Sivu 2/2

ViestiLähetetty: 14 Loka 2009, 21:41
Kirjoittaja Akselmo
Hun-Tra

Hun-Traa ihmetytti Splinterin äkillinen muodonmuutos linnuksi. Hän ei siihen pahemmin kiinnittänyt huomiota vaan laittoi keihäänsä tanaan ja juoksi täysiä kohti ihmisjoukkiota karjuen ja nauraen äänekkäästi. Hun-Tra seivästi yhden ihmisen hetkessä, tällä ei ollut edes kunnon haarniskaa. Lämmintä verta roiskui Hun-Tran naamalle ja hän vaihtoi kohdetta nauraen hullun tavoin. Kaksi ihmistä hän sai vielä kaatumaan ja sitten hän huomasi että vain 3 oli jäljellä. Nuo hän hoitelisi nopeasti. Mutta siinä samassa hänen selkänsä takaa hyökkäsi joku. Hun-Tra sai juuri ja juuri suojattua itsensä iskulta, kiitos hänen hyvien aistiensa, mutta ihmisen miekka silti osui Hun-Traa olkapäähän. Se teki syvän viillon mutta Hun-Tra ei edes vuotanut paljoa verta. "Perkele, sinähän et minua saa!" Huusi Hun-Tra ja seivästi tuon miehen. Hun-Tra oli veren tahrima. Veri valui nyt norona hänen olkapäästään mutta hän ei välittänyt. Naama oli veressä, samoin hänen vaatteensa. Ihmisten verta se oli suurimmaksi osaksi. Kaksi viimeistä miestä seisoi paikallaan selät vastakkain ja he vapisivat pelosta. Hun-Tra käveli rauhallisesti heidän luokseen keihäs valmiina hyökkäämään ja sanoi. "Lupaan päästää teidät hengissä jos jätätte tämän pojan rauhaan ja käskette muita tekemään samoin! Ja jos koskaan kuulen että olette taas jahtaamassa häntä, se jää teidän viimeiseksi jahtaamiseksenne!" Ihmiset eivät toistaiseksi lähteneet karkuun vaan perääntyivät hieman, mutta todella peloissaan he olivat.

ViestiLähetetty: 15 Loka 2009, 14:19
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Poika syöksyi, pujotteli, ja kylvi haavoja vihollisen joukoissa kuin teriä täynnä oleva hurrikaani. Harvat liikkeistä olivat tappavia, mutta tekivät varmasti kipeää ja tuhosivat taistelumoraalin varsin tehokkaasti. Splinterin sydän oli kuitenkin sen verran pehmeä, ettei hän voinut tappaa heitä kaikkia, huolimatta siitä että he olivat hyökänneet, aikeena tappaa.

"Kannattaa totella.", Splinter totesi, nojaten polviinsa. Vasen silmä oli verestä sokea, mutta hän näki helposti miesten pelon. Haavoittuneiden valitus raastoi poikaa, vaikei sitä heti arvannut.
"Ottakaa toverinne ja häipykää. Toisin kuin minä, Hun-Tra on valmis tappamaan eläkseen.", poika kallisti päätään, ja nyökäytti kohti Hun-Tran keihästä.

ViestiLähetetty: 15 Loka 2009, 17:36
Kirjoittaja Akselmo
Hun-Tra

Miehet hätäilivät ja lähtivät karkuun. Hun-Tra nauroi ilkeästi heidän peräänsä. Minulla ei ikinä ole ollut näin hauskaa.. hän mietti. Sitten hän kääntyi Splinterin puoleen ja kysyi tämän vointia. "Silmäsi näyttää pahalta, minä voin sitoa sen." Hun-Tra sitoi Splinterin silmän kysymättä edes lupaa vaikka tuskimpa tämä olisi apua tarvinnut. Sitten Hun-Tra laittoi sideharsoa olkapäähänsä. Sitten hän muisti maassa kivusta huutavat ihmiset. Hun-Tra antoi jokaiselle armoniskun ja samalla hän huomasi että liskoihmisten veri oli hieman tummempaa kuin ihmisen veri. Hän meni pyyhkimään naamaansa veden äärelle ja samalla huomasi että hänen vaatteensa olivat täysin veren peittämät. "Mitenhän minä tämän sotkun siivoan.. Jos siivoan.." Hun-Tra mietti ja pesi naamansa ja kätensä. Hänen mielestään verentahrimat vaatteet pukivat häntä. Mutta ne haisivat pahalle joten Hun-Tra otti paitansa pois ja pesi siitä suurimman osan verestä. "Puhtaammaksi sitä ei saa.. Ja housuja ei tarvitse pestä." hän mietti.
"Mihin pistämme ruumiit?" hän huikkasi velholle. "Poltammeko vai hautaammeko? Vai jätetäänkö petojen ruoaksi?"

ViestiLähetetty: 16 Loka 2009, 12:47
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Noh, nyt se meni sitten koskemaan Splinterin aristaviin kasvoihin, vaikkei edes annettu lupaa. Eipä se pahemmin haitannut muuten, mutta Splinter oli alamaissa näin monen kuolleen takia. Tappamiseen tarvittiin muutakin kuin ruista ranteessa. Ulvahdukset loppuivat yksi toisensa jälkeen, ja poika sulki silmänsä, pyyhkäisten näkevää silmäänsä ettei alkaisi itkeä. Itkupilli, itkupilli...
"Määh, olen liian tunteellinen...", Splinter manasi samalla, kun avasi jälleen silmänsä.
"Haudataan. Ei heitä voi jättää tuohon, enkä minä pahemmin pidä tulesta... Se voi sitä paitsi levitä metsään.", poika sanoi, nostean hieman leukaansa päättäväisesti. Naurulokki laskeutui läheiselle kivelle, tuijottaen lähes ahnaasti miesten ruumiita. Se ei kuitenkaan tehnyt elettäkään saadakseen suupalan tai kaksi, kiitos Splinterin. Kaikki linnut tuntevat kaltaisensa, ja Splinter viihtyi kotkamuodossaan niin paljon, että linnut olivat oppineet tuntemaan hänet.
"Anteeksi. Sinun on parasta etsiä jotain muuta syötävää, saat noista mahanpuruja.", poika naurahti lokille, joka nousi siivilleen närkästyneenä. Siinä meni toivo helposta ruuasta.

ViestiLähetetty: 16 Loka 2009, 15:14
Kirjoittaja Akselmo
Hun-Tra

"Tunteellisuus ei ole haitaksi, päinvastoin. Olen minäkin tunteellinen." Hun-Tra sanoi hymyillen. "Mutta en voi sille mitään etten tunne mitään näitä ihmisiä kohtaan. En yhtään mitään." Hän sanoi ja huomasi lokin. Hun-Traakin nauratti ja hän sanoi Splinterille "Osaat siis puhua lintujen kanssa? Tosin osaathan kyllä muuttuakin joten miksei.. En ole varma mutta saatan osata puhua käärmeiden ja liskojen kanssa. Monesti kun olen metsässä istuskellut, pari käärmettä ja liskoa on tullut viereeni uteliaina.." Sitten hän alkoi hautaamaan ruumiita lähelle pientä kivikkoa. Hän pyysi Splinterin apuun kaivamaan kuoppia.
Kun ruumiit oli haudattu, Hun-Tra kysyi Splinteriltä "Hmm.. Mihin olet menossa? Ja jos mahdollista, pääsisinkö mukaan? En haluaisi taas vaeltaa montaa viikkoa yksin näkemättä ketään..." Olisikohan tämä uuden ystävyyden alku?

ViestiLähetetty: 20 Loka 2009, 14:31
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Splinter tunsi jokaista elollista olentoa vastaan jotain, oli se sitten mitä tahansa. Mutta perustunne oli tämä: "Tuokin ansaitsee elää.". Viimeksi kun Splinter oli tappanut jonkun, hän oli joutunut shokkiin. Nytkin se oli lähellä, sydänalaa puristi kuin joku olisi yrittänyt vetää koko systeemin ulos. Splinter veti syvään henkeä. Hän oli vain puolustanut itseään ja ystäväänsä. Nuo olivat hyökänneet. Piste.
"Vain lintumuodossani... Tosin linnut ymmärtävät mitä minä sanon, olin minkänäköinen tahansa.", poika kallsiti päätään, yrittäen peittää surunsa hymyllä.
"Odota hetki, yritän jäädyttää vähän vettä... helpompi liuttaa kivet paikoiltaan kun ne ovat jäässä.", velho sanoi, alkaen heti töihin. Tosin häneltä menisi aikaa jäädyttää niin iso alue kuin olisi vaadittavissa, mutta tämäkin säästi aikaa rutkasti.

"Meh? En ole tietääkseni lähdössä. Minun piti jäädä tähän harjoittelemaan... Tosin jos sinä lähdet seikkailemaan, niin minä voin tulla toki mukaan. Olen aina halunutkin nähdä Cryptiä vähän enemmän.", poika kallisti päätään, ja nauroi vihdoinkin edes vähän iloisempana. Samalla hän alkoi liikuttamaan yhtä kivistä paikoiltaan, että sinne saataisiin ruho jos toinenkin. Vaikka Splinter näyttikin heiveröiseltä ruikulta, jaksoi tuo helposti yhden tai kahden aikuisen miehen työt.

ViestiLähetetty: 20 Loka 2009, 20:14
Kirjoittaja Akselmo
Hun-Tra

Hun-Tra huomasi Splinterin surun vaikka tuo yritti peittää sitä. Hun-Tra ymmärsi sen täysin. "Saat sinä olla surullinen, ei sitä tarvitse peitellä.." Hun-Tra sanoi kävellessään Splinterin viereen. "En minä tuomitse, saatika hauku." Hän sanoi pieni hymy naamallaan. Poikarukka, joutuu näkemään näin paljon verta tuon ikäisenä.. Hun-Tra mietti.

"Minä itse en pysty jäämään aloilleni edes päiväksi." Hun-Tra nauroi. "Tule toki mukaani. Ajattelin käydä entisessä kodissani etsimässä tietoa rodustani.. Ehkäpä isäni olisi kirjoittanut minusta jotain..." hän huokaisi ja alkoi pakkaamaan varusteitaan. Hän myös puhdisti keihäänsä verestä. "Sano kun olet valmis lähtemään." Hun-Tra sanoi ja nosti reppunsa selkään.

// Ööh.. Yksi vastaus vielä sulta ja sitten tää peli on kait tässä. Kiitos hyvästä pelistä! ^^ Ja mä teen seuraavan pelin vähän myöhemmin koska inspis vähän kadoksissa, laitan linkkiä sitten YV:llä.

ViestiLähetetty: 21 Loka 2009, 20:51
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Splinter hymähti kiitollisena Hun-Tran sanoille. Tuntui heti paremmalle... Hän oli niin tottunut taistelemaan yksin, olemaan yksin. Arathetin tultua se oli muttunut, mutta ei hän ollut siihen vielä tottunut. Siihen että joku oli lähellä ja lohdutti, jos jotain tapahtui.

Hun-tra keräsi tavaransa kasaan, ja Splinter nyökkäsi seuraaville sanoille.
"Pikku hetki, kerään tavarani... Ja jätän viestin, ihan varmuudeksi.", poika sanoi heti, ja juoksi puolihölkkää takaisin luolaan. Ei hänellä paljon tavaroita ollut, viitta ja laukku, jossa oli enemmän taskuja kuin olisi uskonut. Varmasti siitä olisi apua. Mitä muuta... Ainiin, tikari! Splinter kumartui hieman, ja sitoi veitsensä vakiopaikalleen, eli reiteen mistä se oli helppo napata. Tämänkin hän oli oppinut joltakulta muulta... Kuroltakohan se oli? Splinter ei jaksanut ajatella asiaa tarkemmin, vaan nousi ylös, ja katsoi luolaa tarkemmin. Ei mitään muuta. Splinter polkaisi nuotion sammuksiin, ja nosti yhden kapulan ylös, että voisi kirjoittaa jotain seinää. Pian harmaaseen pintaan oli ilmestynyt mustalla hiilellä kauniita kirjaimia. Haltiaa...
Tulen takaisin."
"Noniin, mentiin sitten!", poika innostui hieman jo, ajatellessa kaikkea sitä mitä odotti edessä päin.

[[Jup, loppu ^^ Odottelen seuraavaa.]]

ViestiLähetetty: 23 Loka 2009, 21:07
Kirjoittaja Akselmo