Kirjoittaja Anyki » 24 Tammi 2010, 22:05
// kirjoitatko wordilla, ennen kuin julkaiset sen tänne? //
Julissa
Julissa oli tarvinnut lomaa kaupungin hälinästä. Liikaa ihmisiä, kiirettä, epäilyksiä, eikä mahdollisuutta olla oma itsensä. Nainen oli päässyt jo satamaan, aikeinaan kenties hypätä johonkin laivaan salamatkustajaksi ja vaihtaa maisemaa. Mitä säilytettävää täälläkin olisi? Hänen elämänsä oli hajonnut palasiksi jo aikaa sitten, eikä tämä kaupunki tarjonnut enää mitään uutta. Julissa ei tohtinut ajatellakaan, että mitä jos hän pääsisi johonkin kauas tuntemattomaan paikkaan ja lakkaisi esiintymästä ihmisenä. Nainen ravisti ajatukset pois päästään, epäluulot olivcat kasvaneet ja jo taruolentojen ajattelu sai monet ihmiset varpailleen. Ehkä he pikkuhiljaa unohtavat kaiken maagisen olemassaolon, no haltioita lukuunottamatta. Ehkä joku päivä saan elää rauhassa, rauhassa mutta piileskellen. Olisi sekin parempi kuin tämä ainainen siivettömään kehoon kahlehdittu elämä. Ulkona oli kaunis sää, todella lämmin. Ilma oli painavaa, eikä mereltä laiskasti puhaltava tuuli juurikaan viilentänyt. Julissa tunsi itsensä pirteäksi ja hänen aistinsakin tuntuivat parantuneen. Kävely oli kimmoisampaa ja sulavampaa kuin aikaisemmin, ja jos joku sataman hyörinässä olisi kiinnittänyt huomiota, tämä köyhä kreivin nainut nainen olisi saattanut näyttää epäinhimilliseltä. Harva osaisi kuitenkin nimetä, että Julissa näyttäisi peräti liskomaiselta. Salamannopeasti punainen kieli lipaisi ilmaa ja Julissa haistoi suolan, kalan ja meren. Yhtäkkinen kova huuto särähti Julissan korvaan ja tämä käänsi salamannopeasti päätään. Muu keho seurasi hieman liian myöhään. Nainen puristi silmänsä kiinni ja kädet nyrkkiin, kynnet pureutuivat kämmeniin. 'Ajattele. Älä toimi vaistojesi mukaan kaupungissa. Ei epäilyksiä', nainen muistutti itseään sapekkain ajatuksin. Avaten silmänsä, suoristaen selkänsä ja pienen hymyn kasvoilleen loihtien Julissa kuulosteli ympäristöään tarkasti. Herkkiin korviin ei kantautunut ihmettelyjä paikallaan seisovasta naisesta. Julissa terästi kuuloaan ja herkkä melodia houkutteli Julissaa. Saatuaan melodian kuuloonsa se tuntui vahvistuvan ja alitajuntansa johdattelemana nainen lähti jäljittämään äänen lähdettä. Ääni johdatteli häntä pois satamasta ja veneiden luota, aution rannan suuntaan. Kallion takaa Julissa kurkisti meren puolelle, sillä ääni oli jo todella kova. Melkein liian kova kuunneltavaksi, mistä tahansa ääni tulikin se oli todella kaunis. Julissa päätteli olevansa lähellä äänen aiheuttajaa, sillä eihän se nyt paljon kovempaa uskaltaisi laulaa, eihän? Julissa näki varpaitaan vedessä huljuttelevan hahmon ja päätti jäädä seuramaan tilannetta hieman kauempaa. Äänettömästi Julissa kiipesi kalliolle ja istui sellaiseen kulmaan, että rannalta ei voisi häntä kovin helposti nähdä. Täytyisi olla aika pitkä, että vihreään puuvillamekkoon pukeutunut nainen näkyisi rannalle asti.