Suuri askelkin voi olla pieni.

Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Suuri askelkin voi olla pieni.

ViestiKirjoittaja tynnyri » 27 Maalis 2012, 12:07

Olf

Keväinen aurinko oli juuri painunut mailleen ja suuret lumihiutaleet pommittivat maata saaden sen taas vitivalkoiseksi. Lumihiutaleet olivat aivan mahtavan kokoisia ja hyvin märkiä möykkyjä, jotka piiskasivat arolla kulkijaa. Olf hyppelehti hyvin hassunkurisesti paikasta toiseen yrittäen väistellä taivaalta tipahtavia lumipalloja. Tosin väistely ei vain mennyt miten Olf oli suunnitellut, koska Olf näytti välillä sulavalta lumiukolta, ennen kuin hän hypähti taas väistääkseen.
"Olfin olisi pitänyt pakata laukkaansa myös peite mukaansa," Olf höpisi itsekseen. Olf tunsi itsensä huonoksi pakkaajaksi, mutta sitten hän ryhdistäytyi asiaansa. "Olfin pitää etsiä apua, muuten tästä ei tule mitään!" Olf sätti itseään pienuudestaan.

Sitten Olf jatkoi harhailua, kunnes hän löysi pienen talon, jonka pihalla kasvoi vaahtera. Olf päätti mennä koputtamaan oveen. 'Toivottavasti joku olisi kotona' Olf toivoi hartaati ja hyppelehti puolelta toiselle
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja vanttu » 27 Maalis 2012, 15:51

Elspeth Fuchs

Elspeth oli juuri istahtanut pöydän ääreen aikeissa käydä syömään. Hän oli jo valmistanut herkullisen lihaleivän ja kaapista löytyi myös vähän kotitekoista olutta. Keittiössä oli pieni ikkuna josta näki ulos. Oli tosin jo melko pimeää, mutta saattoi silti huomata säätilan muuttuneen. Aiemmin päivällä paistanut aurinko oli vetäytynyt jonnekin pilvipeitteen taakse ja ilman olivat vallanneet suuret lumihiutaleet. Onneksi kaikki päivän työt oli jo hoidettu. Dax, Elspethin paimenkoira, nukkui nurkassa. Se ei välittänyt ulkona tapahtuvasta niin kauan kun se ei koskettanut sitä itseään tai Elspethiä.

Elspeth sai ruokailunsa valmiiksi ja päätti lähteä vielä tarkistamaan että kaikki on kunnossa tallissa. Hän sytytti pienen lyhdyn ja veti takin niskaansa. Dax valpastui heti ja tassutteli hänen luokseen. Elspeth avasi oven ja he astuivat ulos koleaan kevätiltaan.

Tallille johtava polku oli liukas vastasataneesta märästä lumesta. Elspeth oli kuulevinaan jotain ääniä metsän suunnalta, mutta ei viitsinyt vaivautua kiinnittämään niihin mitään huomiota. Koira seurasi tiiviisti hänen kannoillaan kuten aina. Se ei erityisesti välittänyt mistään muusta kuin Elspethistä.

Tallissa kaikki oli kuten tavallista. Velvet (suuri punaruunikko hevonen) seisoskeli rauhassa karsinassaan. Elspeth ei viitsinyt häiritä sitä kummemmin ja päätti lähteä takaisin sisälle.
Paluumatkalla Dax lähtikin hölkkäämään Elspethin edelle. Lähestulkoon ovelle päästyään se äkkiä pysähtyi varautuneesti ja heilautti häntäänsä. Elspeth käski koiransa maahan ja käveli lähemmäs. Hän huomasi maanrajassa pienen, märän otuksen. Tarkemmin katsoessaan Elspeth tunnisti otuksen tontuksi. Ainakin hän epäili sen olevan tonttu, hän ei nimittäin ollut ikinä nähnyt tonttua.
Se näytti olevan kylmissään ja todellakin aivan läpimärkä.
"Hei, haluaisitko tulla sisälle? Vai millä asialla oikeastaan olet täällä?" Elspeth uteli tontulta.
Viimeksi muokannut vanttu päivämäärä 27 Maalis 2012, 16:48, muokattu yhteensä 1 kerran
vanttu
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 27 Maalis 2012, 16:47

Olf

Olf oli koputellut mukavan tovin oveen, muttei kukaan tullut avaamaan. Olf oli odotellessaan miettinyt kukahan täällä asuu. Olfia hieman pelotti se että joku avaisi oven ja se ettei ovea avattaisi. Olf oli tuntenut koko matkan ajan hyvin kummallista epämukavuutta, ihan kuin joku salapeiräinen olisi vaaninut häntä. Vaikka Olf ei tuntenut tällä reissulla itseän turvatuksi, silti hän halusi jatkaa löytääkseen kauan haluamansa avaimenvaluohjeen, jonka piilopaikasta tämä oli kuullut.
Kun Olf oli kuullut tästä ohjeesta, Olf oli erittäin innoissaan, että tämä oli tarjonnut tapojensa vastaisesti kierroksen kantapaikassaan ja juonut päänsä niin täyteen, että reissua oli pitänyt siirtää viikolla eteenpäin. Nyt Olf tarvitsi apua jatkaakseen matkaansa ja kaikki apu kävisi tällä hetkellä, tälle viluiselle ja nälkäiselle tontulle.

"Kun Olf saisi ohjeen, Olf voisi tehdä Cryptin kestävimpiä, keveimpiä ja kauneimpia avaimia," Olf suunnitteli ääneen lämmitelläkseen. Äänestä olisi kuullut Olfin rakkauden avaimia kohtaan, jos joku olisi ollut kuuntelemassa.
Yhtäkkiä Olf huomasi karvaisen koiran tulevan tätä kohti. Olf oli aivan liikkumatta ja katsoi koiraa niin tarkasti, ettei huomannut koiran perässä tulevaa tyttöä, joten Olfille tuli yllätyksenä tytön kysymys, jossa tämä oli juuri pyytänyt Olfia sisään ja udellut Olfin tarkoitusperiä. Olf katsoi hetken hiljaa tyttöä, jonka nimestä Olfilla ei ollut mitään tietoa. Vakavin silmin Olf huomasi sarvet tytön päässä, joita Olf katsoi uteliaana. "Tytöllä on kauniit sarvet, niistä saisi hyvän mallin uuteen avaimeen," Olf sanoi tytölle kohteliasuutena. Sitten hän vielä jatkoi vastatakseen toisen esittämiin kysymyksiin. "Anteeksi häiriö, mutta jos neidille sopii tulisin lämmittelemään ainakin hetkeksi ja haluaisin samalla kysyä neuvoa. Olf olisi kiitollinen, jos kuuntelisitte." Olf kumarsi puheenvuoronsa jälkeen ja aivastus tuli heti sen perään.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja vanttu » 27 Maalis 2012, 17:55

Elspeth Fuchs

Elspeth tarkkaili tonttua odottaen vastausta. Tontun ilme oli kevyesti yllättynyt,samalla Elspeth tajusi ettei ollut edes esitellyt itseään. Tietysti yllättynyt hän oli itsekin. Harvoin kukaan tähän aikaan uskaltautui tänne asti tulemaan, Elspeth nimittäin asui hieman syrjäisessä paikassa. Varsinkaan kukaan ventovieras.
Tonttu ei ollut vieläkään vastannut. Elspethia se kevyesti ihmetytti, itse kun oli melko sanavalmis. Hän kuitenkin antoi tontulle aikansa ja ajatteli lievän hitauden johtuvan sen ruumiiseen hiipivästä hypotermiasta tai jostakin vastaavasta kylmänkankeudesta. Tonttu tarkasteli häntä hyvin tarkkaan. Elspeth huomasi sen katseen kiinnittyvän hänen sarviinsa. Tietysti, Elspeth ajatteli. Jos hän ei ollut ikinä nähnyt tonttua, niin tuskin tonttukaan oli ikinä nähnyt hänenlaistaan. Eihän hän itsekään ollut. Elspeth kävi pohtimaan, olisiko kohteliasta kumartua jotta tonttu voisi paremmin häntä katsoa omalla tasollaan, mutta silloin se vihdoin avasi suunsa.

Tonttu mainitsi jotain hänen sarvistaan, jotain jonka pystyi ymmärtämään monellakin tapaa, mutta Elspeth halusi uskoa että se koitti olla kohtelias.
"Kiitos, ystävä. Toivottavasti et kuitenkaan halua niistä avainta tehdä, mutta sarviavaimen voisin itsekin haluta", Elspeth vastasi ystävällisesti. Sitten tonttu vastasi myöntävästi hänen kutsuunsa. Elspeth avasi oven ja ohjasi tontun sisälle. Samalla hän esitteli itsensä.
"Minä olen Elspeth Fuchs, voit sanoa Elspethiksi. Sarvet minulla on aina ollut mutta kerro toki jos olet joskus nähnyt jonkun muunkin kenellä on sarvet."
Tonttu näytti kovin viluiselta ja aivasteli aina välillä. Elspeth meni etsimään kaapista vilttiä koettaen valita mahdollisimman pienen. Hän kutsui tontun pieneen, mutta kodikkaaseen olohuoneeseensa ja antoi tälle viltin. Seuraavassa hetkessä hän oli jo keittiön kaapista kaivamassa olutta ja kaatoi sitä pieneen tuoppiin. Hän otti kaapista myös lihakimpaleen, laittoi sen lautaselle ja kiikutti kaiken pöydälle tontun eteen. Viimeiseksi hän riisui takin yltään ja kohensi hieman takassa loimuavaa tulta.
"Toivottavasti maistuu. Voin etsiä sinulle myös kuivia vaatteita jos haluat, mutta en ole varma onko minulla tarpeeksi pieniä.." Nyt Elspeth istahti itsekin tuolille vastapäätä tonttua. Ja jäi odottamaan tämän reaktiota.
vanttu
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 27 Maalis 2012, 22:16

Olf

Olf näki sielujen silmin avaimen, johon hän voisi upottaa upeita sarvikuviota ja sen muoto olisi kauniin vänkyrä. Mutta sitten Olf työnsi ajatuksensa takaisin tähän hetkeen, koska tyttö ohjasi märän Olfin sisemmälle, joka täytti Olfin tämän hetkiset unelmat eli sisällä oli kuivaa, lämmintä ja kotoisen näköistä. Olf näytti pienen hymyn, kun tyttö esitteli itsensä Elspethiksi. "Olen kyllä joskus tuntenut toisen Elspethin, mutten noin kaunista. Saanen sanoa teillä aivan upean kauniit sarvet," Olf sanoi pieni innostus silmissään. "Ja ainiin olen O Asa, mutta mieluusti tottelen nimeä Olf." Olf lisäsi ja siirtyi istuutumaan sohvalle lepuuttamaan jalkoja.

Elspeth oli tarjonnut Olfille vilttiä, jonka tämä otti mielellään vastaan. Olf nuuhkuhti viltistä nousevaa rauhoittavaa tuoksua. Olfille tuli mieleen vanhoja, lempeitä muistoja, kun tämä oli saanut tehtyä oman tupansa.
"Voi Olfin nuoruutta," Olf huokaisi itsekseen ja venytteli jäseniään. Olf otti sitten erittäin hyvä asennon, joka siis tarkoitti puolimakaavaa istuntaa viltin alla. Olf jatkoi nuuhkailuaan ja haistoi oluen hennon tuoksun, joka toi tälle veden kielelle. Sitten Olfin nenän eteen ilmestyi sillä hetkellä Olfin mielestä maailman herkullisimman näköinen lihaleipä. Olf vilkaisi tyttöä, joka oli juuri kohentamassa tulta, sitten Olf otti pikaisesti käteensä leivän ja rupesi mussuttamaan leipään onnen kyyneleet silmissään. "merhkuhlishta," Olf sanoi ruoka suussa ja nyökkäsi Elspethin vaate-ehdotukselle. Kuivat vaatteet olisivat kyllä poikaa, vaikka ylisuurina, kunhan olisi kuivat ja lämpimät.

"Anteeksi, kun tulin näin ouskan takaa, mutta Olfia palelsi hyvin paljon ja tarvitsisin pientä neuvoakin, jos sopii kysyä," Olf sanoi ja siemaisi suuren kulauksen herkullista olutta.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja vanttu » 27 Maalis 2012, 23:22

Elspeth Fuchs

Elspeth katseli sohvalla istuvaa tonttua, joka onnellisena mässytti leipää ja siemaili olutta. Hän oli juuri esitellyt itsensä Olfiksi. Olf oli maininnut tuntevansa toisenkin Elspethin, mutta se ei häntä suuremmin ihmetyttänyt. Elspethin nimi oli ehkä harvinaisempi, mutta hetken hän oli jo toivonut että salaperäinen vieras olisi kertonut tuntevansa jonkun hänen rotuisensa. Olfin kehuessa hänen ulkonäköään hän hymyili sievästi ja kiitti kauniisti, mutta huomasi tontun olevan enemmän kiinnostunut hänen sarvistaan kuin mistään muusta.
Elspeth oli aikeissa jutella lisää tontulle. Olfin suu kuitenkin vaikutti olevan sillä hetkellä niin täynnä ruokaa, että Elpeth uskoi ettei se kykenisi puhumaan. Niinpä Elspeth lähti etsimään aiemmin lupaamiaan kuivia vaatteita.
Vaatehuone oli olohuoneenkin ohi kulkevan käytävän päässä. Siellä Elspethillä oli kaikkea päällepuettavaa omista vaatteistaan hevosen satulaan. Tongittuaan hetken aikaa hän löysi muutamia vaatekappaleita, joita oli varmaankin käyttänyt lapsena ja sittemmin jättänyt säästöön. Hetken Elspeth piteli kädessään juuri Olfin kokoiselta vaikuttavaa potkupukua, mutta päätti kuitenkin jättä sen kaappiin. Paita jonka hän valitsi, oli tummanruskea lämpöinen villapaita. Housuiksi löytyivät mustat pussihousut.
Näiden vaatekappaleiden kanssa hän palasi olohuoneeseen ja asetti ne pöydälle Olfin eteen.
"Toivottavasti ruoka maistui. Onneksi minulla sattui olemaan sitä sinullekin", Elspeth jutteli tontulle. Hän lähti hakemaan keittiöstä vielä kannullisen vettä ja pari kuppia. Olutta hän ei uskaltanut enää tuoda, koska pelkäsi että tonttu sammuisi sen siliän tien eikä ehtisi vieläkään kertoa asiaansa.
vanttu
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 28 Maalis 2012, 08:30

Olf

Olf yritti kaikin tavoin nauttia leivästään, joten hän pureskeli oikein hitaasti ja maistellen jokaista suupalaansa. Olf katsoi Elspethin menoa arvoiden toisen kokoa, nyt Olf huomasi syyn miksei hänen ei tarvinnut ihan taittaa niskojaan nähdäkseen tytön kasvot. Elspethän ei ollut kauhian pitkä, vaan Olfista oli ihanaa nähdä hieman lyhyempi henkilö. Olfin alituinen alemmuuskompleksi pituudesta pienini kahdeksellakymmenellä prosentilla.

Kun Elspeth oli hakemassa, ainakin Olf oletti niin, Olfille vaatteita, Olf siemaisi lopun oluen huiviinsa ja suki partaansa samalla miettien miten muotoilisi kysymyksensä niin ettei tämä vieraanvarainen henkilö kyselisi tontun tarkoitusperiä. Eihän Olfin tarkoitusperät mitään ihmeempiä olleet, mutta Olf mieluusti piti ne silti itsellään, koska ei tuntenut tyttöä vielä kunnolla.

Elspeth toi Olfille lämpöisen näköisen paidan ja sopivan oloiset housut puettaviksi. "Kiitos ruuasta, se oli maittavaa ja sitä oli riittävästi. Maksan kyllä takaisin," Olf vastasi Elspethille, joka oli juuri toivonut ruuan maistuneen. Olf mietiskeli, että hän tulee näkemään leivästä suloisia unia. Oli se niin maukasta, Olf huokaisi mielessään.
Olfin mietiskelyn aikana Elspeth oli hävinnyt taloon, joten Olf päätti vaihtaa nopsaan kuivat päälleen. Niinpä Olf teki tonttujen maailmanmestaruuden vaatteiden vaihdossa, koska sekuntti sen jälkeen , kun Olf oli noussut seisomaan, oli jo puolet tämän märistä vaatteista pois päältä ja toisen sekunnin jälkeen Olf oli pukemassa Elspethin antamia vaatteita. Kolmannen sekunnin kuluttua Olf oli jo täysissä pukeissa ja sitten hän rupesi laittamaan vaatteitaan kuivamaan, joka oli yllättävän hankalaa, koska villapaidan hihat olivat ylipitkät ja housujen lahkeet olisi pitänyt aluksi kääriä, ennenkuin lähtisi kulkemaan pitkin olohuonetta. Joten Olf tunsi kuinka vetovoima halusi tämän tarkempaan tutkintaa lattian kanssa. Tömps! Ja Olf makoili lattialla. "Uuh! Olfin polvi." Olf parahti kivusta ja kierähti selälleen maha-asennosta.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja vanttu » 28 Maalis 2012, 14:40

Elspeth Fuchs

Elspeth palasi vesikannun kanssa ja löysi Olfin kieriskelemästä lattialta. Ilmeisesi se oli kompastunut lahkeisiinsa ja nyt se valitti, sitä varmaan sattui.
"Mitä sinulle sattui? Olisi pitänyt sittenkin tuoda se potkupuku", Elspeth huolehti. Hän laski vesikannun ja kupit pöydälle ja auttoi tonttua nousemaan. Lattialla olivat myös mytyssä sen vanhat märät vaatteet.
"Minä voin kyllä laittaa nuo kuivamaan, älä sinä huolehdi. Ota vaikka vettä."
Elspeth lähti viemään vaatteet eteissä olevalle kuivausnarulle. Pieni paita, nahkaliivi ja housut kaikki vierekkäin.
Sarvipää palasi olohuoneeseen ja istahti jälleen. Häntä kiinnosti vallan kauheasti millä asialla tonttu täällä kulki. Se tarvitsee oman aikansa. Älä painosta sitä. Anna sen edetä omaan tahtiinsa, hänen ajatuksensa toistelivat. Hän mietti, mitä voisi vielä tehdä Olfin hyväksi. Ei hän aina näin vieraanvarainen ollut, mutta jokin tässä tontussa sai Elspethin tuntemaan halua auttaa sitä. Ehkä se oli tontun pienikokoisuus. Loppujen lopuksi olihan tonttukin rotuna harvinaisempi, vähän kuin hän itsekin. Dax tuli makaamaan hänen jalkoihinsa. Sekin katseli Olfia kummissaan, mutta ei selvästikään osannut epäillä pikkumiestä uhkaavaksi.
"Vaatteet eivät taida olla aivan sopivat, mutta kai ne kelpaavat kunnes omasi kuivavat. Saat tietysti viettää yösi täällä jos sinulla ei ole muita suunnitelmia. Voit nukkua sohvalla tai voin tietysti etsiä laatikonkin, jos pidät pienemmästä nukkumapaikasta", Elspeth jutteli.
"Mutta minua kyllä kovasti kiinnostaisi miten sinä tänne olet päätynyt? Ei toki ole pakko kertoa, mutta voit todellakin luottaa minuun. Saatan olla puhelias, mutta harkitsen silti sanani tarkkaan enkä lörpöttele muiden asioita eteenpäin." Elspeth oli jo aiemmin huomannut tontun silmissä pienen epäilyksen, mutta toivoi että he voisivat päästä siitä eroon ja puhua kunnolla, ystävinä.
vanttu
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 28 Maalis 2012, 19:21

Olf

Olfin onneksi Elspeth tuli auttamaan tontun ylös, ettei tämän tarvinnut sentään kauan kieriä lattialla. Ei Olfille tullut mieleen nousta itsekseen, koska tämä oli aika kovaa jusauttanut polvensa lattiaan. Harvemmin Olf valitti kivusta kova äänisesti, kyllä toki hän itsekseen mutisi, että oho sormi murtui tai tulikuuma metallinpala tipahti hänen paljaalle kädelleen. Nyt Olf oli vilustunut ja kylmissään, jolloin pieni kipukin tuntui sietämättömältä.
Kun Olf pääsi ylös Elspeth puhui jostain potkupuvusta ja pieni puna kohosi Olfin kasvoille. "Öh.. Olf vain löi polvensa.. Ja kyllä nämä kelpaa oikein hyvin," Olf sanoi vakaalla äänellä, vaikka tätä hieman nolotti. Kyllä ymmärrä, että se olisi sopivan kokoinen, mutta olisi nolottavaa olla jossain potkupuvussa, Olf ajatteli mielessään.

Olf katseli, kuinka hänen vaatteensa miltei ammattitaitoisesti vietiin lattialta kuivumaan. Vaikka Elspeth oli tarjonnut vettä, Olf päätti olla ottamatta sitä koska halusi ilmaista vihdoin asiansa. Mutta Elspethin ystävällisyys lämmitti Olfin sydäntä, varsinkin kun tälle tarjottiin yöpaikaa.

Olf kuunteli metrin pituisen tytön puhetta, joka sai Olfin luottamaan tähän enemmän, muttei vielä täysin luottanut Elspethiin. Olf nyökkäsi Elspethille vähemmän vakavalle ilmeellä.

"Niin, Olfin asia. Olen ollut hieman hitaalla tuulella, kun en ole vieläkään kerrennyt kertoa asiaani, vaikka juuri sen takia tulin koputtelemaan kauniin nuoren neidon ovelle. Olf on kuullut, että hänen kauan haaveilemansa tavara olisi solan toisella puolella. Ja Olf ei jaksa kulkea jalan sinne. Pienuudesta on välillä huomattavia haittoja. Mutta niin minulla olisi kysymys. Tiedätkö sinä yhtään henkilöä tai hevosta tai jotain jolla pääsisi solalle ja takaisin? Tämä tavara olisi minulle hyvin tärkeä," Olf kertoi tiiviisti ajatuksensa varsin lyhyeen puheenpätkään. Sitten Olf katsoi kiinnostuneena Elspethiin, jos tältä irtoaisi hyviä neuvoja.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja vanttu » 28 Maalis 2012, 21:49

Elspeth Fuchs

Monia ajatuksia risteili hänen pääsään. Tonttu oli kovin kohtelias. Samalla se oli kertonut varsin kiinnostavan ehdotuksen. Niin kauan kun se olikin ollut vähäpuheinen, niin nyt Olf puhui kerralla niin paljon että Elspeth vallan yllättyi.
"Käyn itse usein solan toisella puolella, työpaikkani on nimittäin siellä. Ja minulla on myös hevonen", hän vastaili. Ei voinut väittää etteikö Elspeth olisi halunnut tietää mikä tuo tavara oli jota tonttu niin kovasti tavoitteli. Hän onnistui kuitenkin olemaan ajattelematta sitä sen enempää ja keskittyi ennemminkin Olfin varsinaiseen kysymykseen.
"Tunnen toki muitakin täältä lähiseuduilta, jotka pystyisivät sinut sinne kuljettamaan, mutta en voi taata etteikö heitä alkaisi kovastikin kiinnostamaan tuo sinun aarteesi. Parhaaseen ystävääni, erääseen haltiaan voisit todellakin luottaa, mutta hän asuu melko kaukana täältä. Itse en ole kovin kiinnostunut muiden päämääristä tai tarkoitusperistä, ja minusta sinä vaikutat todella vilpittömältä. En yleensä ole aivan näin ennakkoluuloton varsinkaan sota-aikaan, mutta uskon että sinulla on hyvä suunnitelma. Siksipä haluaisinkin mieluiten auttaa sinua itse", Elspeth totesi. Odottaen tontun vastausta hän jäi miettimään omaa elämäänsä. Jo muutaman vuoden se oli tuntunut kulkevan samaa vanhaa rataansa, vailla pienintäkään muutosta. Hänen asuinpaikkansa lähistössä sota ei kummemmin näkynyt, ja matkoillaan haltiakylään tai vuorten taakse Nahor -kylään hän valitsi turvalliset reitit. Ystävät olivat ystävällisiä kuten ennenkin, mutta kuitenkin tuntui kuin jotain puuttuisi. Siksipä tämä uusi tuttavuus tuntui kuin piristysruiskeelta hänen elämäänsä, ja hän toivoi että tämä olisi jonkin uuden elämänvaiheen alku ja jotain kiinnostavaa tapahtuisi. Ehkäpä hän oli hieman tylsistynyt.
vanttu
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 29 Maalis 2012, 14:03

Olf

Jo Elspethin ensimmäinen lause sai Olfin miltei liekkeihin, siis hän innostui siitä, että hänellä oli mahdollisuuksia päästä solan toiselle puolen. Olf tarkkaili Elspethia, kun tämä selitti jostain ystävistään, jotka voisivat myöskin viedä Olfin solan luo, mutta jotenkin Olf tunsi ajatuksissaa Elspethin turvallisimmaksi vaihtoehdoksi jo tytön koon tähden. Ja tietysti Olf aikoi olla valppaana, eihän pieni tonttu voinut luottaa aivan tuntemattomiin, vaikka nämä olisivat vieraanvaraisia.

Olfin mietiskellessä asiaa kunnolla, ennenkuin vastaisi lopullisesti, vaikka Olf oli jo hylännyt Elspethin ystävät, tämä katseli hieman ympärilleen ja tunsi itsensä turvatuksi. Hmm... tämän huone olisi täydellinen paikka minun avaimille. Varsinkin sota-aikana tälläinen yllättävä piilopaikka olisi erittäin täydellinen. Olfin ajatukset harhautuivat taas hänen rakkaisiin avaimiinsa, joita oli yksi huoneellinen.
Sitten Olf puhkaisi haaveensa ja palasi tähän hetkeen vastaamaan Elspethille.
"Elspeth, saanko kysyä yhden kysymyksen? Haluaisin varmistaa pienen yksityiskohdan," Olf aloitti ja jatkoi heti perään, kun oli saanut happea keuhkoihin. "Niin Olfin kysymys, mitä mieltä olet ihmisistä?" Olf tarkensi katsettaan ja oikaisi ryhtiään nähdäkseen Elspethin oikean reaktion tähän kysymykseen.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja vanttu » 29 Maalis 2012, 16:50

Tonttu vaipui taas ajatuksiinsa. Niin teki Elspethkin. Nyt oli ensimmäinen hetki, jolloin hän ehti oikeastaan ajatella Olfin ehdotusta. Oikeastaan se kuulosti todella hyvältä. Hän haluaisi mielellään lähteä itse. Jo muutaman viikon hän oli joutunut pysyttelemään kotipiirissään. Vaikka kevät oli jo pitkällä, siltä ei kyllä juuri nyt vaikuttanut. Lunta vain tuli yhä lisää ja tuulikin oli ollut melkoinen. Nyt sää saattaisi kuitenkin olla muuttumassa, tämä päivä oli jo näyttänyt sellaisia merkkejä. Velvetkin varmasti nauttisi vähän pidemmästä matkasta pitkästä aíkaa.

Kun Olf jälleen avasi suunsa, Elspeth melkein säikähti. Nyt se halusi yllättäen tietää hänen suhtautumisensa ihmisiin. Ihmiset. Ne toivat hänen mieleensä kirpeitä muistoja. Niin hyviä kuin huonojakin. Toivottavasti tuo tonttu ei ole ihmisten puolella. Entä jos hän onkin joku vakooja, joka etsii ihmisille jotain tärkeää apuvälinettä sotaan haltioita vastaan? Siinä tapauksessa en ainakaan auta häntä. En halua mitään sellaista. Elspethin ajatukset juoksivat.
"...se on hyvä kysymys. Itse asiassa minun olisi sitä heti pitänyt kysyä sinultakin, ennen kuin lupasin mitään. En erityisemmin pidä ihmisistä. Oikeastaan lainkaan. Jotkut ihmisluonteet saattavat olla minullekin mieluisia, mutta sodassa he ovat käyneet niin röyhkeikisi ja arvaamattomaksi etten voi ola kuin heitä vastaan. Voin kertoa, että isäni oli ihminen. En häpeile sitä eikä se ole mikään salaisuus. Nyt hän on toki jo kuollut. Mutta nykyään ihmiset ovat erilaisia, julmia. En voi sietää heitä. Siispä jos olet ihmisten puolella, en voi auttaa sinua enkä voi suositella ketään muutakaan. Sen verran suvaitsevainen olen, että ystäväsi voin olla jollakin tasolla." Elspeth jäi odottamaan tontun vastausta. Nyt hän oli ensimmäistä kertaa heidän lyhyen tuntemisensa aikana hieman peloissaan.
vanttu
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 29 Maalis 2012, 18:35

Olf

Olf näki kunka tyttö hieman säpsähti hänen kysymystään ja ryhtyi heti kuvittelmaan, että Elspeth olisi ihmisten puolella, ihmisten rakastaja tai jotainmuuta ihmisiin liittyvää, jota Olf inhosi. Sitten tytön suu kävi tiuhaan tahtiin, joista joka sana sulatti Olfin varautuneisuutta pala palalta. Olfin katse muuttui pahoittelevaksi, kun Elspeth kertoi tämän isän kuolleen, mutta muuten hänen katse muuttui paljon elävämmäksi.
Kun Olf oli varma, ettei tyttö aikoisi sanoa enempää, niin hän purskahti helpottuneeseen ja miltei helisevään nauruun. Olf tunsi itsensä hyvin iloiseksi ja riehakkaaksi, muttei sentään lähtenyt hyppelehtimään ympäri olohuonetta, vaan jäi istumaan siihen missä hän oli.
"En todellakaan ole ihmisten puolella, vaikka minullakin on menneisyydessä yhteyksiä sinne puolelle. kuten ehkä huomasit minun silmäni yli menee arpi. Sen teki ihminen, joka kasvatti minut. En ole luottanut ihmisiin ainakaan viiteenkymmeneen vuoteen, joten ei huolta Olf ei ole ihmisten puolella. Juuri sen takia kysyinkin sinun kantaasi asiassa, koska jos olisit ollut ihmisten puolella, olisin tehnyt Olfin nopean tempun ja häipynyt nopeasti paikalta." Olf selitti nopeasti ja veti välillä henkeä, koska Olf halusi tarinoida Elspethille. "Joten niin olen hyvin hyvin tyytyväinen sinun vastaukseesi. Niin jos mitenkään haluat auttaa minua pientä poloista, länkisääristä tonttua löytämään kaipaamansa tavaraa. Olen valmiina kuin sotaan oltaisiin lähdössä. Mutta ei Olf ei lähde sotaan, Olf on kunniallinen avainseppä, joka tekee oveen, kuin oveen hyvän lukon ja avaimen, " Olf lopetti ja hymyili pienesti tytölle.
Puhuessaan Olf oli noussut ylös seisomaan ja ryhtynyt heiluttamaan käsiään selityksen tahtiin.
tynnyri
 

ViestiKirjoittaja vanttu » 29 Maalis 2012, 21:45

Elspeth näki kuinka ilme Olfin kasvoilla muuttui vähävähää hymyilevämmäksi ja lopulta se purskahti nauruun. Mitä se nyt nauraa, sanoinko jotain hauskaa vai huvittaako sitä suhtautumiseni asiaan, hän mietti. Sitten tonttu kävi yhtäkkiä puhumaan nopeasti ja huitomaan raajoillaan sellaista vauhtia, että Elspethistä tuntui kuin se olisi ollut jokin vieterillä vedettävä lelu joka oli juuri päästetty irti. Viestin sanoma kuitenkin rauhoitti häntä, paljonkin. Itse asiassa heidän menneisyytensä vaikuttivat melko yhteneviltä, molemmilla oli hyviä ihmiskokemuksia jotka olivat jossakin kohtaa kääntyneet huonoiksi. Ilmeisesti Olfkin oli haltijoiden puolella, ja se oli Elspethille tärkeää. Nyt tonttu kertoilikin jo itsestään, ja ilmaisi lähtevänsä mielellään matkaan yhdessä hänen kanssaan. Lisäksi se kertoi sodanvastaisesta asenteestaan, ja siinäkin kohdassa Elspeth yhtyi hänen mielipiteeseensä.

"Eiköhän se sitten ole sillä sovittu, minä autan sinua löytämään haluamasi ja sinä annat minulle vähän jännitystä elämään. Yön yli nukumme mutta jo huomenna on mahdollista lähteä matkaan, kunhan pakkaamme ja suunnittelemme ja muuta. Miltäs kuulostaa?" Elspeth jo innostui. Tonttu oli noussut seisomaan innostuksissaan, nyt nousi tyttökin. Niin kauan he kuitenkin olivat jo siinä jutelleet, että valaistuksena toimineet kynttilät olivat yksitellen palaneet loppuun vain yhden ollessa enää jäljellä. Takkatulikin oli sammunut ties milloin. Jos olohuoneessa olisi ollut íkkuna, olisi nähnyt kuinka ulkona oli jo yö.
vanttu
 

ViestiKirjoittaja tynnyri » 29 Maalis 2012, 22:28

Nopean selityksen jälkeen Olf hengitti rauhallisesti. Olf oli huomannut selityksensä alussa, että Elspeth oli hyvin kummissaan hänen naurunpuuskastaan, mutta Olf ei ollut voinut pidättää helpotustaan ja onneaa ulkona enempää. Ja olihan tytön sanat olleet suloisen kiivaita, kuin tämä olisi luullut Olfin olleen ihmisten puolella.
Olf päätti luottaa tähän pieneen sarvipäähän, joka oli ihailtavan suvaitsevainen, josta Olf tunsi pienen kateudenpuuskan, mutta työnsi sen heti pois ajatuksistaan. Tyttö oli juuri sopiva matkakumppani ja sen takia ei pitänyt miettiä liikoja pilatakseen jo noussutta matkatunnelmaa.

Elspethin varma vastaus lähdöstä myös innoitti lisää Olfin matkaan lähtöä, harvemmin naispuoliset oli noin itsevarmoja ja noin tehokkaita. Ainakin Olfin naapurin naikkonen empi jokaista asiaa ainakin puolituntia ja silti kävi kysymysässä mieheltään mielepidettä.
Topakka tyttönen, Olf mietti hymyillen ja nyökkäsi Elspethin sanoille.

"Se sopii vallan mainiosti. Olfillekkin lepo olisi hyvästä ja aamuvarhain on parempi lähteä, kuin näin iltamyöhänä," Olf myöttäili Elspethin sanoja ja huomasi huoneen hämärtyneen jo paljon, että se tarkoitti nukkumista.
Olf tunsi pitkästä aikaa niskakarvojensa nousevan yön takia, mutta tonttu peitti tämän pienoisen pelon. "Ajattel avaimia, Olf ajattele," Olf rohkaisi itseään vahingossa ääneen ja sitten tonttu käveli tytön luo ojentaen kättään. "Haluaisin, että puristaisimme käsiämme sopimuksemme vuoksi. Ja voisimme päättää monen aikaan lähdemme liikkeelle," Olf sanoi ottaen ohjia käsiinsä.
tynnyri
 

Seuraava

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron