A new day has come //sovittu//

Laajat hiekkarannat reunustavat merta. Rantaviivaa tuntuu jatkuvan loputtomiin ja ranta onkin mainio paikka viettää kesäisen lämpimät päivät rentoutuen auringossa.

Valvoja: Crimson

A new day has come //sovittu//

ViestiKirjoittaja Raigauge » 26 Tammi 2011, 21:19

// Aanea Ivyllä tänne suuntaan :3 Otin aikakaudeksi vielä varhais-syksyn, koska tarvitsemme aaltoja XD //


Shiro

Kylmä meri ilmasto tuiversi rannan poukamilla. Tuuli oli noussut, pian tulisi talvi. Lehtipuut varisuttivat vielä viimeisiä lehtiään ja kesän vehreys oli poissa. Taivas oli peittynyt kokonaan pilveen, minkä vuoksi aurinko ei paistanut enään lämmittäen, edes säteillään. Ranta oli miltein täysin autio, lukuun ottamatta vielä muutamia lintuja ja satamassa pyöriviä ihmismassoja, mutta muuten kaikkialla oli haudanhiljaista.

Shiron ruumis makasi avuttoman ja kuolleen näköisenä erään laiturin vieressä. Hänen kaikki vaatteensa olivat likomärkinä, ja hänen suunsa oli ammollaan, minkä vuoksi voisi olettaa että hän oli juonut litratolkulla merivettä. Ja ties nyt vaikka muutaman sentin hiekkaakin. Poika itse ei tajunnut sitä, sillä hän oli syvässä unessa. Tämän hetken tajuaminen oli hankalaa, eikä poika pystynyt siihen itse, vaikka yleensä hän sai tahdonvoimallaan itsensä hereille. Nyt hän oli voimaton. Meri, joka oli aina ollut hänelle kumppani, ystävä, oli antanut hänelle liian suuren haasteen. Uiminen tälle saarelle oli tälle kettuhaille liian suuri isku.
Shiro näki mielessään viime hetken tapahtumia, ennen kuin hän joutui aarnikotkan siepattavaksi. Hän oli Cinciten kanssa menossa keräämään omenia.. kyllä. Omenia. Punertavia omenia ne olivat olleet. Netto oli tullut heidän mukaansa. Tuolla oli ollut iso kori mukanaan. Sitten se tapahtui. Aarnikotkaparvi syöksyi kylän kimppuun, joista yksi vei hänet mukanaan kuin sotasaaliina.

Shiro näytti tuskin hengittävän. Hänen kanveesissa oleva tilansa oli heikko. Pystyikö kukaan heltymään sen verran, että pystyisi tulemaan herättämään hänet ja auttamaan häntä? Moni Shiron menneisyydessä ei tekisi niin. Poika oli menettänyt toivonsa. Hän inahti laiskasti, lähes äänettömästi. Tajuamatta kuitenkaan sitä. Muutamat lokit tulivat nokkimaan hänen hiuspehkoansa, ja tarkastelemaan olisiko hänestä hyvää lounasta tänä syksyisenä päivänä.

// Ja Ivyä kehiin~ //
Raigauge
 

ViestiKirjoittaja aane » 26 Tammi 2011, 21:58

/ toki toki ^^

Ivy oli tapansa mukaan lähtenyt aamulla torille ruokaa ostamaan, mutta tänään hän tarvitsi kalaruokaa, ja päätti lähteä rantaan päin. Oli tuulinen, viileä sää, joten Ivy oli sonnustautunut omatekemiinsä vaatteisiin, mm. Paitoihin, housuihin ja moniin kaapuihin. Tämä saattoi jopa vaikuttaa pojalta vaatemassan - ja tyylin perusteella, sillä tytöstä näkyi vain sääret, ja kasvot. Kultaisen nilkkakorun hän oli asettanut oikeaan nilkkaansa, ettei hän ihan pojalta vaikuttaisi, vaikka tällä hyvinkin naiselliset & sirot piirteet olivat. Jalkineeksi hän oli vetänyt jonkinmoiset paksut kengät, materiaalina nahka. Ivyn kaulassa että ranteissa oli myöskin jotakin hiluja, tyttö niin piti kaikesta kimmeltävästä ja korumaisista asioista, mutta suurin osa niistä olivat kaapujen peitossa.

Ivy tallusteli polkua pitkin rannalle, jonka ympärillä oli harvaa metsää. Tyttö kantoi mukanaan koria, jossa olikin jo jotain tuoreita kasviksia ja muuta mukavaa syömistä. Tyttö sipaisi jouhiaan silmien tieltä, ja asteli nyt rannan hiekalla. Maisema oli muuttunut kertarysäyksellä vehreästä, vihreästä ja metsäntuoksuisesta vaaelaan hiekkaan ja ihmislaumoihin, jotka sijaitsivat toisessa päässä rantaa. Ihmisillä näytti olevan todella kiire. Ivy tuumi hetken, ja pysähtyi paikalleen ihastelemaan kaunista maisemaa. Hänen silmiinsä pisti yht'äkkiä lokkiparvi rannassa, joka nokki jotakin vaaleaa .. ihminen !

Ivy ryntäsi suin päin jonkun ihmisen luokse ja hätisteli lokit muualle. Tai siis ainakin yriti. Ivy huomasi, että ihminen oli poika, ja ei miltei hengittänyt. Tyttö meni miltei paniikkiin ja aikoi jo huutaa apua, mutta koetti kerrankin pärjätä itse. Eihän tyttö koko ikäänsä voisi pyytää apua muilta... Tyttö rupesi ravistelemaan poikaa raivokkaasti, samalla vetäen hänet vedestä pois rannempaan.
- .. HERÄÄ ! - tyttö karjaisi, ja läimäytti hiukan poikaa poskelle. Poika ei oikein reagoinut, joten Ivy otti kourallisen merivettä ja heitti tuon kasvoille sen.
- Herää, kiltti HERÄÄ ! - Uusi huuto, ja ravisteltiin edelleen poikaa raivokkaasti.
aane
 

ViestiKirjoittaja Raigauge » 27 Tammi 2011, 19:32

Kuin kuollut pojan ruumis poukkoili nuoren naisen käsissä. Vesi terästytti viileydellään Shiron kasvoja, ja hetken ajan ravistelun jälkeen hän sai itsestään niskasta kiinni.
Heti ensimmäisenä Shiro valahti polvillensa ja yski. Yski miltein keuhkonsa ulos. Hänen nenänsä, nielunsa ja henkitorvensa olivat turruttautuneita liiallisen veden saannosta. Poika jännitti kätensä rintakehälleen. Hänen silmänsä pupillit laajenivat ja yrittivät nähdä jotakin. Shiro yski yllättävän kova-äänisesti, mutta hän ei voinut sille mitään. Tuntui siltä, kun keuhkot olisivat tärisseet joka yskäyksen mukana ja hypänneet suuhun tervehtimään muita elimiä.

Muutamien sekunttien päästä hän painoi otsansa hiekkaan, ja yski liikoja suolavettä pois. Jo lämmennyt neste pulppusi hänen suustaan, minkä vuoksi hän ei ollut järin kaunista katseltavaa. Onnekseen kuparin hohtoiset, tosin sotkuiset ja hiekkaiset hiukset peittivät suhteellisen hyvin hänen kasvojansa. Shiro koitti rauhottua. Vesi lakkasi virtaamasta, jolloin Shiro sylkäisi laiturin alle. Hänen sydämensä pamppaili kuin hullu ja hengitys oli suureleistä ja pitkäveteistä. Kalanretale koitti saada happea. Inhale, exhale, inhale.. hyvin hitaasti. Ja varmasti, jonka vuoksi se tuotti tulosta. Shiro tärisi kauttaaltaan. Märkänä keskellä syksyä ei kauheasti aurinkoa otettu. Poika nosti yläruumiinsa koukussa olevien jalkojen päälle, ja siirsi katseensa muuan tyttöön, joka oli varmaan saanut hänet hereille.
"..kiitthi.." Shiro sanoi yrittäen niellä keuhkojaan takaisin paikoilleen.
Hän sai itsensä rauhoitettua, mutta kylmänväristykset eivät loppuneet.
"..misshä.. mä.. oon..." poika sanoi katsoen ympärilleen. Hänen puheensa oli erittäin hidasta ja suhisevaa, mutta Shiro ei välittänyt siitä. Hän oli juuri selvinnyt ehkä elämänsä tähänastisista haasteistaan suurimmasta, jopa pienen meren ylittämisessä. No, olihan siinä aarnikotka mukana..
"Mikä.. kuka sää oot?" Shiro kysyi vieden turkoosit silmänsä toisen kasvoihin, saaden jo pikkuhiljaa puherytminsä ja sydämensä pulssin normaaliksi.
Raigauge
 

ViestiKirjoittaja aane » 27 Tammi 2011, 20:28

Ivy katsoi kärsivällisesti pojan selviytymistä, ja oli vieressä valppaana, jos poika saisi uuden sätkyn. Kun poika alkoi puhumaan, Ivy otti harteiltaan pari kaapua, lähestyi hitaasti poikaa ja keitoi ne tuon tuntemattoman pojan ympärille huolellisesti. Sitten Ivy puristi toista hiukan vastensa, ettei tuo paleltuisi kokonaan. Tytöllä olivat hennot ja sirot kädet ja ote.
- Olen Ivy Campbell. Olet nyt turvassa.. Olet Cryptissä, eräällä saaristolla.. Olet uusi ? .. Mutta haluan puolestani kysyä sinun nimeäsi .. Mistä sinä tulet .. ? Ja miksi olet yksin täällä ?
Tyttö hellitti hiukan otettaan, ja oli todellakin tuota lähellä. Sitten Ivy työnsi kätensä koriinsa, ja antoi tuolle leilin, joka oli täynnä puhdasta vettä.
- Jano ?
Ivy tarjosi pulloa toiselle hymysuin.

Hetken kuluttua tyttö irrotti kokonaan kätensä toisen ympäriltä, pojalle oli varmasti tullut siitä edes vähän lämpimämpi. Lopulta tyttö nousi seisaalleen, toisen kädestä tarraten, ja vetäen ylöspäin.
- .. Mennään syömään, uskon että olet nälkäinen ..
Ivyn tyttömäinen hymy loisti kasvoilla, ja huppu oli pään päältä valahtanut niskaan. Siispä näin paljastuivat Ivyn sirot ja todella kalpeat kasvot, ja myös jäänsiniset, lähes valkoiset katseenvangitsemat & ainutlaatuiset silmät. Tummat, pitkät hiukset olivat näin siiryneet hiukan silmille, ja etumukselle päin. Poika oli varmasti huomannut tällä hetkellä paljastuneet korut likan kaulassa ja ranteissa. Tyttö oli valmis nostamaan toisen seisaalleen, ja odotti vastausta. Hän vilkuili samalla sataman suuntaan, ja pohti, että voisi jättää kalanhakemisen sikseen, koska tyttö oli juuri tutustumassa hänen ensimmäiseen ystäväänsä. Näin hän ainakin kuvitteli.
aane
 

ViestiKirjoittaja Raigauge » 28 Tammi 2011, 21:46

Shiro oli hiukan pökkyrässä vielä. Hänen katseensa harhaili lähipiirissä, ihan kuin hän olisi olettanut jonkun hyökkäävän kohta jostain puskan takaa. Shiro oli kuitenkin hiukan yllättynyt toisen vieraanvaraisuudesta. Yleensähän poikaa koitettiin hakata, potkia ja pidellä muutenkin väkivalloin, mutta tämä neiti.. hän antoi omastaan täysin tuntemattomalle hailapselle. Sen ajatuksen myötä Shiro tunsi olonsa hiukan nolostuneeksi, kun hän sillä lailla heti ensimmäisenä oli kyselemässä kaikkea, vaikka toinen oli juuri äsken pelastanut hänet. Tai ainakin auttanut elämän ylämäessä ylöspäin.
Tytön kietoessa kaapunsa ja kätensä Shiron ympärille, hän yllättyi uudelleen totaalisesti. Lämmin ja kuiva kaapu pienessä puristuksessa tuntui märkien vaatteiden päälle oikeastaan hyvältä. Sotkutukka piti suutaan pienesti auki, kalisuttaen pienesti hampaitaan. Hänen ihonsa nousi kananlihalle, kun poika huomasi kuinka kylmä hänellä oikeastaan on.

Toisen esittäytyessä, ja kysyessä vastakysymyksen, Shiro ei nähnyt juuri syitä miksi hän ei olisi saanut kertoa vähän itsestään tälle tytölle. Poika oli hetken hiljaa. Hän mietti sopivia sanoja. Kuinka hän sanoisi ne osoittaen kohteliaisuutta ja kunnioitusta toista kohtaan.
"Olen Shiro.. Squalous.. jouduin melkein aarnikotkan ateriaksi.. se pudotti mut keskellä merta, ja sitten lähin vain uimaan.." Shiro sanoi.
Hän piti pieniä taukoja puheessaan, jonka aikana poika koitti saada itseään lämpimäksi. Toisen huolehtivainen luonne teki oikeastaan aikamoisen vaikutuksen. Kuitenkin jostain syystä Shiro tunsi jossakin olevan jotain mätää. Hän ei saanut luottaa tähän tyttöön liikaa. Miksiköhän? Hänen eläimen ja ihmisen aistinsa sanoivat niin. Kuitenkaan, ei hän voinut jättää pelastajaansa niille sijoilleen. Poika tunsi sekalaisia tunteita Ivyä kohtaan. Hän halusi olla tuon kaveri.
"Kylä josta tulen.. on.. Hamenira.. tuttu?" Shiro kysyi, jonka jälkeen tyttö tarjosi hänelle vettä.
"No.. ehkä.. ihan pieni huikka," hän jatkoi.

Poika otti pullon oikealla kädellään kiitollisena vastaan, ja kulautti vähän kirkasta vettä kurkkuunsa. Kurkku oli yhä arka kaiken sen vesimäärän jälkeen, mutta tehdäkseen tytön onnelliseksi hän nieli vedet mahaansa, joka jätti vihlovan tunteen suun takaosaan.
Tyttö veti hänet ylös hiekasta. Shiron mielestä tyttö oli vähän liiankin avulias. Tuo oli tehnyt hänen eteensä jo enemmän mitä laki sallii.
"Eh, ei sun musta tarvitse huolehtia.. kyllä mä pärjään.." hän koitti sanoa vastaan.
Raigauge
 

ViestiKirjoittaja aane » 29 Tammi 2011, 01:31

Ivy tarkkaili poikaa hyvin, ja piti hymyn koko ajan yllään.
- Kaunis nimi sinulla, tyttö virkkoi. Anteeksi, en tunne sen nimistä kaupunkia, mutta kuulostaa hyvältä ..
Tyttö hiljeni yht'äkkisesti. Hymy kasvoilta taantui, ja kyynel vierähti poskelleen. Tyttö pyyhkäisi sen äkkiä käsivarteensa, mutta se oli varmasti huomattavissa. Tyttö huomaamaattaan ei ollut vielä päästänyt toisesta irti. Tytön mieleen tulikin se, halusiko poika olla mitään hänen kanssaan.. tai ylipäätänsä .. Tytön tunteet olivat todella sekavat toista kohtaan. Tyttö arvioi pojan noin samanikäisekseeen tämän kanssa, ja tapitti toista hetken aikaa. Sitten likka siirsi katseensa maan kautta tielle päin.
- Ehm .. Teen kaiken minkä voin, että sinulla olisi kaikki hyvin .. onko sulla mitään paikkaa, missä voit olla ? .. Voit tulla minun luokseni.

Tyttö niiskahti, ja virnisti toiselle. Samalla asetti toisen kätensä toisen olalle ja toisen toiselle, ja lähti taluttamaan toista rannalta kivihiekkatielle, metsän poikki. Se johti kylään. Pian maisema muuttui siis metsäiseksi, ja siellä tuoksui raikkaalle ja vihreille kasveille.

/ anteeks tuli vähä lyhyt ._.
aane
 

ViestiKirjoittaja Raigauge » 29 Tammi 2011, 15:54

Shiro ei saanut juuri suunvuoroa toisen avuliaisuuden keskellä, joten poika päätti sitten mennä Ivyn mukaan. Olihan se hyvä juttu, kun pidettiin huolta toisista.. tämä oli vain jo toinen kerta, kun tuntemattomat ihmiset ovat pelastaneet hänet. Shirosta tuntui, että hän jäisi niin paljosta velkaa, ja niin paljon 'jälkeen' kaikesta, kun ei osannut pitää huolta edes itsestään. No olihan se iso juttu koittaa uida meren poikki, yrittää uida jonnekkin missä edes näkyisi maata, mutta se oli hänen oma vikansa kun hän jäi sen aarnikotkan kynsiin. Shiro kertasi päiviensä tapahtumia, ja koitti saada niistä jotakin tolkkua.
"No.. kaissit.." hän mutisi toiselle vastaukseksi, mutta sanat takertuivat kurkkuun.

Häntä ihmetytti vähän, oivaltaessaan toisen olevan hiukan alakuloisempi kuin äsken. Oliko Shiro sanonut jotain väärin? Hän ei halunnut tehdä toista pahuuttaan surulliseksi.. no, ihan sama. Ei kai nyt sitten yksi yö haittaisi vaivata toisen konnuilla. Shiro mietti kuumeisesti miten maksaisi kaiken takaisin tälle neidille. Ehkäpä tuon talossa tai.. minne ikinä he olivatkaan menossa, olisi jotain mitä Shiro voisi yrittää korjata, tai koittaa nopeasti ja salakavalasti käyttää hain ominaisuuksiaan. Näin hänen ei tarvitsisi olla niin kauheasti huolissaan siitä kuinka paljon vaivaa hän tuotti toiselle.
Tummat puut jököttivät metsäpolun ympärillä. Niissä hädin tuskin oli enään lehtiä, niin nopeasti syksy oli ehtinyt imeä kaiken vihreän ja elävän. Jotkut kasvit kuitenkin vielä sinnittelivät, jonka ansiosta niitten tuoksu valtasi suuren osan alueista, kun kilpailijakasveja ei ollut enään, jolloin metässä vallitsisi kaikkien kasvien sekoittunut tuoksu. Ehkäpä jo huomenna tai ylihuomenna sataisi ensilumi. Shirolla oli pieni aavistus siitä, mutta hän ei osannut lukita vastaustaan. Taivas oli oikukas, ja niin olivat ihmisetkin.
"Hei.. mut.. miten mä voin korvata tän sulle?" Shiro kysyi kääntyen katsomaan turkoosin sinisillä silmillään brunettea kohti.
Raigauge
 

ViestiKirjoittaja aane » 29 Tammi 2011, 16:05

Tyttö nyökkäsi pojalle, ja he olivat pian kylän laitamilla. Metsäpolku muuttui pian kivikkoisemmaksi, ja maastossa alkoi tulla vastaan taloja, ja keskusta pilkotti muutaman metrin päässä. Ivy pysähtyi.
- Olemme perillä. .. ja ei sinun mitenkään tarvitse tätä korvata.
Ivy sanoi vakavasti. Tyttö koetti piristyä. Jospa poika olisikin sittenkin hänen kaverinsa. Entäpä jos hän lähtisi pois ? Ivylle ei jäisi silloin yhtään mitään.

Tyttö huomasi, että poika tapitti tätä. Ivy vetäisi nopeasti tekohymyn huulilleen.
- Saat olla minun luona niin pitkään kuin haluat ..
Mielellään ainiaaksi, ajatellen.
- Noh, mutta jatketaan matkaa.
Ivy talutti poikaa kylää kohti, ja tie muuttui kokonaan kivimukulatieksi. Ivy ohitti pojan kanssa kylän keskustan suihkulähteen, ja suuntasi hiukan varjoisammalle kujalle. Sitten likka stoppasi yhden oven eteen ja avasi sen raskaasti.
- Sisälle.
Ivy talutti poikaa kädestä sisälle, ja vei toisen makuuhuoneen tapaiseen huoneeseen. Se oli perus ruskea huone, jossa oli tuoleja, pöytä, takka ja lipasto, joka pursusi kaiken maailman koruja ja hiluja. Tyttö johdatti pojan istumaan tuolille.
- Käyn vaihtamassa vaatteet, tuon sinullekkin jotakin.
Tyttö hipsi yläkertaan.
aane
 

ViestiKirjoittaja Raigauge » 29 Tammi 2011, 22:37

// Niin joo, Shirolla on muuten nyt pari kuvaa proffassaan joista toinen on megavanha mutta käy kattoon jos kiinnostaa ---> //

Shiro ei ehtinyt taaskaan sanomaan mitään, eikä hänellä oikeastaan ollut mitään sanottavanaankaan. Kovasti hän kyllä yritti keksiä jotakin mistä alkaisi saamaan vähän keskustelua aikaiseksi, mutta ajatukset olivat kuin sankan sumupilven keskellä, eikä niistä saanut selvää erkkikään. Turkoosisilmä katseli ympärilleen siinä määrin, että yrittäisi muistaa ainakin mistä hän oli tullut. Sinänsä hän sillä tiedolla mitään tekisi, nyt kun hän sai katon pään päälle yöksi ja ruokaa. Se riitti tähän väliin oikein mainiosti. Shiro pystyi jonnin verran rentoutumaan, mutta hänen aistinsa kuitenkin varoittivat häntä olemaan alati valppaana. Se on se uuteen paikkaan muuttaminen ja uusiin haasteisiin varautuminen.
Nyt kun hän oli ylhäällä ja jalkeilla Shiro sai jälleen verensä kiertämään normaalilla tahdilla ja tarpeeksi lämpöenergiaa pysymään hengissä. Oikeastaan oli hyvä että Ivy veti hänet ylös ulos ja lenkille, kirjaimellisesti. Shiron ainoa huolenaihe oli enään kokonaan märät vaatteet, sottaiset hiukset ja ties mitkä ulkonäölliset virheet mitkä saivat hänet näyttämään ihan katulapselta. Shiro ei näyttänyt kyllä yhtään itseltään sinä hetkenä.

Poika astui varovasti toisen matalaan majaan, tarkastellen ettei törmäisi tai rikkoisi mitään. Hän oli yllättynyt yhä vain enemmän tytön vieraanvaraisuudesta ja tuon tavasta puhua hänelle. Oikeastaan toinen sanoi vain kaiken oleellisen tiedon, mikä oli hyvä. Shiro istui varovasti kaapu päällään tuolille, katsoen avarin silmin Ivyä.
"Öö.. joo... kiitos," hän sanoi mutta toinen saattoi painella jo liian nopeasti jalkaa toisen eteen, että hänen lausahduksensa saattoi kuulostaa pelkältä mutinalta.
Ivyllä näytti menevän hyvin. Mistäköhän hän oli saanut tämän talon.. olikohan se hänen oma vai isän vai äidin. Asuikohan täällä muita. Shiro mietti kaikenlaista ja yritti päätellä kaikenlaista naisen kodin sisustuksesta ja kamppeista, mutta hän tulisi varmaan kysymään ne olennaisimmat Ivyltä itseltään. Shiro inhosi ihmisiä jotka elivät oman olettamuksensa mukaan ja olivat ennakkoluuloisia kaikkea kohtaan. Mahtoikohan Ivyllä olla jonkinlaista suihkutilaa? Shiro sipaisi kämmenellään poskeaan, josta lähti jotain tummaa likaa ja hiekanjyviä. Olisi hyvä saada ainakin puhdistautua. Märät vaatteet alkoivat liimautumaan Shiron kehon lisäksi myös kaapuun. Hän otti kaavun pois ja asetti sen tuolin selkänojaan kuivumaan.

Haipoika katsoi takkaa. Kaapu kuivuisi nopeammin jos olisi lämpöä. Shiro ei ollut varma miten Ivy katsoisi hänen omatoimisuuttaan, eikä hän siitä oikeastaan välittänytkään. Hän otti kopasta muutaman klapin ja asetti ne takan takaseinää vasten, laittaen pienen palan tuohta niitten keskelle. Hän sytytti tulitikun ja laittoi sen varovasti tuohen päälle. Pian tuohi paloi jo miltein pois, sytyttäen isoveljensäkin tuleen. Shiro avasi pienesti takan sivussa olevan tuuletusräppänän, etteivät myrkylliset kaasut pääsisi täyttämään huonetta. Sen jälkeen hän jäi kyykkyyn istumaan takan eteen ja pitäen käsiään tulta kohti, kuin yrittäen koskea siihen.
Sitten hän muisti olevansa yltä päältä märkänä. Shiro nousi pystyyn ja otti heikossa hapessa olevan samettisen sinisen pitkähihaisensa pois, asettaen sen kaavun päälle. Hän repi liimautuneen hihattoman paitansa pois. Se olikin jo vähän haastavempaa, mutta sai poika sen hetken ponnistelulla pois päältänsä. Ihana tunne. Hänen ihonsa alkoi kuivaamaan samalla hetkellä. Shiro raaputti hiukan päätänsä. Pitäisiköhän nämä laittaa eri tuoleille..

// Itse kerjäsit XDXDXDXDXDXD //
Raigauge
 

ViestiKirjoittaja aane » 29 Tammi 2011, 22:53

// Ei tuo haittaa :-------D Minä voin vauhdittaa vähä ::D Ja hyvät kuvat joo on (:

Ivy puki päällensä omatekemän mekkonsa, joka oli aika arkikäyttöinen, mutta taidokkaasti ja huolellisesti tehty, joten se saattoi vaikuttaa vieraan silmissä jopa julhamekolta. Mekko oli kauniin tummanpunaisen värinen ja kohtuulyhyt. Mekossa oli myös jonkinlaisia tummia kuvioita, ja kaulus oli paksu, joka meni hiukan kauempaa olkien päältä. Pojalle hän otti vaaleanruskean, leveän paidan ja kuivat housut. Samalla hän lisäsi tulpehööriä kaulaan ja ranteisiinsa. Myös nilkkoihin. Tyttö niin rakasti kaikkea hehkuvaa, kullanvärisiä tai periaatteessa minkä värisiä ja muotoisia tahansa. Materiaalillakaan ei oikein ollut väliä. Tyttö hyräili samaan aikaan, ja lopulta hän istahti sängylle kysyen itsekseen ;
- .. Mitä tämä on ? Miksi .. hyräilen ? Aargh .. Tämä sydämenjumputus .. LOPETAAAAA ! Ivy kiljaisi raivostuneena tuolle tahdille, joka kiihtyi aina vaan, jos poika tuli mieleen.

Ivy sai jotenkin itsensä rauhoittumaan, ja viikkasi rauhassa pojan vaatteet ja astui ulos huoneesta.
- Lopeta .. Lopeta .. Lopeta ..
Ivy hoki ja piti kättänsä sydämen kohdallaan samalla kun hän asteli alas rappusia. Sitten hänen katseensa osui poikaan, joka oli pistänyt takan päälle. Ivy saattoi tuntea itsensä nolostuneeksi, ja se saattoi päällepäin näkyä punastumisella kalpealle iholle.

APUA, SILLÄ EI OO PAITAA. - Ajatellen.
.. Tosin, ihan kiva kroppahan tuolla .. ehehe.

Ivy kipitti pojan taakse, tokaisten jotenkin sanat suustaan ;
- H'hieno tuli su-ulla. Osaisin min'näkin .. Vv'aatteet.
Tyttö tarjosi pojalle vaatteita, ja huomasi pojan takkuisen tukan. Tytölle tuli pakkomielle setvittää sitä, joten hän kurotti kättänsä, ja nappasi hiusharjansa vaalean lipaston päältä, ja näytti sitä pojalle.
- .. Saanko minä ? Olisi kunnia.
Tytön punertaville kasvoille tuli virne.
- Ainiin .. Anteeksi jos puhun liikaa, mutta olisi vielä yksi kysymys. Mitä haluat ruoaksi ? Ivyn erikoisen ?[/i]
aane
 

ViestiKirjoittaja Raigauge » 29 Tammi 2011, 23:27

Shiro käänsi päänsä Ivyn suuntaan. Hänelle paidattomuus oli ihan normaalia, mutta hän ei taas tullut ajatelleeksi miten neiti siihen suhtautuisi. No, turha sitä enään takaisinkaan oli laittaa, kun kerran sen jo kerran märkänä oli päältänsä ottanut. Poika laski kostean paidan eri tuolin selkänojalle, mikä oli kaikkein lähimpänä häntä. Toinen oli tuonut hänelle jopa miltein samanvärisiä vaatteita kuin mitä Shirolla oli omanaan. Tytöllä oli yllään punertava juhlapuvun tapainen asuste, ja taas monta kiiltävää esinettä. Miten Ivyllä oli noin paljon varaa tällaisiin ylellisyyksiin? Oliko tuo mekko vai juhlahame? Shiro ei oikein osannut aloittaa keskustelua yleensä naisten kanssa millään muotoa, joten hän päätti olla hiljaa. Hän kysyisi sitten jos olisi aihetta.

Ivy halusi jostain syystä harjata hänen hiuksensa. No, sinänsä ihan ymmärrettävää. Shiro oli tottunut niitten sotkuisuuteen, vaikka välillä takkuja saattoi löytyä muutamia. Kymmeniä. Ja Ivy oli muutenkin hienon naisen kaltainen, eikai hänen nyt ollut soveliasta olla minkä tahansa näköinen.
"No.. harjaa vaan," Shiro sanoi myöntävästi ja istuutui tuolille kroppa Ivyn suuntaan. Poika nosti toisen kätensä selkänojan päälle ja vei oikean kätensä oikealle reidelle. Hän laski hiukan päätänsä rintakehää päin, mutta piti silti ryhtinsä suorana. Hän meinasi jo mennä siihen tavanomaiseen lysy-asentoon, mutta onnekseen hän oli skarppina nyt kuin aikaisemmin. Hänen piti olla.
"Ivyn.. erikoinen?.. ei sun tartte tehdä kauheen hienoo mua varten, joku leipä vaa ja vesi kelpaa," Shiro sanoi.
"Ei, et sä puhu paljoa, saat sä puhua jos sä haluat, mä en vaan suoraan sanottuna keksi mitään mitä kysyä ku turha mun on jankata samoja kysymyksii mitä mä oon jo sanonu," hän jatkoi virkoten asiansa suoraan.
Parempi oli että hän kertoi Ivylle suoraan mitä ajatteli, jotta vältyttäisiin väärinkäsityksiltä.
Raigauge
 

ViestiKirjoittaja aane » 29 Tammi 2011, 23:53

Tyttö vain tapitti pojan mahaa suu hiukan raollaan aivan äimistyneenä samalla, kun yritti kammata toisen hiuksia niin, ettei se satuttaisi poikaa. Ivy mietti koko ajan sitä, miten poika oli päässyt uimalla rantaan monien kilometrien takaa. Miten e olisi voinut olla mahdollista normaalilta ihmiseltä ? Eikai poika nyt mitään taikajuomia litkisi ? Eihän ? Tuolla pojalla oli mukavan pehmeä ääni. Ei liian matala tai korkea. Sopiva. Ivy olisi halunnut kuulla tuota ääntä lisääkin. Ivy oli saanut nyt puolet hiekkaisesta tukasta selvitetyksi. Lattialle oli karissut aikamoinen kasa hiekkaa, joten hiukset olivat puhdistuneet aikalailla hyvin. Sitten Ivy joutui tulemaan aivan toisen lähelle saadakseen takatukan selvitettyä. Ivy muuttui siitä vain enemmän ja enemmän punaisemmaksi ja sydämenlyönnit kiihtyivät.
- mph.
Ivy oli saanut toisen hiukset kammatuksi, vaikka tosin joutui ottamaan toisesta tukea harjatessa takapiiskaa. Penkille karisi runsaasti hiekkaa, myös sen ympärille.


- Ompahan hiuksesi nyt ainakin siistit.
Tyttö otti rievun lipaston päältä, ja pyyhkäisi toisen likaista poskea sillä, samalla vilkuillen toisen silmiä.
- Haluaisitko suihkun ? Virnistäen kysyen.
Samalla tästä hipsien keittiöön, ja toi mukanaan rikkalapionja harjan, ja puhdisti lattiat. Sitten hipsien ulko-ovelle ja kaatoi hiekat mukulatielle. Kun likka sulki oven, hän suuntasi keittiöön, ja huusi pojalle, että seuraisi perässä. Täällä hän valmisti pojalle sen Ivyn erikoisen : uudenlaisen sämpylän, jossa olivat parhaimmat täytteet. Tyttö ohjasi pojan penkille pöydän ääreen situmaan, ja asetti hetken päästä tuoreen leivän toisen nenän eteen, ja tuli istumaan toista vastapäätä ja tapitti toista samalla silmiin, kun toinen söi.
aane
 

ViestiKirjoittaja Raigauge » 30 Tammi 2011, 12:43

"Mmm," Shiro sanoi toisen kommenttiin.
Kauheasti hän ehtikin sitten siinä hiekassa pyöriä, kun näin paljon sotkua tuli jo pelkkien hiuksien puhdistamisesta. Kauankohan hän oli edes ollut siinä? Päivän? Kaksi? Ei sitä tiedä. Shiro oli onnistunut kulkeutumaan aaltojen mukana miltein laiturin alle, joten ei olisi ihme vaikkei kukaan olisi nähnyt edes häntä. Paitsi sitten Ivy. Tarkkanäköinen tyttö. Muita ei varmaan edes kiinnostanut miten puoliksi vedessä makaavan kalpean ihmisen edes kävisi, niin nirppanokkaisia kaikki olivat. Ainakin tällä saarella. Jos hän olisi Hamenirassa häntä olisi autettu heti. Kaupungin läpi kävellessään Shiro oli onnistunut näkemään vain ihmisiä, jotka pettivät vaihtokaupoissa, varastivat toisen omaa, haukkuivat toisiansa.. kaikkea, ylimielistä. Se sai pojan suupielet hetkellisesti vääntymään alaspäin ja katseen vaeltelemaan lattiaan. Olisisipa hän kotona.

Poika antoi toisen pyyhkiä poskensakin pyyhkeellä, niin normaalilta se tuntui. Ivyn kysyessä suihkusta, Shiro yllättyi hieman, kuinka oli itse unohtanut edes kysyä sitä.
"Joo, jos siitä ei oo kauheesti haittaa," hän sanoi vähän varovaisesti. Olihan tämä Ivyn koti.
Kaikkea tuon naisen päässä sitten liikkuikin. Hösäsi kuin jokin emo vastasyntyneiden vauvojensa perään. Kieltämättä, Shiro ei voinut olla pitämättä tästä tilanteesta jollakin tavalla. Usein poika teki omatoimisesti lähes kaikki asiansa ja tarpeensa päivän mittaan, mutta kiva kun on kerrankin näin päin, että joku huolehtii taas hänestä. Hän nousi ylös, ja käveli Ivyn perässä ruokailutilaan. Hän istuutui tuolille, ja näki sitten Ivyn erikoisen. Kunnollisen kokoinen sämpylä, jossa oli tuoreita vihanneksia, tomaattia, salaattia, kurkkua ja juustoa.. kerrassaan herkullisen näköinen. Poika otti sämpylästä kiinni molemmin käsin, ja oli upottamassa hampaitaan siihen, kunnes hän huomasi toisen tuijotuksen.

"Etkö sä aio syyä mitään?" Shiro kysyi.
Hän haukkasi leivästään kunnollisen palan, ja mutusteli sitä onnessaan, vaikkei hän sitä päälleppäin näyttänytkään. Mmm.. kummallisen hyvää. Mitähän kaikkea tässä leivässä on. Poika söi jokseenkin hitaammin mitä yleensä, jotta hän saisi täyden olon tunteen. Ja olisihan se vähän epäkohteliasta ahmia kuin porsas naisen edessä. Shiro pyyhki suupielensä kämmenselällään ollessaan valmis.
"Sen veden ei sitten tartte olla lämmintä, kuha on suht puhasta.." hän sanoi ja tutkiskeli lautasta. Hän siirsi katseensa Ivyyn.
"Mitä kaikkea sä tähän laitoit, sooli ihan karmeen hyvää," haipoika jatkoi.
Shiro ei aiemmin edes huomannut, kuinka paljon Ivyn ja hänen puhetyylit erosivat toisistaan. Shiro sanoi kaiken vähän niinkuin laulaessaan, kaikki pötköön ja sulautteli omia sanojaan ja jätti turhia konsonantteja pois. Ivy taas puhui kauniin selkeällä äänellä ja kirjakielellä. Poika ei välittänyt oman puheensa sotkuisuudesta. Nähtävästi se ei Ivyä edes haitannut kun ei ollut siitä vielä huomauttanut.
Raigauge
 

ViestiKirjoittaja aane » 30 Tammi 2011, 13:20

Tyttö tapitti vieläkin poikaa tuon syödessä, ja huomasikin että tuo tykkäsi leivästä. Tuolla pojalla oli kiehtovat silmät. Ivy tarkasteli pojan siroja kasvoja, ja veikeä hymy leikki tämän huulilla. Ivy ei saanut hymyään pois, ja koetti koko ajan vetää naamansa peruslukemille, muttei se onnistunut. Tyttö siis saattoi näyttää todella oudolta siinä virnuillessa.
- Enhän mie mitään. Oon jo aika kylläinen.
Ja TAAS se hymy pyrki kasvoille. Eikö tämä hymyily voisi jo loppua ? .. Eihän tällä ollut mitään tarkoitusta, eihän ? Mitä tämä päivänmittainen sekoilu muuten edes oli, Ivy pohti samalla katsellen toisen leipää maha hiukan muristen.
- Siis siihen leipään tulee kaikkea .. tuotanoin .. Heeei ! Salaisuushan se on. Minun erikoiseni.
Kun ivy alkoi ajattelemaan noita ainesosia ja sitä leipää, maha murisi vielä kovempaa. Tyttö oli varmaan koko naamaltaan punainen ja Ivyä hävetti.
Ivy katsahti nopeasti ulos ikkunasta, ja silloin ajatukset pojasta tulivat takaisin mieleen.

.. Kivat silmät .. noitahan voisi tuijottaa vaikka koko loppupäivän. Muutenkin se on niin sulonen kun se puhuu .. !! MITÄ HITTOA OIKEIN AJATTELEN ?!

- Niin joo se vesi niin tuotanoin kyllä se joo'o ..
Ivy selosti samalla toista tuijottaen ikäänkuin lumoutuneena.
- Joo tuota kyllä se lämmintä on kyllä ja puhdasta eheh.
Tyttö ravisti päätänsä, ja älysi että hän sönkötti jotakin aivan älytöntä. Likka yritti poistattaa ajatuksensa, ja keksi jotenkin tekosyyn lähteä pois hetkeksi, että punoitus ja ajatukset laantuisivat.

- Ss'sori. joo, meen tuota nyt laittamaan sen .. öö .. suihkun ehe.
Tuon sanoessaan likka nousi pöydästä varovasti ja käveli tuon ohi virnuillen jälleen. Kun Ivy otti askeleet tuon vierestä, tämän mahanpohjassa kouraisi.
- ÄÄH !
Tyttö laski nopeasti kätensä mahansa päälle, jossa tuntui aivan kuin perhosten lentoa. Ivy vilkaisi poikaa nopeasti oudolla mutta jokseenkin söpöllä ilmeellään, ja kipitti äkkiä suihkun puolelle niin nopeasti kuin pääsikin. Heti kun tyttö oli pesuhuoneessa, hän pisti oven kiinni ja nojasi oveen pesutilan sisäpuolella.
- MIKÄ MINUA VAIVAA ?! Tyttö karjaisi. Se saattoi jopa kuulua keittiön puolelle, koska pesutila oli sitä hyvinkin lähellä. Ivy siirtyi peilin eteen, ja katsoi naamaansa kauhistuneena.
- .... Tältäkö MINÄ näytin KOKO AJAN ?!
Tytön vieressä oli sankko, jossa oli kirkasta , kylmää vettä ja rupesi viskomaan sitä naamalleen hyvin huolimattomasti, jonka jälkeen likan mekko kastui suunnattomasti. Tyttö ei huomannut sitä, ja jäi tuijottamaan kasvoja, jos ne siitä vaalentuisivat. Samalla hän teki pojalle suihkuveden, lämmintä että kirkasta vettä sai likka korvoihin. Sitten hän otti pikkuisesta lipastosta pojalle pyyhkeen esille. Tytön kasvot olivat vaalentuneet sen verran, että hän uskaltautui menemään takaisin keittiöön, mutta häneltä oli unohtunut kuivata kasvonsa ja katösensä, mekon kastumista hän ei ollut huomannut. Hän meni - tai siis yritti mennä - pokkana istumaan takaisin toisen vastapäätä, ja sama tuijotus alkoi jälleen.
- Suihku .. Voi mennä.
Tyttö sai vain nuo sanat suustaan ulos.
aane
 

ViestiKirjoittaja Raigauge » 30 Tammi 2011, 19:54

Shiro katsoi toista kallistaen hiukan päätään. Toinen sekoili puheissansa ja käyttäytyi muutenkin oudosti. Aivan kuin tuolla olisi ollut jokin paha olo. Toisen poskipäitä tarkastellessaan Shiro ymmärsi hyvin miksi toinen käyttäytyi tuolla tavalla. Hän kääntyi katsomaan toisen menoa suihkutiloihin. Shiro raaputti hiukan päätänsä ja katsoi yhä viattomasti. Taisi sittenkin olla virhe tulla tänne, hän ajatteli, kun kerta sai naisen menemään tuolla lailla ylikierroksilla. Jotain Ivy siellä itsekseen huusi, mutta Shiro ei välittänyt siitä. Hän laittoi kätensä pöydälle ja siirsi katseensa hedelmäkoriin. Hän nappasi vielä yhden vihreän omenan, ja sitä rouskutellessaan ajatteli hiukan.

Olihan Ivy kaunis. Ja näytti voivan hyvin muutenkin. Niin viaton luontokappale.. olisiko Shirolla edes mahkuja toisen suhteen? Phöh, vastahan he tapasivat.. ja Shironhan piti olla Ivylle vain ystävä! Voi herranen aika.. hän ajatteli. Poika oli tottunut syömään omenasta kaikki osat, joten hänen syömisestään ei jäänyt oikeastaan mitään jäljelle. Hän pyyhki huulensa taas kämmenselällään ja tuijotti tuolia jossa Ivy äsken istui. Samassa tyttö tuli takaisin, istuutui ja puhui hyvin suoraan asiansa. Shiro nosti toista kulmaansa nähdessään tuon mekon olevan miltei litimärkä. Poika otti vasempaan käteensä Ivyn tuomat vaatteet.
"Mähän sanoin ettei sun tarvii nährä nii paljoo vaivaa.. vai räjähtikö joku putkisto?" Shiro sanoi nousten tuolilta ja astellen oikea kämmen haroen hiuspehkoansa.
Poika laittoi suihkunoven kiinni, ja riisui ylimääräiset, kylmät ja nihkeät vaatteensa suihkun lattialle. Hän kosketti kädellänsä sangoissa olevaa vettä. Hmm.. lämmintähän se, vaikkei Shiro ollut sitä toivonut. Kaikkea sitä naisten päässä sitten liikkuukin, hän tuumasi ja otti kuupalla sangosta vettä, ja kasteli hiuksensa sillä.

Tovin kuluttua hän oli suihkutellut tarpeekseen. Olo oli mitä parhain. Hänellä ei ollut enää nälkä, ei kylmä, hän ei ollut likainen ja hän sai olla rauhassa ainakin tämän yön. Poika huokaisi syvään ja puhdisteli pyyhkeellä kasvojaan ja hiuksiaan, jonka jälkeen hän taitteli sen lipaston päälle, samoin märät vaatteensa. Hän veisi ne sitten vaikka jonnekkin pyykkinarulle, mikäli tuvassa ei olisi tilaa. Shiro puki yllensä suurehkon t-paidan, ja huomasi sitä pukiessaan sen olevan aika lailla sopivan kokoinen. No kappas. Shiro puki housut ylleen ja asteli sitten suihkutilasta pois.
"Nii, mun piti vie sanoo et iha oikeesti kiitos kun viitit herättää mut ja ruokkii ja kuivattaa mun vaatteet.. mahtuuks nää muuten näille tuoleille enää?" hän sanoi tullessaan keittiöön, olettaen Ivyn olevan siellä.
Raigauge
 

Seuraava

Paluu Ranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron