Meren tuulahdus kasvoilla

Laajat hiekkarannat reunustavat merta. Rantaviivaa tuntuu jatkuvan loputtomiin ja ranta onkin mainio paikka viettää kesäisen lämpimät päivät rentoutuen auringossa.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Morado » 23 Joulu 2008, 03:44

Raakel

Hiekka pöllähti Kreivitärtä kohti ja nopeasti tämä laittoi käden silmiensä eteen. Raakel joutui sylkemään hiekan muruja, koska sitä kantautui tämän suuhun asti. Naisen vielä sylkiessä Elina oli ottanut miekkansa takaisin ja yrittänyt lyödä sillä Raakelin vatsaan. Sen Kreivitär onnistui väistämään heilahtamalla sivulle, mutta Elinan miekka osui tämän kaulalle ja aiheutti pienen verta vuotavan haavan. Raakel koski toisella kädellään haavan päälle ja katsoi Elinaan. "En tiedä, yritin kai saada selville, että oletko oikeasti haltia." Kreivitär vastasi ja katsoi Elinaan yhä.
Maassa lojui pieni kangaspala ja sen nähdessään, Raakel nosti sen maasta, puhdisti siita hiekat ja sitoi sitten kaulalleen haavan päälle.

// Vielä lyhyempi D8 Mutta minä häippäsen nukkumaan tästä, viimein. //
Morado
 

ViestiKirjoittaja Maryan` » 23 Joulu 2008, 03:57

"Voi ei.."sanoi järkkyttyneenä tapahtuneesta. Kaikki vanhat muistot tulimieleen kaikki pienestä haavasta. "Anna anteeksi"sanoi ja meni polvilleen kärsien näyistä. Rupesi näkemään hallunisaatoita ja kiljui pyörien hiekassa miekka vaarallisesti lähellä.

Elinan silmien eteen astui tämän kuollut poikaystävänsä. "Ei.."sanoi ääneen ja katsoi kuinka säälivä ilme tuolla oli. "Kaikki on syytäni.." pyöri maassa ja hoki sitä. Nousi pyörittyään istualteen. Katsoi tuon haava vetistynein silmin. Elinan päässä pyöri hallunisaatio meni ohi aikansa piinattuaan ihem kyllä. Elina tarttui miekkaansa pisti sen omalle kurkulleen ja katsoi hiekkaa joka lensi tuulen mukana pois. Elina oli shokissa ja katsoi hiekkaa päästäen epätodellisen tapaisen naurun. "Anteeksi.."sanoi vielä kerran. Alkoi puristaa miekkaa kovemminkiinni kaulaansa.

// Okei mul menee vähä rajattomaks tää juttu, joten menen tästä myös nukkuu xD //
Maryan`
 

ViestiKirjoittaja Morado » 02 Tammi 2009, 00:00

Raakel

"Se on pelkkä naarmu, ei sen enempää." Kreivitär sanoi ja katsoi sormissaan olevaa verta, kun tämä oli koskenut haavaan.
"Ei tässä ole mitään anteeksi pyydettävää. Kuten sanoin, se on pelkkä naarmu." Raakel lisäsi loppuun, kun Elina pyysi anteeksi tältä. Raakel hämmästyi, kun Elina kiljui ja pyöri hulluna maassa. Se jos jokin, oli pelottavaa sekä outoa. Ihan kuin toinen näkisi painajaista. Paitsi nyt (ainakin Raakelin mielestä) Elina oli hereillä.

"Miten niin syytäsi?" Raakel sanoi vielä hämmästyneemmin. Elina laittoi miekan omalle kurkulleen. Nyt ei ollut kaikki hyvin, sehän oli selvää. Raakel on joskus nähnyt samanlaista, mutta ei noin hullua. Toinenhan aikoo tappaa itsensä!
"Nyt kyllä ylireagoit." Raakel sanoi ja katsoi tuota peloissaan siitä, mitä tuo tulisi tekemään.
"Hyvä on, saat anteeksi jos otat tuon miekan pois kaulaltasi." Kreivitär sanoi nopeasti ettei tuo tapattaisi itseään. Raakel ei kyllä tiennyt, että mitä anteeksi annettavaa oli.

// Äh, anteeksi kesto //
Morado
 

ViestiKirjoittaja Maryan` » 05 Tammi 2009, 16:58

Elina katseli tuota vasen kulma ylempänä ja oikea alempana. Suu vapisten samalla. "Mitä olen ikinä edes saanut elämältä, en mitään" sanoi ja katseli maahan täristen kauttaaltaan. Piti miekkaa yhä kurkullaan, vaikka tuo oli jo antanut tälle anteeksi. "Anteeksi, mutta olen vain ilmaa täällä" sanoi ja painoi miekkaa kovemmin ja kyyneleet valuivat pitkin tämän poskia niin kauan ennen kuin tippuivat hiekan sekaan ja sekoittuivat sinne. Elina olisi painanut kaulansa halki, mutta ei uskaltanut olisipa tuo vain saanut tämän hengiltä mietti.

//Sori tuli lyhyt 8DD //
Maryan`
 

ViestiKirjoittaja Morado » 05 Tammi 2009, 19:00

Raakel

"Hyvä on sitten!" Kreivitär sanoi ja käänsi tuolle selkänsä. "Jos kerran tahdot, niin tapa itsesi." Raakel lisäsi ja käveli hevosensa luokse, joka selvästi oli ihmetellyt koko tilannetta tappelusta asti. Nainen silitteli hetken hevosensa kaulaa, joka oli ihanan sileän tuntuinen. Usein se oli karhea, mutta lähiaikoina tehty läpikotainen pesu ja harjaus varmaan auttoi asiaa. Raakel irroitti ohjat ja ohjasi lumenvalkeaa hevostaan rannasta poispäin. Kreivitär pysähtyi ja katsoi vielä Elinaan. Toinen ei ollut tappanut itseään vielä, eikä toivottavasti tulisikaan.

// Lyhyet jatkuu //
Morado
 

ViestiKirjoittaja Maryan` » 05 Tammi 2009, 19:21

// Eipä tuo mitään ;9 //

Katseli sivu silmällä tuota ja sulatti miekan vedeksi tämän käsiin. "Kaikki on niin vaikeaa ja turhaa.." mumisi itsekseen ja nousi seisomaan. Katsoi tuota silmii nyökäten hymyili perään vaivautuneesti.

'Olisikohan lähistöllä villi hevonen, joka kaipaisi ohjastusta.' mietti ja sanoi: "Tekers Fhesower tyr", joka tarkoitti 'villi hevonen tänne'. Elina oli joskus aikaa sitten oppinut ottamaan yhteyttä eläimiin, joka oli epätavallista. Pian metsästä ratsasti hevonne, jolla oli alottanut taipaleensa rannalle, mutta päästänyt kesken matkan menemään, kun se oli ruvennut väsymään ja jatkoi kävellen. Hetken päästä metsästä ja rannan rajalle laukkasi kaunis ruskea tamma. "ractarod" (hieno tyttö) sanoi Cleannean kielellä ja silitti sen päätä liuttaen kättään aina selkään ja lopuksi vielä taputti sitä kylkeen. Oli tottunut ratsastamaan ilman satulaan joten hypähti hevosen selkään helposti, kun se hieman laskeutui alemmas. Muotoili vedestä narun ja se muuttui suitsuksi pisti ne hevosen suuhun ja taputti sitä pienesti, kun se oli antanut pistää ne temppuilematta.

"No eiköhän molemmille ole tullut selvälksi toisen luonne. Olen Cleannea ja oletan, että olet ihminen? Ainakin sinun luonteestasi huomaten ja taistelu taidoista."sanoi ja naurahti hymyillen. Napautti kieltään, josta kuului ääni ja painoi kantapäitä hevosta vasten, jolloin se lähti kävelemään eteen päin ohjasi hevosen tuon viereen ja veti suitsista itseään päin, samalla myös painoi jalkansa hevosta vasten jolloin se pysähtyi suoraan tuon viereen. "Mennäänkö vaikka jonnekkin?" kysyi ja katsoi tuota iloisena.

// Joo eka pyöri kohtauksen kouris ja melkee tappo ittensä ja on niinku mitään ei ois tapahtunut >8DD //
Maryan`
 

ViestiKirjoittaja Morado » 11 Tammi 2009, 13:40

Raakel

Kreivitär hymyili helpottuneesti, kun huomasi Elinan sulattaneen miekan. Hän halusi tietää lisää noista tuntemattomista Clenneoista ja nyt, kun siihen tuli tilaisuus, täytyy saada kaikki tieto irti. Tuollainen uteliaisuus oli outoa Raakelinkin mielestä, mutta minkäs ihminen itselleen voi.

Raakel jäi katselemaan mitä Elina puuhasi, kun tuo puhui taas Clenneaansa. Se kieli kuulosti kauniilta, vaikkei kreivitär ollutkaan kuullut sitä kuin muutaman lauseen. Raakel hämmästyi, kun jostakin oli putkahtanut hevonen. Vielä hyvin hoidetun näköinenkin. Hetken kreivitär mietti, että olisiko Elina taikonut tuon jostakin niinkuin miekankin vedestä. Raakel kuitenkin totesi itselleen, että hevonen oli aito ja se oli kuullut Elinan kutsuvan sitä.
Elina muutti vedestä suitset. Jotenkin Raakel oli tietänyt, että jotain tuommoista olisi vielä tapahtunut.

"Ihminenpä hyvinkin." Kreivitär sanoi ja hymähti perään. Raakel oli ylpeä ollessaan ihminen eikä mikään haltija. Kuvottavia olentoja, yh. Onnekseen Elina ei ollut haltija ja säästyi kuolemalta.
"Seuraan sinua joten valitse suunta." Raakel sanoi ja nousi ketterästi hevosensa selkään.
"Kunhan et mene minnekkään paikkaan mikä suorastaan kuhisee haltijoita. Kierrän mieluusti ne olennot kaukaa." Kreivitär vastasi ja katsoi Elinaa ja tuon yhtäkkiä tullutta hevosta.

// Sainpas vastattua :p ///
Morado
 

ViestiKirjoittaja Maryan` » 12 Tammi 2009, 19:04

"No menemmekö vaikka jonnekkin, jossa voisi nukkua yön yli?" kysyi ja näytti kädellään metsään kohti katsahti siten tuota. Elina silitti hevosta, koska tuo oli jotenkin rauhaton. Tuntui kun lähistöllä olisi vaaninutrauha, mutta mikä nyt muka voisi näitä tarkkailla. Tyttö nousi hevosen selästä ja haki metsän reunamilta runsaan määrän ruohoa ja antoi hevoselle. Nousi sitten takaisin hevosen selkäänja mietit mielessään hevoselle nimeä, joka kertoisi sen luonteesta. "Yana´.." ,sanoi lopulta,"olkoon nimesi Yana´, se tarkoittaa kielessämme rauhallista." sanoituolle, että hevoselle, mutta sanoi vielä hevoselle näiden mielien kautta. Yrr´ hirnahti iloisen kuulloisena ja heilautti päätä oikealle. Naurahti ja kurottui, jotta ylettyisi silittämään hevosen turpaa.

Oletti että tuo hyväksyisi ehdotuksen ja pisti hevosen liikkeelle lähti metsiä. Elina tunsi joten kuten metsät, mutta meni vaistojensa varassa ja koitti päästä hevosen mieleen, jotta saisi vähän kuvaa metsistä jossa Yana oli tallannut. Katsoi taakse kun oli rannan ja metsän välissä, jotta tuo tulisi.

// Lyhyttä xDD Vaihdammeko vaikka peli paikkaa tässä, johonkin metsään taivastaavaan? :D:D //
Maryan`
 

ViestiKirjoittaja Morado » 12 Tammi 2009, 19:41

Raakel

Elina ehdotti yöpaikan hakemista. Kreivittärestä se kuulosti hyvältä idealta, varsinkin jos aurinko menisi kohta piiloon meren taakse.
"Hmm, hieno idea. Muutenkaan en jaksaisi mennä takaisin talolleni." Raakel sanoi vaatimattomasti kodistaan. Olihan se enemmänkin kartano kuin mikään tavallinen talo! Hän ei halunnut kertoa olevansa kreivitär. Elina tietenkin pitäisi itseään alempiarvoisena ja alkaisi kohdella häntä kuin jotain kuninkaallista. Sitä Raakel ei haluaisi. Joskus on vain hyvä olla hetki erilainen kuin oikeasti on. Varsinkin, kun kreivittärenä pitää hoitaa kaikenlaisia asioita. Siltikin Raakel haluaa olla kreivitär. Onhan siinä omat hyötynsä.
Raakel heräsi omista ajatuksistaan, kun Elina sanoi Yana. Hetken hän oli ymmällään kunnes Elina lisäsi, että hevosen nimeksi tuli Yana.
"Se on hieno nimi noin hienolle hevoselle." Raakel sanoi hiukan hiljaa hymyillen samalla lempeästi.

Elina lähti liikkeelle. Raakel ei tiennyt kummemmin minne he olivat menossa, mutta jokin hänen sydämessään sanoi, että seuraa häntä. Olihan tuo hieman outo tuttavuus ottaen huomioon, että Raakel vihasi haltioita ja Elinahan oli melkein haltia. Hänellä ei vain ollut suippoja korvia, ei puhunut haltioiden kieltä, ei edes asunut haltiakylässä. Pyh, ei Elina ollut lähelläkään haltioita. Sitten Elina katsoikin taakseen, suoraan Raakelia kohti.
"Tullaan, tullaan!" Raakel huudahti ja pisti hevosensa laukkaamaan kunnes olivat Elinan vierellä ja hiljensi.

//Ei tuo mikään lyhyt ole, eikä se edes haittaisi jos se olisi :3 Vaikkapa, päätä sinä paikka ja voisit varmaan tehdä aloituksenkin, kun tuo kreivitär seuraa vain kiltisti perässä 8D//
Morado
 

ViestiKirjoittaja Maryan` » 12 Tammi 2009, 20:28

Maryan`
 

Edellinen

Paluu Ranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron