Stars behind the clouds [[sov.]]

Laajat hiekkarannat reunustavat merta. Rantaviivaa tuntuu jatkuvan loputtomiin ja ranta onkin mainio paikka viettää kesäisen lämpimät päivät rentoutuen auringossa.

Valvoja: Crimson

Stars behind the clouds [[sov.]]

ViestiKirjoittaja Dogster » 28 Marras 2009, 18:31

Hopeasilmä

Hopeasilmä Roka käveli pitkin rannikkoa. Hän käveli hiljalleen, vain nauttien viileydestä... Ja lisäksi hän halusi käydä vilkaisemassa paikkaa, jonnekka oli huuhtoutunut ilman muistia. Tänä yönä oli harvinaisen hyvä sää, joten siitä piti ottaa ilo irti. Laineita ei kuulunut, meren rantaa oli jäätynyt parina viime päivinä sen verran. Mutta jään alla vesi kiersi tappavina pyörteinä. Eli jään päälle ei kannattanut mennä, sinnehän hukkui jos jää petti alta! Mukana roikkui ainoastaan Rora ja Naka, jousen hän oli jättänyt suosiolla pois kyydistä. Hän halusi liikkua kevyesti, ja oli tottuneempi miekkoihin kuin jouseen. Tuulta ei ollut nimeksikään, ja hyvä niin. Nyt hän sentään "näki" jotain. Silmät kiinni, askele toisen eteen, hän käveli lumisella rannalla. Ilman mukana tuli kuitenkin jokin singaali... Hopea päätti olla välittämättä, vaikka ehkä olisi pitänyt. Nyt oli vapaa päivä, ja hän ei tuhlaisi sitä johonkin turhaan riidan haastamiseen.

Kivi... Hopea ei ollut väsynyt, mutta päätti kuitenkin hypätä sen päälle istumaan. Ei sitä tarvinnut olla väsynyt nukkuakseen tai istuakseen. Jalka meni toisen päälle, ja kädet rennosti jalkojen päälle. Hiljaista ja rauhallista... Hopea piti hiljaisuudesta silloin, kun tiesi että palatessaan kotona odotti täysi hälinä. Tai sanoisiko sitä kodiksi... Jokin paikka missä nukkua. Ainoa mikä harmitti, oli se ettei nähnyt taivasta jonka varmasti täytti pari pilveä, ja niiden raoista pilkottaisivat tähdet... Hän ei edes muistanut näkyä, hän vain muisti sen verran että se oli varmasti kaunista. Joskus sokeus oli pahasta...

[[Rico ja Suskari ^^]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja suskari » 28 Marras 2009, 19:29

K.K. Rico

Ilma oli todellakin kaunis ja pieni kireä pakkanen paukutteli nenän päässä mukavasti, eli pakkasta ei ollut liikaakaan eikä liian vähääkään. Täydellinen ilta oikeastaan pikku kuutamo metsästykselle. Jänikset olivat tähän aikaan yleensä liikkeeällä etsimässä syötävää puun kuorista, kuten esimerkiksi pajuista jotka olivat pitkä korvien herkkua tähän aikaan vuodesta. Eikä Rico ollut erehtynyt tälläkään kertaan asian suhteen- olihan puoliverisellä jo monen kymmenien vuosien kokemus takanaan. Jäniksiä oli ainakin kolme tai jopa enemmänkin puskein alla syömässä puun kuorta ja sekös passasi hyvin puoliveriselle.. Toinen juttu kyllä olisi huomaisivatko pitkä korvat häntä, jolloin Rico jäisi luonnollisestikkin ilman saalista.
Varovasti ihmis muodossaan Rico yritti lähteä lähestymään jäniksiä mahdollisimman hiljaa lumihangessa, mutta ei ehtinyt ottaa kuin muutaman askeleen kun jänikset huomasivat hänet ja lähtivät pinkomaan metsään karkuun.
"Helvetti!" Rico sähähti hamapiden välistä ja potkasi lunta ympäriinsä... Se oli jo tämän illan kolmas yritys ja nälkä huusi vatsassa kuin viimeistä päivää, mikä myös heikensi puoliverisen kylmän sieto kykyä huomattavasti. Ei hyvä jos tänä iltana ei ruokaa tippuisi tai sitten lämpimää yöpymis paikkaa.. Friikkejä ei tässä paikassa hyvällä katsota. No Rico lähti mielessään manaillen jatkamaan matkaansa ja saapui jonkin ajan päästä merenrannalle. Entistä pienemmät mahdollisuudet saada ruokaa mistään, puoliverinen huokasi raskaasti ilman höyrystyessä.

"No jos vaikka löytyisi jotakin.." Rico elätteli toivoa että vaikka joku kalastaja jättänyt roskakalat tai liian pienet kalat rannalle, tai jotakin vastaavaa. Ihan mikä tahansa kelpasi tässä vaiheessa. Maha mörysi omiaan.
Sitten, sitten Rico sai näkyviinsä haltian! Puoliverinen pysähtyi siihen paikkaan ja toivoi ettei haltia vielä ollut huomannut häntä ja lähti suosiolla perääntymään pois päin.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 28 Marras 2009, 19:44

Hopeasilmä

Hopea kuunteli maailmaa ympärillään, ja hymähti pienesti. Joku tuli siihen lähelle, ja lähti sitten hiljaa peruuttamaan.
"Turha yrittää tuota, huomasin sinut jo aikoja sitten.", Hopea huomautti otukselle, joka lähti perääntymään. "Kyllä tällä rannalla tilaa on, ei minua tarvitse säikkyä..."
Sovitaan näin aluksi, että tuo oli ihminen, sillä tuon rakenne antoi olettaa niin. Hopea käänsi päätään tuon suuntaan, ja hymähti hieman. Hänen pitäisi periaatteessa taistella ihmisiä vastaan, muttei nähnyt noissa vaaraa... Ainakaan vielä. Kolmessa kymmenessä vuodessa, jotka hän oli täällä elänyt, hän oli oppinut milloin pitää ottaa miekat esiin. Joskus saattoi toki hieman "lipsahtaa", mutta nämä lipsahdukset olivat harvassa... Ei hän sentään vihamiehiä halunnut vielä.
"Kuka olet? Olen nimittäin sokea... En osaa sanoa täältä asti.", Hopeasilmä sanoi sitten, kääntäen päänsä pois. Nyt tuo ainakin tiesi, miksei Hopea katsonut siihen suuntaan, vaikka olikin tuon jo huomannut. Tuo nyt vain sattui olemaan peruskysymys, jonka hänen piti kuulema aina kysyä, jos joku tuli vastaan, ja sitten sen perusteella päättää, kävisikö kimppuun vai lähtisikö. Tosin Hopeasilmälle oli kehittynyt tapa jäädä juttelemaan esimerkiksi puoluettomien kanssa. Pitäähän sitä olla kolmas vaihtoehto... Tai sitten sellainen piti luoda. Tälläinen pikkuinen aukoriteetteja vastaan oleva teko vain... Ja useat tekivät sitä nykyään.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja suskari » 28 Marras 2009, 23:51

K.K. Rico

Auts, se pirun suippokorva meni ja huomasi hänet jo omia aikojaan. Rico pysähtyi siihen paikkaan ja jäi manaillen mielessään tuijottamaan tuota haltiaa. Eikä voinut olla myöntämättä että oli hieman hermostunut tilanteesta, ajatellen mitä viime kerralla tapahtui. Nuo oudot suippukorviaset otukset olivat vähällä tappaa hänet kun oli jo muutenkin suurin piirtein sairaala kunnossa ja vielä ilman syytä. Kyllä siintä nyt totta kai tuli epävarmaksi noita haltoita kohtaan.
"Mistä sen muka tiedän?" Rico sähähti hampaidensa välistä eikä voinut olla kiistämättä etteikö äänen sävyssä olisi ollut vihahde ärtyneisyyttä, mutta se varmaan johtui puhtaasta epäröinnistä. Ei mistään muusta.
Eikä Rico ollut ajatellutkaan mennä tuota lähemmäs. Ei ainakaan ennenkuin tuo aikeet olivat puhtaasti selvillä!

"Sokea?" Rico toisti mumisten itsekseen toista kulmaansa hienoisesti kohottaen. Miten tuo sitten pystyi ylipäätänsä kykeni hänet sitten havaitsemaan!? Ei, ei voinut olla totta.. tuo suippokorva valehteli ihan takuu varmasti hänelle korvat täydeltä paskaa.
"Älä valehtele..." Rico sähähti haltialle..
suskari
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 29 Marras 2009, 10:53

Hopesilmä

Oho, toinenhan kiukkuinen oli... Mitä lie tapahtunut, ei se ollut syy säikkyä yhtä sokeaa puoliveristä, vaikka se toinen puoli olikin demonia. Eihän hän nyt herranen aika sentään ollut kenenkän kurkkuun hyppäämässä ilman kunnollista syytä!
"Eikö sinulla ole silmiä päässä, katsele ympärillesi, rantahan on tarpeeksi tilava vaikka sotimiseen. Tosin etta kannattaako minua säikkyä... Se kyllä riippuu.", Hopeasilmä vastasi, hieraisten leukaansa. Eeh, se kyllä kokonaan riippui siitä, kenen puolella oli... ja siitä kuinka vihainen hän oli.

"Miksi valehtelisin tälläisestä?", Hopea kysyi, kohottaen aavistuksen kulmiaan. Tuon lause hipoi juuri sitä, mikä sai hänet vihaiseksi. Hän ei koskaan valehdellut, ja suuttuikin, jos joku väitti muuta. Hän avasi toisen silmänsä, että toinen näkisi hänen hopeanharmaan, pupillittoman silmän.
"Nähdä voi monella tavalla...", hän sanoi samalla kun sulki silmänsä taas, ja nostaen toista kättään metsään kohden. Ei muuta kuin pikkuinen vilkaisu ympärilleen. "...Eikä näkö ole kuin yksi viidestä aistista.", Hopeasilmä lopetti, ja laski kätensä taas. Näön pystyi helposti korvaamaan kuulolla ja kuonolla, puhumattakaan Hopeasilmän ihanasta erikoiskyvystä napsia värähdyksiä ilmasta ja maasta...
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja suskari » 29 Marras 2009, 17:27

Rico

Äertyisä vain ja ainoastaan sen takia, että nälkä huusi mahassa kuin viimeistä päivää ja tilanne vaikutti muutenkin hieman kehnon puoleiselta Ricon ruuan saannin suhteen. Kaikki yritykset saada saalista olivat epäonnistuneet tai muuten vain mitään syötäväksi kelpaavaa ei ole tullut vastaan.. Ellei tuota haltiaa nyt lasketa, lihaa ja verta sekin oli, mutta Rico ei oikein piitannut kaksijalkaisten lihasta. Koko asian ajattelimen pisti kylmät väreet kiipeämään pitkin selkää.
Rico tuhahti haltialle ja tuon sanoihin pyöräyttäen silmiään päässään. "Siinäpä vika.. täkäläisistä ei koskaan tiedä." Rico murahti hamapidensa välistä kovinkin ärtyneesti, pohtien samalla että lähtisi vain kylmästi jatkamaan matkaansa. Tuota nyt tuskin mitään apua tulisi herumaan hänen nälkäänsä.

Toinen kulma kohosi pienesti kun tuo sitten päätti todistaa, että todellakin oli sokea. Rico vain hymähti pienesti sanomatta yhtään mitään, tai edes pyydelläkseen mitään anteeksi tuolta erehdystään. Vaikka kieltämättä olisikin ollut ihan paikallaan..
"Niin, niin aivan.." Rico mumisi haltian lopuille sanoille ja lähti sitten kävelemään eteenpäin, mutta kuitenkin kiertääkseen haltian mahdollisimaan kaukaa. Ei noista koskaan voinut tietään, mokomat pirulaiset.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 29 Marras 2009, 18:03

Hopeasilmä

"Älä yleistä.", mies tuhahti heti, kun toinen mainitsi ettei "täkäläisistä koskaan tiennyt". Hopea ei varsinaisesti kuulunut "täkäläisiin", vaikka hän kolmisenkymmentä vuotta olikin täällä seikkaillut. Hänen olisi kyllä tehnyt mieli kysäistä, mistä toisen paha tuuli johtui. Se ei voinut puhtaasti johtua haltiasta... Mutta häntä ei kyllä myöskään kiinnostanut, mikä toisen oli vihaiseksi saanut. Ristiriitaista, häntä kiinnosti, muttei kiinnostanut kysyä. Mies kuunteli, kuinka toisen jalkojen alla lumi narskui, ja päätteli siitä tuon aseman. Mitä nyt, ei hän oikeasti ollut noin pelottava! Olivathan se sentää yksi vastaan yksi.
"Älä sano että pelkäät?", hän hymähti, toispuoleisella hymyllä. Yritti vain ärsyttää toisesta jotain reaktiota, muuta kuin tiuskimista ja perääntymistä. Hopea ei jaksanut tapella, muttei jaksanut myöskään kuunnella toisen kiukuttelua. Jos rupesi tuolla tavalla tiuskimaan, niin piti olla valmis myös tappelemaan.
"Yhtä sokeaa haltiaa, joka ei edes tälle saarelle kuulu?", hän vielä härnäsi entisestään, nousten kiveltä maahan seisomaan, muttei liikunut siitä vielä mihinkään. Jos vaikka toinen olisikin suuttunut tuosta äskeisestä.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja suskari » 29 Marras 2009, 18:51

Rico

Vähän pakko yleistää kun jokainen haltia johon Rico oli tähän asti törmännyt oli yrittänyt melkein tappaa hänet ilman mitään syytä. Tämä saari oli ihan sekaisin, jahdata nyt ihan viattomia ja puolueettomia otuksia. Jahtaisivat vain ihan kaikessa rauhassa niitä ihmisiään tai ihmiset haltoitaan, niidenhän sota tämä oli. Ei muiden jotka yrittivät saarella rauhassa elää. ...ja silti noita vainottiin kuin joitakin vaarallisia eläimiä, jotka söivät lampaita.
Rico pysähtyi tuon sanojen myötä ja kurkusta karkasi matala murina... Oliko tuo nyt ihan tahalleen häntä ärsyttämässä!? Hän oki muutenkin niin saatanan huono hermoinen, että siintä sitten piti käydä ihan tahalleen ärsyttämään häntä, plus että hän oli lähdössä paikalta ihan suosiolla.
"Onko siinä muka JUMALAUTA jotakin pahaa, että yrittää raukkamaisesti säästyä haavoilta ja rähinältä!?" Rico ärähti sen mitä kurksutaan vain sai ja toivoi mielessään että tuo haltia vaikka kuuroutuisi vielä siintä hyvästä, sokeutensä lisäksi.

"MITÄ!? Taivaaltko sitten oletkin kotoisin!?" Rico ärähti uudestaan ja ihan kunnolla ja jäi seuraamaan hiljaa kun haltia nousi kiveltä eikä liikkunut sitä pidemmälle. Puoliverinen jäi myös aloillensa vahtimaan haltian liikkeitä.. eikös hän sanonutkin: haltioihin ei ole ikinä luottamista.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 29 Marras 2009, 19:14

Hopeasilmä

Jaa-a, mutta eihän Hopea jahdannut viattomia kulkijoita... melkein. Riippui kokonaan siitä, millainen kulkija oli. Kuten tämä tapaus tässä... Nooh, Hopea ärsytti miestä ihan tahallaan. Hänhän halusi saada toisesta jotain reaktiota, ja sitä hän sai.
"Ethän sinä edes tiedä, olisinko käynyt edes kimppuun.", puolirotuinen kohotti toista kulmaansa, ja härnäsi vielä lisää. Jep, hän halusi saada väitellä juuri nyt, ehkä hieman riehuakkin. "Luulitko, että kaikki käy kimppuun ilman syytä?", hän vielä naurahti, vetäen kädet lantiolle. Ainakin hänellä oli hauskaa pitkästä aikaa. Seuraavaksi hän laittoi kädet puuskaan, ja lähti kävelemään lähemmäs.

Tuo huusi uudestaan. Hopea pysähtyi kuin seinään, painaen kätensä suun eteen. Kohta pystyi kuulemaan, kuinka hän nauroi kämmeneensä. Hän, taivaalta? Eeei, ehehehei, hän ei todellakaan ollut taivaalta, ei hän voinut olla kun oli kerran demonia veressä. Ja demonithan tulivat täysin vastakkaisesta suunnasta kuin taivas.
"Et voi uskoa, miten pieleen menit... Todellisuudessa, en edes tiedä, mistä tulin, anteeksi nyt vaan.", mies naureskeli toisen äskeiselle kommentille. Kerrankin hän sai kunnon naurut, vaikkain toisen kustannuksella.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja suskari » 29 Marras 2009, 20:23

Rico

Tuo käveli lähemmäs ja puoliverinen otti tuosta muutaman askeleen taaemmas.. Ei kuule poikaseni liian lähelle tai sinusta tulee grilli lihaa muutamassa sekunnissa. Aivan Rico kärventäisi tuon haltian mustilla liekeillään jos liian lähelle tulisi tai muuten vain onnistuisi katkaisemaan puoliverisen pinnan. Mikä oli muuten jo aika lähellä.
Rico puristi käsiään nyrkkiin tiukasti ja koitti laskea mielessään kymmeneen että rauhoittuisi. Ei saisi menettää pinnaa tuollaisen raukan takia, joka ihan tahalleen yritti saada hänen vihojaan niskaansa.
"Älä selitä.." Rico sanoi astetta rauhallisemmin, vaikka äänessä oli edelleenkin vivahde ärtymystä. Ja onneksi haltia älysi pysähtyä aloillensa jottei tarvitsisi taas käydä leikkimään tuhmaa setää.

Seuraaville sanoille Rico nyrpisti voimakkaasti nenäänsä ja kurkusta päästyi entistäkin kovempi murina, joka varoitti paljolti hermojen katkeamisesta ihan milloin tahansa. Eikä se naursekelu auttanut asiaa yhtään.
"Pilkaakin kehtaat heittää.." Rico tuhahti ja asteli taas hieman eteenpäin että pääsisi vaikka askel askeleella pois tuon sekopään luonta, samalla jutellen herralle varsin mukavia. "Ihme, että tiedät nytkään missä olet." Rico naljasi takaisin virnistäen.
"Ja mikä hitto sinulla sitä vastaan on jos yritän päästä ohitsesi ILMAN välikohtausta?"
suskari
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 30 Marras 2009, 11:08

Hopeasilmä
Hopeasilmä pyöräytti silmiään (tai ainakin siltä se näytti), kun tuo alkoi taas äristä miehelle.
Kuules nyt, en ehkä tiedä, mistä tulin, mutta tiedän kyllä varsin hyvin, missä olen. Ja tällä hetkellä se riittää minulle., hän sanoi, kallistaen hieman päätään. Tuo lähti taas kävelemään, ja Hopean korvat kuulivat jotain, joka sai hänet hieman hymähtämään.
Ehkäpä se, että kävelet heikolla jäällä, kirjaimellisesti., mies sanoi, ja osoitti Ricon jalkoihin. Jep, lumi oli huijannut miestä varsin taidokkaasti, kun hän ei ollut aiemmin huomannut, että he molemmat olivat jään päällä Hopeasilmä meni varovaisesti maan tasalle, ja painoi sormet jäätä vasten. Hrhh, kylmää, muttei voinut mitään. Mies mutristi hieman huuliaan, ja nosti sitten päätään kiukkupussi päin.
Liiku varovaisesti, metsään päiten. Äläkä juokse, jää murtuu helposti, mies neuvoi. Jaa miksi? Koska jos tuo tippuisi jäihin, murtuisi se hänenkin altaan. Omaa nahkaa hän tässä yritti pelastaa. Hän näytti rennolta, mutta todellisuudessa häntä hieman pelotti tipahtaa jäiden alle
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja suskari » 30 Marras 2009, 19:57

Rico

"Häh?" Puoliverinen ähkäsi katsahtaen jalkoihinsa haltian sanojen jälkeen. Todellakin, hän seisoi kirjaimellisesti heikoilla jäillä ja oli jo vaarallisen lähellä upota jäihin jos yhtään kauemmas rannasta menisi. Rico sihahti nostaen katseensa haltiaan joka vain virnuili paikallaan kuin mikäkin idiootti heitellen vain typeriä neuvojaan. Rico vain sattui tällä haavaa olemaanin ärtynyt ja kuikkuinen, ettei paljoa jaksanut kuunnella minkään epäluotettavan haltian vikinöitä. Eikä Rico ole muutenkaan kovinkaan taitava siinä rauhoittumisessakaan jos kerran joku oli onnistunut puoliverisen suututtamaan.
Eikä Rico ajatellut tuon neuvoja muutenkaan kuunnella: mies purskautti siipensä esille ja muutamalla kevyellä siiven iskulla nousi ilmaan, liidellen kaikessa hiljaisuudessa jään turvalliselle puolelle. Rico laskeutui maahan ja veti siipensä takaisin selkä lihaansa piiloon. Mielummin demoni käveli kuin lensi, sillä ilmatorjunta voisi olla ihan mahdollista... jopa näin ilta aikaankin. Etenkin erään haltian suunnalta..

"Niin näköjään murtui.." Rico tuhahti kylmästi haltian sanoihin ja lähti kävelemään tuota kohden, mutta vain ohittaakseen tuon ja jatkatkatakseen matkaansa.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 30 Marras 2009, 20:58

Hopeasilmä

"Hmm? Et olekkaan ihminen?", puolirotuinen kysyi, nostaen päätään tuon menoa seuratessa. Nooh, kaipa se oli odotettavissa... Ei kai ihmisiä tullut joka nurkan takaalta, vaikka niin olettaisi? Hän kallisti taas päätään, kun tunsi ilmavirran. Tuohan tuli oikeasti lähelle...
"Noh, älä nyt. Yritin vain neuvoa.", hän hymähti, ja yritti saada selkoa, mikä toinen oli. Olikohan tuokin puolirotuinen? Tuskin, puolirotuiset eivät yleensä suhtautuneet toisiinsa kauhean nihkeästi. Paitsi jos olivat vastakkaisilla puolilla.
"Mikä muuten olet? Demoniko?", hän kysyi, kun alkoi häiritsemään. Ja vihdoin toinen oli sen verran lähempänä, että näkisi, että Hopea poikkesi toisista haltioista... Eikä hän vetänyt miekkoja esiin, vaikka toinen tuli taivailta. Mitä järkeä, eihän tuo ollut hyökkäämässä, eh? Ja Hopea ärsytti saadakseen reaktiota, koska toinen vaikutti varsin pelokkaalta tapausketla näin haltioita kohtaan. Kaikkia haltioita ei pitänyt pelätä.
"Annan toisenkin neuvon, ihan ilmaiseksi vielä, joten kuuntele.", mies yllättäen sanoi. Jos toinen tosiaan demoni oli, niin kannatti kertoa. Hopea välitti enemmän demoneista kuin ihmisistä muutenkin.
"Tiedät varmaankin sodan, joka täällä parhaillaan on? Jos ihmiset voittavat, he tuhoavat jokaisen taruolennon. Sinuna lähtisin koko saarelta, ennenkuin niin käy. Tosin eihän se ole varmaa, kuka voittaa...", hän mutisi lopun, ja kääntyi sitten, ajatteli itsekkin lähteä. Paitsi jos tuolla oli vielä asiaa?
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja suskari » 01 Joulu 2009, 18:07

Rico

Neuvoa? Niin todellakin, kappas kun ei aikaisemmin sanonut että hän oli menossa kohden heikkoja jäitä. Vai pitikö hänen ahdingostaan ihan hupakin itselleen saada?
"Kai?" Rico vastasi halialle tällä kertaa pahemmin tiuskaisematta, sillä kysymys oli ihan kohtuu rajoissa oleva. Vaikka Rico edelleenkin oli hieman kärttyisää ja vihaisen puoleista, ei puoliverinen nyt moisesta nähnyt syytä käydä ärisemään turhaan. Mutta ei se sitäkään tarkoittaisi, että Rico tuon kaveri vielläkään olisi. Se olisi ihan turha luulo.

No Rico ehti jo melkein huokaista mielessään kun haltia tuntui vihdoista ja viimein jättävän hänet rauhaan. Eikä yrittänyt enää katkaista Ricon hermo parkoja ja vielä ihan tahalleen. Kuitenkin mies joutui pysähtymään tuon sanojen jälkeen.. ja haltia sai osakseen puoliveriseltä kysyvän katseen.
"Mistä muka tuollaista tietoa olet saanut?"

//Tööt.... x_X//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 01 Joulu 2009, 18:34

Hopeasilmä

"Kaikkihan sen tietää... Jos sattuu olemaan jommankumman joukoissa.", Hopea vastasi, samalla kun kääntyi uudestaan tuota kohden.
"Sotahan on ihmiset vastaan haltiat... Ihmiset teurastivat suuren joukon taruolentoja viime aikakaudella, ja aikovat toistaa sen uudestaan. Tulin tänne suunnilleen samoihin aikoihin, kun "puhdistus"työ alkoi.", Hopea selitti, asettaen kädet puuskaan rintakehälleen. Pitihän sitä tulokasta opastaa, jos tuo ei tiennyt. Joten toivottavasti tuo tajuaisi, miksi suurin osa ihmisistä katsoi tuota kieroon. Ja miksi osa haltioista kävi kimppuun.
"Jännitteet ovat huipussaan, ja hyökkäyksiä tapahtuu jatkuvasti... kummallekkin puolelle.", mies vielä kertoi, ja huokaisi.
"Säilyisi rauha edes siihen asti, että minä ehtisin selvittämään edes sen, että mitä hittoa minä täällä teen!", Hopea turhautui, ja huokaisi uudestaan. Ärsyttävää tälläinen turha tappelu, joillakin meistä oli suurempiakin huolia kuin se, että kuka pääsi halltisemaan!
"Anteeksi, turhaa purkautumista...", puolirotuinen pahoitteli, ja hieraisi niskaansa. "Minuakin alkaa rassaamaan, varsinkin kun en tiedä, kehen voi luottaa ja kehen ei. Siitä se sokeus teettää...", tuo mutisi hieman. Häntä akoi itseään ärsyttämään. Mitä hän oikein puhui tuntemattomalle!?
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Seuraava

Paluu Ranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron