[
Jatkoa]
SplinterSplinter istui rantakiven päällä, polvet koukussa, ja painettuna rintakehää vasten. Otsa nojasi myöskin polviin.... Tuntui niin pahalta, pojan teki mieli vain huutaa niin lujaa kuin keuhkoista ja kurkuista lähti. Hän oli niin.... pettynyt. Pettynyt itseensä ja ystäviinsä, lähipiiriinsä ja koko maailmaan. Sapetti....
"Tuollaisena minä sinut muistankin, penikkana joka halusi kostaa maailmalle kokemansa..."
Ääni sai niskavillat nousemaan ties monennenko kerran, sydän alkoi taas takomaan kuin mielipuoli, ja pojan kasvot muistuttivat sillä hetkellä enempi jauhokulhon sisältöä väriltänsä. Nyt tämä oli huono pila, todella huono! Splinter vain värähti. Hän ei aikonut edes katsoa äänen suuntaan. "Olet kuollut, näin, miten Art veti kaulasi poikki."
"Yllätyitkö? Ystäväsi temppu oli toki yllättävä, mutta ei tarpeeksi nopea velholle, joka hallitsee silmänkäännön... Olen huijannut kuolemaa tarpeeksi useasti, tiedät sen itsekkin.", miehen ääni jatkoi, ja askeleet kahisi hiekassa. Splinter ei vieläkään nostanut katsettaan. Hän ei uskonut, ei tasan. Mies oli kuollut ja kuopattu! Tai ainakin kuollut.
"Voi Splinter Splinter Splinter..... Aina yhtä naiivi, vaikka kuinka yritänkään kitkeä sen sinusta.", ääni puhui, tullen lähemmäs. Splinter ponkaisi jaloilleen, ja katsoi loppujen lopuksi äänen suuntaan.
".............Et ole oikea."
"Haluatko yrittää?"
Poika juoksi niin lujaa kuin jaksoi, kompastuen kerran mutta nousten sitten taas jaloilleen. Hiekkaa oli joutunut suuhunkin, ja silmiäkin kirveli....
'Juoksejuoksejuoksejuokse!', ääni tahkosi päässä, ja Splinter ei aikonut tosiaankaan ruveta vänkäämään vastaan. Nyt olisi totta vieköön juostava!!!
"Mitä hittoa minä NYT tein!? No okei, mursin Hopean nenän, mutta silti! Eikö elämääni ole muka pilattu tarpeeksi..."
Korviin kantautui kaukainen ulina, joka sai pojan selässä juoksemaan kylmät väreet. "Mitä, vielä Ulisijatkin? Tämä_ei_ole_enään_REILUA!", poika tuskastui. Huolimatta siitä että hän puhui itselleen, yritti piristää omaa oloaan, hän oli oikeasti kauhuissaan. Vatsanpohjassa kylmäsi, ja lihakset tuntuivat pelkältä lyijyltä. Jo pelkkä ajatus edes yhdestä Ulvojasta perässä sai aikamoista aikaan, ainoa mitä hän pelkäsi yhtään enemmän oli sama mies, joka seisoi rannalla, ja joka oli lähettänyt nelijalkaiset, silmättömät pedot hänen peräänsä.
[[Sovittu suskarin kanssa~ ]]