The Darkest Escape

Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Re: The Darkest Escape

ViestiKirjoittaja Ikane » 24 Heinä 2014, 17:17

Lapis liikahti toisen tieltä, kun tämä raahautui oksentamaan pahaa oloaan pois. Lapiksen ilme oli vakava, kuten yleensäkin, mutta hänen silmänsä tarkkailivat avoimesti miehen touhuja. Toisen oksentaessa Lapis kääntyi veden ääreen, ja otti käsiinsä sitä puhdasta nestettä. Hänen kuiva ja huonosta ilmasta kärsinyt kurkkunsa viilentyi ja rauhoittui, kun kylmä vesi virtasi hänen suuhunsa. Se tuntui niin hyvältä. Kunhan oli saanut pahimman janonsa sammuksiin, Lapis kääntyi taas toisen puoleen. Tämä rojahti maahan selälleen makaamaan, ja Lapis näki kuinka miehen rintakehä kohoili. Sydän sen alla sai uutta voimaa tästä vapaudesta. Kiitoksen kantauduttua Lapiksen korviin nainen vain hymähti hiljaa. Hän ei itse osannut kiittää, sellaiselle ei hänellä yleensä ollut tarvetta.

Edward kertoi päätöksestään levätä, ja Lapis nyökkäsi äänettä. Ei olisi huononpi idea omallakaan kohdalla. Tuolla maan alla väsyy helposti, eikä minulla nyt ole minnekään kiire. Olisihan se outoa olla vapaaehtoisesti jonkun seurassa... mutta minkäs teet, hän pohti. Nainen oli kääntänyt katseensa kohti lampea, mutta kun toinen turhautuneena totesi ettei kyennyt nousemaan, hän siirtyi tämän viereen. Vasta nyt Lapis kiinnitti huomionsa miehen vaurioituneeseen, veriseen ihoon, jonka takana turhautunut mies kykeni kuitenkin hymyämään naiselle. Tuo hymy taas, hän ajatteli. Niin samanlainen kuin se hymy, joka näkyi ottoperheeni kasvoilla hyvinä päivinä... hän mietti menneisyyttään painaen kasvonsa alaspäin. Hän istui hetken hiljaa ja katseli miestä, joka makasi uupuneena hänen edessään. "Haluatko vettä?" hän kysyi vakavailmeisenä. "Se puhdistaisi kehoasi. Voin auttaa." Nainen nousi ylös ja alkoi etsiä suuren kasvin lehteä lammen reunalta - siihen voisi nostaa vettä ja antaa sen Edwardille. Miehen olisi turha itse yrittää liikkua yhtään mihinkään suuntaan.
"Kunhan olet saanut hieman voimaa, kannattaa sinun peseytyä. Haavat eivät parane kunnolla jos niitä ei hoida", hän puhui selkä mieheen päin. Löydettyeen sopivanmallisia lehtiä kolme, hän heitti kesäviittansa maahan, pois tieltä. Sitten nainen kasasi lehdet limittäin käsiinsä, upotti ne puoliksi veteen ja nosti vesiannoksen ylös. "Tässä olisi", hän sanoi.

//Todellakin, haisee tännekin se huono ilma! *nuuh nuuh* nyt tuli lyhyttä tekstiä
Ikane
 

Re: The Darkest Escape

ViestiKirjoittaja Mori » 24 Heinä 2014, 18:07

Lapis istui hänen viereensä. Toinen näytti hyvin vakavalta, hän ei halunnut toisen olevan niin vakavan näköinen. Lapis kuitenkin ennätti kysyä halusiko hän vettä, ennen kuin itse ehti sano mitään. "Toki." oli vastaus. Hänen kurkkuaan todellakin kuivasi ja se hemmetin nauha, oli jättänyt niin ärsyttävät jäljet, etteivät ne vieläkään halunneet kadota. Miksi? Hän ei tiennyt. Oliko hänen kehonsa liian uupunut parantaamaan itseään. Ehkä.
Lapis tarjoutui auttamaan, mihin hän nyökkäsi vain väsyneesti hymyillen. Nainen totesi, että vähän levänneempänä hän voisi kylpeä. Vesi tuntuisi aluksi varmasti hyvin vihlovalta, mutta ajatus houkutteli. "Selvä se." hän mutisi ja sulki hetkeksi silmänsä. Hänestä tuntui jo, että ajatukset juoksivat selkeämpinä. Hetken päästä Lapis olikin siinä ja tarjosi vettä. Edward joi veden yhdessä hetkessä. Se tuntui virkistävän ja kostuttavan kummasti. Vesi tuntui hyvin raikkaalta ja se huuhtoi veren maun mennessään. Lopulta hän pisti käsivartensa ristiin vasten otsaansa. Huokaus oli syvä ja miettieliäs.

Hän mietti, miksi toinen niin vakavan näköisenä oli? Painoiko jokin tämän mieltä. Ed tuijoitti vihreillä silmillään arvioiden toista. "Lapis. Painaako jokin mieltäsi?" hän kysyi hiljaa kurkkien käsivarsiensa lomasta. "Siis sen lisäksi, että syytät itseäsi minun kunnostani... En tarkoita pahalla, mutta voit kertoa, jos haluat. En pakota, mutt minäkin olen puhunut pari kertaa sioista ja minusta tuntuu, että asiat alkavat mennä parempaan päin, kun kertoo huolistaan jollekulle." hän sanoi ja ojensi naista kohti oman tahriintuneen kätensä. Hän säpsähti kätensä nähdessään ja vetäisi sen nopeasti pois toisen luolta. Ehkä hän saattaisi pelottaa toista. Hänhän oli edelleen ihan veren peitossa. Ajatus tuntui itse pelottavalta, kuin todellisuus.
"Sinä sanoit, että minulla on samanlaiset silmät kuin sinulla ja olen yksinäinen..." Ed aloittii hymyillen kiusaantuneesti. "En osaa sanoa silmistämme, mutta kyllä. Olen yksin. Hyvin yksin. Olen tavannut eräitä, joita voin sanoa ystäviksi, mutta pysyttelen silti kaukana, koska pelkään itseäni liikaa. Sinä näit sen? Eikö niin?" Ed kysyi ja hänen silmänsä tuijottivat naista tyhjästi. Niin Lapis oli nähnyt hänen kamalamman puolensa. Sen mitä hän ei halunnut paljastaa kenellekään. Ei halunnut päästää sitä vapaaksi, mutta. Tämä oli ollut ainut tapa, hän itse siinä tilassa ei olisi saanut tarpeeksi voimia kasatakseen ja tappaakseen ne kaikki. Tappaakseen. Sana oli kylmä ja miehen silmän kiilsivät. Hän peitti silmänsä.

"Olen toivonut kuolemaa, toivonut, että minua rangastaisiin siitä mitä olen tehnyt. Ihmissutena en voi vaikuttaa kohtaalooni muulla lailla, kuin pelkäämällä ja piiloitumalla. Häiritsemättä kenenkään elämää sen suuremmin. Silti aina joskus, joku päätyy uhrikseni." hän kuiski sanat suustaan. Lopulta Edward nosti kätensä kasvoiltaan ja nousi hitaasti istumaan. Hän irvisteli siinä samalla, kun hopean polte tuntui vieläkin jossain. Käsivarsissa, kaulassa, naamalla. Hän tuijotti jalkojen ääressä olevaa vettä ja työnsi lihaiset, veriset jalkansa veteen hetkeksi, ennen kuin vetäisi ne pois ja riisui paitansa, jolla alkoi pyyhkiä verta jaloistaan. Hänen kehonsa oli vaalea, mutta pieniä viiruja näkyi siellä täällä. Vanhoja haavereitä, jotka olivat parantuneet, eivätkä vaivanneet häntä. Ed käänsi katseensa Lapikseen. "Entä sinä?" hän kysyi kallistaen päätään. "Oletko sinä kunnossa, haiset edelleen verelle. Vai onko se sitten minusta?" mies kysyi nuuhkien itseään, mutta ei jaksanut keskittyä itsensä nuuhkimiseen vaan jatkoi väsynyttä veren pyyhkimistä.

//Nyt kyllä haisee~ huhuh!
Mori
 

Re: The Darkest Escape

ViestiKirjoittaja Ikane » 24 Heinä 2014, 18:57

Toinen joi naisen tarjoaman veden ahnaasti, eikä ollut ihme että miksi. Lapis uskoi toisen jo pian kykenevän juomaan itse, mutta jätti märät lehden maahan heidän lähelleen. SItten hän vain istui siinä, kuunnellen tuulta hetken aikaa. Outo, jokseenkin levollinen olo valtasi Lapiksen - hänestä ei tuntunut pahalta, vaan hän kykeni kerrankin oikeasti hengittämään ilman kuristavaa tunnetta että hänen tulisi kiirehtiä jonnekin tehdäkseen jotain. Se ainainen riekkuminen sai jäädä taakse hetkeksi. Mies hänen vierellään huokaisi syvään, ja Lapis mietti, alkoiko elinvoima jo pikkuhiljaa palautua häneen.
Yllättyneenä toisen kysymyksestä Lapis katsahti häneen. Naisen ilme oli hämmästynyt ja hämmentynyt - ei kukaan ikinä, IKINÄ kysy hänen oloaan. Tai noh, eihän hän nyt pariinkymmeneen vuoteen ole varsinaisesti kenenkään seurassa pitkään ollutkaan. Siitä huolimatta, hän yllättyi. Nainen kuunteli hiljaa, laskettuaan katseensa alas heiniin heidän välissään, mitä mies hänelle puhui. Lapiksen ilme ensin varsin vakava, kunnes Edward nosti yksinäisyyden esille. Miehen sanat kuulostivat siltä kuin hän olisi ne voinut itsekin sanoa - naisen kasvot muuttuivat hiljaisen kärsiviksi. Ne tuntuivat niin tutuilta - vaikka Lapis ei pelkää omaa itseään, hän pelkää sitä mitä saattaa tehdä muille. Edwardin pelko omaa itseään kohtaan on Lapiksen sijaan toisaalta ymmärrettävää ja toisaalta myös surullista. Kysymys miehen pimeästä puolesta, ihmissudesta, sai Lapiksen nostamaan nyt kovin synkät silmänsä kohti toista. Hänen vihreät silmänsä kohtasivat tyhjän, kivuliaan katseen. Lapis vastasi hiljaa, jo kuiskaten: "Niin. Näin sen" siirtämättä katsettaan miehestä, kunnes käsi peitti toisen katseen. Lapis laski kasvonsa ja puri hampaitaan yhteen. Miksi maailma rankai

Kuunnellessaan Edwardin sanoja hänen elämästään Lapis kuunteli hievahtamatta paikaltaan. Miehen vielä maatessa maassa nainen avasi hitaasti suunsa, ja kun toinen uitti jalkojansa vedessä, hän rohkeni puhumaan. "Mietin vain, miksi maailma rankaisee tuolla lailla sinunkaltaisiasi ihmisiä. Se on väärin." Enenpää hän ei vain kyennyt sanomaan. Hän ensimmäistä kertaa vuosiin tunsi jotain sisällään - jotain muuta kuin vihaa ja katkeruutta! Sääli miestä kohtaan tuntui painavalta, eikä asiaa auttanut toisen arpisen kehon näkeminen. Vaalealla, muutoin virheettömällä iholla oli pieniä viiruja ympäriinsä - taisteluarpia, kenties. Lapis hätkähti, kun huomasi toisen katsovat taas hänen suuntaansa - nainen oli unohtunut katselemaan toista.
Edwardin kysyessä hänen voinnistaan Lapis nosti päällään olevaa, tummanvihreää paitaa tarkistaakseen kylkensä. Hänen kapea vyötärönsä paljastui hieman paremmin, vaikka paita ei kovinkaan ylös noussut. Haava näytti olleen vyötärön alueella, ja aluspaitaansa siirtäessään Lapis huomasi sen jo ummenneen kokonaan. "Olen kunnossa, vanha veri varmaan tuoksuu", hän totesi. Nainen kuitenkin polvistui lammelle, otti hieman vettä käteensä ja pesi pois jo osittain kuivuneen veren. Sitten hän nuuhkaisi oikeaa olkapäätään ja selkäänsä huomaten, että Edwardin verta oli jäänyt häneen kiinni. Veri tai lika ei häntä häirinnyt, sillä hänen vaatteensa eivät muutenkaan olleen kovin puhtoiset ja ehjät. Peseytyminen toki houkutteli naista, mutta Lapis tyytyi heittämään päällimäisen paitansa päältään ja huuhtaisi sitä viileässä vedessä. Siinä paitaansa huljuttaessaan hän nosti katseensa mieheen vieressään kysyen: "Mikä on sinun olosi? Tuntuuko jo paremmalta?" Vaikka hänen äänensä ei ollut samalla lailla lempeä kuin Edwardin, siinä kuitenkin huokui lämpöja huolenpito. Se oli harvinaista Lapiksen kohdalla.

//Ja sitten vaan naku-uinnille! Eikun siis... pitikin tästä jo mennä... *yskäisy* ^^'
Ikane
 

Re: The Darkest Escape

ViestiKirjoittaja Mori » 24 Heinä 2014, 19:27

Edward katseli hetken Lapiksen pesu toimia, kunnes tuijotti taas jo melkein puhtaita jalkojaan. Ei tästä nyt tullut mitään. Nainen kysäisi mikä vointi. "Parempi, ehkä parempi mitä vuosiin." hän sanoi ja nousi hitaasti tai enemmänkin konttasi veteen. Jalat eivät ihan vielä halunneet kantaa häntä, joten konttaamalla hän sitten pulahti veteen. Viileä vesi kirveli pieniä haavereita ja viilensi hyvin hopean aiheuttamia palovammoja. Hän istui vedessä ja loiskutteli vettä päälleen. Housut jalassa tietenkin, pitihän tässä nyt joku yksityisyyttä pitää.
Edward jäi siihen sitten lillumaan, hiukset märkinä ja vettä tiputellen. Hän mietti, eikä katsonut naista selkänsä takana. Hän laski katseensa veteen. "Sitä minäkin ajattelin, että miksi viattomia rangaistaan. Mutta eihän jumalaa edes ole olemassa. Se on vain niiden epätoivoisten ajattelua, jotka uskovat, että jumala pelastaa." hän lausui sanat, kuin olisi uhmannut pappia. "Minä menetin uskoni jo, en tarvitse sitä. Minulla ei ole mitään, mihin uskoa, kuin se että ehkä joskus, asiat kääntyvät parhain päin. Asian elätteleminen tuntuu hölmöltä, mutta minä olen päättänyt tarttua siihen." hän sanoi ja lopulta käänsi katseensa Lapikseen. Tuon hymy kuvasti arasti lempeyttä. Lapis sanoi olevansa kunnossa ja kyllä Edward oli huomannut sen. Toisen haavaa ei edes näkynyt kun tämä oli veren huuhtonut pois.

Vesi velloi hiljalleen tuulen mukaan miehen jalkoja ja vatsaa. Hänen paitansa lojui rannassa ja hän antoi tuulen liikutella ruskeita hiuksiaan. "Enkä minä tietenkään ole ainut, jota mahdollisesti on rangaistu. Kaikki syntyvät viattomina tähän maailmaan, kunnes se tuhoaa tai muutta heidät radikalisti. Kukaan ei voi sille mitään, minkälainen hänestä tulee. Jokainen on kerran ollut viaton ja tahraton. Kukaan ei säästy onnettomilta ajatuksilta. Me emme elä pehmeydessä." Edward lausui taas kuin mikäkin saarnaava pappi, mutta hän kaatui sitten veteen selälleen ja antoi sen upottaa hänen hiuksensa ja kehonsa. Vain pää veden pinnan yläpuolella.
"Maailma on ankara paikka elää, jokainen taistelee tiensä pärjätäkseen sen mukana. Minä en syytä ketään. Saan katua itse niin paljoin kuin haluan. Saan syyttää itseäni niin paljoin kuin haluan ja saan ajatella kuolemaa niin monesti kuin haluan. Silti maailma jatkaa eteen päin. Ja meidänkin on mentävä sen kanssa eteen päin." liian raskaita sanoja. Hän mietti, masensiko hän nyt tämänkin henkilön. "Minä en halua, että jäät miettimään näitä asioita sen enempää. Niillä et saa vaivata päätäsi. Vaikka säälisit minua, se ei muuta minua. Se varmaan myös pätee sinuun. Sinäkään et varmaan halua kenenkään sääliä? Et halua, että he jäävät suremaan puolestasi." Edward sanoi ja nousi takaisin istumaan. Hän tuntui peruuttavan lammikosta rapukävely-tyylillä naisen viereen. Hän hymyili toiselle ja pörrötti tämän hiuksia.

//Jep naku-uintia... "ED! tuleppas tänne!" Edward: "Mitä?" *repii toisen päältä tämän vaatteet ja potkaisee persukselle* "Meneppäs siis uinnille! Edward: "Mitä helvettiä?" *Köh, köh...Kröhöm... Kylläpäs nyt kurkkuun ottaa...*
Mori
 

Re: The Darkest Escape

ViestiKirjoittaja Ikane » 24 Heinä 2014, 20:26

Lapis tunsi huojennusta, kun toinen kertoi olonsa olevan jo hyvä. Hän ei vielä hymyillyt, se ei kuulunut naisen tapoihin, mutta hänen kasvonsa olivat jo rennommat. Nainen seurasi miestä tämän pestessään itseään, ja päätti ottaa mallia. Olihan nyt kuuma, ja kylpy todella parantaisi oloa. Hitaasti hän alkoi ottamaan saappaansa jalastaan, ja istuikin pian nurmella toppi, hame sekä shortsinsa päällään. Kuullessaan puhetta nainen käänsi kasvonsa ja korvansa kohti Edwardia. Miehen suusta tuli painavia sanoja: kaikkien pappien uhmaamista, uskontojen kyseenalaistamista ja karun uskottomuutensa paljastamista. Positiivisemman puolen asiat saivat, kun mies mainitsi mielipiteensä siitä että kaikki järjestyy. Nainen pohti syvästi miehen sanoja ja huomasi tämän pian hymyilevän hänelle jälleen. Lapista harmitti, ettei oikein osannut vastata tähän huomionosoitukseen samalla tavalla. Hän tyytyi huokaisemaan, mutta nyt hänen katseensa oli kaikkea muuta kuin jäykkä tai kylmä. Ei kukaan voisi vihata sinua tai kieltää sinun sanasi vääriksi, nainen ajatteli mielessään. Niin kovin harvoin hän sanoi sen mitä ajatteli.
'Me emme elä pehmeydessä'. Ne sanat saivat jälleen pienen muiston pilkahduksen esiin Lapiksen mielessä. Niin, hän tiesi mistä Edward puhui. Nainen vain mietti, mitä kaikkea tämä mies oli joutunut menemään läpi? Mitä tahansa se olikin, ei hän tohtinut kysyä. Kuten aina, Lapis oli hiljaa ja antoi ajatustensa velloa päässään. Edwardin ymmärrys maailman pyörimisestä eteenpäin oli yllättäen raikas näkökulma - yleensä ihmiset eivät sanoneet niin. Tai eivät ainakaan ne, joihin Lapis oli aiemmin tutustunut. Kuitenkin, kuoleman ajattelu tämän miehen huulilta kuultaessa tuntui omituiselta. Hän ei ymmärtänyt, oliko Edwardilla todellakin niin usein niin paha olla? Lapis tunsi janoavansa tietoa tästä miehestä, ja jopa säikähti tätä tunnetta. Hän on vain ihmissusi, hän yritti tolkuttaa itselleen - vaikka tiesi ettei se niin ollut. Edward oli paljon, paljon muutakin kuin vain julma tappaja. Mikään järkeily maailmassa ei saisi sitä asiaa pois Lapiksen mielestä.

Naisen suu oli vienosti raollaan, kun mies totesi ettei kaivannut sääliä. Ja kyllä, hän oli oikeassa - sääliä ei Lapiskaan halunnut. Häneen pisti ikävä tunne - haluaisin auttaa ja yrittää saada mielesi kirkkaammaksi, mutta säälini ei auta sinua, kuten sanoit, hän totesi itselleen, katsellen samalla kun miehen käsi ojentui hänen hiuksiinsa. Lempeä kädenkosketus päälaella sai Lapiksen vatsassa hassun tunteen - viimeksi hänen ollessaan pentu, oli joku koskettanut häntä niin lempeästi. Siitä oli kauan aikaa. "Älä huoli, nämä asiathan kuuluvat elämään, eivät ne minua paina" hän sanoi - nyt hänen äänensä sointi oli paljon rennompi, verraten hänen yleensä tiukkaan ja kylmään äänensävyynsä. "Toivoisin vain että voisin auttaa sinua jotenkin, vaikka en tiedä miksi tai miten", nainen sanoi kallistaen päätään ja vihdoin viimein, antaen suloisen, pienen hymynpoikasen kasvoilleen. Hänen ilmeensä oli surullinen, mutta siltikin - tämä pieni hymynalku antoi siihen uuden vivahteen. Ei piristänyt hänen muutoin surumielisiä kasvojaan, vaan ehkäpä jollain tavalla korosti naisen sanomia sanoja. Halu auttaa oli suuri - Lapis ei ymmärtänyt miksi - mutta tieto siitä ettei hän kykenisi toista auttamaan suretti häntä.
Ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen Lapis todellakin lähestulkoon hymyili jollekin toiselle. Tämä mies oli saanut hänen päänsä sekaisin ystävällisyydellään, hymyllään ja vahvalla luonteellaan. Niin kylmäsydäminenkin Lapis alkoi pikkuhiljaa heltymään - vaikkakin vain vähän muiden silmissä, mutta hänen mielessään oli jo tapahtunut suuria muutoksia.

Lapis laski pian katsettaan alemmas ja antoi hymyn poistua hennon tuulenvireen mukana. Olikohan toisella aika jatkaa jo matkaansa jonnekin? Lapis pohti. Hänestä tuntui inhottavalta ajatella että pian hän olisi siis taas yksin, mikäli toinen kiirehtisi hänen läheltään. Ehkä hän nautti miehen seurasta? Sitä nainen ei kyllä myöntäisi, ainakaan ääneen. "Kuule... mistä olet kotoisin?" naaras kysyi. Hänelle oli outoa yrittää kysyä toiselta yhtän mitään, sillä yleensä hän vain tyytyi murisemaan vastauksiaan kun niitä kysyttiin. Tämän yksilön hän oli kuitenkin päästänyt jo suojamuuristaan läpi - liekö siksi, että suden veri veti häntä toisen suden luo? Mikä tahansa syy olikin, Lapis uskalsi laskea sen kaikista äkäisimmän itsensä tieltä pois.

//Ei saa olla niin söpö tuo Ed, Lapis on iiihan sekaisin! Kohta varmaan tanssii macarenaa jos pyydetään... minä: Hei, Lapis, tulehan tänne... *musiikkia soimaan*
Ikane
 

Re: The Darkest Escape

ViestiKirjoittaja Mori » 24 Heinä 2014, 21:04

Hymy naisen huulilla oli lempeä, pieni ja siro. Se sai miehen vähän niin ja näin. Hän tiesi, ettei oikeastaan ollut hyvä naisten kanssa, mutta jos alettiin puhua painottavista asioista, niin puhetta tuli kuin solkena. Lapis sanoi, ettei hänen tarvinnut huolehtia. Niin, nainen oli oikeassa. Edward nojasi polviinsa ja katse ihmeissään maisemaa. Hän oli märkä ja vesi jossa hän oli vähän aika lillunut oli hetken punainen, kunnes taas se oli kauniin kirkas. Kuin tuo pimeys olisi pyyhitty sen valoisalta kannelta. Lapis toivoi, että voisi auttaa häntä. Siihen hän itse vain hymyili ja taputti toista rohkeasti selkään. "Minä pärjään, pärjään kyllä. Vaikka haluat auttaa, en usko että pystyt siihen mitenkään radikaalisti. Silti autat minua jatkamaan. Sainhan sinusta ystävän. Niinhän?" Ed kysyi toiveikas ilme kasvoillaan. Se oli taas sitä lapsen viatonta katsetta.
Mistä olet kotoisin? Oli kysymys, jota Ed tuntui kaartavan hyvin jyrkästi. Kuitenkin hän huokaisi raskaasti ja suki hiuksiaan. "Olen kotoisin pienestä kylästä. Ihmisten kylästä, tunsin paljon sieltä ja eräs kreivikin tykäistyi minuun ja opetti minulle hyvin paljon asioita. En harrastanut miekkailua, niin kuin muut." naurahdus, joka tuntui raikkaalta.

Hän painoi käsillään takaraivoaan ja pää nojasi polviin. "Sitä kylää ei tosin enää ole." Ed lausi hyvin äkisti. Hänen silmänsä olivat suuret. Ne tuijottivat maahan kylminä, muistoja täynnä olevina. Hän huokaisi taas raskaasti, päästi ilmaa sisuksistaan. Hän nojautui käsivarsilleen ja antoi pään notkahtaa taakse niin, että hän näki taivaan. "Kun minusta tuli ihmissusi, elämäni muuttui hyvin radikaalisti. Minun rakastami kylä katosi minun veristen käsieni alle." ääni särähti, mutta kun hän oli jo kerran tutustunut, niin miksi pitää salassa? Ei hänellä ollut syytäkään pitää sitä kiinni, nainen oli jo nähnyt sen. Mahdollisesti pelkäsi sitä. "Minä olin onnellinen, tulevaisuutta katsova ihminen, ennen kuin kaikki pirstoutui käsieni kautta. Tapoin rakastamani kylän, vanhempani, ystäväni..." Ed mutisi ja tuijotti sinistä taivasta.
"Mutta, minulle sanottiin, ettei se ole sama asia, että minä tappaisin tuntemattoman. Pystyn nimeämään uhrini, mutta silti se tekee kipeämpää kuin tuntemattoman tappaminen." hän katsoi naista kivuliaasti. Hän puristi rintaansa ja nojasi taas takaisin polviinsa.

"Sanoit, että olet kotoisin jostain pohjoisesta, muutut sudeksi ja parannut nopeasti. Oletko muodonmuuttaja, ihmissudelta et ainakaan haise." hän toteso hymyillen taas sitä sydäntä särkevää hymyään.

//Nii Edillä on vähän paha tapa saada kaikki katsomaan sitä tollein... Olen huomannut sen, ku pelaan. Teen siitä liian sankarimaisen ja herrasmiehen... Missä sun naistenpelko on? Häh?
Edward mennään mekin tanssimaan macareenaa! *Raaha miehen mukanaan* Vai harrastatko sun pingiivini tanssia? Edward: *punast*
Mori
 

Re: The Darkest Escape

ViestiKirjoittaja Ikane » 24 Heinä 2014, 21:52

Taputus selkään sai Lapiksen nostamaan katseensa hetkeksi takaisin mieheen. Toiveikkaana ja intoa täynnä tämä kysyi, laskisiko Lapis hänet ystäväkseen nyt. "Tottakai", hän vastasi epäröimättä, ja vaikkei enää hymynnytkään oli vastaus silti lämmin. Ystäviä minulla ei sinun lisäksesi olekaan, hän totesi itsekseen. Kaikki muut, joista hän välitti, olivat kuolleet - lukuunottamatta hänen hevosystäväänsä sekä mahdollisesti ottoäitiään, jonka Lapis toivoi joskus löytävänsä.
Raskas huokaisu kertoi ettei mies halunnut vastata mielellään - asia onluultavammin hänelle painava ja vaikea, Lapis arvioi. 'Ihmisten kylä', paikka jossa Edward kasvoi - hän siis on muuttunut vasta myöhemmällä iällä ihmissudeksi? Toisaalta, lapsisutta harvoin pois häädetään ihmistenkään luota, Lapis puntaroi vaihtoehtoja. Äkkiä, sanat joita Lapis ei odottanut - kylä oli tuhoutunut hänen toimestaan? Hänkö oli murhannut kaikki ne ihmiset; ne lapset, aikuiset ja vanhukset? Useimmat olisivat saattaneet haukkua tätä miestä murhaajaksi, mutta Lapis ei avannut suutaan. Hän ymmärsi, tai enemmänkin tahtoi ymmärtää, kuinka paljon sen asian hyväksyminen sattui. Olisi sama asia, jos hän olisi itse tappanut kummatkin perheensä. Ajatus puistatti. Kipeä katse mieheltä varmisti asian - Edward ei tarvinnut ketään muistuttamaan siitä kivusta jonka on kokenut. Lapiksesta tuntui tyhmältä kun oli kysynyt pahaa-aavistamatta niinkin vaikean kysymyksen. "Anteeksi, en tiennyt", hän henkäisi hiljaa. Lintu lauloi jossain kauempana.

Lapiksen tuoksu ei tosiaan ollut ihmissuden, siinä Edward oli täysin oikeassa. Naisesta tuntui todella oudolta antaa mitään tietoja itsestään kenellekään, sillä yleensä kukaan ei tosiaan välittänyt. "Niin, en ole ihmissusi. Olen hämärsusi - siis susi, tämä ihmismäinen ulkomuotoni on vain harhakuva jotta vastaantulijat eivät yrittäisi seivästää minua tai juoksisi heti karkuun" hän totesi. Vaikka Crypt oli täynnä mitä erikoisempia olioita ja lajeja, oli tietyt vanhat tavat jääneet tietylle väestönosalle päälle. Susi oli heille peto ja karjananastaja, ja he eivät epäröineet ajaessaan niitä keinolla millä hyvänsä. "Tulen Cryptin pohjoispuolelta, meren takaa" hän lisäsi vielä. Lapis ymmärsi olevansa aika erikoinen tapaus ollakseen näin etelässä - hämärsudet kun asuivat todella ankarissa olosuhteissa, useimmiten hyytävän pakkasen keskellä.
"Oletko tavannut paljon kaltaisiasi näillä main?" Lapis heitti. Tuntui niin kummalliselta keskustella jonkun kanssa - ja vieläpä niin että Lapis osallistui mielellään keskusteluun.

//Jooh mieshahmoilla on yleensä kysyntää enemmän kuin tarpeeksi... Ja varsinkin tuollaisilla tapauksilla kuin Edward! :3
AIniin hei lähden huomenna jossain kahden maissa reissuun, yritän vastata ainakin kerran viikonlopun aikana mutta en voi luvata mitään T__T
Ikane
 

Re: The Darkest Escape

ViestiKirjoittaja Mori » 24 Heinä 2014, 22:11

Pahoittelu tuntui vähän surulliselta Lapiksen suusta. Edward hymähti ja käänsi katseensa pois. "Ei sinun tarvitse pyydellä anteeksi. Kukaan ei voi tietää toisesta, ennen kuin kysyy. Enkä minä sinua syytä siitä, että kysyit. Se on vain luonnollista uteliaisuutta." Edward totesi ja puhui jotenkin neutraalisti. Onneksi aihe vaihtui pian naiseen itseensä.
Härmäsusi vai? Se oli rotu, jota mies ei ollut edes koskaan kuullut. Niin kuin mitään muutakaan rotua, joita hän välillä sattui tapaamaan. Yksi tapaus oli ayakashi. Henkiolento, omasi myös suden muodon, mutta ei vanhentunut, kun oli muuttunut. Niin hän oli ymmärtänyt sen tiedon sisäistäessään. "Jaa, olet siis hyvin kaukaa. Täällä siis taitaa olla aika lämmintä?" hän kysyi virnistäen.
Cryptin pohjoispuolella, meren takana. Minkäköhän näköistä sielläkin oli? Kylmää? Ajatus nielaisi hetkeksi hänen tuumailunsa, ennen kuin Lapis kysyi oliko hän tavannut toisia kaltaisiaan. "Yhden vain, mutta olemme liian erilaisia auttaaksemme toisiamme. Hän muuttuu täysikuun aikaan ihmisudeksi ja pystyy sitomaan itsensä kellariin. Minulla taas on toinen persoona, joka voi tulla esiin tietyissä tilanteista. Täysikuusta riippumatta. Muutun kyllä täysikuun aikaan sudeksi, enkä pysty muuttumaan ihmiseksi, mutta peto sisälläni tulee ulos milloin vain. Enkä aina muutu sudeksi edes toisen persoonani olessa aktiivinen." ah, taas hän puhui toisesta persoonasta, kuin henkilöstä, joka tuli milloin halusi ja työnsi hänet pois tieltään.

Oliko hän siis jo tottunut vain puhumaan siitä 'toisena persoonanan?' "Entä itse, oletko itse tavannut kaltaisiasi?" Ed kysyi vuorostaan, samalla kun aurinko kuivatti hänen vaatteitaan ja hiuksiaan. Paljas yläkroppa tuntui lämpimältä auringon paisteessa. Se tuntui hyvältä. Hän vilakaisi naista nopeasti. "Tiesitkö, että hymysi on oikein lempeä, kun kerran hymyilet. Sinun kannattaisi hymyillä enenmmän. Se antaa kasvoillesi oikeutta." hän lausui kehun, jonka hän nyt yleensä lausui, kun ei keksinyt muuta. Kehui naisten hymyä, mutta oli siinä myös totuus mukana. Hän piti enemmän siitä, kun naiset sekä miehet hymyilivät. Hän piti onnellisista kasvoita ennemmän kuin surullisista.
"Eikö olekin totta, että onnellisia kasvoja on mukavampia katsoa kuin surullisia. Vaikka olisitkon kateellinen heidän onnellisuudestaan. Se kuitenkin tuo pienen ajatuksen, että heillä sentään paremmin asiat, kuin minulla." ajatukset, jotka pääsivät hänen suustaan ilmoille. Ihmissusi näyttä hieman hätkähtävän, mutta jäi odottamaan nöyrästi toisen reaktioita, vastausta.

// Niin, sellaisilla pehmeillä miehillä sekä vähän koviksillä, joilla on kuitenkin lempeä sisin on kysyntää aika lailla... Ed, miksi sä oot noin charmikas?
Ei hätiä mitiä, ite lähen pyöräilemään mökille kaheltatoista huomenna ja tulen vasta sunnuntaina takasin, ettei mitään kiirettä vastauksella. :3
Mori
 

Re: The Darkest Escape

ViestiKirjoittaja Ikane » 24 Heinä 2014, 22:42

Kyllä, lämminhän täällä suden oli olla, Lapis ajatteli huvittuneena. Onneksi ihmismuoto oli viileämpi - ei ollut paksua, vaaleaa turkkia estämässä lämmönhukkaa tai sen haihtumista. Lapis hymähti toiselle. Nauranut hän ei ikinä, joten voisi kuvitella että hymähdys oli hänen vastine pienelle kikatukselle tai hymylle. Tämä toinen taas, Edward. Hän oli niin aurinkoinen persoona omasta tuskastaan huolimatta - täysin peilikuva Lapiksesta. Kuin puoliksi raaka marja - sisus on kutakuinkin saman värinen, mutta pinta antaa toisen kuvan eri puolille. Hän oli siis tavannut toisen kaltaisensa? Onnenpekka, Lapis tuumasi. Se ajatus kuitenkin vaihtui aivan kokonaan kun sai kuulla miten haastavaa Edwardin elämä itsensä kanssa on. Lapiksella oli helppoa - hän oli se peto, hänen ei tarvinnut pelätä sitä. Nainen ei voinut kuvitellakaan niin kaoottista elämää - jatkuvasti saisi olla varpaillaan ja pelätä mitä tapahtuu? Mutta Edward on varmaan jo alkanut tottua siihen, hän ajatteli. Toivottavasti hänen elämänsä helpottuisi.

Muita hämärsusia Cryptissä? Sellainen ajatus tuntui ontolta Lapiksen sisällä. Hän ei edes muista, oliko hänellä sisaruksia. Emonsa tuoksun hän erotti vieläkin, jos oikein pinnisti muistiaan, mutta ei muuta. Hän ei myöskään uskonut näin etelässä olevan muita samanlaisia - hämärsusilla oli omat kamppailunsa pohjolassa. Villi luonto, musta taika, vihollislaumat ja nälänhätä olivat tavallisia asioita sielläpäin. Tai näin Lapis ainakin muisteli. "Ei, en ole tavannut muita. En usko, että kukaan tulisi tänne. Meillä on omat haasteemme siellä... " nainen sanoi. Hiljentyessään hän yritti saada kiinni niistä muistonrippeistä, jotka olivat aivan kielen päällä, mutta silti liian kaukana. Toinen jalka koukussa ja toinen suorana hän istuskeli siinä hiljaisena, mutta miehen sanat saivat hänet jälleen takaisin tähän hetkeen.
Hymyni? Lempeä? Lapis takelteli niissä sanoissa. "Niinkai" hän sai vastattua toisen odottaessa jotain reaktiota. "Minä vain... En saa, tai kykene siihen. Se on vaikeaa. Onhan se miellyttävä katsoa hymyileviä ihmisiä, mutta itse..." hän hengitti syvään ja huokaisi. Surua ja kauhua Lapis oli nähnyt yhdelle eliniälle jo aivan tarpeeksi, hymyä ehkä liian vähän jos hänen uudelta ystävältään kysyttäisiin. Ei sille mitään voi, hän pohti. "Ehkä onni joskus löytää minut, mutta ei vielä", hän lopetti. Hiljainen tuuli siveli naisen tummaa tukkaa.

//Uuh nice! Toivottavasti matka sujuu eikä kuumuus tapa :3 Olisinpa minäkin noin sporttinen!
Ikane
 

Re: The Darkest Escape

ViestiKirjoittaja Mori » 25 Heinä 2014, 09:34

Lapis kertoi, ettei ollut tullut törmäiltyä kehenkään kaltaiseensa. Ed nyökkäsi siiihen pahoittelevasti. Olihan se välillä ihan mukavaa tavata lajitovereitaan. Vaikkakin, ihmissusi oli yksinäinen kulkia. Oman tiesä pimeä kulkija. "Ymmärrän. Vähän niin kuin meilläkin on omat haasteemme täällä." hän toteti hymyillen iloisesti. Lapis oli sekeästi nainen, joka oikeasti halusi olla hyvä ja näyttää se myös ulospäin, mutta kylmän kuoren takia, tämä ei päässyt ulos kuorestaan.
Tai noh, niin hän ajatteli, kun kuunteli toisen sanoja omasta hymystään. Ettei sitä nyt ollut niin helppo muodostaa. Kun toinen sanoi, että onnni löytää hänet vielä, eikä nyt. Niin miksi? "Miksei se löytäisi sinua juuri nyt?" Edward kysyi ison hymyn kera. Hän oli vähän utelias kuulemaan lisää.

Hän katseli pieniä polttoja jälkijä ja uusia vaaleita viivoja kehossaan, kun haavat olivat parantuneet. Hänestä kuitenkin tuntui, ettei hän jaksanut lähteä enää minnekään tänään. Hän varmaan jäisi kyhjöttämään tähänä huomiseen saakka. "Lapis... Tunnen sen, että olet kokenut kovia, niin kuin minä. Meissä on samaa ja erilaisuutta. Jokainen omistaa erilaisen menneisyyden, mutta olisin valmis kuuntelemaan sinua, jos haluat kertoa. Oloasi helpottaisi varmasti." hän kehotti kera luottamuksellisen, hellän, pienen hymyn.
Jos Edwardilta nyt itseltään kysyttäisiin, että haluaisiko hän kertoa tarkemmin menneisyydestään. Niin ei, hän ei tarvinnut muistutuksia. Yksi muistutus oli hänen rotunsa ja toinen oli taas hänen kirouksensa. Ihme kyllä, se ei ollut vielä kertaakaan tullut esiin. Ei edes siinä ahdingossa, tai sitten se oli katsonut kehon pääsevän pois ja ajatteli sitten tulla minä hetkenä ulos.

Ajatus hätkähdytti häntä. Entä jos se aktiivisoituisi pian? Entä jos hän saisi taas näyttää petonsa toiselle. Hän näytti äkisti pelästyneen katseensa naiseen, mutta ei sanonut mitään selventääkseen sitä. Kuitenkin hän puhalsi ilmaa keuhkoustaan ja pudisteli ajatuksilleen päätä ja katsoi Lapikseen. "Ei, tämä ei johdu nyt sinusta... Minä vain tulin ajatelleeksi erästä asiaa..." hän mutisi ja roikotti sitten päätään tiedottomana päättämään asiasta. Mutta totuus oli tosiaan se, ettei hän jaksanut lähteä tästä mihinkään, vai pitikö hänen sitten työntää kirjaimellisesti nainen pois luoltaan?
Ajatukset kieppuivat, hyvin tietävinä, että kirous saattaisi hyvinkin purkautua nyt. Olisiko siis viisaampaa varoittaa toista? "Minä..." henkäys ja epävarmuus. "Minä omistan myös eräänlaisen kirouksen... Siis tämän ihmissuden veren lisäksi." mutina, joka kuului hänen suustaan oli epävarma. Miten hän nyt tämänkin selittäisi. Hän ajatteli, että Lapis saattaisi nähdä hänet hyvin monta ongelmaa omaavana. "Ja tuota... Sen olisi varmaankin pitänyt aktivoitua siinä hyllynmyllyssä, mutta se ei tehnyt niin... Niin mietin... Että se saattaa aktivoitua millä hetkellä hyvänsä... Ja niin... Et sitten voi koskea minuun, saatat polttaa itseäsi." Edward takerteli sanoissaan ja hän näytti neuvottomalta jatkamaan. Huokaisten hän katsoi Lapista. Oi, kuinka toisen elämä olikin varmasti paljon helpompaa, ilman tälläisiä rasitteita.

//No enmä nyt kamalan sporttinen ole. :3 Kunhan olen tällänen höyrypää, että jos serkku teki sen, niin kyllä minäkin sitten :DDD
Mori
 

Re: The Darkest Escape

ViestiKirjoittaja Ikane » 25 Heinä 2014, 11:20

Niin, Cryptin asukkailla oli kaikilla omat haasteensa. Kireydet haltioiden, ihmisten sekä kääpiöiden välillä varjostivat jatkuvasti näinkin kaunista päivää, vaikkei se heti siltä tuntunut. Kuitenkin, vaikka se suuri roihu oli taantunut, oli siitä liekistä hiillos kytemässä. Ja miksikö onni ei häntä löytäisi nyt? Lapis mietti, uskaltaako hän kertoa toiselle enenpää. Edwardilla kun oli omia huolia, ei Lapis halunnut aiheuttaa niitä lisää. Nainen istui hetken hiljaa, kunnes mies rohkaisi häntä kertomaan. Hän kuuntelisi, Lapis ihmetteli. Ei kukaan ole sanonut noin aiemmin, se oli hänestä outoa ja merkillistä - mutta ehkä hän nyt kerrankin uskaltaisi? Tämä mies oli hänen ystävänsä.
"Se onni... Päätin kauan aikaa sitten haudata ilon, rakkauden ja lempeyden tunteet minussa", hän sanoi kasvot jälleen vakavina. "En salli itseni kokevan niitä, en tarvitse niitä eikä minulla ole oikeutta niihin, ennenkuin olen... murhannut erään hirviön - miehen, joka ei ansaitse elää. Sen jälkeen voin olla rauhassa." Katkeruus ja viha suorastaan tihkuivat naisen sanojen läpi,ja kasvoilla näkyi silmitön inho kun hän mainitsi miehen. Viimeisin lause oli hiljainen, sillä se oli Lapiksen toive enemmän kuin itseasettama sääntö - hän toivoi että tämä ikuinen polte hänen sisällään laantuisi, kun saisi riistää hengen siltä murhaajalta joka ajatteli vain itseään. Silmiään Lapis ei nostanut kohtaamaan toisen katsetta, vaan istui nyt hetken hiljaisuudessa kasvot kevyesti alaspäin suunnattuina.

Kun Lapis vihdoin nosti katseensa, näytti toinen äkisti pelästyneeltä. Sanoinko jotain järkyttävää? hän mietti. Se ajatus saatiin katoamaan kun toinen alkoi selventää, ettei syy ollut hänessä. Lapis ei ollut varma oliko helpottonut vai ei, mutta siirsi huomionsa kuuntelemaan tätä takeltelevaa puhujaa vierellään. Kirous? Lapis hämmästyi. Kuinka tällä miehellä onkin näin suuri taakka annettu kannettavakseen? Hänen pitää ottaa huomioon niin monta asiaa jatkuvasti, Lapis totesi surullisena itselleen. Eikä hän saisi koskea toiseen? Neuvoton mies huokaisi, ja Lapis nyt ymmärsi kuinka vaikeaa tämän elämä oikeasti oli.
"Selvä. Tämä kirous, millainen se on? Mistä olet saanut sen?" nainen kysyi ja äkisti tuntui siltä että hän alkoi udella likaa. Nainen näytti hieman ujohkolta kysyessään - hän ei halunnut udella liikaa. Ainoa asia johon hän kykeni nojaamaan oli se, kun Edward oli itse hänelle sanonut, että asioista puhuminen helpotti yleensä oloa - sisällään Lapis toivoi että miehen oloa todella helpottaisi jos tämä pystyisi kertomaan asioistaan naiselle. Edes pieni helpotus, yksi kivi vähemmän kannettavaksi?

//Iih siistiä! :3
Ikane
 

Re: The Darkest Escape

ViestiKirjoittaja Mori » 25 Heinä 2014, 11:35

Nainen ei saisi rauhaa, ennen kuin tappaisi erään miehen? Niinkö. Edward mietti hetken, jos hän olisi nähnyt tai kokenut naisen kokemukset, hän saattaisi ehkä ymmärtää sitä. Ei hän ei tiennyt mitä nainen piti menneisyydessään, mutta oli kiitollinen siitä, että tämä kertoi hänelle edes pikkuriikkisen jotakin itsestään. Vaikka asia ei ehkä ollut kaunista puhuttavaa silti se kosketti.
Tämä ei siis ansainnut iloa, lempeyttä ja rakkautta. "Ei se tarkoita sitä, että sinun täytyy piilottaa nuo kaikki tunteesi vain sen takia, että haluat tappaa jonkun. Miksi se siis estäisi sinua olemasta onnellinen, silti tähdätessäsi päämääräsi?" Ed kysyi, vaikka murhaaminen tuntui hänelle kaukaukaiselta asialta. Siis omasta tahdostaan, tietoisena siitä, mitä teki ja miten. Se sai hänen kehonsa värisemään hetkeksi.

Lapis näytti hämmentyneenä hänen kiroukseestaan. "Niin..." hän vastasi vaisusti. Kun toinen kysyi miten hän oli sen saanut, mies laski päänsä. "Olipa kerran mies, joka rakastui kauniiseen tyttöön." hän aloitti kuin tarinan. Ehkä se oli hänelle helpompi käsitellä. "Tyttö täytti kaikki miehen toivomukset ja koska miehen elämä oli ollut kova ja kolhuinen, hän näki valon pilkahduksen tuossa tytössä." henkäys.
"Mies ja tyttö olivat hyvin onnellisia kuukausien aikana. Mies uskoi, ettei mikään tai kukaan voisi tätä onnea enää pyyhkiä hänen kasvoiltaan. Mutta mies oli väärässä. Elämä kohteli miestä edelleen kauheimpana asiana ja rangaitsi siitä mitä hän oli tehnyt." Ed katsoi Lapikseen ja hymyili vain. Se oli vähän tyhjä hymy. "Tytön äiti sai pian tietää miehestä ja tämä kauhistui miehen rodusta. Tytön äiti kirosi miehen ja lupasi, ettei kirousta voinut poistaa. Kun sitten mies oli epätoivoinen ja pyysi tyttöä mukaansa, tämä kieltäytyi rakastamasta miestä enää." Ed lausui viimeiset lauseet kuiskauksina. "Mies murtui ja kärsi kirouksestaan ikuisena muistona." tarina loppui ja Edward katsoi Lapista edelleen.

"Niin minä sain kiroukseni." hän mutisi. "Jos ymmärrät, meillä ihmissusilla on korkeakipu kynnys, joten voimme hyvinkin liikkua pahasti haavoittuneenakin, koska emme aina havaitse kivun lujuutta, joka merkitsisi pahemmista vaurioista." hän selitti ensin. Sitten hän katsoi kättään. "Vasen puoleni kehosta, siihen tulee ihmeen läiskiä, jotka ovat niin kuumia, että ihminenkin polttaisi näppinsä jos niihin koskisi. Lisäksi, kirous tekee kipua, joka ei tapa, mutta se ylittää jopa minun kivunsietokykyni." ihmissusi sanoi käännellen vasenta kättään.
"Onneksi, sinun ei tarvitse tälläisiä kestää." hän naurahti.

//Jep, ja uuvuttavaa.
Mori
 

Re: The Darkest Escape

ViestiKirjoittaja Ikane » 25 Heinä 2014, 12:19

Niinkai, Lapis ajatteli. Ehkä hän on jollain tapaa oikeassa sanoessaan, että minulla on oikeus myös... niihin muihin tunteisiin? Toisaalta, Lapis oli itsepintainen. Nainen hymähti hiljaa miehen kysymykselle, sillä hän ei halunnut alkaa inttämään vastaan juuri nyt. Hän oli päättänyt ottaa kostajan tien jo kauan aikaa sitten - nainen ei vieläkään nähnyt selvästi syytä siihen, miksi hänen tulisikin äkkiä muuttaa suunnitelmiaan itsensä suhteen. Kaikkihan meni aivan hyvin jo nyt, eikös?
Olipa kerran, kuului tarinan aloitus. Lapis kuunteli, korvat höröllään. Näkyi selvästi, että tämä asia satutti Edwardia - kaikkien niiden muistojen penkominen ei ole helppoa, nainen arvioi. Hän tiesi sen itsekin vallan mainiosti. Tyhjän hymysi takana vilisee varmasti satoja kipeitä muistoja, Lapis ajatteli. Tämä tarina, jonka hän juuri kuuli, oli todella surullinen. Rakkaus sai toisen kärsimään noin pahasti? Se oli silkkaa vääryyttä. Kenellekään ei tulisi antaa noin pahaa lahjaa vain siksi että tämä oli rakastunut eikä tämän tytön äiti sietänyt pojan rotua. Se oli niin väärin.

Lapis nyökkäsi Edwardin selittäessä kipukynnyksestään. Hänellä itsellään ei niin korkeaa kipukynnystä ollut, ja mietti millaiseen tilanteeseen saattaisi joutua jos ei heti huomaisi esimerkiksi jalkojensa murtuneen. Ja polttavat, salaperäiset läiskät? Lapis ei osannut kuvitellakaan, kuinka kivuliaita ne olivat. Jos ihmissusikaan ei niitä kestäisi...
"Niin", nainen vastasi miehelle - tapansa mukaan neutraalisti. Hän oli tosiaan onnekas: hänellä ei ollut kirousta yllään, hänen ei tarvinnut pelätä itseään... Millaista hänenkin elämänsä olisi sellaisessa tilanteessa? Ken tietäisi. Lapis ei haluaisi kokea sitä, mitä tämä mies joutuu kokemaan. "Kirousta ei siis voi ikinä poistaa?" hän kysyi vielä. "On epäreilua, että joku rankaisee toista siksi että tämä on rakastanut jotakuta. Se on todella väärin." Rakkauden ei ikinä pidä olla asia, josta rankaistaan.
Ikane
 

Re: The Darkest Escape

ViestiKirjoittaja Mori » 28 Heinä 2014, 11:25

Eikö kirousta voi koskaan poistaa? Asia oli kuitenkin niin, ettei Ed tiennyt sitä oikein kunnolla, mutta noita oli kyllä luvannut, ettei se haalistuisi edes hänen kuolinvuoteellaan. "Ei. En tiedä. En ole varma, mutta niin se noita kirosi minut." hän mutisi jotakin epämääräistä.
Lapiksen todetessa, ettei rakkaudesta pitäisi rangaista, sai hänet naurahtamaan. Ei ivallisesti, ei vähättelevästi vain vähän väsyneesti. "Niin, onhan se epäreilua, mutta elämä ei ole helppoa muutenkaan." hän lisäsi ja vilkaisi Lapista ja tämän paljon kirkkaampia, vihreitä silmiä. Ihmissusi nousi ylös ja viisveivasi hänen verisestä paidastaan. "Mennään vähän pitämään hauskaa, sen uhallakin, että kirous pulpahtaisikin ylleni nyt. Olen tottunut." silmien pieni haapuileminen pois toisen silmiltä, oli ehkä merkki siitä, että hän valehteli. Ei hän siltikään halunnut toista masentaa tämän enempää elämällään ja halusi nyt piristää toista.

"Älä sääli minua, älä murehdi tai huolehdi minusta. Pärjään kyllä. Jos kyse on elämästä, olen ollut elossa jo siitä asti, kun synnyin uudelleen. Eikä loppua näytä tulevan." naurahdus, joka tuntui ensikertaa raikkaalta, aidolta. Edward ojensi kätensä naista kohti ja tarttuisi tätä kädestä. Hän lähti kohti lampea, koska päivä oli ihmeen kuuma, joten pieni vilvoittelu tekisi hyvää. Lisäsksi Lapis ei selkeästikään halunnut peseytyä hänen nähtensä. Olihan se ymmärrettävää, mutta olisi hyvä myös huuhdella naista tuosta kauheasta tyrmän hajusta.
Kun vesi tavoitti miehen polvet, tuntui hyvältä ja Ed kumartui hieman kastelemaan käsiään ja kurkkasi ylös, mitä nainen teki. Hän kuitenkin teki jotakin hyvin lapsellista. Hän rupesi roiskuttamaan vettä Lapiksen päälle ja virnisteli. "Tarvitset pesun!" mies huudahti ja nauroi, kun heitteli vettä toisen päälle, tietämättä edes, osuiko se maaliinsa. Vesi oli ihanan viileää, elämän vettä. Vesi, jota tulit juomaan lopunikääsi ja joka olisi ikuinen vilvoittajasi. Edward itse oli jo läpi märkä, hänen pienet haaverinsa eivät haitanneet. Ne, jotka eivät olleet tulleet hopeasti, olivat jo kadonneet. Hopean polttamatta pikkuiset läikät näkyivät hänessä vielä selkeästi, mutta mitä siitä?

Hän ajatteli oliko Lapiksella nyt parempi olo? Eihän tämä enää ajatellut häntä? Eihän? Ihmissusi kuuli jostain hyvin kaukaa jonkin äänen. Hän pysähtyi leikeissään ja sai vähän vettä päälleen. Ed kuunteli hyvin keskittyneesti, kunnes käänsi katseensa Lapikseen. "Se on hevonen. Kuulostaa aika... Huolestuneelta? Vai ikävystyneeltä? En tiedä." Ed totesi kuunnellessaan hevosen hirnahduksia.
Hän kahlasi ylös vedestä ravisteli päätään puolelta toiselle, kuin koira, joka ravisti vettä turkistaan. Mies jois vielä vähän vettä suuhunsa ja pyyhki kädellään suutaan ja vilkaisi sitten Lapikseen.

//Mä tein sen! Pyöräilin itteni kuoliaaksi :D
Mori
 

Re: The Darkest Escape

ViestiKirjoittaja Ikane » 28 Heinä 2014, 16:38

Lapis ei oikein tiennyt, mitä sanoa, kun Edward ehdotti hänelle hauskanpitoa. Lievä epävarmuus tuntui miehen katseessa hänen vakuutellessaan että oli jo tottunut siihen. Nainen ei ensin halunnut tehdä mitään tai edes uskoa miestä - mutta tämän elämäntäyteiset sanat, merkki siitä että mies itse uskalsi tehdä mitä mieli kirouksestaan huolimatta saivat hänet kallistamaan päätänsä. Ystävällinen kädenojennus tuntui saavan Lapiksen aivan uusille urille - ehkä hänkin uskaltaisi tehdä jotain ystävänsä seurassa eikä vain kököttää paikoillaan? Kaksikon kulku lävisti veden pintaa, ja viileä vesi hyväili Lapiksen jalkoja. Se tuntui valehtelematta hyvältä, sillä hän ei todellakaan kehdannut peseytyä muiden seurassa usein - ne kerrat olivat harvassa. Lapis päästi käden irti, keskittyen huuhtomaan jalkojaan siinä kristallinkirkkaassa vedessä. Äkkiä hänen päälleen lensi vettä - kun Lapis kääntyi älähtäen, hän näki vain Edwardin ilkikurisen mutta ystävällisen hymyn. Lapis nyrpisti hetken nenäänsä, kunnes päästi hyväntuulisen äänen ilmoille. Nainen kyyristyi ja huiskautti hännällään sekä käsillään vettä toisen suuntaan. "Sinullekin sopisi toinen kerta!" hän huudahti.
Lapis tunsi kasvojensa olevan rennot, hennosti hymyilevät, kun hän liukui veden alle sukeltaen keskelle matalaa lampea. Viileä, pehmeä vesi huuhtoi veritahrat hänen yltään lopullisesti, ja tunkeutui naisen hiuksiin ja turkkiin puhdistaen sitä inhottavaa hajua. Noustessaan pinnan päälle hän käänsi kasvonsa kohti toista, naurahti ääneen ja muuntui sudeksi pestäkseen turkkinsa kunnolla. Valkea susi koikkelehti vedessä, pyörien ja hyörien ympäriinsä hetken aikaa. Tässä muodossaan Lapiksesta tuntui hyvältä. Hänen oli nyt rento olla, ja kaikki huonot muistot maan alta olivat nopeasti huuhdotut.

Kun mies pysähtyi, tajusi Lapis minkä takia. Hän nosti korvansa ylös kuunnellakseen - kyllä, hevonen oli lähellä. Ravistaessaan turkkiaan vimmatusti hän jolkotteli pois lammesta samalla ottaen taas ihmisen hahmon. "Pruina?" Lapis henkäisi ääneen. Hän oli tyystin unohtanut hevosystävänsä tämän merkillisen miehen lähettyvillä, eikä muistanut että se jopa saattaisi etsiä hänet käsiinsä jos hän viipyisi liian pitkään. Lapis käänteli korviaan, ja paikansi pian äänen lähteen. Kukapas muukaan sieltä heinikon ja pusikoiden takaa tulikaan, kuin hänen luotettavin ystävänsä. Hevonen näytti todellakin kaikelta siltä, mitä Edward epäilikin - sekä väsyneeltä. Lapis ryntäsi märkänä kohti sitä ja heittäytyi sen kaulaan: "Voi kaveri, kauanko olet etsinyt minua? Olen kovin pahoillani." Varmaan jollekin saattaa tilanne näyttää omituiselta, mutta tämä kaksikko oli sulautunut yhteen vuosien varrella - he ymmärsivät toistaan kuin kaksi saman lajin edustajaa, eikä Lapiksen hevonen pelännyt naisen omaa rotua ollenkaan. Hopeanmusta hevonen hörähti vastauksena matalla äänellä ja käänsi samantien huomionsa toiseen läsnäolijaan. Se haisteli hetken tätä uutta miestä ja veti pian päänsä ylös yrittäen pompata pystyyn. Pruina varmaankin haistoi Edwardin ihmissudenveren, Lapis pohti rauhoitellessaan kaveriaan. Sanoja ei tarvittu, sillä hevonen alkoi nopeasti tyyntyä. Lapis katsoi pahoittelevasti mieheen sanoen: "Pruina on yleensä tottunut kaikenlaisiin petoeläimiin. Toki, poikkeuksiakin on..." Hän jäi odottamaan miehen reaktiota - ei varmasti tunnu hyvältä saada uusi muistutus itsestään? Vai oliko hän jo tottunut?

//Loistavaa! *aplodeja* Taisi hapottaa ihan kunnolla? :'D
Ikane
 

EdellinenSeuraava

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron