Ja lumi pöllysi || Crim


Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 14166

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Kesä 29, 2013 10:57

Ja lumi pöllysi || Crim

Aran, Darius


Tietenkin Valarocco oli myös kiinnostunut paikalla olevasta, massasta eroavasta ratsusta. Kuitenkin, kurinalainen kun oli, ei Valarocco tehnyt elettäkään osoittaakseen kiinnostustaan kohden naaraspeuraa, vaan antoi sarvipäisen olla omassa rauhassaan.
Liikkeelle kuitenkin lähdettiin kaikessa hiljaisuudessa. Lupa tietenkin oli keskustella, mutta Aran saatikka Darius ei mitään sanonut. Osa kuiskauksen miehistä keskusteli ääneenkin, toisten vaihtaessa mielipiteitä ja aatteitaan telepaattisesti. Jokainen kuitenkin varoi sanojaan ja ajatuksiaan, tiedostaen haltiakuninkaan taidon lukea ajatuksia. Aran tyytyikin kaikessa hiljaisuudessa kuuntelemaan muiden puheita, keskittäen katseensa lähinnä menosuuntaan. Välillä monarkin katse kuitenkin kävi vaivihkaa kääntymään Iriadorin puoleen, olemattoman virnistyksen saattelemana. Eihän sokea sitä tietenkään nähnyt, mutta ei se tarkoitus ollutkaan.

Darius puolestaan oli yksi niistä hiljaisimmista ratsastajista, kenraalin keskittyessä vain omiin ajatuksiinsa ja matkaamiseen. Jos joku kysyi jotain niin ääneen tai telepaattisesti vastasi Darius lyhyesti ja ytimekkäästi. Minkäänlaista yhteyttä Darius ei omasta puolestaan pitänyt edes Iriadoriin, tiedostaessaan Aranin varmasti kuuntelevan kaikkea, mitä he saattoivatkaan puhua. Kenraali uskoi korkeahaltian myös tiedostavan tämän, joten Iriador tuskin pisti pahakseen tästä hiljaisuudesta.
Tovin jos tosienkin ratsastettuaan metsässä, saapui saattue arojen laitamille, josta matka jatkui aukeille, kumpuileville lumikentille. Tuuli oli onneksi tänään melko olematon, joten kylmä viima ei käynyt vasten kasvoja pahemmin. Aroilla kuitenkin oli sopivan hiljaista ja rauhallista, ympärillä ei näkynyt eikä kuulunut pahemmin vieraita saatikka sitten väijytyksiä. Myös taivasta tarkkailtiin, lentävien vihollisten varalta. Saattue oli varautunut kaikkeen, mitä matka saattoi mukanaan tuoda.
Nukuitko hyvin viimeyönä? Darius kävi viimein kysymään Iriadorilta, telepaattisesti, saaden Aranin virnistämään sillä samalla sekunnilla erittäin leveästi.



// OH CRIM THE EPICNESS HERE YES COME jatkoa täältä //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3937

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti La Kesä 29, 2013 11:43

Iriador, Delathos, Dagnir

Punapää ei liiemmin käynyt suutaan availemaan kuin haukotukseen matkan aikana. Hän oli väsynyt ja kieltämättä olisi tahtonut vain nukahtaa Nashiran selkään. Naaraspeuran lähes urheiluselostajalta kuulostava sepustus kaikesta ympärillä tapahtuvasta sai kuitenkin nuoremman pysymään hereillä ja tarkkaavaisena ympäristönsä suhteen.
Korkeahaltia tiedosti myös Aranin läsnäolon, mutta jos hän nyt jotain tahtoi vältellä niin fyysisesti kuin psyykkisesti, oli se nimenomaan kyseinen hallitsija. Siksi punapää kielsi itseltään kaikki ne muistot, joita viimeiseltä yöltä hänelle oli kertynyt. Hän kielsi Aranin läsnäolon huoneessaan. Kielsi ne hellät kosketukset ja suudelmat. Ne olivat mennyttä. Hänen ei tarvinnut muistella sitä enää. Se oli nyt salaisuus, josta ei tarvinnut kertoa kenellekään. Kukaan ei tulisi tietämään Aranin lisäksi siitä, mitä oli tapahtunut. Ei edes Darius. Darius ei ikinä saisi tietää. EI IKINÄ! Oli tärkeämpiäkin asioita. Kuten esimerkiksi kuninkaan saaminen takaisin kaupunkiin. Sen jälkeen elämä voisi taas jatkua samoilla raiteilla vai voisiko?

Dariuksen telepaattinen kysymys herätteli Iriadoria takaisin todellisuuteen, saaden punapään hätkähtämään hörähtävän ratsunsa selässä silkasta yllätyksestä. Lievä paniikki valtasi hetkeksi nuoremman. Paniikki, joka ei näkynyt lainkaan ulospäin, mutta sekoitti nuoremman mielen täysin. Aran mahdollisesti seurasi keskustelua itsekeskeisesti virnuillen omassa ylhäisyydessään mutta miksi sen olisi pitänyt koskettaa Iriadoria?
Riittävän hyvin, Iriador töksäytti ykskantaan totisesti Dariukselle takaisin ajattelematta sen kummemmin tilannetta. Hän ei tahtonut nyt puhua. Ei kenenkään kanssa.


Toisaalla erikoinen kaksikko taivalsi reittiään kohden arojen kaupunkia. Kylmyydessä yksikätisenäkin päänsä pitävä Delathos ei sen kummemmin ollut moksiskaan kipakasta pakkaspäivästä. Mies oli pukeutunut tummaan viittaan, joka lämmitti sopivasti, mutta antoi pakkasen purra miehen kasvoja. Erityisesti sitä kipeämpää puolta, jolla magian polttama arpi jaksoi vieläkin kihelmöidä ja tuottaa kipua ja päänsärkyä masentuneelle ja elämäänsä täysin kyllästyneelle kuuraparralle. Puuttuva käsi sitä Del ei jaksanut enää liiemmin kaivata. Oli mikä oli, nyt hän eläisi elämänsä hamaan loppuunsa saakka yksikätisenä tai kunnes riistäisi itseltään henkensä. Tai ainakin siihen saakka, kunnes keksisi mistä saisi uuden käden menetetyn tilalle.
Delin ei suinkaan ollut tarvinnut taittaa matkaansa yksin, sillä sanojensa mukaan seuraan ängännyt suulastakin suulaammaksi osoittautunut Dagnir, oli Kalin pyynnöstä täällä seuraamassa kuuraparran tekemisiä. Koska kyseessä oli toistaiseksi ainoa henkilö, josta Del jaksoi olla liiankin välittävällä asteella kiinnostunut, ei mies ollut saattanut häätää käärmettä pois kintereiltään.

Alkaisit jo laputtaa tiehesi. Läsnäolosi on turha, pakkasherra ilmoitti varmasti sadannen kerran kylmästi, vetäessään ainokaisella kädellään viittaa paremmin ylleen.
Teen vain, niin kuin naisesi pyysi. Minä maksan siitä, jos epäonnistun. Hän maksaa siitä, jos hän epäonnistuu, valtavan kokoinen musta käärme ilmoitti valkeassa hangessa tallustellessaan pienen haltian vierellä itsekeskeisesti yleiskieltä puhuen, Saatan sinut kaupunkiin. Palaan seuraasi aina kun poistut sen ulkopuolelle.
Pakkasherra ei saattanut kuin ärähtää närkästyneenä ja pyöräyttää silmiään päässä. Mikäpä hän oli valtavaa lohikäärmettä vieläpä itsepäistä sellaista ajamaan tiehensä ilman, että olisi tullut joko syödyksi tai liiskatuksi. Siinäpähän pyöri. Del ei kuitenkaan minkäänlaisia etuja käärmeelle soisi ja riittävän kynnyksen ylitettyä, olisi valmis itse tarjoamaan viimekädessä käärmeelle kuoleman.


//HERE WE GOOO~//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14166

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Kesä 30, 2013 12:12

Iriadorin vastaus oli lyhyt ja ytimekäs, eikä Darius sen enempää viitsinyt nuoremmalta kysellä. Jostain syystä Iriador vaikutti turhankin jäykähköltä, lienikö syynä sitten haltiakuninkaan läsnäolo. Ihan ymmärrettävä syy sinänsä, kyllähän Aran heistä tiesi ja varmasti kuuntelikin tätä keskustelua. Kuninkaan rinnalla ratsastava kenraali vilkaisikin monarkkia, saaden vastaukseksi pienen, virnuilevan vilkaisun. Se riitti kertomaan tarpeeksi siitä, että Aran oli kuunnellut heidän lyhyttä keskustelua. Nopeasti Darius käänsikin katseensa takaisin menosuuntaan, koettaen parhaansa mukaan olla välittämättä Aranista, ellei kuningas jotain kyselisi.
Aranilla ei niinkään ollut mitään asiaa kenellekään, joten Cúthalion päätti olla hiljaa, tyytyen ihailemaan aukeita, valkeita aroja. Olihan maisemat kauniit ja aroilla sopi viettää päiväänsä jos ei olisi ollut niin pirun kylmä mutta silti nämä avoimet arot olivat pelottava paikka. Lähinnä taivaalla vaanivien vaarojen tähden. Kai sekin olisi vain ajan kysymys, milloin itse Oraakkeli tipahtaisi taivaalta virnuilemaan rumalla pärställään haltiakuninkaalle. Sitä hän ei halunnut. Oraakkeli oli viimeinen olento, johon Aran halusi törmätä nyt tai koskaan. Hän vihasi sitä liskoa yli kaiken ja Oraakkeli tiesi sen varsin hyvin.

Yllättäen kaukaisuudesta, jostain läheltä kuitenkin, kuului lohikäärmeen karjahdus. Koko saattue pysähtyi niille sijoilleen hetkeksi, jokaisen pälyillessä ympärilleen, kuunnellen tarkasti lähistön ääniä.
Jatketaan Oli Dariuksen kommentti nopean hiljaisuuden jälkeen, jonka johdosta kuiskaus ja kuningas lähtivät jälleen liikkeelle.
Jokainen kuitenkin pysyi valmiustilassa, kerta ääni oli kuultu. Lohikäärmeet osasivat yllättää, taivaalta tai muuten niin kumpuilevalta maastolta Riskejä ei haluttu ottaa.


// WOOP WOOP //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3937

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Su Kesä 30, 2013 12:46

Te haltiat olette kovin itsekkäitä tapauksia. Aina vain ajattelemassa itseänne se kai kuuluu pääpiirteisiinne. Sinä varsinkin olet varsinainen idiootti. En ymmärrä kuinka Kali jaksaa katsella kaltaistasi itsekeskeistä tumpeloa. Mitä se muuten oli, mitä Mor vuorilla tapahtui? Olisin utelias kuulemaan lisää. Seurasin tapausta kuitenkin alusta loppuun, joten olen oikeutettu kuulemaan pienestä.. magia purkauksestasi, Dagnir selosti lähes katkonaisena virtana suustaan minkä kerkesi. Del puri hampaitaan yhteen. Hän ei halunnut kommunikoida lohikäärmeen kanssa. Hän ei halunnut jakaa kenenkään kanssa sitä salaista puolta itsestään, joka lähinnä tuhosi kaiken ympärillään olevan säälimättä. Mutta hän olisi halunnut pistää käärmeen pois päiviltä sillä samalla hetkellä.
Olet tylsää matkaseuraa. Tiesitkö sen?, Dagnir tuumasi lähinnä tylsyyttään, äänensä kuulostaen viimein jokseenkin nyrpeältä. Myös käärme oli saamassa tarpeekseen haltian seurasta. Tätä oli jatkunut useampi tunti, joten itse kunkin kärsivällisyys epämieluisasta seurasta alkoi olla odotetusti varsin.. surkea.

Delille riitti. Oli kyseessä kuinka iso lisko tahansa, hän ei alentuisi eläimen haukkumaksi. Hän ei ollut narsistinen. Ei idiootti. Eikä varsinkaan tumpelo. Hän ei jakaisi salaisuuksiaan kellekään, eikä varsinkaan lohikäärmeelle.
Kerjäät verta nenästäsi, haltia totesi ykskantaan, nostaen sen surkeamman miekkakätensä varoitukseksi Caradhrasin kahvalle. Siihen käärme tosin totesi lähinnä huvittuneen naurahduksen käyden jatkossa suorastaan yllyttämään haltiaa väkivaltaan petoa kohden..


Iriador oli tyytyväinen, ettei Darius kysynyt mitään lisää. Hän todellakin tahtoi olla vain hiljaa. He voisivat puhua lisää myöhemmin. Puhua jostain mukavasta, jonka merkitys molemmille oli mieluisa.
Yhtäkkinen karjaisu halkoi ilmaa, joka sai koko saattueen pysähtymään hetkeksi, mutta jatkamaan matkaansa kuitenkin eliittikenraalin todennuksen myötä. Nashira ei kuitenkaan suostunut liikauttamaan koipeaan eteenpäin, saaden Iriadorin ärähtämään ääneen naaraan itsepäisyyttä.
Naaraspeuran katse oli naulittu eteenpäin. Se tuijotti kukkulan takaa ilmaan lehahtavaa käärmettä, joka lensi vaarallisesti saattuetta päin. Peura päästi suustaan vaarallisen karjaisun, joka muistutti lähinnä vihaista ja uhkailevaa lihansyöjä petoa, punapään yhä ihmetellessä ratsunsa selässä, mitä oikeastaan edes oli tapahtumassa.

Lohikäärme tipautti yllättäen jotain lumihankeen vain muutamien metrien päähän saattueen keulasta, jääden itse leijumaan ilmaan. Tipautettu kohde oli Delathos, joka oli onnistunut survaisemaan käärmettä toiseen koipeen suutuspäissään Caradhrasilla, saaden Dagnirin viimein paljastamaan sen vihaisen puolen itsestään. Dagnir puolestaan ei ollut lainkaan moksiskaan siitä, että sai päästää Delathosin päiviltä. Hän tuon oli pelastanut. Hänellä oli siis myös oikeus päästää tuo päiviltä.
Paksuun hankeen tipahtanut Del haukkoi henkeään hiljaa, mutta mies nousi kuitenkin käsivoimillaan puoliksi ylös lumen seasta silmänsä punaisina leiskuen, kuin kuumin hiili. Joka paikkaan sattui pudotuksen myötä, eikä Dagnirin suoma häijy karjaisu auttanut asiaa. Mustan suomukkaan matalat, lumoavat, täysin tuntemattomalla kielellä puhutut sanat täyttivät hetkeksi ilman, tuon puhuessa lähinnä itsekseen ja manatessa koko haltia rotua syvimpään maanrakoon. Lohikäärme kävikin uhmaamaan lopulta koko saattuetta, puhaltaen ilmassa leijuvaa jäistä viimaa lentäessään Delathosin, kuiskauksen, sekä haltioiden kuninkaan niskaan. Sitä ei kiinnostanut kuinka monta typeriä suippokorvia sattui paikalla olemaan. Sitä kiinnosti vain eläimellisten halujensa myötä itseään uhmaavien typeryksien tappaminen.


//OTA TÄSTÄ VÄHÄN ACTIONIA//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14166

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Kesä 30, 2013 1:11

Matkaa ei kukaan jatkanut muutamaa askelta pidemmälle, Iriadorin kaakin käydessä ensimmäisenä kieltäytymään liikkeelle lähdöstä. Se selvästi aisti jotain, mitä muut eivät osanneet edes odottaa. Tai no, ehkä olivat, sillä juurihan he olivat kuulleet karjahduksen. Kaikkien katse käväisi nopeasti Nashirassa, kääntyen kuitenkin kukkulan takaa lähestyvään petoon. Lohikäärme, olisihan se pitänyt arvata. Sillä samalla sekunnilla kävi käsky valmistautua taisteluun, Valaroccon käydessä lurittelemaan sointuvan äännähdyksen, silkasta innostuksesta. Se piti haasteesta, joskin ratsastajansa kävi käskemään syndraea rauhoittumaan ja hillitsemään halunsa lähteä taistoon. Eipä maassa matkaava peto olisikaan päässyt lentävän liskon kimppuun, niin kauan, kun tuo ilmassa oli.
Lohikäärme kuitenkin yllättäen kävi tiputtamaan jotain lähes suoraan kuiskauksen jalkoihin. Haltia? Mitä ihmettä tämä nyt oli olevinaan? Darius soi nopean, jokseenkin halveksivan vilkaisun tuon käsipuolen suuntaan, keskittyen sitten jälleen lohikäärmeeseen, joka kävi tuntemattomalla kielellä jotain puhumaan Jotain, mikä sai Aranin tarkentamaan katsettaan ja virnistämään, kuninkaan tuijottaessa tuota lentävää liskoa.

Se kuitenkin hyökkäsi, syösten tulen sijaan jäistä viimaa. Se oli yllättävää, mutta silti jokainen, joka vain ehätti, kävi väistämään tuota puhuria. Valarocco lähti laukkaan tilanteen ympärillä, pysyen liikkeellä, pitäen kuninkaan turvallisen välimatkan päässä tapahtumista. Ja jos tarve tuli, lähtisi syndrae juoksemaan paikalta pois tuultakin nopeammin. Aran kuitenkin halusi seurata tilannetta. Hän oli utelias, hänen piti nähdä tämä. Mutta hän ei sentään tyhmä ollut, vaan pysytteli ratsunsa suojelemana kauempana itse taistelusta, kuten kaikille varmaan sopi.
Darius ehätti Bluen kanssa väistää jäistä viimaa, samalla kun kävi jännittämään jouseensa ensimmäisen nuolen, pitäen Bluen koko ajan liikkeellä. Nuolen, johon oli langetettu lumous, jonka ansiosta tämä nuoli osuisi kohteeseensa varmasti. Nopea jännitys, jonka jälkeen Haukansilmä päästi irti nuolesta, joka suhahti suoraan kohden lohikäärmettä, osuen tuon kaulaan. Osuessaan upotessaan sen pari senttiä kohteeseensa, kävi nuoli antamaan rajun, mutta nopean sähköiskun, lumouksen purkautuessa. Heti perään, lensi toinen nuoli kohden lohikäärmettä, jälleen käyden purkamaan lumouksensa sähköiskun muodossa. Ja tätä jatkui, niin kauan kuin kenraali oli liikkeellä ja jousensa kanssa valmiina.
Myös muu kuiskaus kävi etäaseitaan käyttämään, mutta varmasti näistä hyökkäyksistä tuntuvin ja häiritsevin, oli itse Haukansilmän nuolet.
Aran puolestaan keskittyi kauempana pysymisen lisäksi tutkimaan tätä taivaalta pudonnutta haltiaa ja tuon ajatuksia. Ei ollut ihan tavallinen haltia tämä, ei. Sekös Arania kiinnosti, mutta kuningas ei vielä käynyt millään tavalla ottamaan yhteyttä käsipuoleen. Antoi tuon olla vielä rauhassa, katsoa, mihin tilanne johti.

// OTAN! HYVÄÄ OLI! NOMNOM! //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3937

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Su Kesä 30, 2013 2:01

Siinä missä muut, väisti myös Iriador lähinnä Nashiran vaistojen varassa hyisen viiman, joka koko saattueen päälle oli suotu. Kauempaa kuulunut karjaisun suonut lohikäärme oli mitä ilmeisimmin käynyt kuiskauksen ja kuninkaan kimppuun, mutta mistä syystä?

Ilmassa leijuva lohikäärme iski katseensa hetkeksi Syndraeen, joka laukkasi kauemmas ratsastajineen. Kyllä käärme tiesi tuon vanhan rodun. Dagnir oli ollut täällä riittävän kauan nähdäkseen edes kerran tuon kultaisen, uniikin olennon, jonka takia peto ei käynytkään uhmaamaan kyseistä enää enempää. Kultasilmällä oli oma arvomaailmansa tämä rotu kuului yhteen niistä, joita hän vaali. Joita hän ei kävisi satuttamaan.
Sen sijaan musta, ilmassa pysyttelevä käärme kävi karjaisemaan uudemman kerran vertahyytävästi, kun pieni nuoli upposi läpi sen kaulasuomujen. Pieni sähköisku pakotti käärmeen laskeutumaan alemmas, kun iskun voimasta hetkeksi turtuneet lihakset eivät toimineetkaan, niin kuin piti.
Hetken hämmennyksestään, Dagnir kohosi kuitenkin korkeammalle ilmaan. Pedon katse oli naulittu vuorostaan vain yhteen kohteeseen. Haukansilmään joka saattoi odottaa vain helppoa kuolemaa raivostuneen lohikäärmeen toimesta. Käärme ei liiemmin käynyt reagoimaan joukon kärjessä olevan miehen nuolisateeseen, mutta tarjosi selvästi mieluummin kehoaan maalitauluksi siipiensä sijasta.

Del kirosi. Kirosi niin pirusti omalla kielellään kammetessaan itseään maasta takaisin pystyyn, silmänsä leiskuen veren punaisina silkasta raivosta. Lohikäärme saisi kuulla kunniansa. Hän lopettaisi henkilökohtaisesti tuon siipiniekan pienen mitättömän elämän, olipa Kali tahtonut tai luvannut tuolle mitä tahansa. Jäähaltia ei millään tapaa pistänyt merkille muita, saati tiedostanut hetkellisesti, että hänen ympärillään edes oli ketään tai joku hänen mieltään sattui lukemaan sillä hetkellä. Ainoa kohde tuon silmissä oli valtavan musta käärme, jonka hän oli päättänyt tappaa samalla tavalla, kuin oli vain ilta aikaisemmin tehnyt toiselle joskin reilusti pienemmälle suomunahkaiselle.

Dagnir jatkoi manaamistaan muinaisella kielellä, lumoten ja halvauttaen osan mahdollisista kuulijoistaan alas ratsujensa selästä. Pian käärme kävi syöksemään yli haltioiden koon mittavia jääpaloja saattuetta kohti helvetillisenä sateena säälimättä. Käärmeen suunnitelmana oli ajaa kenraalin joukkoja lähinnä taemmas, jotteivät nuo päässeet komentajansa avuksi. Tekonsa jälkeen kultasilmä löi siipiään yhteen muutaman kerran voimakkaasti matalalla nostattaakseen irrallisen lumen lähistöltä ilmaan. Nopeasti pikimusta käärme kävi katoamaan häilyvän lumen sekaan - pois kaikkien näkyvistä.
Lohikäärmeen katoamisen jälkeen seurasi hyytävä hiljaisuus. Osa kuiskauksen miehistä oli vetänyt jousensa selästään, valmistautuen mahdollisesti käärmeen uuteen hyökkäykseen. Iriador oli yksi niistä ainoista, jotka olivat valmiita suomaan käärmeelle fataalimpaa osumaa lähitaistelussa, jos siihen tulisi tarvetta.

Lähestyvät siiveniskut saattoi tarkkakuuloisin erottaa korvissaan, kun vain hieman kauempaa lähes maassa kiinni liitävä käärme syöksyi Haukansilmän ja tuon joukkojen välistä, erottaen viimeistään nyt komentajan joukoistaan irralleen. Nashira vei sokeaa ratsastajaansa vaistomaisesti kauemmas, käyden kuitenkin aggressiivisesti kääntymään lopulta ympäri ja suomaan uhkaavia karjaisuja lohikäärmeen puoleen. Naaraspeura tuntui toivovan, että peto jättäisi isännälleen tärkeän henkilön rauhaan.
Liitonsa päätteeksi Dagnir laskeutui kevyesti maahan, kääntyen salamana ympäri ja syöksyi rajummin päin kenraalia, tähtäimenään vain ja ainoastaan yksinkertainen hevosolento, jolla suippokorva ratsasti. Sen suupielistä valui jäistä massaa, joka kävi sulan laavan tavoin iskeytymään maahan, mutta muodosti osumakohtaansa lievän jäämuurin, mikä erotti kenraalia entisestäänkin tuon omista joukoista. Dagnir oli riittävän tietoinen siitä, että ilman johtajaansa kaikki kävivät lopulta perääntymään taistoista enemmän tai vähemmän onnistuneesti.
Lähes loikkivat juoksuaskeleet saivat lohikäärmeen lähestymään kenraalia. Valtava kita kävi lopulta avautumaan parhaillaan kuurouttavan poikkeuksellisen kiljahduksen myötä aivan mustatukkaisen miehen takana, käyden louskahtamaan pian takaisin kiinni siinä toivossa, että mies ratsuineen saisi viimeisen ansaitsemansa sijan lohikäärmeen jäisessä kidassa..


//NOMNOM!//
Viimeksi muokannut Crimson päivämäärä Su Kesä 30, 2013 5:57, muokattu yhteensä 1 kerran
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14166

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Kesä 30, 2013 1:09

Dariuksesta alkoi tuntua siltä, että hänen olisi aika vaihtaa kuiskauksen toiminimi lohikäärmeentappotiimiksi. Kuinka mones lohikäärme tämä edes oli, johon kuiskaus joutui törmäämään viimevuosien aikana?! Näin ison lohikäärmeen kanssa taistelu näillä varustuksilla tuntui melko toivottomalta, varsinkin kyseessä oli selvästi hieman erikoisempi lisko. Tuo syöksi tulen sijaan jäätä, kylmää viimaa ja ilmeisesti osasi myös langettaa lumouksia, tuolla mystisellä, muinaisella kielellään. Joukon välillä vallitsi hallittu kaaos, jokaisen koettaessa keksiä keinoa saada tuo peto alas mahdollisimman pian. Luonnollisesti, kukaan ei varsinaisesti kiinnittänyt huomiota taivaalta tipahtaneeseen raajapuoleen, jos kuningasta ei laskettu.
Aran antoi Valaroccon pysyä yhä päätä huimaavassa vauhdissa, kultaharjaisen kiitäessä tilanteen ympärillä kuin mikäkin planeetta kiertoradallaan. Aran ei voinut muuta kuin ihastella tätä uniikinoloista lohikäärmettä.. Harvemmin sitä törmäsi jäälohikäärmeisiin, ainakaan täälläpäin Cryptiä. Pohjoisessa niitä varmasti oli riesaksi asti. Aran halusi tuon lohikäärmeen. Omakseen, kokoelmaansa, täydentämään puuttuvaa tilaa palkintohyllyllä. Ja jos Aran jotain halusi, sen hän myös aikoi hankkia

Lohikäärmeen hyökkäykset ajoivat kuiskausta erilleen, jokainen minne sattui. Viimeisimmän hyökkäyksensä jälkeen kävi lohikäärme nostattamaan lunta ilmaan, näin sumentaen tilanteen näkyvyyden maassa ratsastavilta sotilailta. Sen syvän hiljaisuuden aikana pystyi jokainen hetken hengähtämään, mutta kaikki tiesivät, että lisko vielä palaisi. Ei se nyt noin helpolla luovuttaisi
Ja sehän myös palasi. Siiveniskut, jotka kuuli juuri ja juuri, ennen kuin lohikäärme jälleen hyökkäsi, syöksyen kuiskauksen joukkojen ohitse, keskeltä, ajaen näin ratsastajia entistä enemmän erilleen. Täten myös Darius ajautui jo vaarallisen kauas muista ja eiköhän lohikäärme ottanut siitä kaiken ilon irti.
Se on kenraalin perässä Aranin ääni kävi kaikumaan jokaisen pääkoppaan, haltiakuninkaan tiedostaessa lohikäärmeen aikeet kauempaa katsellessaan.
Dariukselle sitä tietoa ei olisi tarvinnut edes sanoa, Haukansilmän huomatessa tuon pedon lähestymisen. Ja jos totta puhuttiin, oli se melko karu näky. Blue käytiin komentamaan ympäri, yksisarvisen ehättäessä ottaa vain muutama nopea laukka-askel, kun lohikäärme kävi iskemään kohteeseensa.

Hätäinen, lähes kiljahdusta muistuttava hirnahdus kaikui pitkin aukeita aroja. Ei yksisarvinen ehättänyt rynnivät lohikäärmeen tieltä minnekään. Niinpä ollen Blue otti fataalimman iskun, kidan iskeytyessä suoraan yllättäen ympäri käännähtäneen yksisarvisen kehoon. Tietenkin Blue suojeli viimeiseen asti isäntäänsä ja niin se oli nytkin tehnyt: Vaikka Darius oli komentanut ratsun liikkeelle, oli Blue kääntynyt kohden lohikäärmettä ja noussut takajaloilleen, näin viimeisenä keinona suojaten omalla kehollaan Haukansilmää. Yllättävä liike oli saanut Dariuksen menettämään tasapainonsa, jonka johdosta kenraali tipahti alas ratsunsa selästä juuri, ennen kuin lohikäärmeen kita kävi iskeytymään tummaan yksisarviseen. Darius putosi selälleen, jonka johdosta ilmat lensivät pihalle, kenraalin ollessa hetken täysin liikuntakyvytön. Myös se tieto siitä, ettei Blue voinut tuosta selvitä, kävi iskeytymään kuin leka tajuntaan. Niin nopeasti kuin suinkin mahdollista, kävi Kenraali kuitenkin kampeamaan itseään ylös, kuullen tutun äänen päässään. Aranin ääni kävi tokaisemaan nopeasti vain Käsi komennon, jonka jälkeen Darius tiesi tasan tarkkaan mitä tehdä.

Aran ratsasti nopeasti kenraalin ohi valtavalla ratsullaan, tarraten itse kiinni kenraalin ojentamaan käteen ja auttoi vauhdista Haukansilmän ratsaille kanssaan. Valarocco jatkoi liikkeellä pysymistä kahden ratsastajan kanssa, ei näin jykevälle olennolle tehnyt edes kipeää kaksi ratsastajaa. Syndrae vei isäntänsä ja kenraalin jälleen turvallisen välimatkan päähän, käyden nyt lurittelemaan valaanlaulua muistuttavalla äänellään aroille kaikuvaa melodiaa, joka suorastaan yllytti lohikäärmettä hyökkäämään. Valaroccohan ei pelännyt, vaikka ehkä olisi pitänyt. Jos ei itsensä, niin kyytiläistensä puolesta. Olento oli kuitenkin tyhmänrohkea ja ylpeä, joten ei tuo aikonut vain hiljaa katsella enää vierestä.



// OMONOMONONOMONOM pekonia //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3937

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Su Kesä 30, 2013 4:14

Käärmeen valtavat leuat pamahtivat kiinni, joskin ainoa joka niiden väliin tuntui jäävän, oli kenraalin oma ratsu. Kiljuvaa hevosta nostettiin irti maasta, kevyesti kuin roskaa, mustan sarvipään käydessä painamaan tappavia hampaitaan yhteen hetkellisesti voimakkaammin saadakseen eläinparan huutamaan vielä vähän lisää loppunsa kunniaksi. Samaan aikaan käärmeen katse oli naulittuna kenraaliin, joka ratsasti parhaillaan kauemmas toisen henkilön kanssa Valaroccon selässä. Tuon Dagnir liiskaisi seuraavaksi jahka oli hankkiutunut yksisarvisesta ensin eroon.
Hevonen tipautettiin takaisin maahan. Sitä ei tapettu, vaan se jätettiin veriseen hankeen makaamaan puolikuolleena viimeiset surkeat minuuttinsa. Dagnir ei välittänyt tappaa sitä, ei, se oli kiinnostunut arvokkaammasta saaliista, nimittäin hevosen selässä olleesta kenraalista.

Kuiskaus pysyi jatkuvasti tilanteen tasalla, ollen valmis myös siihen jos käärme päättäisi hyökätä yksittäisen uhrin myötä koko joukon niskaan. Kukaan ei liiemmin tuntunut olevan kiinnostunut Delathosista, mutta Delathos alkoi hiljalleen olla kiinnostunut kuiskauksen metodeista pyrkiä kaatamaan lisko. Eivät he saisi Dagniria alas. Sisukas käärme, joka vastoin kaikkia kuuraparran odotuksia tuntui sittenkin osaavan määrätä kaapinpaikan, vaikka oli näyttänyt täysin päinvastaisen puolensa aikaisemmin Mor vuorilla. Typerä lohikäärme. Joskin tämä aggressiivinen purkaus taisi lähinnä olla Delin syytä mitäs oli mennyt yllyttämään ja uhkailemaan käärmettä kuin mitä tahansa vastaan kävelevää kaduntallaajaa.
Del kävi lopulta pälyilemään ympärilleen raivostaan hieman rauhoittuneena, pyrkien tunnistamaan edes jonkun sinitakkisista miehistä. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä eihän pohjoisen maajussilla ollut kovinkaan paljon tuttavia etenkään kuninkaallisista sotajoukoista. Haltioiden kuninkaan hän tunnisti, muttei yhtäkään kuiskauksen jäsenistä ainakaan siihen saakka, kunnes huomasi punatukkaisen sotilaan, jonka olisi voinut vaikka vannoa nähneensä jossain aikaisemmin

Valaroccon laulu kiinnitti Dagnirin huomion. Otus ei tuntunut tietävän kantolastinsa arvoa, tai sitten se oli muuten vain tyhmä ja nuori yksilö, joka ei osannut ajatella pidemmälle. Näin Dagnirin mielestä. Käärme huitaisi nopeasti hännällään taakseen, pitäen mahdolliset lähestyjät itsestään loitolla. Kukaan ei tahtonut lohikäärmeen hännässä nököttävien piikkien varrastamaksi, joten pitkän hännän tielle ei jääty turhaa norkoilemaan. Pian käärme olikin kohonnut jälleen siivilleen, käyden nyt matkimaan valaroccon laulua ilmasta käsin. Hallittu melodia pyöri ilmassa, lohikäärmeen kaarrellessa tantereen ja saattueen ympärillä, poistumatta kuitenkaan pois paikalta.
Del oli puolestaan saanut Iriadorin vakuuttuneeksi siitä, että kaksikko oli aikaisemmin tavannut joskin hieman surkeammissa merkeissä jossain Quinnin syövereissä. Heillä oli yhteisiä muistoja, vaikkei pakkasherra myöntänytkään itselleen että olisi henkensä velkaa punatukkaiselle rääpäleelle. Iriador oli kuitenkin valmis auttamaan Deliä, kuulostipa miehen suunnitelma hänen korviinsa kuinka hullulta tahansa. Mitä vain, jos se auttaisi kuiskausta pääsemään eroon lohikäärmeestä. Punapää ei tarvinnut enää ainoatakaan ylimääräistä sydämenlyöntiä, joita kenraalin etäämmälle ajo joukoistaan oli saanut nuoremmassa aikaiseksi.

Nashira asteli kepeästi paikoittain upottavassa lumessa. Sillä oli selvästi pidemmät jalat kuin tavallisella hevosella, mikä teki naaraspeuralle lumessa astelusta helppoa, vaikka sillä olikin kaksi ratsastajaa selässä. Del laskeutui jo kerran taistelutantereena olleelle myllätylle alueelle kookkaan peuran selästä Iriadorin takaa, jääden hetkeksi laskeskelemaan paikoilleen ja tuijottamaan käärmeen perään taivaalle. Oli kaikille varmaan sanomattakin selvää, että käärme piti saada aluksi alas taivaalta, jos se tahdottiin päihittää. Pahimmillaan sarvipää seuraisi saattuetta kaupungin muureille saakka, ja aloittaisi uuden juhlan sen laidoilla aikansa kuluksi.
Osoittauduit varsinaiseksi pelkuriksi, Dagnir! Etkö uskalla kohdata minua Mor vuorien jälkeen senkin surkimus!, Delathos huusi provosoiden taivaalle, josta valaroccon matkimisen lopettanut käärme soi allaan oleville joukoille karjaisun jos toisenkin. Kultainen miekka vedettiin huotrastaan ainoaan käteen, josta se saisi luvan löytää tiensä lopulta suomukkaan nahkaan. Tavalliset aseet ja nuolet eivät purreet juuri lainkaan Dagnirin koviin pintasuomuihin, joiden murtamiseenkin tarvittiin liikaa aikaa tässä tapauksessa. Toiseksi ainoa, joka oli valmis painimaan valtavan lohikäärmeen kanssa, oli Delathos.

Dagnir lähti valtavalla nopeudella halkomaan ilmaa alemmas, kohteenaan tällä kertaa kenraalin sijasta tuon joukot. Jäinen sade lähti tippumaan taivaalta kuiskauksen niskaan valtavan matelijan lentäessä noiden ylitse, kääntyen ilmassa ja laskeutuen lumi ympärilleen pöllyten vain hieman kauemmas Delathosista. Käärmehän oli valtava! Se oli hyvä todeta viimeistään tässä vaiheessa, kun seisoi kasvotusten sen kanssa.
Leikkaan pääsi irti ja ripustan sen ensimmäisen muurin harjanteelle roikkumaan muistutukseksi itselleni ja muille siitä, millaisia te lohikäärmeet perin pohjin aina olette, kuuraparta jatkoi provosointiaan, saaden vastaukseksi käärmeen syöksemään sinisiä lieskoja kidastaan Deliä päin. Mies väisti täpärästi hyisen tulen, jatkaen samalta seisomalta provosoivaa asennettaan suututettua sarvipäätä kohtaan. Yksin hän ei pääsisi lohikäärmeen niskan päälle, vaan tarvitsisi siihen lähinnä kuiskauksen apua piirittämään ja häiritsemään valtavaa lohikäärmettä joka suunnalta. Eihän se estäisi Dagniria lentämästä vain tiehensä, mutta teki aina vaikeaksi keskittyä moneen kohteeseen yhtä aikaa yhden sijasta. Ongelmanahan tässä vain oli se, ettei Delillä ollut minkäänlaista käskyvaltaa sinipukuisiin joukkoihin joilla, hassua kyllä, ei tuntunut olevan minkäänlaista kokemusta lohikäärmeen kanssa taistelemisesta..


//Bacon! I want bacon >://
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14166

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Kesä 30, 2013 5:18

Valaroccohan vasta innostui, lohikäärmeen käydessä matkimaan sen ääntelyä. Ratsu kävi entistä kovempaan laukkaan, loikkien ja pujotellen kukkuloilla kuin mikäkin villihevonen. Darius ei voinut sanoa, että olisi varsinaisesti pitänyt tästä kyydistä, varsinkin kun joutui istumaan Aranin kanssa saman ratsun selässä. Nyt ei kuitenkaan ollut aika alkaa tuomaan erimielisyyksiä esille ja vaatia omaa tilaa monarkin ja hänen välille, olihan Aran hänet käynyt juuri pelastamassa. Nyt oli tärkeintä keskittyä lohikäärmeeseen ja etsiä tilaisuutta iskeä se alas. Valitettavasti se oli hieman hankalampi tehtävä, liskon kaarrellessa taas yläilmoissa.
Valarocco ja lohikäärme ehättivätkin laulaa kilpaa hetken, tuoden taisteluun omaa aavemaista, mutta kaunista lumoa. Olisihan sitä melodioiden kaksintaistelua kuunnellut mielellään, mikäli tilanne ei olisi ollut tämän. Haukansilmä kävi tarkkailemaan joukkojaan, huomaten Iriadorin olevan tuon yksikätisen muukalaisen seurassa. Miksi? Tunsivatko he? Kuitenkin, se oli tämä muukalainen nimenomaan, joka lohikäärmettä kävi sanoin uhmaamaan.

Ilmeisesti tummahipiä tunsi lohikäärmeen, sillä tuo ainakin kutsui mokomaa nimellä. Se saattoi myös selittää, miksi haltia alun perin oli lohikäärmeen kanssa paikalle tussahtanut. Lohikäärme kävi kuitenkin uuteen hyökkäykseen, kohteenaan vaihteeksi kuiskauksen sotilaat. Jälleen kaikki välttivät parhaansa mukaan lohikäärmeen hyökkäystä, muutaman kuitenkin ottaen pienesti vahinkoa.
Laskeuduttuaan lisko kiinnitti huomionsa tuohon tummahipiään. Provosointi toimi ja lohikäärme lähti lähinnä hyökkäämään yksikätistä kohden, herättäen kuitenkin kysymyksen: Oliko yksikätinen haltia hullu?! Kukaan ei turhan lähelle uskaltanut eksyä lohikäärmettä, olihan tuolla massaa, neljä jalkaa, häntä ja kita, jota piti varoa.

Valarocco kuitenkin oli saanut tarpeeksi odottelusta ja sivulla pysyttelystä, kuten myös kenraalikin. Kun nopea, ehkä tyhmänrohkea suunnitelma oli Aranin kanssa käyty läpi telepaattisesti, pedon yhä laukatessa taustalla, kävi Aran ohjastamaan tuulen lailla syöksyvän ratsunsa kohden lohikäärmettä, lähestyen takaviistosta, sokeasta kulmasta.
Syndra laukkasi massaansa nähden melko äänettömästi erittäin lähelle lohikäärmettä, jonka jälkeen ratsu ponnisti kaikin voimin, hypähtäen suoraan valtavan lohikäärmeen selkään. Val piti tasapainonsa toisen selässä, laskeutuen lähelle siiven juurta, kuten oli suunnitelma. Peto avasi kitansa, paljastaen terävän hammasrivistönsä, käyden iskemään ne suoraan siipeen, alkaen repiä ja raadella itse raajan lihasta esille, välillä vetäen siipeä, aivan kuin olisi yrittänyt riuhtaista sen irti. Valarocco kuitenkin yritti pakottaa raatelemisen lisäksi siipeä mahdollisimman matalalle, jotta maassa taistelevat liittolaiset voisivat koettaa saada pahempaakin vauriota aikaan.

Siinä missä Valarocco oli ponnistanut lohikäärmeen selkään, oli Darius hypähtänyt syndraen selästä lohikäärmeen niskaan, laskeutuen lähes samaan aikaan, mitä kuningas ja tuon ratsu selälle. Kenraali veti esiin lumotun keihäänsä ja valmistautui iskuun, tarkoituksen saattaa fataalimpi osuma suoraan lohikäärmeen sarvien taakse, pään ja niskan tienoille, koettaen pitkää kiinni liskon harjasta, jotta pysyisi tuon niskassa edes hetken.


// CMERE AND LETS HAVE KOZEL BACON PARTIES! //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3937

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Su Kesä 30, 2013 6:41

Dagnirin hyökkäykset haltioita kohtaan olivat teräviä ja tarkkoja. Lohikäärme ei välittänyt varsinaisesti tappaa sivullisia, sillä hänellä oli kana kynittävänä vain Delathoksen kanssa. Haltiat eivät kuitenkaan tuppisuina vieressä seisseet, vaan alkoivat käydä myös lohikäärmeen kimppuun, saaden myös pedon ajattelemaan tilannetta toiselta kantilta.
Käärmeen monikymmenmetrinen häntä lähti viuhumaan pitkin lumista kenttää, kaataen kaiken mikä sen tielle osui. Vaakasuuntaisten iskujen perään häntä lähti vielä piiskaamaan moukarinlailla maata, aiheuttaen siihen syviä painautumia aina lumen läpi maahan saakka. Dagnir myös nousi paikoin pelkkien takajalkojensa varaan, sylki ympäriinsä isoja ja pieni jääkalikoita ja hyytävää tulta, ja laskeutuessaan se tähtäsi valtavia käpäliään aina laskeutumaan summittaisesti jonkun päälle. Ympärillä pölisevä lumi alkoi tosin haitata yöllä elävän näköä, alkaen hiljalleen vaikuttaa myös käärmeen tähtäilyyn enemmän.

Käärmeen tärkein kohde oli kuitenkin Delathos, joka pyrki pitämään pedon huomiota jatkuvasti itsessään. Caradhrasia ei tarvinnut heilutella liian lähellä turhan lähelle eksynyttä lohikäärmeen kitaa, vaan se soi maagisia viiltoja lentämään kauemmas terästään, pitäen pedon riittävällä etäisyydellä magian piiskatessa sen kuonoa.
Yhtäkkinen selkään kasautuva painolasti sai Dagnirin hämmentymään erittäin lyhyeksi hetkeksi, ja sai pedon karjumaan hullunlailla, kun syndrae iski hampaansa sen siipeen, alkaen repimään ja raatelemaan kohdettaan parhaansa mukaan. Olennon teko sai käärmeen horjahtamaan hetkeksi ja laskemaan siipeä matalammalle, jolloin käärmeestä sopivalla etäisyydessä laukannut Nashira saattoi isäntänsä käskystä hypätä viimein valtavan siiven päälle, pakottaen sitä laskeutumaan yhä alemmas, lähes kiinni maahan. Naaraspeura kävi sohimaan eteen kaartuvilla lyhyemmillä sarvillaan siiven ohutta nahkaa, repien sitä paikoin rikki, samalla kun terävät sorkat kävivät viimeistelemään pieniä viiltoja nahkassa suuremmiksi. Myös muutama muu kävi käärmeen matalalle laskeutuneen siiven kimppuun, tehden viimeistään nyt varmaksi kaikille sen, ettei käärme enää ainakaan lentäisi karkuun.

Samaan aikaan myös kenraalin keihäs pamahti vasten käärmettä, porautuen paksujen niskasuomujen läpi helposti, mutta Dagnirin nopeasta reaktiosta vetää päätään eteenpäin keihään ulottumattomilta, se ei ehtinyt aiheuttaa syvää haavaa kummempaa iskua lohikäärmeelle. Dagnirin alkoi olla jatkuvasti vaikeampaa pitää sotilaita kauempana itsestään. Heitä oli liikaa. Niskassa roikkuva kenraali oli uhka ja syndrae antanut syyn tappaa itsensä. Eikä peto voinut enää kohota takaisin siivilleen. Dagnir roikottikin velttona toista, nyt repaleista siipeään maassa, välittämättä siihen suoduista iskuista.
Pian käärme kävi kohoamaan takajalkojensa varaan, pakottaen siivellään hyörineet perääntymään taas kauemmas, ja ryhtyi sitten ravistelemaan raivokkaasti painolastia selästään pois. Dagnirille oli se ja sama, kuinka fataalin tiputuksen saattaisi aiheuttaa äkkinäisillä liikkeillä kenellekään selässään olevalle, sillä se ei tuntenut minkäänlaista sympatiaa haltioita kohtaan sillä hetkellä.

Uusi karjahdus täytti ilman, pedon laskeuduttua viimein takaisin neljälle jalalle joko onnistuen tai epäonnistuen tipauttamaan ratsukon ja kenraalin selästään. Jälleen kaikista muista huolimatta, lohikäärme otti kohteekseen Delathoksen, joka ei ollut perääntynyt käärmeestä piirun vertaa äskeisen näytöksen ohessa. Ei. Pikemminkin Del oli pyrkinyt pääsemään lähemmäs käärmettä, seisoen nyt toiselle puolelle hajonneen siipensä takia kallistuneen käärmeen etukoiven vieressä.
Kuuraparran silmät loistivat punaisina, haltian katsoessa hetken alas tuijottavan käärmeen avautuvaa kitaa, josta se syöksi jäisiä piikkejä Delin niskaan. Tummahipiäinen haltia ei ollut kuitenkaan paikalleen jäävää sorttia, vaan jäisten piikkienkin porautuessa sinne tänne miehen kehoa, kävi Del nostamaan Caradhrasin terän lohikäärmeen etukoiven kainaloa kohden. Miekan terä yletti juuri ja juuri uppoamaan riittävästi paksuun suomukerrokseen, jolloin valtava jäinen magiapurkaus kirjaimellisesti porasi reittinsä lohikäärmeen kainalosta viistosti pedon selkäpuolelle.

Ilman täytti korviavihlova kiljaisu, jonka myötä valtava matelija päätti alkaa sortua kuin lamaantuneena alas. Del repäisi Caradhrasin terän käärmeen nahkasta irti, lähtien pyrkimään mahdollisimman kauas kaatuvasta käärmeestä, kompastuen kuitenkin pedon maahan syöksemään jäähän. Pakkasherra ei ehtinyt kuin kääntyä maassa ympäri, vain nähdäkseen hetkeksi laajentuneilla silmillään lohikäärmeen kaatuvan puoliksi kyljelleen alas, peittäen maahan jääneen haltian jonnekin harjansa alle..


//WOOP PARTY PARTYYYY~ \o/ //
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14166

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Kesä 30, 2013 7:27

Lohikäärme ei oletetusti pitänyt painosta selässään, eikä varsinkaan siitä, että kuiskaus kävi monen miehen voimalla lopulta riistämään liskolta lentokyvyn. Valarocco oli enemmän kuin innoissaan Nashiran liityttyä taisteluun hänen tavoin, sen saattoi nähdä kirkkaana palavista silmistä, jotka tarkkailivat sarvipäisen naaraan touhuja pedon raadellessa ja painaessa siipeä yhä alas.
Lohikäärme onnistui kuitenkin väistämään suuremman iskun kenraalin toimesta, mikä taas Dariusta otti päähän. Haukansilmä valmistautuikin uuteen iskuun, kun lohikäärme päättikin ravistella painolasti pois selästään. Valarocco pysyi selässä vain, kun lohikäärme ei suuria liikkeitä tehnyt. Niinpä liskon alkaessa karsia painoa, täytyi kaviojalkaisen pedon päästää irti ja hypätä alas. Siinä missä Valaroccon, täytyi myös Dariuksen päästää irti. Kenraali tipahti muutamien metrien päähän lohikäärmeestä, Valarocon ja kuninkaan käydessä jälleen poimimaan kenraali kyytiinsä vauhdista. Eikä Dariuksella taaskaan ollut varaa tai aikaa käydä valittamaan kyydistään, vaikka Araniin koskeminen ei tuntunutkaan kovin mieluisalta.

Yksikätinen haltia kuitenkin kävi tekemään sen fataaleimman iskun. Selvästi tuo käytti magiaa tai ainakin maagista asetta, eikä ihan noviisi tasolla. Oli suorastaan ihailtavaa, miten helponnäköisesti tummapintainen haltia kävi lopulta kaatamaan tuon suuren pedon. Vain yksi, tarkkaan tähdätty isku, jota seurasi täysi hiljaisuus. Lopulta, tuo peto lähti kaatumaan, käyden samalla peittämään sivustakatsojien näkyvyyden yksikätiseen haltiaan.
Tilanne näytti olevan ohi. Siipensä menettänyt, suuren iskun ottanut lohikäärme ei enää näyttänyt nousevan ylös, vaan jäi makaamaan paikoilleen. Valarocco kävi lopulta hidastamaan laukkaansa, lähestymään tilannetta siinä missä muutkin kuiskauksen sotilaista. Darius hypähti lähelle päästyään alas, ottaen pari uhkaavaa askelta lähemmäs liskoa, aikeinaan lävistää tuon silmä keihäällään, mutta kuningas kävi pysäyttämään kenraalinsa. Tietenkin Darius olisi halunnut nähdä tuon otuksen kuolleena siitä hyvästä, mitä juuri oli tehnyt.

Kenraalilla on varmasti parempaakin tekemistä juuri nyt Aran kävi aloittamaan ääneen, Valarin selästä, antaessaan ratsunsa hitaasti lähestyä lohikäärmettä. Darius soi Aranille nyreän vilkaisun, käyden sitten ottamaan nopeita, harppovia askelia maahan kaatuneen ratsunsa puoleen, joka makasi kauempana.
Jos aloittaisimme alusta Haltiakuningas jatkoi, puhuen lähinnä lohikäärmeelle Pahoitteluni kenraalini ja hänen joukkojensa väkivaltaisuudesta, mutta valitettavasti he reagoivat vain oletetulla tavalla, kun tuolla lailla aggressiivisesti käyt lähestymään. Oli syynä sitten yksikätinen ystäväsi tai ei, harkintakykysi petti, niin kuin meidänkin, uskoakseni.
Valaroccon turpa kävi nuuhkimaan tuota yksikätistä, löydettyään mokoman lohikäärmeen harjan seasta. Olento kävi kujertamaan rauhallisesti tummahipiän korvanjuureen, ennen kuin jatkoi askellustaan, Aranin yhä kiinnittäessä huomiotaan enemmän lohikäärmeeseen, kuin yksikätiseen haltiaan. Ei häntä tuo kiinnostanut, vaikka yksikätinen oli juuri osoittanut olevansa hyväkin taistelija. Sen sijaan Arania kiinnosti yhä tämä lohikäärme.
Koska olet haavoittunut, osasyynä alaiseni, tarjoudun auttamaan sinua Et selviäisi yksin enää kauaa, lähde mukaamme ja saat tarvittavan hoidon... Mikäli mielit vielä elää

Darius oli langennut polvilleen Bluen viereen, silitellen tumman yksisarvisen kaulaa. Ratsu hengitti raskaasti ja hitaasti. Sen silmät olivat laajenneet shokista ja kivusta, hevoseläimen pyrkiessä ylös turhaan. Se jaksoi enää korkeintaan päätään nostaa, hirnahdella pienesti. Olihan Blue ollut jo vanha, mutta ei Darius ollut toivonut sen lähtevän tällä tavalla. Sen veri oli värjännyt lumen tummanhopeiseksi.
Vaikka ratsu teki kuolemaa, ei Haukansilmän ilme tuntunut värähtävänkään. Rauhallisen levollinen katse lepäsi yksisilmäisen kasvoilla, kenraalin antaessa rautaisenhansikkaan peittämän kätensä lipua rauhallisesti yksisarvisen kaulalla, rauhoitellen sitä.



// PARTY HARDY //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3937

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Su Kesä 30, 2013 9:05

Dagnir makasi toimettomana maassa, ollen jopa hengittämättä hetken sietääkseen ruumiissaan kiertävää kipua sen pienen hetken, kun yhdenkään lihaksen ei tarvinnut tehdä töitä. Delathosin maagisen miekan repimä haava oli kuin käärme olisi lävistetty jollain suuremmallakin teräaseella. Nyt toisen siipensä lisäksi liskopedon toinen etukoivista oli turha, eikä sillä heti oltukaan kävelemässä. Lohikäärme ryhtyi hymisemään itsekseen hiljaa matalia, mystisen lumoavia säveliä, jotka jäivät kaikumaan aina hetkeksi ilmaan toistensa päälle käärme teki sen lähinnä rauhoitellakseen itseään.
Sarvipää ei lakannut hymisemästä silloinkaan, kun ratsunsa selässä oleva vaaleatukkainen mies yritti kommunikoida käärmeen kanssa. Dagnir kuunteli, mutta antoi kaikkien ymmärtää, ettei sitä olisi voinut vähempää kiinnostaa mitä ympärillään tapahtui. Entäs jos peto vain olisi hiljaa? Oletettavasti haltialauma tappaisi käärmeen näille sijoilleen, mutta mitäpä Dagnir siitä enää menettäisi. Hän kuolisi muutenkin joko haltioiden käden kautta tai sitten jossain yksin vammojaan valitellen.

Oudon kultaisenratsun kujerrus korvanjuuressa sai Delin havahtumaan lievästä shokista, jonka päälle kaatuva lohikäärme oli aiheuttanut. Haltia lähtikin samalla sekunnilla kömpimään ylös valkean, paikoitellen verestä punaiseksi värjäytyneen harjan alta, varmistaen että piteli yhä Caradhrasia ainoassa kädessään. Miekka oli jälleen tehnyt tehtävänsä niin kuin se tavallisestikin teki, jos kuuraparta sitä halusi. Sillä oli ennenkin kaadettu lohikäärmeitä ja sillä tultaisiin tulevaisuudessakin kaatamaan niitä. Yksi lisko sinne tai tänne; Tarvittaessa Del olisi valmis kaatamaan ne kaikki ja kadottamaan sukupuuttoon.
Mitä Dagniriin tuli, ei pohjoisenherra lainkaan jaksanut sääliä käärmettä, joka täysin hyväntahdon elkein oli mukana roikkunut Nahorista saakka. Ja sieltäkin pelkästään lähinnä Kalin pyynnöstä. Muuten kai lisko olisi lentänyt takaisin sijoilleen vuorille, missä kaksikko sen oli aikaisemmin tavannut. Delille ei haasteltu joutavia, tämä oli muistutus siitä myös Dagnirille, joka seurasi hetken toiselle silmällään, kun tummahipiä kokosi itseään vain hieman etäämmällä. Kun se puna laski takaisin kirkkaan oranssiksi käsipuolen silmistä.

Kun ratsastaja oli lopettanut saarnansa, lakkasi käärmeen lumoava hyminä kuin seinään. Hiljainen, pehmeän hekotteleva ääni kaikui ilmassa hetki hetkeltä voimakkaammin, Dagnirin käydessä nauramaan maltillisesti, huvittuneena apua tarjonneelle miehelle. Ääni oli maaginen, eikä näin ollen käärmeen tarvinnut erikseen suutaan aukoa puhuakseen ääneen kaikkien kuullen.
Mikä saa sinut uskomaan, että kaipaisin kaiken tämän jälkeen apua yhdeltäkään teistä?, Dagnirin lempeä ääni kysyi haltioiden kielellä, Mikä saa sinut luulemaan, että luottaisin sinuun? Mikä saa sinut ajattelemaan, että olisin kenenkään täällä olevan ystävä?, lohikäärme jatkoi kysymyksiään.

Iriador seurasi sivusta muutaman muun kuiskauksen sotilaan kanssa, kun Darius jätti hyvästejään Bluelle. Punapää tiesi tasan tarkkaan miltä kenraalista tuntui, eikä hänen onnekseen tarvinnut nähdä sitä kauheutta mitä musta käärme oli saanut aikaiseksi. Hän oli itsekin menettänyt Poldoran lohikäärmeelle aikaisemmin - joskin hänellä ei ollut mahdollisuutta hyvästellä pitkäikäistä ja uskollista ystäväänsä samalla tavalla, kuin Darius saattoi omalleen nyt tehdä.
Vaikka kuinka Iriador olisi halunnutkin mennä kenraalin vierelle ja lohduttaa tuota, antoi hän kuitenkin halujensa olla. Korkeahaltia tiesi, milloin oli hyvä antaa Dariukselle omaa tilaa ja aikaa. Tämä oli yksi niistä hetkistä.
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14166

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Kesä 30, 2013 10:22

Aran kuunteli lohikäärmeen lumoavaa ääntelyä, joka loppui kuitenkin kuin seinään, tuon käydessä vihdoista viimein vastaamaan kuninkaalle. Tai no, hetken hekotteli vielä, ennen kuin avasi suunsa. Tai, eihän tuo suutaan varsinaisesti avannut, mutta puhui. Aran kävi hymähtämään pienesti, lohikäärmeen kyseenalaistaessa luottamussuhteen ja avuntarjonnan, jota monarkki juuri oli avokätisesti tarjonnut. Ihan ymmärrettävää sinänsä, hetki sitten he olivat kilpaa raatelemassa tuota liskoa. Valarocco oli kävellyt aivan lohikäärmeen pään viereen, käyden nyt turvallaan varovasti koskettelemaan tuota suurta petoa. Hiljaa, lähes kuiskauksen tasolla, syndrae kujersi melankolista melodiaa, antaessaan turpansa hellästi tökkiä lohikäärmeen kuonoa. Aivan kuin se olisi laulanut toisen kuolemalle, surrut sitä. Todellisuudessa mokoma taisi vain odottaa, että lisko todellakin kuolisi, jotta hän saisi maistaa lohikäärmeen lihaa. Mikään liha ei ollut syndraelle syntiä!
Onko sinulla muita vaihtoehtoja, kuin luottaa minuun? Aran kävi hymähtämään pienesti Miksi huijaisin sinua nyt? Miksi tappaisin sinut myöhemmin, kun nyt voisin yhtä hyvin katkaista pääsi ja päästää sinut päiviltä? Ei, ei minulla ole minkäänlaista ketunhäntää kainalossa, saat sanani siitä. Tarjoan vain apua lohikäärmeelle, joka ei ansaitse kuolla väärinkäsityksen takia Teitä kun on lahdattu jo vuosisatojen ajan syyttä suotta Ihmisten toimesta.
Muistuttaisin myös, että se olit sinä, joka ensimmäisenä aggressiivista lähestymistä osoitit. Meillä oli kaikki oikeus reagoida, kuten teimme Aran kävi hymähtämään. Vaikka puhuikin totuuksia melko suoranaisesti, oli haltian ääni silti rauhallisen lempeä.

Ja mitä tulee sinuun, Delathos N'drayer, Olet tervetullut matkaamaan kaupunkiimme seurassamme. Vaikka en epäile selviytymistaitojasi, uskon, että olisi sinulle parempi matkata seurassa, tällä hetkellä. Joten pyydän, liity toki seuraamme Haltiakuningas kävi yllättäen kääntämään huomionsa yksikätisen haltian puoleen, Valaroccon jatkaessa lohikäärmeen tutkimista. Ratsu oli kuitenkin valmiina hyppäämään alta aikayksikön kauemmaksi, mikäli haavoittunut peto päättäisikin hyökätä.

Darius puolestaan oli saanut ratsuaan rauhoiteltuaan hieman. Kenraali kävi kuitenkin nousemaan Bluen viereltä, vetäen esiin jousensa.
Anna anteeksi poika Darius lähes kuiskasi, Bluen tuijottaessa joustansa jännittävää kenraalia hiljaa paikoillaan Kohta se on ohi.
Terävä, ilmaa halkova suhahdus, pieni, korkea hirnahdus ja kaikki oli ohi. Blue makasi kuolleena hangessa, oman isäntänsä teloittamana. Se oli armokuolema. Blue ei olisi selvinnyt vammoistaan ja vaikka olisi ylös päässyt, olisi yksisarvisen viimeiset hetket olleet tuskan täyttämiä. Näin oli paras. Nopea, kivuton päätös vanhan sotaratsun uralle. Darius kävi katkaisemaan ratsun päästä törröttävän nuolen poikki, jättäen näin jokseenkin kunnioitettavaan kuntoon kuolleen ratsun. Vielä ennen kuin kenraali poistui raadon luota, kävi Darius riisumaan sen satulan ja suitset, nostaen raskaan, satulan olalleen. Varusteet olivat kalliit ja kaiken lisäksi toimivat, hyväkuntoiset, ei niitä sopinut jättää heitteille. Olihan se julmaa ajatella yksisarvisen ruumiin jäävän tuohon, pakkaseen kylmettymään, kunnes joku tai jotkut pedot sen löytäisivät ja pistäisivät suihinsa. Mutta mitä muutakaan saattoi tehdä?
Lopulta kenraali otti reippaita askelia poispäin kuolleen ratsunsa luota, pysyen omalta osaltaan täysin hiljaa...
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3937

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti Su Kesä 30, 2013 11:53

Syndraen käydessä tuomaan turpaansa lähemmäs Dagniria, kävi käärmeen palava, keltainen katse kiinnittymään lyhyeksi hetkeksi olentoon. Matala kumpuileva murahdus päästettiin ilmoille, lähinnä varoitukseksi ratsulle, joka turhan lähelle oli turpansa työntänyt. Viirumainen pupilli kohdistettiin uudestaan ratsun selässä istuvaan mieheen, joka kävi jälleen avaamaan suunsa.
Dagnir kuunteli, käyden kampeamaan itseään samalla ylös kyljeltään kaikesta siitä kivusta huolimatta. Ei sillä ollut enää ajatusta yrittää hyökätä. Se oli luovuttanut toistaiseksi, mutta jos joku kehtaisi vielä käydä käärmettä uhmaamaan, olisi lisko myös pistämässä kyseiselle vastaan. Verisesti. Valtava käärme makasi nyt maassa puoliksi yhä kyljellään, mutta kaula ja pää nostettuna jälleen ryhdikkäästi kaikkien yläpuolelle, katseen hakiessa kohdistusta lievästä sokeudesta huolimatta takaisin vaaleatukkaiseen.

Nimensä kuullessaan, kiinni Del kulmaansa kohottaen huomionsa tähän vaaleatukkaiseen ilmestykseen. Kuuraparta oli hämmentynyt lähinnä siksi, että mies kutsui häntä nimellä, vaikka tuskin oli koskaan nähnytkään. Kyseessä oli jotain häijyä magiaa. Jotain omituista jota Del ei kuitenkaan jaksanut ajatella sen enempää. Oli yhden tekevää mistä tuo sattui tietämään hänen nimensä, kerta lausui sen vielä oikein.
Mutta kuka oli tämä ylväs vaaleaverikkö ratsunsa selässä? Haltioiden kuningas, Aran Cúthalion. Kyllä hän miehen tiesi, muttei ollut kuvitellut että sattuisi törmäämään monarkkiin aroilla tällaisessa tilanteessa. Monarkin sanojen myötä, nousi pieni ovela virne Delin kasvoille.
On ilo tavata Hänen majesteettinsa henkilökohtaisesti, vaikka tapaaminen olisi voinut tapahtua suotuisimmissakin olosuhteissa, tumma haltia totesi kaunopuheisesti, tapojensa mukaisesti kun itseään ylempien seurassa oli, Liityn mielelläni saattueeseenne, kun kyseistä minulta pyydätte ja matkamme kerta on yhteinen, Delathos jatkoi, suoden pienen pään nyökkäyksen kuninkaalle

Dagnir puolestaan oli ollut itsekeskeisesti hiljaa kaikkien muiden puhuessa, eikä kuunnellut liiemmin etenkään Delathosin puheita. Delin ei tarvinnut kuin kääntää virnuileva katseensa hetkeksi Dagniriin, saadakseen käärmeen raottamaan kitaansa ja ärähtämään uhkaavasti vastaukseksi tuolle typerälle katseelle. Pedolle oli muodostunut lyhyessä ajassa kauna, jonka hän maksaisi toiselle takaisin vielä joku päivä. Se päivä tulisi olemaan nautinnollinen liskopedolle, mutta erityisen onneton tummahipiälle.
Minulla on aina lukuisia vaihtoehtoja. Sinä vain satut tarjoamaan minulle niistä yhtä, lohikäärme aloitti viimein, laskiessaan päätänsä alemmas, Jos olisit halunnut tapattaa minut, olisit tehnyt sen jo. Ei. Et availisi suutasi siinä nyt, ellei sinulla olisi jotain suurempaa mielessäsi, vai mitä? Älä epäile kieltää sitä minulta, vaikket ääneen kävisi mitään myöntämäänkään nyt Dagnir jatkoi. Käärmeen naamalta saattoi erottaa jonkinlaisen virneen, mystisen äänen käydessä jälleen nauramaan heleästi ilmassa.
Kuka sinä olet edes tarjoamaan minulle apua, saati muistuttamaan siitä, kuka hyökkäsi ensin ja kenen kimppuun?.
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETHDRIEL CÚTHALION - ATREVAUX P. ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS SEYR - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON - LOTHAR T. MORDECAI
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 14166

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Heinä 01, 2013 12:38

Valar kävi perääntymään liskon luota vasta, kun tuo päätti kammeta itsensä ylös. Tai no, osittain ainakin. Kerta lohikäärme ei tehnyt äkillisiä liikkeitä tai käynyt hyökkäämään, ei yksikään haltia käynyt lähestymään sitä uhkaavasti. Niin kauan, kuin Aran siitä päätti, pysyi tämä lisko elossa heidän saartamana. Yksi sana kuninkaalta ja lohikäärme käytäisiin teurastamaan, pisti se hanttiin tai ei.
Aran kuitenkin soi Delathosille pienen, kunnioittavan nyökkäyksen siinä missä yksikätinen sellaisen hänelle. Tuon houkutteleminen matkaan oli huomattavasti helpompaa, mitä jäälohikäärmeen.
Hitaasti Aranin katse kävikin kääntymään Delathosista takaisin lohikäärmeen puoleen, tuon tuodessa pärstävärkkiään lähemmäksi kuningasta. Aran näytti yllättävän rauhalliselta, joskin huvittuneelta, lohikäärmeen käydessä yhä jatkamaan hankalaa olemustaan.

Ai kuka minä olen tarjoamaan apua?
Aran naurahti, nostaen pienen virneen kasvoilleen Eiköhän haltioiden kuningas ole ihan tarpeeksi hyvä titteli, jotta voisin tarjota apua kenelle ikinä itse mielin tai sanoakseni mitä ikinä haluan, Dagnir.
Vihreä katse kävi kaventumaan kuninkaan käydessä potkaisemaan pienesti syndraen kylkiä, hiljentäen alati hyräilleen otuksen. Kuninkaalle riitti tuo lurittelu nyt, johon Valarocco protestoi kuopimalla närkästyneenä lunta.
Voisin toki antaa käskyn, jonka jälkeen muutama paikallaolija pistäisi sinut varmasti enemmän kuin mielellään pois päiviltä, Vai mitä Kenraali Winder? Katse käväisi nopeasti keskustelun ohessa paikalle lompsineessa Haukansilmässä, joka vain tuijotti murhaavasti liskoa, jota puhuteltiin.
Mutta sen sijaan, että edes harkitsisin sinun elämäsi riistoa, tarjoan apuani sinulle Mutta mitä sinä teet? Alat kaivelemaan tikulla yksityiskohtia, samalla kun aika käy vähiin. N'drayer teki sinuun aika vaikuttavan haavan, kauanko luulet selviäväsi? Aran hymähti, hiljentyen hetkeksi.
Tietenkin, mikäli apuni ja tarjoamani suoja ei sinulle kelpaa, mikä minä olen vastaan väittämään Voimme toki keskustella myöhemmin siitä kuka ajoi ja mitä takaa ja milloinkin, mutta nyt minä haluan mahdollisimman nopeasti pois viiman raiskaamilta aroilta, ennen kuin tulee pimeää tai teikäläisiä tippuu enemmänkin taivaalta. Viimeinen tarjous, lähde mukaamme ja autamme sinua haavojesi kanssa hyväntahdoneleenä, Dagnir
Seuraava

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö