Kuparinen ja hopeinen harja

Laajat hiekkarannat reunustavat merta. Rantaviivaa tuntuu jatkuvan loputtomiin ja ranta onkin mainio paikka viettää kesäisen lämpimät päivät rentoutuen auringossa.

Valvoja: Crimson

Kuparinen ja hopeinen harja

ViestiKirjoittaja Ay » 22 Tammi 2010, 23:20

//Anyki tänne//

Sää oli erittäin kuuma poltava. Ohuissa vaatteissa ei uskoisi tulisi hiki. Kuumat olosuhteet eivät häiritteen ollenkaan naista, joka asteli varpain jaloi kultaisella hiekalla. Tunnelma oli hyvin ihanteelinen mitä yleensä sai vuorilla. Vuorilla ei ollut näin mukavaa hiekkaa alla ja suurta vesi määrää.
Vuoria ei saanut muistella juuri nyt, koska se toisia pistäviä ja inhottavia näkemyksiä. Muita ihmisiä ei näkyt tai otuksia mikä rentoutti naisen mieltä. Hän ajatteli laulaa pitkästä aikaa. Yleensä alkaessa laulamaan niin jostakin ihminen aina poksahtaa. Miksi hänen täytyi juuri omistaa seineerisen äänen. Nauttien hän asteli ja pyörähteli lämpimässä hiekassa lähemmäksi rantaviivaan. Katsoen veden pintaa näkyi itsensä.
" En ole paljoakaan muuttunut. " Nainen sanoi itselleensä soinnukkaalla äänellä.
Pitkää hän ei kuitenkaan katsonnut vaan asteli hiekan puolella rantaan eteen päin. Vapaasti antoi lämpivän tuulen virta leikitellä hiuksiaansa. Hiljainen hyräily pääsi naisen huulien välistä. Nyt voisi tehdä mitä vain. Päästää jopa kunnollisesti hopeinen harjan liikahtelemaan.

//Hieman tönköinen alku, pahoittelu//
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Anyki » 24 Tammi 2010, 22:05

// kirjoitatko wordilla, ennen kuin julkaiset sen tänne? //

Julissa

Julissa oli tarvinnut lomaa kaupungin hälinästä. Liikaa ihmisiä, kiirettä, epäilyksiä, eikä mahdollisuutta olla oma itsensä. Nainen oli päässyt jo satamaan, aikeinaan kenties hypätä johonkin laivaan salamatkustajaksi ja vaihtaa maisemaa. Mitä säilytettävää täälläkin olisi? Hänen elämänsä oli hajonnut palasiksi jo aikaa sitten, eikä tämä kaupunki tarjonnut enää mitään uutta. Julissa ei tohtinut ajatellakaan, että mitä jos hän pääsisi johonkin kauas tuntemattomaan paikkaan ja lakkaisi esiintymästä ihmisenä. Nainen ravisti ajatukset pois päästään, epäluulot olivcat kasvaneet ja jo taruolentojen ajattelu sai monet ihmiset varpailleen. Ehkä he pikkuhiljaa unohtavat kaiken maagisen olemassaolon, no haltioita lukuunottamatta. Ehkä joku päivä saan elää rauhassa, rauhassa mutta piileskellen. Olisi sekin parempi kuin tämä ainainen siivettömään kehoon kahlehdittu elämä. Ulkona oli kaunis sää, todella lämmin. Ilma oli painavaa, eikä mereltä laiskasti puhaltava tuuli juurikaan viilentänyt. Julissa tunsi itsensä pirteäksi ja hänen aistinsakin tuntuivat parantuneen. Kävely oli kimmoisampaa ja sulavampaa kuin aikaisemmin, ja jos joku sataman hyörinässä olisi kiinnittänyt huomiota, tämä köyhä kreivin nainut nainen olisi saattanut näyttää epäinhimilliseltä. Harva osaisi kuitenkin nimetä, että Julissa näyttäisi peräti liskomaiselta. Salamannopeasti punainen kieli lipaisi ilmaa ja Julissa haistoi suolan, kalan ja meren. Yhtäkkinen kova huuto särähti Julissan korvaan ja tämä käänsi salamannopeasti päätään. Muu keho seurasi hieman liian myöhään. Nainen puristi silmänsä kiinni ja kädet nyrkkiin, kynnet pureutuivat kämmeniin. 'Ajattele. Älä toimi vaistojesi mukaan kaupungissa. Ei epäilyksiä', nainen muistutti itseään sapekkain ajatuksin. Avaten silmänsä, suoristaen selkänsä ja pienen hymyn kasvoilleen loihtien Julissa kuulosteli ympäristöään tarkasti. Herkkiin korviin ei kantautunut ihmettelyjä paikallaan seisovasta naisesta. Julissa terästi kuuloaan ja herkkä melodia houkutteli Julissaa. Saatuaan melodian kuuloonsa se tuntui vahvistuvan ja alitajuntansa johdattelemana nainen lähti jäljittämään äänen lähdettä. Ääni johdatteli häntä pois satamasta ja veneiden luota, aution rannan suuntaan. Kallion takaa Julissa kurkisti meren puolelle, sillä ääni oli jo todella kova. Melkein liian kova kuunneltavaksi, mistä tahansa ääni tulikin se oli todella kaunis. Julissa päätteli olevansa lähellä äänen aiheuttajaa, sillä eihän se nyt paljon kovempaa uskaltaisi laulaa, eihän? Julissa näki varpaitaan vedessä huljuttelevan hahmon ja päätti jäädä seuramaan tilannetta hieman kauempaa. Äänettömästi Julissa kiipesi kalliolle ja istui sellaiseen kulmaan, että rannalta ei voisi häntä kovin helposti nähdä. Täytyisi olla aika pitkä, että vihreään puuvillamekkoon pukeutunut nainen näkyisi rannalle asti.
Anyki
 

ViestiKirjoittaja Ay » 26 Tammi 2010, 19:01

Yllättävästi hänen mieleensä juolahti ajatus siitä omasta äänestäänsä. Hänen äänensä oli harvinainen, joka ei sattunut olemaan seireeni. Varsinkaan, jos lohikäärme omisti sen. Voisiko hänen suvussaan olla seireeni, jolta hän oli perinnyt? Se merkitsisi sitä, että hän ei olisi puhdas verinen lohikäärme. Toisinaan se sopisi hänelle ja toisinaan ei. Jos hän oli saanut tai imennyt vahingossa seireenien äänen itseensä. Niistä ajatuksista huolimatta Evgenia jatkoi laulamistaan.
Laulu pysähtyi, koska haistoi hyvän maun verta. Veri oli hyvin tuttuntuntuista, vaikka ei tuntenut omistajaa. Hän ei halunnut veren hajua kiusotella häntä niimpä hän päätti jatkaa laulamista. Laulu jatkoi kuten hänen asteleminen rannalla. Pari tanssin askeleita hän otti, että helmat liikuttelivat Laulatessaan hän ei huomannut jonkun joutuneen laulun langettamaksi tai muuten. Langenneet hän huomasi, kun ihminen tuli hänen viereensä ja otti hänet kädestä kiinni.

//Tökköinen. Kyllä minä kirjoitan wordilla välillä, vaikka ei näy punaisia tai vihrejä viivoja.//
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Anyki » 29 Tammi 2010, 22:48

Julissa tarkkailla laulavaa olentoa kiinnostuneena piilostaan. Nyt hän asteli, lähes tanssahteli rannalla, edelleen jatkaen valloittavaa lauluaan. Vaaleansinisen mekon helmat hulmusivat kutsuvasti liikkeen ja mereltä puhaltavan tuulen seurauksena. Julissa kiinnitti huomiota naisen erikoiseen ulkonäköön, sillä oli nuorista kasvoista huolimatta pitkät valkeat hiukset, jotka tekivät olemuksesta ristiriitaisen oloisen. Niin nuoret kasvot, mutta hiukset kuin vanhalla tietäjättärellä, nainen ajatteli. Hopeareunaiset pupillit kutistuivat auringon kirkastuessa ja lämpötilan pikku hiljaa noustessa. Kuuma ei kuitenkaan vielä ollut, mutta lämmöstä Julissa oli aina nauttinut. Silloin hänen notkeutensa, suorituskykynsä, tasapainonsa ja huomiointikykynsä toimivat paljon terävämmin, tarkemmin ja nopeammin kuin kylmemmässä ilmanalassa. Laulu tuntui kutsuvat Julissaa naisen puoleen, vaikka tämä tiesi, että kauempana pysyminen olisi viisaampaa. Kuin tahtomattaan Julissa nousi seisomaan ja lähti hiljaa kävelemään rannalla tanssiaskelia tapailevaa naista kohti. Julissa irroitti kenkänsä antaen lämpimän ja vaalean hiekan kietoutua vaaleitten jalkojensa ympärille. Julissa ulotti kalpean kätensä ja tarttui laulavan naisen käteen. Hänen kalpeat sormensa kietoutuivat tiukasti laulajan käsiin, ja olo oli jotenkin kumman levollinen ja rauhaisa. Julissa ei osannut muuta kuin ihmetellä miten hänen olonsa oli näinkin hyvä. Ei se voinut lämmöstäkään johtua, tämä oli ensimmäinen kerta kun hänen oletettu sielunsa oli levollistakin levollisempi, ilman jatkuvaa virettä lähteä eteenpäin ja jatkaa matkaa. Meri oli kaunis, hiekka valkeaa ja Julissan kengättömät jalat upposivat lämpimään hiekkaan. Virkistävä aalto pyyhkäisi rannalle kastellen Julissan jalat nilkkoihin asti. Hiekanmuruset tarttuivat märkään ihoon. Auringon lämmittävät säteet loivat heijastuksia veteen ja Julissa hengitti viileää meri-ilmaa ja tunsi olevansa yhtä luonnon kanssa.
Anyki
 

ViestiKirjoittaja Ay » 02 Helmi 2010, 12:26

Miten ihanasti aurinko lämmitti ja tulisi lämmittämään enemmän hänen ympärilleensä. Laisinkaan hän ei estänyt niiden tulomista hänen ympärilleensä. Katseensa oli edessä päin ja samoin askeleensa. Ääni kulkeutui mukana.
Laulujen keskellä Evgenia nautti todella paljon laulamisesta ja siksi lauloikin. Laulamisessa oli hänelle myös pelkonsakin. Onneksi tähän mennessä pelkonsa tuoma ei ollut vielä tuonnut. Korkeassa äänessään Evgenia sai tuntea sormien juurella toisen lämpimäisen käden. Käsi ei ollut miespuolinen mikä saattoi uutta hänelle. Kukaan ennen naispuolinen henkilö ei ole ottanut hänen kädestäänsä kiinni. Hämmentyneestä ääni väreili kitkamaisesti. Katseensa kääntyi katsomaan viereensä tulijaa. Jostakin syystä hän ei sanonnut mitään ja laulukin sai loppunsa. Jollakinlailla hän ei halunnut irroittaa kädensä toisen naisen kädestä. Hän tunsi niin ystävyyden tunnetta ja yhteyden, kun ei irrottanut otettaansa. Askeleet tulivat eteensä muuten Evgenia katsoi pieni hiljaisuus naista sanomatta yhtään mitään.
Evgenia tiesi, että ei olisi sopivaa katsella ja eikä sanoisi yhtään mitään. Jollakinlailla hän ei vain pystynyt avamaan suutaansa ja jäämään ihailemaan toisen rohkeutta.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Anyki » 02 Helmi 2010, 21:12

Otettuaan naisen kädestä kiinni, hän tunsi energian virran naisessa. Hänen energiansa tuntui puhtaalta ja epäihmismäiseltä. Julissa värähti hieman tuntiessaan niinkin epätavallisen energian. Ja varsinkin näin selkeänä ja vahvana. Yleensä energian tuntemiseen häneltä meni monta tuntia keskittymistä ja yksinoloa. Tämä oli siis erikoista, hyvin erikoista, Julissa pohti. Hetken laulajattaren kädestä pidettyä kiinni tämä lopetti laulamisen äkisti. Nainen käänty katsomaan Julissaa ja Julissa oli havaitsevinaan toisesta uteliaisuutta ja hieman jopa hämmenystäkin. Pitäisikö hänen sanoa jotain, kun toinen seisoi tuppisuunsa hänen vieressään. Kädet edelleen kiinni toisissaan Julissa kokeili hymyillä hieman. Hymy oli hieman arka ja pieni, mutta ainakin se oli ystävällinen ele. Sanottavaa hän ei keksinyt, olisiko päivää tai hei selittänyt sen, että hän oli yhtäkkiä tullut ja ottanut ventovierasta ihmistä kädestä kiinni. 'No, kaipa tässä pitäisi kohta suukin avata, Julissa pohti hieman häpeillen. Hän ei ollut ennen kokenut tämäntasoista epävarmuuden ja tietämättömyyden tunnetta kuin nyt. Julissa avasi suunsa ja alkoi tavun, mutta se kuoli samantien jättäen ilmoille epämukavan hiljaisuuden.
Anyki
 

ViestiKirjoittaja Ay » 03 Helmi 2010, 17:33

Varmasti toinenkin sai ihmeelistä virtaa hänestä. Evgenia ei pystynyt estämään virtausta loppumaan omasta tahdosta. Mitä oikein tapahtui ja tulisi tapahtumaan. Harvoin tällaista ihmeelisiä yhteyksiä syntyi.
Naisen kasvoillaan hän huomasi, että hänen töllääminen alkoi vaikuttaa ei kivalta. Olihan se sama asia omasta puolestaansa. Hän oli varma, että hän ei avaisi suunsa, vaikka hän halusi kysyä. Hiljaa nainen alkoi sanoa, mutta sanat eivät tulleet korville asti. Mitähän oikein oli sanomassa minulle. Nähtävästi heittoni iskeytyi takaisin itselleni. Hän sanoi mielessäänsä.
Hetkeksi hänen silmänsä vaipuivat mualle maailmaan, vaikka katsoi naista.
" Niin mitä olit sanomassa? " Evgenia sanoi ystävälliseen ääneen.
Samalla hänen silmänsä palautuivat katsomaan naista. Kädet vielä omasta tahdostaan piti naisen kädestä kiinni.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Anyki » 08 Helmi 2010, 20:07

Julissasta tuntui kuin heidän käsiensä välistä lipuisi virtaa puolin ja toisin. Kokemus oli kiihdyttävä ja erikoinen. Hän ei ollut ennen tuntenut sellaista yhteenkuuluvuutta mihinkään. Muisto Eloysta vihlaisi häntä, mutta Julissa työnsi sen kauas, kaikkien mielen lukkojen taakse. Julissa hämmentyi hieman kun nainen avasi suunsa, se oli hieman kuin erityisen hetken pilaaminen. Toinen osa hänestä sanoi taas, että oli jo aikakin. Se hiljaisuus alkoi jo käydä hermoilleni.

"Niin, ajattelin vain, että mitä teet täällä? Mikä tämä koko juttu on ja kuka olet?" Julissa sanoi naurahtaen päälle. "Että nämä tässä päällimmäisenä." Julissa hymyili pienesti, muttei irrottanut otettaan toisen kädestä.
Anyki
 

ViestiKirjoittaja Ay » 12 Helmi 2010, 23:11

Kuulessaan mitä nainen oli kysynnyt, mutta oli tarvinnut hänen avusta. Nähtävästi hänen avustuksesta oli hyötyä. Tunne mikä käsien kautta kertoi, että hän voisi vasta huoletta toisen sanomaan. Se oli ihmetty kovasti Evgenia todella paljon. Yleisesti hän ei uskaltanut olla toisen lähettyvillä. Hänen tapansa olla toisen kiltti varjo. Mikä tämä yhteys oli oiken? Ennen kaikkea mitä se yritti kertoa hänelle tai vastapuolelle? Tunne virta antoi kasvattaa naisen kasvoille hymyilevän hymyn ja ystävällisen äänen.
" Olin jaloittelemassa ja vaihtelu tekee terää. Olen Evgenia. " Pienesti ujosävyisenä ääni tuli, mutta tunne oli rohkaissut sanomaan toisen kysymykseen vastauksen.
Pienesti Evgenia haluisi kysyä, mutta tunne neuvoili, että ei kannattaisi kiirehtiä, että antaa ajan mennä sanojen tahdista ja miten varma olet itsestä.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Anyki » 28 Helmi 2010, 15:18

Julissa helpottui huomatessaan toisen puhuvan ja rentoutui hieman. Silti tämä tilanne oli hyvin eriskummallinen, eikä Julissa ollut kokenut mitään vastaavaa ennen, vaikka oli nähnyt monta uskomatonta asiaa.
"Olen Julissa", nainen vastasi Evgeniaksi itsensä esitelleen naisen sanoihin. Toinen ei voinut olla täysin ihminen, sen Julissa oli huomannut jo piileskellessään puiden takana vakoillessaan laulavaa naista. Julissa ei kuitenkaan tiennyt, kuinka ottaa asian esille varovasti ja epäilyksiä herättämättä. "Ööhm, oletan, että et ole täysin... ööhm, ihmisenkaltainen?" Julissa sanoi. Pitäisi olla varovainen, sillä ihmiset eivät olleet hyvissä väleissä taruolentojen kanssa.

// pätkä... : p //
Anyki
 

ViestiKirjoittaja Ay » 04 Maalis 2010, 21:42

Kovasti Evgenia halusi kiirehtää, mutta antoi sen asian olla nyt kokonaan. Enemmänkin ajatukset saisivat ajattella muuta, kun he pitivät toisiaansa edelleen käsi kädessä, vaikka kävelyn vauhti oli hidastunut. Jos hän saisi vastauksia siitä miten hän katseli naisen kasvoja. Ilmeet kertoivat paljon, mutta toinen asia oli se, että osasiko evgenia tulkita edessä olevan ilmeet. Kuullessaan Evgenia kertaisi soinnukkaasti mielessään naisen nimeä. Nimi oli hyvin erilainen ja erikoinen. Pahinta oli se, että nimi oli kiusallinen lähellä toista nimeä Julian nimeä mitä oli kuullut mitä ihmiset antoivat tyttärilleensä.
" Hauska tutustua. " Evgenia sanoi rohkeammalla äänellä.
Pienesti hän arasti, kun aihe vauhtui. Pian se muuttui niin, että Evgenia täytyi hymyillä. Nähtävästi toinen oli todella tarkkaillut häntä. Miten hän voisi sanoa naiselle, että ei tulisi ihan asia selvä.
" Minulla on lisäinen lahja, koska osaa laulaa, kuin seireeni. " Evgenia sanoi.
Lause oli rehellinen, mutta hän ei osannut tappaa, kuin seireeni laulullaansa.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Anyki » 28 Maalis 2010, 17:28

// anteeksi pitkäksi venyneestä vastausvälistä //

Julissa käänsi kasvonsa Evgeniaan päin ja katsoi tätä silmiin. Julissa yritti nähdä toisen taakse, käyttää silmiä sielun peilinä, kuten usein sanottiin, mutta melko heikolla menestyksellä. Mihinköhän soppaan hän nyt oli itsensä ajanut? Toisaalta tämä taas oli melko mukava olotila, eikä hänellä ollut kuitenkaan kiire mihinkään, töitä kun olisi seuraavan kerran vasta ylihuomenna. Vapaapäivistä saattoi samantien nauttiakin.
"Hauska tutustua myös", Julissa lisäsi hämmentyneenä toisen sanoman perään. No kaipa noinkin voisi sen sanoa, vaikkain tässä tilanteessa noinkin tavanomainen fraasi kuullosti lähes irvokkaalta.
"Kuulinkin jo, että osaat todellakin laulaa hyvin kauniisti", Julissa sanoi diplomaattisesti. Hän oli varma, että laulutaito ei ollut toisen ainoa yliluonnollinen kyky. Nainen ei osannut nimetä kuinka tämä tunne syntyi, mutta jotenkin se tuntui huutavan pääkopan takaosista, että tässä ei ollut vielä kaikki. Vaaralliselta toinen ei kuitenkaan vaikuttanut.
"Osaatko tehdä jotain muutakin kuin laulaa?" Julissa päätti mennä kursailematta suoraan asiaan.
Anyki
 

ViestiKirjoittaja Ay » 28 Maalis 2010, 19:32

Se oli niin ihanan tuntuinen tunne, kun Julissa sanoi niin hänelle. Naisen ääni tuntukin niin ihanalta, että nainen todella tarkoitti niin, että piti häneen tutustumiseen. Harvat sanovat niin, vaikka ei todella tarkoita niin laisinkaan. Evgenia sai myös tuntea sen käden kautta mikä oli vielä uskottavampi, kuin naisen ääni. Sitä ymmärrystä oli turha kysyä Evgenialta, koska ei ymmärtänyt itsekkään.
Pienesti hän pettyi naisen sanoihin, kun puhuivat hänen äänestä. Kyllä Evgenia itse tiesi se oli kaunis, mutta ei halunnut pilaa tätä hetkä siitä. Evgenia ei kuitenkaa antanut sen lamaannuttaa itseänsä, kun halusi tutustua paremmin naiseen.
Pommi putosi, kun Julissa kysyi ja alkoi pohtia tiukasti. Nyt päässä soi kaikkea edes takaisin, kunnes lopuksi kääntyi naista kohti.
" En minä osaa mitään erikoista tehdä. Entä sinä? Sinä osaat varmaakin jotain erikoista. " Evgenia sanoi.
Ilmeessä paljon odotusta kertovaa mikä kupli naisen sisällä.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Anyki » 30 Maalis 2010, 22:49

Ote kädestä tuntui humalluttavan Julissan tuohon pumpulinpehmeään ja salakavalan nautinnolliseen ja tasapainoiseen olotilaan. Hän ei haluaisi päästää kädestä irti ja antaa itsensä vapaaehtoisesti lopettaa tämä tunne. Julissan pettymys kuullessaan toisen olemattomista erikoistaidoista vihlaisi kuitenkin hyvänolon kilpeä.
"Mutta kaikki ovat jossain hyviä?" Julissa yritti, pieni epätoivon kaiku jo äänessään. Jos toisella todella olisi jotain yliluonnollisia voimia, jos ei olisi niin Julissa oli luottanut intuitioonsa aivan liikaa, hän olisi jo saattanut huomata hienoiset merkit Julissassa, jotka paljastaisivat tämän olevan jotain muutakin kuin ihminen.
"Niin, no minä. Olen vain tanssiva ja laulava tarjoilijatyttönen majatalosta", Julissa vähätteli itseään kohauttaen samalla hartioitaan.
Äkkiä rohkea ja luottavainen tunne hyökyi Julissan sisään ja varovasti hän käänsi päätään - käänsi niin paljon, että se olisi luonnotonta tavallisille ihmisille. Julissa katsoi suoraan taakseen ja nopeasti palautti päänsä takaisin. Hänen kielensä lipaisi ilmaa maistaen meren suolaa ja mukavaa vaihtelua kaupungin pölyyn antavaa meri-ilmaa.
Julissa loi leimuavat vihreät silmänsä toiseen naiseen ja katsoi häntä haastavasti. Hän päätti ottaa riskin, ehkä liiankin suuren.
"Osaat sinäkin varmasti jotain, eikö totta?" Julissa laski kaiken yhden kortin, intuitionsa, varaan ja toivoi sen onnistuvan. Toisaalta mistä hän olisi tiennyt jos toinen olikin kuninkaan - nielaisu - vakooja ja tältä istumalta kallion takaa ryntäisi muutama aseistautunut mies vangitsemaan taruolennon.
Anyki
 

ViestiKirjoittaja Ay » 31 Maalis 2010, 18:47

" Tuntuu siltä, kuin haluisit olla lahjakas siitä mistä pidät oikeasti eikä mikä ei oikein kiinnosta. Pakko olla, jos ei ole niin maailman kirjat ovat menneet kokonaan uneen tai kirjoitettu väärin. " Evgenia sanoi.
Maailma olisi todella mennyt sekaisin, jos niin olisi. Se ei olisi oikeiden mukaisesti kenellekkään. Jokainen pitäisi olla jossakin asiassa hyvä. Elämän vaihteessaa huomata mikä se oli erikoisuuteensa ja lahjakas.
Mitä Julissa sanoi mitä teki sai todella ihanan tuntuista. Itsellä, kun ei ollut vakituista paikkaa vaan oli enemmän kiertelijä, vaikka oli pieni luola missä asusteli silloin tällöin. Hänen sydämensä ei ole kesytetty vielä paikoilleen kunnolla. Käden kautta Julissa sai tuntea pientä ihailua ja haikailua naista kohtaan, vaikka naisen kasvoissa ei näy vastausta.
" Varmasti osaan jotakin tehdä, vaikka en ole löytänyt kunnolla. Mitä huomaan, että lauluni aina vetää jonkunlaista ihmmistä puoleeni. Olet aika harvinainen tapaus, koska yleensä lauluuni takertuu miehet. " Helepästi Evgenia sanoi.
Se sai todellakin lämpöisen tunteen taas rintaa vasten, kun ajatteli.
" Mitä oikein vangitsi suuhusi? " Evegenia näki, että olisi vanginnut tai nuuskinnut taivastaavaan ilmasta.
Kun hän ei tiennyt mitä nainen oli tehnyt niin uteliaasti ja käden tuntemus rohkaisusa hän oli kysynnyt.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Seuraava

Paluu Ranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron