Myöhäinen iltapäivä oli kääntymäisillään varhaiseksi alkuillaksi. Tällaiseen aikaan meren aallot olivat tyynet, rauhalliset ja hiljaiset, ja rannan pehmeä hiekka oli täysin sileä ja koskematon. Kaukainen horisontti oli väritön ja pilvinen, ja tarkkaan katsoessaan saattoi nähdä kuinka aurinko hiljalleen katosi meren taakse. Ranta oli suorastaan epätavallisen eloton.
Tällainen paikka oli täydellinen. Lenora Carter käveli hitain, vapisevin askelin kohti rantaa. Hänen paljaat jalkansa rikkoivat hiekkapeitteen virheettömyyden ja pehmeyden painaessaan siihen kapeat jalanjäljet. Nainen kulki koko matkan rannan yli aina veden rajaan asti ja jäi paikalleen seisomaan. Hän tuijotti kauas meren ylle lasittunein silmin. Hän oli niin yksin. Kymmenen vuotta sitten hän ei olisi ikinä uskonut olevansa nyt aivan yksin. Nainen laski katseensa jalkoihinsa tuijottaen reidestä asti pohkeeseen ulottuvaa mädäntynyttä, leveää haavaa, josta hän näki oman lihaksensa. Hän polvistaan joustaen kumartui ottamaan hieman suolaista vettä kädelleen ja huuhtoi sillä muutaman hiekanmurusen pois haavasta.
Lenora vilkuili ympärilleen. Hän ei nähnyt ketään, joten hänen täytyi olla yksin. Epäkuollut käveli kauemmas vedestä ja heitti paksukankaisen kaapunsa maahan. Se tuntui niin painavalta ja tuntui aina valuvan ja olevan tiellä. Lenora sai harvoin tuntea itseään näin vapaaksi, vaikka samalla hän tunsikin olevansa aivan liian paljas. Nainen käveli takaisin lähemmäs vettä jättäen kaapunsa lojumaan kauemmas. Hän istui kosteaan hiekkaan johon vienot aallot juuri ja juuri ylettyivät. Lenora paineli luurankokädellään kuvioita maahan, veteli viivoja, teki pieniä palloja. Hän sai huomata olevansa taiteellisesti melko lahjaton, mutta jatkoi silti. Lenora vetäisi rahisevasti syvään henkeä murtuneisiin keuhkoihinsa ja puhalsi sen äänekkäästi ulos. Hän olisi halunnut tietää oliko vesi kylmää vai ei.
Pian nainen huomasi jonkin pinkovan hurjaa vauhtia silmäkulmassaan. Hän hätkähti ja kääntyi nopeasti ympäri. Se oli melko suurikokoinen jänis, joka näytti juoksevan henkeään pidätellen - luultavasti jotakin karkuun. Lenora nousi vaappuvasti ulos jääden tuijottamaan rannan lähistöllä olevaan metsikköön toivoen, ettei sen saalistaja olisi ihminen.