A'anteeksi, Ivy sanoi vaiteliaana. Hän huomasi nopeasti siemenet pöydällä. Poika oli kai syönyt omenaa. Poika oli kyllä aika suloinen. Ja se sen ääni.. Oh, taas ajattelen näitä tällaisia juttuja. Tosin tällä kertaa se tuntui aika hyvältä. Tässä rauhassa vain yksin miettiä sitä lutuista poikaa .. Mahtaakohan hän miettiä samoin minusta ? Eeeeei, ei hän voisi tällaisesta friikistä & hössöttäjästä tykätä. Vitivalkeat silmät tekevät minusta mielisairaan näköisen, kaikki hokevat minulle ja ohikulkijat tiirailevat minua oudoksuen. Mutta tämä poika ei ole vielä sanonut niistä vielä yhtään mitään. Onkohan tämä nyt sitä .. rakkautta ? Ei se voisi olla .. Rakkaus on liian hankala käsite minulle. Vai voisiko se olla .. ? No, ei siitä varmaan mitään haittaa olisi. Paitsi että sönkötän. Ja punastun. Ja sekoilen. Ja tapitan. Ja KAIKKI tämä vain yhden - komean - pojan takia. Taas minä ajattelin. Ivy ravisteli päätään ja heti sen jälkeen hymyili. Noh, kai tämä sitten on tätä rakkautta. Ivyn ajatukset keskeytyivät, kun poika tuli keittiöön yht'äkkiä kiittämään tyttöä, vaikka juuri äsken viittasi siihen, että likka hössötti ja auttoi liikaa.
- Ehm, tuota, ei se mitään.
Ivy tapitti taas poikaa hetken aikaa hymy huulilla selvästi, ja jatkoi :
- Voidaan itseasiassa viedä kaikki märät vaatteet takapihan narulle kuivamaan .. Ivy sanoi.
- JJES, tämä kiljahti, kun sai sanotuksi tuolle hyvin lauseen.
Tämä siis nousi pöydästä, ja haki olohuoneesta ikäänkuin '' hyppelehtien '' tuon vaatteet.
- Nyt mennään ! Ivy sanoi reippaasti, ja käveli rauhassa ulko-ovelle. Sitten hän aukaisi oven, ja neuvoi pojan menemään edeltä. Ivy ja Shiro olivat paljain jaloin pehmeällä nurmikolla, pienellä, - siis hyvin pienellä - punaisella aidatulla takapihalla, jossa oli valkea pöytä, ja pari penkkiä ja pyykkinaru. Myös yksi puu mahtui alueelle ja pari kasvia kasvoi seinänvierustalla, ikkunoiden alla. Ivy suuntasi pyykkinarun luo, ja oletti, että poika seurasi perässä. Sitten hän yksi kerrallaan nosteli aika pirteänä vaatteet kuivamaan, ja kiinni pyykkipojilla. Aita oli punainen, ja jo seuraavan talon takapiha oli aidan toisella puolella, tosin sillä talolla ei ollut omistajaa, sillä Ivy asui kujalla, jossa ei oikein asunut ketään. Ainoastaan Ivy, ja pari vanhaa pariskuntaa ja hekin monen talon päässä. Ivy siis sai olla melko rauhassa tällä alueella.
- Ihanan tuuuulinen ilma ! Katso, pieniä auringonsäteitä !
Totta, auringonvalo puski Ivyn ja toisen talon seinämän välistä tämän takapihalle. Ivyn hiukset ja kasvot , myös silmät säteilivät tässä valossa. Ivy lähti sisälle päin taas edeltä, odottaen poikaa, ja sulki oven tuon perästä. Sitten he suuntasivat rappusten eteen.
- Haluatko nukkua yläkerrassa kanssani vaiko alakerrassa ? Ivy vinkkasi pojalle, joka seisoi rappusten edessä Ivyn kanssa.