Elven path


Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Viesti La Joulu 10, 2011 10:24

Fareoksella oli omat epäilyksensä hevosmiehen lupailuista, mutta hän ei olisi luottanut edes auringon nousemiseen jos joku olisi erehtynyt kysymään. Hän soi joka tapauksessa hevosensa säilyvän mieluimmin vammoitta kisasta, uuden hankkimisessa kun oli omat hankaluutensa. Aethon oli ollut hänellä enemmän kuin puolet eliniästään ja he olivat oppineet tuntemaan toisensa ja täydentämään toisiaan. Uuden hevosen kanssa tulisi kaikki aloittaa alusta vaikka hevonen olisikin jo koulutettu, uudella omistajalla oli lähes poikkeuksetta erilainen tapa käsitellä eläintä eri tilanteissa. Eikä haltialla ollut kiinnostusta totuttautua uuteen ratsuun edes näinä hiljaisempina kausina. Rohendironin tarjous oli kuitenkin reilu, eikä Aethon eläisi ikuisesti.
Pidän tarjouksesi mielessä, siltäkin varalta, että tulen tulevaisuudessa tarvitsemaan uuden hevosen. Fareos tarkoitti mitä sanoi, eikä hänen äänensävynsä ollut yhtä pisteliäs kuin aikaisemmin. Hän ei kuitenkaan tehnyt vastatarjousta asesepän taitojensa pohjalta.

Aethonin pää nousi pystyyn ja korvat kääntyivät odottavasti kuulostelemaan taaksepäin sen havaitessa ratsastajan painon siirtyneen tavalla, joka viestitti piakkoin koittavasta vauhdin lisäämisestä. Ori otti paikoillaan pari askelta ja huiskautti kärsimättömästi hännällään; mennään jo!
Fareos nyökkäsi uuden kilpakumppaninsa ehdotukselle. Metsänreunaan olisi riittävästi matkaa, jotta hevoset saisivat purettua ylimääräistä energiaansa. Se olisi myös vallan mainio paikka erota.
Katsotaanpas.. siltä varalta, että tapaamme uudemman kerran, häviäjä joutuu ostamaan voittajalle tuopillisen. Voit pistää kolikoita jo syrjään sen varalta.
Hän iski kantapäänsä ratsunsa kylkiin. Hevonen loikkasi korskahtaen eteenpäin, vilkuillen syrjäsilmällä tammaa ennen kuin juoksun hurma sai sen valtaansa, ja kavioiden töminä voimistui jylyksi ratsun lisätessä vauhtia ja antaessa kaikkensa. Suuret lihakset liikehtivät kiiltävän karvan alla ja pitkä musta harja piiskasi hevosen kaulaa vasten nojautuneen haltian kasvoja. Fareos liukui hetken hevosen paljaalla selällä kunnes sai rytmistä kiinni, ja siristi silmiään tuulta vasten. Aethon eteni kumpuilevan maaston yli varmasti ja tasaisesti kuin lumivyöry vuoren rinnettä pitkin, mutta niin voimakas, rohkea ja vakaa kuin se olikin, sillä oli yksi heikkous. Se ei ollut erityisen nopea.

Viesti Ti Joulu 20, 2011 2:08

Vai että tuopillinen. No sehän kävi hienosti, palkinto ei ollut suuri, mutta toisaalta ei ollut kilpailukaan. Hevosethan kaiken työn tekivät, eivät ratsastajat. Heidän piti pysyä vain kyydissä ja toivoa parasta. Rohendiron olisi varmaan vastannut jotain turhan näkyvästä itsevarmuudesta, mutta kisa alkoi nopeasti. Ennen kuin haltia ehti itsekkään kunnolla huomata, hänen tammansa loikkasi eteenpäin, siirtyen täyteen vauhtiinsa muutamassa hetkessä. Rohendiron oli onneksi valmistautunut tällaiseen, muuten hän varmaan olisi horjahtanut ja kovemmassa vauhdissa tippunut alas, mutta tamman lähtiessä laukkaamaan korvat luimussa ja tasaisin, pitkin askelin, Rohendiron nojautui vasten eläimen kaulaa, puristaen ohjia sormiensa välissä. Hevoset olivat pian rinta rinnan, kavioiden jyly oli kuin ukkonen vasten ruohotasankoa ja varmaan jokainen pikkueläin vilisti turvalliseen koloonsa, kuullessaan kavioiden jylyn. Vaikka hevosia oli vain kaksi, oli varmasti helppo kuvitella, miten pelottavalta näytti, kun kokonainen rintama isoja, voimakkaita eläimiä tuli kohti kuin kävelevä muuri. Rohendironista tämä oli aina ollut hevosen todellista kauneutta, todellista olemassa oloa ja luontoa. Saada juosta silmän kantamattomiin jatkuvalla arolla, välittämättä mistään muusta maailmassa tapahtuvassa. Rohendiron katsahti hieman Fareosta ja hymähti. Hänellä tosiaan oli mahtava, voimakas ori allaan. Tuulitanssija saattoi olla pienempi ja lyhyempi, eikä sen askellus ollut yhtä pitkä, mutta se oli vikkelä kintuistaan ja nähdessään orin vierellään, sen päättäväisen katseen, tammalle tuntui nousevan kilpailuvietti entisestään ja jopa Rohendironin yllätykseksi, nopeutti askeleitaan. Tamma ei tuntunut enää koskevan maata lainkaan, ainakaan Rohendiron ei tuntunut jalkojen ponnistavan voimaa tasangon ruohomerestä. Tämä se tosiaan oli elämää.

Vaikka Rohendiron olisi voinut jatkaa matkaa ties kuinka pitkälle, hän oli tyytyväinen, että maaliviiva häämötti edessä. Hän ei halunnut kummankaan hevosen uupuvan liikaa, vaikka antaisi kyllä varmaan Tuulitanssijan levätä hetken ja vaikka piehtaroida halutessaan. Kunhan nyt ensin pääsisi metsän reunaan asti. Kisa oli hyvin tasainen, molemmat hevoset toivat selvästi parhaita puoliaan esille kisassa, ja mitä tahansa saattoi vielä tapahtua, aivan viimeisillä metreilläkin, joten Rohendiron ei hehkuttanut voittoaan vielä. Sitäpaitsi, heidän olisi pakko hidastaa jo ennen maaliviivaa, sillä metsä oli täynnä puita, juuria ja runkoja, joiden seassa ei voinut laukata. Jos he hiljentäisivät vauhtinsa liian myöhään, hevoset saattoivat loukkaantua todella vakavasti, samoin tietty ratsastajat.

Viesti Ke Joulu 28, 2011 4:23

Aethon pärskähti valkean tamman noustessa sen rinnalle, ja pyrki lisäämään vauhtiaan kilpailuvietin viedessä mukanaan. Hetken aikaa se kulkikin samaa vauhtia vastakohtansa kanssa kuin olisi ollut tamman tumma varjo, joka eli omaa elämäänsä silkasta elämisen riemusta. Hevosta ei oltu kuitenkaan jalostettu juoksukilpailuun, ja se alkoikin pian ponnisteluistaan huolimatta jäädä auttamattomasti jälkeen. Fareos nojautui sen kaulaa vasten ja kannusti ratsuaan parhaansa mukaan, mutta mikään paitsi siivet eivät saisi oria juoksemaan siromman hevosen ohitse.

Loputtomalta vaikuttava ruohomeri päättyi lopulta horisontissa siintävään metsikköön, joka lähestyi nopeasti ratsujen kuroessa välimatkaa kiinni parhaansa mukaan. Aethon oli arojen lähestyessä loppuaan lähes hevosenmitan kilpakumppanistaan jäljessä ja se ojensi lihaksikkaan kaulansa pitkälle ja painoi korvansa niskaa vasten yrittäessään pienentää välimatkaa. Se ylitti epätasaisen kohdan pidemmällä askeleella ja protestoi sitten päätään viskomalla kun ratsastaja pakotti sen hidastamaan, ettei kisa jatkuisi metsän uumeniin.
Fareos oli muiden lailla nauttinut täysin rinnoin vapaasta juoksusta ja tunsi sen päätyttyä virkistyneensä. Hän hyväksyi tappionsa totuttua nöyremmin, osittain koska vauhdin hurma oli huomattavasti kohentanut hänen mielialaansa, ja osittain koska piti hyvin epätodennäköisenä, että törmäisi voittajaansa kovin pian uudestaan, välttyen samalla maksulta, niin vähäpätöinen kuin se olikin. Kyse oli periaatteesta.

Aethon pukitti kärsimättömänä jouduttuaan pysähtymään juuri päästyään kunnolla vauhtiin ja ravisti tuulen tuivertamaa harjaansa. Fareos pyyhkäisi oman kuontalonsa kasvoiltaan myötäillen tottuneesti hevosensa oikkuiluja ja suoristautui, kääntyen pidemmän haltian puoleen.
Nopsa hevonen sinulla, se minun on ikäväkseni myönnettävä. Onko sillä nimeä?

Viesti La Joulu 31, 2011 3:30

Rohendiron todella tunsi elävänsä, Tuulitanssijan laukatessa yli tasangon. Tämä oli niitä pieniä, kouluttajan iloja, jotka säilyivät muistossa pitkään kisan jälkeenkin. Rohendiron ei ollut katsonut taakseen, mutta oli huomannut ison orin jäävän jälkeen sirosta tammasta. Se oli kuitenkin juossut loistavasti, Fareos oli kouluttanut ratsunsa todella hienosti. Kun kisa oli alkanut, metsän reuna tuntui olevan todella kaukana, mutta äkkiä se olikin aivan edessä ja Rohendiron alkoi hiljentää vauhtia. Laukka-askel muuttui lyhyemmäksi ja rauhallisemmaksi pikkuhiljaa, mutta Tuulitanssija alkoi pukitella hieman, välillä potkien takajalkojaan hyvinkin korkealle. Se ei selvästi olisi halunnut kisan loppuvan aivan vielä ja intoa puhkuen tamma pyöri ympyrää, hidastettuaan askeleitaan raviin. Rohendiron nauroi ääneen, osoittaen hyvää mieltään ja ehkä myös vähän voitonhuumaa. Voitto ei ollut hänelle tämän kisan pointti alunperinkään, vaan ihan puhdas, yksinkertainen ilo laukata yli tasangon. Tuulitanssijaa oli lähes mahdoton saada pysähtymään ja vetämään henkeä, mutta lopulta Rohendironin ohjasotteet tuottivat tulosta ja tamma jäi seisomaan paikalleen, pärskähtäen äänekkäästi. Se painoi päätään hieman alemmas, kuin vihdoinkin tajuten, että oli pikkuisen uupunut. Rohendiron taputti tamman kaulaa ja nosti sitten kateensa Fareokseen.
"Tuulitanssija. Nuori tamma, opettelee vasta olemaan ratsu. Ja tuo sinun orisi on hieno hevonen myös, upea rakenne. Voisin ehkä joskus käyttää sitä siitokseen?"
Rohendiron valitsi varsojen vanhemmiksi vain parhaimpia hevosia, eikä hän huvikseen pyytänyt saada lainaksi Fareoksen oria. Se toisi uutta verta.
"Tietysti maksaisin korvauksen siitä, kunhan sinä myös maksat palkintoni."
Rohendiron lisäsi nopeasti ja nauroi sanojensa päätteeksi.

Laukkapätkän jälkeen oli jotenkin aina hyvin hidas tunne, sellainen, että koko maailma liikkui aivan liian verkkaisesti. Joten Rohendironistakin tuntui, että hän oli ollut hiljaa ikuisuuden, vaikka oli ollut puhumatta vain muutaman minuutin. Sinä aikana Tuulitanssija oli saanut voimiaan takaisin, sen hengitys oli tasaantunut ja tamma alkoi uudelleen olla kiinnostunut seurassaan olevasta orista.
"Minne olet jatkamassa tämän jälkeen?"
Rohendironia ei haittaisi, vaikka he menisivät samaan suuntaan, mutta hän epäili Fareoksella olevan aivan omat suunnitelmansa matkan jatkamiseksi.

Viesti To Tammi 05, 2012 1:03

Railakkaan laukkaamisen jälkeen niinkin tottelevaisen ja pitkähermoisen hevosen kuin Aethonin oli vaikea asettua aloilleen, ja toisen hevosen yhtäläinen rauhattomuus piti sen intoa yllä. Fareos piti ratsuaan turhan suuressa arvossa antaakseen sen juosta täyttä vauhtia huvin vuoksi, eikä hevonen olisi halunnut lopettaa ylimääräisen energiansa purkamista. Se esitteli polleasti kehuttua rakennettaan tepastellessaan paikallaan kaula kaarella, pärskähdellen itsekseen.

Fareos oli aivan yhtä hyvillään ratsunsa saamista kohteliaisuuksista kuin eläin oli juoksusta, ja Rohendironin tarttuva nauru kirvoitti vastaavan mustan haltian omilta huulilta. Synkästä naamasta, joka hetkeä aiemmin oli toivottamassa pidempää haltiaa Helvetin kahdeksannelle piirille, ei olisi äkkiä uskonut lähtevän moista ääntä. Eikä se nytkään kestänyt kauan.
Vai niin! Mikäpä siinä, rintamalta ei kuulu mitään uutta. Pidä hyvänäsi.
Arvokkaan eläimen jättäminen tuntemattoman käsiin ei olisi tavallisemmin tullut kuuloonkaan, mutta Fareos tunnisti hyvän eläimenkäsittelijän ja uskoi voivansa luottaa ratsunsa hevoskasvattajan huostaan.
Vähennä voittosi palkkiostani, ellemme tapaa sitä ennen.

Haltia nyökkäsi metsään päin toisen esittäessä jatkokysymyksen.
Tuonne. Hänenkin puheliaisuudellaan oli rajansa. Vaikka hänen kielteiset tunteensa pidempää haltiaa kohtaan olivatkin lientyneet, hän ei ollut muuttunut sen sosiaalisemmaksi eikä halunnut päätyä tilanteeseen, jossa heillä olisikin sama matka.
Fareos liukui alas ratsunsa vahvasta selästä ja suki kädellään karvoja suoraksi sen minkä pystyi.
En tiedä tarvitsetko hevostani nyt heti, mutta vie mukanasi silti. Luotan siihen, ettet pyri varastamaan sitä. Hänen silmissään pilkahti puheen viitatessa aiempaan syytökseen. Jätä Aethon haltiakylään kun et sitä enää tarvitse, noudan sen sieltä kun tarvitsen itse. Kysy Idhrenionia.

Viesti Pe Tammi 13, 2012 3:06

Harvemmin Rohendironilla oli ollut niin hauskaa, kuin nyt. Hän todella oli nauranut, erikoista hänelle, mutta yllättävän rentouttavaa ja mukavaa. Nopea laukkapätkä ei ollut saanut haltiaa luiskahtamaan alas selästä, mutta Fareoksen sanat olivat enemmän ylletyksellisiä, kuin nuori ori.
"Oletko..oletko ihan tosissasi? Antaisit hevosesi lainaksi?"
Lause oli tullut Fareokselta niin rehellisellä ja tasaisella äänellä, aivan kuin Rohendiron olisi pyytänyt lainaksi tulentekovälineitä. Mutta selvästi tässä ei ollut kyse julmasta pilasta, Rohendiron tosiaan saisi käyttää siitokseen näin upeaa, vaikkakin sukutaulutonta, oria. Se toisi hyvän lisän hänen laumaansa ja varmasti jokunen suoksui maksamaan hopeakolikon tai pari, saadakseen käyttää näin hienoa hevosta astuttamiseen. Mutta Rohendiron olisi rehellinen, astuttamisesta tulevat voitot hän jättäisi syrjään, koska ori ei ollut hänen. Palkkio menisi suoraan Fareokselle. Rohendiron unohti melkein täysin kysymyksensä, mihin suuntaan Fareos jatkaisi matkaansa. Myös Rohendiron laskeutui hetkeksi alas, jolloin Tuulitanssija näytti huokaisevan helpotuksesta.
"Voit olla varma, että pidän hyvän huolen hevosestasi. Lupaan sen."
Rohendiron ojensi hiukan kättään ja silitti Aethonin turpaa. Tämä vaikutti lupaavalta.

Loppumatkan Rohendiron voisi ihan hyvin kävellä. Kun mukana oli sekä tamma että ori, oli parempi mennä jalkaisin.
"Ja jos tarvitset oria ennen kuin minä olen jättänyt sen, kysy nimeäni. Kylässä minut tunnetaan."
Rohendiron kuitenkin pitäisi mielessä tämän Idhrenionin varmuuden vuoksi, vaikka hän kyllä mielellään majoittaisi Aethonin vaikka kuinka pitkäksi aikaa.
"Seuraavan kerran kun tapaamme, tapaat toivottavasti myös muutaman varsan tai ainakin hevosestasi kantavaksi tulleen tamman."
Rohendiron hymähti aivan pikkuisen ja ystävällisesti.

Viesti To Tammi 26, 2012 1:23

Paino sanalla lainaksi. Hevoset olivat toki yleisiä kulkuneuvoja, mutta se ei tehnyt niistä sen halvempia. Aethon oli kokemattomuudestaan taistelukentillä huolimatta sattunut syntymään poikkeuksellisen hyvillä geeneillä, ja oli arvokas jo ylvään ulkonäkönsä puolesta, puhumattakaan rohkeasta luonteestaan. Vaikka Fareos oli sanonut luottavansa pidemmän haltian kykyyn pitää eläimestä huolta ja palauttaa se, oli silti sääli erota orista. Hän epäili muistavansa hevoskasvattajan nimen palatessaan ratsuaan noutamaan, mutta eiköhän pelkällä kuvailulla selvittäisi. Yksisilmäisiä hongankolistajia tuskin oli kovin montaa tavattavissa.

Hän sai Aethonilta kysyvän katseen ottaessaan pari lähtöä pohjustavaa askelta metsää kohti, mutta hevonen menetti kiinnostuksensa varsin nopeasti. Se näki ratsastajaansa muutenkin harvoin, ja nyt sen huomiota oli varastamassa oikein lupaava pikku tamma. Fareos pyyhkäisi kädellään vähättelevästi Rohendironin ennustuksille.
Se riippuu siitä, kuinka nopeasti palaan. Ajatus sotaratsun varsojen näkemisestä oli kieltämättä houkutteleva. Kenties hän tulevaisuudessa päätyisi ostamaan hevosensa jälkeläisen kun siitä aika jättäisi. Mikäli ylipäätään ostaisi uutta hevosta.
Tummaihoinen kallisti pohtivasti päätään mittaillen katseellaan toista miestä hevosineen.
Tämä oli varmasti yksi oudoimmista kohtaamisista, mitä minulle on pitkään aikaan sattunut. Sinun on paras osoittautua luottamuksen arvoiseksi.
Aethon pärskähti kuin pisteeksi omistajansa sanojen päätteeksi, tai ehkä vakuuttaakseen tumman kaksijalkaisen turhasta huolehtimisesta. Roherdiron oli kokenut hevosenkäsittelijä, mikä riitti mainiosti vakuuttamaan orin pitkän haltian turvallisuudesta. Fareos ei voinut kuin luottaa sekä voittajaansa että hevoseensa suunnatessaan kulkunsa metsään, yksin.


¤¤ Asdfasdfasdf! Anteeksi kesto ja kökköys. En osaa pelata muulla kuin kettuilevalla Fareoksella x.X Lopetin pelin omasta puolestani ennen kuin inspiraatio loppuu kokonaan, kiitän kovasti! ¤¤
Edellinen

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö