Pumpkin
Ihmiskylä jäi taakse. Kaksikko oli poistunut suorinta tietä kylästä, mikä oli vain hyvä. Kylästä poistuminen tietenkin aina herätti kysymyksiä muiden keskuudessa ja huhupuheita, juoruja. Mutta kerta kaksi matkaajaa eivät olleet milläkään tavalla kiinnostavia saatika tärkeitä, ei heidän poistumista edes huomattu. Hyvä vain.
Arot olivat sitä itseään, vihreää ruohoa silmän kantamattomiin. Kauempana näkyi kohoavan vuoret, joita kutsuttiin nimellä Mor. Niin Pumpkin ainakin oli kuullut. Siellä siis lohikäärmeitä pyöri. Pumpkinilla ei ollut hajuakaan minne Belial oli häntä johdattamassa, mutta kaipa mies tiesi mitä teki. Ei tuo ainakaan täysin hukassa näyttänyt olevan.
Aroilla oli viileämpää mitä ihmiskylässä, mutta pikku viima ei tuntunut käärmeestä millekkään. Vasta sitten kun pakkasta alkoi tulla, teki mieli hankkiutua lämpimään.
Naaraan katse oli seikkaillut milloin taivaalla, milloin aroilla, kunnes tuo havahtui omista aatoksistaan Belialin ääneen. Mies kertoi että täällä olisi lupa irroitella, mikäli halusi. Vaikkakin uhkana saattoivat olla haltiat, joihin Pumpkin ei vielä onnekseen ollut kertaakaan törmännyt.
"Selvähän se" Pumpkin totesi virnistäen ja lähti saman tien hyppelemään nopeampaa tahtia Belialin ohi.
Muodon muutos tapahtui vauhdissa. Pumpkin ei pysäyttänyt fyysistä olemusta kertaakaan, vaan juoksi koko ajan, kunnes muodonmuutos oli valmis, ja oli aika irroittaa jalat maasta. Kaikki tuo kävi tietenkin sekunnissa.
Lohikäärmeiden mittakaavassa pienehkö, käärmemäinen naaras lohikäärme lähti lentelemään muutamien metrien korkeuteen, kierrellen ja kaarrellen Belialin lähistöllä. Mitään huomiota tuo ei halunnut herättää, vaikke värityksensä ollutkaan mikään huomaamaton. Ääniä tuo ei päästänyt, syystäkin.
Tuntui ihanalta lentää pitkästä aikaa. Pumpkin oli viettänyt noin kolme kuukautta ihmiskehossaan ja nyt tämä revittely hetki sai nuoren naaraan käyttäytymään kuin kakaran.
Kaartelu oli sulavaa ja vaivatonta. Lentäminen oli kuin lastenleikkiä lohikäärmeelle, jonka ei tarvinnut temppuilla siipien kanssa. Lopulta Pumpkin laskeutui alemmaksi ja hiljensi vauhtia, jääden leijailemaan Belialin vierelle, kosketellen sillointällöin maata tassuillaan, aivan kuin hyppien ilmavasti eteenpäin.
"Minne me olemme menossa?" Naaras kysyi siirtäessään palavan keltaisten silmiensä katseen yhä ihmismuodossa olevaan Belialiin.
"Etkö sinä aijo irrotella yhtään? Lieneekö rikkinäinen käsi syynä? Vai jokin muu"