Jälkiä lumessa ja hiekassa. [sov]

Laajat hiekkarannat reunustavat merta. Rantaviivaa tuntuu jatkuvan loputtomiin ja ranta onkin mainio paikka viettää kesäisen lämpimät päivät rentoutuen auringossa.

Valvoja: Crimson

Jälkiä lumessa ja hiekassa. [sov]

ViestiKirjoittaja Dogster » 21 Maalis 2010, 19:27

Kettu

Yrttikauppiaan askeleet jättivät jälkiä, mutta eihän sillä ollut väliä, eihän? Siis, kaikkihan tiesivät missä ihmistenkylä oli, joten turhaa ruveta peittelemään jälkiänsä, eikö? Kettu kaiveli pientä veistään taskunpohjalta, ja haaleansiniset silmät alkoivat seurata rantaviivaa pitkin. No ei se kasvi ihan vesirajantuntumassa kasvanut, mutta teki mieli katsoa miten jää sulaisi ja päästäisi irti rannan hiekasta. Siitä oli aikaa kun mies... korjaan, entinen mies, oli käynyt rannikolla. Ja vielä pitempi aika, kun mies oli nähnyt kevään tulevan vedenkin äärellä... kevät tuli vääjäämättä, taistellen talvea vastaan, huolimatta sodasta ja kärsimyksestä, kevät tuli. Se lopulta jopa voittaisi talven... pisti miettimään, eikö?
"HA! Löysinpäs!", yrttitietäjä huudahti, ja juoksi sitten metsänreunalle huomattuaan kasvin, jota oli tullut hakemaan. "Mokomakin, luulin että minun pitäisi tarpoa koko rannanpoikki ennenkuin löytäisin sinut.", hän marmatti samalla kasville, kun kumartui sen juureen ja rupesi leikkaamaan sen lehtiä talteen...

[[Sajira, ole hyvä ^^ ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Sajira » 22 Maalis 2010, 19:52

Lieyinra

Lie ei tiennyt, miksi oli lähtenyt metsästä, haastamaan riitaa ihmisten kanssa? Tuskin, eihän hän nyt turhaan halunnut taistelemaan alkaa. Mutta ehkä rannalta löytyisi ihan hyvää seuraa, vaikka ihminen oli se suurin vaihtoehto.
Lie asteli rauhallisesti katsellen ympärilleen. Hennot jäljet jäivät kylmään hiekkaan, mutta ei hän jaksanut niistä välittää. Hän katsahti eteensä ja näki tumman hahmon rientävän hiekan rannan poikki ja kumartuvan metsän reunassa. Lie hymyili hiljaa, siellä se seura oli. Toinen näytti keräävän jotain, kasveja varmaan, joka kertoi tietämystä kasveja kohtaan.
Lie asteli suoraan tuota henkilöä kohti, pelkäämättä mitä hänelle tulisi vastaan. Toinen ei ollut taruolento, sen hän tiesi eli jäljelle jäi ihminen tai haltia, josta hän epäili ensimmäistä. No, mitäpä väliä sillä oli, Lie varmasti pärjäisi tuota vastaan, jos toinen alkaisi haastamaan riitaa.

Muutamien metrien päässä Lie astui tarkoituksellisesti heikon jään päälle, jolloin se rasahti jalan alla. Jos tuo ääni, ei herättänyt huomiota Lieen, niin mikä? Lie käveli hitaasti kohti ihmistä, joska hän oli huomannut henkilön olevan. Lie jäi odottamaan toisen reaktiota ja seisahti toisen lähelle.
"Kuka olet?" kysyi Lie haltiamaiseen tapaan, ehkä hennolla, mutta päättäväisellä äänellä. Äänessä ei ollut vihaa tai ärtymystä, vaan uteliaisuutta, mutta ei kovinkaan liikaa ystävällisyyttäkään.

//Tässä tullaan. :D //
Sajira
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 23 Maalis 2010, 22:45

Kettu

Kettu ehti keräämään kasvin lehdet jo talteen, kun kuuli murtuvan jään äänen varsin läheltä. Ja se sai jatkoa kysymyksen muodossa, Ketun niskavillat nousivat pystyyn, ja tuo kääntyi katsomaan kuka hänet oli yllättänyt. Ja heti hän huusi päänsä sisällä luojaa auttamaan. Siinä oli haltia! Siis haloo, haltia! Siis niitä jousipyssyn kanssa heiluvia sammakoita!
"...K-kettu...", tuo vastasi, selvää järkytystä äänessään. Ja mikä vielä parempaa, Ketun pitäisi ohittaa tuo että pääsisi takaisin kylään. Ei ollut helppoa yrttikauppiaan elämä ei... Punamustatukka vain toivoi, ettei toisella ollut kummoista asetta mukanaan, ettei toinen olisi HÄNTÄ teilaamassa. Hänhän oli vain viaton kulkija, joka keräsi yrttejä! Tosin oli niitä viattomia listitty vähän molemmin puolin...

"En kai nyt rikkonut jotain rajaa tai muuta vastaavaa?", hän kysyi, katse mennen haltian ja uon selän takana näkyvän rantakaistaleen välistä. No sehän tästä puuttuisikin, että kettu olisi mennyt tekemään raharikkeen ja siitä hyvästä saanut teloitus määräyksen. Pitäisi karkuun päästä, yrttikauppias ei ollut vieläkään päässyt eroon haltiapelostaan. Metsään Kettu ei menisi vaikka henki menisi... Miehellä oli hieman liian paljon pahoja kokemuksia...

[[Kettu vähän hermoheikkona... <w<']]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Sajira » 24 Maalis 2010, 19:34

Lieyinra

Liestä oli hassua katsella, kun tuo mies kääntyi hämmästyneenä kohti Lietä ja hämmästyi ja tuntui jopa säikähtävän hänet nähdessään. Parasta oli kuitenkin toisen takertevelat sanat ja puhe, jossa oli järkytystä mukana. Lie näytti tylsistyneeltä, mutta toisissaan hän oli kiinnostunut.
"Rauhoitu, en ole sinua tappamassa, en tullut tänne tappelemaan." sanoi Lie toivoen, että tämä rauhoittaisi. Lien vihertävän harmahtava viitta heilui tuulessa ja hiukset lensivät välillä kasvoen edessä. Lie kiinnitti katseensa kohti tuota miestä, joka näytti pelokkaalta ja vaarattomalta.
Kun toinen kysyi, että oliko se rikkonut sääntöjä tai mennyt rajojen yli. Huokaisi hän hiukan.
"En usko, että olet mennyt rajojen yli, enkä tullut haastamaan riitaa. Voin vannoa, että jos itse olet rauhassa, en nosta joustani sinua vastaan." sanoi Lie uudelleen yrittäen rauhoitella tuota mies parkaa. Olisi nyt ihan rauhassa, Lie ei aikoisi alkaisi tappamaan turhasta, sehän vain lietsoisi sotaa enemmän.
"Mietin vain, että mitä tuollainen mies, tekee täällä yksin, luulin että tällaisena aikana kukaan ei kulkisi yksinään, ainenkaan jos ei kiinnitä huomiotaan ympärilleen." sanoi Lie ja rentoutui itse. Hän seisoi suorassa ja rentona miehen edessä, ollen toisen teillä.

//Jep, niinhän tuo tuntui "hyytelöksi" muuttuvan. :D //
Sajira
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 28 Maalis 2010, 12:56

Kettu

Totta helvetissä Kettu oli peloissaan! Haltiat olivat tappaneet setänsä, Ketun suurimman sankarin, ja meinanneet saada hänetkin siihen perään... onneksi saivat vain palan takamusta.
"Noin voi kuka tahansa sanoa...", hän mutisi itsekseen haltian sanoihin, samalla kun yritti keksiä jonkun keinon jolla päästä tästäkin tilanteesta karkuun. Missä se kuuluisa repolaisten onni oli!? No kohta tuo yritti rauhoitella Kettua, joka oli miltein hermoromahduksen partaalla toisen takia. Eipä paljoa auttanut, näin suoraan sanottuna.

No kohta tuo kyseli Ketun tekemisiä, ja punatukka veti henkeä sisäänsä... jospa koittaisi rauhoittua, edes hieman. Hän saattaisi saada jopa ideankin jolla pääsisi tästä karkuun!
"Umm... kerään yrttejä...", tuo vastasi aika hiljaa, yrittäen edelleen rauhoittua. Kohta tuo loihti sen kestohymynsä naamalle, vaikka siinä olikin sekaisin ylpeyttä että pelkoa. "Yrttikauppias Kettu, vaikkei nimi ehkä sanokkaan mitään.", hän virnisti, vaikka se olikin aika hutera virnistys. Hänen piti päästä pois, NYT!

[[Moon ihan varma, et mä vastasin tähän toissapäivänä.... no, anteeksi kesto u_u' ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Sajira » 29 Maalis 2010, 17:45

Lieyinra
Lie kuuli, kuinka toinen vähätteli hänen sanojaan, vai ei toisella ollut voimia uskoa. Noh, ihan miten vain, mutta, ei Lie aikonut käydä toisen kimppuun,... Ainenkaan vielä, mutta jos toinen tuntuisi alkavan päälle käymään, ei hän epäröisi hyökätä.
"En välitä siitä mitä sanot, tarkoitan kuitenkin sitä mitä sanon ja näethän itsekin, että en ole hyökkäämässä. " Lie sanoi ja huomasi toisen vain hermostuvan yhä enemmän. Voi, varmaan toisesta ei soturiksi ollut. Toinen kun tuntui pelkäävän jo haltia sanaakin, niin entäs sitten nostaa meikka haltiaa vastaan. Huhhuh, tuntui tuosta mahdottomuudelta. Sitten toinen jo sanoikin mitä teki ja kuka oli Lie nyökkäsi ja katsoi toista.
"Huomaan että tunnet yrtiti. Näytiti jo kaukaa katsottuna etsivän jotain tiettyä kasvia. Yrttien tietämys ei koskaan mene hukkaan." sanoi Lie ja tuntui ihan tahtomattaankin viittavan siihen, että haltiatkin tunsivat paljon yrttejä. Mutta saattoihan olla, että toinen ei sitä tajunnut, joka oli toivottavaa. Lie seurasi toista kokoajan silmäkovana. Hän ei halunnut toisen livistävän karkuun, toinen tuntui hermostuvan kokoajan yhä enemmän.
"Olen Lie, ihan vain, että tiedät." sanoi Lie rennosti ja tunsi kuinka toisen kiihtymys ja tuskastuminen lisääntyivät, toinen taisi haluta eroon hänestä. Noh, jos toisella ei ollut pokkaa vain lähteä livohkaan, ei Lie ainenkaan vielä lähisi.
"Taidat olla ihan paniikissa, taisin jo huomata että vaikka sanoisin mitä, et rauhoitu, mutta minkäs minä sille mahdan. Vaikka olet kyllä päässyt yllättävän helpolla, kaikki haltiat, enkä minäkään saattaisi katsella ihmistä näin kauan, jos en tietäisi, että sinusta ei olen suurta vaaraa. Joten uskoisit jo, että en aio nyt ainenkaan käydä kimppuusi." tokaisi Lie ja yritti vielä kerran rauhoittaa toisen, vaikka turhalta se jo tuntuikin. Lie sanoi tämän sen takia, koska uskoi vakaasti taitoihinsa ja siihen, että toisesta ei olisi miekkamieheksi.
Sajira
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 29 Maalis 2010, 18:41

Kettu

Kettu ei edelleenkään luottanut tuohon, eikä varmaan tulisikaan luottamaankaan. Mihinkä tiikeri raidoistaan pääsisi? Tai kettu hännästään... Hänestä ei todellakaan ollut sotilaaksi, kuten Lie oli jo päätellytkin. Miehen puolikas sopi paremmin parantajaksi tai keittäjäksi... naisellista, totta, mutta Kettuhan oli periaatteessa sukupuoleeton.

No kohta tuo taisi antaa kehaisun.. mutta kenelle, se jäi epäselväksi Ketulle itsellensäkkin, vaikka hän olikin kova tekemään arvoituksia. Lieksi esittäytynyt jatkoi puhumistaan, ja lopulta yrttimestari ymmärsi itsekkin, ettei päässyt tästä kovinkaan pitkälle, eikä toinen päästäisi häntä karkuun noin vain. Hitsit, olisipa hän syntynyt viimeisenä, niin se olisi ollut Kärppä tässä pulassa eikä hän! Tai jos se olisi kuitenkin ollut hän joka silloin olisi tässä seisonut, niin ainakin hän olisi saanut opetella muutakin kuin yrttejä, kuten puolustautumaan... missä hän oli suoraan sanottuna kehno. Korkeintaan voisi paistinpannulla mätkäistä.

Kettu haravoi katseellaan istumapaikkaa, ja kohta haalean siniset silmät löysivät kiven, joka oli tarpeeksi korkea hänelle istuimeksi. Hän iski takamuksensa kylmälle kivelle, heittäen toisen jalkansa toisen päälle, ja ristien kädet rintakehälle, tarkkaillen edelleen haltiaa. Apua, mitä tästäkin seurasi!? 'Miksen ottanut Jakea mukaani, sehän olisi voinut puraista tuota koivesta!?', mies ajatteli samalla kun hieraisi niskaansa, yrittäen katsoa muualle kuin haltian silmiin, mikä oli tavallaan haastavaa, kun piti pitää myös silmällä tuota...
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Sajira » 31 Maalis 2010, 16:12

Lieyinra

Liestä tuntui, että toinen ei ottanut rauhoittuakseen. Hänestä tuntui kokoajan, etät toinen oli suunnittelemassa vain pakoa tai suorastaan tärisee pelosta. Kettu istahti kivelle alas ja Lie asteli perästä ja jäi seisomaan puutavasten. Hän katsoi merelle, joka oli rauhaton, mutta jotenkin rauhallinen. Johtuiko tuo kuva metrestä, hänen sekalaisista tunteistaan?
"Meri on rauhaton, jotain varmaan tapahtuu pian. Jos halut lähteä, niin antaa mennä, en voi pidätellä sinua täällä." sanoi Lie ja käänsi katseensa tuohon yrtti kauppiaaseen. "Minun kuitenkin pitää löytää kasvi, joka auttaa mätivään haavaan. Sen tapainen tietääkseni on olemassa." tokaisi Lie ja kosketti reittään, jossa vaatteiden alla oli keskikokoinen ja mätivä haava.
"Sen kasvin takia olen tänne tullut, se kasvaa täällä." sanoi Lie vielä ja katseli metsän reunaa molempiin suuntiin. Kasvi piti löytää, ilman sitä ei Lie lähtisi takaisin. Hän ei välittänyt siitä, miten Kettu päättäisi tehdä, joko jäädä ja kenties auttaa kasvin etsimisessä, vai lähteä lipettiin ja juosta karkuun kuin kettu konsanaan.

//Lyhyttä, anteeksi siitä, oli todellakin idean puute... Mutta ihan vain vinkkinä, olisi kiva jatkaa peliä.//
Sajira
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 01 Huhti 2010, 19:21

Kettu

Halleluja!! Hän sai lähteä täältä! Kettu nousi samantein kiveltä, kuunnellen vain puolella korvalla mitä toinen sanoi, ainakin siihen asti kunnes toinen sanoi "haava". Kettu pysähtyi, sattui näkemään vian, ja puraisi huultaan. Hänellähän oli velvollisuus auttaa ja.... EIKÄ! Toinen oli haltia, sammakko joka pomppi pitkin metsää vihreissä kuteissa ja ampui jousella viattomia! Oma oli vikansa jos oli mennyt itsensä telomaan, Ketulla ei ollut mitään velvollisuutta jäädä auttamaan VIHOLLISTA!

Yrttikauppias lähti samantein talssimaan toisen ohi, tarkkaillen ettei toinen ampunut häntä selkään... sentäs uutta arpea halunut. Mutta omatunto alkoi kolkuttamaan kahden metrin jälkeen. Kettu pysähtyi, ja alkoi miettimään asiaa... voisiko hän vain jättää toisen ongelmiin? Vaikka toinen olikin haltia, niin voisiko hän tehdä niin?
"Kirottu olkoon sinä siellä ylhäällä, kun pistät minut tälläiseen tilanteeseen!", punatukka yhtäkkiä raivosi tyhjälle... miltein tyhjälle. Tuo kääntyi ja tuli kiukkuisen näköisenä takaisin.
"Nonni, mikä kasvi? Rannoilla kasvaa kolmekin kasvia, jotka auttavat mätiviin haavoihin, joista kaksi kasvaa talvellakin.", tuo pamautti ilman suurta ongelmaa, ristien kätensä puuskaan rintakehälle. Agh, tästä tulisi kyllä sanomista myöhemmin!
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Sajira » 21 Huhti 2010, 20:59

Lieyinra

Lie katseli hetken toisen menoa ja päätti sitten ryhtyä töihin. Kasvi piti löytää pian, tai hän olisi sitten se joka olisi pulassa. Hän alkoi katsella etsimäänsä pitäen salaa silmällä Kettua. Pian tuo huudahti jotain outoa jollekin tuntemattomalle. Kelle, no, se ei kiinnostanut Lietä, vaan se että nyttuo kauppian asteli ärtyneenä takaisin ja alkoi tiedustella kasvin tuntomerkkejä.
"Päätit siis auttaa. Noh, aivan varma kasvista en ole, mutta jotain hentoa ja sinikukkaista kasvia tulin etsimään. Varma en ole kasvista ja siitä mitä se parantaa, en ole niinkään perehtynyt yrtteihin, mutta kuitenkin." sanoi Lie ja katsoi välillä Kettua ja välillä tiiraili puiden lomasta kasvia jonka juuri kuvaili.
Hän itesi kasvista koska hänen tuttunsa oli sen kuvaillut ja kehotti etsimään sitä. Hän halusi tehdä kuten käskettiin, joten täältä hän itsensä löysi.
"Uskon sinun tuntevan sellaisen tai sen tapaisen kasvin." sanoi Lie ja katsoi toiseen, joka todellakin näytti ärtyneeltä.

//Pahoittelen ihan vitun pitkää taukoa. En ole ollut tällä hetkellä aktiivinen missään, jotenkin vain koulu syö kaiken aikani, mutta yritän (huom. yritän) vastata useammin, pitää ottaa itsestä niskasta kiinni, mutta saat häipyä pelistä, jos tahtini on liian lyhyt. Mutta yrittelen olla nyt aktiivisempi netissä yleensäkin, mutta pahoittelen vieläviivästystä.//
Sajira
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 24 Huhti 2010, 16:27

Kettu

"No jos ei apu kelpaa niin voin kyllä lähteäkkin!", kettu pamautti itsevarmasti, pistäen kädet puuskaan ja nostaen leukaansa. Phah, haltiat näköjään OLIVAT liian ylpistyneitä. Mies oli jo kääntymässä, kun haltia kertoikin jo pääpiirteet. Sinikukkainen kasvi, hento, kasvoi talvella rannikoissa...
"Pah, etsit ihan väärästä paikasta!", yrttitietäjä totesi, ja lähti varmoin askelein kulkemaan rannan ja metsän rajamaastoa. Hän katsoi tarkkaan puiden alle, ja lopulta huudahti.
"Tässä! Meriveden pitäisi päästä tähän, siksi kasvi kasvaa juuri tässä. Odotas hetki...", kumarrus, ja mies keräsi kasvin osia talteen. Sitten hän nousi, ja ojensi molemmat kädet jossa oli muutama kasvin varsi.
"Keitä vähällä vedellä, kunnes siitä tulee salvaa, ja kokeile. Jos olet tehnyt oikein, niin haavan pitäisi lopettaa mätiminen, lopettaa särky ja sen pitäisi alkaa umpeutumaan jonkinverran nopeammin.", hän kertoi, ja alkoi taas talssimaan kohti kaupunkiansa. Ei varmaan edes tulisi kiitosta, mutta minkä sille voi.

[[No enhän minä näin hauskaa peliä voi katkaista 8D Kettu ei viel häpynyt, mutta se on menossa... ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Sajira » 24 Huhti 2010, 18:11

Lieyinra

Lie pyöritti päätään, kun toinen tokaisi, että Lie etsi ihan väärästä paikasta, mutta etsi kuitenkin. Tuo on sitten ailahteleva tyyppi, jotenkin niin jäykä ja sarkastinen, mutta jotenkin omaa halun auttaa. Lie ei ainenkaan pääsisi ikinä selville tuon tyypin luoteesta sen paremmin muistakaan saloista.
Pian Kettu huudahti, että löytyi sopiva kasvupaikka. Lie asteli toisen perässä ja näki kuinka toinen keräsi kasveja talteen niin tottunein ja varmoin käsin. Huomasi ihan, että kasvien kerääminen oli toisen työ ja harrastus. Mutta välillä väkisinkin mieleen tuli sota, joka reihui saaristolla ja eritoten haltioiden ja ihmisten välillä.
Hän otti vastaan kasvit ja tunki se pieneen pussukaan paitansa helmojen alle. Samalla on alkoi katsella toisen menoa, toinen aikoi lähteä.
"No, kiitos tästä, autoin paljon." sanoi Lie niin, että toinen sen kuulisi ja alkoi kääntyä ympäri aivan päinvastaiseen suuntaan. Hän aikoisi mennä metsään, kotikylään takaisin.
"Muuten, kettu! Tämä jää meidän väliseksemme..." sanoi Lie ja jatkoi sitten itsekseen. "Tai sinä olet se joka kuolee seuraavaksi."
Hän ei aikonut tappaa toista, siihen ai ollut mitään syytä, vaan hän aikoi vain varmistaa, että toinne varmasti pitäisi suunsa kiinni. Ongelmia hän ei tästä halunnut.

//Kai tämä oli sitten tässä, en keksi enempää sisältöä peliin, en sitten millään. Kiitos kuitenkin tästä pelistä. //
Sajira
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 24 Huhti 2010, 19:00

Kettu

Kettu kääntyi samantein katsomaan, kun kuuli kiitoksen takanaan. Mitä ihmettä, haltia kiitti? Ketun mielipiteet haltioista olivat aika vahvoja, eikä niitä ihan helposti muutettu, mutta ehkä aavistuksen verran nyt oli vaihtunut asenteesta... ehkei haltiat nyt NIIN kamalia olleet, kuin mitä hän oli olettanut.
'Ja tämä jää meidän väliseksemme...'.... uhkaus? No ei kyllä Kettu aikonut muutenkaan kailottaa tästäkin tapaamisesta, ties vaikka olisi hirteen siitä joutunut. Sus siunatkoon... No Jake kyllä haistaisi, mutta muuten oli selustat turvattu.

Ja matka kohti kotia, jalanjälkien sekoittuen hiekkaan ja lumeen...

[[niin korni lopetus kun olla voi <.< Kiitos pelistä *kumar*]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta


Paluu Ranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron