat ja kiusasivat, niin Aaron oli erässä lukemassaan kirjassa lukenut.
Tietenkin, tästä huolimatta hän ajatteli samantien, mitä jokainen tässä kohtaa luonnollisesti ajatteli... Oliko nätti poika katsonut kenties häntä sivusilmällä? Samassa Aaron lähti kääntämään hitaasti katsettaan olkansa ylitse, nähdäkseen katsoiko Theodluin kenties hänen peräänsä hänen huomaamatta.
Samassa kisälli tunsi itsensä äärimmäisen tyhmäksi. Oli liian aikaista tälle, ihan kaikelle, paitsi aamupalalle. Hän vain lahtaisi demonin jos sen uudelleen näkisi. Puusepänpoika ärähti kuuluvasti, ja kävi raahaamaan raskaan reppunsa vasten syvennyksen lattiaa ruokapöydän ääreen. Theo sai noutaa jotain luukusta mikäli halusi, mutta hänelle itselleen kävi makkara, vesi ja sipuli, juuston tuntuessa vielä ennemminkin vatsanväänteeltä. Kiitos Taskarin mieltymyksien.

Siinä paha mistä ajateltiin, pienen sinisuomuisen lohikäärmeen hypähtäessä pöydänpäälle siinä samassa kun tämän isäntä vaan puoliveristä vastapäätä istahti, havitellen tuon repäisemään makkaraan yhä lyhentyvästä makkara köydestä. Mutta katsekontaktia hän ei Theoon kehdannut luoda tarkistavaa vilkausta enempää.
"Kätesi näyttää olevan kunnossa." Kisälli sanoi.
"...Kenraali nylkee minut jos tässä menee vielä kauaa suunniteltua pidempään."

//Kyllä! Löytää yheteisen kielen vielä//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Elo 2018, 00:35

Theo hymähti terävästi, naurahtaen, kun Aaron huomautti kuulleensa, että demonit valehtelivat. Totta kai se oli, toisinaan. Enkelinpennulla ei onnekseen ollut pahemmin kokemusta demonien suhteen, ainakaan niiden voimakkaiden ja vaarallisten suhteen. Xard saattoi kyllä valehdella ja aivan varmasti valehtelikin silloin tällöin, mutta muuten näkylasin pikkupiru oli harvinaisen vaaraton. Tai no, ainakaan Theodluinille tuo ei voinut tehdä mitään harmillista! Tietenkin pikkuhaukka oli silloin tällöin miettinyt, aiheuttiko pyhä verensä ja pieni auransa jonkinlaista kipua Xardille, mutta vielä tähän mennessä pikkupiru ei ollut valittanut, joten tuskin hänen pyhäpuoliveri oli pahaksi demoneille.

"No ei sattunut mieleen mainita. Muutenkin näkylasi on niin uusi kapistus minulla, etten aina muista sen olemassaoloa...", Theodluin vastasi Aaronille, "Sain sen Qiralta, kyllä. Kun lähdin Elwoodista. Se on yksi tapa pitää yhteyttä häneen. Xard voi viedä viestejä minun ja Qiran välillä, nopeammin kuin yksikään viestilintu voisi lentää", enkelinpentu kertoi kisällille, samalla kun näkylasia katseli kämmenellään, ennen kuin sen takaisin paitansa sisään ujutti, vajoten sitten omiin ajatuksiinsa. Haukankatse kääntyi tuijottamaan tyhjyyttä, Theon hiljentyen täysin, tummatukkaisen näyttäen siltä ettei edes ollut enää paikanpäällä. Kyllä hän kuuli ja näki kaiken ympärillään, mitä nyt keskittyi kokoamaan ajatuksiaan ja suunnitelmia.

Ne ajatukset jäivät kuitenkin kesken, kun Aaron puhui, mainiten, että puoliverisen käsi näytti olevan kunnossa.
"Haavani paranevat nopeasti... Kiitos lienee enkeliveren", Theodluin vastasi, ennen kuin Aaron mainitse kenraalin, joka varmasti nylkisi kisällin.
"Tuskin!", Theodluin naurahti, "Ennemmin hän nylkee minut, jos edes huomaa poissaoloani", Pikkuhaukka jatkoi.
"Turhaan murehdit omaa nahkaasi... Mutta, et taida vieläkään olla tietoinen siitä, missä lohikäärmeesi on?"


// Hirvee Gremlins Crypt Edition niistä kahdesta //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Ivy » 26 Elo 2018, 22:17

Theodluin selitti hänelle demonin tarkoituksen, varmentaen sen olevan peräisin tämän ottoäidiltä kylästä, joka omalla tavallaan kiehtoi Aaronin mielenkiintoa. Ehkä hän kävisi siellä joskus, kysyisi Theota näyttämään paikkoja tai jotakin. Olihan tulevan sotasankarin ja korkea-asemaisen sotilaan koluttava Cryptiä-- Paitsi mitä tuli näiden kyliäpäälikköjen tapaamiseen, Aaron ei mennyt takuuseen. Se oli ehkä vielä huono idea... Jopa hänen mielestä, toistaiseksi...
Xard itsessään oli kumminkin siis viestinviejä kiusankappeleena olemisen lisäksi... Ehkä se ainakin nyt pysyisi lasissa, mikäli tämän pelokkaaseen käyttäytymiseen häntä ja uhkausta kohtaan oli uskominen.
Kisälli kävi vuolaamaan makkarastaan ohkasia siivuja ja tarjosi niitä pienelle lemmikilleen, joka hotki aamiaistaan kurkku kohden kattoa alas ilman kunnollista pureskelua. Tämän takia tuo oli lihava, Aaron ajatteli hiljaa itsekseen samalla kun nosti jalkapohjansa vasten pöydän reunaa, kiikkuen ja kuunnellen matkakumppaniaan uutta palaa vuolatessa.

Enkeliveren... Aaron tunsi jonkun toisenkin tämänkaltaisen, jonka haavat parantuivat nopeasti kiitos jonkin "pyhän", mutta piti suunsa kiinni, katsahtaen sitten kulmiensa alta enkelipoikaan, joka vannoi joutuvansa nyljetyksi häntä ennemmin.
"Vai turhaan" Kisälli virnuili itsekseen, katsahtaen taas Taskariin kun viimeistä palaa tälle tikarinsa päältä tälle tarjosi.
"En yhtään sen tietoisempi mitä eilenkään." Haltijapoika vastasi mitä Lounatuulen olinpaikkaan tuli, purasten nyt oman osuutensa makkarasta.
"Ja minulta loppuu ideat. Hän tuskin on täällä vuorillakaan muiden seassa... Ja tapasin häntä lähinnä vain piilopaikassa." Aaron jatkoi ruokasuussaan puhuen ja kuuli kuinka vuoristo humisi ja kumisi sen sisällä piilevästä elämästä. Jos sen nyt kykeni erottamaan tuulen huminasta, joka kuului vaimeasti kaukaa suuren luolan suuaukolta.
"--Mutta nyt jos milloin olisi hyvä tilaisuus toimittaa hänelle viesti suurelta ja mahtavalta Oraakkelilta, mikäli jotakin sanottavaa on!" Kisälli huudahti kuuluvalla äänellä yllättäen, pään heilautuessa kodikkaasta syvennyksestä kohden pimeää luolaa, joka näytti ja tuntui heidän näkökulmasta ennemminkin kylmältä tyhjiöltä. Hänen lauseensa kaikui hetken, laantuen sitten hiljaisuuteen. Oraakkeli varmasti kuuli sen, mutta tuskin ainakaan heti välitti. Ainakin he olivat kuuluvasti hereillä, ellei herätyksestä johtunut mellakka ollut sitä jo selväksi tehnyt.
Tuskin tuolla oli edes sanottavaa tai mitään mielenkiintoa Lounatuulta kohtaan, mutta kuten sanansaattaja oli sanonut, häneltä loppuisi ideat ellei Marduk hänelle tämän olinpaikkaa myöntänyt.
Missä hän olisi, mikäli olisi lohikäärme?

"Ehkä hän ei huomaa sinun poissaoloasi, mutta kaitsijasi kyllä huomaa. Ja hän saattaa kertoa Dariukselle ja hän tuskin välittää suuresti, että vein hänen veljenpoikansa metsästämään lohikäärmettä ympäri vuoria" Aaron selitti, palataen takaisin mitä tuli heidän mahdolliseen kiipeliin. Hän ei kumminkaan ollut niinkään huolissaan, eihän hän tässä hätä ollut ja hän palauttaisi Theon ehjänä takaisin. Ainakin aikoi! Ehkä hän saisi vain vähän toruja ja perunoiden kuorimista mutta tämä matka olisi sen väärti.
Ehkä he eivät edes löytäisi Lounatuulta..? Ehkä he joutuisivat palaamaan kotiin takaisin tyhjin käsin, mutta se olisi silti ollut sen väärti. Tämä matka nätti pojan kanssa olisi silti ollut sen väärti syistä, muista kuin miksi he matkaan olivat lähteneet. Eikö? Nyt kumminkin piti katsoa, että se edes päättyisi hyvin.

Puutunut käsi, jonka päällä Theo oli maannut, lähti pistelemään ilkeästi, saaden kisällin
heilauttamaan kättään kärsivästi pariin otteeseen ärtyneenä saadakseen tunteen nopeammin ohi.
"Mikäli sikäli et aio valehdella" Haltijapoika myrähti, haluamatta ottaa esille matkakumppaninsa intiimisyyttä, tunsien tuon käsivarret yhä ympärillään. He olivat varmaan olleet niin useamman tunnin... Ja mitä enemmän hän tunsi ja muisteli, sitä kiusallisemmaksi hän olonsa tunsi, niin omasta kuin Theon hiljaisuudesta. Ei se ollut niin vakavaa, kuka nyt nukkuessaan huomasi miten itsensä asetti? Mutta silti Aaron ei päässyt sen ylitse, tottumattomana muutenkin ylimääräiseen kosketukseen jollei se ollu läppäisyä takaraivossa kylmempi.
"Äh! Erotettiinko sinut äidin tissistä liian aikaisin vai mikä hinku sinulla oli syliini?!"
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Elo 2018, 22:57

Theo mutristi pienesti huuliaan, Aaronin mainitessa häneltä loppuvan ideat sen suhteen, missä lohikäärmeensä mahdollisesti oli. Oraakkeli tiesi sen varmasti, mutta eriasia taisi olla, kertoisiko se ikivanha lisko heille sen. Eihän se Theodluinia varsinaisesti haitannut, jos he eivät Aaronin lohikäärmettä löytäisi, mutta jokin kertoi pikkuhaukalle, että kisälli tulisi siitä harmistumaan. Ehkä nuorempi oli huolissaan ystävästään, vaikkei sitä tietenkään myöntäisi ääneen. Varmasti Aaron myös kaipasi lohikäärmettään, jos nuo eivät kerta olleet pitkään aikaan tavanneet!
Haukankatse kääntyi suureen, pimeään tyhjyyteen, kun Aaron päätti seuraavat sanansa huutaa ja niiden avulla "houkutella" oraakkelia paikalle. Ajankiitäjää ei kuitenkaan näkynyt saatikka kuulunut, tuulen vain ujeltaen jossain kaukaisuudessa hiljaisuuden keskellä. Marduk oli kyllä paikalla, tai hänen valtava lohikäärmemuotonsa oli, mutta tyhjänä kuorena. Eikä sitä kivistä jättiä varsinaisesti erottanut luolasta mitenkään, puhumattakaan sitten pimeydestä joka koko komeuden verhosi...

Hetken hiljaisuuden päästä puhe kääntyi takaisin Dariukseen, Aaronin tällä kertaa mainiten myös Delathoksen, joka varmasti huomaisi pikkuhaukan poissaolon. Theo mietti asiaa hetken, kunnes kohautti olkapäitään kovin välinpitämättömästi.
"Tiedä häntä. Ehkä kapteeni huomaa poissaoloni, mutta eri asia on, välittääkö hän. Tuskin, tosin hän enemmän kuin varmasti haluaisi minut hankaluuksiin, joten siinä mielessä N'drayer saattaisikin kertoa Dariukselle katoamisestani", Pikkuhaukka selitti, "Mutta en näe syytä, miksi kukaan meiltä päitä irti repisi tämän takia, niin kauan kun molemmat palaamme ehjin nahoin takaisin kaupunkiin".

Theodluin ehätti nousta hitaasti jaloilleen ja ottamaan pari askelta kohden lattialuukkua, kun yllättäen Aaron kävi suunsa avaamaan ja palaamaan siihen yölliseen halailuun. Väsyneenoloisesti, nyt jopa osin nyreänä pikkuhaukka vilkaisi kisällin puoleen, tuhahtaen terävästi.
"Sinulla ei taida olla mitään muuta koskaan mielessä, kuin naisten rinnat?", Enkelinpentu huomautti, katsomatta tarpeelliseksi vastata mitään Aaronin tahdittomaan, todennäköisesti retoriseen, kysymykseen.
"Koita päästä siitä yli, emme me sentään seksiä harrastaneet — saatikka edes suudelleet. Ihmeen kiukkupussi...", viimeiset sanat tulivat lähinnä itsekseen mutisten, kun aamuun heräilevä puoliverinen jatkoi matkaansa lattialuukulle, sen lopulta avaten ja hetken pohdittuaan otti esiin pari tuoretta, kauniinpunaista omenaa, sekä vesileilin. Tai ainakin Theodluin oletti, että leilissä oli vettä. Tietenkään ei ehkä ollut hyvä idea syödä mitään maagisesta luukusta, mutta pikkuhaukka päätti ottaa nyt riskin, jotta saisi nälän pidettyä kurissa ja energiaa jaksaa päivää eteenpäin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Ivy » 30 Elo 2018, 13:21

Theodluin vastasi vastoin odotuksia takaisin hänen tahdittomiin kommentteihin niin, että se sai kisällin nyrpistämään nyt korvanpäihin asti punoittavia kasvojaan entisestään. Ehkä olivat! Ehkä eivät! Siihen haltijapoika ei tietenkään takaisin kommentoinut ja tuijotti tuota jäykän intensiivisesti, enkelipojan aamu äreissään käskiessä häntä yksinkertaisesti pääsemään öisen halailun ylitse ja vihjasi, että pahempiakin asioita olisi voinut sattua. Tai ei... Ei tietenkään olisi voinut, tuo pikemminkin vihjasi, että hän oli reagoinut kuin niin olisi käynyt! Seksin harrastaminen taikka suutelu oli kyllä ollut aika iso harppaus hänen itkustaan, mutta oli miten oli, Aaron oli lopettanut keikkumisen tuolillaan ja tuijotti nyt sanattomana nättipojan suuntaan. Vihaisen häpeissään tuon huomautuksen myötä.
Mutta se viha laantui melkein yhtä nopeasti kun se oli noussutkin, jättäen Aaronin nyt ennemmin vaikuttuneeksi, kuinka jyrkän napakasti Theo oli tulittanut takaisin.

Sisällä, kulmakurttuun jähmettyneen kuoren alla syntyi kolme tunnetta, jotka kisälli tunnisti. Enimmäkseen yllätystä toisen rohkeudesta vaan napauttaa takaisin, kuin hän olisi ollut se kohtuuton, samantien vakuuttaen jääräpäisen puusepänpojan siitä jopa. Ja siitä hyvästä pientä häpeää käytöksestään, joka puolestaan kirveli nenänpäässä ja kolmanneksi, hän ei voinut kuin huomata millaiselta Theo näytti äreissään. Tuohan... oli melkein söpö? Jollain lailla... Vähän niin kuin äreä orava tai vastaava kun siltä oltiin otettu käpy pois. Näin Aaron ainakin lisäsi nopeasti aatteidensa perään. Hän ei keksinyt mitään osuvampaa, ei oravatkaan olleet hänestä erityisemmin söpöjä, eläimistä joskus korkeintaan Taskari oli häneen sellaisen vaikutuksen tehnyt. Joka tapauksessa enkelipoika oli paljastanut itsestään uuden puolen, ja se oli hänestä söpö.
Sitä ei tietenkään keltakatseelle kerrottu, Aaronin tuntiessa itsensä säälittäväksi tuppisuuksi. Theo tuskin olisi edes arvostanut hänen mahdollisesti alentavan kuuloista huomautusta, tai sitten tuo saattaisi keksiä kiusata häntä moisesta tulevassa. Kisällin siniset silmät katsahtivat viimein hetkeksi muualle, antaen matkakumppanilleen rauhan palata ruokansa kanssa takaisin pöydän äärelle, huomaten vasta sitten Taskarin, joka oli jo hetken hänen polveen nojautuen ärissyt lisää sapuskaa.

"...Tehdään näin" Aaron sanoi viimein, rauhoittuneempana samalla kun vuolasi yhden viimeisen palasen makkarastaan ja nakkasi se jonnekkin kodikkaaseen syvennykseen, antaen Taskarin juosta ruokansa perään.
"Unohdan sen, jos sinä viet minut joskus kotikulmillesi." Kisälli jatkoi pienen sinisuomuisen ampaistua pois hänen ruokailuansa häiritsemästä.
"Ehkä ostan tuollaisen näkölasi demonin itsellenikin." Haltijapoika yritti rentouttaa tunnelmaa, löytäen samalla aasinsillan mystiseltä vaikuttavaan Elwoodiin. Se oli ehkä myös hiljainen anteeksi pyyntö, mikäli Theosta olisi ollut jotakin anteeksi pyydettävää.

//"I mean wat"//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Elo 2018, 21:55

Aaron hiljeni pikkuhaukan älähdyksen myötä, mikä oli enemmän kuin mieleen Theolle. Hän ei juuri nyt ollut valmis vänkäämään saatikka väittelemään mistään, enkelinpentu halusi vain syödä aamiaisensa rauhassa ja keräillä ajatuksiaan, ennen kuin pukeutuisi ja alkaisi miettimään, mitä seuraavaksi. Tosin, heillä ei tainnut olla sanomista sen suhteen, mitä seuraavaksi tapahtuisi? Kyllähän he voisivat koittaa lähteä pois luolasta, mutta oliko se fiksua? Ei, ei todellakaan. Heidän piti odottaa, että Ajankiitäjä palaisi paikalle, ennen kuin kaksikko matkaansa voisi jatkaa. Tietenkin, jos tarve vaati, voisi Xard heille apua hakea, mutta se ei ollut ajatus Theon mieleen. Ei hän halunnut taas vaivata Qiraa sen takia, että oli itse pinteessä tai toisessa. Jos hän koko ajan oli rääkymässä emohaukkaa apuun, miksei hän saman tien palaisi pesään ja pysyisi siellä, pois hankaluuksista.

Pöydänääreen palannut pikkuhaukka aloitti omenansa syömisen, tuijotellen lähinnä tyhjyyteen, kunnes se pistävä haukankatse kääntyi terävänlaiskasti Aaroniin, kisällin rikkoessa hiljaisuuden. Theo kohotti kulmiaan pienesti, Aaroni lupaillessa unohtavansa kaiken, jos enkelinpentu veisi tuon käymään kotikylässään joskus. Ehdotus kuulosti absurdilta pikkuhaukan mielestä, kuka nyt vapaaehtoisesti Elwoodiin menisi, ellei sattuisi itse olemaan kiinnostunut magiasta ja varjopuolesta?
"... No jos välttämättä haluat käydä Elwoodissa, niin käyhän se", Theodluin vastasi, saatuaan suunsa tyhjäksi, "Mutta demonia tuskin pystyt sieltä ostamaan — tai jos löydät kauppiaan, joka sinulle sellaisen möisi, en antaisi sinun ostaa sitä. Demoneihin ei kannata suhtautua kevytkenkäisesti, olivatpa ne kuinka pieniä tahansa".

"Sanoo puolienkeli, joka kantaa pientä pirua matkassaan, kuin mitäkin lemmikkiä", Kolmas ääni liittyi keskusteluun, kumisten luolassa rauhallisenmatalalta, kun Oraakkeli itse paikalle oli palannut. Takaisin valtavaan kehoonsa, makaillen sijoillaan pimeydessä. Theo tietenkin hätkähti Ajankiitäjän ääntä, sekä tuon auraa, joka koko luolan tuntui taas täyttävän, vaikkei tällä kertaa niin painostavalta tuntunutkaan.
"Mutta kaiketi veriperimäsi oikeuttaa sinut kohtelemaan epäpyhiä alempina olentoina", Archelaus lisäsi, Theodluinin pysyen lähinnä hiljaa ja tuijottaen tyhjyyteen, josta valtava ääni heitä puhutteli.



// SKFJAKFRHAWFAWFDAFWAW AARON :DDDDDDDDDDDDD EN KESTÄ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Ivy » 31 Elo 2018, 22:46

Nätti poika ei torjunut hänen ehdotustaan matkata jonain päivänä Elwoodiin, mutta kuulosti melkein siltä, ettei paikka olisi mitenkään näkemisen arvoinen. Ei ehkä jo maagille valmiiksi ja siksi luuli, ettei se olisi kiinnostava tavallisellekaan sotilaalle, mutta hän ei ollut tavallinen, omassa ylpeässä mielessään ainakaan. Ei hänellä ollut taipumusta taikaan juuri ollenkaan, mutta kyllä kylästä varmaan jotain trinkettejä löytyi, mitä tavallinen tallaajakin pystyi käyttämään. Näkömättömyyskoruja tai viittoja, ajatustenluku seerumeita, rakastumisen taikajuomia, parran kasvatus öljyjä... Hän halusi myös piruuttaan testata ennustajia, tuijottaa kristalleihin joista hän ei nähnyt mitään, katsoa paikallista juustovalikoimaa. Hänelle Elwood oli tummanpuhuva ja mysteerinen, miten häntä ei kiinnostaisi?
Vaaleakulma koheni Theon kumminkin sanoessa, ettei antaisi hänen ostaa demonia näkölasissa vaikka sellaisen löytäisikin. Aaron pidättäytyi tuhahtamasta, johtuen miten hän esimerkiksi näki Xardin, mutta ei suoriltaan halunnut juuri nyt vihjata ettei haukanpoikanen tietäisi mistä puhui.

Ei hän olisi kerennytkään, peremmältä luolasta kumpuavan äänen liittyessä keskusteluun, hätkäyttäen itse kunkin.
"Kappas..." Aaron kuiskasi säpsähdyksesä lähinnä itselleen hampaat irveessä, mutta katsahti sitten vaivihkaa ensimmäisenä Theodluiniin vain varmistaakseen, ettei Oraakkelin leveäperäinen aura jälleen kiduttaisi tätä. Onneksi tuo ei ainakaan vaikuttanut aikaista ärtymystään ja äskeistä säikäytystä kummoisemmalta ja sai osakseen kuunnella vain Oraakkelin piikittelyä, jota kisälli yritti seuraavaksi pimeydestä edes jotenkin erottaa. Ehkä Theo näki edes osan tuosta, haukankatseellaan, mutta tavallisella haltijalla ei ollut siihen mitään saumaa. Ei vaikka hän kuinka siristi silmiään ja nyrpisteli nenää.
"Huomenta!" Sanansaattaja päätti huudahtaa syvemmälle luolaan, tarkoituksensa saada huomio lähinnä häneen. Theo vaikutti jo rasittuneelta kun ei ollut päässyt edes heräämään kunnolla. Ehkä jollain lailla se laukaisi hänessä sen suojelusvietin, mitä kenraalin huoneessa oli syntynyt, vaikka tuskin tässä mikään oikea hätä oli. Silti tosin, hän halusi pitää Theon vielä mukanaan ja halusi minimoida sen tähden vahingon. Tietenkin hän halusi myös tietää koska he voisivat lähteä ja millaisen tiedon kanssa, joten yllytykselle ei ollut onneksi tarvetta.
"Joko täytit korun sieluilla?" Kisälli kysyi, yhä ääneen suuntaan puhuen samassa kun lähti kiikkumaan jälleen tuolillaan ja puraisten makkarastaan palasen.

//<33//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Elo 2018, 23:34

Theon katse käännähti Aaronin puoleen, kisällin päättäen ottaa ohjat keskustelusta ja avata suunsa. Hyvä sinällään, Theo ei olisi halunnut saatikka keksinyt mitään vastattavaa oraakkelille, eikä lohikäärme nyt näyttänyt häneltä vastausta kaipaavan, ei ainakaan ääneen sitä käynyt enkelinpennulta vaatimaan. Sen sijaan puoliverinen jatkoi varovaisesti omenansa syömistä, samalla kun kuunteli kisällin ja Ajankiitäjän sananvaihtoa.

Ajattoman huomio kääntyi viestinviejän puoleen, kun nuori hänelle huomenet toivotteli ja heti ensitöikseen kyseli, oliko oraakkeli jo täyttänyt hänen korunsa sieluilla. Kuten arvata saattoi, ei ikijätti pitänyt kisällin koppavansävyisestä tavasta puhutella häntä — tällä kertaa — ja ennen kuin Aaron vastausta saikaan, kävi Ajankiitäjä horjauttamaan kisällin tuolin sijoiltaan taaksepäin, koko komeuden kaatuen kera Aaronin rymisten luolanlattialle. Theodluin tietenkin hätkähti sitä näkyä ja ääntä, vilkaisten Aaronin puoleen yllättyneenä, kuitenkaan osaamatta yhdistää tuolin kaatumista Ajankiitäjän tekosiksi — olihan Aaron sillä tuolilla kiikkunut jo tovin, kenties viimein kisällin tasapaino petti ja mokoma päätti kaatua, juuri kun Ajankiitäjä oli sitä saapunut todistamaan.

"Istu kunnolla, äläkä kiiku kuin mikäkin pahainen kakara, vaikka sellainen vielä oletkin", Ajankiitäjä kumisi. Niitä sanoja seurasi terävä, suhahtava äännähdys, jonka seurauksena Viestinviejän kristallikoru lennähti vauhdilla pimeydestä päin Aaronin otsaa ja osuman myötä tipahti kiviselle lattialle kilisten.
"Se on täytetty", Vanhin jatkoi pimeydestään, "Ja vastaisuudessa emme anna sen tyhjentyä täysin", oli parempi täyttää kristalli, ennen kuin se täysin tyhjäksi pääsisi. Tämä ensimmäinen kerta oli erikoistapaus, vanhus kun oli halunnut, että viestinviejä saisi kuulla totuuden korunsa energialähteestä. Ja sitähän Marduk ei voinut vain kertoa ohimennen Aaronille, ei. Se piti kertoa mahdollisimman dramaattisesti, kun tilaisuus oli tullut.
"Käytä sitä vastaisuudessa viisaammin. Jos käytät sitä vielä päästäksesi nopeammin ulkohuussille yöpakkasilla, niin täytän sen seuraavaksi sukusi sieluilla", Vanhin lisäsi.
Theodluin pysyi yhä hiljaa, vaikka ei voinut sanoa pitävänsä Oraakkelin tavasta uhkailla viestinviejäänsä. Silti, ei hänen mielipiteellään tainnut olla nyt väliä eikä sitä varmasti kukaan kaivannut, joten parempi vain pysyä hissukseen ja keskittyä omenan syömiseen, pikkuhaukan siinä samalla tarkkaillen Aaronia, valmiina auttamaan nuorempaa jos tuo oli itsensä pahemminkin telonut tuolilla kaatuillessaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Ivy » 01 Syys 2018, 00:16

Aaron ei saanut edes rauhaa odottaa vastausta sen kummemmin, kun hän tunsi ylimääräisen voiman kaatavan hänet tuolin mukana selälleen, niin kuuluvalla kuin tuntuvallakin rysähdyksellä! Kisälli tietenkin rääkäisi, ensin säikähdyksestä ja pian perään kivusta, onnistuen kumminkin olla lyömättä päätään. Selässä, pepussa ja kyljessä jysäys kumminkin tuntui, jättäen haltijaklopin ähisemään kipuaan hetkeksi. Se oli Oraakkelin temppu, sen kisälli tiesi heti! Hän tiesi itse, ettei hänen tasapainonsa ollut mennyt pettämään, vaikka se siltä ehkä ennemmin näyttikin ja ajankiitäjä häntä kiikkumisesta moittikin. Kauaa hän ei tosin aikonut lattialla kitua ja jahka vain löysi kaatumisen jälkeen jälleen tasapinonsa, kokeili kisälli nousta pöytään turvautuen, vain saadakseen lentävästä korusta otsaansa, keskeyttäen nousun hetkelliseksi, kun otsaa piti jäädä seuraavaksi hieromaan.
Pahuksen hely kilisi vasten lattiaa, loistaen jälleen ehkä jopa kirkkaampana kuin mitä se oli uutena. Aaron tuijotti kapistusta terävästi ennen kun tuon käteensä poimi ja nousi viimein jaloilleen, kylkeään ja selkää kärsivästi hieroen.
Oraakkelikin taisi olla aamuäreä, vaikka tuskin edes nukkui! Muuta vikaa hän ei keksinyt, eihän hän ollut edes sanonut mitään!
Samalla kuului ohjeistusta miten korua tulisi jatkossa käyttää, yölliset huussireissujen mennessä samassa kieltoon... Hienoa, nyt Aaron ei voinut kuin tuntea, että häntä kyylättäisiin kun hän kävi tarpeillaan.

Uusin käskyihin tosin myönnyttiin, eihän muutakaan voinut ja merkiksi tilanteen ymmärtämisestä, Aaron ei käynyt vastaväittelyyn. Tiedä häntä tarkoittiko tuo hänen sukunsa sieluilla joitakin muinaisjäänteitä vai meinasiko tuo jotain brutaalimpaa, kisälli ei tiennyt eikä kyllä halunnutkaan tietää, suoristautuen nyt paremmin selkä naksahtaen.
Hän ei myöskään pitänyt, kuinka ajankiitäjä ei näyttäytynyt heille. Hän tunsi itsensä liian pieneksi puhuessaan pimeydelle, suurelle äänelle vastaillen, mutta vaikutti siltä ettei vanhusta kiinnostanut heidän vuokseen käydä muotoa vaihtamaan.
"...Entä ystäväni?" Aaron kävi jomotuksessaan, pöydän reunaan vielä nojautuen kysymään ja huomasi sivusilmällä kuinka Taskari kaivautui hänen reppunsa sisuksiin.
"Lounatuuli? Missä hän on?" Kisälli uskaltautui jatkamaan, sinisten silmien noustessa jälleen vanhimman suuntaan.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Syys 2018, 01:21

Jahka kaltoin kohtelustaan toipui, kävi puusepänpoika kyselemään siniharjaisen lohikäärmeensä perään. Pimeydestä kumisi huvittunut naurahtelu pojankoltiaisen sanojen perään.
"Ystäväsi. Suloista, kuinka uskot Garujarin olevan ystäväsi", ääneen vanhus päivitteli tyhjyydestään, haluten jälleen vain sekoittaa haltiaklopin ajatuksia ja saada tuon miettimään asioita vainoharhaisesti.
"Haluatko oikeasti löytää "ystävän", joka ei ole sinua kaivannut tai yrittänyt tavoittaa näiden vuosien aikana?", Ajankiitäjä jatkoi, liikauttaen pienesti valtavaa ruhoaan, jonka johdosta koko luola tuntui tärisevän hetken ja tyhjyydestä jyrisi kivinen ryminä, "Ystävän, jonka näkeminen saattaa tuoda teille hankaluuksia. Oletko harkinnut, miten esikuvasi reagoi, kun saa kuulla, että kävit tervehtimässä petturia, joka oli osasyy hänen kumppaninsa sokeutumiseen", lohikäärme jatkoi, tietenkään jättäen kertomatta sen, että hän itse oli se suurin syy, miksi Winderin pikku salarakas oli nykyään sokea.

Theodluin jatkoi hiljaisuuttaan, jäämättä sen pahemmin miettimään mahdollisia ristiriitoja Aaronin ja siniharjaisen lohikäärmeen — Lounatuulen... vai Garujarko tuon nimi nyt oli? — välillä. Pikkuhaukka päätteli kuitenkin oraakkelin sanoista, että tuo aikoisi kertoa heille lohikäärmeen sijainnin. "Kun saa kuulla, että kävit" - ja niin edelleen. Eli Oraakkeli tiesi, että he tulisivat tapaamaan Lounatuulen. Ja tiesi myös, että Winder saisi siitä kuulla, jotain kautta... Se ei tietenkään kuulostanut hyvältä puoliverisen korvaan, setänsä varmasti pieksisi heidät petipotilaiksi, jos kaksikko tämän "petturin" tapaisi. Mutta se olisi sen ajan murhe, ainakin Theon mielestä.
Haukankatse kiinnittyi kuitenkin tyhjyydestä lähemmäs lipuvaan kirjekääröön, kun syvennyksen valo otti yltääkseen valkeaan kääreeseen. Toisin kuin Aaronin kristallikoru, tämä käärö lipui paikalle kaikessa karmeassa hitaudessaan ja laskeutui kevyesti pöydänkannelle.

"Löydät "ystäväsi" rannikolta, kauas etelään näiltä vuorilta. Karikkoiselta rantaviivalta", Marduk lopulta vastasi Aaronille, samalla antaen mentaalisen kuvan pojan päähän siitä paikasta, josta he tulisivat löytämään siniharjan. Harmaalta, lumiselta rantaviivalta, missä tuuli puhalsi kylmästi mereltä, tumman aallokon lyöden vasten sorahiekkaista rantaa.
"Otat tuon kirjeen matkaasi. Annat sen Aeschylukselle. Tiedät kyllä kuka hän on, kun näet hänet. Jos et, kyselet paikalle saapuvilta, kuka heistä kantaa tuota nimeä".


// Ja siin kirjees luki että //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Ivy » 01 Syys 2018, 02:39

Vanhin kävi samassa nauramaan ilmavirta melkein väristen hänen kysymykselle ja sanansaattaja pystyi lukemaan sen pilkalliseksi, säväyksen verran ainakin. Oraakkeli kävi pönkittämään tämän, kutsuen Lounatuulta nimellä, jota Aaron ei ollut ennen kuullut. Tuo oli ollut tasan Sigrud tai Lounatuuli. Mutta lohikäärmeet usein omasivat monta nimeä, eikä Aaron kyennyt muuta kuin painaa sen mieleensä, nostaen kaatuneen tuolin ja peppu tömäisten käyden siihen istumaan, tuntien samassa luolan jyrinän ja sitä pian seuraavan, huonon olon vatsanpohjassa tietäessään, ettei tulisi nauttimaan kuulemastaan. Ajankiitäjä kyseenalaisti ystävyyden, vedoten siihen, kuinka tuo ei ollut näkyvästi häntä kaivannut tai yrittänyt tavoittaa. Olihan se totta, mutta miten petturi olisi voinutkaan kun hän eleli haltijoiden keskuudessa niin visusti, eihän hän ollut edes antanut tuolle mahdollisuutta siihen!
"Ei hän olisi voinut!" Kisälli ärähti, provosoituen jo, mutta tukki kitansa vanhimman jatkaessa, tuoden esille kuinka tuon näkeminen saattaisi tuoda heille hankaluuksia, pointti jonka Aaron myös tiedosti, mutta jonka seurauksia ei niinkään ajatellut. Ei hänen tarvinnut? Ei hän aikonut kertoa, muut elivät uskossa, että hän oli toimittamassa viestinviejän virkaa! Ei tapaamassa Sigurdia.
"Hän--! Äh..." Kisälli olisi halunnut vänkätä vastaan mitä hänen esikuvansa reaktioon tuli, näin kun kumminkin alkoi ajattelemaan moista mahdollisuutta, mutta ei loppujen lopuksi tiennyt miten tuo reagoisi. Darius tiesi hänen suhteesta Lounatuuleen, eikä ollut siihen mitään sanonut! Tämä saattoi tosin johtua Eliitin mahdollisesta, salaisesta toivosta, ettei hänellä ollut edes aikeita löytää "ystäväänsä" tämän karkoituksen jälkeen. Aaron ei tiennyt, eikä hän tulisikaan tietämään, vaikka päänsä puhki pohki, mutta ajankiitäjä oli saanut hänen rataksensa pyörimään vain lyödäkseen tyhjää ja aiheuttamaan turhaa ahdinkoa...

Alas lattainrajaan valunut katse nousi kääröön, joka lopui heidän luokse kuin aaveen tuomana, laskeutuen lopulta pöydälle heidän keskelle. Käärön sijaan hän tosin näki pian paikan, mistä vanhin hänelle kertoi, paljastaen Sigurdin olinpaikan... Hänellä oli haju miten päästä sinne. Hän oli kertaalleen käynyt muissa viestitehtävissä sen lähistöllä, joten ei heidän tarvinnut liiaksi enää kävellä. Samalla siellä, hänen tulisi antaa kirje nimelle, jota hän ei tiennyt, mutta tiesi ettei enää puhuttu Lounatuulesta... Kuka se oli tai mikä se oli, Aaron ei perustanut ylimääräisestä läsnäolosta, mutta ei käynyt valittamaan, nyt hän tiesi mistä löytää Lounatuulen!
Samassa mielikuvat paikasta haihtui, saaden kisällin pudistelemaan päätään ja hieraisemaan silmiään, ennen kuin nousi kääröön tarttuen, katsahtaen sitten Theohon, joka oli syönyt omenaansa mahdollisimman alhaisella profiililla.

"Syö tienpäällä, vaatteet niskaan nyt." Kisälli kävi ohjaamaan, haluamatta enää jäädä luolaan hetkeksikään pidempään. Aaron kävi pakkaamaan reppuaan hillityn vihan vimmalla ja repimään viestinviejän kamppeita ylleen, hupun korvien päälle vetäisten. Hän oli ollut niin varma ja huoletonkin, mutta Marduk oli saanut hänen päänsä tuntemaan sekaiselta. Ehkä hänen pitäisi ajatella mahdollisuuksia etukäteen... Peitetarinoita, valheita. Toisaalta taas hän ei halunnut mennä liian pitkälle idolinsa vedätyksessä ja pettää tuon luottamusta mikäli tämä välitti. Se olisi hänen henkilökohtainen loppunsa. Ehkä hänen olisi pitänyt kysyä lupa..? Theo itsekin oli sanonut, että tuskinpa kumpikaan heistä selkään saisi, mikäli ehjänä kotiin pääsivät, mutta kumpaa ääntä sitä nyt uskoisi.
Raskas reppu nostettiin ylös selkään pienellä ähkäisyllä. Kaatuminen tuntui yhä, mutta hän kovistelisi sen unholaan nopeasti. Käärö sujautettiin kaula-aukosta sisään ja Taskarin hän tiesi olevan jo ennestään mukana.
Ajankiitäjä tuskin kaipasi sen kummempia hyvästejä, tehtävän ollessa jo selvä. Sanansaattaja katsoi, että kaikki oli vielä mukana ja että Theollakin oli kaikki kasassa, ennen kuin lähestyi tätä ja otti tätä käsivarresta kiinni.
"Käytämme sielun mikäli et halua kiivetä alas" Aaron sanoi esittäen retorisen kysymyksen, antaen tuolle samassa varoituksen, että nyt lähdettiin.
----------------------------

Ulkona oli kohta piakkoin jo kirkkaan valoisaa. Aurinko oli noussut melkein ylös asti ja kuinka se lähestulkoon sokaisikin, kun kaksikko ilmestyi väreilevän ilman keskelle, lumen jalkojen alla narskuen kuuluvasti, varsinkin kun kisälli oli menettää tasapainonsa loivassa älämäessä reppunsa kanssa.
Hän ei kuitenkaan kaatunut, mutta tiputti tavaransa heti ja kävi hengittämään raskaasti kylmää talven ilmaa. Se tuntui hyvältä, se ruokki häntä, se oli paksua ja hyvästä!
Myös luonnon avaruus ja valo tuntui hyvältä ja selkeät äänet heidän ympärillään, mukaan lukien vesiputous heidän edessään, joka oli suurimmaksi osaksi päältä jäätynyt mutta virtasi yhä.
Kyllä, he olivat syvän rotkon lähettyvillä jonka alla virtasi joki, joka taas virtasi suoraan mereen, mutta he eivät pääsisi sitä seuraamaan, vaan he joutuisivat ylittämään rotkon suuren, kaatuneen puunrunkoa pitkin.
"Rannikko... Rannikko on lähettyvillä" Aaron henkäisi, tuntien itsensä melkein hengästyneeksi vuorien ohuen hapen jälkeen.
"Vein viestiä kerran Oraakkelin kaheleille, tuonne päin metsää, mutta tiedän, että ylitettyämme kannon näemme reitin, jonka hän minulle näytti.",

"Joten... Joten jos N'drayer kysyy, niin vein sinut katsomaan vesiputousta." Kisälli sanoi vielä ennen kuin kyykistyi ja katsoi rotkon ylitystä heidän edessä.
"Se ei ainakaan olisi täydellinen vale" Haltijapoika jatkoi, ajankiitäjän tuoman paranoian pitäessä yhä otteensa.

//TÄYDELLINEN!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Syys 2018, 19:36

Archelaus ei sanonut enää mitään, vanhuksen jääden hymisemään pimeyteen, antaen haltiakaksikon nyt keskittyä lähtöönsä. Mitä nopeammin nuo lähtisivät, sitä pikemmin hän pääsisi jälleen omaan rauhaansa, vaikka kieltämättä Ajankiitäjää olisi kiinnostanut leikkiä vielä pidempään Winderin äpärän kanssa. Mutta, sille koittaisi aika vielä joskus toisten.

Theodluin vilkaisi Aaroniin, kisällini ilmoittaessa heidän lähtevän nyt heti liikkeelle. Tietenkin puoliverinen olisi halunnut syödä rauhassa aamiaisensa, mutta sen sijaan että olisi vastaan alkanut väittämään, nyökkäsi Theo nopeasti ja kävi pukemaan vaatekerraston ylleen, siinä samalla viimeistellen toisenkin omenoista, jonka oli ottanut lattialuukun alta. Tavarat pakattiin mukaan ja kun Aaronin pikku lohikäärmekin oli matkassa, oli aika poistua paikalta vähin äänin. Enkelinpennusta tuntui hieman röyhkeältä vain lähteä, eikä edes kiittää yösijasta, mutta Haukansilmäinen katsoi paremmaksi pysyä yhä vain hiljaa, ties vaikka olisi pahoittanut Aaronin mielen jos Oraakkelia olisi kiittänyt tai aiheuttanut jonkinlaisen sanasodan sillä, että suunsa edes avasi. Aaronin retoriseen kysymykseen nyökättiin vain terävästi ja ennen kuin siinä muuta ehti tapahtuakaan, oli kaksikko kadonnut luolansyvennyksestä, joka heidän poistumisen myötä pimeni täysin, takan ja kynttilöiden sammuen sen sileän tien.

Ulkona aurinko oli kohonnut jo korkealle, päivänvalon tuntuen jopa sokaisevalta Haukansilmäiselle, luolan hämäryyden jäljiltä. Theo joutuikin hetkeksi sulkemaan silmänsä ähkäisten ja hakemaan tasapainoaan kylmässä hangessa, samalla kun pureva pakkanen kävi pistelemään poskiin. Hetken silmiään räpytellen pikkuhaukka haki näköään takaisin päivänvalossa, vilkaisten lopulta Aaronin puoleen kun tuo kävi kertomaan rannikon olevan lähettyvillä. Kuulemma viestinviejä oli käynyt täällä päin valtakuntaa ennenkin ja täten osasi sen verran reittiä kertoa. Ilmeisesti Oraakkeli oli kertonut Lounatuulen sijainnin Aaronille jotenkin luolassa, kenties telepaattisesti? Oli miten oli, hyvä vain, että heillä oli jälleen suunta tiedossa!

"... Tai miksi en vain kertoisi, että veit minut katsomaan merta", Theodluin vastasi lopulta Aaronille, kun kisälli koitti keksiä peitetarinaa pikkuhaukalle kerrottavaksi, "Sitä paitsi häntä tuskin kiinnostaa tietää, jätin hänelle lähtiessä lapun, jossa kerroin lähteväni kanssasi "retkelle". Se on varmasti tarpeeksi tietoa hänelle", hän jatkoi, yhtälailla katsellen alas rotkoon, pohtien oliko tukin yli käveleminen kovin fiksu saatikka turvallinen idea... Tukin päällä oli lunta, sen pinta oli aivan varmasti jonkinlaisen jääkerroksen peittämä, joten liukastumisvaara oli suuri.
"Miksi et siirtänyt meitä toiselle puolelle rotkoa jo valmiiksi?", Enkelinpentu kävi tiedustelemaan kulmiaan kohottaen, "Vai halusitko välttämättä leikkiä hengellämme rotkonylityksen suhteen?"


// How to get ur messenger killed in one easy step //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Ivy » 01 Syys 2018, 20:42

Tuntui niin hyvältä olla pois luolasta! Aaron olisi voinut ottaa kourallisen lunta ja tahkoo sitä kasvoihinsa lisävirkistykseksi, mutta tyytyi kumminkin vain kylmään ilmaan ympärillään ja vesiputouksen solinaan. Theo ehdotti kumminkin vesiputouksen sijaan, että he sanoisivat menneensä katsomaan merta. Se oli kieltämättä paljon hienompaa, meren ollessa harvinainen näky lähes kaikille, jotka asuivat visusti poissa mantereen reunoilta. Aaron itsekin oli lukenut siitä vain kirjasta, nyt kun ajatteli...
Delathokselle kuulemma riittäisi muutenkin vain sana "retki", kuten enkelipoika oli viestiin tälle kirjoittanut. Hyvä vain, sekään ei olisi vale, tämähän oli melkoinen retki.
"No siis todellakin! Hengellä leikkiminenhän on intohimoni." Kisälli vastasi sarkastisesti ja kömpi pystyyn polvistaan tukea ottaen ja asteli sitten tuon vierelle, katsomaan itsekin rotkon reunalta pudotusta.

..Theon kysymys ei ollut perätön, pudotuksen ollessa tarpeeksi pitkän ainakin luiden katkaisuun, ellei sitten osunut hyiseen, virtaavaan veteen. Kummastakaan tuskin niin vain selvisi hengissä, varsinkin jos he molemmat menisivät ja tippuisivat.
"No, näetkös-- Tietenkin koska en ole käynyt toisella puolella." Aaron hönkäisi vastapuolta viittoen. Hän olisi varmaan pystynyt kuvittelemaan siirron toisellekin puolelle ihan turvallisesti, mutta ei ollut lähtö tähinöissään ajatellut asiaa niin perusteellisesti.
Tästä hyvästä he saivat siis ylittää sen jalan... Tai uhrata jonkun avuttoman sielun vain lyhyeksi matkaksi.
"Sitä paitsi, koru siirtää avaraan maastoon vähän arvaamattomasti, olisimme voineet siirtyä tuohon... Tai tuonne, tai sitten vaikka suoraan rotkon yläpuolelle." Haltijapoika osoitteli eri ilman suuntiin, vetäen sitten yhden lyhyistä miekoistaan esiin ja nosti toisen jalkansa nojaamaan paksun sillan reunalle, nostaen siten itsensä sen verran, että pääsi nojaamaan eteenpäin ja huitomaan lunta pois puunpäältä ja koputtelemaan tämän kaarnaa.

Tietenkin se oli jäässä, ei sellaisessa näkyvästi paksussa, ainakaan ensiaskeleilla, mutta vesiputouksen vesi oli saattanut kostuttaa sitä keskitein enemmän ennen jäätymistään. Sanansaattaja hypähti alas ja vislasi sitten reppunsa suuntaan, saaden pienen lohikäärmeensä rääkäisemään ja kurkistamaan sirisimmuin ulos repusta. Kisälli nyökkäsi tätä tulemaan olalle, saisi sitten olla vaikka hupun suojissa mikäli halusi, tuon liikunnan saadessa jäädä toissijaiseksi.
"Ylitys on repun kanssa liian vaarallista, jätän sen suosiolla tänne... Haen vaikka tulomatkalla." Aaron selitti, irvistäen pienesti kun sinisuomuisen pienet naskali kynnet kävivät hänen vaatteita pitkin kiipeämään aina niskavilloihin asti, hupun sisälle. Taskari piti omia, väsyneen iniseviä haukottelu ääniä ennen kuin asettui, kisällin katsahtaessa sitten Theoon.
"Mutta sinähän olet ketterä jaloistasi muutenkin, pääset yli varmasti ihan vaivatta." Aaron hymyili rohkaisevasti kohden matkakumppaniaan, vakuuttuneena tämän ylityskykyyn. Olihan tuo ojan yli kevyesti aikaisemminkin hypännyt ja tuo rotko oli... vain... vähän isompi oja, jos niin vain asennoitui...
Sen yli ei tosin aiottu hypätä.
"Ja en minäkään toivoton ole, sitä paitsi minulla on ihan omanlainen henkivakuutus." Kisälli pisti miekkansa takaisin tuppeen ja nousi nyt hypähtäen puunrungonpäälle molemmin jaloin, nousten testaamaan tasapainoaan sen päällä.
"Nimenomaan siis Ajankiitäjältä, kuuluu työn etuihin ... Et sattunut ottamaan köyttä mukaan?" Aaron kysyi, olkansa yli alas vanhempaansa katsahtaen.
"Voisimme sitoo sillä toisemme yhteen."

//Indeedly//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Syys 2018, 21:51

Aaron antoi nopeasti kuulua selityksen sille, miksi he olivat tällä puolen rotkoa, eikä sillä, jonne heidän pitäisi päästä. Ja järkeenhän se kävi, tuskin taikavoimaton kisälli nyt sentintarkkuudella osasi itseään ja seuraansa siirtää paikasta toiseen, tärkeintä lieni että päästiin edes jotenkuten sinne päin, mihin piti. Lieni myös hyvä kiittää onnea siitä, etteivät he tosiaan rotkon ylle olleet ilmaantuneet, sehän vasta olisi ollut surkea loppu tälle pikku retkelle.
Silti, rotkon ylittäminen ei houkutellut varsinaisesti. Pikkuhaukka katselikin osin huolestuneena Aaronia, joka tukkia kävi testailemaan miekkansa kera, näyttäen kovinkin päättäväiseltä sen suhteen, että he menisivät tästä yli. Tutkittuaan ylitysreittiä, päätti Aaron jättää reppunsa suosiolla selästään, mainiten nappaavansa sen matkaan heidän palatessa. Theo pyöräytti pienesti silmiään, mutisten jotain turvallisemman reitin etsimisestä, mutta ei alkanut vastaan väittämään — sitä paitsi Aaronin päätös repun jättämisestä oli harvinaisen fiksu, tuohan oli kantamuksiensa kanssa koko ajan kaatuilemassa.

"En sattunut
", Theo vastasi kisällille, kun tuo köydestä kyseli, "En ajatellut, että joutuisimme kiipeilemään tai korkeuksia uhmaamaan... tai toisiamme sitomaan...", puoliverinen mutisi, astellen lähemmäksi kielekkeen reunaa, vilkuillen arvioivasti vuoroin pudotusta ja vuoroin tukkia.
"Et sitten tipahda", Enkelinpentu vielä huomautti Aaronille, ennen kuin käveli itse tukin ääreen ja siinä samalla muutti muotonsa nelijalkaiseksi, valkeaksi koiraksi, vaatteiden ja kantamusten sulautuen siihen illuusioon mukaan. Tässä muodossa oli niin paljon helpompi pitää tasapainoa yllä ja koiran tassut ottivat tukevamman otteen lumisesta tukista, kuin kengät, joiden pohjassa pitoa ei hirveästi ollut.
Koira vilkaisi kulmiensa alta kisälliin, hypähtäen tuon perään tukille ja iski ahterinsa alas, indikoinen näin että Aaron saisi ylittää tukin ensinnä, hän tulisi perästä. Ties vaikka mokoma ei heidän molempien painoa kestäisi kerralla.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Ranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron