"Toki kaikkihan haluavat olla lahjakkaita jossain", Julissa sanoi toiselle.
"En vain ehkä ole löytänyt todellista lahjakkuuttani", hän jatkoi kohauttaen välinpitämättömästi harteitaan. Pikku hiljaa oinen alkoi ärsyttämään niin hyväntahtoisella olemuksellaan. Majatalossaan humaltuneiden miesten käpälöitävänä työskennellessään Julissa oli oppinut olemaan luottamatta enää puhtaaseen hyväntahtoisuuteen. Maailma oli kova paikka, ja jos sinä et niin murrut tai muutut. Julissa oli mieluummin muuttunut, muttei katunut päätöstään. Murtuminen olisi ollut nimensä veroinen ja hänkin varmaan lentelisi vieläkin vuorilla ellei olisi ottanut itseään niskasta kiinni.
Julissa naurahti epävarmasti kuullessaan, että laulu yleensä houkutteli vain miehiä puoleensa. Mikä kummajainen hän oli?
"Öööhm, ehkä meissä on jotain samaa? Tai sitten olen tietämättäni mies?" Julissa ehdotti pieni hymynkare huulilla.
Julissa hämmentyi kovasti Evgenian kysymyksestä mitä hän oli suuhunsa vanginnut, kunnes tajusi varmasti lipaisseensa ilmaa. No tässä se sitten tulisi.
Takeltevan paljon ö-kirjaimia sisältäneen alun jälkeen Julissa sai suustaan sanojakin irti.
"Katsos... Maistelin ilmaa, haistelin mitä kaikkea täällä on. Kuin käärme. Ilma on niin erilainen kaupungin pölyyn, jota ilmaksi kutsuvat, verrattuna."
/ pätkä :p /