Kirjoittaja Mori » 21 Elo 2015, 18:31
Edward laski hitaasti Jackin alas, joka tarttui häntä olkiin. Ihmissusi näytti hetken kysyvältä, kunnes tajusi mistä oli kyse. Hänen olisi tehnyt mieli inttää vastaan, mutta se oli jo menoa. He tupsahtivat keskelle taloa. Jack otti heti miten tukea seinästä, mutta ihmissusi vain rohjati jaloilleen pudistellen päätään epäuskoisena. Ei hän sisään olisi halunnut tulla. Hän olisi halunnut pötkiä pakoon, heti miten. Miksi Jackin piti raahata hänet mukaan? Olisi toinen edes voinut sanoa, että pystyi teleporttaamaan sieltä asti kotiinsa.
Jack alkoi huhuilemaan kotinsa kansalaisia. Nimi nimeltä, kunnes porhalsi mitä luultavimmin keittiöön. Edward jäi seisomaan aloilleen, eikä hievahtanutkaan paikoiltaan. Keittiöstä kuului astioiden kolinaa ja kaappien avaamista. Jackillä oli nälkä. Lopulta nainen ilmestyi takaisin sinne, missä ihmissusi vain odotti seisaaltaan. Hän ei istunut mihinkään, eikä ottanut askeltakaan siihen suuntaan, missä Jack istui. Tuo näytti tekevän olonsa mahdollisimman mukavaksi ja söi kuin viimeistä päivää. Ed ei estänyt olihan tämä miehen oma talo ja sitä piti kunnioittaa. Hotkiminen ei kuitenkaan ollut mitenkään terveellisimmästä päästä. Jack murahti, että hän saisi olla iltaan asti ja sitten pötkiä takaisin metsäänsä. Oi mikä ihana tarjous, kuka taas toikaan minut tänne? Ed ajatteli ja näytti vain tuijottavan lattiaa hyvin murtuneen näköisesti. Ehkä hän vähän painoikin sitä ärtymyksen kanssa jalallaan.
"..En edellenkään ymmärrä sinua.. pelastat vihollisesi varmalta kuolemalta ja vaarannat itsesi. Miksi?" kuului lause ja kysymys. Edward suuntasi syvät metsän vihreät silmänsä toisen jään sinisiin. "Koska en halua tappaa. En halua koskea kehenkään vahingoittaen." Ed totesi sen tutuksi tulleen litanian. Hän ei halunnut pahaa, vaikka hänessä oli pahaa. Edward myönsi, hän oli syönyt ihmisen lihaa ja nähnyt miten siinä oli sitten ystävällekin käynyt. Hän ei myöntänyt, että olisi syönyt sitä tietoisesti, hän myönsi vain, että oli syönyt. Kerran ja toivottavasti vain kerran. Siihen lihaan hän ei kuitenkaan koskisi. Se saisi olla ihmissyöjien hommaa.
"..Olisit voinnut vain jättää minut sinne." kuului taas. Edin kulmat menivät kurttuun ja huuli mutruun. "Ai kuolemaan vai?" hän kysyi hyvin ivallisesti, kuin sana kuolema olisi ollut hänelle hyvin epämielekäs sanoa. Siltä se tuntuikin. Kuolemaan jättäminen nälkiintymisellä oli liian hidas ja tuskallinen prosessi kuolla. "En todellakaan." Ed lisäsi. "Sinä lupasit!" hän intti vielä vastaan ja antoi katseensa kiertää naisessa. Ihmissusi tunsi vihansa raivovan hitaasti sisällään, mutta se ei päässyt pintaan. Hän ei halunnut hakata kirjaimellisesti naisen päähän, ettei hän halunnut pahaa kenellekään.
"Minä tein sen, minkä tunsin oikeaksi. Olinhan minäkin joskus ihminen." hän totesi. "Yhden yön muutos ei muuta oikeaa persoonaani mihinkään." hän sanoi vaisusti ja liikahti lopulta paikaltaan. Hän ei mennyt Jackin luo, joka söi ruokaansa, vaan meni oven luo. "En halua viipyä iltaan asti. En voi pitää sinulle seuraa. Saat pitää paitani. Minun pitkin ostaa uusi." hän naurahti kuivasti ja avasi ulko-oven. Sen avattuaan Edward sai vain pällistellä, kuinka hienoissa maisemissa hän oli. Hän kirosi itsekseen, miksi Jackin oli pitänyt tuoda hänet tänne ja hyppäsi katolle hieman koordinoimaan matkaansa. Hän pysytteli silmien saavuttamattomissa ja oli aivan hiljaa, kun mietti miten jatkaisi tästä eteen päin.