Dragon hunt continued


Laajat hiekkarannat reunustavat merta. Rantaviivaa tuntuu jatkuvan loputtomiin ja ranta onkin mainio paikka viettää kesäisen lämpimät päivät rentoutuen auringossa.

Valvoja: Crimson

Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1947

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Touko 20, 2018 12:11

Re: Dragon hunt continued

Pikkuhaukka kieltäytyi juustosta, jonka mukaan kisälli kohautti vain olkiaan ja tarjosi palasen sitten olkansa yli sängyllä olevalle sinisuomulle, joka otti tuon basilika pippurisen makupalan vastaan, ainakin siihen vierelleen... Paremmalle hetkelle. Aaron taisi olla kolmikosta ainoa, joka tunsi voivansa syödä mitään. Ainakin hän halusi yrittää, vähäsen ja jos se olisi jotain niin juustoa.
"Hah..! Itse en ymmärrä miten kukaan muu ei tunnu välittävän juustosta. Jääpähän enemmän minulle..." Kisälli vastasi, nakaten toisen ohkasen vuolatun siivun suuhunsa, jääden sitten miettimään kuinka useasti oli julkisesti tuvilla syönyt juustoa... Ja itse asiassa se oli ollut paljon... Melkein jokaisella aterialla edes yksi kannikka sitten tuvan tai oman rahakukkaron puolesta jaa Theo oli huomannut sen, siinä missä hän itse ei ollut huomannut tuota tai paljoa muutakaan mitä oli ympärillään ruokahetkinä tapahtunut. Enempää hän ei ehättänyt miettimään kuinka toinen oli hänen juustonsyöntiä tarkkaillut, meni kultakatse kommentoimaan hänen käsivarsiaan, terävöittäen niitä ylpeästi kasvattavan sotilaspojan mielen.
"Aaa! Eikö olekin!?" Aaron laski puukon juustorenkaan päälle ja kävi samassa toisella kädellänsä avittamaan vasemman käden hihan ylös, pullistaen kasvatettua hauistaan ylpeänä. Nätti pojalle sitä esitellen.
"Kukaan muu ei ole vielä huomannut, ei edes kenraali. Tai sitten hän ei vain sano mitään." Kisälli katseli omaa käsivarttaan ylpeällä virneellä, käännellen sitten sitä itsekseen nähdäkseen muutoksia valaistuksessa, joka kolminkertaisti varjot, jotka taas puolestaan imartelivat lihasta. Syvällä sisimmissään hän tiesi, ettei eliitti kenraali kävisi hänen fyysistä kasvua niin vain kommentoimaan ylitse muiden ehkä tärkeimpien asioiden, mutta tuntui hyvältä, että joku tiedosti hänen kehityksensä tässäkin asiassa. Ja jostain syystä se oli Theo, mutta se ei yhtään vähentänyt hänen silmissään syntynyttä pilkehdintää.

"Katso, se on levossakin sinun kättäsi paksumpi" Kisälli kävi lattiatasolta vertaamaan omaansa maagin, jolla oli ollut vähemmän syytä kasvattaa hauista mitä hänellä, mutta siitä Aaron ei piitannut. Paksumpi mitä paksumpi!
"Mutta sinäkin saisit, jos tekisit jotain muuta kuin toljottaisit väkeä tuvilla." Aaron kiusoitteli ennen kuin laski kätensä alas, olettaen ettei Theo pelkästään häntä ollut tarkkaillut. Sotilastuvilla oli paljon koreimpia ja karuimpiakin näkyjä kuin haltianrääpäle joka sulloi juustoa kurkkuun ja pullisteli ja murjotteli kun ei päässyt mukaan retkille.
Thoelduinin kommentti oli kuitenkin saanut blondin haltiapojan paremmalle tuulelle lähes heti, ainakin hieman pirteämmälle, sinisen katseen noustessa lasketusta käsivarresta ylös tähän. Ensin sen sanaa jakamatta, nätti poikaa vain katsellen pieni kipristys poskipäässä.
"Tai no jos minä olisin sinä, kaikella sillä ajalla, kuningasperheen "kaukaisena sukulaisena", etsisin jonkun linnanneidon tai vastaavan... Ethän sinä ole minnekään vielä menossa." Aaron kävikin sitten sanomaan ja laski juustorenkaan reppunsa eteen, puukkoineen kaikkineen katseen kääntyessä luukkuun, jonka Theo oli aikaisemmin avannut, mutta jonne hän ei ollut itse katsahtanut, olettaen siellä olleen vaan jotakin hyvin mainitsemattoman arvoista.
Kisälli kömpikin itsensä ylös vain parin askeleen vuoksi ja kyykistyi itse luukun juurelle, omasta uteliaisuudestaan.
"Aivan varmasti olisit jonkun tyyppiä, jollet olemukseltasi niin asemaltasi" Aaron jatkoi, avaten luukun ja mykistyi, näyttäen ensin jäätyneeltä paikalleen.

"Theo..." Kisälli huikkasi huomattavasti matalammalta.
"Tämä kuoppa on täynnä juustoa." Juoksupoika lisäsi, silmien siirtyessä juustoympyrästä toiseen, pienestä isoon, eksoottisemmista niihin tavanomaisimpiin ja... kannulliseen? Johonkin juoksevanmuotoiseen?

//COUGH//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14165

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Touko 21, 2018 9:51

Re: Dragon hunt continued

Theodluin pyöräytti vain silmiään, Aaronin manaillessa juuston perään. Kyllähän juusto hyvää oli, mutta pikkuhaukalla tuntui menevän maha sekaisin, jos liikaa söi. Aaron sen sijaan ei näyttänyt mitään merkkejä sellaisesta, pistellessään juustoa poskeen kuin vettä vain. Mahtoikohan juusto kuitenkaan olla hyvä ravinto Taskarille?
Sitä ei sen enempää mietitty, Aaronin lähtiessä käsivarsiensa lihaksia esittelemään heti kehuja saatuaan. Eipä se niin hirveän iso ollut, verrattuna sotilastupien muihin asukkaisiin, mutta olihan tuo jo ihailtava saavutus Aaronin ikäiseltä.
"Kenraali ei vaikuta henkilöltä, joka kehuja toisten ulkonäöstä tai kehityksestä jakaisi yleisesti", Pikkuhaukka hymähti kisällille, tuon mainitessa, ettei edes Winder ollut huomannut, tai sitten eliitti ei vain sanonut mitään. Aivan varmasti setänsä oli huomannut sen, sikäli mikäli katseensa tosiaan oli yhtä tarkka mitä Theolla!

"No se tuskin on saavutus!", Enkelinpentu pärskähti Aaronin mainitessa kätensä omaavan enemmän massaa levossakin, mitä itse Theodluinin, "Olen maagi, en minä lihaskuntoa kehitä samalla tavalla mitä te sotilaat. Totta kai minulla riittää kunto loikkimiseen ja väistelyyn, mutta voimassa en taida ketään voittaa", hän jatkoi, käärien pitkähihaisen paitansa hihaa sen verran, että käden sai esille. Se tosiaan oli ruipelo Aaronin käsivarteen verrattuna, mutta selvästi lihasta löytyi juuri siihen tarkoitukseen, mistä Theo oli puhunutkin. Puheen vaihtuessa linnanneitoihin, kävi pikkuhaukka naurahtamaan surkuhupaisasti.
"En usko, että minua kiinnostaisi linnanneidot...", Theo hymähti muualle katsahtaen, sitten nopeasti korjaten itseään, "Tai siis, aloilleen asettuminen. Miksi sitä suotta kiirehtiä?", hän naurahti, katseen sitten seuraten kuinka puusepänpoika itsensä ylös kampesi ja käveli katsomaan sitä samaista lattialuukkua, mitä Theokin oli tutkinut hetki sitten.
"No asemalta ehkä, olemuksesta en niinkään tiedä. Ellei joku neidoista satu pitämään siroista miehistä", puoliverinen virnisti, "Mutta ymmärtääkseni naiset ovat enemmän lihaksien ja arpien perään, joten sinä taidat onnistua lumoamaan jonkun neidon, ennen kuin minä".

Mielenkiinnolla pikkuhaukka seurasi, kuinka Aaron lattialuukun aukaisisi. Hän halusi kuulla, mitä mieltä kisälli oli niistä tuoreista aineksista, juuri kun tuo oli uumoillut luukun takaa löytyvän ties mitä homeista. Mutta, sen sijaan että olisi hämmästellyt tuoreudenpaljoutta, tokaisi Aaron kuopan olevan täynnä... juustoa?
"Eikä ole!", Theodluin naurahti ja hyppäsi kepeästi ylös vuoteen reunalta, askeltaen lähemmäs, "Sinä ja juustosi alatte olla liikaa min—".
Lause jäi kesken, haukankatseen todistaen luukun todellakin olevan täynnä juustoa. Juustoja.
"E-ei se äsken ollut! Siellä oli kaikkea tuoretta, mitä voisi tarvita ruuanlaittoon!", Enkelinpentu naurahti huvittuneena tästä näystä, kunnes hoksasi jutun juonen, "Sen... Sen täytyy olla lumottu, sisältö vaihtelee avaajasta riippuen!", Theo kertoi innoissaan, napaten kiinni luukunkannesta ja heilauttaen sen kiinni. Sen jälkeen hän kävi itse avaamaan luukun, jonka myötä kuopasta paljastui jälleen ne samat raaka-aineet mitä Theodluin oli aikaisemminkin nähnyt.
"Näetkös?", Theodluin virnisti, katseen nostaen luukusta Aaronin puoleen, siinä toista vastapäätä kyykkiessä, "Se varmaankin vaihtaa sisältöä sen mukaan, mitä avaaja halajaa ruuaksi... Ja minun täytyy sanoa, että sinun pitää päästää irti noista juustofantasioistasi!"



// ASFJKAJFKAWFJ :DDD Marduk on siellä vaan sillen GET IT GOING BOIS. Kohta Shyva tulee sen taakse katteleen silleen OWO WUT DIS //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1947

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Touko 21, 2018 10:39

Re: Dragon hunt continued

"No katso vaikka..!" Aaron puhui kohden juustoja, nätti pojan epäillessä hänen sanojaan, mutta joutui pian myöntämään ne todeksi.
Kisälli virnisti nopeasti Theodluinin puoleen, voimatta kumminkaan olla kauaa katsomatta pieneen kultakaivokseensa, joka ainakin kullanlailla kellersi yhtä kauniisti ellei kiiltänyt.
"Eipä ole enää!" Haltianuori vastasi, kurottautuen ottamaan pienen, valmiiksi kolmioksi leikatun juustonpalasen joka oli väriltään ennemmin valkoinen kuin kellertävä, jättäen enkelinpennun hämmästelemään tilannetta itsekseen sen hetken. Maagi kumminkin hoksasi pienen tuumailun jälkeen, ettei lattialuukku ollut tavallinen, vaan sisältö vaihtui avaajasta riippuen. Aaron laski juustonkappaleensa alas lattialle vierelleen, katsahtaen Theodluiniin epäilevästi, mutta väisti luukkua auki pitelevän kätensä pois haukanpoikasen tieltä tuon halutessa käydä testaamaan teoriaansa.
Aaron luukun vierellä yhä kykkien katsahti intopiukkaisesta nätti pojasta taas suljettuun kanteen, seuraten tapahtumia kun tuo kävi taas lattialuukun avaamaan, mykistyttäen sotilaspojan niille sijoilleen... Juusto oli kadonnut..! Ja sen sijaan kuopasta löytyi juuri sitä mitä enkelinpentu oli väittänytkin siellä olleen.
Kisälli ei sanonut mitään, vastaten vain nopealla katseella tähän, ehkä hieman pettyneenä, että juustot olivat poissa ja kuinka taika menikään ylitse hänen ymmärryksensä.

"Juustofantasioistani?" Sinisilmäinen haltiapoika naurahti.
"Miksi? Ne eivät edes ole fantasioita kun voin tehdä niistä totta!" Kisälli jatkoi suoristautuen, jälleen tyytyväisesti jopa hymyillen.
"Enkä edes tarvitse siihen tätä luukkua." Aaronin silmät vilisivät maidosta leipään ja tuoreen näköisiin vihanneksiin, huomaten ettei Theolla vaikuttanut olevan mitään yhtä vahvoja ruoka mieltymyksiä mitä hänellä oli. Punaista lihaa ei juuri näkynyt, mutta siitä ei muutenkaan välitetty haltioiden keskuudessa yhtä suuresti, ei ainakaan hänen perheessään.
"Odota, minulla on idea. Sulje se." Kisälli lopulta sanoi ja kääntyi nopeasti kannoiltaan kävelläkseen sängylle, jonka päällä hänen sinisuomuinen lemmikki oli nauttinut omasta ihanasta rauhastaan. Mutta siihen se rauha päättyikin, pienen lohikäärmeen isännän käydessä nappaamaan liskon kaksinkäsin mukaansa ilman sen enempiä varoituksia ja lompsi tämän kanssa takaisin luukulle, sen eteen lemmikkinsä kanssa kyykistyen.
"Katsotaas..." Uteliaaksi käynyt Oraakkelin juoksupoika tuumi melkein kieli poskella, ottaen lopulta unenpöpperöisen taskulohikäärmeen tassusta kiinni ja... Yritti kikkailla, miten avittaisi luukun nostossa tätä, ilman että se laskisi hänet avaajaksi.

Luukku oli tietenkin liian raskas avattavaksi Taskarille yksinään, joten kahdella sormella, upean kärsivällisen liskon käpälä niiden välissä, luukkua alettiin työntämään varoen auki. Se oli tietenkin raskaampaa, joten kun hyvä kohta tuli vetää luukku kokonaan voimalla auki, niin Aaron myös teki, luukun kannen pamahtaessa vasten vastakkaista syvennyksen lattiaa kaikuvalla tömähdyksellä....
Ja niin Aaron näki sen... Juuston... Matojen ja hiirien ja heinäsirkkojen seassa olevan juuston. Niitä vilisi juustoreikien lävitse, ylitse, viereltä ja keskeltä, kuhisi jokaisessa kolossa, mitä vain luukusta löytyi ja saaden siten sisällön näyttämään vastenmieliseltä hyönteismereltä jonka syvyyksistä pilkotti juustonkappaleita kuin jäävuoria. Hiiret, jostain syystä vielä elävät, pitivät ruman kuuloista uikutusta samalla kun näyttivät olevan vähällä hukkua matomeren sekaan, samaan aikaan kun heinäsirkat yrittivät hyppelehtiä pois.
Tämä kauhistuttava näky sai kisällin valahtamaan valkoiseksi, siinä missä Taskarin taas astetta terävöityneemmäksi, mutta tilaisuutta kumminkaan saamatta sukeltaa ja napostella avoinaista buffettia, kävi kisälli koko vartalonsa kurottaen tarttumaan luukun kanteen jälleen kiinni ja sulkemaan sen yhtä voimakkaalla pamahduksella, kuin se oli auennutkin.
"Ei ole nälkä... Ei ole nälkä enää... Edes juustolle."

//<333 OWO Hirvee private big brother settinki niillä menossa siellä//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14165

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Touko 24, 2018 8:47

Re: Dragon hunt continued

Theodluin pudisti päätään muutaman kerran naureskellen, Aaronin paasatessa yhä juustoistaan. Kaipa kisälli oli oikeutettu unelmoimaan juustosta niin paljon kuin halusi, mutta noin yksipuolinen ruokavalio ei voinut olla kovin terveellistä.
Kulmat kohosivat kysyvästi, kun kisälli kertoi saaneensa idean ja käski enkelinpentua sulkemaan luukun uudemman kerran. Ihmettelystään huolimatta Theo teki niin kuin käskettiin, samalla seuraillen, kuinka Aaron kävi hakemassa aloilleen asettuneen Taskarin paikalle. Pikkulisko ei näyttänyt kovin mielissään tästä olevan, mutta sen mielipidettä ei nyt kysytty. Mielenkiinnolla haukansilmäinen seuraili tapahtumia, hoksatessaan mitä Aaron yritti luukun ja pikkuliskonsa kanssa. Tietenkin häntä kiehtoi tietää, mitä luukun takaa ilmestyi, kun pikkulisko sen "avaisi". Eihän Taskarista tosiaan ollut yksin luukkua avaamaan, joten Aaron avitti sinisuomuista siinä tehtävässä.

Olisi se kai pitänyt arvata, mitä luukun takaa ilmestyisi, mutta silti se ötököiden, nilviäisten ja pienten nisäkkäiden sekamelska sai pikkuhaukan nyrpistämään nokkaansa ja hivuttautumaan pari askelta kauemmas luukusta näin kyykyssä ollessa. ötököiden, nilviäisten ja pienten nisäkkäiden sekamelska sai pikkuhaukan nyrpistämään nokkaansa ja hivuttautumaan pari askelta kauemmas luukusta näin kyykyssä ollessa. Totta kai kaiken tuon vilskeen keskellä piti olla myös juustoa, mutta se lieni taas Aaronin toiveista kummunnut, tai niin Theodluin halusi uskoa. Tai ehkä pikkulisko olikin oppinut isännältään pahoille tavoille — kyllä tuolle tuntui kelpaavan kaikki mitä kyökistä löytyi, näin muutenkin...
Sen enempää näkyä ei kuitenkaan kauhisteltu, kun Aaron jo luukun pamautti kiinni.

"Heinäsirkat ovat kuulemma hyviä, jos ne paistaa pannulla", Virnuillen enkelinpentu huomautti kisällille, joka nyt nälättömyyttään julisti äskeisen näyn jälkeen — kuulemma edes juusto ei kelvannut enää!
"Saat syyttää tuosta vain itseäsi", Theo vielä lisäsi, nousten sitten sijoiltaan. Askel vei takaisin vuoteelle, pikkuhaukan vilkaisten siinä samalla takkatulen tilanteen. Liekki näytti roihuavan hyvin, vaikkei puita pahemmin ollutkaan. Ja kun tarkemmin vilkaisi, eivät puut näyttäneet varsinaisesti edes palavan, vaikka liekkien peitossa olivat... Mutta kannattiko sitä sitten lähteä kyseenalaistaman enempää, kerta jo lattialuukusta saattoi päätellä, että koko syvennys oli maaginen. Kyllähän pikkuhaukka sen magian aisti jo ensikättelyssä, mutta ei ollut varma johtuko se itse oraakkelista vai syvennyksestä.

"Aiommeko jatkaa ystäväsi etsimistä huomenna?", Theodluin kysyi, istahtaessaan sängyn reunalle ja potkaisten lopulta ne kengät pois jaloistaan, ennen kuin kaatui kepeästi maaten pehmeälle vuoteelle, toisen käsivarren nostaen lepäämään silmiensä ylle, "Vai aiommeko palata takaisin kotiin, heti kun voimme?", päivän samoilu ja seikkailut alkoivat viimein vaatia veroa, nyt kun uskaltautui edes hieman rentoutua. Kieltämättä lämmin syvennys ja pehmeä peti houkuttelivat vain nukahtamaan, mutta enkelinpentu ei ollut aivan varma, uskaltaisiko nukkua oraakkelin luolassa, vaikka mitä ilmeisemmin mitään hätää heillä ei ollut...


// No totta kai. Sit joku Orubee tulee kans et saako hänkin katsoa. Ja sitten se saa turpaansa vanhemmiltaan. EI OLLUT LASTENOHJELMA MITÄ KATSOIVAT. Ota tästä tekemistä siks aikaa kun oon pajalla //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1947

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Touko 27, 2018 4:16

Re: Dragon hunt continued

"Häh..? Hyi..."Kisälli katsahti taitoksistaan heikosti jonnekin kauemmaksi paenneen enkelipojan suuntaan, kun tuo kävi kommentoimaan jotakin heinäsirkoista ja pannulla paistosta. Ällöttävää, mutta jos hän olisi missä tahansa muussa tilassa kuin tässä, olisi hän varmaan sellaistakin kokeillut.
Ne uikuttavat äänet, sirkkojen soitto ja matojen oudot ääntelyt loppuivat kuin seinään luukun mennessä kiinni, mutta enää Aaron ei sitä aikonut avata. Ei tällä vatsalla joka oli uhannut kääntyä jo edellisestäkin, mutta omapahan oli ollut vahinkonsa. Kuten Theokin oli sanonut, ei Aaron käynyt saatikka samantien kyennyt vastaan väittämäänkään. Pitikin olla niin utelias ja kokeilunhaluinen. Taskari puolestaan hypähti pois omistajansa viereltä luukun päälle ja jäi kaapimaan sen puista pintaa pienellä närästyksen kuuloisella itkulla, siirtyen tuloksella yrittämään tunkea tassuaan luukun ja lattian väliin vielä kisällin sen päältä noustessakin.
"Anna sen olla..." Sinisuomuisen omistaja sanoi hiljaa vatsaa pidellen, ennen kuin katsahti jo muihin asioihin siirtyneeseen nätti poikaan olkansa ylitse.

Hiljaa kisälli seurasi Theon tekemisiä, lähtien sitten toipuneempana takaisin sänkyä vasten nojaavalle repulleen, sen luokse kyykistyen, kaivaen esiin ruskea, samealasisen pullon.
"Riippuu." Aaron lopulta tunnusti.
"Tulimmehan me tänne kysymään varta vasten hänen olinpaikkaansa." Pullonkorkki avattiin kuuluvalla äänellä, kisällin jäädessä tuijottamaan sitä hetkeksi.
"Ja jos hän ei kerro, niin en tiedä mistä etsiä..." Sotilaspoika tunsi pienen syyllisyyden pistoksen sanojensa luomassa, siitä että oli raahannut Theodluinin läpi tämän kaiken ja piili mahdollisuus, että Oraakkeli saattaisi jättää kertomatta, mutta... Ehkä tuo olisi reilummalla päällä huomenna. Ei Marduk ole suoranaisesti ollut vielä julma tai täysin kohtuuton-- Ellei laskettu tuon aura tempausta aivan ensikättelyssä. Sanansaattaja katsoi ruskealasiseen pulloonsa vakavana kun näitä asioita pikaisesti mietti, ennen kuin otti nopean huikan ja kävi pyyhkäisemään huuliaan nopeasti. Droppi oli yhtä pahaa kuten aina ennenkin, siltä se haisikin joten korkki tungettiin takaisin kämmenellä takoen.

"Auttaa nukkumaan, tai siis, ainakin ilman että herää yöllä mihinkään." Aaron selitti pikaisesti sängyllä makaavalle matkatoverilleen.
"Kuten painajaisiin, kirkuviin ihmissotilaisiin jotka on keihästetty keskeltä" Kisälli yritti sanoa kevyesti, virneellä, tehden siitä vitsiä, mutta tunsi kuinka se ei ehkä ollut hyvä idea.
"Saat ottaa jos haluat" Haltiapoika laski droppipullonsa sängynvierelle, jääden itse miettimään... Miksi Oraakkeli ei ollut samalla taikonut kahta erinäistä petiä?
Jotenkin se ei näyttänyt haittaavan Theodluinia ollenkaan, eikä Aaronkaan halunnut vaikuttaa siltä, että se olisi haitannut. Olihan hän mies! Joka pystyisi adaptoitumaan tilanteeseen kuin tilanteeseen, kuten oikea sotilas! Ja... Olihan se tarpeeksi leveä kahdelle? Siltä se ainakin näytti, mutta jonkinlaisen neuroosin takia, Aaron ei halunnut siihen helpoiten päästävään sivulle ja sen sijaan, että olisi kiertänyt sängyn toiselle puolelle, ponkaisi hän itsensä ylitse nätti pojan ja astui tämän oikealle puolelle. Samantien jokin ei tuntunut oikealta. Askel oli aivan liian pehmeä tukemaan häntä ja mikäli hän ei halunnut pyllähtää ja lyödä päänsä johonkin, Kisälli joutui laskeutumaan vikkelään alas patjalle, joka loi molempien painosta kuopan keskelle.

Niinpä, ehkä ajattelematta paremmin, Aaron oli alastulossaan mennyt myöskin pitkälle, ensin ajatellen olleensa kovinkin sulava, mutta melkein rikkinäiseltä vaikuttava sänky pakotti nyt molemmat haltiapoikien kyljet vastakkain. Kuoppa ei ollut syvä, mutta reunoille pyrkiminen ja siellä pysyminen olisi ollut epämukavampi vaihtoehto, mitä lattia.
Kisälli totesi tämän nopeasti, yrittäessään juuri sitä, yrittäen olla lyömättä enkeloipoikaa mahdollisimman vähän räpiköidessään, mutta lopulta luovutti, jääden makaamaan siihen toisen viereen, olkapäät yhdessä, kattoon tuijottaen.
"...Haluatko kuulla salaisuuden?" Aaron sanoi lopulta, joko keskeyttäen Theon mahdollisista kommenteista tai kiusallisen hiljaisuuden rikkomiseksi. Joka tapauksessa, haltianuori tunsi pakottavaa tarvetta sanoa jotakin aivan muuta, asiaan liittymättä.
"Kun olin pieni... Joku polvenkorkuinen ehkä. En saanut unta yöllä ja menin etsimään äitiä." Aaron nielaisi ja nuolaisi huuliaan.
"Oli siis yö ja menin vanhempieni huoneeseen. Tai en mennyt, mutta raotin ovea, koska en halunnut herättää kuin äidin tai jotain, en muista, mutta näin äitini sijaan... Isän. Hän oli hereillä." Kisälli mietti hetken miten jatkaisi muistoa, jota ei ollut pian selvistä syistä juuri uudemmin miettinyt. Suorastaan ehkä tukahdellutkin, mutta juuri nyt tässä tilanteessa hän oli päättänyt jakaa tämän Theolle.
"Hän seisoi peilin edessä ja ei huomannut minua heti, mutta kun hän sitten huomasi... Ja kääntyi, näin kun hänellä oli--" Aaron lähti elekielimään olkapäitään vasten, sormet yhdessä nipussa.
"Hän piti naisen mekkoa edessään, vasten itseään... Varmaankin äidin." Se oli noloa... Ja outoa, mutta haukanpoikaselle hänen ei tarvinnut pelätä kertoa jotakin niin outoa vanhasta kapteenista.
"Sitten hän vain sulki oven edestäni ja ei puhunut asiasta koommin. Kuten en minäkään, paitsi nyt."


//Orubee laitetaan pikku kakkosen ääreen and THANKS! Ota tästä hyvin socially awkward Aaron josta saatan piirtää myöhemmin kuvaa tänne offiin.//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14165

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Touko 27, 2018 11:07

Re: Dragon hunt continued

Pikkuhaukka hymähti ymmärtäväisesti, Aaronin kertoessa suunnitelmasta ystävän etsimisen suhteen. Enkelinpentu halusi uskoa Oraakkelin kyllä kertovan heille lohikäärmeen sijainnin, jahka nyt tarpeeksi olisi saanut kujeilla heidän kustannuksellaan. Mitä se muka maksoi kivijätille? Sieluja? Johan tuo oli niiden käyttämistä pitänyt vähäpätöisenä, joten tuskin se oli tarpeeksi hyvä syy Ajankiitäjälle evätä heiltä tieto toisen lohikäärmeen olinpaikasta. Olihan kysymyksessä Aaron, oraakkelin sanansaattaja, eikö vanhin muka voinut tehdä pientä palvelusta alaiselleen?
No, hyvähän Theon oli miettiä ja arvostella kaikkitietävää omissa ajatuksissaan, kun ei edes tuntenut tuota kunnolla.

Pienesti enkelinpentu kohotti käsivarttaan silmien yltä, kuullessaan kuinka Aaron lähemmäksi asteli ja reppuaan lähti penkomaan. Se käsi nousi kunnolla pois kasvojen yltä, laskeutuen vatsan päälle, kun Theo huomasi sen pienen lasipullon, josta Aaron kävi huikan ottamaan. Kulmat kohosivat kysyvästi ylös, mutta ennen kuin puoliverinen ehti kysyä, päätti Aaron itse kertoa mitä lasi sisälsi. Jotain, mikä auttoi nukkumaan, viemään painajaiset pois. Haukansilmäinen hymyili pahoittelevasti Aaronille, tuon selvästi vähätellen painajaisiaan.
"En usko tarvitsevani sitä", Enkelinpentu hymähti, toisen käden ujuttaen takaraivonsa alle pään ja patjan väliin, "En pahemmin näe painajaisia — äiti kertoi, etteivät enkelit näe painajaisia, joten kaiketi se on veriperimäni ansiota... Tosin, nyt kun on nähnyt kaikenlaista...", Theo naurahti loppuun, tietämättä viitsisikö sen enempää kertoa kaikesta tapahtuneesta. Kyllä hän muutaman kerran oli hätkähtänyt hereille unesta sen jälkeen, kun vihollisen eliitin kanssa oli ottanut yhteen. Se katse kummitteli yhä puoliverisen unissa, siitä hän ei ollut päässyt eroon. Eikä sen painajaisen sanoista...

Ei hän sen enempää asiaa jaksanut miettiä, huomion kiinnittyessä kisälliin joka vuoteelle tuli. Theodluin, siinä jo hetken maattuaan, osasi sanoa patjan olevan uskomattoman pehmeä ja täten varmasti heidän painonsa loisi kuopan vuoteelle. Ja sehän taas tiesi sitä, että kaksikko toistensa kylkiin liukuisi. Sen tiedostaen puoliverinen katselikin jo pienesti virnuillen, kun Aaron siihen vierelle viimein pisti maaten ja kaksikko tosiaan liukui kylkikylkeen toistensa kanssa. Theo naurahteli pienesti, kulmiaan kohottaen huvittuneena, mutta ei sanonut mitään. Kyllä hänellä oli vaihtoehtoja tilanteelle, mikäli Aaron olonsa alkoi tuntemaan liian kiusalliseksi. Häntä tämä ei haitannut, johan hän oli nukkunut ties millaisten henkilöiden ja olentojen vieressä, sukupuolesta viis. Ei hän osannut katsoa asiaa niin kiusallisena, seksuaalisena, vaan ennemmin ajatteli käytännön kannalta — joskus tarjolla oli vain yksi sija, mihin piti sopia, toisinaan oli niin kylmä, että parempi nukkua kylki kyljessä kiinni.
Kisälli ei kuitenkaan kiusallista oloaan tuonut heti esiin, sen sijaan koitti pitää keskustelua yllä. Theo kyllä kuunteli, mutta mitä pidemmälle Aaron tarinoinnissaan ehti, sitä huvittuneemmaksi haukansilmäinen muuttui. Selvästi Aaron koitti vain keksiä jotain, ettei välille olisi jäänyt kiusallista hiljaisuutta.

"Sinun pitää mainita hänelle siitä joskus", Theodluin hymähti, "Kehu, että se olisi pukenut häntä", puoliverinen jatkoi.
"Etkö muka itse ole koskaan miettinyt, miltä näyttäisit mekossa? Minä ainakin olen ja olen jopa kokeillut sitä — vihreä ei tosin ollut värini", pikkuhaukka kertoi, eikä selvästikään ollut moksiskaan Aaronin paljastuksesta. Johan hän oli nähnyt mekkoihin pukeutuvia miehiä ja housuja käyttäviä naisia kerran jos toisenkin, joten hänelle se ei ollut niin shokeeraavaa, kuin ehkä jollekulle, joka eli tiettyjen normien ja sääntöjen keskellä. Mutta hän kyllä ymmärsi, miksi joidenkin mielestä se oli outoa.
"Kerro kuitenkin suoraan, jos tämä on liian kiusallista sinulle", pikkuhaukka vaihtoi lopulta puheenaihetta, palaten nukkumajärjestelyyn, "Jos et halua nukkua näin. Voin kyllä muuttua koiraksi ja nukkua jalkopäädyssä. Tai lattialla, jos se on parempi. Ei se olisi ensimmäinen kerta, kun kivisellä alustalla nukkuisin".


// OMGFKAJKAWKAFAWFEGAWH AELOUS :DDD Sinappia, seksinukkeja ja nyt hameita //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1947

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Touko 28, 2018 1:09

Re: Dragon hunt continued

"Kiesus" Aaron naurahti tukahdetusti, hymyillen pikaisesti Theon kommentille samalla kun asetti käsivarttaan jotenkin tyynyksi. Oikea tyyny tuntui tällaisessa kuoppamytyssä olevan vain tiellä, eikä kisälli tahtonut liikkua pahemmin juuri nyt, liikkeiden muistuttaen niin pehemellä pedillä kuin kalan sätkimistä kuivalla maalla. Nätti poika ei kumminkaan vaikuttanut hirveän shokeeraantuneelta hänen tarinastaan, mikä omalla tavallaan rentoutti haltianuoren mieltä. Theo ei arvostellut tai kauhistellut hänen isänsä outoa, salaista harrastusta kuten kuka tahansa muu hänen tuntemistaan olisi varmasti tehnyt. Lienikö tuon pimeältä ja mielenkiintoiselta vaikuttava synnyinpaikka syynä sille, Aaron ei tiennyt mutta tuon seuraava kysymys sai hänet katsahtamaan tähän kysyvästi, kulmat kurtussa.
"Sinä, mekossa?" Kisälli kummasteli, suhtautuen mielikuvaan ensisijaisesti päinvastoin, miten Theo olisi, mutta ei sanonut mitään... Mitä siihen olisi voinut edes sanoa? Toisen puhuessa siitä niitä normaalisti, mainiten vielä ettei vihreä ollut hänen värinsä. Kisälli virnisti pienesti, jonkinlaisesta kohteliaisuus syystä, sanomatta kumminkaan omaa mielipidettään asiaa, vaikka ehkä sen pienen, ohikiitävän hetken menikin kuvittelemaan nätti pojan vihreässä mekossa, kiitos hänen jo kertaalleen todistetun uteliaan mielensä.
"Niin kokeliaaksi en ryhdy." Aaron havahtui sanomaan, kääntäen vakavamielisen katseensa sukkelasti eteen, tuijottaen syvennyksen pimeään peittyvään kattoon, miettien uskaltaisiko kysyä Theolta paremmin syytä miehelle mennä mekkoon pukeutumaan.

Enkelipentu kävi kumminkin mainitsemaan nukkumisjärjestyksen... Sen mitä Aaron oli vältellyt, haltiapoikien joutuessa fysiikanlakien voimasta hieromaan kylkiä toisiinsa ja mikäli kumpikaan halusi ottaa mukavampaa asentoa, joutuisi raaja jos toinen mennä ylittämään toisen.
"Koi--Oletko varma ettet ole velho?" Kisälli kävi sanomaan, paljastaen ehkä samalla kuinka hyvin loppujen lopuksi ymmärsi velhojen ja maagien välisen eron.
"Olet niin outo. Pukeudut mekkoon, muunnut koiraksi-- Miksi edes menit pukeutum--Tai anna olla, en halua kuulla. Eikä tämä ole kiusallista, sinä olet kiusallinen!" Aaron kävi sähähtämään, peruuttaen kysymyksensä, kiskaisten vasemman käsivartensa heidän välistä omalle puolelleen, vatsanpäälle... Kunnes käänsi vallan selkänsä kohden hyväntahtoista haukanpoikasta.
Ei hän ei halunnut kuulla. Ollut valmis kuulemaan, vaikka sitä olisi ehkä voinut käydä nauramaan nätti pojan kanssa. Hän ei halunnut tietää mahdollista syytä sen varalta, että olisi vaarassa saada tietää paremmin isänsä mahdollisesta, synkästä mieltymyksestä enemmän. Jota tuo onneksi ainakin piti visusti salassa, jollei nyt enää häneltä niin ainakin muulta perheeltä, varsinkin puusepänperheen äidiltä... He olivat juuri sitä porukkaa, jotka elivät tiettyjen normien ja sääntöjen keskellä, aivan kuten muukin perhe oli elänyt piilopaikassa ja jos oli poikkeamia, niistä oltiin vaijettu. Täydellistä vastakohtaa Theodluinin elämälle.

Tunnelma ei tuntunut enää oikealta... Kisälli huomasi sen myös murjotuksensa lomasta... Ja häntä... Kaudutti...? Hänen äskeinen tiuskaisunsa siis, varsinkin Theota kohtaan.
"Nh.. An..h." Aaron äännähteli, selvästi yrittäessä sanoa jotakin, tuskallisesti, vaivalloisena.
"Ant..eek..si." Kisälli käpertyi enemmän itseensä, saadakseen kakistettua sanat suustaan.
"En tarkoittanut..." Haltiapoika jatkoi, kuulostaen yhä äksyltä.
"Et sinä kysynyt tätä... Tarkoitan tätä kaikkea. Raahasin sinut mukaani varhain aamusta, seurasit minua vaikket tiennyt minne menemme... Ja suostuit tulemaan jopa tänne ja kaiken tämän jälkeen, tietäen ettemme edes välttämättä pääse minun asettamaan määränpäähän, et silti tunnu vihaavan minua edes vähää." Sanansaattaja kävi lipumaan hiljalleen takaisin selälleen, katsoen kattoon, tuntien Theon yhä siinä vierellään.
"Ja se on aika... Mahtavaa. Sinä olet-- Yhä outo, sen takia, mutta-" Aaron pidätti kielensä. Ei ollut helppo olla hempeä, varsinkaan hänen, varsinkaan sängyssä toisen haltiapojan vieressä, mutta aikaisempi oudolta lemuava lääke taisi tehdä mystisiä juttujaan, tehden puhumisesta ja itsensä ilmaisusta helpompaa näin valvemaailmassa. Menköön sen piikkiin.
"Olen kiitollinen, että olet täällä kanssani." Aaron sanoi lopulta, tunsien kuinka hänen korvanpäänsä alkoivat punoittamaan, mutta yritti käyttäytyä kuin ei tuntisikaan sitä.
"Ja näytit varmasti ihan hyvältä vihreässä mekossa! Ehkä siinä oli vain liika röyhelöä..!" Kisälli puraisi huultaan, näyttäen kiusallisuudeltaan kärttyiseltä kasvoiltaan, jota tasapainotti pieni puna.

//Onko sinappi canon? Se jääkööt nähtäväksi in the next episode of "OOO SOMETHING GEI"//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14165

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Touko 28, 2018 2:12

Re: Dragon hunt continued

Heleä naurahdus pääsi ilmoille puoliverisen suusta, Aaronin reagoidessa ensin mekko paljastukseen ja sitten vielä koiraksi muuttumiseen, perään kysellen oliko pikkuhaukka varma, ettei ollut velho. Theo ei edes vaivautunut vastaamaan siihen, muuta kuin pienellä nyökkäyksellä. Hän oli korkeintaan maagi, ennemmin parantaja, ei hänestä ollut velhojen tai kunnon maagien tapaan käsittelemään mitään muuta, kuin pyhää energiaa tavalla jos toisellakin. Tuskin hänellä edes olisi mitään maagisia voimia, ellei äitinsä olisi ollut enkeli... Tai niin Theo epäili, tähän mennessä itse Winderit eivät olleet ilmaisseet minkäänlaista magiantaitamista, ellei laskettu maagista, suvussa periytyvää katsetta.
Jälleen Theodluin kohotti kulmiaan kysyvänhuvittuneesti, Aaronin todetessa hänen olevan outo. Siinä samalla aloitellen lausetta jos toistakin, lopulta ilmoittaen ettei halunnut kuulla ja kuulemma tilanne ei ollut kiusallinen, vaan itse enkelinpentu oli. Aaronin reaktio oli jotenkuten tuttu hänelle, ei ollut ensimmäinen kerta kun joku reagoi Theoon tai hänen puheisiinsa noin. Ja sekös vain huvitti enkelinpentua entisestään, tosin mitään ääntä hän ei itsestään pitänyt, saatikka mitään sanonut. Hymähti vain pienesti, katseen kohoten kohti kattoa, pikkuhaukan samalla koittaen taistella sitä päälle puskevaa väsymystä vastaan. Olihan kello jo paljon ja päivä oli ollut rankka, joten ihmekös jos uni alkoi maittamaan... Mutta ei hän ihan vielä halunnut nukahtaa.

Eipä Theo rauhoittumisensa ja miettimisensä keskeltä ehättänyt mitään sanoa, kun Aaron päätti jo suunsa uudelleen avata ja nyt kovin tönkösti, mutta varmasti, pyysi anteeksi äskeistään. Sivusilmällä puoliverinen vilkaisi Aaronin puoleen, tuon hitaasti avaten sanasenarkkuaan ja samalla kääntyen takaisin selälleen. Kävi selväksi, että kisälli poti jonkinlaista syyllisyyttä tilanteesta ja heidän pienoisesta ahdingosta, pahoitellenkin sitä että oli raahannut enkelinpennun mukanaan seikkailulle, joka tänne oli päättynyt näin tältä erää. Theodluin kuunteli loppuun asti kisällin avautumiset, nyt kun tuo kerran pääsi vauhtiin. Hän osasi heti sanoa, ettei tällainen keskustelu liennyt normaalia Aaronille ja sen takia pellavapäinen takelteli sanoissaan. Mikä puolestaan oli sinällään aika söpöä.

"Näytin todella hyvältä siinä mekossa, vaikka se olikin vihreä. Mutta toista kertaa en sitä kolttua ylleni vetänyt — ehkä jos se olisi ollut toisen värinen, niin olisin harkinnut", Pienen hiljaisuuden jälkeen Theo virnisti, jättäen kertomatta sen paremmin mekkoseikkailuistaan. Eipä se häntä hävettänyt, eikä hän nähnyt syytä miksei uudemmankin kerran olisi mekkoihin pukeutunut, jos sellainen tilaisuus tuli. Mutta moiset koltut tuppasivat olemaan epäkäytännöllisiä hänen menoonsa.
"Eikä tämä ole sinun syytäsi. Tai siis, sinä minut tänne toit, mutta et voi syyttää itseäsi siitä. Minä itse mukaasi lähdin, olisin ihan hyvin voinut kieltäytyä ja jäädä nukkumaan sen örmyn nurkkiin", Enkelinpentu jatkoi, "Olen ollut paljon... huonommissakin paikoissa ja tilanteissa. Paljon, paljon huonomman seuran kanssa. Joten minua ei kaduta, että lähdin matkaasi", Theo kertoi hymyillen, katseen kääntäen kunnolla Aaronin puoleen.
"Paitsi jos nyt päätä alkaa piereskelemään yöllä juustonsyöntisi päätteeksi", Haukansilmäinen virnisti naurahtaen, ennen kuin katseensa takaisin kattoon käänsi syvään huokaisten.

"Sinulla oli se tyttö...", Theo yllättäen jatkoi, äänen yhä kuulostaen huolettomalta vaikka aihe enteilikin jotain syvällisempää, "Olit varmasti ihastunut häneen, ennen kuin olitte yhdessä. Rakastunut jopa".
"... Mistä tiesit, että olit rakastunut? Miten sen huomaa, tunnistaa?"
, Oli ehkä hassua, että puoliverinen vanhempana osapuolena kyseli rakkaudesta nuoremmaltaan, mutta ei Theodluin ollut koskaan kokenut sitä... Ellei vasta äskettäin. Eikä hän tiennyt, miten asiaa käsitellä. Tai kenelle siitä edes puhua, nyt kun oma äitikin oli poissa, eikä hän ihan tuosta vain uskaltanut Qiralle asiasta puhua, vaikka pitikin Syöjätärtä toisena äitinään.


// Sinappi on canon. Kato vaan kun tulee ne häät niin siellä Aelous kattelee talteen jotain sottasia ylijäämä juttuja ja Araneel on vaan että jes babbies. AND OMAÖFMJWKJGAWFAW AARON :DDD Mihin ajattelit mennä? Pöydän taakse? //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1947

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Touko 28, 2018 3:24

Re: Dragon hunt continued

Enkelinpentu sanoi näyttäneensä todella hyvältä siinä mekossa! Aaron ei voinut kuin hymähtää väsyneesti tämän suuntaan, huomaten samalla hiljaiseksi helpotuksekseen ettei tuo ollut kovasti hänen sanoistaan ainakaan pahastunut. Mekko varmaan näyttäisi siron, jo hieman tytöltä näyttävän haltiapojan päällä ihan hyvältä. Tuotahan erehdyttiin luulemaan tytöksi muutenkin, toisin kuin häntä. Mekko olisi aivan varmasti typerän näköinen hänen päällään, kisälli pitäessä ideaakin typeränä. Ei hänen hartioillaan.
Hiljalti sotilaspoika viitsi taas hymyillä, pienesti, väsyneesti. Theolla oli sellainen vaikutus kun tuo puhui... Tai ainakin silloin kun se ei sekoittanut hänen päänuppiaan ylimääräisellä tavalla, kuten ne olivat pahaa aavistamattomana äsken tehneet.
Ainakin kisälli katsoi taas tähän kunnolla, tuon yönmustia kutreja jotka taittuivat kiharaan tämän nenänpäältä ja kuunteli, kuinka nätti poika otti kantaa hänen sanoihinsa.
Kyllä, Theodluin olisi voinut jäädä kotiin, kieltäytyä seuraamasta minä hetkenä hyvänsä, eihän hän ollut voinut oikeasti pakottaa tuota missään vaiheessa mukaansa, mutta se olikin ollut hänen pointtinsa, siksi enkelinpentu oli niin outo, mutta hyvällä tavalla niin. Hänen onnekseen.

Tasapainoksi paljastui kumminkin, että haukanpoikanen olisi ollut paljon pahemmissakin tilanteissa, pahemmassa seurassa mitä hän. Ehkä hän kuulisi noista seikkailuista joskus, mutta juuri nyt hän ei aikonut ottaa niitä esille. Ne tulisi kuulla täydessä vireessä ja hereillä, jotta niistä muistaisikin vielä jotakin. Juuri nyt hän tyytyi vain hymähtämään, Theon pönkittäessä hänen omaatuntoaan, mitä kävi seuran vertailuun, aina kunnes tuo otti esille syödyn juuston, saaden kisällin naurahtamaan väsyneesti kuin kymmen kesäinen kakara joka kuuli sanan "pieru" ensimmäistä kertaa.
"Jos se olisi ongelma, minut oltaisiin heitetty tuvilla nukkumaan ulos jo monesti." Aaron virnisti itsekseen, katsahtaen kattoon pienellä viiveellä Theosta. Jääden miettimään jokseenkin autuaana omiaan...
Mikäli hänellä olisi ollut sellainen ongelma, olisi hän ehkä vain hankkinut siinä tapauksessa vain oman huoneen, jollei tuvilta niin muualta, olihan hänellä kultaa... Mutta hän ei halunnut olla yksin ja hänen vatsansa ja suolistonsa salli hänen pitää niin kuiskauksen porukan kuin juustonkin.

Hetken hiljaisuus kulki kuin siivillä, kisällin pään ehtiessä tyhjentymään kaksikon tuijottaessa kohden kattoa. Nyt tyyntynyt, sinisilmäinen katse kumminkin kääntyi katsomaan Theodluinia sivusilmällä, tuon käydessä mainitsemaan yllättäen hänen entisen seurustelu kumppanin...
Aaron kuunteli ilman sen suurempaa reaktiota, ilmeettömänä, toisen käydessä kyselemään häneltä rakkaudesta...
"Voi pojat..." Kisälli käänsi päänsä takaisin kattoa kohden, käyden hieraisemaan sitten vapaalla kädellään silmiään.
"Miksi sinä kysyt yks kaksi... Pitäisikö huolestua kun olet siinä vierellä?" Aaron vitsaili, melko monotomisesti, mutta jäi kumminkin miettimään mitä nyt sanoisi, vanhemmalleen vastaisi.

"No siis... En muista miltä se tuntui kun se alkoi... Mutta muistan, kuinka aloin haluta aina nähdä hänet... Ja kuinka tulin ärtyisäksi, jos hän ei tullutkaan katsomaan minua." Kisälli aloitti, pienen sinisuomuisen lohikäärmeen lennähtäessä hänen rintansapäälle ties mistä ja kävi kuonollansa tökkimään päätänsä omistajansa käden alle. Aaron lähtikin silittelemään tuon kuonoa sormellaan, saaden pienen lemmikkinsä kehräämään, ennen kuin jatkoi.
"Se valvottaa öisin... Täyttää vatsan perhosilla ja valtaa ajatukset vaikka et sitä haluaisi... Kunnes sitten haluatkin sitä, etkä enää pistä pahaksesi... Alat ehkä suorastaan ruokkimaan sitä, suunnitellen kirjoittavasi laulun tai vastaavan vain huomataksesi, ettei sinulla ole lahjoja sanoittajaksi ja epäröit taitojasi samantien huilun soitossakin. Sinä alat äksymään jokaiselle muulle joka ei ole hän koska se henkilö johon on rakastunut, on vain niin erityinen sinulle, että se häiritsee... Varsinkin jos joku muu ympäriltäsi sattuu huomaamaan sinussa eron ja joudut peittelemään totuutta... Se on itse asiassa aika syvältä." Vaaleahiuksinen haltiapoika naurahti kuivasti, katsahtaen nopeasti Theohon nähdäkseen, seurasiko tuo hänen epämääräistä selitystään ollenkaan.
"Mutta siis... Olin valmis jättämään haltiat hänen vuokseen... Perheeni, ainakin toistaiseksi. En todellisuudessa tiennyt miten se tapahtuisi, kuvittelin kai vain talon jonnekkin jossa ei häirittäisi, oletin myös, että hän olisi valmis tekemään samoin... Jos se oli rakkautta, niin se saa ajattelemaan tyhmästi ja tekemään tyhmästi, mutta se hetki kun olet hänen kanssaan, niin olet kai--..." Aaron puristi huulensa kiinni, oma hempeä puhe saadessa hänet irvistämään sisäisesti.
"--Niin olet kai vain silloin yksinkertaisesti onnellisimmillasi." Kisälli päätti sekavan selityksensä, pysyen yllättäen tyynenä kun yritti muistella tuntemuksiaan entisestä rakkaudestaan.
"Etkö ole muka ollut ennen rakastunut?" Sotilaspoika käänsi päänsä katsoakseen Theodluinia epäilevästi.
"Vaikka olet suudellut?"

//Apua, yes babbies!! ♥ Ja just sinne, siellä on tarpeeksi pimeää!//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14165

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Touko 28, 2018 4:05

Re: Dragon hunt continued

Theon kysymys oli saanut Aaronin osin hämilleen, tuon jopa kysellen, pitäisikö olla huolestunut sen takia, että puoliverinen moisia kyseli siinä vierellä maatessa. Enkelinpentu naurahti pienesti, laiskasti, päätään samalla pudistaen, sen paremmin kysymykseen vastaamatta kun jäi kuuntelemaan kisällin kertomaa.
Jotkin asiat kuulostivat tutulta. Eivät kaikki, läheskään, mutta ehkä jotkin. Pieni kivistys nousi rintaan Aaronin puheita kuunnellessa, Theodluinin muuttuen yhä epävarmemmaksi omista tunteistaan. Varmasti jokainen koki rakastumisen omalla tavallaan, eikä Aaronin kertoma ollut se ainoa totuus, mutta silti ne sanat saivat pikkuhaukan sekaisin. Hän tiesi tunteen perhosista vatsassa ja tilanteen, kun alkoi epäröidä itseään, jos oli kyseessä taitojen suorittaminen ihastuksen seurassa tai arvostellessa. Johan hän oli uhrannut ja anonutkin sen eteen, tietämättä miksi varsinaisesti teki niitä asioita jonkun takia, jota ei ollut tuntenut edes täyttä vuotta. Kaikki oli niin hankalaa, varsinkin kun tunteitaan ei halunnut myöntää edes itselleen, puhumattakaan sitten kenestäkään muusta — varsinkaan itse tunteiden kohteesta.

Hymy ehti kiivetä Theon kasvoille, Aaronin kertoessa suunnitelmistaan papittaren kanssa. Suunnitelmista, jotka eivät kuitenkaan koskaan toteutuneet. Enkelinpentu tunsi suurta sympatiaa nuorempaansa kohtaan, tietämättä miten olisi varsinaisesti voinut saada Aaronin tuntemaan itsensä paremmaksi, muuta kuin pahoittelemalla tapahtuneita. Menneet olivat kuitenkin menneitä ja kisälli tuskin halusi jatkuvaa "olen pahoillani" toistelua niiden suhteen. Puoliverisen onneksi hänen ei tarvinnut lisää mitään, kun Aaron itse esitti vastakysymykset hänelle. Kysymykset, jotka eivät välttämättä niin mieluisia olleet.
"En ole. En ainakaan tietääkseni", Theodluin aloitti, katseen pysyen katossa, silmäluomien pikkuhiljaa painautuen uhkaavasti kiinnipäin, "En ole koskaan tuntenut vetoa ketään kohtaan, saatikka tietääkseni välittänyt kestään suuremmin mitä ystävänä tai perheenjäsenenä... Onhan sekin omanlaista rakkauttaan, välittää nyt lähimmistään, mutta... ei sellaista rakkautta, jota nyt tarkoitin".
"Ja suudellahan voi ilman rakkauttakin",
Pikkuhaukka vastasi, siinä samalla miettien oliko ne tunteensa ja tekonsa sittenkin vain himon, eikä rakkauden saattelemia. Ja jos totta puhuttiin, ei hän tiennyt kumpi olisi ollut parempi vastaus, enkelinpentu kun pelkäsi yhä rakastuvansa niin syvästi, mitä äitinsä oli rakastunut. Ei hän halunnut koskaan tulla rakkauden sokaisemaksi, "Suutelevathan ilolinnut yhtä jos toistakin, koskaan rakastumatta näihin jotka yö toisensa jälkeen heidän luona vierailevat".
Niiden sanojen myötä enkelinpennun silmät painuivat kiinni, pään kallistuen pienesti poispäin Aaronista.


// Pimeydestä kuuluu vaan hiljaista tumputusta //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1947

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Touko 28, 2018 7:23

Re: Dragon hunt continued

Aaron tunsi voivansa yhä samaistua Theodluinin kanssa, vaikka olikin kertaalleen ollut rakastunut. Tai ainakin hetkisellisesti hulluksi tulleena niin uskonut. Se oli tullut yllättäen, selittämättömästi, eikä siitä ollut sen koommin kuullut ja välttelevästi muisteltu. Oli hän silti sinällään yllättynyt tästä pikku faktasta, sitä olisi voinut kuvitella tuon elämänaikana rakastuneen ja ihastuneen jo monesti, Theon saavuttaessa ikänsä luonnollista, pidempää kautta. Toisaalta taas Theo ei vaikuttanut tyypiltä, joka etsisi tai haluaisi rakkautta bordellista, missä Aaron nyt kuvitteli tuon pääasiallisesti oleskelleen. Ilotyttöjen siliteltävänä ja paijattavana koska tuo kuunteli murheita eikä tuijotellut tissejä. Onnekas penteli... Ei sieltä varmaan oikeaa rakkautta löytäisikään, edes puoliverinen, mutta se ei varmaan haitannut ketään siellä käyvää, eikä Aaroniakaan. Ei sen jälkeen kun mitä siellä oli sattunut ja kerennyt näkemään nätti pojan heidät sinne kertaalleen lennättäessä.
Kisälli kumminkin piti turpansa kiinni, parantaen asentoaan liian pehmeällä pedillä, miettien ohikiitävän hetken josko lattia olisi ollutkin jollain lailla parempi... Mutta ei hän kehdannut enää liikkuakaan.
Haltianuorukainen nyökkäili, lähinnä itsekseen puoliverisen sanoille, tuijottaen kattoon laiskana. Jalkateriä alkoi lämmittää, eikä Aaron edes aikonut ottaa kenkiä pois enää tässä vaiheessa, vaikka ne vähän märät olikin. Ei, hän ei jaksanut enää liikkua, mutta pysyi kuulolla enkelipojan verratessa suutelemista ilman rakkautta porttojen työhön.
"Heh... Mutta sinähän et ollut ilolintu." Puusepänpoika kävi karkeasti vielä sanomaan, tarkoittamatta juurikaan mitään, hänen sanojensa mennen kumminkin kuuroille, uinuville korville.

Takkatuli joka paloi, tuntui myös himmenevän. Tai sitten se johtui juoksupojan raskaita silmäluomista, jotka loivat varjon hänen silmiin. Kisälli ei yhtään ihmettelisi vaikka he tulisivat heräämään Oraakkelin toimesta, jollakin yhtä hauskalla tavalla miten tuo oli heitä tähänkin asti kiusannut, mutta sitä oli turha edes murehtia.
"Ainakin hän vaihtaa lakanat... Tai sitten sekin on taikaa... Kuinkakohan monta prinsessaa tähänkin on kupsahtanut..?" Haltianuori puhui itsekseen ajatusten jatkoksi, vaikkei kukaan ollut sitä enää kuulemassa. Ei edes Taskari, tuo pieni sinisuomuinen taskulohikäärme, joka oli käpertynyt siihen hänen rintansa päälle ja uinui rapsutuksiin kyllästyneenä.
Rinnassa tuntui taas muutenkin ihan hyvältä, kiitos aikaisemman lääkkeen joka kävi nyt hoputtamaan häntäkin nukahtamaan herkeämättömään uneen.
Ja niin kisälli tekikin, suorilta selin siihen haukanpoikasen viereen liian pehmeälle patjalle joka varmasti saisi selän kipeäksi itse kullekkin.

//Aaron's ASMR service//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14165

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Touko 31, 2018 7:03

Re: Dragon hunt continued

Pikkuhaukka hymähti pienesti Aaronin huomautellessa, ettei hän ilolintu ollut. Mikäli olisi jaksanut, ehkä hän olisi jotain fiksua vastaan sanonut, mutta juuri nyt peti tuntui niin uskomattoman mukavalta, ettei tehnyt enää mieli edes suutaan avata. Vain maata siinä ja antaa unen tulla. Totta kai sitä tuli miettineeksi, oliko vuodekin kenties lumottu jotenkin, jotta siinä nukkuja saisi helpommin unta mukavalla sijalla, mutta ei enkelinpentu osannut sitä nyt arvailla. Pitkän päivän jälkeen se ei ollut ihme, jos uni tuli ilman lumouksiakin.
Vaikka kuinka yritti vielä Aaronin seuraavista sanoista saada jotain irti, ei Theodluin kyennyt enää kuuntelemaan matkakumppaninsa puheita, sanojen lipuen utuisena muminana toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Pikkuhaukka ei edes hymähtänyt toiselle mitään, hengitellen rauhallisesti toisen vierellä, ennen kuin se uni lopulta vei mukanaan.

Siinä se yö sitten menikin. Nukkuen, kaikessa hiljaisuudessa. Tai no, kuinka hiljaista lohikäärmeitä täynnä olevien vuoristojen huipulla nyt saattoikin olla. Theodluin ei kuitenkaan herännyt mihinkään ääniin, joita kaukaisuudesta saattoi kantautua tuulen mukana. Olisihan se ehkä ollut fiksua pysyä vahtivuoroissa, kaiken varalta, mutta jostain syystä itse Ajankiitäjän luola tuntui harvinaisen turvalliselta paikalta nukkua, sikäli mikäli vain itse Oraakkeliin saattoi luottaa. Luottamus oli ehkä liian suuri sana tässä vaiheessa, mutta Pikkuhaukka halusi uskoa Aaronin tietävän mitä teki. Tosin, sekin taisi toisinaan olla vähän liikaa odotettu kisälliltä...
Theodluin ei kuitenkaan ollut ensimmäinen, joka heräsi. Ei, hän nukkui vielä sikeästi vällyjen välissä, jotka yön aikana olivat tiensä löytäneet haltiakaksikon päälle. Asentokin oli yön aikana unissa ehättänyt vaihtua ja lopulta päätynyt siihen, että enkelinpentu oli kääntynyt kyljelleen kohden Aaronia ja kietaissut kätensä tuon ympärille. Mitä ilmeisimmin Aaron ei sitä ollut huomannut, sillä ainakaan vielä puoliverinen ei ollut saanut nyrkistä silmäänsä — vaikka eihän hän mitään tietoisesti ollut tehnytkään!

Hereillä oli kuitenkin yksi pirulainen, joka tyynyn päällä makoili mahallaan ja virnuillen seuraili, kuinka puusepänpoika pikkuhiljaa alkoi heräillä. Ja kun ne siniset näköelimet viimein luomien alta erottuivat, virnisti pieni lepakkomainen demoni varsin viekkaasti.
"Voi on ne suloisia, Xard varmasti kyynelehtis ilosta jos itkeä osais", Pieni, myrkynvihreä demoni aloitti, risaisenriipivällä äänellään, "Ehkä Xardin pitäisi kertoa myös emännälle, että pikkuisäntä on löytänyt ikäisensä kumppanin! Tosin, Xardin mielestä isäntä olis kyllä saanut parempaakin...".


// NYT SITTEN :D //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1947

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Touko 31, 2018 8:29

Re: Dragon hunt continued

Asento oli vaihtunut yön aikana varmaan useasti. Ainakin niin paljon mitä kuopassa sitä pystyi vaihtamaan, Aaronin nukkuessa välillä vähän rauhattomia, ellei vilkkaita unia, mutta ei onneksi painajaisia. Kertaakaan hän ei kumminkaan myöskään herännyt, ei kylmään, ei kuumuuteen, ei nälkään tai vessahätään. Sama ei ollut pätenyt sinisuomuiseen ystäväämme, joka oli kyllä ruokkinut itsensä lattioille jätetyillä juustoilla ja kuunnellut lohikäärme luolastojen kaikuja, tunsien ehkä itsensä melkein yhtä suureksi, yleväksi turvapaikaltaan, kunnes oli itsekin jälleen nukahtanut, uneksimaan omasta luolastaan jonka jonain päivänä valtaisi.

Yö vierähtikin sitten hetkessä, siltähän se nukkuvilta aina tuntuukin.
Kisälli ei muistaisi mitä unia näki, ottanut niistä edes selvää niitä uneksiessakaan. Tämä lieni yksi lääkkeen sivuvaikutuksista, johon kuului myös täyttyvä rakko jolla oli ikävästi tapana herätellä hänet ennemmin kuin todellisen levon tunteen saavutettuaan. Tosin eihän sotilailla ollut sellaista luksusta kuin nukkua pitkälle päivään muutenkaan. Oraakkelin juoksupoika heräili pikkuhiljaa kutkuttavaan tunteeseen nenässään ja huutavaan tarpeeseen päästä tarpeille, mutta liikahtaessaan edes pienesti, tunsi hän olleensa puristuksissa? Jonkinlaisessa otteessa? Sinisiset silmät raottuivat vaivalloisesti, Aaronin äännähdellessä pienesti jo valmiiksi ärtyneenä käydessä samalla hitaalla aamutokkurassaan, mutta ennen kuin hän pystyi täysin edes prosessoimaan nätti pojan olleen yön aikana käynyt häntä halailemaan, poski kiinni hänen rintaansa, kuuli kisälli tuntemattoman äänen, joka nostatti kisällin pään salaamana äänen suuntaan.
Se oli... Ruma?! Ja se puhui! Hyvin rumalla äänelläkin vielä!

Samassa, tuon ruma äänisen ruman olion myötä, Aaron hätkähti todellisuuteen ja siihen, että Theodluin oli yön aikana ottanut unissaan valtuuden käydä kätensä hänen ympärilleen kietomaan, kuola poskella, tietämättömän tyytyväisenäkin jopa! Tai ainakin oli parempi olla niin. Samassa, hetken mielijohteesta Aaron hutasi kätensä voimalla jonnekkin tyynyllä oleskelevan pienen impin suuntaan, silmät sepposenselällään törkeästä herätyksestä ja säikähdyksestä niin kyttääjän, että Theon takia, naama punaisena ja sydän jättäessä lyönnin välistä!
Käsi kumminkin meni ohitse, pikku pirun ollessakin vikkelämpi, herättäen pian jopa pienen lohikäärmeen huomion.
"THEOOOOOOO!?!" Aaron huusi, lähtien nykimään ronskilla otteella enkelipojan paidanselkämyksestä kiinni, repimään tuota itsestään irti heikoin tuloksin.
"MIKÄ tuo on!?" Kisälli kävi tivaamaan vastauksia vanhemmaltaan, antamatta tuolle niinkään aikaa herätä kunnolla osoittaessaan kohden pientä demonista olentoa, joka tuntui tuntevan puoliverisen.

Totta kai samassa, pienellä lohikäärmeellä heräsi joko jonkinlainen, hyvin salainen suojelusvietti tai sitten tuo vain halusi pitää huolta reviiristään jonka oli unissaan itselleen vallannut ja kerta tämä yllätysvieras ei ollut häntä itseään satakertaa isompi, lähti lihava pieni lohikäärme hyvin vikkelään omasta mukavasta osasta kaapin päällistä kohden puhuvaa olentoa, lähtien jahtaamaan tuota niin nopeaan mitä pieniltä jaloiltaan ja energiastaan lentää pääsi !

//:3c//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14165

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Touko 31, 2018 10:22

Re: Dragon hunt continued

Mitä rumimman rääkäyksen päästäen, Pikkudemoni lehahti ilmaan ja hyppeli kauemmas tilanteesta, kun tuo isännän "kumppani" päätti häntä ensitöikseen huitaista herättyään tilanteeseen. Hirveää käytöstä, jos pikkupirulta kysyttiin, mutta eipä siinä ehättänyt mitään mielipiteitä sen enempää jaella, kun jostain singahti sinisuomuinen lisko pikkupirun perään, Xardin lähtien hyppimään pitkin syvennystä pakoon tuota itseään hitusen suurempaa "petoa", samalla huutaen ja rääkyen rumasti, korvia riipivästi, huudellen isäntäänsä apuun.
Ja siihen metakkaan Theo myös heräsi. Tai no, ensinnä hän heräsi Aaronin ääneen, kisällin hänen nimeään huutaen ja samalla repien paidasta. Vasta silloin Theodluin havahtui tilanteeseen ja ymmärsi mihin asentoon sitä yön aikana oli ehditty. Tosin se ei ollut hänen listallaan suurin huolenaihe, Pikkuhaukan terävänä ponnahtaen istumaan ja vilkaisten Aaroniin, joka kyseli mikä ihme tuo oli. Mikä tuo? No se selvisi katsomalla ympärille, enkelinpennun huomaten näkylasin pirun hyppivän pakoon, kun Taskari sen perään oli pinkaissut.

"ÄH! Xard— TASKARI!", Heti tilanteen tasalla oleva haukansilmä rääkäisi, ponkaisten ylös sängyltä ja juosten kaksikon perään, joka yhä hullunmyllyä veti ympäri syvennystä. Nopeasti Theodluin nappasi Xardin toiseen käteensä ja toisella nappasi kiinni Taskarista, joka ensitöikseen, vaistonvaraisesti, kiepsahti raapimaan ja näykkäisemään pikkuhaukan kättä. Vaikka se sattui, ei Theo päästänyt irti.
"EI SE XARD OLLUT SE OLI TUO!", Pikkupiru rääkyi heti ensitöikseen enkelinpennun kädessä, halaten isäntänsä peukaloa kuin hukkuva oljenkortta, "Xard vain halus sanoo hyvää huomenta!!", se puolusteli tekojaan, Theodluinin yhä tuijottaen riehuvaa lohikäärmettä kädessään, kovinkin närkästyneenä. Nopeasti puoliverinen askelsi takaisin vuoteelle, ojentaen Taskarin terävästi Aaronin puoleen, olettaen että kisälli lemmikkinsä ottaisi kiinni ja pitäisi kurissa. Jahka kätensä oli saanut vapaaksi lohikäärmeestä, kävi Theo nopeasti tarkastelemaan käteensä tulleita haavoja, joista muutama vuosi kevyesti verta.
"Oi voi!! Isäntää on sattunu, anna Xard puhaltaa pipiin!", Pikkupiru toisessa kädessä rääkäisi, havitellen käsillään haavoja kohti.
"EI... tarvitse. Kiitos, Xard, mutta mitä sinä teet täällä? Miten pääsit—"
"Isäntä unissaa kutsu, Xard tuli katsomaan, vaikka pelottiki! Mutta tulin silti!"
, Xard keskeytti Theodluinin kysymyksen, antaen samalla vastauksen miksi ihmeessä oli paikalle saapunut. Pikkuhaukan tietääkseen kun Xard ei voinut tulla esiin näkylasista, ellei erikseen pyydetty tai käsketty...

Puoliverinen huokaisi syvään, hetkeksi sulkien silmänsä ja keräten ajatuksensa. Oli tämäkin tapa herätä, kaiketi, mutta ei todellakaan mikään mieluinen. Jahka rinnassa jyskyttävä sydän oli rauhoittunut hieman ja hengitys tasaantunut, päästi Theodluin irti Xardista, joka puolestaan loikkasi ruokapöydälle tuijottamaan ja arvioimaan tilannetta.
"Tuo... Hän... On Xard, demoni, joka asuu näkylasissa", Theo aloitti, nostaen paitojensa alta esiin sen kaulakorumaisen näkylasin, "Xard tulee kutsuttaessa ja voi toimittaa viestejä minun ja A'Daruilin välillä. Siis, hm... A'Daruil, Qira, on tavallaan kuin... Toinen äitini. Elwoodin kylänjohtaja, jos nimestä et tunnistanut", hän jatkoi, samalla kun istahti aamuväsymykseltään alas tuolille pöydän ääressä.
"Xard osaa myös paljo muutaki hyödyllistä!", Pikkupiru päätti mainita väliin, "Isäntä, kerro kuinka Xard autto taistelussa painajaist' vastaa!".
"Ei nyt Xard, myöhemmin"
, uupuneesti pikkuhaukka naurahti, käyden terveellä kädellä sukimaan hiuksiaan parempaan kuntoon, samalla kun katseli haavoittuneen kätensä parsivan itseään pikkuhiljaa kuntoon.


// Pelin nimi pitää vaihtaa Demon Hunt koska Taskari metsästi demoneita. Hurja sankarimme //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1947

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Kesä 01, 2018 12:27

Re: Dragon hunt continued

Siitä vasta hullunmylly sitten lähtikin! Haukanpoika oli pinkaissut ylös heti kun vaan tilanteeseen saatiin hereille riepoteltua. Samassa kisällikin kierrähti itsensä Theon puolelle ja siitä sitten ylös tolpilleen, hiuksia pois kasvoiltaan nostaen, sinistensilmien vilistellä kun kolmikko juoksi pakoon itse kutakin kunnes jäivät puoliverisen toimesta kiinni. Pikku piru huusi ja rääkyi ties mitä sontaa korvia riipovalla äänellä, Taskarin taas yrittäessä vapaaksi, eikä Aaron kyennyt kuin seuraamaan ärtyisän ällistyneenä odottamatonta tilannetta ja eritoten herätystä ennen kuin hänelle käytiin se hänen oma pikkupirunsa ojentamaan.

Aaron otti riehakkaan Taskarin vastaan kaksin käsin, joka oli mennyt Theodluinin kädet raapimaan haavoille, pitäen lemmikistään visusti kiinni joka ei enää kyennyt pyristelemään yhtä hyvin mitä ennen, jääden itse hetkeksi paikalleen mulkoilemaan Xardin ja Theon perään. Xardiksi Theo tuota oli ainakin kutsunut ja pirulainen puhui itseään kolmannessa persoonassa sillä nimellä myös.
Aaron mulkaisi nopeaan Taskaria kohden, joka oli kaksin käsin puristuksissa ja katsoi plössöllä katseella kohden omistajaansa, luovuttaneena, jo kauan sitten väsähtäneenä ennen kuin kisälli kävi asettamaan tämän olalleen, pitäen kumminkin kädellään tämän selän päällä yhä huolen, ettei se voinut yllättäen uudestaan ampaista mitään jahtaamaan... Tai raapimaan. Vaikka jos häneltä kysyttiin, oli Xard ainakin sen ansainnut.

Kisälli ei ensin halunnut edes lähestyä ruokapöytää jossa outo olio nyt oleskeli, vaan seurasi hetken kaksikon sananvaihtoa, käyden sitten hiljalti kaivamaan suuresta repustaan nahkaisen vesileilin, käymättä kumminkaan juomaan. Theodluinin käydessä selittämään mikä ja kuka olento kumminkin oli, lähestyi myös Aaron pöytää, vesileili kädessään ja Taskari visusti toisen alla, mulkoillen niin Xardia kuin haukanpoikastakin. Pikkupiru oli tosiaan demoni, mikäs muukaan se olisi voinut olla? "Hyvien huomeneiden" henki? Siniset silmät katsahtivat sanatta rumasta olennosta näkylasiin, nätti pojan selittäessä kuinka pieni demoni toimi viestinviejänä tämän ja Elwoodin kylänpäällikön välillä, tämän toisen äidin.
Aaron ei tiennyt mitä sanoa, ei silloin kun rakko oli hiukalla poksahtaa, vaan katsoi matkakumppaninsa pienillä kynsillä raadeltua käsivartta, joka näytti yhä parempivointisemmalta kuin hetki sitten.
"Vai että olet melkein kuin Elwoodin prinssi... Puhdista jos tarve, juo. Luotettavampaa kuin mitä löydät luukusta... Minä menen kuselle." Kisälli sanoi omalta kuivalta kurkultaan, hienouksia säästellen ja ojensi vesipullon terävästi vanhemmalle ennen kuin kääntyi törkeää herätystä manaten ja suuntasi pois, jonnekin luolan pimeämpään kolkkaan, pois syvennyksestä.

Oli mahdotonta sanoa mitä kello oli. Oliko edes aamu? Tuon jälkene ei kyllä enää nukahtaisi, joten kaipa sitä oli tullut tarpeeksi tunteja nukuttua. Pieni lohikäärme sai tyytyä pysymään omistajansa seuraan toistaiseksi kun tuo etsi itselleen jonkun jumalan hylkäämän kulman, josta häntä ei heti näkynyt, silmien tuntuessa yhä asteen sumeisilta ennen kuin juoksupoika kävi tekemään tarpeensa, koruaan käyttämättä.
Selkäkin oli kaiken kukkuraksi kipeä ja vasen käsi tunnoton, Theon onnistuessa kierähtämään sen päälle makaamaan ilmeisesti pidemmäksikin aikaa.

Se oli... Varmasti ollut vahinko, ei nätti poika olisi tahallaan uskaltanut käydä niin läheiseksi yön aikana. Hitto, hän olisi varmaan nyt ennemmin vihainen Theolle kuin näkölasin olennolle, ellei tuo olisi mennyt pedille ilmestynyt ja metakkaa synnyttänyt, kyseenalaisia asioita suustaan päästellyt. Ainakin tuota puusepänpoika halusi tunnetilastaan lähes yksinään syyttää. Päätti syyttää.
Kisälliä vihastutti niin, että korvissa paloi, osan punoituksen johtuneen ehkä vallan muusta, mutta keskittyi nyt olennaiseen tehtäväänsä ennen kuin palaisi.
Siinä meni pieni tovi, kaikkialla muualla oli hieman hämärämpää mitä syvennyksessä, joten takaisin löytäminen oli helppoa.
"Äh..! Sinä kuolasit paidalleni!" Aaron sähähti, ilmoittaen siten samassa palanneensa kuuloetäisyydelle. Sinisuomuinen taskulohikäärme hypähti pois isäntänsä olalta ja kävi kiertämään ruokapöytää kauempaa, haltiaklopin yrittäessä pyyhkiä enkelipennun jättämää länttiä kuivaan kohtaan paidallaan. Tällä kertaa Aaron tuli kumminkin ihan pöytää kiinni, luovuttaen paitansa suhteen ja asetti kätensä levälleen vasten ruokapöydän sivuja ja nojautui pienesti eteenpäin mulkoilemaan pientä demonia.
"Voisin murskata sen kämmenelläni" Kisälli sanoi viimein nokkaansa nyrpistäen.
"Kuinka kauan tölläsit meitä, häh?" Kuului jatko, tällä kertaa suoraan puhutellen Xardia.
"Se vihjasi meidän olevan hinaajia ja irvisti päälle!" Haltiapoika suoristautui nojastaan ja osoitti olentoon, enkelipoikaan katsahtaen.

//KYLLÄ!! Täydellinen!//
EdellinenSeuraava

Paluu Ranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö