Animals, animals everywhere! || Aksu!


Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4118

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ti Heinä 24, 2012 12:15

Animals, animals everywhere! || Aksu!

Atrevaux

Päivä oli lämmin, seesteinen, hyvin tyypillinen kesäinen päivä Cryptissä. Mutta vaikka päivä olikin lämmin, risteili taivaalla silti useampia paksumpia pilviverhoja, jotka kävivät silloin tällöin piilottamaan auringon taakseen joko kokonaan, tai vain osittain. Se sai päivästä myös paikoitellen mukavan viileän, mutta pääasiassa keli oli joittenkin mieleen ehkä turhankin hiostava ja ellei osannut hakeutua varjoon ja kitata nestettä säännöllisin väliajoin sisuksiinsa, sai taholleen vain huonon olon ja turhan päänsäryn.

Sää ei kuitenkaan monia haitannut, sillä siihen oltiin tavalla tai toisella totuttu.
Moisesta kuumuudesta ei kärsinyt tämäkään, joka vipelsi menemään pitkin kaupungin katuja, niillä tulvivassa väkijoukossa muitta mutkitta. Lucavi, tai oikeammin silmäpuoliseksi nulikaksi naamioitunut eliittikenraali Atrevaux, joka juoksi niin kuninkaan kuin omiakin asioitaan toimittamassa kaupungissa niinkin kutsutulla vapaa-ajallaan. Koska faunilla ei ollut parempaakaan tekemistä hämärässä, savuisessa luukussaan ollut ollut, oli hän lähtenyt suosiolla haukkamaan raitista ilmaa keuhkoihinsa. Vetänyt punaiset tohvelinsa jalkaan, poiminut pienen tarvittavat tavaransa sisältävän pussukkansa mukaan kera muutaman kirjeen ja lähtenyt marssimaan tuvaltaan kiireenvilkkaa asioitaan toimittamaan.

Lucavi tunnettiin hovin keskuudessa kuninkaan juoksupoikana, jonka takia tuon liikkeitä ei käyty sen kummemmin rajoittamaan, vaikka nulikka olikin. Illuusiohan se vain oli ja siinä missä Lucaa, koskivat samat säännöt myös tuon illuusion oikeaa kantajaa, Atrevauxia, joka oli jo turhan hyvin näinä satoina elinvuosinaan tyytynyt näyttäytymään kaduilla ennemminkin pentuna, kuin omana itsenään. Jättimäisen minänsä tuo tietenkin paljasti tietyissä tilanteissa, mutta fauni piti silti tärkeämpänä, ettei turhan moni tiennyt hänen oikeaa minäänsä. Ja niin ei totta vie tehnyt.
Nappula kiisi kaduilla. Pienenä väenpaljoudessa oli helppo pujotella aikuisten ohitse, olipa henkiä sitten kuinka paljon hyvänsä liikenteessä. Kun väki kuitenkin alkoi vähentyä ympäriltä, alkoi vaaleatukkaisen nuorukaisenkin matka ilmeisesti ontua. Vauhti nimittäin pysähtyi yllättäen kuin seinään Lucavin törmätessä johonkin.

Nappula kompastui, kaatui vasten maata pienen hiekkapilven nostattaen ja tipautti muutaman sinetöidyn kirjeen ja pussukkansa maahan siinä tohinassa. Pienen voivottelun ja yskinnän jälkeen Luca kävi vääntämään itsensä ylös maasta, katsahtaen nyt sitä, johon oli törmännyt.
Darius. Myös yksi eliittikenraaleista. Fauni ei käynyt arvailemaan millä tarkoituksella mies täällä liikkui, sillä se ei hänelle kuulunut. Eniten tuota kuitenkin nyt huvitti, ettei Haukansilmä saattanut toista, tosin naamioitunutta, eliittikenraalia tunnistaa ellei sitten jostain syystä ollut tietoinen Atrevauxin ja Lucan toisiinsa liittymisestä mutta tuskin. Tästä voisi repiä myöhemmin irti runsaasti hupia, josta tuo silmäpuoli ei välttämättä olisi niin yhtä mielissään, kuin tämä maagi.
Olen syvästi pahoillani, herra, Luca tyytyi nolona toteamaan pudistellessaan vaatteitaan hiekasta.
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14465

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Heinä 24, 2012 12:38

Darius Winder

Kokous oli päättynyt. Darius kävi astelemaan ulos tunkkaiseksi käyneistä sisätiloista, kaupungin kaduille. Raitis ilma teki hyvää, joskin näin kesällä ei ilmaa voinut millään ilveellä kutsua puhtaan raikkaaksi, virkistäväksi. Ei ainakaan näin kaupungissa, joka tuntui ylikansoittuneelta. Ainakin näin Dariuksen mielestä, joka oli tottunut harvempaan asutukseen ja omaan rauhaan.
Väkeä oli kauniina kesäpäivänä liikkeellä enemmän kuin tarpeeksi. Koska loppupäiväksi ei ollut tiedossa mitään ihmeellistä, oli Darius luvannut viettää aikaa Iriadorin kanssa. Niinpä kenraali kävi täysissä armoreissaan suuntaamaan kulkunsa kohden punapään olinpaikkaa. Tarkoitus oli lähteä yhdessä ratsastamaan aroille. Iriador oli saanut uuden ratsunsa vähänaikaa sitten, mutta ei vielä kertaakaan käynyt sarvipään kanssa kaupungin ulkopuolella. Kuka olisikaan parempi henkilö seuraksi, kuin kenraali. Kenraali, jota tuo jalo olento sieti lähellään Iriadorin lisäksi. Darius ei voinut myöntää, että olisi kovasti pitänytkin Nashiran omapäisestä luonteesta, mutta ratsun koulutus ei hänelle kuulunut. Iriador tuskin olisi ilahtunut kenraalin omista menetelmistä kouluttamisen suhteen.

ajatuksiinsa ajautunut kenraali ei huomannut lainkaan pientä poikaa, joka pian kävikin tyrskähtämään päin varustautunutta kenraalia. Darius suorastaan säpsähti, mutta ei antanut sen näkyä turhan selvästi. Haukansilmä vilkaisi maahan tyrskähtänyttä nuorukaista Hän oli nähnyt tuon pojan ennenkin.. Kyllä, kuninkaan juoksupoika. Mikä tuon nimi nyt olikaan.. Lucavi? Se se oli. Mikäli poika ei olisi jotenkuten tärkeä, olisi räkänokka saanut kuulla kunniansa rajummin, mitä oli luvassa.
Luulisi sinun oppineen katsoa eteesi Kenraali kävi toteamaan nuorukaisen noustessa ylös. Kenraali kumartui poimimaan tuon tiputtamat kirjeet ja kävi selaamaan noita päällisin puolin, edes harkitsematta avaavansa niitä. Se mitä niillä luki, ei kuulunut hänelle.
Tuskin kukaan meistä arvostaisi sitä, että heittelet kirjeitämme pitkin katua. Kiitä onneasi että päivät ovat olleet aurinkoisia ja kadut eivät ole märkiä sateesta Ylimielisen röyhkeä kommentti käytiin heittämään viestinviejälle, samalla kun maahan tippuneita kirjeitä pidettiin vielä käsissä. Darius ei tehnyt elettäkään antaakseen kirjeitä takaisin juoksupojalle.
Kenelle olet edes näitä viemässä? Ehkä voisin kertoa heille, että kirjeensä kävivät maassa, jossa rahvaat ovat tallanneet

// D*ckface Darius on the move //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4118

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ti Heinä 24, 2012 1:11

Kun vaatteet olivat kutakuinkin taas luontaisissa väreissään hiekan niitä peittämän tomun varistua takaisin maahan, loi nulikka silmäyksen kirjeitään pitelevään eliittiin. Tuo silmäili turhankin tarkasti Lucavin mieleen kuoriin käärittyjä paperilappuja, joissa ei ollut punaisen vahasinetin lisäksi tekstiä tai kuvia näkyvillä. Vaikka nuori viestinviejä vaikutti kaikinpuolin viattomalta tapaukselta siinä vaiheessa, ei tuo voinut sietää Dariuksen ylimielistä kommenttia mielessään. Ajatuksissaan tosin Atrevaux nauroi toisen käytökselle.
Kantaisin kirjeitä laukussani, jos sataisi, en kiikuttaisi niitä heiveröisissä käsissäni, kuten nyt, herra hyvä, nulikka totesi hyvin sivistyneeseen sävyyn astettakaan ääntänsä korottamatta, Se, kenelle kirjeet ovat, ei taas kuullu teille. Olen hyvin pahoillani, mutta minulla ei ole valtuutta paljastaa kenelle kuorien sisältö on tarkoitettu, Lucavi selitti tuijottaessaan toista silmäpuolta edessään.

Koska Luca oli Luca, ei faunin tavanomainen räiskyvä luonne käynyt missään vaiheessa pääsemään myös pinnallisesti esiin. Sarvipää nauraa räkätti mielessään tuolle ylimieliselle hölmölle. Jos vain olisi osannut, olisi Atrevaux enemmän kuin mielellään hieman tonkinut tuon kenraalin pääkoppaa salaisuuksien varalta. Käynyt kiusaamaan niillä tuota taas myöhemmin sopivassa tilanteessa. Mutta koska faunilla ei sellaista taitoa ollut, täytyi tuon tyytyä tutustumaan Haukansilmään paremmin Lucavin kehossa.

Tahdotteko kenties itse tulla saattamaan kirjeet niille tarkoitettuihin sijainteihin ja kertoa totuuden kaatumisestani niiden saajille?, Luca kysyi samalla kun noukki pussinsa takaisin maasta vyölleen, Vai suuttuisiko mielitiettynne siitä, kun myöhästyisitte siten sovitulta tapaamiselta? Saisitte pakit, eikä kenelläkään olisi enää niin kivaa, tuo kävi sitten arvaamaan kääntyessään takaisin Dariukseen päin ilkikuriseksikin laskettu virnistys kasvoillaan roikkuen.
Pyytäisin kuitenkin saada kirjeeni takaisin, hyvä herra, sillä ne eivät kuulu teille, nulikka sanoi, liikehtien jo hieman levottomasti aloillaan isomman miehen edessä - valmiina loikkaamaan kuorien perään ja viemään ne toiselta väkisin.
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14465

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Heinä 24, 2012 10:28

Poika osasi puhutella ylempiarvoista kiitettävästi. No, kai se johtui tuon omasta asemasta, tuskin räkänokka nyt kovin kapinallisella luonteella olisi kuninkaan viestinviejäksi päässyt. Nuorempi kaksikosta ei kuitenkaan suostunut kertomaan, kenelle kirjeet olivat suunnattu, sillä se tieto ei kenraalille kuulunut. Tottahan se oli, mutta silti moinen kieltäytyminen sai kenraalin hymähtämään pienesti. Ehkä nulikalle olisi pitänyt antaa jotain plussaa siitä, että tuo osasi hommansa hyvin, eikä käynyt kertomaan kirjeiden omistajien nimiä, vaikka korkea-arvoinen sitä kysyikin.
Luca kuitenkin kävi kyselemään, tahtoiko kenraali kenties tulla juoksupojan mukana viemään kirjeitä, että voisi henkilökohtaisesti kertoa tuon tunaroinneista kirjeiden omistajille. Darius oli avaamassa suunsa, mutta nuorempi ehti ensin lisäämään kommenttinsa mielitetystä. Vapaana oleva käsi kohosi pienesti, vaistomaisesti valmiina läimäisemään poikaa poskelle, mikäli tuo päättäisi jatkaa moisia puheita. Isku panssaroidusta hansikkaasta ei liennyt kovin mukava vasten poskea.
Mistä tuo tiesi minne Kenraali oli menossa ja ketä tapaamaan?! Heittikö poika vain arvauksen? Vai oliko tuo kuullut jotain? Nähnyt jotain? Oliko kuningas kertonut? Pieni pakokauhu valtasi kaapissa piilottelevan homoseksuaalin, joskin tuo pakokauhu ei näkynyt ulospäin mitenkään. Ei poika voinut siitä tietää. Tuo vain arvasi onnekkaasti.

Ja juoksisin juoksupojan tavalla viemässä kirjeitä pitkin kyliä? Poika taisit lyödä pääsi pahemminkin, kun moista kehtaat edes ehdottaa Silmäpuoli tuiskaisi samalla, kun kävi laskemaan lyöntiin noussutta kättä ja ojensi kirjeet takaisin nuorelle juoksupojalle.
Ensikerralla et pääse näin helpolla kömpelyytesi takia Kenraali lisäsi vetäen kätensä selän taakse ja jäi odottamaan, että juoksupoika painuisi tiehensä. Eihän Kenraalin sopinut poistua alempiasemaisen luota, vaan tuon piti poistua hänen luotaan.
Mitä tuli taas mielitty kommenttiin, Darius päätti olla vastaamatta mitään. Sitä aihetta oli turha viedä eteenpäin, ties vaikka kävisi ohi suunsa puhumaan...
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4118

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ti Heinä 24, 2012 11:19

Hah! Lucavi arvasi oikein! Kenraalin käsi lähti kohoamaan siihen malliin, että nulikka katsoi paremmaksi ottaa muutaman askeleen tuosta uhkaavasta elkeestä kauemmas. Kun kenraali läiskäyttäisi päin pärstävärkkiä, ei se varmasti tuntuisi kivalta jo valmiiksi ruhjotuissa, tai oikeammin palaneissa, kasvoissa. Etenkään kun mies sattui olemaan täysissä armoreissaan.
Darius laski kuitenkin lyöntivalmiin kätensä ja ojensi kirjeet takaisin taas lähemmäs uskaltautuvalle juoksupojalle.
Niin minä vähän epäilinkin. Olen lyönyt pääni liian monta kertaa, kerran polttanutkin, jotten voisi enää ymmärtää teidän aatelisten ainaisia päähänpistoja täysin, Lucavi selitti, viitaten puheensa ohessa puolet kasvoistaan peittämään nahkaiseen lappuun.
Ja sehän nähdään, nulikka vielä jatkoi hetken kuluttua suulle iskeytyvän virneensä kera, joka oli lähes suoraa Atrevauxin sen hetkisiltä kasvoilta vedetty.

Turha hymy käytiin kadottamaan kuitenkin kasvoilta kätevästi katsomalla hetken toisaalle paikoillaan pönöttävästä Dariuksesta, josta oli ehtinyt muodostua erittäin mukava kiusattavakin tuttavuus tässä lyhyessä ajassa.
Lopulta Luca kävi selaamaan kirjeitä käsissään. Vaikkei niissä lukenut mitään, poika tunnisti jokaisen kuoren silti selvästi ja tiesi täten tasantarkkaan mikä niistä oli kenellekin. Yksi kirjeistä oli Dariukselle. Kutsu johonkin typeriin juhliin. Edustustilaisuuteen. Aatelisten ilakointiin. Miten sitä kukin tahtoi tahollaan kutsua, kirje oli saatu kuitenkin toiselta itseään täynnä olevalta herralta, jolle Lucan oli aikaisemmin päivällä täytynyt kiikuttaa Atrevauxin nimissä olleita dokumentteja.
Kun oikea kuori muutamista lopulta löytyi, kävi nulikka nopeasti siistimään kuoren, tarkisti oliko sinetti yhä virheetön ja ojensi sitä sitten eliittikenraalille.
Se on teille. Ajattelin viedä sen sotilastuville, josta se varmasti tavoittaisi teidät, mutta kerran nyt olette siinä, voitte saada kirjeen heti, jos mielitte, Lucavi totesi. Kenraalin vastauksesta riippuen, kirje joko annettiin tuolle tai pakattiin takaisin muitten joukkoon myöhempää tuvilla poikkeamista varten. Muutama epäröivä vilkaisu käytiin luomaan ympärille, ennen kuin nulikka lähti taas kiitämään eteenpäin, sukeltaen hyvin pian takaisin väen sekaan jossa tuo sentään osasi kulkea törmäämättä kehenkään.
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14465

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Heinä 24, 2012 11:57

Lyönyt päänsä liian monta kertaa, kerran jopa polttanutkin. Siitä ei ollut epäilystäkään. Ehkä tuo oli lyönyt sen niin monta kertaa, ettei enää kyennyt hakemaan tasapainoa kiitäessään väen joukossa. Nulikan seuraava kommentti sai kuitenkin kivikasvoisen kenraalin naamalle nousemaan närkästyneen nuhtelevan ilmeen. Virne nuoremman kasvoilla ei ollut mitenkään huvittava ja olikin lähellä, ettei Darius oikeasti käynyt mottaamaan räkänokkaa asteen tai toisen niskuroinnista.
Kenraali odotti, että äpärä olisi jo lähtenyt tiehensä niiltä seisomilta. Sen sijaan, tuo alkoi selaamaan kirjeitä. Darius kohotti pienesti kulmaansa ottaessaan vastaan kirjeen, joka oli kuulemma hänelle. Katse pysyi hetken kirjeessä, nousten sitten kuitenkin takaisin pojankoltiaiseen, joka nyt teki lähtöä ja poistui paikalta vähin äänin.
Mene, juokse ennen kuin saat isän kädestä Kenraali kävi mutisemaan lähinnä itsekseen, samalla kun oma matkansa jatkui kirjettä availlen ja lukien. Jälleen jotain turhia kutsuja, joihin Darius tuskin vaivautui edes menemään.

Matka vei sotilastuvan kautta talleille. Tuvalta kenraali kävi hakemassa oman koiransa ulkoilemaan, kerta suuntana olivat arot. Kánoksi nimetty koira oli ostettu kasvattajalta. Moinen koirarotu oli harvinainen haltioiden keskuudessa, joten totta kai Darius halusi itselleen yhden. Káno olikin osoittautunut harvinaisen hyväksi vahdiksi ja uskolliseksi lemmikiksi. Kun Káno oltiin saatu matkaan, päätyi Darius koiransa kanssa talleille, josta kävi etsimään punapäistä sotilasta. Kauaa tuon sokean sotilaan etsimiseen ei mennyt. Iriadoria oli lähes mahdoton olla huomaamatta, punapään touhutessa uuden ratsunsa kanssa. Ratsun, joka herätti väistämättä huomiota.
Kenraali jäi muutaman metrin päähän seuraamaan Iradorin touhuja, kunnes päätti ilmoittaa olemassaolostaan.
Olet näemmä jo valmistautunut retkeen, hmm? Darius kävi kysymään nojautuessaan vasten pylväsparrua Kuinka pian olet valmis lähtemään?.
Tallilla liikkui muitakin, mutta juuri tällä käytävällä ei ollut paikalla ketään muuta, kuin kaksi kuiskauksen jäsentä ja noiden lemmikit. Káno kävi jo tutuksi käyneellä tavallaan tervehtimässä Iriadoria leikkisänrauhallisesti, varoen kuitenkin tuon sarvipäistä ratsua. Edes näin iso koira ei halunnut käydä uhmaamaan moista sotatankkia.
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4118

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ti Heinä 24, 2012 12:47

Iriador

Päivä oli kulunut verkkaaseen tahtiin niin myös Iriadorin kohdalla, joka oli saanut viettää vapaapäivää kaikista puuduttavista askareistaan. Sen sijaan kuitenkin, että punapää olisi jossain kadun kulmassa kenties soitellut huiluaan ja ottanut rennosti, oli tuo pukenut päälleen vasta valmistuneen uuden, kestävämmän ja raskaamman kuiskauksen asunsa ilman niitä raskaita panssareita - ja lähtenyt viettämään aikaansa uuden ratsunsa, Nashiran kanssa. Naaraspeura oli enemmän kuin innoissaan joka kerran, kun nuori isäntänsä oli saapunut sitä katsomaan. Se piti jo Iriadorta niin isäntänä, komennuskeskuksena kuin myös ystävänä. Eläimen ja sotilaan välille oli kehittynyt lyhyessä ajassa niin luja side, ettei sitä terävinkään terä enää leikkaisi.

