Dragon hunt continued

Laajat hiekkarannat reunustavat merta. Rantaviivaa tuntuu jatkuvan loputtomiin ja ranta onkin mainio paikka viettää kesäisen lämpimät päivät rentoutuen auringossa.

Valvoja: Crimson

Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Helmi 2018, 19:04

jatkoa täältä


Marduk, Theodluin Miarora


Pikkuhaukka naurahti heleästi kisällin toteamalle, toivoen kuitenkin ettei moinen kävisi toteen. Vaikka Lohikäärmeet kiinnostivat ja vanhimman kanssa olisi mukava tutustua, ei Theodluin sentään tuon kaappaamaksi halunnut joutua — oli sitten se neito tai ei. Haukankatse seuraili, kuinka Aaron tavaransa kasaan laittoi ja nuotiota lähti sammuttelemaan, Theon tietenkin auttaen siinä puuhassa. Pianpa kaksikko olikin valmiina lähtemään matkaan, Aaronin kaivaen taikahelynsä esille.
"Ajattelekin sitten kunnolla ja kovaa, ties vaikka joutuisimmekin takaisin sinne "yhteen kolkkoon" jos harhailevat ajatukseni vievätkin voiton sinun matkasuunnitelmasta", Enkelinpentu virnisti Aaronille, ennen kuin nappasi kiinni tuon korusta, jonka johdosta suippokorvaiset kera pienen lohikäärmeen katosivat paikalta kuin tuhka tuuleen, jättäen yliuteliaat metsänasukkaat tutkailemaan hylättyä leiripaikkaa...

Theodluin sulki silmänsä siirtymän ajaksi. Hän ei halunnut nähdä miten maailma ympärillä vaihtui, sitä paitsi puoliveristä omalla tavallaan jännitti mihin he oikein siirtyivät. Vasta kun kuulotuntumalla Theo saattoi olla varma, että oltiin uudessa paikassa, avasi pikkuhaukka katseensa. Siinä saikin sitten hetken totutella pimeään, joka tuntui äärettömältä, ennen kuin maagiset, valkeat valopallot lähtivät hämärästi valaisemaan uskomattoman suurta luolaa. Hyvä jos tuon seiniä tai kattoa edes näki, ellei yksittäinen valopallo sattunut lentämään tarpeeksi läheltä niitä.
Enkelinpentu vilkaisi Aaroniin, tuon mainitessa Oraakkelin viihtyvän pimeässä. Hän hymähti, sanomatta mitään, epäillen kisällin tuoneen heidät väärään paikkaan. Hän ei aistinut minkäänlaista maagista olentoa lähettyvillä? Jotain magiaa luolassa oli, ehkäpä nuo valopallot tai sitten yhdellä seinällä näkyvät valtavat peilit... Mutta tuskin Oraakkelin kaltainen olento näin heikon maagisen auran omasi? Aaronin seuraavat sanat saivat pikkuhaukan hätkähtämään pienesti ja vilkaisemaan kisälliin pelästyneenä, noinko tuo puhutteli mystistä Oraakkelia, kuin mitäkin pahaista kylähullua?
"Onko tuo nyt fiksua kieltä hänenkaltaisen seurassa...?", Theodluin kysyikin, astahtaen lähemmäs Aaronia, "Sikäli mikäli hän edes on kot—"

Theodluinin sanat jäivät kesken, enkelinpennun kirjaimellisesti tipahtaen polvilleen, parahtaen selvästi jonkinlaisesta kivusta. Siinä samalla puoliverinen painoi päänsä alas, kädet molemmille ohimoilleen, hengityksensä tuntuen vaikeutuvan kun nuori lattiaa kohden kyyristyi.
Nyt hän tunsi sen. Täysin tyhjästä, varoittamatta, paikalle oli laskeutunut valtava, painostava aura, joka kirjaimellisesti satutti auroja aistivaa penikkaa. Päässä humisi ja tuntui, kuin painovoima olisi kymmenkertaistunut sen valtavan magian myötä, Theon kykenemättä edes saamaan sanoja ulos suustaan.
"Mutta unohdit varoittaa häntä aurasta, sinä suulas poika", Valtava, matala ääni kumisi luolassa, samalla kun näytti siltä, että itse luolan seinä olisi liikahtanut. Todellisuudessa haltiakaksikko näki itse oraakkelin liikkuvan, valtavan lohikäärmeen ollen liian suuri hahmotettavaksi kunnolla tällaisessa ahtaassa, hämärässä tilassa.
Kyllä hän oli joko tämän ajan ollut paikalla. Tai no, Archelauksen keho oli ollut paikalla, itse ajankiitäjän ollen poissa. Hetken vanhus oli harkinnut, olisiko edes paikalle tullut, mutta toisaalta häntä kiinnosti itse enkelinpentu, puhumattakaan siitä, että hänellä itse asiassa oli asiaa Aaronillekin. Mutta sitähän ei suoriltaan sanottu, lisko kun tykkäsi esittää niin mysteeristä ja dramaattista olentoa.

"Enkö jo kerran kertonut, etten pidä yllätysvierailuista", vanhus jatkoi naurahdellen, seuraillen sijoiltaan pikkuhaukan ahdinkoa, viitsimättä vielä tuon oloa helpottaa. Oppisipahan, millainen tervetulo oli vastassa, jos paikanpäälle vain tupsahtaisi, vaikka Aaronia tästä kaiketi oli syyttäminen.
"Vaikka eihän mikään minulle varsinaisesti yllätyksenä tule".



// [INT.ORACLE'S CAVE.NIGHT] NÄIN ALKUUNSA Ei olla rannal vielä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Ivy » 19 Helmi 2018, 20:23

Aaron

Pikkuhaukka taisi säikähtää hänen tapaansa puhua jopa itse vanhimmalle, siinä missä sanansaattaja piti tervehdystä kevyenä ja melkein kaverillisena, vaikkei suurta Oraakkelia, yhtä esimiestään nyt niinkään läheiseksi kaveriksi laskisikaan.
Haltiapoika ei sanonut mitään, yrittäen tiirailla pimeään, kunnes täysin hänelle selittämättömästä syystä Theodluin lyhistyi hänen selkänsä takaa kesken oman lauseen, kääntäen kisällin katsahtamaan tähän hämmentyneenä kun toinen näyttikin yks kaks siltä, kun ei olisi saamassa henkeä!
"Theo..?!" Aaron oli aikeissa jo melkein panikoida, kun ei tiennyt mikä tuolla oli, suuren valtavan äänen joutuessa vääntämään sen hänelle raulangasta, säikäyttäen nyt pienen sinisuomuisenkin siinä samassa jysähdyksessä, karkottaen tuon isäntänsä vaatteiden sisälle turvaan.

Puusepänpoika oli puolestaan vähällä peittää korvansa ihan vain pelkästä äänen suuruudesta ja käännähti terävästi sen suuntaan, mistä uskoi sen tulevan. Äänen, joka kieli tuon olevan paikalla suuressa, kivisessä lohikäärme muodossa, sulauten niin pimeän että luolan seinämien kanssa ja oli jollain mystisellä tavalla ilmaantunut paikalle heidän huomaamattaan, ilmoittaen itsestään sillä kivuliaammalla tavalla maagille, jota kisälli ei voinut kuin katsoa neuvottomana vierestä.
Vaikka hän olikin vanhimman sanansaattaja, oli lähes jokainen Oraakkelin liike hänelle vain isoja mysteerejä, varsinkin kun hän ei taikojen tai minkäänlaisen magian päälle ymmärtänyt, mutta tämä oli kyllä jämäkkä muistutus taas siitä, kuinka mukavaa luolaan tuleminen oli joka kerta ollut.

Ajankiitäjä ilmaisikin tyytymättömyyttään yllätysvieraisiin, mikä lieni syy kun tuo ei ollut lopettaakseen nätti pojan kidutusta, lisäten pian kumminkin sen mitä kisällikin jo valmiiksi ajatteli.
"Niin! Sen varaan minä laskinkin, odotin sinun odottavan meitä!" Kisälli huusi, ikään kuin suuri lohikäärme ei häntä muutoin kuulisi ja kyykistyi pikkuhaukan luokse, uskaltamatta kumminkaan koskea, sykkeen noustessa siinä hillityn paniikin mukana. Ei kai Marduk ollut tuota tästä ihan oikeasti oikeasti aurallaan tappamassa? Tai ehkä tuo vain välittänyt kun kuolevainen vähän tuskaili siinä edessään. "Vähän" tuon leveäperäisen vanhimman mittapuulla mitattuna.
"Emmekä me tänne olisi tulleet ellei asia olisi tärkeä!" Kuului lisäys äänen jo uhatessa väristä, haltiapojan jättäessä näsäviisaudet toistaiseksi sikseen, yrittäen vakuuttaa esimiehelleen heidän vierailunsa oikeutetuksi niin, että tuo laskisi auransa vaikutusta edes hitusen.

//Mardukhan hostaa legendaarisimmat pyjamabileet ikinä?//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Helmi 2018, 21:08

Vanhus hymisi itsekseen sanansaattajansa huudoille, koko valtavan luolan kumisten.
"Odotinhan minä. Mutta sinä et miettinyt, olisinko halunnut edes tavata teitä", kivijätti hymähti, valtavan olemuksensa lopulta muuttaen humanoidiksi. Tuo valkohapsinen, silmätön mies leijui lattianpintaa pitkin lähemmäs mustassa kaavussaan, pää aavistuksen kallellaan katsoen alas nuoriin suippokorviin. Vieläkään suomatta sitä helpotusta tummatukkaiselle, joka maassa värisi ja lähes itki oloaan, joka niin hirveältä tuntui valtavan auran alla. Ei Archelaus puoliveristä aikonut tappaa tai pahasti satuttaa, mitä nyt teki tuolle selväksi, minkälaisen voiman kanssa oli tekemisissä.
Ja voi kuinka Theo katuikaan sitä, että oli suostunut Aaronin kanssa vain ilmestymään paikalle. Hänestä tuntui, että heidän olisi pitänyt pyytää audienssia erikseen Oraakkelilta, varmistaa että tuo halusi ottaa heidät vastaan. Mutta hän oli mennyt uskomaan Aaronia, luottaen ettei mitään pahaa tapahtuisi. Tosin, eipä tämä kai mitään pahaa ollut, varsinaisesti. Hän vain aisti toisen auran, magian, ja se oli niin valtava ja ahdistava, ettei pikkuhaukka voinut sitä käsitellä.

Mutta lopulta se tunne pyyhkiytyi pois, yhtä nopeasti mitä oli tullutkin. Jotenkin ikivanha tietäjä kykeni magiansa piilottamaan, ainakin osin, joka taas helpotti Theodluinin oloa. Puoliverinen veti syvään henkeä ja ponkaisi kyyrystä ylös, heittäytyen saman tien takapuolelleen ja potkien itseään muutaman metrin kauemmas itse vanhuksesta, hätääntyneen haukankatseen nyt ensimmäistä kertaa nousten silmättömän vanhuksen puoleen. Eipä enkelinpentu vieläkään saanut mitään suustaan, hengitystään vain tasaillen ja tuijottaen ylös oraakkeliin.

"Lisää Windereitä, eikö se yksisilmäinen idolisi ole kertonut sinulle, etten välitä heistä vuorillani", Marduk lopulta aloitti hetken kaksikkoa tarkkailtuaan, kasvonsa kääntäen Aaronin puoleen, "Ja mitä tulee tärkeisiin asioihinne, luuletko että ne merkitsisivät minulle mitään?".
"Tai, kenties, korusi kohtalo, mutta mitä tulee siniharjaiseen ystävääsi, miksi kertoisin sinulle mitään hänestä?"
, Vanhus jatkoi virnistäen, kyseenalaistaen kaksikon läsnäolon, mutta ei kuitenkaan kuulostanut torjuvalta saatikka nyreältä. Kunhan vain halusi haastaa Aaronia, jotta saisi jotain älyllistä haastetta tällekin päivälle.


// Ja bileissä kaikilla on kivaa niin kauan, kunnes Shyva paukkaa paikalle silleen I WANNA PARTY TWO *KABOW* ja kaikki käristy salamoihin //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Ivy » 25 Helmi 2018, 16:50

Ei, Aaron ei ollut miettinyt josko Oraakkeli olisi heitä halunnut nähdä! Ja ei tiennyt nytkään oliko tuon vastaanotto kieltävä vastaus kysymykseen jota ei oltu hirveästi etukäteen edes mietitty vai halusiko tuo vain läksyttää kaksikkoa törkeästä häirinnästä. Korun valon heikentyminen oli ollut kisällistä tarpeeksi hyvä syy tulla jotain asiasta kysymään, sen verukkeella hän oli tullut! Tietenkin myös muulla motiivilla... Mutta kaikesta päätellen lohikäärme ei ajatellut samoin, tai ainakaan hyväksynyt sillä verukkeella yhtä ylimääräistä vierasta, näin olettaen että tuo tiesi tulon syistäkin jo etukäteen. Joka tapauksessa sanansaattaja ei saanut vastatuksi, ei hänellä olisi ollutkaan mitään vastausta joka ei olisi paljastanut kuinka ajattelematon loppujen lopuksi ollut, katsahtaen valkohapsisesta kurtusta yhä vaikeroivaan pikkuhaukkaan neuvottomana, ajankiitäjän kivullisen auran ilmeisesti pysyen yhä voimakkaana tuon muodonmuutoksesta huolimatta.

Kisälli nousi kyykystään, ärtyneenä, nyrkit hieman väristen, mutta ei suoriltaan käynyt uhmaamaan lohikäärmettä, miten hän edes olisi voinut? Sen verran älliä nuoreen haltiakloppiin oli jo porautunut, ettei lähtenyt kiroamaan itse ajankiitäjää joka olisi voinut vain litistää hänet halutessaan peukalollaan, mikäli näkisi räkänokkaisen kuolevaisen käyvän liian koppavaksi. Mitä hän nyt jälkikäteen olisi mahtanutkaan, muuta kuin ehkä anella, mutta sitä Marduk ei näyttänyt myöskään haluavan, kaikesta aiheuttamastaan kivustaan huolimatta näyttäen ilmeeltä melkein lempeältä.
Aaron ei voinut kuin vain ajatuksen voimalla leikkiä suojaavansa haukanpoikasta esimiehensä epäreilulta löylytykseltä näiden väliin astuttuaan ja... Kaikesta päätellen, Theodluinin yks kaks pyllähtäessä henkeä vedellen, vaikean vaikeroinnin lopettaen, vanhin oli viimein jättänyt tuon rauhaan, jättäen haukanpoikasesta jäljelle nyt vain pelokkaan kuoren.

Voi kuinka häntäkin kadutti! Olisi pitänyt vain viedä Theo kotiin, miettiä asioita uudelleen, ei hän ollut olettanut Oraakkelin olevan näin jyrkkä mikäli hän ilmaantuisi paikalle kerran kutsumatta.
No, olihan hän siis ottanut mukaansa ylimääräisen, Winderin, josta eritoten Marduk antoikin pian kuvan, ettei välittänyt näistä vuorillaan. Ei kisälli ollut tiennyt! Tai siis, tiesi..! Mutta ei kumminkaan. Ei hän ollut odottanut, että yksi vanhimmista länttäisi kaikkia Windereitä yhteen, mutta oliko tuo nyt ollut mahdoton ajatuksenjuoksu? Hän oli ennemmin odottanut, ettei tuo pitänyt armeijasta vuorillaan, mutta siitä oli turha alkaa vääntää kättä, vanhuksen näyttäen ilmaisunsa perusteella kivittyneeltä aatteihinsa ja asenteeseen... Muistutti häntä eräästä entisestä kapteenista.

Mutta siinä missä tuo oli saanut Theodluinin varuilleen ja hänet kireäksi, vaikutti Oraakkeli itse huvittuneelta ja melkein jopa leppoiselta, joka ei mennyt yksi yhteen muun tunnelman kanssa.
Kumminkin... Tuo oli ainakin lopettanut Theon suoranaisen piinaamisen. Siirtyen nyt häneen kysymyksellään, hämmentäen sanansaattajaa hieman. Miksi... Tuo ei kertoisi?
Mitä se olisi tuolta pois? ...Miksi siitä piti puhua juuri nyt?

Ei hän halunnut tällaisen vastaanoton jälkeen tulla heti tentittäväksi, oli se sitten ollut ansaittua tai ei ja hän olisi paljon ennemmin mennyt tarkistamaan miten maagi jaksoi mitä jäädä vastaamaan, mutta ei tuohon olan yli katsahdusta enempää voinut tämän tilannetta nyt tarkistaa, Mardukin pidätellen häntä ikään kuin verbaalisena panttivankina. Muutenkin oli ehkä parempi pitää ajankiitäjän huomio itsessä, Theon saaden niin aikaa toeta ilman ylimääräistä tökkimistä.
"...Tarvitsetko sinä todella syyn?" Aaron vastasi kysymykseen kysymyksellä, typerästi ehkä ja tiputti viimein reppunsa selästään samalla kun katsahti kulmiensa alta silmättömään. Oliko moiseen kysymykseen edes oikeaa vastausta? Mitä Oraakkeli häneltä oikein tähän odotti? Oliko realistisesti olemassakaan mitään, mikä saisi hänen uteliaisuutensa ystäväänsä kohtaa merkitsemään vanhimmalle? Tuskinpa!
"Hyvä sydämisyyttäsi? Mitä sinä odotat minun sanovan? Eikö visio tulevaisuudesta, kun löydämme hänet, ole sinulle tarpeeksi viihdyttävä? —Tietenkään se ei merkitse sinulle, mutta se merkitsee minulle ja olet ainoa jonka uskon tietävän hänen olinpaikkansa ja ainoa jolta voin sen vuoksi kysyä." Aaron jatkoi esittäen asian niin kuin se oli, tunsien itsensä ärsyyntyneeksi ja jopa vihaiseksi pasmojen sekaisin mentyä äskeisen tunteiden riepotuksen myötä.

//"Thanks Felicia...."//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Maalis 2018, 21:02

"Jokainen meistä tarvitsee syyn tehdäkseen yhtään mitään!", Marduk naureskeli Aaronille, vanhuksen selvästi ollen huvittunut viestinviejänsä kiukusta. Normaalisti oraakkeli ei katsoisi moista nyreyttä saatikka asennetta ylipäätään, mutta menköön nyt, kun se vanhusta itseään huvitti — sitten kun pojan uho ei Ajankiitäjää enää viihdyttänyt, pistäisi kivijätti sille kyllä pisteen ja heti.
"Ja eihän kukkokaan käskien laula, kuten minä en tietouttani jaa vain hyvää hyvyyttäni kysyttäessä, käskettäessä", Archelaus jatkoi partaansa sukien, aivan kuin olisi harkinnut kertoisiko haltiakaksikolle yhtään mitään vai ei, "Visiot tulevasta käyvät toisinaan niin tylsäksi. Tietää nyt kaikki, mikä on tuleva, sellaisessa ei ole enää jännitystä...", vanhus mutisi lähinnä itsekseen, samalla kun kääntyi ympäri ja lähti lipumaan kohden luolan alkovisyvennystä, johon oli kalustettu kokonainen asunto ihmisenkokoisille humanoideille. Siinä samalla syvennyksen takka ja kyntteliköt syttyivät palamaan, indikoiden että tämä syvennys tulisi olemaan paikka jossa keskustelua jatkettaisiin.

Theodluin oli säikähdykseltään ehättänyt rauhoittua ja viimein kavunnut itsensä ylös kylmältä lattialta, samalla kun Aaron ja Oraakkeli olivat sanoja vaihtaneet. Koko tilanne oli kovin sekava puoliverisestä ja Theodluin katsoikin paremmaksi pitää suunsa kiinni, ellei häntä puhuteltu — siihen hän oli jo tottunutkin haltioiden kaupungissa asuessaan.
Varovaisesti enkelinpentu askelsi lähemmäs Aaronia, kun vanhus lähti lipumaan kauemmas heistä. Empien hetken, avaten suutaan sitten hieman, aikeissa Aaronille jotain sanoa, kun Archelaus ehättikin ääneen ensinnä.
"Hän ei voi viedä sinua pois täältä enää, Winderin poika. Huomaavaista, että katsot läsnäolosi niin häiritseväksi, että ennemmin poistuisit kuin jäisit, mutta se ei nyt onnistu. Ei tähän hätään", Oraakkeli kertoi, kuuluvalla äänellä, vaikka olikin ehtinyt lipua jo kohtuullisen kauas kaksikosta. Theo tietenkin säpsähti vanhuksen ääntä, vilkaisten Aaronin puoleen, aivan kuin olettaen tuon tietävän mistä vanha lohikäärme puhui.


// Sitten on sähköiset bileet //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Ivy » 04 Maalis 2018, 23:57

Kyllä kisälli tiesi ettei ollut vahvimmillaan juuri nyt, varsinkaan sanaharkkauksen kanssa ja ehkä se jopa heidän onnekseen ennemmin huvitti lohikäärmettä kuin ärsytti. Sitä puusepänpojan oli kuitenkin hankala juuri juhlistaa, keskittyen vain itsensä rauhoitteluun samalla kun suuri vanhus hänelle ja koko luomalle tilanteelleen nauroi... Tai no, miten sen nyt näkikin. Aaron lähtikin rentoutumaan hieman, tietäessään, että haukanpoikanenkin oli jo jaloillaan, sinikatseen pysyen kumminkin heitä kauemmaksi liitävässä, sadistisessa esimiehessään joka sytytti pelkällä läsnäolollaan enemmän valoa luolaan ja syvennykseen, jonne tuo oli ikään kuin heitä johdattamassa, kenenkään kumminkaan suoriltaan tuota seuratessa.
Kisälli kerkesi loksauttamaan korvaansa hieman taaksensa, aistiessa Theon tulleen lähemmäksi, mutta Marduk, kaikesta päätellen tietäväisenä mitä nätti poika oli aikomassa sanoa, kävi vastaamaan hänen puolestaan, voittaenkin Aaroninkin kysyvän katseen puoleensa.

Theodluin olisi halunnut pois, vanhuksen sanoista päätellen, eikä Aaron voinut tätä tästä syyttää. Olihan ensitapaaminen Oraakkelin kanssa ollut melko järisyttävä ja tyly ja jos se on kisällistä kiinni, pitäisi hän tapaamisen näiden välillä myös viimeisenä. Oraakkelin mystisestä muminasta kumminkin kävi ilmi, että he eivät voineet jostain syystä lähteäkään yhtä helposti kuin olivat ilmaantuneet, kisällin katsahtaessa nätti poikaan silmät kiiluen siinä missä tuo katsoi häneen kysyvänä.
Hän tiesi, että tuo olisi halunnut pois, mutta koru, jonka kisälli nopeasti kävi paitansa uumenista siinä kaivamaan ja heidän välille tuomaan, oli sammuttanut sen pienenkin sinivihreän hohtonsa nyt kokonaan... Muistuttaen nyt ennemminkin elotonta, harmaanruskeaa lasinkappaletta kuin mitään muuta.

Aaron ähkäisi turhautumistaan mielessään ja katsahti Theon keltaisin silmiin melkein pahoittelevana, tai se näytti lähes siltä samalta murjotukselta mitä tuo normaalisti kasvoillaan piti, mutta ehkä Theo osaisi tulkita sen oikein, kisällin käydessä sitten ojentamaan käsivartensa kohden tuon omaa ja tarttumaan tuota kämmenestä, sitä pienesti puristaen. Lyhyt, merkittävä ja määrätietoinen katse, joka viestitti toiselle kokeilla kestää ja että hän olisi ainakin tuon rinnalla koko tämän ajan, suotiin toiselle haltianuorelle. Se oli varmaan ainoa asia jonka ajankiitäjä sanansaattaja saattoi juuri nyt tuon hyväksi tehdä, sillä hän oli salamyhkäisesti jo ajatellutkin paikkaa jos toista korua pidellessään, mutta mitään ei ollut tapahtunut... Aivan kuten ajankiitävä oli myhäillytkin.

Puusepänpoika kääntyikin kävelemään kohden syvennystä, eloton koru kädessä ja Theon käsi toisessa, siitä yhä pienesti puristaen ja lähestyi Mardukkia, loppumetreillä käyden kohottamaan korua eteensä ja lopulta sitten asettamaan sen hullunkuriselta, nukkekotimaisen näyttävän huoneen pöydälle. Kysymykset... Niiden esittäminen tuntui turhalta jo ennalta tietävän vanhimman edessä, mutta olihan ne jonkun esitettävä.
"Se on toiminut kuukausia ilman ongelmaa, et kertonut, että se voisi mennä rikki." Haltianuori sanoi, esittäen kysymyksen epäsuorasti.
"--Tai että se tarvitsee energiaa jostakin", kisälli jatkoi nopeaan, muistaen Theodluinin heiton korun mahdollisesta tarpeesta latautua.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Maalis 2018, 03:31

Tietenkin Theodluin halusi pois! Häntä pelotti, hän ei tuntenut oloaan tervetulleeksi, vaikka oraakkeli nyt olikin jättänyt hänet rauhaan, ainakin toistaiseksi. Mutta pois ei kuulemma päässyt, ei ainakaan sen maagisen korun avulla, sikäli mikäli vanhusta oli uskominen — tähän asti tuo oli tosin osoittanut tietävänsä yhtä jos toista, joten miksi he eivät olisi uskoneet itse oraakkelia? Haukankatse valahti kauemmas lipuvasta vanhuksesta Aaronin koruun, jonka kisälli nyt esiin kaivoi. Koru ei näyttänyt enää niin "hyvinvoivalta", mokoman muistuttaen lähinnä halpaa lasihelyä, puhumattakaan ettei tuosta korusta enää minkäänlaista magiaa tuntunut hehkuvan. Siinä oli magia, kyllä, mutta se oli niin olematon, ettei magialle ja auroille herkkä haukanpoikanen sitä tuntenut.

Harmitti ja se varmasti myös näkyi puoliverisen kasvoilla. Theo kuitti kuitenkin koota itsensä ja tottua nyt siihen ajatukseen, että he jäisivät tänne toviksi tai pidemmäksi. Ei lohikäärme heitä ollut estämässä, ei tuo niin ainakaan ollut asiaa esittänyt, mutta helposti he eivät olisi poistumassa vuoren huipulta. Olo oli kovin kurja, johtuen äskeisestä aurasta, mutta myös osin ohuemmasta ilmasta, mikä näin korkealla oli. Tuntui, ettei saanut kunnolla henkeä ja se ahdisti taas uudella tavalla, Theon itsensä ymmärtämättä mistä moinen johtui.
Mieltä kuitenkin kävi lämmittämään pienesti, kun kisälli otti kiinni enkelinpennun kädestä. Haukankatse kohosi korusta Aaroniin, Theon yrittäen pienesti hymyillä sinisilmäiselle, joka näin omalla hiljaisella tavallaan häntä koitti lohduttaa. Sentään Aaron oli täällä ja ei selvästikään aikonut pikkuhaukkaa vain hylätä ja jättää oman onnensa nojaan. Enkelinpentu kävikin nyökkäämään pienesti puusepänpojalle, näin kaikessa hiljaisessa yhteisymmärryksessä kiittäen toista tästä pienestä ystävällisestä, tukea antavasta eleestä.

Siinä hiljaisuudessa kaksikko kuitenkin lähti Ajankiitäjän perään, Theon arastellen askelissaan, mutta päätti luottaa Aaroniin. Harmi, ettei hän osannut keskustella telepaattisesti, tuntui niin paljon fiksummalta puhua juuri nyt ilman ääntä, vaikka varmasti vanhus olisi myös tiennyt mitä kaksikko telepaattisesti toisilleen olisi rupatellut.
Archelaus oli asettunut istumaan syvennyksen pyöreän pöydän ääreen, kämmenet ristissä pöydänpinnalla. Vanhus ei tuntunut liikkuvan lainkaan, eikä ainakaan hengittänyt, ainakaan Theodluin ei nähnyt toisesta moisia merkkejä. Yhä häntä pelotti, mutta pikkuhiljaa pelko alkoi väistyä silkan uteliaisuuden tieltä. Niin kauan kuin lohikäärme olisi humanoidi ja suhteellisen mukava, ei tässä kai tarvinnut henkensä edestä pelätä?

"Luulitko magian olevan ikuista, ilman minkäänlaista maksua?", Marduk tuhahti Aaronille, kisällin esittäessä mielipiteensä asiasta, "Älä nyt Aaron, et ole niin tyhmä miltä näytät, kaikkihan me joudumme hankkimaan energiaa elääksemme ja toimiaksemme, sama pätee magiaan, vai mitä, Winderin poika?".
Theodluin nyökkäsi pienesti, varovaisesti vanhuksen sanoihin, aivan kuin tuo olisi muka varmistuksen tarvinnut sanoilleen kokemattomalta maagilta.
"Korusi tietenkin tarvitsee energiaa. Se osaa kyllä kerätä sitä itse, mutta siinä voisi mennä vuosia, ennen kuin se kykenisi edes yhteen siirtoon omatoimisen energialataamisen toimesta", Archelaus jatkoi, "En nähnyt tarpeelliseksi kertoa sen toimintatavoista sinulle ennen, kuin näin kävisi — Ties vaikka olisit kieltäytynyt käyttämästä sitä, jos olisit kaiken kuullut heti ensikättelyssä", mitä kieroin virne kohosi vanhuksen kasvoille, tuon kallistaessa päätään pienesti.
"Haluatko arvata, mitä sen käyttämiseen tarvitaan?
", Vanhus myhäili, harvinaisen pahaenteisenä.
"... Elämänenergiaa?", Pikkuhaukka uskaltautui ehdottamaan, oraakkelin kääntäen kasvojaan aavistuksen puoliverisen suuntaan. Jotain pahaa siihen liittyi, kenties koru vei energiaa kantajaltaan ja muilta ympäriltä? Tai kenties se varasti ikävuosia? Kuinka kamala ajatus se olisi ollut, Aaron olisi huomannut vasta vuosien päästä, että ikänsä ei tulisi koskaan olemaan yhtä pitkä mitä perheenjäsentensä, kun koru oli ikää vähentänyt itsekseen!
"Lähellä", Vanhus vastasi.
"... Sieluja?", Oli enkelinpennun toinen arvaus, jonka myötä se ruma virne vanhuksen iänraiskaamilla kasvoilla levisi entisestään.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Ivy » 05 Maalis 2018, 04:38

Kisällin kysyvä katse kiristyi, haltiapojan alkaessa kyseenalaistaa omaa tietämystään magiaan, jonka jo tosiaan tiedosti olevan lähes mitätön. Ehkä hän olikin yhtä tyhmä, miltä juuri nyt näyttikin! Siltä hänestä ainakin tuntui, ymmärtäen nytkin vain, ettei koru ollut rikki vaan tarvitsi sitä seuraavaa, tätä mystistä energiaa. Aaronin katse nykäistyi Theon suuntaan mutta palasi yhtä nopeasti ja yhä ärtyneenä ajankiitäjään, hän ei pitänyt että tuo puhutteli Theota juuri nyt, tuon vaikuttaessa yhä pelokkaalta. Kuten tuo oli ollut muutama kuukausi aikaisemmin hänen idolinsa mentyä liian pitkälle.
Suu pidettiin kumminkin tiukasti kiinni. Niinkin, että hampaiden purenta saattoi näkyä alahuulen rypytyksestä, haltiaklopin kuunnellessa intensiivisesti Oraakkelin selitystä kuinka koru tarvitsi energiaa muttei sitä ominpäin kyennyt teettämään niin nopeasti, kuin olisi tarve ja... Se tieto oli tahallisesti häneltä pimitettykin?

"...Kieltäytyisin?" Kisälli toisti hiljempaa hengityksensä alta, melkein paheksuvana silmäillen kieroon hymyilevän vanhuksen ryppyisiä kasvoja joka jotenkin onnistui nostattamaan hänen pulssiaan, tai ennemminkin saaden hänen sydämensä hakkaamaan raskaammin, hänen rintakehää melkein hakaten toisen lähtiessä taas sekoittamaan sitä tunnesoppaa pitämällä heitä tahallisesti jännityksessä.
Siniset silmät katsahtivat enkelipennun suuntaan, mutta pää ei enää tuon puoleen kääntynyt, Aaronin tyytyessä ennemmin vain kuulemaan niin tätä kuin ajankiitäjää vuorotellen.
Ensimmäinen arvaus oli elämänenergia, jonka pikkuhaukka oli uskaltautunut omin päin ääneen lausumaan. Se olisi ollut huijausta, Aaronin saadessa pitkänelämänsä pestin mukana takaisin. Kuinka petollista se olisi häntä kohtaan ollutkin, mikäli hänen elinvuotensa olisivat silti kulumassa johonkin muuhun hänen tietämättään!
Se ei kuitenkaan ollut oikea vastaus ja hyvä niin, vaikkei se sydämen tykytys siitä huolimatta hellittänytkään.
Lähellä. Aaron puristi Theon kättä hieman tiukemmin, tuon toimiessa tukena nyt ehkä ennemmin hänelle mitä tuolle, vanhan, sadistisen ja ruman harpahapsen irvistellen nyt ikään kuin itse paholainen Theodluinin toiselle arvaukselle.

"Sieluja??" Aaron tiuskaisi, hänen suupielensä käydessä hymyssä kun puusepänpoika prosessoi vastausta, tulkiten vanhuksen silmättömän ilon myönteiseksi vastaukseksi.
"Keiden..?!" Sanansaattaja kysyi karkeasti ja pudisteli pienesti päätään, epäuskoisena.
"Niiden nappaamiesi daamien? Tallaamiesi uhkaajien?" haltia lähti arvailemaan ei niin varovaisesti, mitä Theo oli tehnyt, mutta se vähäinenkin yltyvä kiihko tyssäsikin pian kuin seinää, kisällin kalpenessa silmissä.
"Kuin-- Kuinka... Siis... Sieluko... Pe-per käyttö?" Silmissä vilisi, haltiapojan irroittaessa kylmänhikoavan kätensä Thoedluinin kädestä ja toi sen eteensä, katsoen pää humisten rumaan vanhukseen vastausta toivoen, ennen kuin kävi tärisevin sormin nostamaan näistä yhden toisensa perään, Aaronin laskiessa puolittain ääneen, joutuen aloittamaan kahdesti alussa jo heti ensikättelyssä.
Hän mutisi välillä numeroita ja tapahtumia kun korun käyttökerta oli liittynyt oikeaan tehtävään, mutta kisällin hiljaisista hektisistä muminoista, sormien vilkkaasti noustessa saattoi kuulla jotakin vähän ei niinkään uurasta.

"Se kerta, kun menin yöllä metsään tarpeille. J-ja toinen-- Ja kolmas ja se kun- Ei, vaan kahdesti keittiöön?" Haltianuori laski, kuullen pulssin jo korvissaan kun ajatus sielujen kulutuksesta arkisiin asioihin alkoi vajota ja tuntuvan ylitsevuotavan häpeällistä. Aaron, saaden jonkinlaisen idean väärinkäyttönsä määrästä, kääntyikin hitaasti kohden Theota, alas epämääräisesti pystyyn nostettuihin sormiinsa yhä katsoen.
"Ja nyt... Me olemme täällä jumissa sen takia?" Kisälli lähes naurahti, sen muistuttaen ennemminkin parahduksen ja naurahduksen sekoitusta.
"Ja-ja nyt se pitäisi täyttää uusilla...?" Katse siirtyi pöydälle olevaan kapistukseen. Tuohon petolliseen, käyttöhelppoudellaan hänet viettelevään kapistukseen, joka tarvitsi uusia sieluja itseensä.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Maalis 2018, 16:25

Vanha hapsiparta kävi naureskelemaan virneensä lomasta ääneen, nyt kun Aaronkin viimein tajusi tilanteen Haukanpoikasen arvailuiden myötä. Olisihan Archelaus voinut antaa juoksupojalleen korun, joka käytti jotain muuta energianlähteenään, mutta kristallikäärmeelle oli helpointa tehdä maaginen koru itse kristallista, jota kirjaimellisesti kasvoi ja sieluista, jota sai kumppaniltaan ja keräsi itse ravinnokseen.
Mitään vanhus ei vielä sanonut, antaen eliitin kisällin rauhassa rääkyä kysymyksensä ja sisäistää tilanteen nyt kunnolla. Myös pikkuhaukka näytti olevan jotenkuten tolaltaan paljastuksen myötä, kuitenkaan tuomatta sitä esiin verbaalisesti, toisin kuin Aaron, joka nyt myös kävi muistelemaan mihin kaikkeen olikaan tuhlannut maagisen korunsa voimia. Olisihan hän voinut kertoa totuuden aikaisemminkin ja varoitella poikaa, ettei tuhlaisi magiaa miten sattui, mutta kierosta ikiliskosta oli paljon hauskempaa, kun sai aikaan tuollaisia reaktioita kuolevaisissa.

"Onko sillä väliä?", Archelaus lopulta hymähti Aaronille, "Ne ovat vain sieluja, ei sillä ole väliä kenen", lohikäärme lisäsi, saaden pikkuhaukan niskakarvat nousemaan pystyyn. Tuo puhui niin välinpitämättömästi sieluista, tai miksi ikinä niitä halusikaan kutsua, kuitenkin ilman sitä mikään elävä ei... enää ollut. Theo oli kerran nähnyt sieluttoman henkilön. Tuo oli vain tyhjä kuori, elossa kyllä fyysisesti, mutta ei enää... paikalla. Se oli karua, enkelinpentu ei ikinä olisi itse halunnut päätyä siihen tilaan, ennemmin hän olisi kuollut kuin elänyt pelkkänä kuorena. Mutta eniten tässä tilanteessa ahdisti se, ettei oraakkeli ollut kertonut Aaronille etukäteen korun energianlähteestä! Ymmärsikö lisko edes, miten tuollainen yllättävä paljastus saattoi rikkoa ja turmella toisen elämän, jopa järjen! Aaron ei ainakaan vaikuttanut turhan hysteeriseltä tiedon myötä, mutta joku heikkohermoisempi olisi saattanut romahtaa heti. Theoa totta kai puistatti ajatus toisten sielujen käyttämisestä magiaan, mutta ei se hänelle uutta ollut. Elwoodissa näki ja kuuli yhtä jos toistakin magiasta, varsinkin niistä magianaloista, joista ei sitten muualla voinutkaan puhua...

"Kuinka monta sielua se käyttää siirtyessä, riippuu täysin siitä kuinka pitkän matkan siirryt. Yölliset tarvereissusi tuskin kuluttivat edes yhtä kokonaista, siinä missä tänne äsken siirtyessänne kulutit kaksi, peräti kolme, kerta pikku haukkasi toit mukanasi", Vanhus selitti, vaikkei korun energiankäyttö ollutkaan ihan niin yksinkertaista mitä hän kertoi, mutta Archelaus uskoi, ettei nuorikkoa kiinnostanut kuulla tarkemmin. Tai ei ainakaan Aaronia.
"Täytän sen, totta kai. Mutta vasta myöhemmin. Ehkä nyt myös osaat käyttää sitä hieman säästeliäämmin?", Archelaus virnisti, samalla kun kämmenensä ylös pöydän kannelta nosti ja ojensi kohden sanansaattajan korua, joka lennähti vanhuksen käteen alta aikayksikön.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Ivy » 21 Maalis 2018, 01:53

Muinainen vuorilisko oli kieroutuneisuuden irvikuva... Heidän yläpuolellaan itseänsä Jumalana pitävä, joka välinpitämättömästi voi mielestään vain antaa hänelle sieluja käyttävän korun, ilman hänen tietämystään ja vain lunkitsi istuimensa perältä katsoa, kuinka se vaikuttaisi kuolevaisiin totuuden selviytyessä.
Voi kunpa häntä ei heikottaisi tämä realisaatio tahattomasta osuudestaan toisten sielujen... Tuhosta? Tappamisesta? Jostakin!! Niin hänhän räyhäisi naamansa punaiseksi aina varmaan katumukseen asti, litteäksi lammikoksi luolassa tai sieltä ulos mahdollisesti lentäen, mutta siitä sanansaattaja ei juuri silloin välittäisi. Hän halusi raivota! Olla ulospäin vihainen! Mutta ei kyennyt, vatsa eikä pää ei antanut siihen saumaa. Ehkä se oli oikeasti Aaronin onneksikin, että hänen ensireaktio oli ennemminkin vaikeasti käsiteltävä järkytys, joka täytti hänen valmiiksi pyörältä olevan pään kysymyksillä, kuin roihuava raivo. Ei, raivo ei olisi auttanut häntä nyt yhtään ja vaikka kuinka kisälli syvällä sisimmissään olikin sairashupiselle esimiehelleen, suurelle kiviliskolle vihainen, sai Ajankiitäjä tietenkin tehtyä tälläkin kertaa juuri niin kuin omaksi huvikseen näki, eikä sen oikeudenmukaisuutta kummaltakaan heistä kysytty.
Sotilaskokelas oli jo luovuttanut laskuissaan, Mardukin varmentaessakin jo ettei sielujen kulutus ollut niin helppolaskeista, vaaleahiuksisen haltian vetäistessä itselleen tuolin Theodluinin edestä, Oraakkelia vastapäätä voidakseen istuttaa takamuksensa alas, ennen kuin mahdollisesti nolaisi itsensä yhtään enempää.

"Olisin osannut oitis mikäli olisit vain kertonut. Tai vaihetoehtoisesti... Kerta olit jo pimittämässä minulta tätä yksityiskohtaa, olisit voinut saman tien valehdella sielujen tulevan vain ihmisiltä ja katsoa ilmettäni sitten." Kisälli puhkusi, vaikka todellisuudessa Aaron ei tietenkään tiennyt, olisiko ajankiitäjän pelon mukaan käyttänyt korua silloin ollenkaan, mutta sillä nyt ei enää ollut väliä.
Kisälli nosti kantapäänsä mukaan tuolille ja laski kyynerpäänsä polviensa päälle, peittäen puolet kasvoistansa teltoitettujen kämmenien suojaan ja yritti rauhoittua hetken... Omaksi parhaakseen.
"Ne sielut... Tarkoittaako se... Että minä tapoin heidät?" Aaron kävi kumminkin, mahdollisesti vastoin odotuksia kysymään ja katsahti kulmiensa alta suoraan lohikäärmeeseen ja tuon nyt tyhjään koruun.
"Jos en... Olisi käyttänyt niitä, ne olisivat voineet palata? Ruumiiseensa tai... Jotakin? Vai mitä se tarkoittaa, että sielu on "käytetty"?" Kisälli lähti kyselemään, etsien jotain selvyyttä kuinka syyllinen oli ja tarkalleen mihin. Ei hän ollut koskaan ennen halunnut tällaistakaan tietää! Miten sielut ja kuoleminen ja se kaikki sellainen toimi! Ei sen syvällisemmin, eikä ollut varma halusiko nytkään, mutta ehkä siitä jotakin lohtua liikenisi? Kuin eläisi yksinkertaisessa uskossa monen elämän hävityksestä.

//I CAN NOW LINK THIS! An answer too late but its fine!
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Touko 2018, 18:22

Vanhus mutristi huuliaan pienesti, samalla välinpitämättömästi olkiaan kohauttaen, juoksupojan mutistessa ihmisten sieluista ja valehtelusta. Ei Mardukia varsinaisesti kiinnostanut lähteä tarkemmin kertomaan, kenen sieluja Aaron oli käyttänyt, osa kun niistä taisi olla lähemmäs tuhansia vuosia vanhoja. Ei kisälli saatikka sitten pikkuhaukka sellaisten henkilöiden perään osannut itkeä, toivottavasti. Liskoa kuitenkin huvitti Aaronin sisällä mylläävä raivo. Hän tiesi Aaronin olevan vihainen ja aivan varmasti poika myös tiedosti hänen sen tietävän. Sekös huvitti Ajankiitäjää kahta kauheammin ja sen myös näki silmättömän kasvoilta.
Theodluin katsoi vierestä, kun Aaron päätti alas istahtaa. Hyvä vain, jos pikkuhaukalta kysyttiin, oli kisälli näyttänyt hieman kalpealta ja siltä, että jalat saattoivat antaa periksi hetkellä millä hyvänsä — hyvästä syystäkin. Theo ymmärsi Aaronin reaktion, vaikkei itse kyennyt noin syvästi asiasta järkyttymään. Hän oli koko elämänsä asunut Elwoodissa, siellä saattoi matkamies jos toinenkin kadota varjoihin, eikä kukaan varsinaisesti välittänyt. Ei edes Theo, vaikka hän ei tietenkään ollut sellaisten hämärätouhujen kannalla. Hän oli oppinut olemaan ajattelematta ihan jokaisen tuntemattoman kohtaloa ja keskittymään vain läheisiin.

"Tapoit heidät?!", Marduk naurahti huvittuneena Aaronin kysymykseen, "Älä nyt anna itsellesi liikaa kunniaa. Et sinä niitä tappanut, ne olivat kuolleet jo ajat sitten. Vaikka sielu olisikin päässyt vapauteen, ei sillä olisi ollut enää mitään mihin palata. Ne olisivat muuttuneet hengiksi, aaveiksi, kirouksiksi, mikäli tänne olisivat jääneet vaeltamaan — tai tylsimmässä tapauksessa niiden energia olisi vain haihtunut ja ne olisivat kadonneet".
"Tapatko ne, joilta viet sielut?"
, Theodluin kysyi, katseensa nostaen Aaronista Mardukiin, joka pudisti päätään.
"Tavallisesti en, minusta on hauskempaa jättää heidät elämään tyhjinä kuorina. Kumppanillani lienee erilainen metodi. Ja toisinaan te kuolevaiset teette työn puolestamme, tannersodat ovat olleet harvinaisen tuottoisia sielujen keräämisen kannalta...."


// I NEED MORE OF THEM YES //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Ivy » 17 Touko 2018, 19:05

Siniset silmät olivat kivittyneet koruun, tilanteesta makeasti hymähtelevän Oraakkelin naurahduksista huolimatta. Mutta hän kuunteli, korvanpäät valkoisina. Hän yllätti sinänsä itsensäkin, että oli näin järkyttynyt näin ainakin ensireaktioltaan ja pidättelikin henkeään ne nopeat, mutta pitkiltä tuntuvat hetket, lohikäärmeen selittäessä tarkemmin sielujen lähtokohtaa. Oliko tuohon nyt luottaminen vai ei, Aaron ei tiennyt, mutta samalla tämä harmaan ryppynaama ei ollut aikaisemminkaan hänen vuokseen valehdellut tai asioita pehmitellyt. Ei, tuo jätti vain kertomatta, sen sijaan että valehteli suoriltaan, niin kisälli uskoi järkyttyneen ilmeen vakavoituessa, naaman tuntuessa hieman rennommalta haltiapojan uskaltaessa uskoa irvakkaan esimiehensä sanoja.
Theodluin uskaltautuikin hänen sijaan tällä kertaa taas ääneen, sinistensilmien noustessa viimein katsomaan lohikäärmettä, käsien yhä peitellessä puolia kasvoja, kulmiensa alta tätä mulkoillen.

Korun toiminta muokkautui hänen mielessään uusiksi. Kaljuuntuvan näköinen silmätön otus oli nauttinut hänen järkytyksestään ja narraamisesta, vain kertoakseen nyt, että kuolleiden sielut tulivat lähinnä sodista.
"Heh.... Heh he" Kisälli lähti hiljaisuutensa jälkeen nauramaan käsiensä suojasta.
"Sinä sait minut. Sinä kaunis, kuolemaa tekevältä näyttävä kuoppasimmu, sinä narrasit minua kunnolla!" Oraakkelin juoksupojan keho kävi rentoutumaan silmissä, selän nojautuessa tuolin selkänojaan antoisasti, tunsien Theonkin nyt olevan lähempänä.
"Sinä ruttunaamainen kummajainen, otit nilkasta kiinni ja vedit nenilleni, sait minut jo luulemaan että se olisi ollut minun syyni." Aaron jatkoi, kireästi esimiehelleen virnistäen, ollen selkeästi sisimmissään kuitenkin tuohtunut tuon leikeistä saada hänestä voimakkaita reaktioita pihalle. Sieluja siis tuli joka suunnasta, ei hänen saattika ilmeisesti Oraakkelin vaan ihan vain maan sotien ja pikkumaisten puukkotappeluiden kautta. Se, minne sielu voisi mennä, ellei joutuisi koruun ja se itse mahdollinen, kuoleman jälkeinen elämä... Ei Aaron halunnut, eikä osannut ajatella. Ei se ollut häneen murheensa, eihän hän ollut kuollut. Eikä ollut aikomassakaan.

"Sinä harmaa, harvashapsinen piru, niitähän on sitten tuhansia! Satoja! Sieluja on kuin muille piisaa. Sait minut jo hetkeksi kuvittelemaan, että lähdet sielunkeruu reissulle tai jotakin vastaavaa, nirhaat ja viet äitini sielun siinä samassa ihan vain tuon täytöksi." Kisälli osoitti laiskasti etusormellaan kohden korua ranteen polven päällä levätessä, hengittäen peitellen pariin otteeseen syvemmin.

//M!!//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Touko 2018, 23:38

Ajankiitäjän ja pikkuhaukan huomio kääntyi takaisin Aaroniin, tuon lähtiessä hiljaisuudestaan naureskelemaan. Pianpa puusepänpoika löysi jälleen sanoja suuhunsa, näyttäen yllättäen päässeen yli alkujärkytyksestä. Tai sitten tuo oli Aaronin tapa reagoida traumaattiseen tilanteeseen? Theodluin ei tiennyt ja olikin hetken hieman huolissaan kisällistä, mutta kerta harmaahapsi ei näyttänyt asialle tekevän mitään, muuta kuin virnuillut sijoillaan, niin kaiketi tilanne oli hallinnassa? Tuskin oraakkeli olisi juoksupoikaansa hysteeriseksi järkyttänyt vain omaksi huvikseen?
Aaronin kielikuvat eivät kyllä kuulostaneet kovin imartelevilta, Pikkuhaukan jo peläten Oraakkelin ottavan niistä itseensä ja syöttävän heidät lohikäärmeille rinteellä. Mutta jos niin oli aikeissa tapahtua, ei vanhus sitä ainakaan eleillään ilmaissut, virnuillen vain Aaronin sanoille ja kallistaen päätään pienesti.

"Sieluja enemmän mitä vuosia kehollani", Marduk naureskeli Aaronin sanojen perään, räväyttäen sitten kasvoilleen jälleen sen katalan virneen, "Mutta mistä tiedät, etten omistaisi jonkun tärkeän sielua? Ehkä käytitkin juuri viimeisenä sieluna pikku haukkasi edesmenneen isän sielun?".
"Onko sinulla isäni sielu?!"
, Theodluin parahti, ennen kuin Aaron ehätti edes reagoimaan oraakkelin sanoihin. Marduk ei vastannut heti, kääntäen vain kasvonsa pikkuhaukan puoleen. Ja sen hetken, mikä oraakkeli oli hiljaa, tunsi enkelinpentu kuinka pala lähti hiljalleen nousemaan kurkkuun, hänen ollen puolestaan valmis huutamaan ja uhoamaan liskolle jos ei vastausta saisi kohta!
"Ei", Silmätön lopulta vastasi, saaden Theon henkäisemään väristen, "Enkä sitä koskaan omistanutkaan. Eikä hän liioin vaella aaveena tämän maan päällä enää".
Theodluin hymähti, ymmärtävästi ja nyökkäsi, katseen valuen takkatuleen, puoliverisen koittaessa itseään rauhoitella äskeisestä... Säikähdyksestä? Sitä se kai oli? Ajatus siitä, että olisi ehkä voinut kohdata isänsä vielä henkenä tai edes vapauttaa tuon sielun rauhaan, oli saanut pikkuhaukan pään sekaisin vaihteeksi. Mutta piti kai kiittää onnea, ettei vanhus ollut koskaan omistanutkaan Ferendirin sielua ja täten käyttänyt sitä tavalla tai toisella...

"Yö lähestyy sydäntään ja te olette patikoineet koko päivän", Marduk aloitti lopulta, samalla kun toisen kätensä nosti ylös ja kisällin kristallikoru lennähti vanhuksen käteen kuin taikaiskusta, "Levätkää, syökää, lattialuukusta löytyy ruokaa ja juomaa. Aamun sarastaessa palaan ja annan korusi takaisin", Niiden sanojen myötä oli vanhus kadonnut sijoiltaan, aivan kuin ei olisi ollut edes läsnä lainkaan.
Pikkuhaukka katsoi hetken sijaa, josta Ajankiitäjä oli kadonnut jälkeä jättämättä, ennen kuin vilkaisi Aaronin puoleen.
"Olethan kunnossa...?", Theodluin tiedusteli varovaisesti, uupuneella, mutta yhä niin ystävällisellä äänellä.


// MOAR //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Ivy » 19 Touko 2018, 00:53

Korua osoittava sormi laskeutui, Aaronin vihan ärsyyntyneen virneen laantuessa jälleen ennemminkin tuimaksi tuijotukseksi, harmaan pirun kutsuessa Theodluinia hänen pikkuhaukakseen ja no, siitä hänen pikku haukkana sitten ottikin ohjat käsiinsä, ruman ketaleen mennessä mainitsemaan tuon kuolleen isän. Aaron katsahti pienesti yläviistoon kuulemastaan säikähteneeseen retkikumppaniinsa, joka vaati tietää puhuiko Ajankiitäjä totta ja tästä sitten takaisin esimieheensä, jännittyneenä, suu visusti jälleen kiinni kun harmaahapsi pidättäytyi vastaamasta heti. Draaman luomiseksi... Epäilemättä.
Kisälli ei edes lähtenyt miettimään mahdollisuutta siitä, että olisi oikeasti mennyt käyttämään Theodluinin isän sielun kaukosiirtoon. Hänen mielensä hylki sen ja onneksi, sitä ei tarvinnutkaan miettiä sen enempää, Oraakkelin paljastaessa jälleen vaan pelleilleensä heidän kustannuksellaan. Saaden nättipojan huokaisemaan helpotuksesta jonka Aaron teki myös paljon peitellymmin.
Aaronin alkoi tehdä mieli käskeä ajankiitäjä jo hiiteen tämän omassa pesäkolossa, väsyneenä tuon temppuihin heidän päiden menoksi, mutta onneksi niin riskialttiiksi haltiapojan ei täytynyt heittäytyä, vanhimman saadessa mitä ilmeisemmin myöskin tarpeekseen ja lyhyin ohjeistuiksin ja hyvästein, katosikin silmänräpäyksessä heidän edestään, koru mukanansa.

Samassa, kun ei enää aistinut tuon läsnäoloa, Aaron henkäisi pidätellyn ilman ulos ja antoi päänsä roikahtaa taaksepäin, silmät sulkien ja pienesti penkiltään valuen.
Se oli ollut... Kaduttavaa, mutta sitä oli turha enää itkeä. Tulipahan kantapään kautta opittua korustakin jotakin, ajankiitäjän omilla kieroilla termeillä.
Theo oli kaksikosta ensimmäinen, joka uskalsi ja jaksoi sanoa jotakin, siinä missä kisälli oli kerännyt pikaisesti energiaansa kaiken stressijännittyneisyyden jäljiltä, mutta kurkisti silmäraostaan kumminkin ylös enkelinpentuun, ennen kuin ryhdistäytyi ja korjasi istuma-asentoansa.
"Mhm, sinä?" Aaron vastasi melkein tympeästi vaikkei varsinaisesti ollut tarkoituksena ja hieroi suljettua silmämunaansa kämmenellänsä niin että rutisi ja hän näki hetken tähtiä sen avattuaankin.
"Hän oli ihastuttava kuten aina, hemmetin kilipukki. Ruton ruumiillistuma." Kisälli kirosi ja tunsi paidansa sisuksissa, kuinka se pieni, tässä tilassa paljon paljon miellyttävämpi lohikäärme uskaltautui jälleen pilkistämään hänen kaula-aukostansa ulos ja katselemaan ympäristöä pienellä inahduksella.
"Nälkäkö?" Kisälli kysäisi Taskarilta, joka lähti inistä ulisemaan kurkkunsa pohjasta jotakin.
"Saat mitä sieltä lattialuukusta löytyy, minä en siihen koske. Homeinen äijä ei itse syö ruokaa, miksi luottaisin siihen mitä se hautoo luolassaan?" Blondihaltiankloppi nousi, hieman kankeanoloisesti jalkojen näyttäessä viimein merkkiä pitkästä kävelyreissusta, mutta siitäkään ei tarvinnut niin välittää, hehän olivat aikeissa levätä.
Aaron tarttui reppuunsa ja laahasi sen luolan syvennyksen lattiaa pitkin sängyn luokse, jättäen sen nojaamaan siihen samalla kun katsoi tilannetta ruttusin kulmin.

"No, hän ei ainakaan erehtynyt sinua neidoksi! Jos jostakin pitäisi siis iloita" Kisälli kävi puhumaan kuuluvammalla äänellä, ennen kuin kävi riisumaan hupullista päälipaitaansa pois. Luolassa oli kumminkin takka ja ainakin hänen vaatteensa olivat osittain märät.
"Et tainnut olla hänen tyyppiään" Juoksupoika jatkoi, vitsiä vääntäen suoristaessaan lyhythihaista alupaitaansa joka paljasti käsivarsilla haaleasti kuiskauksen alokkaan harjoituksien jälkiä. Kyllähän siitä mustelma jos toinen tuli, harvemmin haavoja, mutta mistä Aaron enemmän välitti, oli kasvava hauis, jota yksinään usein yritti pullistella suurempiin mittoihin kuin mitä se oli silloin kuin uskoi olevansa yksin.
Päälipaita taiteltiin jonkinlaiseksi mytyksi ja heitettiin lattialle, jonka päälle kisälli istahti sängynrunkoon selällään nojautuen ja melko reippaalla tohinalla kävi avaamaan reppuansa sen samaisen juustopyöränsä haalimiseksi.
Taskari, tuo sinisuomuinen ystävä tilaisuuden tullen lässähti itse pehmeälle sängylle, sen höyhenmäistä pehmeyttä pienesti kynsien ennen kuin asettui kotoisalla kurinallaan kurnuttaen tyytyväisyyttään
Saappaasta revittiin esille puukko, jolla syliin asetettua suurta juustopyörää lähettiin vuolaamaan, ensin palanen omaan suuhun ja sitten yksi kohden Theota.
"Othaftko?"


//MOAR !! ....Sorry not yet moar >://
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Dragon hunt continued

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Touko 2018, 22:12

Aaron kertoi olevansa kunnossa ja siltä tuo päällisin puolin myös näyttikin, vaikka äsken oli kovin järkyttyneeltä vaikuttanut. Theodluin kuitenkin päätti olla kyselemättä mitään sielujen käyttämiseen liittyvää, eiköhän Aaron ottanut asian itse puheeksi jos siitä vielä halusi jotain keskustella. Kenties olisi kuitenkin parempi vain koittaa unohtaa äskeinen ja tulevassa käyttää korua hieman maltillisemmin.
Puoliverinen itse vain nyökkäsi hymähtäen Aaronille, tuon palauttaessa kysymyksen, ennen kuin lähti kertomaan kuinka Ajankiitäjä oli ollut yhtä ihastuttava kuten aina. Theo ei osannut sanoa juuta taikka jaata asian suhteen, naurahtaen vain pienesti kisällin murinoille. Oraakkeli oli vaikuttanut kovin sydämettömältä tapaukselta, mutta silti kaikennäkevä kiinnosti yhä puoliveristä. Ehkä vielä joskus tulisi hyvä hetki ja pikkuhaukka löytäisi sen verran rohkeutta, että uskaltaisi enemmänkin keskustella vanhuksen kanssa, mutta ei hän uskaltanut liikoja lähteä toivomaan.

Haukansilmäinen antoi katseensa kiertää nyt paremmin ympäristössä, siinä missä Aaron jutteli lemmikkinsä kanssa, joka nyt Oraakkelin poistuttua uskaltautui viimein esille piilostaan. Ruoka mielessään, aivan varmasti ja sitä Aaron tiedustelikin Taskarilta, joka sai kuulemma tyytyä lattialuukun antimiin. Haukankatse kääntyikin sen lattialuukun puoleen, joka kivisestä lattiasta erottui selvästi. Ainakaan itse luukku ei näyttänyt sottaiselta, mutta oli varmasti painonsa puolesta aivan liian suuri este Taskarin kokoiselle lohikäärmeelle. Niinpä, siinä missä Aaron nousi kankeasti sijoiltaan, askelsi Theodluin rauhallisesti lattialuukun luo ja avasi sen. Luukun takaa paljastui kivinen maakuoppa, jonka viileydessä ruoka säilyi pidempään. Mutta hassua oli, että kaikki mahdolliset raaka-aineet mitä kuopasta löytyi, näyttivät olevan täysin tuoreita. Niin kaikki lihat ja maitotuotteet, kuten myös kasvikset ja juurekset. Muutama hedelmäkin sieltä löytyi, sekä puhtaanoloista vettä ja maitoa kannullinen, mausteita, sekä pari pulloa etiketitöntä punaviiniä. Kenties lohikäärme piti ruuat tuoreena jonkinlaisella magialla?
Theodluin katseli hetken kuopan sisältöä, kunnes hymähtäen käänsi katseensa Aaronin puoleen, jättäen luukun näin hetkeksi auki, sikäli mikäli Taskari halusi itseään auttaa sen sisällön suhteen.

"No siitä pitänee olla kiitollinen", Theodluin naurahti Aaronille, tuon huomautellessa, ettei Oraakkeli ollut erehtynyt luulemaan enkelinpentua neidoksi. Tosin, jos lisko tiesi kaiken, niin tuskin tuo olisi erehtynyt, vaikka Theo olisi koittanutkin naamioida itsensä naiseksi?
"Lieneekö se hirveä menetys? Tosin, olen tottunut siihen etten ole kenenkään tyyppiä", Pikkuhaukka jatkoi virnistäen, samalla kun käveli pöydän ääreen ja laski olkalaukkunsa pöydänkannelle. Siinä missä Aaron, alkoi Theokin vähentämään vaatetta hieman. Vaikka luola vaikuttikin kylmältä, tuulen ulvoen luolastoissa, mutta sisustettu syvennys tuntui lämpimältä ja jotenkin kummallisella tavalla säilyttävän takan lämmön tässä tilassa. Enkelinpentu riisui kaiken ylimääräisen, jättäen kuitenkin T-paidan ja pitkähihaisen, sekä housunsa ylle. Myös kengät pysyivät jalassa, ainakin vielä, sillä ajatus kylmällä kivilattialla kävelemisestä ei houkutellut, vaikka jalassa olikin sukat ja villasukat erikseen...

Katse kääntyi jälleen Aaroniin, viestinviejän kaivaessa sen juustopyöränsä esiin.
"Ei kiitos", Pikkuhaukka naurahti pienesti, Aaronin tarjotessa juustoa myös hänelle. Juuri nyt ei ollut nälkä ja vaikka olisi ollut, ei Theo uskonut kykenevänsä syömään mitään ilman, että tulisi huono olo, äskeisten tapahtumien jälkeen.
"En ymmärrä, kuinka voit syödä juustoa niin paljon. Itselläni menisi vatsa sekaisin siitä määrästä, mitä olen nähnyt sinun syövän tuvilla", Enkelinpentu jatkoi, samalla kun kävi potkaisemaan lattialuukun kiinni, kerta Taskari näytti löytävän paikkansa yllättävän pehmeänoloiselta vuoteelta. Itse vuode oli leveä ja petivaatteiltaan korea. Tuollaisia petejä näki lähinnä vain aatelisilla ja kuninkaallisilla.
Lattialuukulta askel lähti viemään vuoteelle päin, Haukankatseen rekisteröiden ne harjoittelun jäljet kisällin käsivarsilla.
"Olet näemmä kerryttänyt hauista", Sen sijaan että olisi niistä osumista maininnut, päätti Theo kommentoida jotain positiivista, "ehkä vielä jonain päivänä näytät kunnonkin sotilaalta", lisättiin virnistäen, samalla kun puoliverinen istahti vuoteen reunalle.


// ;; //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Ranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron