Kirjoittaja Nipustin » 07 Syys 2013, 21:25
Toinen avasi alkupalojen aikana vähän omaa historiaansa. Kertoi olleensa taikuuden luomus, mitä se ikinä sitten tarkoittikin ja Pheebs kuunteli. Neiti keskittymishäiriöinen todellakin kuunteli mitä toisella oli sanottavanaan ja vieläpä kiinnostuneena. Toinen näytti nauttivan ihanasta rauhasta joka tällä hetkellä tilanteessa vallitsi. Ihan Pheebsin vastakohta tosiaan. Hän ei malttanut odottaa että jotain aina tapahtuisi. Hän oli aina uskonut sen johtuvan siitä että eli ikuisesti, mutta jos tuo toinenkin oli ainakin pitkäikäinen niin silti näytti nauttivan elämänsä jokaisesta minuutista. Hmph, ehkä Pheebs voisi joskus kokeilla rauhallisempaa meininkiä - ainakin siihen asti että kyllästyisi!
"No naiseltahan ei tietenkään saa tiedostella tuon ikää," Pheebs aloitti napaten lautaseltaan leikkisästi yhden tankoparsan ja napaten siitä söpösti palasen, "Mutta voin vannoa että olen hyvin säilynyt ikäisekseni!"
"No katsotaanpas, normaali tylsä lapsuus, paitsi että minä synnyin munasta, minut löysi joku eukko jonka luota pakenin heti kun muutuin varhaisaikuisen hahmooni, tunnetaan myös näillä mailla ikäluokkana 'teini'. Ja sitten olenkin aika pitkälle matkustellut. Nähnyt meret ja sen saaret. Nähnyt auringonlaskun ja nousun päältä pilvien ja nyt olen Cryptissä. Olen itse asiassa ollut jo tovin. Tämä maa ei vaikuta niin paikalleen jumahtaneelta ja tylsältä kun toiset. Täällä on tiettyä kipinää", Pheebs kertoili ja vaikka tarina alkoi naisen normaaliin virnuilevana ja vähättelevään tyyliin, mitä pidemmälle tarina eteni sen paremmin näki naisesta että tämä oli ehkä jopa halunnut joskus kertoa tuon tarinan jollekulle joka kuuntelisi. Hänestä oli todella kauan haluttu vain yhtä ja ainoaa asiaa, eikä sitä varten tarvinnut käydä rupattelevaiseksi. Osa syy Phoenixin käyttäytymiseen noin oli traumat nuoruudesta sekä juurikin se että tästä tuntui sen olevan helpoin tapa saada rakkautta. Ei tarvinnut kestää sydän suruja koskaan. Se oli kivutonta ja helppoa, sitoutumatonta.
Toinen kertoi vielä että vaikka oli elänyt pitkään, ei koskaan ollut tavannut ketään niinkuin Phoenix oli. Pheebsin oli helppo hymähtää siihen: "Se johtuukin siitä että olen ainutlaatuinen. Meinaan, eihän kukaan muu näytä näin hyvältä!" Vastatessa nainen virnisti, mutta heti ne sanat sanottuaan hän meni jopa hieman hämilleen. Tuo oli tosiaan vastaus minkä hän aina sanoi, joten siksi se oli tullut kuin refleksi mutta nyt kun hän sen jälleen oli ääneen sanonut, tuntui siltä että tämä kaipasi erilaisen vastausken. "Ta-tarkointan, kiitos, kai! ...olen feeniks, meitä ei ole kovin montaaa", feeniks ei katsonut toista silmiin sanoassaan nuo sanat, miten hän olisi voinutkaan sillä hän tunsi kuinka pieni puna kohosi hänen kauniille kasvoilleen. Ihan tyhmää. Kiireesti tilanne palautettiin ennalleen ja Phoenix katseli jälleen toista silmiin.
Alkupalat oli nautittu ja pöytään kiidätettiin suuri lautasellinen oistereita, vain yksi lautanen. Tarjoilijat keräsivät myös vikkelästi edelelliset astiat pois. "Tässä, annappas minun..." Pheebs sanoi hymyillen napattuaan käteensä yhden oisterin lautaselta ja kumarruttuaan toista päin jotta voisi syöttää sen toiselle. "Ne ovat hyviä, ehkä vähän tulisia, mutta hei! Tulisempi parempi, vai mitä Yoh?"