Animals, animals everywhere! || Aksu!

Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Heinä 2012, 16:10

Paitsi jos annan otuksesi purra fataalisti Kenraali huomautti Atrevauxin käydessä huomauttelemaan yhden pureman vakavuudesta. Kaikkeen saattoi kuolla, jopa paikallaan seisomiseen. Ties vaikka flyygeli tippuisi niskaan.
Kulmansa kohosivat tympääntyneen sarkastisesti faunin käydessä paasaamaan omiansa. Näyttikö Darius siltä, että halusi kuunnella sarvipään saarnoja juuri nyt? Käsi kävi pyyhkäisemään leuassa olevaa pintanaarmua, joka ilmoitti olemassaolostaan kirvelyllä. Mitään Faunin puheisiin kenraali ei vastannut, katsoi tuota vain merkittävän halveksuvasti. Fauni oltiin juuri laskettu sille tasolle, ettei kenraali edes välittänyt vastata tuon puheisiin. Tuo ei ollut sen arvoinen.
Artevauxin käydessä lähestymään, otti Haukansilmä vaistomaisesti paremman valmiusasennon, perääntymättä kuitenkaan yhtään. Fauni kävi kuitenkin pyytämään tai käskemään toista kenraalia pistämään leikkikaluksi nimitetyn tikarin syrjään.

Sinä pidät aseesi esillä ja käsillä, niin myös minäkin Kenraali totesi kylmähkösti faunille, viitaten tuon kutsumaan olentoon. Darius ei juuri tällä hetkellä luottanut yhtään fauniin. Asentonsa kuitenkin muuttui vähemmän valmistautuneeksi, mutta tikari pysyi yhä kädessä.
Atrevaux kävi ilmoittamaan ehdotuksesta, sopimuksesta, joka kuitenkin vaati sekä Haukansilmän että tuon sokean kumppanin sitoutumista siihen niinkin pitkäksi ajaksi, kuin loppu elämäkseen.
Luuletko minun sitoutuvan mihinkään ennen kuin kuulen ehdot? Darius tokaisi kehottaen näin enemmän tai vähemmän epäsuorantörkeästi toista kenraalia jatkamaan puheitaan Enkä minä voi käydä vapaan sielun puolesta mitään lupaamaan. Mir Valdoren päättää itse, mitä tekee ja kenelle lupailee.
Varsinkaan, kun kyseessä ei ollut sotilaallisesta tilanteesta, jossa Iriadorin olisi täytynyt kyselemättä toteuttaa kenraalinsa tahto.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Heinä 2012, 17:02

Seinää vasten painautunut punapää rohkeni viimein nielaista ja hengähtää syvään. Jonkinlainen rauha tuntui nyt laskeutuneen huoneeseen. Ainakaan tavarat eivät enää helisseet ympäriinsä, saatikka kahden kenraalin keskustelu kuulostanut niin päällekäyvältä ja vaaralliselta, kuin oli hetki sitten vielä tehnyt. Korkeahaltialla ei ollut minkäänlaista käsitystä tilanteesta. Siitä millaisessa kunnossa huone oli pienimuotoisen kamppailun jäljiltä, ketä huoneessa vielä oikeastaan oli ja millaisessa kunnossa Darius ylipäätään oli. Pieni huoli valtasi nuoremman kallon, muttei käynyt estämään kykenevää oikaisemaan viimein itseään irti seinästä, omille jaloilleen kunnolla seisomaan.

Grimalkin ei pure, ellei koe henkensä olevan uhattu tai minä erikseen niin komenna, fauni tyytyi toteamaan sitten, hymähtäen huvittuneesti Winderille ja jääden myhäilemään itsekseen lausumansa jälkeen, Fataalimman pureman saat vain jos päätät kokeilla kuinka tikarisi terä leikkaa sen tai minun nahkaani. Pieni varoituksen sana oltiin jaettu kenraalille. Toivottavasti tuo ottaisi siitä myös vaarin, eikä ryhtyisi heiluttamaan teräasettaan enää yhtäkään sivallusta enempää.

Atrevaux kävi nojautumaan pienesti nuoremman kenraalin puoleen.
Entä jos minä en kerro sinulle ehtoja, ennen kuin olet ne ilmoittanut hyväksyväsi? fauni ilmoitti, petollisesti virnistäen, kiusaten Dariusta vielä ennestäänkin. Sarvipää suoristautui, luoden pidemmän, merkittävän katsauksen lähemmäs ääniä, vain hieman kauemmas Dariuksesta, uskaltautuneeseen sokeaan sotilaaseen, Alaisesi sanokoot sanottavansa, mikäli hänellä jotain on pienellä sydämellään jaettavana vanhempiensa kuullen, karvakoipinen mies totesi maltillisesti, arvokkaasti. Sen sijaan, että kenraali saattoi murista ja osoittaa vihaansa Haukansilmälle, ei hänellä ollut syytä aikaisemman käsiksi käymisensä lisäksi ärjyä tilanteesta, kenraalien välisestä riidasta lähes täysin ulkopuoliselle Iriadorille.

Punapää nosti toisen kätensä hieromaan käsivarttaan hetkeksi, kuin merkiksi että nuorempi epäröi jo tässä vaiheessa, oliko fiksua aatelin kehotuksesta huolimatta avata suutaan vaiko pitää se mielummin kiinni. Lopulta korkeahaltian pää kävi ojentumaan hieman ylemmäs.
Suostun ehtoihin vasta, kun olen kuullut ne. En allekirjoita sokeana papereita joita en näe, mutta suullisen suostumukseni voin antaa, sotilas ilmoitti, saaden faunin hymähtämään. Ei tuo poika ollut ainakaan järjellä pilattu, vaikka ulkoisesti vaikuttikin täysin toivottomalta tapaukselta.
Olkoon menneeksi, Atrevaux ilmoitti näin enemmän tai vähemmän epäsuorasti suostuakseen kertomaan ehdotuksensa eliitti kaksikolle. Syynä tähän olivat lähinnä Iriadorin sanat, sillä Winderiä faunilla ei ollut mitään syytä käydä miellyttämään.
Syyttävän sormi osoitti ensin silmäpuolista kenraalia kohti, Sinä olet nähnyt, ja tiedät nyt salaisuuden Lucavista, sormi kääntyi osoittamaan Iriadoria, Sinä et nähnyt, mutta kuullut ja tiedät, sormea osoittava käsi vedettiin nyrkkiin ja siirrettiin takaisin selän taakse toisen seuraksi, Niin. Salaisuuden, jota kovin moni edes itse hovin piirissä ei Kuninkaan lisäksi tiedä. Mikäli olette molemmat valmiita pitämään pienet suunne supussa, ja säilyttämään tuon salaisuuden, pidän minä suuni kiinni jatkossa esimiehen ja alaisen välisestä suhteestanne. Te ette nähneet mitään, en täten myöskään minä loppu on teistä kiinni. Enempää ei fauni sanonut. Jäi vain odottamaan miten kaksikko ehdotukseensa reagoisi.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Heinä 2012, 17:29

Katse kävi murhaavan yllyttävänä faunissa, tuon kysellessä mitä tapahtuisi, jos hän ei kertoisikaan ehtoja ennen kuin nuorempi kenraaleista olisi ne hyväksynyt. Katse suorastaan yllytti faunia kokeilemaan onneaan tuon suhteen. Sarvipää oli juuri sopivan lähellä, jotta Haukansilmä olisi ehtinyt viiltää tuolta kaulan auki, ennen kuin tuon lemmikki olisi edes häntäänsä heilauttanut.
Huomio kääntyi kuitenkin Iriadoriin, jota käytiin nyt puhuttelemaan maltillisemmin. Sentään fauni osasi erottaa kaksi persoonaa toisistaan, eikä rangaista yhtä toisen toimista. Kenraalikaksikon odottaessa Iriadorin vastausta, saattoi Darius tasata hengitystään. Äskeinen riehuminen ja yhä kipinää lyövä ilmapiiri olivat saaneet pulssin ja hengityksen nousemaan, mutta nyt kun hetken rauhoittuminen suotiin, saattoi haltia palata takaisin siihen jäätävän ilmeettömään tilaansa.
Iriador oli fiksu, eikä käynyt mitään lupaamaan ennen kuin oli ehdot kuullut. Omahyväinen katse siirtyi korkeahaltiasta Fauniin, joka antoi periksi tämän kerran.

Sopimus ja sen ehdot olivat yksinkertaiset. Kukaan ei puhuisi siitä mitä oli nähnyt ja mitään pahaa ei sattuisi. hissun kissun. Tämä olisi heidän salaisuutensa. Darius tuijotti vakavana faunia, sanomatta vielä mitään. Ellei kyseessä olisi ollut myös Iriadorin turvallisuus, ei Darius olisi tuon sarvipään kanssa mitään sopimuksia tehnyt. Oli kyseessä sitten kuninkaan yksi luottomies tai ei. Jo ennestään olemattomat välit tämän kenraali kaksikon välillä olivat nyt menneet rutkasti negatiivisen puolelle.
Lopulta Darius nyökkäsi.
Hyvä on, saat sopimuksesi Kenraali vastasi, kysymättä nyt Iriadorilta mielipidettä lainkaan. Tuo tuskin oli sitä vastaan, mikäli yhtään fiksu oli Mutta älä luule että se mitään muuta muuttaisi. Pidän sinua silmällä, fauni.
Jäätävän varoittava katse suotiin vielä faunille, ennen kuin haltia viimein pisti tikarin pois.
Tule Oli käsky Iriadorille lähteä liikkeelle, samalla kun Darius itse lähti kinkkaamaan kohden kissaa, joka piilotteli huoneen nurkassa. Haukansilmältä ei ollut jalkaansa satuttanut, mutta lantionsa oli ottanut ikävästi osumaa lentelyn ohessa. Kävely oli siis ainakin tänään klinkkaamista.

Sen suurempia hyvästejä ei heitetty, vaan kissa poimittiin syliin ja korkeahaltia käytiin ohjastamaan pois huoneesta, jahka tuon silmäsuoja oli myös napattu matkaan. Ovi lyötiin kiinni perässä, eikä faunille vastattu mitään, mikäli tuo vielä jotain ehätti sanoa. Tuo sai hoidella pesutuvan kuntoon tai jättää sen niin, miten itse halusi. Pesutuvalta haltiakaksikon tie vei takaisin Dariuksen huoneistolle.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Heinä 2012, 18:03

Kaksi kenraalia tuijotti toisiaan vakavana silmästä silmään, kun Atrevaux oli ehdot ilmoille lausunut. Loppu olisi nyt kiinni lähinnä Dariuksesta, jota moukarointi oli enemmän tuntunut ja joka vaikutti yhä olevan valmis riistämään faunilta henkensä. Siinäpähän riistäisi. Sarvipää voisi nauraa pilvensä reunalta katsellessaan, kuin toinen kenraali kärsisi maanpäällistä rangaistusta teostaan.
Hetken huoneessa vallinneen hiljaisuuden jälkeen, Haukansilmä kävi nyökkäämään ja ilmoittamaan hyväksyvänsä sopimuksen. Fauni virnisti, katsahtaen nopeasti kumppaninsa vieressä nyökkäävää punapäätä.
Täydellistä, karvakoipi murjaisi, naurahtaen muutaman kerran, Samaa voisin sanoa sinulle, rakas Winder, Atrevaux jatkoi vielä pilkallisesti, jääden hymisemään itsekseen paikoilleen siksi aikaa, kun kaksikko alkoi tehdä viimein lähtöään pesutupien luota kenties kenraalin huoneen puolelle jatkamaan siitä, mihin nuo olivat jääneet Lucan keskeytyksestä.

Esimiehensä käskystä Iriador lähti ottamaan askelia varovasti kohden ovea. Tuo olisi kompastunut useampaankin esteeseen, ellei Atrevaux olisi ollut riittävän reilu ja taioillaan huiskinut rojua pois sokean tieltä, jotta tuo ovelle asti ilman suurempaa koheltamista olisi selvinnyt.
Karvakoipinen kenraali seurasi, kun Darius haki linkuttaen vitivalkean kissansa huoneen nurkasta piilottelemasta, poimi alaisensa silmäsuojuksen maasta ja kävi sitten ohjaamaan nuorempansa ulos huoneesta. Ovi lyötiin perässä kiinni, eikä fauni saattanut olla nauramatta koko tilanteelle Haukansilmän ja Iriadorin perään. Nauru hyytyi kuitenkin, kun ajatukset palasivat jalassa säteilevän kivun myötä takaisin normaalille taajuudelle.
Grimalkin lähetettiin takaisin omaan maailmaansa ja Atrevaux keskittyi siistimään pesutupaa taikojaan räiskäytellen sinne tänne. Kuin tornado olisi käynyt pyörähtämässä tuvan puolella, kun tavarat lojuivat siellä täällä pitkin lattioita nurin kurin. Ei kestänyt kuitenkaan kauaa, kun huone oli lähtökohdaltaan jälleen siistissä kunnossa. Ei niin siistissä kuin olisi saattanut olla, mutta ainakin pesuvadit oltiin kasattu sievään pinoon, hylly nostettu sisältöineen takaisin seinälle ja suurempia esineitä liikuteltu niiden oikeille paikoille. Myös seinässä Winderin tikarilla lyömä reikä käytiin magian avulla paikkaamaan.

Kun tupa oli siistitty, fauni huokaisi. Ei häntä enää huvittanut käydä kylvyssä. Ei nyt, kun murtunut luu vasemmassa jalassa haittasi enemmän kuin tarpeeksi. Eikä kenraali saattanut käydä sitä parantajallakaan korjauttamassa, sillä piti ensinnäkin moista vikaa erittäin harmittomana, toisena, ei ollut valmis keksimään typerää syytä valehdella sen sijaan, että olisi suoraa murjaissut ottaneensa yhteen toisen kenraalin kanssa, josta olisi seurannut ongelmia vain molemmille osumaa ottaneelle osapuolelle.
Niinpä myös fauni kävi astelemaan lopulta itsekin ulos pesutuvilta, tällä kertaa pitäen jättimäisen sarvipään olomuotonsa, sillä Ordalian nulikkana olisi mahdollisesti vain loukannut itseään lisää. Klinkkaava askel kävi ulos, tupien pihamaalle, josta fauni suuntasi kulkunsa piipussaan humalluttavia aineita poltellen kohden läheistä metsää. Siellä jos missä hän saisi hetken meditoida rauhassa ja koota ajatuksiansa kasaan ilman, että kukaan tuota karvakoipista pässinpäätä kävisi millään tapaa häiritsemään...
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Heinä 2012, 18:46

Hecate


Se, mitä juuri oli sotilastuvilla, haltioiden kaupungissa tapahtunut, ei kuulunut mitenkään pienen hengettären elämään. Tosin, eipä se olisi välittänytkään, vaikka jotkut vihaa keskenään pitivät, ei se ymmärtänyt moisen päälle.
Hecate oli nukkunut suurimman osan aamupäivästä tavalliseen tapaan. Metsän oikeuteen kuuluva olento kun oli enemmän ilta ja yö eläjä, mitä päivällä pomppija. Kuitenkin, nyt tuo tumma, pieni ja pyylevä olento oli herännyt ja tuttuun tapaansa lähtenyt vaeltelemaan yksin metsään. Vaikka laumaan kuului, oli otus silti enemmän yksinäinen samoaja, mitä huomion keskipiste. Kerta tuo otus vietti paljon aikaansa metsän oikeuden kotiluolalla, oli tuo myös oppinut pitämään peittävää asustusta yllään. Nytkin kaikki siveettömät pinnat oli peitetty tutulla asustuksella, joka tosin tulisi mitä todennäköisemmin lentämään jossain vaiheessa pois yltä.

Hecate oli jopa saanut jonkin sortin ystäviä laumalaisista. Näiden ystävien toimesta oli Hecate saanut käsiinsä himoitsemiaan objekteja, pyöreitä esineitä. Nytkin hengettären käsissä kulki mukana suurehko, nahkainen pallo. Lapset tuppasivat yleensä leikkimään moisilla, mutta Hecatelle se oli aarre, jota piti kantaa mukana ja varjella. Vähän kuin kanaemo, joka katsoi poikastensa perään.
Pieni, pyylevä olento viipotti menemään metsän siimeksessä, pallo kourassaan. Kevyen oloisesti se hyppeli yli kaatuneiden puiden ja kivien, kunnes pysähtyi ykskaks paikoilleen.
Edessäpäin istui joku suurehkolla kivellä. Kuka tuo mahtoi olla? Mikä tuo mahtoi olla? Uteliaisuus syttyi heti ja Hecate lähti hyppelemään lähemmäksi, äärettömän hiljaisesti.

Kivi, jolla tuo sarvipäinen humanoidi istui, oli sen verran suuri, että Hecaten täytyi kavuta sen päälle muutaman epäonnistuneen yrityksen saattelemana. Punahiuksinen humanoidi lähestyi tätä ilmeisesti miespuolista olentoa takaa päin, ei täysin äänettömästi, mutta ei myöskään pitänyt suurempaa mekkalaa itsestään. Pieni otus jäi seisomaan kivelle, tuon sarvipäisen olennon taakse noin puolentoista metrin päähän. Sen verran leveä kivi oli.
Ilmeettömät kasvot kallistuivat puolelta toiselle hengettären miettiessä minkä olennon takaraivoa mahtoi tuijottaa ja olikohan tuo olento tajunnut hänen läsnäolonsa? Hecatea oli vaikea havaita, kerta olento ei haissut mitenkään erikoiselta vain metsältä eikä tuolla pahemmin ollut auraa, mitä paikantaa.
Pian hengetär kuitenkin kohotti palloa käsissään ja viskasi sen päin tuon olennon takaraivoa. Pallo pamahti vasten otuksen päätä, kimmoten sitten takaisin Hecaten kätösiin. Kasvoilleen levisi se virne, joka yleensä karkotti kaikki lähettyviltään terävien hampaiden ilmestyessä näkyviin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Heinä 2012, 19:38

Aikansa taivallettuaan, oli Atrevaux saavuttanut metsän rajan ja käynyt astelemaan yhä syvemmälle luonnonhelmaan. Jätti ei niinkään mahdollisista petoeläimistä välittänyt, sillä erittäin harvoissa tapauksissa nuo kävivät tuskin edes lähestymään savunkatkuista kenraalia niin hajun, kuin tuon kokonsakin takia. Fauni oli omalla tavallaan eläimellinen tapaus. Järkevämpi vain. Paljon järkevämpi, kuin useimmat metsän asukin.
Sarvipään löydettyä mukava sija itselleen, kävi tuo nyt kapuamaan leveän kiven päälle ja asetti ahterinsa muhkuraista pintaa vasten. Kroppaa särki ilkeästi sieltä täältä Haukansilmän kanssa yhteenoton jälkeen, mikä olikin pakottanut vanhan maagin istahtamaan milloin missäkin, voimiaan keräämässä, jonka jälkeen matka saattoi taas jatkua. Tämä kivi tosin olisi kaukaisin etappi, jolle Atrevaux yksin viitsi vaeltaa, sillä syvemmällä vehreässä ympäristössä alkoivat vaania muutkin vaarat, kuin pelkästään villieläimet.

Karvakoipi haukotteli makeasti sytytellessään jälleen piippuansa palamaan. Tummahkon kaavun hihat oltiin kääritty ylös ja vaalea hiukset solmittu löyhälle poninhännälle taakse. Juuri kun Atrevaux sai vedettyä henkäyksen piipustaan, pisti tuo merkille jotain yllättävää tapahtuvan takanaan.
Sarvipää katsahti ohimennen, hyvin vaivihkaa taaksensa, huomatakseen takkutukkaisen pienen olennon pyrkivän kiven päälle. Kenraali nosti toista kulmaansa, näyttäen hetken huvittuneelta moisesta näystä. Henki. Se sen täytyi olla. Tai sitten vain jokin turhan utelias metsänmönkiäinen, joita fauni oli Cryptin metsissä tavannut aikaisemminkin.
Oli miten oli, kävi Atrevaux kääntämään katseensa takaisin eteensä, antaen olennolle rauhan kavuta kiven päälle, kerran tuo niin ilmeisesti tahtoi tehdä. Jos olento kerran tahtoi häärätä hänen lähellään, ei jo jossain määrin humaltuneella faunilla ollut mitään sitä vastaan ainakaan vielä. Toistaiseksi.

Jonkin tovin kuluttua, jokin lennähti vasten Atrevauxin takaraivoa, saaden tuon komeuden sarvineen päivineen heilahtamaan hieman eteenpäin. Fauni myös tuhahti, ja nosti toisen kätensä hieromaan päätänsä. Eihän pallon isku ollut sattunut, mutta kyllä se tuntui kallossa lievänä tärähdyksenä, kun sitä ei millään tasolla oltu osattu odottaa.
Kenraali käänsi itseään yläkroppaansa myöten taas katsomaan selkänsä taakse, jossa nyt faunin mielestä iloisesti virnistävä olento seisoi nahkainen pallo käsissään. Hiljaa, rauhallisesti mies silmäsi tummahipiäistä olentoa, osaamatta luokitella sitä kuitenkaan miksikään aikaisemmin näkemäkseen. Osasikohan tuo puhua? Tai edes ymmärsikö sitä?
Sinullahan suloinen hymy on, möreä ääni totesi rauhallisesti, yrittäen kommunikoida olennon kanssa. Tuon jälkeen kasvoille käytiin muodostamaan ystävällinen hymy, jossa sarvipää paljasti omatkin ajan tappamat hampaansa.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Heinä 2012, 20:03

Hengetär oli saanut haluamansa huomion tuolta sarvipäiseltä muukalaiselta. Hymy levisi entisestään, tuon vihdoista viimein vilkaistessa kohden pallo käsissään seisovaa metsänasukkia. Sokeanoloiset silmät seurailivat tarkkaan tuon olennon liikkeitä, kunnes parrakas tapaus kävi avaamaan suunsa. Kohteliaisuus. Jotain, mitä Hecate harvemmin kuuli, varsinkaan omasta hymystään. Moinen harvinainen tapaus saikin olennon vinkaisemaan korkealta, iloisesti, samalla kun se hypähti muutaman kerran tasajalkaa kivellä. Jos jotain inhimillisiä eleitä tuon kasvoilta pystyi lukemaan, saattoi olennon nähdä olevan otettu moisesta kohteliaisuudesta.
Suu sulkeutui ja alta aikayksikön oli nopeakinttuinen metsänhenki kipittänyt alas kiveltä, tuon olennon eteen. Tuo otus liikkui nopeasti. Sen kipittämistä oli lähes vaikea seurata harjaantumattomalla silmällä, mutta mikäli oli tottunut seuraamaan yli-inhimillisen nopeita otuksia katseellaan, pysyi helposti hengettären vauhdissa mukana.
Mikä se on? Otus kävi kyselemään toiselta. Hecaten puhekyky oli selvästi kehittynyt viimeisten kuukausien aikana, joskin tuon puhe oli yhä toisinaan narisevaa ja katkonaista.

Ennen kuin sarvipäinen jätti ehti vastata mitään puolet pienemmälle hengettärelle, nappasi tuo punapäinen otus kiinnimiehen kaavun helmasta ja nosti sitä ylemmäs. Seurasi hämmästyneen kauhistunut henkäisy, jonka jälkeen oli hengetär salamana kipittänyt takaisin kivelle, nyt seisomaan aivan miehen käsivarren viereen, hyvä ettei kiertänyt pieniä käsivarsiaan tuon käden ympärille.
Sillä on vuohi piilosssa kaavu..n alla! Pienempi kummajaisista totesi teputtaessaan paikoillaan miehen vierellä kivellä, osoittaen samalla toisella etusormellaan kohden tuon jalkoja. Pallosta pidettiin yhä kiinni toisella kädellä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Heinä 2012, 20:56

Olento vinkaisi korkealta ja kovaa, sekä hyppi tasajalkaa faunin kehaisun kuullessaan. Vähäänpä tuo olento tyytyi tullakseen iloiseksi. Atrevaux ei tiennyt syytä moiselle, muttei käynyt sitä kyseenalaistamaankaan. Nämä vähemmän inhimilliset, metsän salaperäiset asukit, olivat muutenkin vähän omalaatuisia tapauksia. Tässä oli taas yksi hyvä esimerkki siitä.
Savuissaan oleva fauni seurasi hitaasti perässä, kun punatukkainen otus kävi kipittämään alas kiveltä aina sarvipään eteen. Tavallisesti magian harjoittajalla oli myös harjaantunut silmä, joka pysyi nopeimmankin liikkuvan objektin perässä, mutta koska piippua oltiin poltettu jo ehkä liiankin kanssa, oli tuo ominaisuus kadonnut vuohenpuolikkaalta toistaiseksi tyystin. Niinpä tuo puusta kaiverrettu, parhaat päivänsä jo nähnyt vanha piippu käytiin laskemaan viereen kivelle, odottamaan seuraavaa kertaansa kun se pääsisi tuomaan nautinnon faunin mieleen.

Henkiolento kävi mielenkiintoisella, ontuvalla tavallaan tiedustelemaan mikä Atrevaux oli. Mies suorastaan märehti sanoja suussaan, miettien kuinka hengelle selittäisi helpoiten olevansa puoliksi vuohi ja puoliksi jonkin sortin ihminen. Kauhistuneen kuuloinen henkäys sai jossain metsän horisontissa pyörivän katseen siirtymään kaapunsa helmoja nostelleeseen hengettäreen, ja ajatukset vaihtumaan välittömästi toiseksi. Jos tuo takkutukka jotain oli, niin ainakin utelias.
Otus kiipesi takaisin kivelle käyden toteamaan, että faunin kaavun alla oli piilossa vuohi. Aluksi pelkkää huvittunutta hymähdystä seurasi railakas nauru, jota kesti pitemmän tovin, kunnes vanha fauni sai taas nauruhermonsa kuriin.

Atrevaux piteli hetken mahaansa, ja pudisti sitten päätään. Vai vuohi piilossa kaavun alla.
Mutta minähän olen puoliksi vuohi, kertoi sarvipäinen takkutukalle, käyden raottamaan kaapuaan sen verran, että metsänhenki saattoi nähdä lanteilta alkavan ruskean karvapeitteen ja eläimelliset koivet. Välittikö fauni mahdollisesta alastomuudestaan sillä hetkellä? Ei. Ei sitten tippaakaan, koska piti sitä luonnollisena asiana, eikä voinut kieltää viihtyvänsä paremmin ilman hiostavia kangasriepuja päällään. Kaapu oli tässä tapauksessa vain siveellinen verho, jonka taakse karuksikin laskettava totuus miehen kropasta verhottiin.
Meitä kutsutaan fauneiksi, vuohenpuolikas selitti, Sinä olet kuitenkin kaiketi jonkinlainen henki?.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Heinä 2012, 21:20

Uteliaanhämmentynyt katse kääntyi sarvipäähän tuon käydessä aluksi hymähtämään ja sitten repesi railakkaaseen nauruun. Mitä tuo nauroi? Hecate ei tiennyt, mutta nauroi muutaman kerran mukana. Miksi? Sen kun henki itsekin tietäisi.
Saatuaan naurunpyrskähdyksensä hillintään, kävi mies toteamaan olevansa puoliksi vuohi. Hengettären silmät laajenivat ihmetyksestä, tuon käydessä kurkkimaan miehen olan yli nyt vyötäröltä lähtevää vuohen alaruumista. Oliko tuon isä pökkinyt vuohta? Se selitti kaiken, näin hengettären nopealla hybridi teorialla. Hecate ei ollut kovin fiksu olento.
Mitä miehen alastomuuteen tuli, ei Hecate sitä käynyt edes noteeraamaan. Jos keskellä kylää kävelisi vastaan alaston mies, saattaisi Hecate huomauttaa tuolle oman kuulemansa mukaan ettei kylillä ilkosillaan saanut hyppiä, mutta metsä oli täysin eri asia. Kaikkihan me alastomina synnyttiin, miksemme siis myös eläisi alasti?

Mies selitti olevansa rodultaan fauni. Vaikkei kovin fiksu ollut, oli Hecatella hyvä muisti. Tuo painoikin nyt mieleensä pässi-ihmisten olevan nimeltään fauneja, jos vastaisuudessa lisää sattuisi tulemaan. Tuskin tulisi, mutta nytpä hengetär oli valmistautunut.
Seuraavaksi Fauni kävi kyselemään, mikä ihme tuo pienempi otus mahtoi olla. Henki? Hecate pudisti päätään nopeasti, vaikka fauni oli juuri oikeaan osunut.
Hecate Otus vastasi, kertoen nimensä. Sille nimensä tarkoitti samaa, kuin rotua. Hecate itse ei ollut varma, mikä oli. Joku fiksumpi kuitenkin saattoi toisen todeta olevan nimenomaan jonkin sortin metsänhenki, kerta tuo ei muistuttanut mitään tunnettua rotua ulkoisesti.
Hecate Vesna Pieni otus kävi nyt vielä täsmentämään koko nimensä, nyökytellen samalla päättäväisesti. Kyllä, se oli hänen nimensä. Se juuri.
Fauni palaa kovasti Hecate kävi sitten toteamaan, puheen vaihtuessa nyt roduista faunin piippuun, joka lepäsi kivellä tuon vieressä Onko Faun---in maha kipeä? HE---cate voi auttaa!
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Heinä 2012, 22:11

Vastaukseksi kysymykseensä Atrevaux sai taholleen päänpudistuksen. Fauni hymähti, miettien oliko tuo olento edes tunnistanut koko sanaa. Vaikka takkutukka olikin käynyt käytännössä kielteisesti vastaamaan, piti vanha vuohenpuolikas tuota olentoa silti henkenä. Metsätär, ehkä se voisi olla sopiva nimitys jatkossa tuolle punapäälle, jos siitä käytäisiin jotain puhetta.
Olento esittäytyi nimeltään Hecate Vesnaksi. Pienen olennon nyökyttelemistä seuratessaan maagi hymähti huvittuneesti, nyökäten kuitenkin hyvin pian nimen kuultuaan takaisin takkutukalle. Hecate siis. Sen nimen fauni painoi paksuun kalloonsa muistiin.
Atrevauxilla itsellään ei ollut aikomustakaan tavata omaa nimeään hengelle. Senkin takia ettei otus osannut puhua niin sujuvasti kuin olisi ehkä saattanut. Oli ehkä vain parempi, että tuo kutsui vanhaa sarvipäätä pelkäksi fauniksi. Ainakin näin aluksi. Se oli helppo ja ymmärrettävä sana, muistettava myös Atrevauxille, vaikkei mies varsinaisista lempinimistä itsellään välittänytkään.

Henki vaihtoi puheenaiheen karvakoipisen vieressä viimeisiä savujaan ilmaan päästelevään piippuun.
Palaa hyvin kovasti, mies tyytyi toteamaan vastaukseksi. Toiselle kaksijalkaiselle hän olisi saattanut tarjota piippuaan, mutta koska kyseessä oli hengetär, ei Atrevaux uskaltanut käydä kuumaa tupakanpoltto välinettä tuolle käydä antamaan. Ties vaikka polttaisi sormensa niitä väärään paikkaan tunkiessaan! Tai menisi maistamaan jotain, mitä ei pitäisi.

Hecate kyseli faunin korville liian nopeaan tahtiin kysymyksiä. Jonkin sortin turhautumista ei kuitenkaan käyty näyttämään ulkoisesti, ja moinen tuntemus pyrittiin muutenkin rajaamaan mielestä, kun kyseessä oli täysin uusi tuttavuus.
Mahaniko kipeä?! Oletpa hassu, sarvipäinen totesi naurahtaen, hymyillen pienelle olennolle lämpimästi, Ei mahassani ole mitään vikaa. Mutta kerrohan Hecate, pieni ystäväni, miten sinä muka voisit vanhaa faunia käydä auttamaan? Osaatko kenties taikatemppuja?.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Heinä 2012, 22:43

Fauni oli mukavaa seuraa. Tuo ei turhia käynyt pulisemaan. Kertaakaan karvakoiven suusta ei tullut lauseita, joita henki ei olisi ymmärtänyt kokonaisuutena. Yleensä, jos Hecate kävi jotain kyselemään, sai hän vastaukseksi pitkän selityksen kyseisestä asiasta ja siinä ohessa jostain muustakin, mikä lopulta päättyi siihen, että hengetär vain kallisti päätään merkiksi siitä, että kaikki äskeinen paasaaminen oli mennyt ohi korvien. Asiaa ei tietenkään helpottanut se, että Hecatella oli harvinaisen huono keskittymiskyky.
Kuitenkaan, Fauni ei käynyt myöntämään että mahansa olisi ollut kipeä, vaikka totesikin palavansa. Sisältä päin. Oliko tuo kuin kävelevä tulivuori? Kätevää! Faunin todetessa hengettären olevan hassu, nousi Hecaten kasvoille jälleen se hymy, jota irvistykseksi saattoi luulla.

Pieni ystäväni. Kukaan ei koskaan ollut kutsunut Hecatea ystäväkseen! Jälleen kerran Hecate hypähti muutaman kerran tasajalkaa innosta, sivuuttaen muutaman sekunnin ajaksi faunin kysymykset.
Hecate auttaa aina Oli simppeli vastaus faunille, joka kyseli miksi Hecate auttaisi. Samalla kun ensimmäiseen kysymykseen vastasi, kävi hengetär asettelemaan nahkaisen pallonsa kivelle tukevasti ja istahti sitten Faunin viereen kiven reunalle, varmistettuaan, ettei pallo minnekään ollut lähtemässä.
Hecate ei maagi Olento jatkoi vastaukseksi taikatemppu kysymykseen. Jälleen kerran tuo mielsi Faunin kysymyksen tarkoittavan toista, mitä oikeasti meinasi.
Mutta hecate osaa auttaa! Otus totesi, napatessaan nyt faunin jättimäisen käden pieniin kätösiinsä. Otus oli huomannut miehen käden ottaneen iskua syystä taikka toisesta. Siinä olleet pintanaarmut kiinnostivat hengetärtä, joka nyt laski toisen käden etusormensa haavan päälle ja liuutti sen ruhjeen yli. Sitä mukaan mitä sormi tuon iholla liikkui, parantui haava, umpeutuen ja lievittäen mahdollista pientä kipua. Pian pienestä pintanaarmusta ei ollut jälkeäkään, jonka jälkeen Hecate päästi irti miehen valtavasta kädestä, jääden sitten hymyillen tuijottamaan tuota kasvoihin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 26 Heinä 2012, 23:22

Pienen otuksen ilakointi oli ilo vanhallekin silmälle. Jälleen kävi tummahipiäinen olento loikkimaan tasajalkaa ilmaan, vaikuttaen innostuneelta ja iloiselta siitä mitä fauni oli sanonut. Tuon tehtyään ilmoitti Hecate auttavansa aina. Ajatus siitä kuinka hyväntahtoinen takkutukka saattoikaan olla, kävi lämmittämään Atrevauxin mieltä ja sydäntä. Harvoin kukaan jaksoi kärttyisälle sarvipäälle mukava olla, saatikka suoda tuolle edes hymyä. Hecate ilmeisesti oli omalla spesiaalisuudellaan poikkeus muiden joukossa. Ja olihan tuo nyt sanomattakin selvää.

Henkiolento kävi hetken palloaan aseteltuaan kiven reunalle, Atrevauxin vierelle istumaan. Jälleen Hecate kävi vakuuttelemaan osaavansa auttaa, jonka jälkeen tarrasikin pienillä kätösillään kiinni faunin omasta, reilusta isommasta kämmenestä. Atrevaux auttoi tuota hieman siirtämällä kättään paremmin metsähengen ihmeteltäväksi, samalla kun katseensa kävi tarkkailemaan toisen tekemisiään. Mitähän tuolla mahtoi olla mielessään?
Kauaa ei tarvinnut kysymystä ihmetellä, kun pieni sormi lähti liukumaan pitkin kenraalin ruhjeita saanutta kättä, korjaten yhden niistä haavoista, joita Haukansilmän kanssa yhteenotettaessa oli kroppaan sattunut tulemaan.
Faunin kulmat nousivat positiivisesta yllätyksestä. Hecatehan osasi parantaa haavoja! Ei mikään turha taito sen Atrevaux jos kuka tiesi. Kädestä päästettiin irti, ja sarvipään oli pakko nostaa sitä lähemmäksi kasvojaan varmistaakseen, että naarmu todella oli tipotiessään. Kadonnut kuin tuhka tuuleen. Ihmeellistä.

Sinähän taitava olet, karvakoipi tuumasi yhä hämmästyneenä, ja rohkeni silittää sormenpäillään pienen olennon punertavia hiuksia kuin kiitokseksi. Tuon tehtyään, käytiin vieressä hetken aikaa jäähtynyt piippu tyhjentämään ylimääräisistä puruista ja tungettiin kaavun taskuun talteen.
Kerrohan Hecate, Atrevaux aloitti ryhtyessään varovaisesti laskeutumaan alas kiveltä, meinaten kaatua sillä silmäyksellä maahan silmälleen, kun alas ennättäessä murtunut vasen jalka ei kestänytkään ottaa enää painoa päällensä. Muutaman klinkkaavan askeleen jälkeen paino käytiinkin varaamaan täysin oikealle jalalle, ja vasenta lähinnä roikotettiin ilmassa, pienesti vain tukea ottamassa tasaisesta maastosta, että pystyssä pysyisi.
Osaatko auttaa myös isompien ruhjeiden kanssa?.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Heinä 2012, 23:45

Hecate oli onnensa kukkuloilla, kun joku kävi häntä kehumaan taidoistaan, joita Hecate piti asteen tai toisen erikoisempina. Parantajat nyt eivät olleet kovin uniikkeja Cryptissä, eikä Hecate todellakaan ollut lähellekään paras, mutta tällä hetkellä hän oli ainoa Parantaja, jonka pieni olento itse tiesi olevan olemassa. Kehuja kun harvemmin sai, olivat ne suurta herkkua hengettärelle. Fauni uskaltautui jopa koskettamaan olennon pehkoa, silitellen kiitokseksi. Moinen ele sai tummempipintaisen kaksikosta jopa punastelemaan, tosin ei niistä syistä, mitä naiset yleensä. Eihän hengetär ymmärtänyt sukupuolien päälle mitään, eikä kokenut ketään kohtaan minkäänlaisia seksuaalisia mieltymyksiä, eikä täten osannut punastella miesten kohteliaisuuksiin tavalliseen tapaan. Kohteliaisuudet ja ystävälliset eleet taas, kummalta sukupuolenedustajalta tahansa, saattoivat saada olennon punastelemaan ylpeydestä.

Faunin laskeutuessa alas, kävi Hecate kallistamaan päätään pienesti tuon ontumiselle, jonka johdosta Fauni melkein turvalleen lennähti. Ilmeisesti karvajalka oli satuttanut itsensä pahemmin. Tuo kävikin kyselemään, osasiko hengetär parantaa isompia ruhjeita.
Jälleen Hecate kävi nyökyttelemään päätään nopeasti, samalla kun hypähti kepeästi alas isolta kiveltä.
NÄÄÄÄÄÄÄÄ-ÄÄÄIN isoja Pieni olento levitti lyhyet kätösensä niin leveäksi, mitä saattoi Ja nä..äin pieniä Kädet tuotiin nopeasti lähelle toisiaan, demonstroiden pienintä mahdollista haavaa.
Myös.. sisäisiä kipuja Nyökyttelyä jälleen myöntyvien sanojen päätteeksi Hecate Auttaa aina
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 27 Heinä 2012, 23:05

Nopea nyökyttely sai faunin hymähtämään huvittuneena. Vihreät silmät seurasivat, kun pieni otus kävi laskeutumaan loikaten alas kiveltä. Paljon ketterämmin kuin Atrevaux oli hetki sitten tehnyt. Nyt kun molemmat kuitenkin seisoivat maassa omilla jaloillaan, saattoi sarvipää viimein erottaa kaksikon kokoeron toisistaan ja todeta mielessään Hecaten olevan erittäin pieni itseensä verrattuna. Kuin lapsi. Jollaista hengetär muistutti hieman muutenkin. Koko ei silti ollut syy eikä mikään alkaa yllättäen syrjiä toista metsähengen onneksi kun Atrevaux sattui olemaan yllättävän lapsirakas tapaus.

Hecate demonstroi nopeasti käsiään levitellen kuinka isoja ja pieniä haavoja saattoi parantaa. Sanojensa mukaan tuo pystyi vaikuttamaan myös sisäisiin kipuihin. Fauni kohautti kulmiaan. Noinko oli? Käsi nousi hieromaan partaa leuassa, ja hetken karvakoipi keskittyi mietteisiinsä täysin ystävällisen tuijotuksensa silmäillessä pientä takkutukkaa.
Asentoa korjattiin hieman ontuen. Viitsisikö fauni pyytää palvelusta hengettäreltä? Ajatus kuulosti päässä yhtä aikaa niin hyvältä kuin huonolta. Niin paljon kuin Hecate olikin ilmoittanut olevansa valmis auttamaan, ei sarvipää osannut laskea pois vaihtoehtoa, että pieni otus kävisi kenties pahastumaan moisesta hyväksikäytöstä. Peräti jopa suuttumaan. Tosin, eihän tuon pakko ollut auttaa, eikä Atrevaux missään nimessä tohtisi suututtaa toista, saatikka pahoittaa tuon mieltä.
Käsi irtosi lopulta partaa hivelemästä, ja jätti osoitti punatukkaista etusormellaan.
Auttaisiko Hecate, ja parantaisi murtuneen jalkani, jos pyytäisin oikein nätisti?, fauni kysyi hymyillen, siirtäen sormensa osoittamaan olennosta sitten omaan, vasempaan jalkaansa.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Heinä 2012, 23:50

Iloisesti tuijottaen jäi hengetär katsomaan faunia, joka partaansa kävi sukimaan. Parta oli Hecaten mielstä huvittava. Hänkin halusi yhden. Miltähän moinen karva tuntui? Maistuikohan se edes hyvältä? Tuskin. Tai ehkä? Ruuantähteethän saattoivat partaan tipahdella! Katseensa olikin kohdistettu tuohon mielenkiintoiseen karvoitukseen leuassa, vaikkei sokeansilmistä osannutkaan sanoa, mihin tuo katsoi.

Fauni kävi kysymään, osaisiko otus parantaa tuon murtuneen jalan. Hecate kallisti päätään Faunin osoittaessa vasenta jalkaansa, nyökäten sitten jälleen muutaman nopean kerran.
Hecate voi korjata sen! Olento totesi hymyillen jälleen niin, että terävät hammasrivistöt näkyivät.
Alta aikayksikön, lupaa kysymättä, oli tummempi otus syöksynyt Faunin kaavun helman alle. Hecate iski saman tien kätensä ehkä turhankin aggressiivisesti ja alkoi hitaasti vetämään pieniä käsiään pitkin Faunin koipea alaspäin, parantaen jalan kivut ja ruhjeet sitä mukaa, mitä pienet kädet karvaisella koivella laskeutuivat. Loputa, kun koko jalka oli skannattu irrotti Hecate pienet kätösensä faunista ja peruutti hoiperrellen pois tuon kaavun alta. Heti kun kokonaan tuon kangaspalan alta oli päässyt, pöksähti hengetär istumaan maahan jalat suorina kuin suolatut muikut.
Hecate teki sen! Otus sopersi samalla kun nojautui käsivarsiensa varaan, jotka oltiin asetettu taemmas ottamaan tukea maasta.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron