Kirjoittaja Ikane » 24 Heinä 2014, 20:26
Lapis tunsi huojennusta, kun toinen kertoi olonsa olevan jo hyvä. Hän ei vielä hymyillyt, se ei kuulunut naisen tapoihin, mutta hänen kasvonsa olivat jo rennommat. Nainen seurasi miestä tämän pestessään itseään, ja päätti ottaa mallia. Olihan nyt kuuma, ja kylpy todella parantaisi oloa. Hitaasti hän alkoi ottamaan saappaansa jalastaan, ja istuikin pian nurmella toppi, hame sekä shortsinsa päällään. Kuullessaan puhetta nainen käänsi kasvonsa ja korvansa kohti Edwardia. Miehen suusta tuli painavia sanoja: kaikkien pappien uhmaamista, uskontojen kyseenalaistamista ja karun uskottomuutensa paljastamista. Positiivisemman puolen asiat saivat, kun mies mainitsi mielipiteensä siitä että kaikki järjestyy. Nainen pohti syvästi miehen sanoja ja huomasi tämän pian hymyilevän hänelle jälleen. Lapista harmitti, ettei oikein osannut vastata tähän huomionosoitukseen samalla tavalla. Hän tyytyi huokaisemaan, mutta nyt hänen katseensa oli kaikkea muuta kuin jäykkä tai kylmä. Ei kukaan voisi vihata sinua tai kieltää sinun sanasi vääriksi, nainen ajatteli mielessään. Niin kovin harvoin hän sanoi sen mitä ajatteli.
'Me emme elä pehmeydessä'. Ne sanat saivat jälleen pienen muiston pilkahduksen esiin Lapiksen mielessä. Niin, hän tiesi mistä Edward puhui. Nainen vain mietti, mitä kaikkea tämä mies oli joutunut menemään läpi? Mitä tahansa se olikin, ei hän tohtinut kysyä. Kuten aina, Lapis oli hiljaa ja antoi ajatustensa velloa päässään. Edwardin ymmärrys maailman pyörimisestä eteenpäin oli yllättäen raikas näkökulma - yleensä ihmiset eivät sanoneet niin. Tai eivät ainakaan ne, joihin Lapis oli aiemmin tutustunut. Kuitenkin, kuoleman ajattelu tämän miehen huulilta kuultaessa tuntui omituiselta. Hän ei ymmärtänyt, oliko Edwardilla todellakin niin usein niin paha olla? Lapis tunsi janoavansa tietoa tästä miehestä, ja jopa säikähti tätä tunnetta. Hän on vain ihmissusi, hän yritti tolkuttaa itselleen - vaikka tiesi ettei se niin ollut. Edward oli paljon, paljon muutakin kuin vain julma tappaja. Mikään järkeily maailmassa ei saisi sitä asiaa pois Lapiksen mielestä.
Naisen suu oli vienosti raollaan, kun mies totesi ettei kaivannut sääliä. Ja kyllä, hän oli oikeassa - sääliä ei Lapiskaan halunnut. Häneen pisti ikävä tunne - haluaisin auttaa ja yrittää saada mielesi kirkkaammaksi, mutta säälini ei auta sinua, kuten sanoit, hän totesi itselleen, katsellen samalla kun miehen käsi ojentui hänen hiuksiinsa. Lempeä kädenkosketus päälaella sai Lapiksen vatsassa hassun tunteen - viimeksi hänen ollessaan pentu, oli joku koskettanut häntä niin lempeästi. Siitä oli kauan aikaa. "Älä huoli, nämä asiathan kuuluvat elämään, eivät ne minua paina" hän sanoi - nyt hänen äänensä sointi oli paljon rennompi, verraten hänen yleensä tiukkaan ja kylmään äänensävyynsä. "Toivoisin vain että voisin auttaa sinua jotenkin, vaikka en tiedä miksi tai miten", nainen sanoi kallistaen päätään ja vihdoin viimein, antaen suloisen, pienen hymynpoikasen kasvoilleen. Hänen ilmeensä oli surullinen, mutta siltikin - tämä pieni hymynalku antoi siihen uuden vivahteen. Ei piristänyt hänen muutoin surumielisiä kasvojaan, vaan ehkäpä jollain tavalla korosti naisen sanomia sanoja. Halu auttaa oli suuri - Lapis ei ymmärtänyt miksi - mutta tieto siitä ettei hän kykenisi toista auttamaan suretti häntä.
Ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen Lapis todellakin lähestulkoon hymyili jollekin toiselle. Tämä mies oli saanut hänen päänsä sekaisin ystävällisyydellään, hymyllään ja vahvalla luonteellaan. Niin kylmäsydäminenkin Lapis alkoi pikkuhiljaa heltymään - vaikkakin vain vähän muiden silmissä, mutta hänen mielessään oli jo tapahtunut suuria muutoksia.
Lapis laski pian katsettaan alemmas ja antoi hymyn poistua hennon tuulenvireen mukana. Olikohan toisella aika jatkaa jo matkaansa jonnekin? Lapis pohti. Hänestä tuntui inhottavalta ajatella että pian hän olisi siis taas yksin, mikäli toinen kiirehtisi hänen läheltään. Ehkä hän nautti miehen seurasta? Sitä nainen ei kyllä myöntäisi, ainakaan ääneen. "Kuule... mistä olet kotoisin?" naaras kysyi. Hänelle oli outoa yrittää kysyä toiselta yhtän mitään, sillä yleensä hän vain tyytyi murisemaan vastauksiaan kun niitä kysyttiin. Tämän yksilön hän oli kuitenkin päästänyt jo suojamuuristaan läpi - liekö siksi, että suden veri veti häntä toisen suden luo? Mikä tahansa syy olikin, Lapis uskalsi laskea sen kaikista äkäisimmän itsensä tieltä pois.
//Ei saa olla niin söpö tuo Ed, Lapis on iiihan sekaisin! Kohta varmaan tanssii macarenaa jos pyydetään... minä: Hei, Lapis, tulehan tänne... *musiikkia soimaan*