Sivu 1/1

Coming home

ViestiLähetetty: Ma Marras 21, 2011 5:57
Kirjoittaja Aksutar
Jatkoa

Tyttö tirskahti pienesti Druaiglinin huomauttaessa, kuinka surullista oli jättää korkattu pullo taakse. Sitä ei kuitenkaan kannattanut ottaa mukaan, ties vaikka siitä olisi koitunut harmia enemmänkin. No, pullo jätettiin taakse ja suunta kulki kohti kylän reunoja, joista kaksikko hilpaisi huomaamattomasti metsään, kadoten sen pimeyteen. Onneksi vielä ei ollut lunta. Muuten heidän jäljittäminen olisi ollut liiankin helppoa.
Pimeässä metsässä Jasminen oli vaikea nähdä mitään. Tyttö pysyttelikin mahdollisimman lähellä Druaiglinia, antaen tuon johdattaa kulkua. Vain puiden lomasta pilkottava kuu valaisi maastoa aavemaisen kauniilla valollaan. Druaiglin Antama viitta laahasi maata, kuten odotettukin. Jasmine vain toivoi ettei se takertuisi minnekään. Hetken he kulkivat täydessä hiljaisuudessa. Lähinnä siksi, ettei Jasmine uskaltanut puhua, ennen kuin oli varma siitä, että se oli tuvallista. Kylä oli kadonnut kuin tuhka tuuleen heidän takanaan. Jasmine ei ollut tietoinen kylää verhoavasta loitsusta, joten tuo oletti heidän kulkeneen jo niin pitkälle, ettei kylää yksinkertaisesti nähnyt enää.

Olethan aivan varma siitä, mihin olet menossa? Jasmine kysyi lopulta, kääntäen katseensa ympäristöstä mieheen. Tytön kävely oli melko haparoivaa, sillä tuo oli vähän väliä kaatumassa tai kompastumassa juuriin tai mättäisiin.

// Siirsin tänne aroille, kerta arojen poikki kaksikko joutuu menemään jossain vaiheessa :D //

ViestiLähetetty: Ma Marras 21, 2011 9:12
Kirjoittaja Ylva
Druaiglin

Haltia ei voinut olla hymyilemättä pienesti neidon kysymykseen. "Tiedän. Olen kolunnut tämän metsän useaan kertaan emmekä me ole niin kaukana kylästä edes vielä", selitti samalla kun asteli äänettömästi eteenpäin syksyisessä metsässä. Haltia todellakin kulki tottuneesti tässä maastossa, mutta piti huolen sitä ettei neito jäänyt jälkeen. Mies hymyili vinosti ja vilkaisi Jasminea. "Etkö sinä luota minuun?" kysyi ovelalla äänellä mikä paljasti sen, että taisi vain kiusata ihmistä. Ongelmia syntyisi vasta kun nuo olisivat ulkona metsästä, mutta sitä varten haltia oli ottanut mukaan kartan, jonka oli joskus ostanut. Ei tiennyt pitikö se täysin paikkansa, mutta antaisi se jotain neuvoa suunnasta. Haltia toivoi vain, että osaisi arvioida tarpeeksi hyvin mihin tuon kannatti ja mihin ei mennä ottaen huomioon sen, että oli kuitenkin haltia ja osa ihmisistä ei jäisi kyselemään miehen vakaumuksista ennen kuin törkkäisivät miekan tuon vatsaan. No, näitä asioita ehti murehtia myöhemminkin, jos nyt vain mentäisiin askel kerrallaan ja selvittäisiin ulos metsästä ilman, että kukaan lähtisi noiden perään vaatimaan orjatarta takaisin.

"Kerro, jos haluat levätä. Haluaisin mieluusti hieman enemmän välimatkaa kylään ja meihin ennen kuin teemme kunnon leirin", haltia totesi hetken päästä tarkastellen lämpönäöllään naista. Ei oikeastaan osannut arvioida nuoren naisen kuntoa kovinkaan hyvin ja sitä kauan tuo jaksaisi yhtä soittoa matkata eteenpäin. Hevoset, hevoset voisivat helpottaa sitä etenemistä, mutta osasikon neitokainen ratsastaa? Ainahan haltia voisi opettaa tuota, ei se nyt niin vaikeaa ollut. Hevosia pitäisi katsella jostain kylästä, jos noilla tai lähinnä Druaiglinilla olisi tarpeeksi rahaa eläimiin. Muistutti taas itseään siitä, että voisi ajatella yksi asia kerrallaan ja keskittyä nyt siihen metsästä ulos pääsemiseen.

ViestiLähetetty: Su Joulu 04, 2011 7:36
Kirjoittaja Aksutar
Druaiglin vakuutteli tietävänsä missä he olivat. Hyvä niin, sillä Jasminella ei tietenkään ollut minkäänlaista hajua siitä. Hyvä jos hän edes löytäisi tien takaisin haltiakylään, joka juuri taakse oli jäänyt. Druaiglinin kävellessä ääneti, piti Jasmine huolen siitä ettei kaksikon kulku ollut täysin äänetöntä. Vähän väliä tyttö astui oksan, risun tai puskan päälle, potkaisi kiveä tai kantoa ja oli vähällä kompastua johonkin. Mutta voiko tuota syyttää kömpelyydestään pimeässä metsässä? Eihän tuo ollut pitkään aikaan edes käynyt metsässä!
Totta kai luotan! Jasmine naurahti Druaiglin kiusoittelevalle kysymykselle. Jos hän ei olisi luottanut mieheen, tuskin hän olisi lähtenyt tuon mukana metsään. Tosin, Jasmine oli melko naiivi luonne.. Ties vaikka haltia oli houkutellut hänet tänne vain tappaakseen tytön. Ei sitä koskaan tiennyt. Mutta Jasmine pyrki sivuuttamaan moiset ajatukset mahdollisimman pian. Hän ei edes halunnut ajatella pahaa miehestä, joka juuri paraikaa auttoi häntä pakoon vankilastaan.

Pian Druaiglin huomautti lepäämisestä. Jasmine nosti katseensa kohti seuralaistaan, joka kertoi haluavansa päästä mahdollisimman pitkälle, ennen kuin edes harkitsi kunnon leirin tekemistä. Jasmine nyökkäsi pienesti.
Ei minulla ole tarvetta levätä.. ainakaan vielä. Olen tottunut fyysiseen työhön Jasmine totesi, joskin hänen arvionsa levon tarpeesta saattoi heittää, viinin yhä pitäessä pientä tunnelmaa yllä.
Joten jatketaan vain niin kauas kuin päästään.. Jasmine jatkoi, samalla kun oli lähellä kompastua jälleen kerran kiveen.

// pahoittelen vastauksen kestoa T_T //

ViestiLähetetty: To Joulu 15, 2011 2:01
Kirjoittaja Ylva
Druaiglin

Haltia vilkaisi kompastelevaa neitoa ja mietti miksi ei ollut ottanut lyhtyä mukaan. No vastaus oli yksinkertainen, näki itse pimeässä hyvin joten ei ollut ajatellut, että toinen tarvitsisi valoa. Haltia johdatti neitokaista vielä jonkin matkaa eteenpäin kunnes päätti, että olisi parempi levätä ja jatkaa valoisaan aikaan. Haltia pysähtyi ja kääntyi matkakumppaninsa puoleen hymyillen tuolle pienesti. "Mitä jos pysähdytään tähän ja jatketaan auringon noustua?" Druaiglin ehdotti tytölle, vaikka oli jo päättänyt mielessään noiden jäävän tähän, mutta oli se kohteliasta kysyä neitokaiselta. Druaiglin kuitenkin laski reppunsa maahan. "Odota sinä tässä, etsin polttopuuksi kelpaavia oksia niin saadaan nuotio aikaiseksi", haltia ehdotti. Neidon olisi turha alkaa rämpimään pimeässä ja yrittää etsiä polttopuita, Drulta se kävisi nopeammin ja vaivattomammin. Haltia siis katosi yön pimeyteen turhankin sulavasti eikä tuon askelista kuulunut ääntäkään. Jasmine ei voinut mitenkään sanoa missä päin haltiamies liikkui. Voisihan hyvin olla, että haltia oli ottanut ja häipynyt kokonaan.

Druaiglin kuitenkin vain etsi polttopuita kuten oli sanonut ja palasi pian takaisin sylissään kasa erinäisiä paksuja oksia ja muita kalikoita. Laski oksat sylistään maahan ja alkoi kokoamaan niistä nuotiota. "Onneksi tänään ei ole satanut, niin puut eivät ole ihan niin märkiä", haltia jutteli samalla kun sytytteli nuotiota mukaansa ottamilla tuluksilla. Hetki siinä meni, että tuli tarttui kosteisiin puihin ja levisi nätisti pieneksi nuotioksi. Haltia hymyili hiljaa itsekseen todetessaan, että nuotio pysyisi hengissä ja istahti sitten kyykkyasennosta kokonaan maahan suunnaten taas huomionsa seurassaan olevaan neitokaiseen. "Tässä sitä nyt ollaan... tekeekö mielesi palata takaisin?" mies kysyi hymyillen vinosti ja tuon äänensävystä saattoi kuulla ettei ollut aivan tosissaan. Sipaisi muutaman karanneen hiussuortuvan suipon korvansa taakse ja mietti harmissaan kotiinsa jättämää viinipulloa.

ViestiLähetetty: To Joulu 29, 2011 6:26
Kirjoittaja Aksutar
Druaiglin ilmeisesti huomasi Jasminen melko huteran etenemisen, eikä aikaakaan kun mies ehdotti leiriytymistä. Jasmine vilkaisi kysyvästi haltiaan, mutta ennen kuin ehti ja uskalsi vastaväitettään sanomaan, oli Druaiglin lähtenyt etsimään polttopuita. Punapää jäi hölmistyneenä katsomaan miehen perään, kunnes alkoi vilkuilemaan varautuneesti ympärilleen. Jasmine olisi halunnut jatkaa matkaa vielä niin kauan kuin olisi jaksanut. Jasminesta tuntui, että hän olisi voinut jatkaa vielä tunti tolkulla vaeltamista. Se oli kuitenkin jännityksen ja hiipuvan alkoholin aiheuttamaa harhaa. Todellisuudessa Jasminen jalat alkoivat jo huutamaan armoa.
Pimeä metsä ympärillä ei tuntunut yhtään turvalliselta. Jasmine vilkuili ympärilleen, toivoen että Druaiglin palaisi mahdollisimman pian. Entä jos mies oli jättänyt hänet nyt oman onnensa nojaan? Ei, Druaiglin ei vaikuttanut sellaiselta henkilöltä. Tosin, ihan hyvin kaikki ystävällisyys ja ritarillisuus saattoi olla vain harhaa. Illuusiota, joka kätki taaksensa sadistisen murhaajan.
Jasmine pudisti moiset ajatukset päästään ja laski katseensa Druaiglinin reppuun. Kun katse seuraavan kerran nousi, ilmestyi metsän varjoista tuttu hahmo kera polttopuiden. Helpottuneen ystävällinen hymy nousi Jasminen kasvoille.
Toivotaan vain, ettei nyt sitten ala satamaan tosin, tuskin vettä kirkkaalta taivaalta tulisi Jasmine totesi samalla, kun tyttö astui hieman syrjempään katsomaan, kuinka haltia alkoi tulta kehitellä. Jasmine iski sievän takamuksensa suurehkolle kivelle, katsellen kuinka kipinä vihdoin otti puista alaa levitä.

Druaiglin seuraava kysymys sai Jasminen pärskähtämään pienesti.
Ei yhtään Jasmine vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi. Hänellä ei ollut minkäänlaisia haluja palata enää haltiakylään, saatikka isäntäperheensä luokse.
Eikä kyllä tule ikävä ketään sieltä. Ainoa henkilö jota ikävä olisi tullut, istuu nyt nuotion vieressä Jasmine totesi hymyillen, samalla kun kääriytyi paremmin Druaiglinin antamaan viittaan. Ilma alkoi käydä viileämmäksi ja sen huomasi vasta nyt, kun paikoillaan oli.
Toivottavasti tämä pieni. seikkailu ei pistä sinun arkeasi ja elämääsi sekaisin Jasmine totesi. Ei hän halunnut että miehen elämä kärsi tämän tempauksen johdosta mitenkään


// 24.1. 2012
Kiskaisen hahmokaiseni pooois, kun täällä näyttää olevan hiljaista :/ Ota yhteyttä jos ja kun haluat jatkaa peliä~ //