Siinä missä Nashira, oli myös Iriador oppinut ratsustaan lisää. Sen kanssa saattoi keskustella nimittäin telepaattisesti. Ei sanallisesti, vaan lähinnä kuvan kaltaisia viestejä tai mielensisäisiä eleitä lähettämällä. Punatukkaisen sotilaan oli sokeana vaikea ymmärtää peuran luontaista elekieltä, mutta telepatia eläimen kanssa oli osoittautunut hyvinkin käteväksi tavaksi, jokseenkin aluksi vaikeaksi, kerronnaksi.
Nashiran koulutus oltiin myös aloitettu. Ylisuojelevainen, kenties jopa ahdasmielinen, yhden ainoan isännän valinnut araslhûg, ei tosin päästänyt mielellään ketään lähelleen Iriadorin lisäksi. Joko se yritti sarvillaan puhkoa noilta silmät, talloa nuo alleen tai muuten osoitti valtavalla koollaan, ettei lähelle tarvinnut tulla tai kävisi köpelösti. Näin ollen, Iriador itse oli joutunut kouluttamaan eläintä parhaansa mukaan saamiensa ohjeiden mukaisesti, ja menestyksekkäästi oli tuossa tavoitteessaan onnistunutkin. Punapää oli jopa uskaltautunut nousemaan sen selkään, muttei koskaan ollut kuitenkaan varsinaisesti ratsastanut naaraspeuralla muutamia käyntiaskelia enempää.

Yksityisen, tilavan aitauksen puolelle ympäriinsä riehumaan eksynyt parivaljakko ei ottanut huomatakseen paikalle saapunutta kenraalia, joka kävi pian ilmoittamaankin olemassaolostaan ääneen. Nashira kirmasi vain hieman kauempana, pysähtyen ja pistäen kuitenkin itsekin merkille kun sokea isäntänsä kävi noteeraamaan Dariuksen läsnäolon.
Iriador ei käynyt vielä sanomaan mitään kenraalille, mutta tuo kävi kyykistymään maahan tervehtiäkseen likelle uskaltautunutta Kánoa, toisen käden laskeutuessa viereensä ottamaan tukea maasta - ja no, pistämään merkille tuttuun tapaan maan tärähtelyt jotka lähtivät siitä, kun valtava sotaratsu oli lähtenyt ravaamaan kohden punapäätä tarkoituksenaan ajaa liian lähelle uskaltautunut uhka, joka tässä tapauksessa oli koira, pois Iriadorin luota. Jo ennestään peuralle opetettuun tapaan, ei punapään tarvinnut kuitenkaan kuin nostaa toinen kätensä ylös, joka riitti Nashiralle merkiksi pysähtyä, olla rauhassa, sillä varsinaista uhkaa ei sokealle sillä hetkellä ollut. Muuta kuin kenties vahingossa ylitseen jyräävä ylikasvuinen ratsu.
Peura ojensi päänsä takaisin ylös ja hiljensi tahtiaan, lähestyen nyt rauhassa Iriadorin vierelle ja jäi siihen nuuhkimaan tuota pienempää karvapalloa.

Voisi kai sen noinkin ilmaista, nuori sotilas lopulta totesi noustessaan takaisin pystyyn ja ojentaessaan sokeansauvansa tutkimaan ympäristöään edestään. Dariuksen sijainnin mies kutakuinkin tiesi, muttei silti tahtonut ottaa sitä riskiä, että kompastuisi naamalleen tuon edessä. Hyvin vakaaksi muuttuneet askelmat veivät Iriadoria kohden Dariusta. Lopulta sauvan kevyt heilautus iskeytyi pienesti kolahtaen vasten Haukansilmän panssarilla vuorattua jalkaa, joka sai Iriadorin hymähtämään, pysähtymään niille sijoilleen ja vetämään sauvansa vierelleen, takaisin pystyyn. No, ainakin kenraali oli nyt löydetty.
Olen valmis lähtemään heti kun Nashira on satuloitu.
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14465

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Heinä 24, 2012 1:29

Káno oli lähellä lähteä lipettiin valtavan eläimen lähestyessä uhkaavasti, mutta loppupeleissä sai punapäinen omistaja ratsunsa hillittyä. Koira kuitenkin oli kunnioittavan varovainen moisen peuraeläimen lähettyvillä, eikä turhaan käynyt tuota uhmaamaan millään tasolla. Kun tervehdyksensä oli Iriadorilta saanut, lähti Káno jolkottelemaan sauvansa kanssa huitovan sotilaan vierellä.
Darius seurasi Iriadorin liikkeitä, hymähtäen lopulta pienesti tuon sauvan käydessä kolahtamaan vasten omia jalkapanssareitaan. Nuori oli oppinut harvinaisen nopeasti tulemaan toimeen ilman näköaistiaan, joskin ei tuota vielä uskaltanut päästää aseiden kanssa vihollisten keskelle riehumaan. Ties vaikka vahingoittaisi enemmän omiaan kuin vihollisen miehiä.
Iriador kertoi olevansa valmis lähtemään, heti kun ratsunsa oli satuloitu.
Tuo se sisään ja pidä kiinni, minä autan sinua satuloimaan sen Olisihan homman voinut antaa tallipojillekin, mutta tunnetusti Nashira ei ollut kovin ystävällinen tuntemattomille henkilöille. Darius kunnioitti eläintä, mutta ei pelännyt tuota, eikä siten antanut mahdollisten mielenosoitusten häiritä omaa työskentelyään olennon lähellä. Nashira sai tyytyä siihen tosiasiaan, ettei kenraali aikonut pysyä kaukana itsepäisestä naaraasta, vaikka tuo kuinka yrittäisi mieltään osoittaa.

Kun sarvipää oli täysin Iriadorin hallinnassa, paikallaan sisätiloissa, kävi Darius hakemassa tuolle varta vasten suunnitellun satulan. Kerta Nashira oli rakenteeltaan erilainen, mitä normaalit hevoseläimet, täytyi tuolle myös suunnitella oma satulansa. Siinä missä eläin, oli ratsastajansakin erikoistapaus. Tästä johtuen satula oltiin tehty erittäin tukevaksi ja siinä oli helppo hakea tasapainoa. Jalustimet olivat jykevät, joten jalansija piti varmasti.
Sillä välin kun Darius Iriadorin avustuksella satuloi Nashiraa, sai paikalle eksynyt tallipoika työkseen käydä satuloimaan Bluen. Valtava yksisarvinen kun ei ollut niin ilkeä tapaus, mitä Nashira, joten tallipoika tulisi varmasti selviämään tuon yksisarvisen kanssa sen aikaa.
Kun satula oltiin saatu araslhûgin selkään ja kiinnitetty tukevasti satulavöin, kävi Darius kääntymään Iriadorin puoleen.
Osaat varmaan taluttaa sen etuoville? Darius totesi kysyvästi Iriadorille ja vastauksesta riippen, antoi joko Iriadorin lähteä taluttamaan suitsetonta ratsua etuoville tai sitten kävi itse auttamaan tuota viemään ratsun sinne. Joka tapauksessa, Kun Iriador ja Nashira olivat etuovien ulkopuolella odottamassa, kävi Darius hakemaan oman satuloidun ratsunsa. Koira seurasi nätisti ison yksisarvisen vierellä, näyttäen ehkä turhankin innokkaalta tämän reissun suhteen.

no niin.. hyppää selkään Darius totesi Iriadorille saavuttuaan ulos kera Bluen. Sen verran kenraali auttoi sotilastaan, että varmisti tuon pääsevän hyvin satulaan ja että tuo sai jalkansa tukevasti jalustimiin.
Kun Iriador oli ratsailla, kävi Darius nousemaan oman ratsunsa selkään. Nashiran riimunnarusta tartuttiin kiinni, Darius ei luottanut Iriadorin ja itsepäisen peurankuvatuksen yhteistyöhön vielä niin paljoa, että olisi antanut sokean sotilaan ratsastaa kaupungin kaduilla vapaasti. Ei, sen sijaan Darius kävi Bluen selästä käsin taluttamaan tuota kaksikkoa kohden kaupungin portteja, joista he pääsisivät aroille.

Ei aikaakaan kun kaupungin muurit jäivät taakse ja viisikko suuntasi kulkunsa kauemmas kumpuileville aroille. Tuuli oli kohtalaista aukeilla aroilla, aina silloin tällöin puhaltaen puuskittain. Tuuli heitteli niin miesten hiuksia kuin ratsujen harjaa, koiran turkista puhumattakaan. Heti kun kaupunki oli jäänyt taakse, oli Káno odottanut isännältään luvan ja lähtenyt sitten kirmaamaan huvikseen pitkin lähiympäristön kukkuloita, merkkaillen reviiriään aina sinne tänne.
Kun Kaupunki oli Dariuksen mielestä tarpeeksi kaukana, pysäytti kenraali ratsunsa sekä Nashiran.
Nyt pääset kokeilemaan paremmin ratsastamista itseksesi.. Lähistöllä ei ole mitään mihin törmätä, ellei suurempia kivenlohkareita lasketa.. mutta eiköhän Nashira osaa niitä väistää Kenraali kävi kertomaan vähän ympäristöstä, jossa he olivat, samalla kun kävi ojentamaan riimunnarun peuraeläimen selässä istuvalle sotilaalle. Tuo tuskin tarvitsi mitään ohjia ohjastaakseen ratsuaan, mutta oli se aina mukava kun jostain sai pidettyä kiinni satulan lisäksi.
Koeta olla satuttamatta itseäsi yhtään enempää Muuten enää ikinä päästä sinua ulos huoneestasi Kenraali lisäsi, samalla kun komensi Bluen liikkeelle rauhalliseen raviin.
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4118

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ti Heinä 24, 2012 2:49

Sokea tyytyi nyökkäämään pienesti kenraalin käskyyn. Pienin vihellys päästettiin ilmoille, jolloin jo valmiiksi isäntänsä perään lähtenyt naaraspeura asteli ylväästi Iriadorin vierelle ja antoi nuoremman ojentaa kätensä kaulalleen. Jäi lähinnä Nashiran tehtäväksi saattaa punapää tallien sisätiloihin, kuin toisinpäin. Silti tuo parivaljakko jakoi tuonkin tehtävän keskenään nahistelematta.
Iriador joutui myös toistuvasti komentamaan peuraa kauemmas, kun sen valtava pää nojautui aina hiljattain uhkaavasti Dariuksen suuntaan. Nuorempi ei tahtonut ratsunsa seivästävän tai edes tönäisevän tahallaan kumppaniaan mistään hinnasta. Siitä tulisi vain ylimääräisiä nuhteita niin itse Nashiralle, kuin myös sen omistajalle.

Punatukka piti Nashiran aisoissa sen ajan, kun Darius kävi asettelemaan satulan sen selkään. Aikaa hidastavat näykkäysyritykset käytiin estämään pyytämällä peuraa kumartumaan, jotta Iriador sai pidettyä sen sarvien juuresta kiinni. Vaikka nuorukainen oli sokea, ei se silti tarkoittanut ettäkö hän olisi myös heikko. Ote sarvista piti ja jalat pysyivät maassa muutamia horjahduksia lukuunottamatta kaikista nykimisistä huolimatta, eikä nuorempi osoittanut aikomustakaan päästää naarasta lohkaisemaan palaa eliittikenraalista.
Kun naaraspeura oltiin saatu satuloitua, sai Iriador sokkona pujotella riimun Nashiralle, jotta sitä olisi helppo pitää aisoissa ainakin siihen saakka, kunnes aroille päästiin.
Saan sen kyllä itse talutettua ulos, joten älä huoli, punapää kävi toteamaan ja lähti saattamaan jälleen sokeansauvallaan matkanvarrelta mahdollisia esteitä etsien Nashiraa tallien etuportille.

Viimeinkin oli aika nousta naaraspeuran selkään. Iriador oli Poldoran myötä tottunut korkeisiin eläimiin, joskin Nashira oli reilusti vielä Poldoraakin suurempi. Sen säkä ylettyi lähes Iriadorin pään korkeudelle ja siihen kun lisättiin vielä eläimen pitkä kaula ja pituutta ennestäänkin lisäävät jyhkeät sarvet, olisi saattanut luulla koko komeuden olevan täysin epähallinnassa sitä käsittelevällä. Toisin kuitenkin oli. Ainakin tämän kesyn ja koulutetun araslhûgin kohdalla tiedä sitten villinä elävistä yksilöistä.
Satulaan nouseminen ei tuottanut ongelmia Dariuksen avustuksella. Istuinsija oli tukeva, juuri sellainen kuin Iriador oli sen kuvitellut olevankin. Satula ei antanut päällään istujan heilua tai pomppia turhaan ja jämerät jalansijat vain lisäsivät ennestään tätä varmuuden tuntua. Hyvä niin, sillä punapäällä ei ollut minkään näköistä halua tippua kookkaan eläimen selästä.
Kenraali talutti parivaljakon ulos kaupungin porteista, hieman etäämmälle, laakeammille alueille. Lopulta tuo ilmoitti Iriadorin olevan aika testailla enemmän peuran selässä ratsastamista. Viimeisimpään kommenttin nuorempi ei voinut olla hymähtämättä huvittuneesti.
Jos niin toivot, punatukka sanoi vielä, vaikka Darius sitä tuskin kuuli enää lähtiessään jo oman ratsunsa kanssa etenemään.

Nyt oli hyvä hetki testata myös auraa, jonka Iriador oli joitain viikkoja sitten oppinut. Sen oppiminen oli vaatinut niin aikaa kuin vaivaakin, eikä punapää vieläkään hallinnut sitä aivan täysin, mutta kuitenkin kohtuu hyvin. Nashiran jalkojen juureen maankamaralle ilmestynyt, halkaisijaltaan lähes neljämetrinen punaisena hohkaava kehä välähti tuulen heilauttaman nurmen johdosta. Iriador aisti mielessään liikkeen, saattoi sielunsa silmin jopa nähdä tuulessa tanssivat korret siinä missä Nashiran käsiensä juuressaan heiluvan pehmeän karvan, ja se sai nuoremman virnistämään pienesti. Vaatisi tovin opetella näkemään asiat näin, mutta harjoittelemalla sitä oppi. Tämä oli lähinnä pelkkä kokeilu, ensimmäinen totuttelu kerta, mutta ehkä auraa pitäisi alkaa hyödyntämään myös tavallisissa arkisissakin tilanteissa, jotta edisys tapahtuisi nopeammin.

Oli miten oli, Iriador tarttui paremmin riimusta kiinni, olematta kuitenkaan vetämättä sitä liian tiukasti jotta Nashiralla olisi mahdollisuus liikutella päätään vapaasti. Toinen käsi hakeutui pitämään tiukasti kiinni satulan etuosassa olevasta kaarevasta nupista. Telepaattinen käsky kävi peuran lähteä varovasti liikkelle, ja niinhän tuo korea eläin tekikin. Se otti rauhallisia askelia eteenpäin, kääntyen välillä enemmän ja vähemmän tiukasti Iriadorin käskystä suuntaan ja toiseen. Kääntymistä kokeiltiin myös nopeammassa vauhdissa, pienessä ravissa, jossa suunnan vaihtaminen tapahtui niin nopeasti, että kokeneempikin ratsastaja olisi saattanut lentää satulasta kuin leppäkeihäs sillä samalla sekunnilla kun eläimen sorkka otti uutta kulmaa. Iriador kuitenkin pysyi selässä. Osittain kokemuksensa, uuden koulutuksensa kuin myös tukevan satulansa ansiosta.

Kun niin naaraspeura kuin sen ratsastaja olivat molemmat varmoja siitä, että Iriador pysyisi myös lujemmassa vauhdissa ja tiukemmissa kurveissa Nashiran selässä, ei vauhtia käyty enää säästelemään. Peura nosti hiljalleen nopeuttaan vauhtiin, jollaista punatukka ei koskaan aiemmin ollut kokenut. Tanner tömisi kuin taivaalla jylisevä ukkonen kaksikon kiitäessä kuin tuuli pitkin arojen tasaista maastoa, eikä hidastamisesta ollut mitään merkkejä.

//Romaani - hups (D //
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14465

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Heinä 24, 2012 5:22

Darius päätti pysyä kaukana Iriadorista ja tuon ratsusta, antaa noiden totutella toistensa kanssa yhdessätyöskentelyyn rauhassa. Kenraali piti kuitenkin silmällä punapäätä, vahtien ettei tuo nyt tipahtaisi ja löisi päätään johonkin. Darius oletti aina sitä pahinta, kun Iriador oli liikkeellä. Jostain syystä ongelmat ja haaverit suorastaan hakeutuivat korkeahaltian luokse. Blue sai liikkua vapaasti oman mielen mukaan, kuluttaa energiaansa miten itse näki parhaakseen. Darius antoi näin yksisarviselle vapaat kädet sen suhteen, mihin he menivät, mitä vauhtia ja mitä tekemään. Kenraali luotti kaakkiinsa sen verran, että antoi tuon enemmän kuin mielellään päättää matkan määränpään.
Hetken määränpäättömästi jolkoteltuaan, pysähtyi Blue syömään heinää. Tyypillistä. No, ainakin Darius pystyi seuraamaan nyt kunnolla punapään menoa sarvipetonsa kanssa.

Nashiran lisätessä vauhtia, kävi Káno juoksemaan peuraeläimen perään. Se halusi päästä vauhdinhurmaan myös, suorastaan haastaen peuraeläintä kilpajuoksuun. Häviämään koira tulisi jokatapauksessa, mutta kyllä harmaaturkkinen jätti pysyi tovin jos toisenkin Nashiran vauhdissa, haukahtaen kumeaniloisesti kerran jos toisenkin. Koira piti kuitenkin tietyn välimatkan sarvipäähän, tuo ei yhäkään halunnut joutua seivästetyksi tai tallotuksi. Sille tämä oli pelkkää leikkiä. Ehkä jonkinlainen takaa-ajo vietti ajoi koiran peruaeläimen perään, ehkä se saattoi jopa olla metsästysvietti. Oli mikä oli, Ei koira kauaa leikkiä jaksanut jatkaa, vaan hidastikin vauhtiaan ja jäi nuuskimaan ilmaa. Hetken päästä koira lähti jäljittämään jotain pitkin aroja, päätyen kivenmurikoiden juureen kaivelemaan maata..
no, miltä tuntuu? Darius kysyi korkeahaltialta pian telepaattisesti, katseltuaan tovin tuon ja sarvipään menoa.
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4118

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ti Heinä 24, 2012 6:23

Nashira pisti merkille Kánon lähteneen seuraamaan itseään, muttei noteerannut koiraa sen kummemmin. Paitsi jos rakki yritti sitä juoksussa päihittää. Peura otti aina muutaman nopeamman askeleen kuroakseen etumatkansa selväksi, jos riemusta haukkuva koira erehtyi sen mielestä tulemaan liian lähelle. Se ei missään nimessä tahtonut jäädä toiseksi eikä kyllä jäänytkään. Ei ainakaan jos Iriadorilta kysyttiin.
Itse punatukka oli peuran yllättävänkin tasaisesta kyydistä ja nopeudesta erittäin tyytyväinen. Sokeansauvallakin käytiin lyömään ilmaa silloin tällöin kuin keihäällä ratsun sivuille, jotta nuorukainen sai jonkinlaisen tuntuman siitä, millaista tulevaisuudessa hänen ottelemisensa tulisi lähinnä olemaan. Eikä sekään vaikuttanut yhtään hullummalta. Pitemmän päälle katseltuna punatukka näki kerrankin tulevaisuutensa valoisena.

Dariuksen telepaattinen viesti sai nuoremman hätkähtämään satulassa. Iriador myönsi itselleen olleensa niin uuden ratsunsa lumoissa, ettei ollut lainkaan muistanut että kenraali oli hänen mukaansa lähtenyt joten myös viesti oli tullut kovin yllättäen.
Naaraspeuralle annettiin komento laukata takaisin Haukansilmän luokse. Punatukka oli saanut tarpeekseen päänsisäisestä viestinnästä toistaiseksi Nashiran käskyttäminen kun ei ollut maailman helpoin tapa, kun eläin ei ymmärtänyt juuri muiden kuin eleiden päälle, ei niinkään sanojen. Tanner tömisi voimakkaasti peuran lähestyessä eliittiä ratsailla, ja luokse päästyään tuo kävi kiertämään yksisarvisen takaa sen toiselle sivulle. Naaraspeura kumartui, jääden tutkimaan itsekseen etäämmältä sinisillä silmillään hevosen touhuja ja matki tuota ruohon pöpeltämisen suhteen.

Iriador pyrki etsimään äänien ja auransa perusteella Dariusta jostain lähettyviltään.
Jos on pakko myöntää, se on parempi kuin Poldora, nuorempi tokaisi taputtaessaan peuraa varovasti, Sen vauhti on uskomaton ja kyyti liian tasainen ollakseen edes totta. Kaikinpuolin, pidän siitä, Iriador selitti. Punapää olisi tahtonut nähdä, katsoa ympärilleen miltä maailma tältä kantilta näytti. Valolle herkät silmät eivät olleet kuitenkaan vielä ottaneet yhtään parantuakseen, hämäräkin tuntui sokaisevan niitä yhä. Ne vuosivat kyyneliä runsaasti ja olivat usein kuivat, mutta tavallisesti tumma side silmillä, kuten nyt, esti niiden hinkkaamisen ja ehkä parempikin, ettei Iriador päässyt niitä sen kummemmin sorkkimaan.

Epäilen retkellesi olleen jokin muukin syy, kuin vain kanssani ajan viettäminen, Iriador totesi sitten hetken hiljaiselonsa jälkeen, Tuskin toit minut tänne vain, jotta voisit katsoa vierestä ratsastamistani, hmm?.
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14465

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Heinä 24, 2012 9:36

Darius seurasi kuinka Iriador kävi lähestymättä ratsunsa kanssa melko vauhdikkaasti. Ehkä Blue oli uhkarohkea, tyhmä tai sitten vain luottavainen, mutta normaali hevonen olisi saattanut helpostikin käydä poukkoilemaan moisen näyn käydessä lähestymään täyttä höyryä. Kuitenkin, Blue pysyi tyynesti paikoillaan ja jatkoi ruohon mutustamista, Seuraillen sivusilmällä kuinka Nashirakin pienen kierroksen jälkeen kävi samoin tekemään.
Kenraali hymähti pienesti Iriadorin huomauttaessa nykyisen ratsunsa oli parempi, kuin Poldora.
Et voi verrata kahta täysin eri eläintä toisiinsa tasavertaisesti Darius tokaisi, tuoden oman mielipiteensä esille. Hänen mielestään Poldora oli ollut hevoseksi harvinaisen jalo olento, olihan tuo pärjännyt hienosti yksisarviselle kilpailussa. Tunnetusti nuo sarvelliset hevoset olivat vähemmän maagisia sukulaisiaan huomattavasti nopeampia. Riippuen toki lajista.

Iriadorin seuraavat sanat saivat kenraalin hymähtämään jälleen pienesti. Hymähdys tosin oli lähinnä huokaisun ja murahduksen välimuotoa. Darius ei ollut turhan hyvä peittelemään huonotuulisuuttaan tai murheitaan, ehkä sen takia tuo ei viihtynyt muiden seurassa muuta kuin työajalla, jolloin tuon tunteet unohtuivat lähes täysin.
Entä jos toin? Darius vastasi kysymykseen kysymyksellä. Ehkä hänellä oli syynsä tuoda Iriador tänne, mutta nyt kun kenraali mietti asiaa uudestaan, kuulosti se naurettavalta hänestä. Iso mieskö muka menisi ja avautuis jostain turhanpäiväisestä stressistä nuoremmalle sotilaalle? Ei, nyt kun tarkemmin ajatteli, se oli täysin tyhmä ajatus. Parempi pitää suunsa kiinni.
Ehkä halusin vain ulos kaupungista ja päätin ottaa mukaan jonkun, johon voin luottaa? Darius jatkoi, samalla kun laskeutui ratsailta kuuluvasti maahan hypähtäen. Ei kömpelösti, mutta kuuluvasti. Tai ehkä halusi vain, että ratsumme saavat kunnolla liikuntaa?
Kenraalista huomasi harvinaisen selvästi, että tuolla oli jotain mielessään. Mutta se, mikä vanhemman miehen mieltä painoi, ei ottanut tullakseen ulos tuon suusta.

Tai ehkä minulla ei ollut taka-ajatuksia lainkaan Oli viimeinen kommentti kenraalilta, joka otti muutaman askeleen kauemmaksi Bluesta, istahtaen sitten läheiselle suuremmalle kivelle.
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4118

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ti Heinä 24, 2012 10:40

Punapää ei käynyt miettimään pahemmin sitä mitä kenraali oli sanonut. Korkeahaltia piti niin Poldoraa kuin Nashiraakin saman arvoisina, tasavertaisina sydämessään. Mikään ei korvannut vanhaa shire tammaa, joka oli ollut pitemmän tovin Iriadorin luottoratsu ja vieläpä hyvin rakas sellainen. Silti, Nashira oli kaikinpuolin paljon parempi versio tästä luotettavasta, äidillisestä ja nopeasta hevosesta suorastaan kuin uudelleen syntynyt Poldora. Tosin äkäisemmällä luonteella. Itsepäisyys ei silti estänyt Iriadoria pitämästä myös Nashirasta, joka oli osoittanut juuri luotettavuuttaan ratsastaja selässään ympäriinsä kirmatessaan.

Haukansilmän kysymys sai punapään kuitenkin lakkaamaan ajattelemasta kahden eläimen eroja mielessään. Kysymys kysymykseen. Hyvin tyypillistä tuolta nyrpeältä kenraalilta, jonka Iriador oli oppinut tuntemaan yhä vain paremmin sen jälkeen kun näkönsä menetti. Jokin silti viestitti nuoremmalle, ettei miehellä kaikki ollut hyvin.
Iriador kuunteli Nashiran selästä katsettaan summittaisesti kohdistamatta Dariusta. Ympäripyöreät vastaukset, jotka saatettiin kaikki lukea lähinnä kysymyksiksi, saivat nuoremman huokaisemaan itsekseen. Tömähdys maahan sai punapään kohottamaan päätään hieman. Arvaamaan että kenraali laskeutui kenties alas ratsailta. Askeleet pois päin Bluesta ainakin viittasivat kyseiseen, jonka jälkeen Iriadorkin alkoi harkita Nashiran selästä alas hyppäämistä. Ja hetken pohdittuaan asetteli riimunarun satulan nuppiin kiinni ja kapusikin alas ratsailta. Peura kohotti äkisti päätään tuntiessaan painolastin selästään katoavan, mutta palasi yhtä nopeasti takaisin popsimaan heinää kitaansa.

Iriador sen sijaan piti aikaisemmin Dariuksen äänestä päättelemänsä suunnan mielessään ja lähti jälleen sokeansauvallaan maata huitoen ja auran sisältöä silmälläpitäen suunnistamaan kenraalin luo.
Tai sitten lopettaisit vain typerien, ympäripyöreiden vastauksien sanelemisen ja kertoisit niin kuin asiat oikeasti ovat, nuorempi totesi matkallaan. Kivi, jolla Darius istui, löytyi viimein, ja Iriador kävi laskemaan takamuksensa sen vierelle maahan.
Jos sinulla on huolia tai muuta sydämelläsi, voit kertoa niistä minulle luottamuksellisesti. Olen parempi kuuntelija, kuin puhuja, joten kuuntelen kyllä, Iriador sanoi suoraan, nojaten sitten poskensa toiseen käteensä, jota tuki koukkuun nostamaansa polveen.
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14465

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Heinä 24, 2012 11:01

Silmäpuolen katse harhaili hetken maastossa, kunnes siirtyi takaisin Iriadoriin. Tuokin kävi laskeutumaan alas ratsailta, suunnaten sitten kulkunsa kohden kenraalia. Katse pysyi punapäässä, vaikka sivusilmällään Darius tarkkaili koiraansa, joka yhä kaivoi vimmantulailla kivirykelmän ympäriltä maata ylös. Lienikö rusakoita niiden alla piilossa, sitä Darius ei tiennyt. Kunhan koira ei myrkkykäärmeisiin törmäisi, niin eiköhän tuo saanut rauhassa leikkiä.
Kuten Iriador, havahtui kenraalikin hetken aatteistaan nuoreman ääneen. Pieni virneen ja hymyn sekoitus nousi kenraalin kasvoille, nuoremman käydessä istumaan myöskin alas. Ehkä Darius oli päästänyt korkeahaltian turhankin lähelle, kerta tuo osasi noinkin hyvin tulkita kenraaliaan.

Ja entä jos en kerro? Kenraali kysyi huvittuneena Meinaatko taas käydä päälleni ja lumipesun sijaat heittää minua ruoholla? Pieni huvittunut hymy hiipi kenraalin kasvoille, tuon käydessä muistelemaan sitä iltaa, kun Iriador oli väkisin käynyt tunkeutumaan Kenraalin henkilökohtaiselle alueelle ja lopulta päätynyt tuon sänkyyn nukkummaan.
En vain näe syytä puhua merkityksettömistä asioista toisten kesken. Minun murheeni ovat omani, eikä niillä toisten elämää tarvitse rasittaa. Eiköhän sinullakin ole paljon tärkeämpiä ajatuksia omassa päässäsi, kuin huolehtia vanhan miehen vikinöistä Kenraali kävi lopulta tavalla tai toisella avautumaan pienesti, käyden lopulta pörröttämään Iriadorin hiuksia, aivan kuin tuo olisi ollut pahainen kakara.
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4118

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Ti Heinä 24, 2012 11:39

Toisen huvittunut äänensävy sai Iriadorin kurtistamaan kulmiaan aavistuksen verran. Tyypillinen, rauhallinen ilme palautui kuitenkin nopeasti takaisin punapään kasvoille, nuoremman käydessä jopa hymähtämään nyt huvittuneesti toisen sanoille. Ja sen jälkeen uudestaan, kun Darius sotki hänen hiuksiaan.
Jos välttämättä painia haluat, niin anna tulla, Iriador aloitti toisen käden häätäessään pois yltään ja sitten hiuksiaan siistiessään, Mutta sen sijaan että heittäisin sinua nurmella, taidan heittää sinua kivellä. Oikein isolla ja kulmikkaalla sellaisella. Katsotaan millainen virne kasvojasi sen jälkeen koristaa, sotilas vitsaili ajatukselle itsekseen myhäillen. Ajatuksena moinen kuulostikin erittäin hyvältäkin suunnitelmalta, mutta se mitä siitä käytännössä teorian sijaan seuraisi, ei välttämättä olisikaan niin yhtä mukavaa kuin olisi voinut olla.

Mikään asia ei ole merkityksetön, jos se vaivaa sinua vähääkään jollain tavalla, punapää sitten lähti selittämään nojautuessaan paremmin vasten kiven muhkuraista pintaa, Eivätkä murheesi rasita sinua samalla tavalla, jos jaat ne jonkun toisen kanssa. Iriador sen jos kuka tiesi. Kuuntelu oli hänen mieleensä terapeuttista. Niin monet kerrat punatukka oli ollut kenenkin itkupuuna, ja kuunnellut ties minkälaista valitusta, että tuo osasi jopa arvostaa sitä, jos joku hänelle kävi avautumaan.
Ja ei, minulla ei ole tärkeämpiä ajatuksia päässäni, jos kyse on jonkun ystäväni hyvinvoinnista. Etenkään jos kyseessä olet sinä, jonka avautumista osaisin jopa arvostaa. Auttaisin ja kuuntelisin mielelläni, mutta ilmeisesti tuo tunteesi ja kaiken muunkin sisällön sinusta sisälläsi pitävä lasi ei anna vieläkään myöten, Iriador paasasi hieman turhautuneeseen sävyyn, Ehkä minun pitäisi oikeasti heittää sinua kivellä.
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI - SALRABIA ZHIERMATUI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Seuraava

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö