The Darkest Escape


Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Avatar

Aatelinen

Viestit: 2303

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ti Heinä 29, 2014 11:07

Re: The Darkest Escape

Pruina? Oliko se hevosen nimi? Lapis näytti hetken kuulostelevan ja konusi itsensä myös ylös vedestä muuttaen muotoaan. Siltähän sitten pensaiden seasta saapui tummanruskean väritystä omaava hevonen, joka näytti väsyneeltä ja siltä, kuin olisi etsinyt vimmatusti omistajaansa. Lapis taas lähes hyppäsi hevosen kimppuun, joka vähän yllätti Edin, joka seurasi tilannetta rauhallisena. Jälleen näkeminen näytti hyvin sydäntälämmittävältä. Kaverukset selkeästi eivät tarvinneet ääntä kommunikoidakseen toistensa kanssa, joka taas oli jollain tasolla hyvin ihailtavaa. Hetki oli lämmin, kunnes hevonen näytti siltä, että halusi talloa hänet. Sehän oli selvää, asia myös kuului Lapiksen suusta.
"Minua ei varmaan voi pitää tavallisena petona?" hän kysyi ja kallisti vain päätään eikä näyttänyt yhden yhtäkään tunnetta kasvoillaan. Edward tiesi sen. Eläimet tiesivät pysyä poissa ja ne tiesivät, että hän oli vaarallinen, eikä hänen lähelleen kannattanut tulla. Veri, mikä virtasi hänessä oli hänen tuomionsa. Edward piti luonnosta ja eläimistä, mutta eläimet kaartoivat häntä kaukaa jo tietäen mikä hän oli. Hän ei voinut edes koskea koiraan, kun tämä jo uikahti ja oli puraisemassa häntä käteen.

Asia oli vain nyt niin, ettei eläimät olleet siitä ensimmäisestä päästä, jotka pörräsivät hänen ympärillään. Siksi hän pysytteli rauhallisen oloisena, kauempana hevosesta, joka kuitenkin näytti rauhoittuvan. Silti sen silmissä kiilui tieto siitä, ettei sen omistaja ollut turvallisimmassa seurassa ja se varmasti olisi puolustamassa ystäväänsä. Edward ymmärsi sen ja otti pari askelta kauemmas. Hän ei halunnut, että hevonen hermostuisi. "Se ei pidä minusta." hän totesi hymyillen taas, sitä lempeää hymyään. Hän ymmärsi, hän kunnioitti hevosen toiveita ja tiesi, että jos tulisi yhtään lähemmäs se varmasti tulisi ja talloisi hänet.
Edward sulki silmänsä ja hengitti, veti syvään henkeä. Hän avasi silmänsä ja katsoi jo hieman punertavaa taivasta. Aurinko alkoi laskea. Ihmissusi oli ehkä pelätty rotu juuri sen takia, kun se pystyi levittämään tätä kamottavaa kirousta. Ehkä siksi se oli niin pelätty? Tai siksi, koska se ei pystynyt hallitsemaan itseään? Kysymys kysymyksen perään, joka tuntui vain rasittavan hänen päätään.

Hän vilkaisi vasenta kättään. Siihen alkoi hiljalleen syntyä violetinpunertavia läiskiä ja varmaan myös hänen kasvoihinsa. Hän mietti, hän saattoi jo tuntea pienen kivun ja tiesi jo tämän tapahtuvan. Hän nosti katseensa Lapikseen. Hänen vasen puolensa kasvoista alkoi hiljalleen sinertää. Ihmissusi siirsi vasemman kätensä selkänsä taakse ja vei oikeankin, jotta se ei näyttäisi niin epäilyttävältä. "On aika erota Lapis. Kiitos tästä päivästä, vaikka asiat eivät alkaneetkaan hirveän hyvin." hän totesi ilmekkään värähtämättä. Kipu tuntui yltyvän hänen sisällään ja tunsi, kuinka hänen silmänsä alkoivat huomaamattomasti nykiä. Hänen oli päästävä pois. Hänen itsensä ja Lapiksen takia.
"En tiedä tapaammeko, mutta jos tapaamme... Toivon, että voimme hymyillä toisillemme." Ed sanoi ja hymyili hieman väkinäisesti, kunnes käänsi selkänsä ja lähti kävelemään pois päin. Hän puristi vasenta kättään, joka oli alkanut kuumentua ja täristä. Pakko päästä pois. Hän ajatteli ja mietti, kuinka pitkä matka olisi metsän reunalle? Kuinka kauan hän jaksaisi kävellä? Hän ei halunnut olla taakka kenellekään ja hän oli jo tottunut kestämään kivun yksin, ilman kenenkään läsnäoloa.

//Oli kyllä vähän hapokasta >o<
"I might never get to heaven but I've been there before"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears

Viesti Ti Heinä 29, 2014 11:40

Re: The Darkest Escape

Lapis huokaisi, sillä hän tiesi Edwardin ymmärtävän tämän hevosen ajatukset sen eleistä. Hän itse oli myöskin peto, mutta vuosien aikana Pruina oli oppinut luottamaan omistajaansa kun vakaaseen kallioon. Lapis ei satuttaisi sitä, mutta hevonen ei voinut olla samaa mieltä ihmissusista. Se oli ymmärrettävää. Kysymys siitä, oliko Edward aivan tavallinen peto ei hirveästi yllättänyt Lapista. Nainen siveli hevosensa turpaa vastatessaan: "Niin, ei varmaan voi." Lapis tunsi säälin pistoksen, mutta hautasi sen tunteen sisimpäänsä. Mies ei voinut itselleen mitään, eikä Lapis voisi säälillään kirousta tai pedonverta poistaa. "Pruina, yritähän nyt käyttäytyä", Lapis murahti ystävälleen joka vieläkin oli säikkynä.

Toden totta, kahden suden matka oli siltä erää lopuillaan. Lapis hengitti syvään ilmaa, joka liikahteli kevyesti punervan taivaan alla. "Kiitos itsellesi. Toivon todella että tapaamme uudelleen... vielä joskus", hän sanoi. Naisen silmät havaitsivat jotain outoa miehessä juuri silloin - hän ei tiennyt mitä, mutta jokin oli muuttunut. Edward antoi hänelle hymyn, ennenkuin käänsi selkänsä ja juoksi pois. Pahoittiko hevosen reaktio hänen mielensä, vai tarvitseeko hän aikaa itselleen kaiken sen jälkeen? Lapis pohdiskeli hetken. Nainen nosti suitset hevosensa kaulalta katsellen miehen juoksemaan suuntaan, kiinnitti varusteet ja nousi selkään. Ilmassa oli vielä hento tuoksu tästä uudesta tuttavuudesta. Lapis ei tiennyt, minne miehellä oli niin kova kiire. Hän antoi toisen mennä menojaan, sillä loppujen lopuksi hänkin kaipasi jo rauhaa. Seura väsytti häntä herkästi, varsinkin kun nainen ei ole tottunut siihen. Lapis nosti oikean käden suulleen ja päästi ilmoille hyvästelevän ulvonnan - ja toivoi että se kantautuisi miehen korviin edes etäisenä sointina. Hän oli toden totta kiitollinen kaikesta mitä oli tapahtunut, vaikka kaikki ei ollutkaan hänen mukavuusalueellaan.
Lapis antoi Pruinan juoda lammesta ennenkuin he alkoivat taivaltaa, edelleen päämäärättömästi eteenpäin. Vaikka nainen olikin väsynyt, tuntui siltä että hänen sisällään kytevä liekki olisi saanut lisää voimaa - hymyilevät kasvot saavat ihmeitä aikaan.

//Ensimmäinen roolipeli vuoteen, must say että välillä ei omalla puolella oikein luonnistunut mutta hei elossa ollaan :'D Olisikos tämä tässä, vai annatko Edwardin seikkailla vielä metsässä? Lapis poistuu kuvioista nyt Kiitos ihan hirmuisesti ihanasta seurasta ja mahtavasta ropesta! <3
Avatar

Aatelinen

Viestit: 2303

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ti Heinä 29, 2014 11:47

Re: The Darkest Escape

Edwardin korviin kantautui ulvonta. Hän tiesi sen kuuluvan Lapikselle ja yllätävää kyllä hän vastasi siihen. Hän oli juuri saapunut metsän suojaan ja löytänyt jonkun hyvän paikan johon pystyi asettumaan. Hän vastasi naisen ulvaisuun omalla kärsivällä ulvonnallaan, joka pian tyrehtyi, kun Ed mätkähti makaamaan ja sulki silmänsä. Hei, hei sitten. Hän ajatteli. Sitten hän jäi tuskastelemaan kiroustaan.

//Jep, ei sillä ole väliä :3 Kiitos ropesta! Kiva oli ja mukava! :3 Jännitystäkin tässä ehti keskeytyä jonkin verran. Toivottavasti päästään taas pelailemaan! Mori kuittaa ja vie Edwardin mukanaan <3 Kiitos!
"I might never get to heaven but I've been there before"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Edellinen

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö