Dragon hunt continued


Laajat hiekkarannat reunustavat merta. Rantaviivaa tuntuu jatkuvan loputtomiin ja ranta onkin mainio paikka viettää kesäisen lämpimät päivät rentoutuen auringossa.

Valvoja: Crimson

Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3856

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Ke Syys 05, 2018 10:04

Re: Dragon hunt continued

Omaniron


Pitkän talven myötä henki oli siirtynyt kaukaa ulapalta taas lähemmäs rannikkoa palvelemaan kalastajia, jotka näin hyisillä keleillä eivät hirveän pitkälle lähteneet veneineen seilaamaan kylmyyden tähden. Toisin oli kesäisin, valtavienkin merialusten seilatessa verkkoineen kaukana mantereesta suurten kalaparvien perässä, kun ei tarvinnut murehtia kylmyydestä ja sen tuomista vaaroista. Silti, Omanironilla riitti aina tekemistä ja tutkittavaa, eikä edes kylmin pakkanen ja tuiverrus toisinaan pidätellyt vedenhenkeä pelkästään suolaisessa vedessä. Nytkin tuo humanoidina istui romahtaneen jäätikön reunalla kuin keskellä ei mitään vailla huolenhäivää, katselemassa pilvien nopeantasaista kulkua taivaalla samalla kun merihevosensa pujottelivat kilpaa pienien laajasta ranta jäätiköstä irronneiden lauttojen ympärillä.
Talvi oli saanut Sigmirin myös muistelemaan useammin myös siniharjaista lohikäärmettä, jonka avustuksella hän oli takaisin mereen päässyt. Harvoin Omaniron vaivasi ulkopuolisilla tahoilla päätään, mutta Garujarille hän oli antanut jotain erityistä - nimittäin yhden mustista helmistään, joita vedenhenki kasvatti jopa vuosia syvällä meren pohjamudissa, joista niitä ei kykenisi kukaan muu kuin hän löytämään. Tietysti siniharja oli odottanut milloin Sigurd olisi häntä kutsunut sillä luokseen, välillä käynyt pälyilemässäkin sen samaisen joen alkulähteillä jossa he olivat viimeksi erkaantuneet toisistaan, mutta ehkei hänen olisi pitänyt odottaa sen tapahtuvan vielä lumien ollessa maassa, vaan joskus kesäniittyjen vihertäessä. Sitten, kun rannikollakaan ei ollut enää niin kamalan kylmä. Vaikka tuskin se kylmyys lohikäärmettä varsinaisesti haittasi, mutta kenties Sigurd vietti talveaan jossain kaukana suojaisessa sisämaassa, kuten moni muukin teki?

Oliko se sitten silkka sattuma, vai reagoiko tumma helmensä myös Sigmirin ajatuksiin, tunsi vedenhenki yllättäen kuitenkin uuden väreen aallokosta. Kutsun helmeltä, joka oli juuri laskettu veteen jossain rannan tuntumasta, kohmeisten punaisten hiuksien kehystämien kasvojen kääntyessä vilkaisemaan samaiseen suuntaan. Ei kai kukaan olisi suotta heittänyt sellaista arvokasta lahjaa hukkaankaan, Omanironin haluten uskoa todellakin kyseessä olevan Lounatuulen.
Erityisen helmen ja sen kantajan kutsun.

Vedenhenki lipuikin jäältä takaisin veteen, valtavan pyrstönsä korvaten humanoideille tyypilliset kinttunsa, siinä missä punertava pehko vaihtui tummansiniseen jälleen taianomaisesti märäksi muuttuessaan. Jos päänsä olisi kehdannut laskea jäiseen veteen ja kyennyt kuohuvasta aallokosta kuulemaan ylitse, olisi saattanut rantavedestä erottaa kumman sointuvan, matalan värisevän laulannan, joka selvästi kuului jollekin suuremmalle mereneväkkäälle. Se olisi varmaan säikäyttänyt monet tiehensä, muttei kuitenkaan hippokamppeja, jotka siihen yhtyivät vinkumaan kuin delfiinit konsanaan isäntänsä matkaan lähtien kirmaamaan kohti rantaviivaa.
Vaikkei kiirettä pitänytkään, ei Sigmirin kokoiselta hirveän kauaa vienyt taittaa toisille uskomattoman pitkiä matkoja varsinkin kun saattoi eteenpäin kiitää esteettömässä ympäristössä ongelmitta. Pienempi merenväki väisti alta aikayksikön Omanironin tieltä kauemmas, puhumattakaan sitten äänekkäästä hippokamppi laumasta, jotka varmaan ennemmin muistuttivat kalaparvia ajavalta delfiini laumalta kun ne säntäsivät eteenpäin miten sattui, rohkelikkojen jopa hypähdellen pinnan yläpuolelle vinkaisemaan välillä. Ehkä se oli yksi ensimmäisistä hyvistä merkeistä Helmienherran läsnäolosta, kun eväkäs seurasi mustan helmen väreilyä aivan syvempään rantaveteen saakka. Se aisti ylempää väkeä. Ei vain yhtä tosin, vaan peräti toisenkin, ja kolmannen. Neljännen, sen pienimmän aurankaltaisen Sigmir havaitsi myös lopulta kun lähemmäs saapui kalan kehonsa vatsan alkaessa laahata jo pitkin pohjahiekkaa, kiviä ja simpukoita ja matalan leviä, kun helmipaimen pysytteli visusti pinnan alapuolella tarkkailemassa tilannetta. Yksikään noista ei tosin ollut yhtä iso kuin minä meripeto oli Sigurdin oppinut tuntemaan, yhden auroista kuitenkin muistuttaen häntä vanhasta ystävästään. Vai tuliko sekin tunne vain helmestä, jonka vaisun hohteen siniharja näki rantavedessä? Ehkä helmi oli varastettu Lounatuulelta ja lohikäärme oli joutunut kertomaan sen salaisuuden toisille?

Vedessä hohtavien silmiensä loisteen saattoi varmaan pimeästä vedestä erottaa pinnalta käsin, siinä missä tummansinisten turhanpitkien hiuksiensa latvat nousivat väkisinkin vedenpinnalle Sigmirin huomaamatta. Taisipa matalammalle sopivasti lyövä, ulapalta rannalle kulkeutuva aaltokin paljastaa pilkkeen siitä valtavasta mustasta, sekä kirjavan hohtavasta selkäevästä, ja herkemmin henkien läsnäoloa aistivat yhtälailla varmaan kykenivät Aearionin aistimaan lähistöltä. Pinnalle mokoma ei kuitenkaan kehdannut vielä näkyville nousta, ties vaikka kyseessä olisi ollut ansa ja hän olisi saanut keihäästä tai harppuunasta päin näköä heti kun kehtaisi paremmin näyttäytyä muukalaisille! Sen helmensä hän kyllä halusi takaisin jos se rannalle oli hylätty – mutta miten sen olisi ehtinyt matalikosta nappaamaan ilman, että nuo rannalle tarkoituksella leiriytyneet olisivat häntä huomanneet? Vai olisiko vain pitänyt paiskautua rannalle, napata helmi, säikäyttää muukalaisten joukkio ja sukeltaa sitten äkkiä takaisin syvänteisiin turvaan?
Jonkin sortin uteliaisuus lopulta vei kuitenkin voiton, Omaniron hetken harkintansa päätteeksi suostuen kurkistamaan pinnan toiselle puolen hiljaa ja todella varovasti. Käsillään tuo meripeto työnsi itsensä ylemmäs nähdäkseen kaksi haltianuorukaista sinertävän nuotion äärellä ja valkeisiin sonnustautuneen sinitukkaisen - joka kyllä näytti kovin tutulta tapaukselta – Sigmirin jääden vaiti seuraamaan pinnankulkijoiden tekemisiä keltaiset silmänsä liikkeitä tarkoin seuraten.



//Kun double trouble ei enää riitä, niin tehdään siitä tripla!//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13928

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Syys 06, 2018 8:02

Re: Dragon hunt continued

Theodluin katseli siniharjan perään mielenkiinnolla, huomion kuitenkin kääntyen Aaroniin tuon kysymyksen myötä. Kisälli aprikoi, olisikohan tämä Sigmir sama kuin Aeschylus, mihin Theo saattoi vain kohauttaa olkiaan pienesti.
"Ehkä... Täytyy kysyä, kun hän saapuu", Pikkuhaukka tuumi, lisäten kuitenkin nopeasti, "Tai ehkä on parempi ensin tutustua hieman. Ties vaikka nimi olisi salainen, eikä Sigmir pidä siitä, että me tiedämme sen".
Mitä totuuteen tuli, ei enkelinpentu voinut kuin hymyillä pienesti, pahoittelevasti Aaronille.
"Totuus tulee julki ennemmin tai myöhemmin", Pikkuhaukka hymähti matalalta, "Lienee parasta, että hän kuulee sen sinulta, kuin jonkun muun kautta, eikö?", hän jatkoi, "Ehkä se ei ole tämän tapaamisen aihe, mutta jos vastaisuudessa aiotte pitää yhteyttä, kannattaisi sinun kertoa se hänelle".

Hetken helmeä vedessä liotettuaan nousi Sigurd ylös ja ujutti aarteensa takaisin taskunpohjalle. Lohikäärme ei vielä nähnyt vedenhaltijaa, mutta saattoi aistia tuon lähestyvän. Ja kyllähän sen näki, kun kauempaa alkoi erottumaan hippokamppi lauma, joka lähemmäksi suuntasi. Kerta lohikäärme oli jo tietoinen Sigmirin "lemmikeistä", ei ollut vaikea arvata, ketä nuo merihirviöt seurasivat.
Siinä missä Sigurd odotteli tyynenrauhallisena sijoillaan, nousi Theodluin sijoiltaan huomatessaan lähestyvän joukon. Mahdolliset keskustelut Aaronin kanssa jäivät siihen, pikkuhaukan loikaten istuinsijansa yli ja harppoen lähemmäksi rantaa. Ei hän ollut koskaan nähnyt mitään tuollaisia olentoja, joten tietenkin hippokampit kiinnostivat nuorta maagia. Puhumattakaan sitten siitä lähestyvästä, suuremmasta aurasta, jonka omistajaa ei vielä näkynyt meren tummien aaltojen alta. Ei ainakaan enne, kuin huomasi ne silmät, jotka erotti juuri ja juuri aaltoilevasta merestä. Ja ne nähdessään Theodluin päätti suosiolla pysyä kauempana, vaikka tuskin tämä Sigmir heille mitään tekisikään, niin enkelinpentu ei halunnut ottaa riskiä sen suhteen, jos mokoma päättäisikin jonkun meren syvyyksiin kiskaista.

Lounatuuli katsoi sivusilmällä lähemmäksi tullutta Winderin vesaa, kunnes katse kääntyi takaisin meren puoleen. Lohikäärme pisti merkille sen varovaisuuden, jota vedenhaltija piti yllä, Sigurdin hetken miettien oliko toinen muuten vain varovainen vai vierasiko tuo haltiakaksikkoa, kunnes lohikäärme ymmärsi, että taisi itsekin olla outo näky tällä hetkellä. Eihän Sigmir ollut häntä koskaan nähnyt humanoidina, joten ihmekös, jos tuo varovainen oli. Siniharja hymähtikin pienesti, ennen kuin otti etäisyyttä rantaviivaa pitkin Aaroniin ja Theodluiniin, muuttaen lopulta muotonsa takaisin lohikäärmeeksi, siinä missä Sigmir viimein uskaltautui viimein kurkistamaan pinnan ylle.
"Omaniron", Lohikäärmeen kaikuva ääni kumisi yleiskielellä, pedon kahlaten rauhallisesti lähemmäs merenpoikaa, laskien kuonoaan tuon puoleen, "Helmesi taisi sittenkin toimia. Minä kun ehdin epäillä sitä", siniharja lisäsi virnistäen.
"Älä huoli", Sigurd jatkoi, vilkaisten haltiakaksikon puoleen, "He ovat ystäviä. Halusin näyttää heille helmesi ja sinut... Toivottavasti et pahastu".
"Liittyisitkö seuraamme? Vai onko vettenhaltija liian kiireinen?".

Theo tähyili yhä matalikossa näkyvän vedenhaltijan puoleen, ymmärtäen Lounatuulen sanat kuullessaan, että vedenasukki taisi vierastaa heitä. Ymmärrettäväähän ja sen takia Theo ottikin pari askelta entistä kauemmas rantaviivasta, koittaen näyttää mahdollisimman ystävälliseltä rannalla hymyillessään. Tietenkin hän olisi halunnut tervehtiä uutta tuttavuutta, mutta ehkä kannatti ensin antaa Sigurdin jutella tuon kanssa. Eiköhän Lohikäärme heidät toisilleen esittelisi, kun sopiva väli tulisi!


// Kavutessani aamukolmen vessaseikkailulle päätin ottaa mukaan puhelimen ja lukea Crimin vastauksen soittaessani tuubaa. Se oli virhe, sillä sen jälkeen näin VITTU MERIHIRIVIÖPAINAJAISIA KIITOS TAAS sushipoika. Also tuli mieleen vaan tämä kuva ja hyi //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1917

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Syys 06, 2018 3:53

Re: Dragon hunt continued

Pikkuhaukka toi esiin pointin mitä tuli Sigmirin mahdolliseen salanimeen ja vielä paremman hänen henkilökohtaisempaan kysymykseen... Osittain pelätenkin tuon sanovan noin. Mutta se oli totta ja syy, miksi hän ei kyennyt olemaan juuri nyt innoissaan, eikä hän myöskään tulisi olemaan ellei antaisi Lounatuulen tietää. Theo oli fiksu, toisinaan ärsyttävänkin fiksu, mutta nyt se tuli enemmänkin kuin tarpeeseen.
"Vihaan kuinka oikeassa olet" Aaron sanoi viimein Theohon katsoen ja virnisti pienesti vaikka vihasta puhui, katseen kääntyen sitten jälleen rauhaisen meren puolelle jossa Sigurd mitä oletetummin yhä helmitaikojaan teki.

Meri ei kumminkaan pysynyt rauhallisena, merenpinnan horisontissa häiriintyessä ja lopulta muuttuessa vallan, herättäen haukanpoikasen että puusepän pojan mielenkiinnon, mutta siinä missä tuo harppoi heti edemmäs, nousi Aaron kaikessa rauhassa ja lähestyi omassa rauhassa elävän äänekästä vettä, tällä kertaa itse pysähtyen Theosta takavasemmalle tiiraamaan.
Hän ei nähnyt kunnolla mitä meressä oli, ainakaan itse sen syvyyksissä ja katsahtikin välillä matkakumppaniinsa nähdäkseen edes jotakin merkkiä siitä, että tuo näki haukankatseellaan jotakin mitä hän ei. Hippokampin, kunnolla siis, hän onnistui kumminkin saamaan silmäänsä osumaan, näiden hyppiessä välillä väreilevän pinna yläpuolelle, mutta hän ei tietenkään tiennyt mitä nuo olivat! Meri oli koko komeudessaan hänelle muutenkin vieras ja uusi, puhumattakaan mitä sen asukkeihin tuli! Ja sitten hänenkin silmäänsä osui jotakin muuta epänormaalia, joka kieli, etteivät he enää olleet yksin. Merenpinnalla aaltoili jotakin muuta kuin itse aallokko ja kun aalto vain lainehti juuri oikeasta kulmasta, saattoi tavallinen haltiakin nähdä syvyyksissä ne lymyävät, kellertävät silmäparit. Tosin vain nopein vilauksin.

Se oli karmivaa! Ja vaikka Aaron oli vasta nähnyt meren, haltiapojalla ei kestänyt kautaa päättää, ettei hän erityisemmin pitänyt siitä, ainakaan sen syvästä osiosta. Varsinkaan kun mokoma lopulta pilkisti paremmin ulos pinnan alta, terävöittäen vaaleansinisen katseen. Lounatuuli kävi samassa muotoansa mitä ilmeisemmin toverinsa vuoksi muuttamaan ja meni arkailevaa vesihenkeä vastaan, samassa kun Theo puolestaan peruutti rantaviivasta juuri sopivasti siihen hänen vierelle, haltiakaksikon jäädessä suosiolla rannalle kun Sigurd kävi yleiskielellä suurelle merenolennolle puhumaan, tätä enemmän esiin suostutellen.
"Omaniron..." Aaron sanoi hiljaa itsekseen, ihan vain nimen muistiin painamiseksi, tarkkaillen tapahtumia silmä kovana, valmiina peruuttamaan pian itse riippuen, miten vesihenki nousisi jos nousisi.

//SUSHIPOIKEEEEEEEEE ja hyi indeed. Jätät kännyn jälkee nyt ku sushia tulee viel lisää.//
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3856

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti To Syys 06, 2018 8:45

Re: Dragon hunt continued

Valtava meripeto oli jo valmis nykäisemään itsensä takaisin kunnolla pinnan alle suojiin, kuitenkin huomaten nyt valkean kaapulaisen ottavan tutumman muodon itselleen, jonka Sigmir yhtälailla tunnisti. Lounatuulen sininen harja heilui merituulessa, valkeiden suomujen hohtaessa kiiltävinä valossa, ja lohikäärmeen ääni oli yhtä kumisevan komea kuin se ollut silloin heidän ensitapaamisellakin. Ei Omaniron Sigurdia minnekään ollut ehättänyt vain unohtaa, ja sen sinisuomuinen merkitsi kasvoilleen pehmeänä hymynä, kun eväkäs taipui kaulaansa myöten esille vedestä haltiakaksikon puoleen vilkaisten kuitenkin epäröiden. Suippokorvaisia täällä harvemmin näki, kaksikon näyttäen kuitenkin niin nuorilta vielä ja kasvoiltaan enemmän hämmästeleviltä, ettei noista tainnut olla vaaraa. Olisiko Sigurd muka pettänyt hänet samaisella lahjalla, jonka hän hyvää hyvyyttään oli lohikäärmeelle antanut? Garujar vaikutti liian ylpeältä olennolta sellaista tehdäkseen.

Toinen suippokorvista toisti hänen nimensäkin. Eihän Sigmirillä korvia ollut tässä muodossaan, mutta sitä herkemmin hän aisti ilmasta äänet ja väreilyt, joka oli pitkälti syvänteissä kehittynyt taito saaliin etsimiseen paikoista joissa ei eteensä nähnyt. Siksi pinnalla ollessa hän usein sekoitti helposti kaiken yhdeksi suureksi huminaksi, varsinkin näin kun sattui tuulemaan ja aaltojen pauhu löi rantaa vasten myös yhtä aikaa. Keltasilmäinen kallistikin päätään muita kohden kuullakseen paremmin, muutamalla kahlaavalla liikkeellä tuoden itseään entistäkin paremmin näkösälle nyt kun tiesi ettei vaaraa ollut, visusti pysytellen kuitenkin vedessä pitkälti kalankehoaan lepuuttaen matalaa pohjaa pitkin.
“Tietenkin helmeni toimii”, helmipaimenen ontonpehmeä ääni sointui ilmaan kauniisti kaikuen sitten, eväkkään huomion kääntyen tutkailemaan likelle tullutta lohikäärmettä rauhallisesti, yhdessä tuon kanssa vilkaisten taas nuorikkoja rannalla jotka Sigurd nimesi ystävikseen. Ystäviksi, joille oli halunnut näyttää meren mustan kullan ja merenpojan. Omaniron pudisti päätään, ilmoittaen näin ettei ollut pahastunut tästä, vaikka ihmeissään toki olikin sattuneesta eikä todellakaan ollut odottanut Sigurdilla olevan kaksijalkaisia ystäviä.
“Ajattelin että se olisi varastettu”, meripeto hymisi tuoden mustan räpylämäisen kämmenensä sormen selkämykset pyyhkäisemään silityksen tavoin valkeaa kuonon päätä hellästi, “Että salaisuuteni olisi joutunut jollekulle toiselle, vääriin käsiin. Muttet sinä taitaisi aarteistasi noin vain luopua”.

Sigurd kertoi teille nimeni?”, Helmienherra kysyi suippokorvaisilta sujuvasti noiden kaunista kieltä puhuen, “Miksi kukaan pinnankulkija tulisi rannalle viettämään aikaansa talvella?”. Samalla eväkäs näytti kiinnittävän huomiota kasvojaan halkovaan paksuun hiussuortuvaan, jota tuo kävi räpylöillään kauhomaan märkien kutriensa joukkoon valuen samalla takaisin osittain veden alle. Syystä Sigmir epäili kolmikkoa – tai nelikkoa, jos se pieni aura lähistöltä laskettiin mukaan, suuren meripedon tietenkään osaamatta Taskarin kaltaiseen pieneen sinisuomuun kiinnittää huomiotaan suoriltaan - eikä vedenhenki tiennyt luottiko siihen ettei paikalla ollut myös muita. Hän kun ei koskaan näyttäytynyt muille, saati sitten varsinkaan noussut maihin turhanpäiten.
“Tarvitsen ratsun jos haluan nuotiolle kanssanne”, helmipaimen pohti kauemmas ulapan suuntaan vilkaisten, huomaten kyllä muutaman hippokampin tulleen lähelle rannikkoa pyörimään yhtälailla Lounatuulta tervehtimään, joka noille vanha tuttu oli Aodhálta.
“Mutten tiedä pitäisikö minun, joku voi nähdä...”, kalanpyrstöinen toi epäilevyytensä ilmi, kaulaansa myöten taas veteen perääntyen, "Joku ulkopuolinen. Mitä varten te seuraani kaipaatte?".


//Ai sekö se torvisoolo oli. Sushipoika tuli nyt jäädäkseen antaan teille sushiterapiaa. Mä sen sijaan voin antaa teille subnautica terapiaa. Mulla on teille kamalasti kivoja tarinoita leviattaneist ja syvänmeren alieneista//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13928

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Syys 06, 2018 10:12

Re: Dragon hunt continued

Lohikäärme hymisi kumisevan myöntävästi, Sigmirin todetessa helmensä toimivan. Johan se todistettiin ja Sigurd tunsi olonsa osin typeräksi sen suhteen, että oli edes epäillyt asiaa. Mutta sitähän ylpeä olento ei ääneen voinut sanoa.
"Varastettu?", Siniharja hymähti, "Näinkö lyhyessä ajassa luulit minun hukanneen sen?", lohikäärme jatkoi, vilkaisten nyt sarvessaan roikkuvaa helmeä, "Olen tapaturma-altis, mutta en sentään niin kömpelö".
Garujarin huomio kääntyi takaisin haltioihin, kun Omaniron kävi kaksikkoa puhuttelemaan. Eipä se kai yllätys ollut, että vedenhaltija puhui myös haltioiden kieltä, mutta jostain syystä Lounatuuli oli ennemmin kommunikoinut toisen kanssa yleiskielellä. Tosin, nyt kun hän tiesi helmienherran osaavan myös haltiakieltä, voisivat he pysyä siinä.

"Yhden niistä, kyllä", Theodluin vastasi nopeasti eväkkäälle, tuon kysellessä, oliko Sigurd kertonut heille hänen nimen. Mitä taas tuli kysymykseen rannalla oleiluun, vilkaisi pikkuhaukka Aaronin puoleen ja antoi tuon kertoa heidän syynsä tänne tuloon, Aaronin retkihän tämä loppupeleissä oli.
Sitten helmienherra alkoi puhumaan ratsusta, mikäli nuotiolle halusi. Lounatuuli vilkaisi meren puoleen, missä lauma hippokampeja yhä hyppeli ja teki läsnäolonsa selväksi. Eihän peto voinut kuin hymyillä itsekseen näylle, siniharjan ollen yllättynyt, kuinka rohkeita vesipollet hänen suhteen uskalsivat olla. Mutta ehkä nuokin muistivat hänet ja avun, jonka hän oli antanut heille?
"Tarvitsenko syyn siihen, että haluan viettää aikaani kanssasi?", Lounatuuli yllättäen kysyi haltiakielellä sinisuomuiselta, tuon kysellessä, miksi he hänen seuraansa kaipasivat, "Tai siis, tarvitsemmeko", lohikäärme lisäsi nopeasti, muistaen ettei kyse ollut vain ihastuttavasta sinisuomusta ja hänestä.

"Äläkä ulkopuolisista huolehdi", Lounatuuli jatkoi, perääntyen muutaman askeleen Sigmiristä, sikäli mikäli tuo ratsun halusi lähelleen — ei hän halunnut pelotella tuon koneja läsnäolollaan, "Jos joku kehtaa edes lähelle, voin aina muuttua tosimuotooni. Ketään tuskin kiinnostaa sinä tai haltiat, jos tämänkokoinen peto rymistelee kohden", sähisevästi lohikäärme kumisi.
"Tule vain!", Theodluin jatkoi, yhtyen Sigurdin kannustamiseen, "Ehkä voimme kalastaa merestä ruokaa ja valmistaa sen tulella", pikkuhaukka ehdotteli, "tosin, minulla ei ole kalastusvehkeitä... eikä liioin tietotaitoa merestä kalastamisesta... Ja sinäkin jätit reppusi rinteelle. Oliko sinulla edes kalastusvälineitä mukana?",
enkelinpentu tiedusteli vielä Aaronilta, uskoen ettei tuokaan ihan niin valmistautunut ollut... Mutta mistä sitä tiesi, jos Aaron yllättäisi.


// SUSHEJAH. Ja hyi nyt subnautica ei kiitos. Rauskia lainaten //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1917

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Syys 06, 2018 11:48

Re: Dragon hunt continued

Olento päätti hiljalleen tilannetta tarkkailtuaan tulla paremmin näkösälle nyt heille kaikille, tuon yhä suuremmaksi todistautuvan olemuksen saaden kisällin jännittyneeksi, mutta omalla tavalla myöskin kiehtoutuneeksi, jättimäisen kalamiehen tuijottaessa milloin kehenkin hohtavilla silmillä ollessaan muutenkin värikäs ja siten jo pelkiltään huomiota herättävä.
Sitten tuokin kävi puhumaan, ystävälleen vastaamaan äänellä, jota kisälli kuvailisi sopivimmin satumaiseksi, outojen olentojen kirmatessa vedessä tämän lähettyvillä.
Kaksi suurinta vaihtoi sanasen jos toisenkin yleiskielellä, eikä Aaron voinut kuin tuijottaa näitä Theon-- Ja nyt Taskarin kanssa, joka hänen hupunlaskoksista jotakin yritti tiirata, mutta kovin välinpitämättömästi.

Sitten kieli vaihtuikin, heidän saadessa kalasedän huomion kun tuo halusi tietää nimestään. Lounatuuli kävi vastaamaan tähän heidän puolesta ja tähän Aaron nyökkäsi, pidätellen vielä toistaiseksi kysymystään, mikäli Omanironin nimilistaan kuului myös Aeschylus. Tuon seuraavan kysymyksen myötä, kisälli katsahti nätti poikaan, joka puolestaan taas katsahti tähän, Aaronin ymmärtäessä heti, että hänen tulisi puhua merenolennolle suoraan.
"...Kuulimme, että se on kaunis. Tulimme myös katsomaan Sigurdia." Kisälli vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi kohden vesimiestä, josta ei näkynyt loppua, tuon lopun ollessa yhä jossakin upoksissa. Olento kumminkin vaikutti vierastavan heitä yhä, mikä sai Aaronin miettimään mikäli oli vastannut liian töykeästi. Kerrankin... Hän ei ollut täysin varma miten olla uuden tuttavuuden edessä, saatikka sitten seurassa, mutta ehkä sen sitten näkisi.
Sinimies sanoi tarvitsevansa ratsun, mutta pelkäsi yhä tulla pinnalle sikäli joku näkisi tämän!

Haltiapoika kurtisti kulmiaan, pitäen olentoa melkein huvittavankin varovaisena, mutta ei kumminkaan kyennyt nauramaan, ties mikä tällä oli syynä pelätä maata, vaikka olikin suurempi kuin yksikään ihminen siinä missä he taas olivat pieniä ja lyhtjalkasempia. Jos jollakin oli huomatuksi tultua hätä niin heillä! Muutenkin vesihenki vaikutti todella ujolta, joka ei sopinut haltiapojan päässä yks yhteen tämän suuruuden kanssa. Ja jos joku olisi juuri nyt lähellä, he olisivat kuulleet tuon vedessä mellastavan konilauman jo metrien päähän, joko säikäyttäen nämä tai tekisi läsnäolonsa pian selväksi... Ja toistaiseksi kukaan ylimääräinen ei ollut ilmaantunut paikalle, joten kaikki hyvin!

Lounatuuli lähti kumminkin kannustamaan ystäväänsä, saaden puusepänpojan siristämään silmänsä kohden lohikäärmettä kun tuo puhui kuin jo heidät unohtaneena, ja jatkoi tuijotustaan kun tämä lupasi urhoollisesti astua tosimuodossaan esiin jos joku ylimääräinen tulisi kiusaamaan. Yllytykseen liittyi myös Theo, saaden Aaronin kiinnittämään huomion nyt pääasiallisesti tähän, tämän vielä lisätessä, että he voisivat vaikka kalastellakin kerta merellä oltiin. Tosin enkelipojalla ei ollut kalastusvehkeitä, mikä käänsi tämän hänen puoleen.
Kisällin ilme muuttui samassa kärsivästi.
"Minulla oli koukku ja siima mukana. Olin ajatellut että vuolaisin vavan oksasta tienpäällä" Haltiapoika vastasi ähkäisten, tajuten, että jos jotakin olisi voinut ottaa mukaan kerta merelle oltiin menossa, niin nämä kaksi kevyttä asiaa.
"Mutta... Omaniron! Etkö sinä voi... En tiedä-- Voisi sukeltaa ja sylkeä meille kalan jos toisen? Ei kukaan meitä tule häiritsemään ja olihan meillä erityisempääkin asiaa! Vai mitä, Sigurd?" Kisälli astui Theon ohitse lähemmäksi rantaviiva, yritellen puhutella merenolentoa parhaansa mukaan nyt merelle, kädet taskussa kumarrellen, kannustaen tätä liittymään mukaan omalla tavallaan, nimittäin herättelemällä tuon mielenkiinnon jostakin suuremmasta. Varsinkin jos sai Lounatuulen yhtymään tähän.

//Rauskin reaktio on mun samaistuttava, mutta nyt aion nimenomaan katsoa subnauticaa. Kiitos.//
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3856

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Su Syys 09, 2018 7:38

Re: Dragon hunt continued

Kalanpyrstöinen hymyili jälleen rohkeammin, katseensa kiertäen tätä erikoista kolmikkoa vuoron perään kun nuo ääneen ehättivät. Eniten häntä ihastutti Lounatuulen valkeankorea liskopedon olomuoto, aivan kuten silloin talvella järven rannallakin ja oli lohdullista nähdä ettei toinen ollut takkiinsa ottanut tälläkin kertaa.
Harvoin kukaan tietentahtoen haluaa viettää aikaansa merihirviön kanssa”, Sigmir naurahti puhuen nyt haltioiden kieltä, kun muutkin sitä yltyivät käyttämään Sigurdia myöten, “Omalla tavallaan kaiketi kaipasin jälleen näkemistäsi”, sinitukkaisen ontonlämmin ääni puhui veden pinnan yllä selvästi, vaikka mokoma kasvonsa oli ehättänyt laskea jälleen puolittain veteen. Kovasti nuo halusivat hänet seuraansa, joka tietenkin oli Omanironille uutta. Eihän hän usein, liekö koskaan oli varsinaisesti tekemisissä pinnankulkijoiden kanssa. Ja silloin jos erehtyi näyttäytymään kaksijalkaisille, halusivat nuo lähinnä seivästää hänet sijoilleen jonkin suurenkin soturin tittelin kontolleen saadakseen!

Joten oliko se sitten ihme, että sinisuomuinen vierasti maalle nousemista. Mutta kaiketi hän tämän kerran voisi niin tehdä muiden edessä, kun Garujar lupaili säikyttävänsä mahdolliset ylimääräiset kulkijat tiehensä ja nuoremmat yhtyivät kannustamaan vedenhenkeä yhtälailla rannalle, äityen myös puhumaan kalastamisesta.
Vaalean nuorikon mainitessa hänen nimensä, kääntyi suurien silmien katse sinisilmäisen puoleen. Noilla ei ollut onkia matkassa, tai ainakaan tarpeita sellaisten tekemiseen, nuorukaisen rohjeten ehdottaa josko kalamies olisi noille saaliista pyytänyt. Oli noille jotain suurempaakin asiaa pyrstökkäälle! Kyseisen mainitseminen sai eväkkään taas nousemaan paremmin käsiensä varaan matalikossa ja väristämään niitä erikoisia, värikkäitä eviä jotka päänsä molemmin puolin kasvoivat niin että pienet vesipisarat niistä pärskyivät pitkin poikin ilmaa.
Tietenkin”, Helmienherra hymyili, sen hymyn tosin näyttäen ennemmin kamalalta virnistykseltä terävän hammasrivistön paljastuessa kalpeiden huulien välistä samalla, “Pohjassa varmaan uinuu parvi tai toinen - enkä tarvitse onkia niiden pyytämiseen, voin kyllä hakea teille muutaman”.
Tulen pian takaisin kuulemaan sen... erityisen asianne”, vedenhaltija lisäsi pinnan alle jälleen mystisesti painuen, valtavan pyrstönsä ollen viimeinen näky jonka Lounatuuli ja tuon ystävät pinnalla näkivät Sigmirin sukeltaessa etsimään noille kelpaavaa ruokaa.

Kalojen metsästäminen ei ollut vedenhengelle ongelma, Omanironin aistien jo kaukaa kalaparvet ja yksittäiset vaeltajat vedessä. Metsästämisessä auttoi tietysti myös hippokamppilauma, joka aktiivisesti osallistui saaliin ajamiseen! Nyt ne saivatkin tärkeän roolin kontolleen, viheltävän merihevosparven lähtiessä erottelemaan pientä parvea hajalleen ja sitten ajamaan kohti rannan kaistaletta jolla haltiat ja lohikäärme tuttava olivat olleet. Taisivat mokomat siinä suupalan tai toisen itselleenkin omia, mutta muuten parvi oli tarkoitus ajaa viileälle rantahietikolle, josta pulskeat kalat saattoi käsinkin kerätä talteen - sikäli mikäli kehtasi edes pyristeleviin mereneläviin koskea! Muutenhan ne olisivat vain loikkineet takaisin veteen, tai mahdollisesti rannikon linnut olisivat saapuneet ahnehtimaan moiset omiin nokkiinsa välipalaksi. Mutta sinne nelipäinen hevoslauma kirmasi aivan pinnan tuntumaan ja rannikon ääreen pyrähtäen, kun säikähtänyt muutaman kalan parvi pomppi varsin mielellään hiekkarannalle kauas noiden meripetojen suista pahaa aavistamattomina Sigurdia ja haltianuorukaisia kohden!

Kun hippokampit ajoivat pinnankulkijoille ruokaa rannalle, lähti Sigmir tietty noiden perään lopulta valikoidun merenhevosen kanssa, jonka oli tarkoitus nostaa nousuveden maagisen vaikutuksen kera vettenhaltija maalle. Matalikon lähestyessä jälleen pärskeiden peittämästä aallokosta nousikin valkea sinertäväharjainen yksisarvinen, sekä tuon ratsastaja vaatimattomaan harmaanpurppuraiseen takkiin ja vaaleisiin housuihin sonnustautuneena. Märät pitkät ja siniset hiukset kehystivät Sigmirin kasvoja, leväten vielä liimautuneena pitkin kasvonpieliä ja hartioita, kunnes mustasuomuinen käsi pyyhki niitä silmien edestä syrjään. Vaaleansininen katse kohosikin tuttujen seuralaisten kautta rannalle ajettuun saaliiseen, yhä sinisuomuisen kalpean miehen laskeutuessa ratsailta avittamaan villisti räpiköivien kalojen kanssa, “Loput voi laskea mereen takaisin, ellei teillä ole syytä kaikkia valmistaa”.



//Been there. Aksun muistoa kunnioittaen, rakkaudella Crim ♥//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13928

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Syys 09, 2018 9:14

Re: Dragon hunt continued

Sigurd hymähti pienesti, pyrstökkään kuvaillessa itseään merihirviöksi. Sitä tuo taisi kyllä ollakin, jos nyt tarkkoja oltiin, mutta lohikäärmeelle vedenhaltija oli vain taruolento siinä missä muutkin. Ihmiset tosin saattoivat ja varmasti olivatkin erimieltä asiasta. Mutta entä haltiat? Kenties syvyyksien olento oli noille yhtälailla hirviömäinen, mitä ihmisille?
No, sitä ei jääty pohtimaan, kun lohikäärme nosti kasvoilleen hymyntapaisen ilmeen, Omanironin mainitessa omalla tavallaan kaiketi kaivanneensakin jälleennäkemistä. Tuntui hyvältä kuulla olleensa kaivattu, ensin Aaronin toimesta ja nyt Sigmirin. Lohikäärme kun oli viettänyt kuukausia siinä uskossa, ettei häntä oikeastaan kukaan kaivannut. Hän ei ollut suuri osa kenenkään elämää, vain vieraileva kasvo siellä sun täällä...

Niin lohikäärme, kuin puoliverinenkin kuuntelivat Aaronia, joka kalastustarvikkeistaan kertoi, lopulta ehdottaen itse helmienherralle, että tuohan voisi kalan jos toisenkin heille hankkia. Ei hullumpi idea, joskaan Theodluin ei olisi heti ensikättelyssä kehdannut moista ehdottaa. Sigmir ei kuitenkaan näyttänyt ottavan itseensä tästä ehdotuksesta, joten kaiketi kisällin suorasanaisuudesta oli tällä kertaa jotain hyötyä.
Garujar puolestaan nyökkäsi syvään, Aaronin mainitessa sen asiankin, mitä heillä oli eväkkäälle. Sen enempää asiasta ei vielä keskusteltu, kun helmienherra lähti metsästämään. Hetken lohikäärme katseli tuon perään, näyttäen siltä että saattaisi itsekin sukeltaa mukaan, mutta eipä hänestä mitään apua siellä olisi ollut. Kyllähän serpentti osasi uida, nopeasti ja notkeasti, mutta kalastaminen ei varsinaisesti ollut hänen pravuurinsa. Puhumattakaan siitä, etteivät silmänsä olleet tottuneet suolaiseen meriveteen.

"... Hän vaikuttaa mukavalta", Theodluin lopulta tokaisi, kun Omaniroin oli aaltojen alle kadonnut, "En kyllä uskonut hänen kokoisia vedenhaltijoita olevan... Mutta ehkä syy on se, että hän asuu meressä", Pikkuhaukka jatkoi höpöttämistään, samalla kun siniharja kahlasi takaisin rantaan, missä viimein muutti muotonsa takaisin humanoidiksi. Suotta hän lohikäärmeenä nyt erikseen enää patsasteli, herättäisi vain huomiota jos joku lähistöllä sattui liikkumaan.
Kauaa heidän ei tarvinnut odotella, kun Omaniron hevospetojensa kera kävi ajamaan rantaan kalaparven, mokomien paeten suunapäänä hyökkääjiään suoraa rantahiekkaan päristelemään. Sillä samalla vauhdilla myös Sigmir rantautui, ratsastaen paikalle valkealla yksisarvisella, tällä kertaa näyttäytyen kaksijalkaisena. Se oli uutta Sigurdille, siniharjan katsellen uutta näkyä päästä varpaisiin tovin.

"Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta", Theodluin vastasi lopulta Sigmirille, joka ehdotteli että loput kalat päästettäisiin takaisin mereen. Hirveäähän se olisi ollut jättää nuo rannalle, joskin paikalle oli ilmaantunut mukava lauma lokkeja heti, kun kalat olivat rantaviivalle hyppineet. Nekin odottivat ruokaa, muutaman rohkeimman käyden nopeasti napsimaan kaloja matkaansa ohi syöksyessään.
Nelikko keräsi kaloja pienen kasan, Lounatuulen ensitöikseen repien jokaiselta päät irti nopeasti ja siististi, ettei niiden tarvinnut maalla kitua sen pidempään. Loput kalat heiteltiin takaisin mereen, niiden syöksähtäen takaisin syvyyksiin, ellei kärkkyvien eläinten hampaisiin tai nokkiin jääneet ennen kuin turvaan ehättivät.
"Osaatko perata kalan?", Theodluin äityi kysymään Aaronilta, katsellessaan heidän "saalis" kasaa, siinä missä Lounatuuli käveli takaisin nuotion ääreen lisätäkseen puita liekkeihin, "Tai sinä? En tiedä, onko kaltaisillasi tapana valmistaa ruokaa pahemmin?", Pikkuhaukka jatkoi, kysymyksensä suunnaten Sigmirille. Hän kyllä osasi ja näyttäisi mallia, jos joku halusi kokeilla. Muussa tapauksessa Theo tekisi sen yksin, jotta kalat saataisiin syömäkelpoisiksi.


// inb4 the real horror of Aear //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1917

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Syys 10, 2018 12:35

Re: Dragon hunt continued

Tietenkin Aaron oli vähän pelännyt, ettei iso kalamies olisi häntä kuullut, hänen huudellessa tälle rannalta tuulisella kartikolla, mutta viima oli kyllä kyllä kieltämättä vähän rauhoittunut, eikä Sigmirillä vaikuttanut olevan mitään vaikeuksia kuulla hänen ehdotustaan. Suostuen siihen jopa! Kisälli oli salaa vaikuttunut itsestään, suoristautuen tyytyväisenä vaikka tuon terävä hammasrivistö muuttikin hänen hymynsä tätä kohden asteen vierastavaksi.
Muuten olisi voinut väitellä, että merihirviö olisi kaunis, jopa ehkä Aaronistakin, mutta tuolla ei ollut hymyä josta sanoa samaa. Sen jälkeen Omaniron sukelsikin syvyyksiin, kirjava pyrstö pärskäistessä vettä sinne sun tänne, luoden muutaman pidemmälle ylettyvän aallokon nuolemaan rantaa, puusepänpojan samassa peruuttaen jälleen Theon vierelle, siihen mielellään jääden. Ja tuota kuunnellen.

"Niin... Kai." Aaron vastasi Theon sanoihin, mitä merihirviön mukavuuteen tuli, voimatta väittää kumminkaan vastaan. Hänestä tuo oli ehkä ennemmin outo ujoutensa tähden, mutta ei nähnyt varsinaista syytä pitää sitä negatiivisena piirteenä... Vain outona.
"Ehkä siksi Lounatuulikin on kasvanut, piilopaikka on aika pieni tila loppujen lopuksi." Kisälli jatkoi, ymmärtämättä varsinaisesti vesihaltijoiden päälle. Haltialle, joka on asunut visusti keskellä metsää suurimman osan elämästään, ymmärsi ja tiesi toisista olennoista suhteellisen vähän, mikäli nämä eivät aktiivisesti haltioiden keskuudessa eläneet tai saduissa esiintyneet.
"Aiotko tulla jo ulos? Iso paha kalamies lähti." Haltiapoika sitten venytti kaula-aukkoaan ja katsahti sieltä pilkistävään Taskariin joka ähki minkä kerkesi, yrittäessään olla tipahtamatta syvemmälle isäntänsä paidan sisään. Aaron kävikin siis avittamaan tuota, katsahtaen sitten takaisin humanoidi muotoon muuntautuneeseen ystäväänsä joka oli helmiystäväänsä jäänyt pälyilemään.
Kauaa heidän ei tarvinnut tosin odottaa, merenpinnan häiriintyessä kuin kiehuva vesi josta hippokampit pian puskivat lävitse tutulla kirmailullaan, ajaen takaa hyvin syönyttä kalaparvea pakoon aina rannalle asti, ylettyen aallokon mukana melkein haltiakaksikon varpaille!

Samassa kisälli peruutti, ettei saappaat kastuneet lävitse, pienen sinisuomuinen lohikäärme virkotessa heti eikä enää viihtynytkään isäntänsä kädellä. Taskari tietenkin olikin siis rantaviivalla oitis, hyppien ja tassutellen sätkivien kalojen seassa kirkkain, ilakoivin karjaisuin, kunnes lähti puolustamaan uudeksi reviirikseen julistamaansa aluetta ahneilta lokeilta, joita Aaron olisi voinut vannoa ilmestyneen kuin tyhjästä!
Kalamääräkin oli suurempi mitä hän oli odottanut ja haltiapoika kävikin kuin haasteen vastaan ottaen haalimaan näitä niin paljon kun kainaloon vain mahtui, sinihiuksisen miehen ratsastaessa rannalle kalaparven jälkeen. Eikä täytynyt olla nero tajutakseen, että tuo oli se sama henkilö, tukien Aaronin teoriaa siitä, että jokaisella suuremmalla olennolla olisi myös se pienempi, humanoidi muoto.
Pian nelikkö oli saanut mitä olivat tarvinneet, Aaroni nauttiessa suuresti saavutuksestaan haaliessa peräti kaksitoista pulskeaa kalaa, pystyen kanniskelemaan näitä yhtä aikaa niin, etteivät sätkinnältään päässeet karkaamaan, vaikka niitä he eivät tosin määrän vuoksi pitäneetkään ja olivat Sigmirin ohjeistuksen myötä siivonneetkin rannan ylimääräisestä.
Taskari oli toki metsästänyt itselleen oman, pienemmän sintin ja eläimellisesti käynyt tuon raatamaan, lähelle uskaltautuville lokeille yhä sähisten, jättäen noille vain revityt kalanpäät.

Pian heillä olikin siis päätön kalakasa, joka tuli valmistaa, mutta ensin perata ja suolistaa.
Aaron katsahti matkakumppaniinsa kysyvästi, olkiaan sitten kohauttaen.
"Teoriassa..?" Kisälli vastasi, katsahtaen sitten tähän uudempaan sinihiuksiseen mieheen, käyden kumminkin harppaamaan ja tarttumaan haukanpoikasen käsivarteen, ennen kuin tuo kerkesi mitään vastaamaan.
"Sinä varmaan syöt ne kokonaisena? Sisuksineen kaikkineen?" Aaron kävi puolestaan kysymään, lapsekkaan irvokkaalla virnistyksellä, valmiina ilmaisemaan mahdollisen ällötyksensä ennen kuin läppäsi nätti poikaa kevyesti tuon takaraivolle.
"Tule, minä suolistan ja sinä perkaat." Kisälli päätti ja nappasi mukaansa sen verran kaloja kun syliin vaan mahtui ja asteli nuotiotulelta hieman sivummalle rantaa, jossa oli tarpeeksi suuria kiviä joiden päällä oleskella ja samalla käyttää pöytänä. Haltiapoika kävikin viiltämään ensimmäisen kalan vatsaa auki ja heitti tuon limaiset sisukset yhdessä siistissä paketissa jonnekkin kauemmaksi, peremmälle rannikosta, nuotiolle sitten vilkaisten ja olettaen, että Lounatuuli ehkä arvostaisi aikaa toisen sinisenmiehen kanssa ennen kuin he kävisivät tuolta mitään lisää pyytelemään.

"Hei Theo..." Haltiapoika kävi sitten puhumaan salamyhkäisen hiljaisella sävyllä, katsellen yhä olkansa yli.
"Käyttäytyvätkö he sinusta... Oudosti?" Kuului lisäys.
"Tarkoitan... Toisiaan kohtaan?" Aaron käänsi katseensa kohden tätä, odottaen tältä juuta taikka jaata. Hän saattoi vain kuvitella sen, tai sitten se oli monen pienen jutun yhtälö.



//You know what to do. Hirvee makeoutsessio nyt siihe ku se kattoo muualle kute niis "dont get caught kissing by your boss"-flash peleis.//
Edellinen

Paluu Ranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia