Ja lumi pöllysi || Crim

Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Crimson » 01 Heinä 2013, 01:41

Del tyytyi pyyhkimään kultaisen miekan terää takkinsa helmaan paremman puutteessa, saadakseen miekkansa takaisin omaan huotraansa. Tämä oli väliaikainen ratkaisu miekan kunnossapidon suhteen, mutta myöhemmin palkkionmetsästäjä palaisi varmasti lämpimissä sisätiloissa uudelleen aseensa pariin. Se oli liian kallis menetettäväksi ja tuhottavaksi, minkä Nahorin seppäkin oli Delathosille tehnyt kovin selväksi. Ohessa haltia tyytyi kuuntelemaan Dagnirin ja kuninkaan keskustelua, käyden myös sivusilmällä mittaamaan paikalle saapunutta kenraalia.

Musta suomukas oikaisi kaulaansa takaisin ylemmäs, katsoen alakanttiin haltioiden kuninkaaksi esittäytynyttä vaaleaverikköä. Ihan kunnioittava arvo niille, jotka sitä osasivat arvostaa. Dagnir ei liiemmin osannut. Hänelle tittelit olivat yhdentekeviä. Hänen kunnioituksensa ansaittiin teoilla ja sanoilla, ei jollain typerältä kuulostavalla sananparrella nimen perässä. Dagnir oli kuullut tästä miehestä. Nyt hän saattaisi arvioida tuota henkilökohtaisesti ja selvittää, pitivätkö kuulopuheet paikkaansa.
Haukansilmän saavuttua paikalle, ei käärme käynyt liiemmin noteeraamaan mustatukkaista kenraalia lyhyttä vilkaisua enempää. Katse laskeutui Delin puoleen kuninkaan kysellessä, kuinka kauan käärme epäili selviävänsä pakkasherran tekemän haavan kanssa. Dagnir hymähti huvittuneena ja naksautti leukojansa yhteen.
Päivän, pari. En liiemmin liiku tässä kunnossa saati sitten saalista. Nälkiintyisin, ennemmin kuin kuolisin verenhukkaan, jonka jälkeen ruhoni jäisi haisemaan omaksi ajakseen maillenne, houkutellen lisää lohikäärmeitä ilmaisen ruuan perässä näille aroille teidän kiusaksenne, käärme ilmoitti virnuillen.

Tuon tehtyään lohikäärme väänsi itsensä koko komeudessaan väkisin ylös, tarkistellen selvästi hetken itsekseen, millaista vahinkoa olikaan taas ottanut. Siipi oli entinen ja sen parantuminen kuntouttamisesta puhumattakaan - kestäisi seuraavan ikuisuuden. No, Dagnirilla ei muuta ollutkaan kuin aikaa, eikä sekään aivan heti olisi loppumassa.
Hetken itseään pälyiltyään, kävi käärme ottamaan inhimillisemmän muotonsa, kutistuen muiden humanoidien tasolle haarniskapukeiseksi, sarvipäiseksi olennoksi. Kulkeminen näin oli helpompaa, kun ei tarvinnut linkata ensinnäkään yhtä jalkaansa, toisena ei tarvinnut raahata valtavaa siipeä pitkin maita ja mantuja mukanaan. Entä pelkäsikö Dagnir ympärillään olevaa haltialaumaa? Ei varsinaisesti, koska tiesi, ettei kuningas antaisi satuttaa häntä enempää, ellei hän jostain syystä olisi kieltäytynyt tuon tarjouksesta. Silti Dagnir ei laskenut suojaansa vielä täysin, vaan pukikin koreaa haarniskaansa yllään, joka soi yllättävän paljon humanoidille suojaa. Haarniskassa oli kuitenkin aukko oikeastaan kaksi samassa kohtaa, johon lohikäärme oli aikaisemmin osumaa ottanut. Koska haarniska oli tavallaan osa Dagniria, kärsi se myös samalla tavalla vahinkoa, kuin lohikäärmeen yllä olevat suomut.

En missään välissä ehtinyt sanoa, että hyväksyisin tarjoustasi, sarvipäinen humanoidi totesi ratsunsa selässä istuvaan mieheen katseensa hitaan rauhallisesti kohdistaen, Mutten myöskään sanonut kieltäytyväni siitä, Dagnir jatkoi, asettaessaan ehjän kätensä kämmenen kehonsa lävistäneen haavan kohdalle, ja jäädyttäen sen väliaikaisesti umpeen aina kyljestä selkäpuolelle asti. Merkiksi jäätyneestä kalikasta humanoidin kehossa jäivät vain haarniskassa olleita hajoamia nyt peittävät jäämuodostumat.
Koska en ole vielä kuollut sijoilleni, oletan tämän.. hyväntahdonelkeesi olevan vielä voimassa, Dagnir totesi ehjää kättänsä pienesti heilauttaen, ja epäsuorasti kuninkaan tarjouksen hyväksyen.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Heinä 2013, 01:59

Darius ei liiemmin välittänyt kuninkaan ja lohikäärmeen keskustelusta, vaikka odottikin vain käskyä päästää lohikäärme hengestään. Mikäli sellaista käskyä ei kuulunut, ei Dariuskaan tehnyt elettä toteuttaakseen sitä. Sen sijaan yksisilmäinen kiinnitti huomionsa sivusilmällä tuohon tuntemattomaan haltiaan, joka suurimman iskun lohikäärmeeseen oli suonut. Pätevä kaveri, eikä yhtään hullumpi taidoiltaan. Sääli, että toinen käsi puuttui, se varmasti hidasti menoa Tai näin ainakin Darius ajatteli. Tosin, mikä hän oli tuomitsemaan, yksisilmäinen Haukankatse.
Aran kävi hymähtämään käärmeen virnuillessa kuolevansa ennemmin nälkään, kuin verenhukkaan. Tuo kuitenkin myönsi kuolevansa, jos tässä kunnossa jäisi yksin aroille. Se oli todennäköistä, ellei mokoma sattunut törmäävään yllättäviin auttajiin. Niitäkin saattoi olla Mutta toisaalta taas, oli myös niitäkin, jotka mielellään päästäisivät lohikäärmeen hengestään. Kenties lajitoverit?

Lohikäärme kävi kuitenkin kampeamaan itsensä ylös, saaden syndraen perääntymään muutaman askeleen isäntänsä kanssa. Sen sijaan että olisi lähtenyt liikkeelle tai hyökännyt, kävi Dagnir muuttamaan muotoaan pienemmäksi, humanoidiksi kera haarniskan. Kätevää, moinen muoto siis. Mahtuisi pienempiin tiloihin mokoma, jos Aran saisi tuon suostuteltua liittolaisekseen. Tietenkin Aran aikoi tarjota asuinsijaa pokaaleilleen, yleensä paikka hovin huoneistoista kelpasikin. Mutta ei sitä koskaan tiennyt.
Dagnir kävi täsmentämään, ettei ollut varsinaisesti myöntynyt saatikka sitten täysin kieltäytynyt kuninkaan tarjouksesta. Vino hymy kävi kohoamaan siniverisen kasvoille noiden sanojen myötä, haltian tarkkaillessa humanoidimuotoista lohikäärmettä, nyökäten lopulta tuon viimeisten sanojen myötä.
Voimassa on. Mikäli voit kävellä, liity seuraamme. Mikäli voimasi uupuvat, uskon Valarin jaksavan kantaa sinut Aran kävi tarjoamaan ratsuaan lohikäärmeelle, mikäli tuolle tulisi tarve. Val sanoi oman mielipiteensä asiasta äännähtämällä melodisesti, jättäen kuitenkin suuremman kapinoinnin sikseen.

Pikkuhiljaa kuitenkin lähdettiin liikkeelle, osa kävellen, osa ratsain. Joidenkin ratsut olivat loukkaantuneet niin, etteivät kyenneet kantamaan ratsastajaansa. Tiettävästi Blue oli ainoa, joka henkensä oli menettänyt. Täten Darius oli yksi niistä jotka kävelivät, kantaen myös edesmenneen ratsunsa satulaa harteillaan, sen pahemmin puhumatta mitään kenellekään. Tietenkin mielenkiintoa olisi löytynyt tiedustella enemmänkin yksikätisestä muukalaisesta, mutta valitettavasti kenraali ei ollut niitä henkilöitä, jotka menivät aloittamaan keskustelun saatikka sitten kyselivät turhanpäiväisiä ensikättelyssä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Heinä 2013, 01:18

Dagnir hymähti tyytyväisenä kuninkaan sanoihin ja kävi hieraisemaan hymähdyksensä ohessa niskaansa, johon mustatukkainen kenraali oli aikaisemman keihäänsä survaissut. Pienen, mutta syvän ja levinneen haavan takia Dagnir ei liiemmin kyennyt kääntämään päätänsä edes illuusiossaan, sillä vammasta hartioille leviävä kipu olisi saanut lohikäärmeen vain irvistelemään itsekseen kivusta.
Sarvipää kävi myös silmäämään vaaleaverikön ratsua, jonka selkään kuningas tarjoutui käärmeen ottamaan, jos tuo itse ei jaksaisi kävellä. Eläin epäilemättä jaksoi kantaa kaksi ratsastajaa selässään, eikä Dagnir tavallista ihmisolentoa enempää painanut kuin korkeintaan lihaksiensa puolesta. Siitäkin huolimatta, kävi käärme pudistamaan pienesti päätänsä. Hän ei millään nelijalkaisella ratsastaisi. Se olisi saletti.
Kiitos tarjouksesta, mutta kävelen mieluummin omin jaloin, kuin nousen minkään elollisen selkään ratsaille, käärme ilmoitti ykskantaan, jääden sanojensa jälkeen lähinnä odottamaan sitä, että saattue lähtisi matkaan kaupunkia kohden.

Kun liikkeelle alettiin hiljalleen taas lähteä, hakeutui haavoittunut Dagnir talsimaan haltia kuninkaan ratsun lähettyville. Ei mistään tietystä syystä. Siinä käveleminen vain sattui vaikuttamaan sillä hetkellä ajateltuna hyvältä. Del puolestaan askelsi eteenpäin hyvän etäisyyden päässä Dagnirista, sillä jollain asteella ei osannut luottaa siihen, ettei käärme olisi käynyt hänen kurkkuunsa kiinni, jos liian lähellä olisi astellut. Ei sillä, etteikö Delathos olisi ollut valmis pistämään hanttiin, mutta häntä ei vain sattunut innostamaan sillä hetkellä lyödä tikkuja ristiin uudestaan kyseisen lohikäärmeen kanssa. Oli parempi pitää toistaiseksi etäisyyttä, vaikkei siihen varsinaista syytä kuuraparran osalta ollutkaan.

Arot alkoivat hiljalleen jäädä saattueen taakse, ja lumen keskellä kohoavan kaupungin muurit lähestyä. Dagnir ei ollut koskaan nähnyt näitä muureja näin läheltä. Se muisti vain katsoneensa niitä ja lukuisista ikkunoista palavia valoja aikaisemmin Mor vuorilta ja arojen laidoilta, tuntematta sen suurempaa syytä käydä lähestymään niitä milloinkaan. Kokonaiset muurit olivat tylsiä kun hajotetut sen sijaan kertoivat niiden katsojalle vain oman mielenkiintoisen tarinansa. Ja tarinoita Dagnir suorastaan janosi kuulla!
Tarinat saivat kuitenkin tällä kertaa käärmeen puolesta jäädä myöhemmäksi. Jos uros mieli vielä elää huomiseen, olisi tuon saatava haavansa suurin piirtein hoidatetuiksi. Kävely otti pitemmän päälle voimille, eikä käärme saattanut taaskaan muistaa milloin olisi viimeksi saanut upottaa hampaansa tuoreeseen, lämpimään lihaan jos mustatukkaisen haltian ratsun päiviltä päästämistä ei laskettu.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Heinä 2013, 01:56

Matka jatkui huomattavasti hiljaisemmissa, rauhallisemmissa merkeissä. Kukaan ei pahemmin puhunut, ainakaan ääneen ja ne jotka puhuivat, kyselivät lähinnä yksikätiseltä kuka tuo oli ja mistä oli tulossa. Haltiahan tuokin oli, vaikka tummempi tapaus. Tuolle sentään uskaltauduttiin puhumaan. Sen sijaan humanoidimuodossa olevaa lohikäärmettä huomio sen rinnalla kävelevä syndrae, Valaroccon vähän väliä tuodessa päätään lähemmäksi haavoittunutta, samalla laulaen kauniin tuudittavaa laulua. Tai ainakin lauloi niin kauan, kunnes Aran kävi ratsunsa hiljentämään, tietäen, että peto yritti vain saada potentiaalisen päivällisensä nukahtamaan pystyyn, jotta olisi voinut alkaa ruokailemaan. Lohikäärmettä Valar ei kuitenkaan nyt saanut syödä, vaan sai luvan odottaa kaupunkiin asti, jossa ravinnokseen saisi jotain muuta.

Porttien lähestyessä, kävi Aran kuitenkin avaamaan suunsa hiljaisuuden jälkeen.
N'drayer lienee töitä vailla..? Aran aloitti, kääntäessään katseensa jäähaltian puoleen Noin pätevä taistelija kelpaisi jopa kuninkaankin joukkoihin, vai mitä kenraali Winder?.
Darius havahtui nimensä kuultuaan omista maailmoistaan, kääntäen katseensa ensin tuon toistaiseksi tuntemattoman yksikäden puoleen ja sitten kuninkaaseen.
Tiedä häntä Oli Dariuksen toisaalla oleva vastaus kysymykseen, johon kenraali vielä mutisi lähes itsekseen Näyttää olevan hieman Toispuolinen. Varmasti lähellä olleet kuulivat mitä kenraali oli mutissut, mutta kukaan ei sitä käynyt kommentoimaan. Kyllä Darius huomasi, että Aran oli vihjailemassa tuon haltian ottamista siniseen kuiskaukseen. Toisaalta, mikä esti? Olihan tuo jo näyttänyt taitojaan, joten itse käytännön näyttö tuskin oli tarpeen erikseen. Jokin haltiassa kuitenkin vaikutti kovin Epämukavalta. Aivan kuin tuolla olisi ollut olematon asenne, epämiellyttävä sellainen.
Sinä ja minä olemme kyllä nähneet huonompiakin, Winder. Puutteista viis, niitä kun tuntuu olevan itse kullakin Pistävä katse kävi vilkaisemaan kuiskauksen ainoaa täysin sokeaa sotilasta, joka yhä syystä tai toisesta oli pysynyt eliittiryhmässä. Darius soi Aranille varoittavan katseen, hän ei halunnut kuninkaan vetävän korkeahaltiaa mukaan tähän keskusteluun. Winder ja Cúthalion vaihtoivat merkittävän katseen, kunnes Darius kävi nyökäten myöntämään taas melkein mutisten että olihan hän huonompiakin nähnyt.
Hyvä. Hienoa. Mikäli teitä kiinnostaa, Delathos N'drayer, saatte minun suositteluni ja sanani, jolla voitte hakea kenraali Winderin joukkoihin. Hän varmasti hoitaa muut muodollisuudet kanssanne. Ottakaa tämä vastaan avokätisenä lahjana, äskeisten tekojenne johdosta Näihin sanoihin Aran päätti keskustelun, antaen näin suorastaan velvoitteen Dariukselle palkata tuo jäähaltia kuiskaukseen, mikäli kuninkaan tarjous Delathosille kelpasi. Darius tietenkin oli omaa mieltä asiasta, mutta mikä hän oli kapinoimaan? Oli Delathos kai sen ansainnut, olihan tuo yksi suuri tekijä taistelussa, jonka johdosta lohikäärmeen riehuminen ei aiheuttanut enempää menetyksiä, joskin ilman Delathosia, tuskin olisi tuota lohikäärmettäkään

Porteille saavuttuaan sai siniverinen ja saattueensa tietä niin vartijoiden kuin kansankin edestä. Matka vei ylemmille tasoille, Aranin johtaessa tätä saattuetta hiljenemään käyvien katujen poikki.
Kenraali Winder ja alaisensa ovat nyt vapautettuja, voitte poistua. Mitä taas tulee sinuun Dagnir, seuraa minua, vien sinut hovini parantajien luokse. Parempia parantajia saat etsiä Aran soi katseen lohikäärmeen puoleen, käyden hitaan rauhallisesti ratsunsa selässä johdattamaan lohikäärmettä kohti linnan sisäpihaa ja sieltä sisätiloihin.
Darius puolestaan jatkoi matkaansa hiljaisuudessa, nyökäten ja pienesti kumartaen kuninkaalle, tuon antaessa Kuiskaukselle luvan poistua seurastaan.
Olette vapautettuja tehtävistänne loppupäiväksi Menkää kotiin lepäämään Darius kävi antamaan käskyn alaisilleen, jotka alkoivatkin tehdä lähtöä linnan sisäpihalta kukin omille teille, suurin osa tallin kautta sotilastuvalle Darius puolestaan kävi viemässä satulan talliin, jonka yksi karsinoista nyt ammotti tyhjyyttään.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Heinä 2013, 03:06

Nimensä kuultuaan, kääntyi Delathos katsomaan Arania tuon ratsun selässä. Taas tuo tiesi jotain henkilökohtaista hänestä? Mistä se taas ikinä johtuikaan, ei Del jaksanut olla millään tapaa kiinnostunut. Hallitsijan suomaan kohteliaisuuteen kuuraparta kuitenkin hymähti ja virnisti.
Töitäpä hyvinkin, Teidän majesteettinne, oli lyhyt vastaus, jonka tummahipiä suustaan soi nopeasti heti Aranin kysymyksen jälkeen, jonka jälkeen hiljenikin kuulemaan kehuja, pienesti heränneestä kiitollisuudestaan nyökäten kuninkaalle.
Vaikka kuningas vaikutti olevan hyvinkin vaikuttunut vanhan palkkamiekan taidoista, tuntui joukkojensa kenraali, Winder kuten tuota oltiin kutsuttu olevan omaa mieltänsä käsipuolesta. Jos mustatukka luuli sivuuttaneensa jälkimmäisellä kommentillaan pakkasherran korvat, oli tuo väärässä, sillä Del soi sivusilmällä harvinaisen arvostelevan mulkaisun tähän silmäpuoleen. Ei Delathos ollut odottanut minkäänlaista, edes yhtä sanaa keneltäkään tästä joukosta suotavan itselleen mistään syystä, joten kenraali pitäkööt kasvonsa tällä kertaa odottamattomasta kommentistaan. Siltikään Del ei osannut arvostaa Dariuksen jollain tapaa alas katsovaa asennetta, jonka näki hetken hampaitaan yhteen purevan tummahipiän kasvoilta.

Ilme kuuraparran kasvoilla muuttui jälleen neutraaliksi, miehen seuratessa monarkin ja kenraalin kahdenkeskistä keskustelua mietteliäänä. Aran kävi muitta mutkitta suosittelemaan pakkasherran värväämistä kenraali Winderin joukkoihin, joka sai Delin taas nyökkäämään pienestä kiitollisuudesta monarkille. Olihan tuo varsinainen kohteliaisuus henkilölle, joka oli lähinnä viimeiset 400 vuotta listinyt jos jonkinlaisia petoja muiden iloksi elämäntehtäväkseen missä milloinkin, saaden teoistaan lähinnä kiitokseksi pelkän nipun rahaa ja tyytyväisiä katseita. Se oli riittänyt käsipuolelle tähän saakka, mutta vanhoihin hommiinsa palaaminen ei enää käynyt yhtä lujasti mielessään kätensä menettämisen myötä. Uusi ammatti ja uudet kokemukset olivat nyt paikallaan miehelle, joka ei osannut vielä näinkään iäkkäänä sanoa, mitä elämältään tahtoi. Ehkä tässä oli tilaisuus kokeilla jotain uutta?
Kiitän sanoistanne, Teidän majesteettinne. Harkitsen ehdotustanne vakavasti, Del totesi lopulta, luoden sitten harvinaisen kieron katsahduksen kenraalin puoleen. Tämä ei todellakaan jäisi tähän, saati sitten pelkäksi puheeksi.

Saattue askelsi sisään korkeitten muurien porteista, matkan jatkuen aina monikerroksisen kaupungin alemmilta tasoilta niille ylemmille, joilla Delathos oli harvemmin vieraillut. Dagnirille koko kaupunki oli täysin uusi nähtävyys, jonka takia lohikäärme kävi toisinaan kääntelemään päätänsä ympäri ämpäri painaessaan mieleensä kaiken näkemänsä. Hän voisi vierailla täällä myöhemmin. Mahdollisesti yön tullen, jotta näkisi jotain muutakin, kuin sumeita, yhdeksi kököksi piirtyneitä rakennuksia ja aavemaisia liikkeitä siellä täällä. Lohikäärme seurasi yhä kuninkaan vierellä, suoden lyhyen, myöntyvän katseen monarkille tuon käskiessä käärmettä seuraamaan itseään. Ja Dagnirhan seurasi, käyden poistumaan vaaleaverikön seurassa linnan sisätiloihin.
Del puolestaan heittäytyi hetkessä huomaamattomaksi kaikkien läsnäolijoiden tieltä, jääden seuraamaan kun sotilaat hajaantuivat itse kukin omille teilleen lopettelemaan päiväänsä. Ainoa, joka kuurapartaa varsinaisesti enää kiinnosti, oli silmäpuolinen kenraali, jolle hänellä oli muutama sana vielä jaettavana kaiken tämän jälkeen. Kun kenraali lähti kulkemaan omia teitään itsekseen talleja kohden, seurasi tai pikemminkin varjosti Del kiitettävän välimatkan päästä tuota talleille saakka. Pakkasherra seurasi kenraalin toimitusta hetken, ottaen sitten rennon nojauksen läheiseen karsinan tolppaan ja nosti kädet rennosti puuskaan.
Vai toispuoleinen, tummahipiä ilmoitti olemassa olostaan, mikäli sitä ei vielä oltu huomattu, ja loi ovelan katseen silmäpuolisen takaraivoon, Toisinaan teillä aatelisarvon omaavilla on varaa ilmeisesti haukkua muita mielenne mukaan, arvon kenraali. Mitä jos nimittäisin teitä samalla tavalla, kuin te nimititte minua, hmm?, käsipuoli tiedusteli virneen kera kenraalilta.


//Tässä tulee hirmuinen rööööölli ---eikun siis Del :>//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Heinä 2013, 03:32

Darius kyllä kuuli jonkun lähteneen peräänsä, mutta ei jaksanut välittää, kuka se mahtoi olla. Ehkä kyseessä oli vain samaan suuntaan lähtenyt sotilas tai joku kuiskauksesta, jolla oli vielä asiaa. Kenraali kuitenkin käveli kaikessa rauhassa tallille, joka oli hiljaisemmanpuoleinen. Satula aseteltiin paikoilleen ja kenraali kävi sukimaan hiuksiaan pois kasvoilta, ennen kuin kuuli odottamattoman äänen takaansa. Kyllä hän tuon äänen tunnisti äskeisen perusteella, mutta ei voinut sanoa, että olisi odottanut käsipuolen tulevan hänen juttusilleen. Ainakaan näin pian.
Hitaasti Haukansilmä kääntyikin ympäri, katsoen tuttuun tapaansa ylimielisennäköisenä tummahipiää, joka kävi piikittelemään toispuoleisesta kommentista.
Aatelisarvollani ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mihin perustan arvioni toisista Darius kävi tokaisemaan kääntyessään kunnolla käsipuolta kohden, ottaen askeleen lähemmäksi Vaan perustan arvioni näkemääni.
Sentään minun toispuoleisuus ei häiritse työtehtävissä, voitko sinä sanoa samaa omastasi? Nopea vilaus kävi arvioimaan Delathosin puuttuvaa puolta Selvästi olet menettänyt sen äskettäin, arvista päätellen ja tavasta, millä taistelit. Olihan se vaikuttavaa, mutta et ole selvästikään kauan joutunut yksikätisenä riehumaan.
Eikä minulla ole käyttöä sotilaille, jotka antavat pienen huomautuksen itsestään nousta noin pintaan
Haukansilmä kävi tuhahtamaan, samalla kun lähti kävelemään ohi pidemmästään Enkä edes usko, että sinä olisit kiinnostunut Siniseen Kuiskaukseen liittymisestä Darius saattoi vain toivoa, että oli piikittelyllään onnistunut nyt häätämään tuon käsipuolen lopullisesti kintereiltään, sillä hänellä ei oikeastaan ollut valtaa kieltäytyä, mikäli Delathos halusi liittyä. Aran oli jäähaltiaa suositellut, Aran myös saisi tietää, jos kenraali heittäisi hyvän sotilaan hukkaan silkkaa itsepäisyyttään.

Aran oli myös laskeutunut ratsunsa selästä ja antanut tallipoikien hoitaa tuon lepäämään, itse käydessä johdattamaan Dagniria linnalle. Matka vei sisään suurista ovista, suoraan kohti linnan omaa sairastupaa, jossa parantaja jo odottikin vierasta kuninkaan käskystä.
Jätän sinut hetkeksi heidän haltuunsa, saat sanani siitä, etteivät he aio satuttaa sinua, ainakaan tarkoituksella tai pahat mielessä. Jos suot nyt anteeksi, kävisin vaihtamassa vaatteeni, mutta olisi suuri kunnia, jos parantamisen jälkeen seuraisitte palvelijaani oleskeluhuoneeseen, niin voisimme vaihtaa pari sanaa vielä, ennen kuin mahdollisesti lähdet? Aran kävi nyt puhuttelemaan lohikäärmettä, ollen valmiina poistumaan paikalta vaatteiden vaihtoon, jahka lohikäärme olisi vastannut.


// Täältä tulee hirmuinen mulkku Dari! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Heinä 2013, 04:24

Se kiero virne miehen kasvoilla levisi lähes korviin asti kenraalin käydessä kääntymään hitaasti ympäri, kuten olettaa saattoi. Tuon ylimielinen asenne ei saanut kuuraparrassa minkäänlaista reaktiota huvittuneisuuden lisäksi aikaiseksi, sillä jotain tälläistä Del oli odottanutkin. Pakkasherra antoi kenraalin puhua. Antaa tuon sanoa sanottavansa, kerta kovin puheliaaksi kävi osoittautumaan. Ehkä kuninkaan läsnäolo oli aikaisemmin pidätellyt itse kunkin kielenkantoja, mutta nyt sitä puhetta tuntui irtoavan liiaksikin asti. Delathos kuitenkin hillitsi halunsa keskeyttää kenraali, ja odotti hiljaa tolppaansa tyytyväisenä nojaillen saadakseen mahdollisen suunvuoron.
Heti alkuun kävi kenraali epäilemään Delin vasta menetetyn käden vaikutusta tuon taisteluun. Häiritsikö toisen käden puuttuminen pohjoisenherraa oikeasti? Korkeintaan mieltä alentavasti, mutta jos miehen päällekäymistä alettiin mitata fyysisellä tasolla, oli se nyt peräti jopa voimakkaampaa ja pätevämpää kuin kahdella kädellä aikoinaan oli ollut. Käsipuoli itse sen parhaiten tiesi ja tiesi myös sen, ettei sisällään muhiva magianpahanen, jota saattoi jo jonkin asteen demoniksi luokitella, antanut kantajansa kuolla niin helpolla. Mustatukan sanojen mukaan Delin kaltaiselle temperamenttiselle tapaukselle ei myöskään ollut minkäänlaista käyttöä tuon joukoissa, eikä tummahipiäinen varmasti ollut itsekään todella kiinnostunut Siniseen Kuiskaukseen liittymisestä. Siinä kenraali oli pahemman kerran väärässä.

Del ei tehnyt aluksikaan elettä lähteäkseen kenraalin perään. Aluksi vain katse seurasi, kun lyhyempi mies lähti astelemaan ulos talleilta sanojensa lomasta, mutta lopulta myös kuuraparta suoristi jälleen selkänsä ja kääntyi kenraalia kohden.
Kehtaat siis väittää, että koska toinen käteni on puuttunut minulta vain hetken, olisin jotenkin huonompi muihin verrattuna?, Delathos aloitti satiirisesti, ja askelsi nopeaan tahtiin silmäpuolen perään ja tarrasi tuota aluksi olkapäästä ainoalla kädellään. Kenraali käännettiin rivakasti ympäri ja hetken Del varmisti kulmaansa kohottaen ja kädellään tuosta jäntevästä harteesta tavallista tiukemmin pidellen, että lyhyempänsä myös varmasti aikoi pysyä paikoillaan, eikä taas koittaa lähteä matkoihinsa.
Arvostaisin myös, jos katsoisit minua kun puhun sinulle, käsipuoli ilmoitti tavallista vakavammin, hehkuvan oranssin katseen tuijottaessa silmäpuolen ainoaa silmää hetken turhankin läheltä. Lopulta käsi laski otteensa myös irti kenraalin hartiasta, Delin käydessä vetäytymään taas kauemmas miehestä.
En ole henkilö, jota arvostellaan ulkonäkönsä, vaan tekojensa perusteella. Kaksi tai yksi kättä, en ole yhtään sen huonompi kuin sinä tai ympäriinsä hyppivät alaisesi.
Ja kuka sanoi, ettenkö olisi kiinnostunut joukkoihisi liittymisestä, kun minulle siihen tilaisuutta tarjosi itse kuningas?, kiero virnistys levisi sanojen myötä Delin kasvoille, joka tuskin oli lähteäkseen siitä enää minnekään.

Sairastuvalla Dagnir saatettiin kuninkaan sanojen mukaan linnan parhaiden parantajien käsiin, jossa käärme viimeistään joutui luopumaan vankasta haarniskansa yläosasta siksi pieneksi hetkeksi. Mustien paikoittain paksumpien, paikoittain ohuempien suomujen peittämä iho oli osittain tahmea lohikäärmeen verestä ja jää, jonka Dagnir oli aikaisemmin kyljessään olevaan lävistämään taikonut, oli kutakuinkin linnan lämpimässä sisäilmassa jo sulanut täysin. Siltikin, vaalea, jääkiteinen höyrypilvi leijui miellyttävän lämpimästä sisäilmasta huolimatta jatkuvasti ilmassa, Dagnirin puhaltaessa ilmaa keuhkoistaan joko suunsa, tai sieraimien kautta.
Hallitsija ilmoitti jättävänsä käämeen hetkeksi itsekseen parantajien kanssa, pyytäen lupaa poistua vaatteitaan vaihtamaan.
Epäilen, että huomaat kyllä, jos parantajasi eivät miellytä minua. Siitä syytän toistaiseksi vain sinua, lohikäärme luritteli suutaan aukomatta, hymähtäen huvittuneena tajutessaan typerän tapansa, En käy kieltämään kuninkaalta mitään hänen omassa kodissaan. Suot minuulle vieraanvaraisuuttasi, ehkä on oikein myös ottaa se vastaan ja ottaa toiveesi huomioon. Tapaan sinut myöhemmin - kenties, Dagnir jatkoi, katseensa siirtyessä ehkä jopa hieman uneliaan hitaasti Aranin puoleen, käärmeen suodessa tuolle vielä pienen nyökkäisyn.


//DARI TAKE ME NAOOOOOOOOOW oQo//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Heinä 2013, 04:50

Darius ei edes vaivautunut miettimään vastausta käsipuolen kysymykseen, vaan oli tyytyväisenä omassa koppavanylevässä yksinäisyydessään taittamassa matkaa kohden ovea, toivoen, että tummahipiä jättäisi hänet jo rauhaan. Niin ei kuitenkaan käynyt, yksikätisen käydessä harppomaan Haukansilmä kiinni ja tarrasi yllättäen kiinni kenraalista. Sillä samalla hetkellä kävi haukankatse terävöitymään, kun pidempi haltioista kävi väkisin kääntämään silmäpuolen ympäri, kohden itseään. Siinä samassa oli myös Kenraalin kädet nousseet jäähaltian vatsan kohdalle, valmiina pureutumaan tuon lihaan teräväkärkisten hansikkaiden johdosta, mikäli tummahipiä meinasi aggressiiviseksi käydä. Kädet kuitenkin jäivät niille sijoilleen, vain muutaman sentin päähän itse kohteesta, Delathosin käydessä myös pysähtymään. Ehkä turhankin lähelle, jos Dariukselta kysyttiin. Vain yksi henkilö sai tulla noin lähelle ja se ei todellakaan ollut tämä isokokoinen paviaani.
Vaikka tunsikin olonsa epämukavaksi jäähaltian ollessa näin lähellä, saattoi kenraalin kasvoilta nähdä vain silkkaa närkästystä. Haukansilmä painoi päähänsä jäähaltian sanat, sen kummemmin kuitenkaan kommentoimatta noita. Eiköhän se ollut sanomattakin selvää, ettei Darius pitänyt yksikätistä huomionsa arvoisena ja täten oli myös selkänsä tuolle kääntänyt! Kuka tuo luuli edes olevansa, sinutellessaan häntä, eliittikenraali Winderiä!? Delathosin irrottaessa otteensa, kävi Dariuskin laskemaan kätensä ja otti heti askeleen kauemmaksi toisesta, pitäen selkänsä kuitenkin suorassa. Täytyi haukansilmän myös hiuksiaan sukia pois kasvoilta, äskeinen äkkikäännös oli lennättänyt hiuksen jos toisenkin kasvojen peitteeksi.

Haltian viimeiset sanat ja virnistys kertoivat ihan tarpeeksi siitä, ettei yksikätinen ollut jättämässä kuninkaan tarjousta käyttämättä. Ja mikä Darius oli sen kieltämään? Hän mieluummin ottaisi epämukavan persoonan tossunsa alle, kuin saisi kuulla väärästä päätöksestä Aranilta. Haukansilmän silmäkulma kävi kuitenkin nykimään pienesti, kenraalin selvästi ollessa lähellä raivonpuuskaa tilanteen johdosta. Silti mies hillitsi itsensä, kuten tapoihinsa kuului.
Jos olisit kiinnostunut, käyttäytyisit sen mukaisesti, sotilas Kenraali kävi tuiskaisemaan Kuninkaani sana velvoittaa minua ottamaan sinut riveihin, mikäli haluat, mutta se velvoittaa myös sinua astumaan ruotuun ja käyttäytymään asemasi mukaisesti. Ja tietääkseni me emme ole ystäviä, joten sinuttele vielä kerrankin ja irtisanon sinut kuiskauksesta tällä samalla sekunnilla syynä niskurointi ja esimiehen halventaminen Näin ollen oli yksikätinen jo otettu kuiskaukseen, vain paperityöt puuttuivat ja tietenkin tuolle piti hankkia virka-asu. Aran velvoitti Dariuksen ottamaan jäähaltian riveihinsä, mutta Darius sai potkia mokoman pellolle, jos tuo ei tottelisi auktoriteettia.
Joten ole hyvä ja raahaa ahterisi sotilastuvalle ilmoittautumaan, sotilas..? Eihän Darius edes tiennyt tuon yksikätisen nimeä.. joku Del -alkuinen se oli, Darius ei välittänyt pistää sitä mieleen aikaisemmin.


Aran kävi hienoisesti hymähtämään Dagnirin kertoessa ilmoittavansa mielipiteen parantajista harvinaisen selkeästi ja tulisi siitä syyttämään vain Arania. Aran kuitenkin luotti hovinsa väkeen, joten nämä tuskin halusivat tuottaa kuninkaalleen pettymystä. Lohikäärme kuitenkin suostui Aranin tarjoukseen, mikä sai pienen hymyn nousemaan haltian kasvoille.
Hienoa. Nyt koita vain rentoutua Aran kävi tokaisemaan, ennen kuin soi lohikäärmeelle pienen nyökkäyksen hyvästiksi ja poistui paikalta, vaihtamaan matkavaatteensa mukavampiin.
Kun ylle oli puettu valkeanhopeinen asukokonaisuus, kävi Aran nopeasti tervehtimässä puolisoaan ja lapsiaan, ennen kuin hakeutui sovittuun oleskeluhuoneeseen, johon palvelijan oli määrä saattaa lohikäärme, kunhan tuo vain oli hoidettu ensin kuntoon. Oleskeluhuoneeseen oli totta kai varattu jälleen viiniä, mutta sen lisäksi myös pikkuleipiä.
Ei siinä kauaa mennytkään, kun palvelijan saattamana Dagnir paikalle tuotiin, näemmä yhtenä kappaleena. Hienoa.
Parempi? Aran kävi kysymään lohikäärmeeltä, samalla kun viittoi tuota astumaan peremmälle ja istumaan, palvelijan tehdessä lähtöä huoneesta.


// DARI WILL TAKE YOU WITH PLEASURE YEEEESSSS >3< Katso setä, ropetamme taas aamu viiteen//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Heinä 2013, 05:37

Del saattoi haistaa ilmassa sen pienen raivon, jonka oli kenraalissa saanut aikaiseksi. Hyvä. Oikein hyvä. Delathos ei ollut valmis tottelemaan yhtäkään henkilöä suosiolla, joka availisi hänelle päätänsä, ja sen jälkeen jäisi piipittämään hänen rinnallensa kuin mikäkin tumpelo. Tässä kenraalissa oli jotain, jota jopa hän saattaisi seurata. Aika näytti. Ja se, ottaisiko silmäpuoli muukalaisen ylipäätään tältä seisomalta joukkojensa jatkeeksi.
Kuuraparta kävi virnistämään jälleen, kun kenraali uhkaili asianmukaisella käyttäytymisellä ja sinuttelulla.
En ole vielä kenenkään käskyvallan alainen, jonka myötä minulla on vara puhutella jokaista niin kuin mieleni tekee, Delathos kommentoi lyhyesti välistä, vakavana kuin hauta. Ainoa, jota hän oli valmis puhuttelemaan sanomattakin kunnioittavasti, oli hallitsija perheineen. Yksi silmäpuolinen pässi ei Delin kieltä sitoisi, tai vaihtoehtoisesti kuuraparta repisi henkilökohtaisesti paljain käsin kenraalin oman kielen tuon suusta, säästelläkseen hieman tuon miehen nokkavaa asennetta.

Kaikesta, jopa lievästä salamoinnista ilmassa kaksikon välillä, kävi Darius komentamaan sotilasta raahaamaan itsensä sotilastuville. Siinäkö se? Olisiko Del nyt osa Sinistä kuiskausta? Näemmä, jos niin tästä kaikesta saattoi osakseen ymmärtää.
Delathos N'Drayer, valkohapsi kävi ilmoittamaan nimensä, astellen sitten Winderin vierelle ja loi selvästi varoittavan katseen tuohon kovapäähän, Painakaa se mieleenne, kenraali Winder, ellette vielä ole niin hoksannut omatoimisesti tehdä, tai muuten juurrutan pohjoisen kenties tunnetuimman sukunimen kalloonne henkilökohtaisesti mitään yksityiskohdista faktoihin säästelemättä, Del suorastaan sylki sanat suustaan. Oranssi katse paloi hetken tummempana, taittuen jopa asteen verran punaisemmaksi, kunnes kuuraparta kävi poistumaan talleilta sotilastupia kohden tyytyväisenä myhäillen.


Lohikäärme seurasi hetken hallitsijan perään, kun tuo poistui huoneesta, jonka jälkeen keskittyi täysin seurailemaan parantajien touhuja. Pienemmät kolhut ja naarmut käytiin parantamaan käden käänteessä, kun kyljen lävistäneen magian kanssa linnan parantajat saivat pähkäillä hetken. Aran ei ollut valehdellut parantavaa magiaa hallitsevista palvelijoistaan, eikä Dagnirin myöskään suotta tarvinnut osoittaa epätyytyväisyyttä yhdellekään, joka käärmeen lähelle uskaltautui. Sarvipää oli luonteeltaan perinpohjin lempeä. Ei räyhähenki, joka pisti paikkoja nurin silkasta kiusanhalusta. Pintansa uros kuitenkin piti, ja sen se oli myös näyttänyt kenties olisi listinyt koko joukon pieniä suippokorvia, ellei Delathos olisi astunut käärmeen tielle, ja päättänyt tätä pedon kannalta surkeasti. Sen tummahipiäinen vielä maksaisi. Tavalla tai toisella.
Kun näkyvät vammat humanoidin kehossa oltiin korjattu, tunsi Dagnir taas olonsa paremmaksi. Se mikä korjattiin illuusiossa, korjautui myös pedon oikeassa muodossa. Joskin, koska käärmeellä ei ollut selässään humanoidina ollessaan siipiään, olisi toistaiseksi revitty siipi ainoa seikka, minkä piti luonnollisesti parantua ja kasvaa uudestaan kuntoon. Niin säälittävää kuin se olikin, ei Dagnir nousisi lentoon vielä pitkään pitkään aikaan, vaan tyytyisi matelemaan kenties jossai vesikössä pahimmankin meripedon lailla.

Lohikäärme saatettiin kuitenkin oleskeluhuoneeseen, jossa kuninkaan oli hänet määrä tavata. Dagnir ei tiennyt miten siitä pitäisi ajatella. Kai tämä oli jokin humanoidien tapa todellakin osoittaa vieraanvaraisuuttaan ja varmistaa, että valtakuntaan tuodut vieraat viihtyivät sijoillansa. Oli miten oli, olisi Dagnirille riittänyt vain sanoa kiitos ja lähteä sitten taas omille teillensä lojumaan jonnekin tyhjänpäiten. Nyt petoa puki kuitenkin poikkeuksellisen sievä tumma takkimainen kaapu, jota uros piti päällänsä toistaiseksi mieluummin, kuin omaa tyypillistä haarniskaansa.
Kun käärme oli saatettu huoneeseen, tiedusteli huoneessa jo oleskeleva kuningas käärmeen vointia, sekä viittilöi tuota peremmälle. Palvelijat kävivät poistumaan huoneesta, jota Dagnir tosin jäi hetkeksi seuraamaan, astellen sitten vasta peremmälle, lähemmäs Arania.
Paljon parempi, lohikäärme kävi toteamaan ykskantaan, nostattaen ilmaan puheensa lomasta valkean pilven, joka tosin katosi nopeasti huoneen lämmöstä johtuen. Dagnir istui alas, varoen tarkasti ruttaamastaan kaapunsa helmoja toimituksensa aikana.
Ette suotta liioitellut hovin parantajista, Dagnir myönsi hymisten hetken salaperäisesti, Kiitokseni lienee kohdallaan.


//YAYAYAYAYAYAYAYYhDILAKJDWA oQo //
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Heinä 2013, 18:58

Jos totta puhuttiin, olisi Darius halunnut mestauttaa yksikätisen kukkoilijan noille sijoilleen. Varmasti hän olisi kyennyt, vaikka toinen taitava olikin. Jos heilauttaisi asettaan kädettömän puolen kautta, ei kuuraparralla olisi edes mitään, millä käydä torjumaan tuleva hyökkäys! Vaikka kiukusta kihisi ja halusikin repiä tuon haltian pään irti, ei Darius sitä tehnyt, vaan pysyi tyynenä paikoillaan, tuijottaen haudan vakavana jäähaltiaa. Mokoma kävi kuitenkin kertomaan nimensä, vannottaen, että kenraalin oli parempi painaa se mieleen, tai muuten Delathos tulisi ja tekisi sen itse, henkilökohtaisesti.
Minulle nimesi on yhtä tuntematon, mitä tallipojan uusimman äpärän Kenraali huomautti ohikävelevälle käsipuolelle, sen pahemmin pysäyttämättä tuota. Delathosin nimellä ei ollut mitään painoarvoa kenraalin korvissa, niin kauan, kuin mokoma osasi vain kukkoilla ja suutaan soittaa. Jos niin kovasti oli tekojen perään, niin näyttäkööt sitten niitä tekojaan!
Nyt pohjoisenhaltia sai luvan kävellä sotilastuvalle, jossa jo informoitu kuiskauksen jäsen saattoi mokoman tekemään paperityöt ja ohjeisto nopeasti kuiskauksen toimintaan, kuten kaikki uudet tulokkaat. Haltialle annettiin myös huone tuvalta, jonka jälkeen tuo piti vain käydä rentoutumaan tältä päivältä.

Vihreä katse tarkkaili lempeästi lähemmäs kävelevää lohikäärmettä, joka viimein kävi istahtamaan alas monarkin seurassa. Dagnir kertoi voivansa paljon paremmin ja lisäsi, ettei kuningas todella ollutkaan liioitellut hovinsa parantajien suhteen. Tuohon tokaisuun Aran kävi vain hymähtämään pienesti, käydessään kävelemään pienen päätypöydän luo, kaataakseen lasiinsa viiniä.
Kiitoksesi ovat turhia - vaikkakin arvostettuja - , olinhan tuon sinulle oikeastaan velkaa, päivän tapahtumien jälkeen Aran tokaisi nostaessaan viinikannun käsiinsä En tiedä teidän tavoistanne, mutta kohteliaisuus syistä kysyn, maistuisiko viini?
Mikäli Dagnir otti vastaan viinitarjouksen, kaatoi Aran myös lohikäärmeelle lasillisen ja vei sen tuolle, ennen kuin kävi itsekin istumaan alas.
Et ole tyhmä, kuten toiset lajitoverisi Aran aloitti yllättäen, pieni virne kasvoillaan Mutta onko se sitten ihme, että kaltaiseni mies haluaisi sinun kaltaisesta, uniikin mahtavasta olennosta liittolaisen? Aiemmin aroilla oli Dagnir jo jotain aavistellut, joten turhaan haltiakuningas kävi asiaa karttelemaan.
Haluaisinkin siis ehdottaa liittoa, sopimusta sinun kanssasi. Uskon, että me molemmat hyötyisimme siitä, enemmän tai vähemmän Joko sain mielenkiintosi?


// PREPARE YOUR ANUS! Imean //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Heinä 2013, 23:15

Sotilastuvilla Delathosia vastaan saapunut Sinisen kuiskauksen jäsen avusti Deliä paperitöissä, kunnes ohjeista tummahipiälle alustavasti talon tapoja. Kyllä kuuraparta niihin oppisi, kun hetken vain saisi totutella. Tiimityöskentelystä käsipuoli tosin oli toistaiseksi täysin toista mieltä. Olihan hän sentään käynyt elämäänsä läpi yksin suurimmaksi osaksi koko ikänsä, minkä myötä mies suoriutuikin paremmin kaikesta yksin, kuin muut perässä kupaten. Aika näytti, kuinka Delathos oli valmis sopeutumaan joukossa toimimiseen. Jos se ei häntä miellyttäisi, ottaisi hän viimeistään itse hatkat kuiskauksesta ja aloittaisi jälleen uudestaan jostain muualla.
Kun kaikki oleellinen oltiin pakkasherralle selvitetty, saatettiin tuo vielä omalle huoneistolleen sotilastuvalla, johon Del kävi mielihyvin rauhoittumaan pitkän matkan ja päivän tapahtumien jälkeen. Hänkin oli loppujen lopuksi vain haltia, joka kaipasi lepoa siinä missä muutkin raskaan päivän jälkeen.


Dagnir myhäili itsekseen Aranin sanojen jälkeen. Käärmeellä oli tapana kiittää palveluksista, joita sille suotiin, olivatpa kiitokset sitten odotettuja tai eivät. Joku muu olisi voinut toimia toisin, mutta kultasilmällä oli omat periaatteensa joiden mukaan toimia. Sumea katseensa kävi kuitenkin kääntymään kuninkaan puoleen, kun tuo tiedusteli halusiko lohikäärme viiniä. Alkoholi tuo petollinen ainesosa joka tuntui pistävän kaikkien humanoidien päät sekaisin liiaksi nautittuna. Dagniriin sillä ei ollut mitään vaikutusta. Ei, vaikka käärme olisi syystä tai toisesta kaatanut tynnyrikaupalla vahvinta Cryptin juomaa kitaansa. Ehkä se oli syy, miksei lohikäärmeelle tavallisesti mitään tarjottukaan.
Hetken kuitenkin asiaa pohdittuaan Dagnir tajusi, ettei tainnut olla koskaan aikaisemmin maistanut haltioiden viiniä, joten mikä syy hänellä olisi ollut kieltäytyä? Myöntyvän vastauksensa jälkeen sarvipää otti lasin vastaan lopulta kultakutrilta, jääden pitelemään sitä hankalannäköisesti kummallisilla käsillään. Oli vain ajan kysymys, milloin lohikäärme vahingossa saisi lasin räjähtämään käsissään. Joko liiallisen voiman, tai sitten kylmyyden takia.

Miehen sanojen myötä Dagnir virnisti. Kyllä hän tiesi olevansa moniakin lajitovereitaan viisaampi ja kuten käärme oli aikaisemmin aroilla pähkäillytkin, oli kuninkaalla mielessään jotain muutakin kuin vain avun tarjoaminen. Kuningas halusi solmia Dagnirin kanssa liiton, joka hyödyttäisi molempia osapuolia enemmän tai vähemmän.
Kultasilmän kasvoille nousi leveä virne, lohikäärmeen käydessä naputtamaan puolen sormenmitan ulottuvia kynsiään hetkeksi ohutta lasia vasten.
Meitä lohikäärmeitä on moneen lähtöön satun vain kuulumaan niihin, jotka ovat kehittäneet tietoisuuttaan mielenkiinnosta korkeammalle kuin toiset, Dagnir aloitti, Mutta se tekeekin useimmista meistä hankalia liittolaisia muille, kuin omillemme. Myös minulla on oma arvomaailmani, enkä osaa koskaan mukautua noudattamaan täydellisesti teidän tapojanne tai tottua kulkemaan kaulapanta ja talutusnuora kaulassani kenenkään täydellisenä alamaisena; Monestakaan syystä jos ymmärtänet, lohikäärme jatkoi, käyden viimein maistamaan viiniä varovasti lasista. Leuassaan kasvava piikki kolahti toimituksen ohessa yllättäen lasia vasten, saaden sen kilahtamaan pienesti ja värisemään käärmeen kädessä.
Mutta jatkakaa toki. Kuulisin mielelläni, mitä teillä oikeastaan on mielessänne tällaisen liiton suhteen, joka tuskin aivan normaali on teidänkään tapauksessanne.


//LET'S GET READY TO RUMBLE!! Wait what.. //
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Heinä 2013, 23:37

Aran kävi kaikessa hiljaisessa rauhallisuudessaan kuuntelemaan, mitä lohikäärmeellä oli sanottavanaan hänen puheisiinsa. Dagnir aloitti kertomalla lohikäärmeitä olevan moneen lähtöön, johon Aran puolestaan hymähti pienesti. Oi kyllä hän tiesi kaiken maailman variaatiot aivottomien petojen ja itse kolmen suurimman välillä. Aran ei kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi mainita sitä, että tiesi kyllä asiasta, koska siinä tapauksessa hänen ehkä olisi pitänyt selittää myös edelliset ja nykyisetkin lohikäärme lemmikkinsä. Niitä kun tuppasi kasaantumaan ja katoamaan, ainakin näin viime vuosien aikana.
Aikomukseni ei ollut alunperinkään alentaa sinun kaltaista olentoa kapisen piskin tasolle kaulapantaan ja hihnaan, joten pahoittelen, jos edes se epäilys kävi mielessäsi Tietenkin Aran halusi tuon lohikäärmeen hihnaan, kumartelemaan jalkoihinsa, mutta ehkä oli paras olla mainitsematta siitä juuri nyt. Aika näyttäisi, mihin he päätyisivät sopimuksiensa kanssa, mikäli lohikäärme kuninkaan tarjouksen hyväksyisi.

Tietenkin sinun kaltainen älyllinen ja sivistynyt olento saisi ansaitsemansa kohtelun hovissa Aran jatkoi kuitenkin, seuraillessaan Dagnirin juomista Mutta tarjoukseni on tämä.
Saat paikan hovista, sinua kohdellaan kunnioittavasti ja olet vapaa lähtemään milloin ikinä haluat ja palaamaan, miten ikinä huvittaa. Sinun ei tarvitse vastata kenellekään muulle, kuin minulle, minun kutsuuni ja minun tahtooni, omien vakaumuksiesi rajoissa. Kohtelet minua kuninkaana, herranasi ja toteutat pyyntöni, enkä aio koskaan pyytää sinulta liikoja. Vastalahjaksi saat minun ja kansani suojeluksen, paikan, jota kutsua kodiksi ja kaiken mahdollisen, mitä ikinä voitkaan haluta hovissani. Lukuun ottamatta mitään, mikä koskee perhettäni, asemaani tai henkilökohtaista omaisuuttani
Aran oli pistänyt tarjouksen pöytään ja nyt teräväkatseisen haltian piti vain odottaa, josko Dagnir hyväksyisi tarjouksen tai tekisi vastatarjouksen, mikäli lohikäärme olisi yhä kiinnostunut.


// (-----D Ota sä Dari sinne kokkaamaan pelkässä essussa ja mä otan Delin tänne kokkaamaan. Deal? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 06 Heinä 2013, 02:01

Dagnir sulki hetkeksi silmänsä, arvuutellen mitä kaikkea Aranilla oli leveissä hihoissaan vielä ässänä vedettävänä. Totta kai tuollakin suippokorvalla oli jotain suuria suunnitelmia mielessään, joista ei ääneen käytäisi keskustelemaan missään välissä ääneen. Kyllä Dagnir sen tiesi. Tai oikeammin ehkä arvasi, muttei käynyt siitä mitään enää mainitsemaan. Naiivin hölmö lohikäärme ei kuitenkaan ollut, vaikka niin saattoi antaa itsestään oletettavan, vaan piti päänsä kovinkin lujaa ja pitäisi omista periaatteistaan kiinni. Dagnirista ei kenenkään puudeliksi ollut.
Sarvipään mieltymyksen haltiaviiniin saattoi huomata, kun tuo kävi kittaamaan monarkkia kuunnellessaan uudemman kulauksen lasista, saaden samalla sen paljaisiin kohtiin kuuraa aikaiseksi kylmällä hengityksellään. Dagnir kiteytti lyhyesti päässään kuninkaan tarjouksen, jonka mukaan Dagnir saisi paikan hovista, kunnioitettavaa kohtelua, sekä liidellä vapaana tiettyjen rajojen mukaisesti. Ainoa ketä käärmeen pitäisi käytännössä siis palvella, olisi haltioiden kuningas, joka tarjoaisi puolestaan käärmeelle yksinkertaisesti suojeluksensa ja kaiken, mitä sarvipää sattuisi haluamaan.

Käärme virnisti. Olihan kuninkaan tarjous valtava pakkaus, jonka joku olisi saattanut siltä seisomalta hyväksyä mutta ei Dagnir. Ei vaikka kuninkaan imartelu olikin kuulostanut aikaisemmin mukavalta sarvipään korvissa.
Tarjouksesi on kokonaisuudessaan varsin miellyttävä, lohikäärme totesi lyhyesti ja jäi hetkeksi hiljaisuuteensa miettimään seuraavia sanojaan.
Vaatimuksesi myötäilevät jokseenkin omia periaatteitani, minkä takia ne myös miellyttävät minua. Pyydät silti ikänsä vapaata olentoa yllättäen alistumaan ja palvelemaan kuningasta, teitä, joka ajatuksena hieman.. sanotaanko että huvittaa itseäni, lohikäärme totesi sen ihmeemmin asiaa kiertelemättä, sanojensa päälle virnistäen ovelasti.

Myös minulla on joitain vaatimuksia, jotka tahtoisin tuoda esille, ennen kuin annan varsinaisen hyväksyntäni omillesi, Dagnir aloitti, Pidän tärkeänä saada liikkua siellä missä haluan, milloin haluan, joten tulen myös liikkumaan sen mukaisesti alueillanne. En tungeksi paikkoihin joissa minua ei kaivata tai läsnäoloani ei katsota hyväksi, mutta vaadin silti saada luvan tutkia paikkoja teidän nimiinne. Minulla on omat henkilökohtaiset rajoitteeni - jotka voin jakaa tietoosi, kun vaatimukset on molemminpuolin hyväksytty - joten pyydän saada toimia niiden rajoissa. Vaadin myös, että minulle ollaan kaikin puolin rehellisiä. En tavallisesti juoni ketään vastaan, tai heittäydy aggressiiviseksi yhdestä valheesta, mutta asioiden salailua en katso hyvällä.
Mitä taas tulee palveluksiini, Dagnir jatkoi pitkää puhettansa, nostaen merkittävän katseen viinilasinsa sisällöstä viimein Aranin silmiin, Palvelen teitä niin kauan, kuin tämä hyödyttää myös minua ja katson tehtäväni mieluisiksi. Lopetan yksinkertaisesti sitten, kun minua ei enää huvita tai jompikumpi sopimuksen osapuolista menehtyy. Käärme viimein lopetti, sen pienen ovelan virneen pedon kasvoilla levitessä hetkeksi sillä samalla hetkellä vähintään korviin saakka, Mutta ettehän te anna minun lopettaa suosiolla. Ei.. Tuskin edes annat minun lähteä tästä tilanteesta nyt tieheni ilman, että se maksaisi jotain minulle. Hallitsijoilla oli aina jotain hampaittensa kolossa. Aranillakin varmasti oli, joskin Dagnirin viimeinen lausahdus oli puolittain laskettavissa arvaukseksi, puolittain tiedoksi toisaalta, saattoihan se olla pelkkää haltia kuninkaan härnäämistäkin.


//IT'S A DEAL THEN!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Heinä 2013, 17:18

Haltiakuningas jäi odottamaan lohikäärmeen siirtoa. Ilmeisesti oli kuitenkin jo tulkittavissa, että Dagnir ainakin harkitsi tarjousta, sillä liskoketale ei vielä ollut marssinut ulos huoneesta ja heittänyt hyvästejä sen sileän tien. Se oli aina hyvä merkki, jos Aranilta kysyttiin. Pian Dagnir kuitenkin kävi avaamaan suunsa, kertoen tarjouksen kuulostavan kokonaisuudessaan miellyttävältä, mutta koki toisen tahtoon alistumisen hieman hiertävänä ideana. Eipä siitä lohikäärmettä voinut syyttä, olihan tuo sanojensakin mukaan elämänsä ollut täysin riippumaton kenestäkään, eikä täten ollut vastannut kenenkään kutsuun.
Dagnirin seuraavista sanoista saattoi päätellä, että lohikäärme oli suostumassa sopimukseen. Aran kävi virnistämään pienesti, kuitenkin maltillisesti kuunnellen Dagnirin ehdot loppuun, käyden nyökyttelemään sanojen myötä myöntyvästi, ymmärtävästi.
Mikäli suostut, saat tutkia paikkoja minun nimissä, mutta kuitenkin muistaen yksityisyyden rajat. Valitettavasti linnastanikin löytyy huoneita, joihin edes minun ei ole suotavaa marssia ilman lupaa sisään. Mutta etköhän sinä ymmärrä, minne on sopivaa kurkistaa ja minne ei Aran hymähti pienesti ja jatkoi Mitä rehellisyyteen tulee, olen asemassa, jossa se on suorastaan vaadittua Kuinka usein Aran sitten oli rehellinen? Useampi kerta ei kyllä olisi pahitteeksi lainkaan

Dagnirin viimeisen huomautuksen kuullessaan kävi Aran naurahtamaan pienesti, pudistellen päätään.
Tietenkin vaadin sinulta syyn, miksi päätät sopimuksen ja olisihan se suotavaa olla jokin hyvä syy. Minulla kun ei ole tapana rikkoa tai päättää sopimuksia kevyin perustein, joten jos kanssakumppani niin tekee, onhan se pieni Pettymys. Mutta jos koet tarpeelliseksi päättää tämän pienen sopimuksen ennemmin tai myöhemmin tulevassa, en minä sinua aio estää kuningas hymähti.
Mutta emmeköhän me yhteisymmärrykseen pääse tämänkin asian suhteen, mitä luulet? Aran jatkoi pienesti naurahtaen, samalla kun nousi ylös tuoliltaan Pari yksityiskohtaa vielä ja uskon, että meillä on molempia miellyttävä sopimus kasassa Lisää viiniä? Kyllä Aran oli huomannut Dagnirin mieltymyksen viiniin, käyden nyt tarjoamaan sitä lisää.


// DEAL! NÄÄNÄNÄNÄNÄNÄNÄN jätä ne vaan jutteleen sinne ellet koe tarvetta jatkaa vielä, Aran juottaa Dagnirin nyt offscreenillä humalaan <: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Crimson » 19 Heinä 2013, 16:34

Aranin naurahdus sai käärmeen kohottamaan päätään ylemmäs ja kohdistamaan kultaisen katseen mieheen. Lohikäärme kuunteli kuninkaan puhetta. Sitä, kuinka tuo tulisi vaatimaan hyvää syytä, jos Dagnir tahtoisi joskus tulevassa heidän välisen sopimuksensa rikkoa. Valkeaharjainen virnisti. Hyvän syyn Aran siis saisi heti kun käärme kyllästyisi pyörimään tämän massan keskuudessa. Tosin kyllästymisen rajaan tässä tapauksessa varmasti oli vielä pitkä matka.
Dagnir ei ollut koskaan elänyt haltioiden parissa, ja nyt hänellä olisi siihen mahdollisuus. Ja hän saisi vieläpä palvella itse kuningasta kuin parhain aateli! Aateliksi käärme ei itseään alentuisi kuitenkaan kutsumaan tai edes ajattelemaan. Saati sitten tahtoisi yrittää minkäänlaista vallankaappausta Aranilta. Kuinka typerä hän olisi, jos sellaiseen tekoon alentuisi?! Dagnir oli lohikäärme, ja lohikäärmeenä hän oli kaikkia korkeammalla joskin ei sitä ääneen koskaan kenellekään sanonut roturiitoja välttääkseen.

Ja hyvän syyn minä sinulle tarjoan, mikäli koskaan tulen kyllästymään haltioihin ja teidän tekoihinne. Siihen tosin on vielä pitkä aika, mikäli te haltiat osaatte olla näin.. miellyttävää seuraa näin minun mielestäni, Dagnir tuumasi Aranin aikaisempaan kommenttiin, Mutta aika näyttää, mitä se on meidän varallemme suunnitellut, käärme vielä lisäsi pikaisesti virnuillessaan, parantaen sitten asentoaan istuimellaan. Dagnir ei liiemmin ollut tottunut pysyttelemään humanoidina kovin pitkään, mistä syystä käärmeen olisi tehnyt jo mieli lähteä tiehensä tästä keskustelusta.
Koska Aran kuitenkin kävi pyytämään yksityiskohtien selvittelyä ja tarjosi Dagnirille vielä lisää viiniäkin, kirkastui kultainen hohto hetkellisesti käärmeen silmissä.
Olen kanssanne samaa mieltä. Minulla ei ole minnekään kiire ja iltahan on vasta nuori, käärme virkkoi tyytyväisesti hymisten sanojensa perään. Viinilasia ojennettiin pienesti monarkin puoleen, jotta se täytettäisiin, Ja saisinko myös maistaa pikkuleipiä?.


//NÄNÄNÄNÄNÄNÄNÄ! Katso setä. Sain sen viimein tehtyä. Ota hassu Dagnir <://
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Edellinen

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron