Viskikurpan tie || Crim

Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Viskikurpan tie || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Loka 2014, 22:44

Lily

Pilvet olivat kasaantuneet taivaalle syksyisenä aamupäivänä, enteillen uhkaavasti sadetta. Tuulenpuuskat kävivät vähän väliä heittelemään maahan tippuneita lehtiä siinä missä ulkona liikkuvien kansalaisten vaatteita ja hiuksia. Sää ei kuitenkaan saanut estää tämän päiväsistä matkaa, jota nuorempi Scarlington oli odottanut jo pitkään. Harvoin Lily pääsi pois linnan muurien sisältä, mutta nyt moiselle oli syy ja tarkoitus oli olla pidempäänkin reissussa.
Kenraali Artania oli luvannut koulutuksen myötä viedä prinsessan käymään Nahor kylän liepeillä sijaitsevassa luostarissa. Lily oli kerran nuorempana vieraillut paikanpäällä, mutta ei sen pahemmin tutustunut paikkoihin, saatikka viipynyt siellä muutamaa tuntia pidempään. Tietenkin hän halusi päästä näkemään paikkaa paremmin... Ja no, tutustumaan temppeliherrojen koulutukseen, sehän se suurin syy oli lähteä. Jos totta puhuttiin Lilyä kiinnosti päästä vain pois linnalta, sen tunkkaisenahdistavasta ja painostavasta ilmapiiristä. Jonnekin, missä voisi ajatella muutakin, kuin hovin murheita ja sotkuja.

Aamusta saattue oli pakannut tarvittavat mukaan, ratsut oli satuloitu ja jokainen oli laittautunut valmiiksi matkaa varten. Prinsessan ja kenraalin lisäksi mukaan lähti kaksi Artanian kokeneempaa oppilasta, sekä yksi kuninkaallinen henkivartija. Eihän siniveristä voinut päästää yksin kenraalin kanssa liikkeelle, oli Artania kuinka pätevä tahansa. Henry ei olisi sallinut sitä.
Myös velho oli ollut koko reissua vastaan. Tietenkään Black ei halunnut puolisonsa lähtevän minnekään Artanian kanssa, varsinkaan kaksikon yhteenoton jälkeen. Mutta, jälleen kerran velholla ei ollut sanavaltaa tässä asiassa ja kaljupäinen joutui katkerana tyytymään tilanteeseen. Hän itse ei voinut lähteä matkaan, sillä oli kiireinen omien töidensä puolesta linnalla. Eikä Lily kyllä olisi huolinutkaan velhoa mukaan, tuosta kun tuntui olevan vain harmia tietyissä seuroissa...
Saattue oli määrätty pukemaan ylleen haarniskat ja ottamaan mukaan aseensa, muuten ei ollut asiaa muurien ulkopuolelle. Kuitenkin, kaiken maailman viirit ja koreilevat viitat, sekä kaikki rikkauksiin viittaavat koristeet ja helyt piti jokaisen ratsastajan ja ratsun jättää taakseen. Tarkoitus oli matkata huomaamattomana, kovin mitättömännäköisenä joukkona, jotta he eivät vetäisi liikaa huomiota itseensä. Heidän lähtönsäkin oli salattu jopa hovissa, eikä kukaan ylimääräinen siitä tiennyt ennen kuin lähtöpäivänä, mikäli pihamaalla sattuivat kulkemaan ja näkemään lähdön. Tämä johtui siitä, ettei kukaan varmasti saisi tietoa heidän lähdöstään kulkemaan eteenpäin "vääriin korviin". He aikoivat myös oikaista arojen poikki, välttäen suuria maanteitä, joilla rosvoja liikkui yleensä. Aroilla suurimpana uhkana olivat lentävät taruolennot, mutta harva peto kävi joukossa liikkuvien humanoidien kimppuun. Piti vain toivoa, että nytkin moiset jättäisivät tämän kulkueen rauhaan. Olihan vaarana myös haltiat, joiden partiointireiteistä ei varsinaisesti tiedetty, mutta heidän reittinsä kulki tarpeeksi kaukana itse suippokorvien kaupungista, joten lähipartioon törmääminen oli epätodennäköistä.

Lily istui ratsailla ensimmäisenä, odotellen saattueen nousevan omien ratsujensa selkään, jotta matkaan voitaisiin lähteä. Hyvästit oli heitetty jo tärkeimmille henkilöille aamulla, sillä kukaan ei halunnut pakkaantua suureksi joukoksi hyvästelemään saattuetta, etteivät he vetäneet liikaa huomiota itseensä. Jim seisoi nätisti paikoillaan samalla kun Lily asetteli tummanruskean viittansa huppua paremmin päähänsä, koittaen tökkiä hiuksiaan paremmin piiloon kankaan alle. Noel sai luvan hoitaa liikkeellelähdön, olihan kenraali saattueesta vastuussa ja johdossa. Lily oli omalta osaltaan valmis, joten jahka häneltä vielä varmistettiin oliko prinsessa valmis liikkeelle, vastasi hän myöntävästi.

Matkaan päästiin kuitenkin viimein, saattueen käydessä ratsastamaan rauhallisesti linnalta kaupungille ja aina kaupungin porteille. Tietenkin ratsastavat ryhmät kiinnittivät aina huomiota kaupungilla, mutta kukaan ei näyttänyt olevan turhan kiinnostunut tästä viisihenkisestä ryhmästä, joten turhilta katseilta vältyttiin. Eipä Lily olisi jaksanut kylällä pahemmin törmäillä kehenkään, joka olisi voinut tulla kyselemään matkan määränpäästä tai muusta vastaavasta, hän halusi vain nopeasti pois kaupungin muurien sisältä. Ja kun viimein päästiin avarampaan maastoon ja kaupunki linnoineen jäi taakse, kävi Lilyn huulille väkisinkin nousemaan pieni hymy, siniverisen hymyillessä huppunsa suojissa. Tuuli kävi yltymään mitä avarammaksi maasto alkoi muuttua, välillä heittäen huppuja päästä pois. Lilyä se ei haitannut, tuntui hyvältä saada tuuli välillä hiuksiin, vaikka se huppu kyllä nostettiin heti takaisin päähän, ettei kenenkään erikseen tarvinnut mainita. Prinsessaan oli selvästikin tullut uudenlaista puhtia ja intoa, heti kun kaupungista oltiin lähdetty. Nainen katseli ympärilleen enemmän, näyttäen muutenkin pirteämmältä, selvästi nauttien olostaan ulkosalla.
Kovin hiljaisena saattue matkasikin tovin jos toisenkin, satunnaisesti puhellen ohimennen jostain turhanpäiväisestä. Kukaan sotilaista ei oikein tiennyt mistä olisi sopivaa siniverisen - ja vieläpä naisen - seurassa puhua, joten nuo eivät pahemmin suutaan avanneet etteivät vahingossakaan sanoneet mitään tyhmää. Todellisuudessa Lilyä ei edes olisi haitannut, vaikka miehet jotain keskenään olisivat puhuneet. Eivät nuo kuitenkaan uskaltautuisi häntä puhuttelemaan.
Hiljaisuutta kävi kuitenkin paremmin rikkomaan siniverinen itse, naisen alkaessa hyräilemään vähän väliä pienesti, satunnaisia säkeistöjä lauluista, jotka jokainen varmasti tiesi. Jim kävi innostumaan emäntänsä hyräilystä, orin alkaessa hörähdellä joka väliin, aivan kuin vaatien lisää. Ratsu luuli naisen hyräilevän hänelle, tietenkin koni halusi kuulla lisää, sillä yleensä hyräilyjä seurasi herkkupala jos toinenkin. Siihen hevonen oli ainakin oppinut...


// Criim hei arvaa mitä (D Arvaa mitä taas. Ebin Mage tänne nyt. Mun ebin otsikot on parempia mitä sun vekkulikopterinakkivenees //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Viskikurpan tie || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 10 Loka 2014, 01:44

Noel

Syksyisen kolea aamu repi väkeä ylös enemmän ja vähemmän innostuneina tähän uuteen harmaaseen päivään. Sotilastuvilla tohina oli alkanut kuitenkin jo ennen kukonlaulua, yövartiossa olleiden palatessa hiljalleen tuville, vaihtaen asemansa vastuupariensa kanssa. Panssareiden kolinat ulottuivat jokaiseen tuvan nurkkaan, vavahduttaen myöhään yöhön tuvilla valvoneen kenraali Artaniankin hereille silloin tällöin, joka sai miehen vain kääntämään kylkeä ja vetämään peittoa paremmin korvilleen.
Tavallisesti Noel vietti yönsä omalla asunnollaan yksin, mutta tällä kertaa paladiini oli saanut pidellä silmiään lähes kirjaimellisesti tulitikuilla väkisin auki lähes aamun pikkutunneille saakka suunnitellessaan huomisen päivän toimia. Hänen oli tarkoitus lähteä tapaamaan Nahorin lähellä sijaitsevan luostarin temppeliherroja, vaihtamaan kuulumisia ja oppeja, ehkä myös osallistumaan vieraan luostarin opetustilanteisiin yhtenä vanhimpana elossa olevana opettajana. Miksikö päivä sitten muka niin suunnittelun arvoinen oli? Siksi koska Scarlingtonin suvun nuorin, prinsessa Lily oli tulossa tälle pienelle retkelle kenraalin pyynnöstä mukaan.

Jo edellisenä päivänä kirottu oli järjestänyt kahdelle kokeneemmalle oppilaalleen vapaata. Vaikka miten Noel olisikin voinut lähteä matkaan syystä jos toisestakin vain ja ainoastaan Lilyn seurassa, halusi kenraali kuitenkin varmistaa jollain tavalla turvallisuutensa. Koska saattueen reitti tulisi kulkemaan oikopolkuja aroja pitkin siniverinen matkassa, eikä kukaan varsinaisesti vielä tiennyt mitä kaikkea matkan aikana tultaisiin kokemaan villieläimistä lohikäärmeisiin tai jopa haltioiden aroilla partioivia joukkoja, ei muutamasta ylimääräisestä käsiparista voinut olla kuin hyötyä. Näiden oppilaiden lisäksi mukaan oli määrä tulla myös henkivartija takaamaan Lilyn henkeä, jota Noelkin oli jo vannonut puolustavansa viimeiseen asti, kerta siniverisen oppilaansa muurien ulkopuolelle oli saattamassa.

Noel oli sonnustautunut tyypilliseen tummaan haarniskaansa ja yksinkertaiseen valkeaan kaapumaiseen asusteeseen, ollen koruton, mutta joukon johtajana silti yhä auktoriteettia herättävä persoona, saapuessaan Lilyn ja muun saattueen luo. Tälle matkalle ei turhaa näyttävyyttä tarvittu, mutta koska kenraali Artania tiesi ketä tapaamaan oltiin menossa, ei aateli halunnut tinkiä arvokkuuttaan alemmas turhan yksinkertaisellakaan sonnustautumisella. Näyttävän viirillä varustetun keihäänsä sijaan miehellä olikin mukanaan vain miekkapari, sekä muutama koruton tikari, joilla henkeään saattoi tarvittaessa puolustaa. Ja kantoihan kirottu paladiini mukanaan myös Exxacusta - mutta kuten aina, Noel toivoi, ettei sitä tarvitsisi käyttää tälläkään kertaa.
Kovin samanlaisesti pukeutunut paladiinikolmikko veti niskastaan kasvoja piilottamaan valkeat huput, Noelin noustessa rauhallisesti sijoillaan odottavan Casimirin selkään, kunnes matkaa käytiin avaamaan kenraalin käskystä. Kivisiä katuja vasten kopsuvat ratsukkojen kaviot kiinnittivät ohikulkijoissa huomiota vain hetkeksi, saattueen selvittäessä rauhallisesti reittiään kaupungin portteja kohti, ja siitä edelleen arojen suuntaan.

Saattue matkasi lähinnä hevosten tuottamien äänien myötä eteenpäin, muuten kaikessa hiljaisuudessa. Milloin joku kävi huomauttamaan jotain tai Noel jakamaan suunnitelmia reitin suhteen toisille, muodostaen pieniä keskusteluja alaistensa välillä, mutta siihen se sitten jäikin. Turhaa kontaktia kenraali ei ottanut edes Lilyyn, vaikka pistikin sivusilmällä merkille prinsessan hymyilevän itsekseen, selvästi nauttien siitä että pääsi jykevien muurien tälle puolen nauttimaan tuulesta ja avarista maisemista. Naisen hymy sai myös kenraalin hymyilemään aika ajoin itsekseen huppunsa suojista, Noelin jakamatta kuitenkaan sitä pientä tyytyväisyyttään muille saattueesta.
Muuten niin hiljaiseen joukkioon toi eloa viimein hyräily, jonka Lily otti aloittaakseen. Tuttuja sävelmiä, joita jokainen oli tottunut hoilaamaan tilanteessa tai toisessa, innoitti myös muut osallistumaan prinsessan laulantaan mukaan. Kerta siniverinen oli tämän aloittanut, saattoi siihen huoletta liittyä mukaan antamaan sävelille uutta kaikua ja voimaa. Ehkä se myös jollain tavoin nostatti saattueen ryhmähenkeä, vieden sen turhan jännityksen mukanaan ja jättäen jälkeensä hieman avoimuutta astetta arvokkaampaa ryhmänjäsentä kohtaan. Toki paladiinioppilaat ottivat myös kenraalinsa esimerkistä mallia osallistua prinsessan hyräilyyn mukaan, Noelin tuntuessa olevan saattueesta muutenkin se ainoa, joka uskalsi Lilyä lähestyä.

Jo pidemmän hetken kestäneiden sointujen jälkeen Noel kävi hidastamaan sen verran ratsunsa käyntiä, että pääsi kulkemaan Lilyn vierellä.
”Vaikuttaisi siltä, että valintani pyytää Teitä osallistumaan mukaan vierailullemme Nahorin suuntaan oli oikea”, arpinaamainen kääntyi katsomaan lähinnä lyhyellä vilkaisulla Lilyä, kunnes palava katse kääntyi taas silmäämään kulkureittiä päin, lempeän isällisen ja tyytyväisen hymyn levätessä kirotun kenraalin kasvoilla. Tässä seurassa Noel oli taas kuin eri mies, tuoden mielestään lähinnä esille vain sen isällisen huolehtivan puolensa...
"Näyttäisi nimittäin siltä, etten suinkaan ole ainoa joka on tyytyväinen päästessään kaupungin muurien ulkopuolelle vapaasta tahdosta".


//Arvaa mitä Aksu arvaa, oon täällä taas (D Viikonlopun viiniboost huutaa jo nurkan takana. Tuon Noelin, mutta Magen jätän vielä myöhemmäksi jemmaan <8 Taisin hajota otsikolle, kurppia kaikkialla//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Viskikurpan tie || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Loka 2014, 09:15

Lily ei voinut olla hymyilemättä pienesti saattueen liittyessä tähän hyräilyyn ja luritteluun, joka kieltämättä kävi rikkomaan pienesti sitä jännitettä saattueen välillä. Hyvä tapa aloittaa toisten kanssa kommunikointi, sen pahemmin ei tarvinnut miettiä aihetta mistä puhua. Eikä Lily pistänyt lainkaan pahaksi hyräilyyn liittymisestä, jonka kenraali oli aloittanut muiden seuraten esimerkkiä. Se tuntui mukavalta, keventäen myös muutenkin jännittyneen matkan tunnelmaa, vaikka kukaan ei jättänytkään tarkkailematta ympäristöä moisen takia.
Siniverisen katse kävi kiinnittymään vauhtiaan vierelle hidastavaan kenraaliin, miehen ohjastaessa tammansa käymään samaa tahtia Lilyn ratsun kanssa. Jim ei ollut moksiskaan korkeamman tamman läsnäolosta, vaikka selvästi alkoi pitämään silmällä tuota jykevää ratsua. Kunhan ei liian lähelle tullut.

Tuuli kävi jälleen kerran heittämään hupun päästä, Lilyn naurahtaessa pienesti Noelin sanoille. Tutuksi käytyyn tapaan huppu nostettiin heti takaisin päähän, ennen kuin siniverinen kävi vastaamaan kenraalille.
"Siitä on ikuisuus, kun viimeksi olen poistunut kaupunginmuurien ulkopuolelle... Linnanmuureista puhumattakaan" Lily kävi hymähtämään Noelille, katseen tarkkaillessa miestä rinnallaan "Joten tuntuu hyvältä päästä ulos välillä. Ilman sen kummempia tapahtumia tai tusinaa vartijaa perässä...".
"Sitä paitsi olisin suuttunut teille, mikäli ette olisi ottaneet minua mukaan" Pieni, vitsaileva virne käväisi siroilla kasvoilla "Ja te ette halua minun suuttuvan, ettehän?" mieli olisi tehnyt muistuttaa mitä viimeksi oli käynyt, kun prinsessa oli kunnolla suivaantunut temppeliherralle, joskin sekin kiukkupuuska oli päättynyt hieman eritavalla, mitä odotettu.
"Kauanko matka kestää tätä vauhtia?" kuului kysymys katseen siirtyessä menosuuntaan, arojen alkaessa avautua kunnolla edessä ja teiden jäädessä taakse. Lily tiesi ettei Nahoriin matkattu muutamassa tunnissa, matka veisi helpostikin puoli päivää jopa teitä pitkin ratsain, mutta nyt kun oli kyseessä uudempi reitti, ei siniverinen osannut arvioida kauanko matkaan menisi. Toivoa kuitenkin saattoi, että he olisivat perillä ennen kuin pimeä laski. Pimeän tullen kun Cryptissä alkoi liikkua hieman erilaisia vaaroja...


// Guess who's back. Back again. Crim is back. Tell a friend. Viiniboost kyllä 8) Pitääkö nappaa viskiäkin että pääsee Noel tunnelmiin häh. Ei viddu Viljami mage ei tuu viel. Höhöh tule. Otsikko on hei paras, kuten minäkin, otsikoiden keksimisessä. Et nyt dissaa siellä mun viskikurpan tietä, teen siitä vielä hittibiisin //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Viskikurpan tie || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 10 Loka 2014, 14:25

Noel kuunteli, vaikkei Lilyn puoleen katsettaan kääntänytkään menosuunnasta. Kenraali ymmärsi, ja tiesi, prinsessan paikan kuuluvan harvinaisen selvästi linnanmuurien sisälle, mutta täytyihän nuoren siniverisen päästä välillä ulkomaailmaakin näkemään. Ei kaunista lintuakaan saanut ahtaaseen häkkiin iäkseen lukita, sen täytyi saada levitellä siipiään silloin tällöin pysyäkseen kunnossa. Sama tuntui loogisesti pätevän myös Lilyyn, jota hyvistä syistä pidettiin muurien sisällä, mutta jonka täytyi päästä myös näkemään muuta maailmaa ja hengittämään raikasta ilmaa pölyn ja tunkkaisuuden sijasta.
”Ymmärrän Teitä hyvin”, Noel totesi hymähtäen. Harvoinpa hänkään yksin minnekään pidemmälle poistui. Työt pitivät kenraalin visusti kaupungin paladiinioppilaita kaitsemassa, eikä kenraalille turhan usein annettu syytä ja vapauksia poistua muurien ulkopuolelle, ellei tuon tarvinnut asioitaan toimittaa esimerkiksi luostareihin, kuten tässä tapauksessa.

Lilyn huomautus siitä, että olisi suuttunut, mikäli ei mukaan olisi päässyt, sai Noelin naurahtamaan avoimesti. Ei loukkaavasti, lähinnä vain huvittuneena. Jos kenraali olisi ollut nyt vain kahden kesken punapään kanssa, olisi Noel reagoinut tilanteeseen todennäköisesti eri tavalla. Kylmästi, ilmeettömillä kasvoilla, todeten todennäköisesti vain yhden sanan prinsessan sanoihin ja jättänyt asian sitten sikseen.
”En tietenkään, Teidän armonne”, arpinaama totesi hymyillen, suoden tulisenoranssin katseensa palata Lilyn puoleen orinsa selästä. Prinsessan suuttuminen sai pienen pilkkeen syttymään Noelin silmäkulmassa, miehen muistellessa mihin tulisieluisen naisen viimekertainen riidan haastaminen oli heidät vienyt.
”Ennemmin tai myöhemmin jokainen oppilaistani vierailee toisissa luostareissa seuraamassa ja jakamassa oppeja, joita tähän koulutukseen tarvitaan. Useimmat heistä siirtyvätkin muualle, jakamaan kaupungissa oppimaansa toisille ja toisinpäin, ja täydentävät osaamistaan muualla”, kenraali selitti Lilylle, ”Teidän tapauksessanne tosin joudumme hieman poikkeamaan perinteistä, minkä varmaan ymmärtänette hyvin itsekin”.

Aron kuivilla rajamaille viimein saavuttaessa ja tieltä viimein varsinaisesti poiketessa, punatukkainen prinsessa lähti tiedustelemaan matkan kestoa. Tulihan se näin reilustikin lyhyemmäksi, kun ei tarvinnut orjallisesti noudattaa tienviittoja, mutta kuinka lyhyeksi?
”Se riippunee täysin siitä törmäämmekö johonkin ylimääräiseen kesken kaiken”, Noel ilmoitti, toivoen todellakin ettei heidän tarvitsisi pysähtyä ennen luostaria, ”Tarkoituksemme on olla perillä ennen hämärän laskua, enkä epäile nostaa saattueen vauhtia jos aurinko alkaa kilpasille kanssamme”. Olisihan pieni kilpajuoksu ratsain voinut olla hauskakin ajanviete tähän hätään, mutta ratsuja ei kannattanut väsyttää nyt kun matka ennestään oli mittava valmiiksi. Tai näin Noel ajatteli. Kaksi nuorempaa paladiinia takana näyttivät jo valmistautuvan ties mihin ralliin ratsujensa kanssa, mutta noilla ei ollut kuitenkaan lupaa ohittaa opettajaansa, kenraaliaan tässä tapauksessa, mikä piteli kaksikkoa ehkä turhankin nätisti omissa rajoissaan saattueen perällä.
”Mitä luulette, olisiko kenraali Fritz pitänyt ottaa mukaan taivaalta satavien lohikäärmeiden varalta?”, Noel tuumaili lähinnä vitsillä, taivaalle tähyillen kiusoitteleva virneenpoikanen kasvoillaan.


//Taas sen pienen hetken. Sitten voidaankin alkaa laskea jo päiviä millon häviän uudestaan kolooni nukkumaan. Viiniboost jooooo 8) Viskikin kelpaisi, totta kai, kerta Noelista on kyse. Lainaan vielä Hadeksen laseja, niin kaikki on täydellistä. Viljami rauhottuu nyt, Mage tulee heti kun on sen aika. Tulee, khihi <8 Viskikurpan seikkailuista tullaan kirjoittamaan kirja. Tämä on vain yksi luku siitä kaikesta sopasta//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Viskikurpan tie || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Loka 2014, 16:06

Oli jokseenkin mukava kuulla jonkun ymmärtävän prinsessaa tässä asiassa ilman, että sieltä tuli mitään "mutta silti--" puheita perään. Lily oli jo tarpeeksi kuullut näitä palopuheita siitä, kuinka ei ollut järkevää poistua muurien ulkopuolelle tai lähteä seikkailemaan, varsinkaan yksin. Ja kyllähän hän sen kokemuksestakin tiesi, mutta hän tuli hulluksi jos liian kauan joutuisi pysyttelemään kahlittuna muurien sisään kuin sirkuseläin häkkiin konsanaan. Lily varmasti olisi alkanut vänkäämään vastaan, mikäli Noel olisi aloittanut samat puheet mitä siniverinen sai kuulla jo muilta tahoilta. Oppilaana hänellä ei tietenkään olisi ollut varaa alkaa kinaamaan opettajansa kanssa, mutta siniverisenä hänellä totta vie oli varaa alkaa napauttelemaan kenraalia päin näköä. Eiköhän Noel jo tiennyt, että Lily ennemmin käytti hyväkseen siniverisen asemaansa kuin nöyränä olisi kiltisti totellut kaikkea, mitä mies käski.

Lily kävi hymähtämään tyytyväisenä arpinaaman naurahduksen myötä, kenraalin käydessä myöntymään Lilyn mielipiteeseen. Harva halusi suututtaa prinsessan ja ne jotka halusivat, saivat kyllä yleensä kokea, ettei se olisi kannattanut. Ennen Lily olisi saattanut vain suivaantua ja marssia pois mököttämään nurkkaan, mutta nykyään täysi-ikäinen nainen koki tarpeelliseksi muistuttaa kaikille, missä noiden paikka oli tässä yhteiskunnassa.
Noel kävi kuitenkin vielä kertomaan paremmin, kuinka jokainen oppilaansa ennemmin tai myöhemmin tulisi vierailemaan toisissa luostareissa, tutustumaan muiden oppeihin ja jakamaan omiaan. Kuulosti ihan fiksulta, jakaa tietoa ja kokemuksia.
"Ymmärrän kyllä" Oli lyhyt ja ytimekäs vastaus kenraalille, naisen katseen kääntyessä menosuuntaan.
Matkan kestoa kenraali ei kuitenkaan osannut arvioida, mutta tavoitteena kenraalillakin oli päästä perille ennen pimeää. Mikäli tarve oli, lisättäisiin vauhtia, mikä ei kuulostanut yhtään hullummalta.
"Sopii siis toivoa, ettemme törmää mihinkään ylimääräiseen" Lily hymähti Noelin sanoihin, todellakin toivoa, että matka tulisi sujumaan täysin omassa rauhassa. Vaikka elämäänsä kaipasikin pientä jännitystä, ei hän silti halunnut riskeerata omaansa tai muiden henkeä sen tähden.

Pieni, heleä naurahdus karkasi naisen suusta Noelin tuumaillessa Fritzistä.
"Ehkä hänestä olisi ollut hyötyä. Mutta luulenpa eliittikenraalin olevan turhankin kiireinen uuden holhottavansa kanssa" Kyllä Prinsessa oli nähnyt sen uuden, tummapäisen, erikoisennäköisen naisen kenraali Fritzin seurassa. Henry oli kertonut jotain kovin epämääräistä tähän naiseen liittyen, joten ei Lily siitä enempää ollut kysellyt. Ehkä Fritzistä itsestään irtoaisi enemmän tietoa, jahka prinsessalle taas suotaisiin sopiva väli keskustella isähahmon kanssa.
"Mutta, eiköhän teistäkin ole hyötyä moisia petoja vastaan" Lily tokaisi vitsailevan vähättelevästi "Vai pelkäättekö paria lentävää liskoa?" lisättiin pieni virne kasvoilla.
Arot jatkuivat aukeina edessä, ketään ei näkynyt missään, niin kauas kuin silmä nyt kantoi. Jim kävi levottomaksi. Ei sen tähden, että olisi aistinut vaaran, vaan sen takia että ratsu halusi päästä revittelemään. Se oli prinsessan tavoin ollut muurien sisällä ties kuinka kauan, kykenemättä toteuttamaan itseään ja vauhdin huumaa. Tietenkin se halusi päästä vauhtiin, eikä Lily näyttänyt liioin ratsuaan estävän. Sen sijaan kulmiaan kohottaen Lily vilkaisi Noelin puoleen, Jimin nostaessa käyntinsä itsenäisesti raviin, alkaen pikkuhiljaa lipua pois Noelin ratsun vierestä. Jahka etumatkaa oli puolenhevosen verran, kävi Jim kohoamaan ravista vielä suhteellisen tasaisenhitaaseen laukkaan, Lilyn kääntäen katseensa kenraalista menosuuntaan, jotta saattoi paremmin keskittyä satulassa pysymiseen.


//Koloihin et mene. Ulos sieltä. Pull it out--eiku. Jooo, viskiä, lasit päähän ja se tekoparta naamalle, täydellistä. VILJAMI EI RAUHOITU KOSKA MAGE TULEE JA MAGE ON EBIN JA VÄHÄN VOISIN TUUPATA MAGEA IF YOU KNOW WHAT I nyt. NYT. Taas. Tulee hihihi. Viskikurpan seikkailut tulevat olemaan eeppinen tarina //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Viskikurpan tie || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 10 Loka 2014, 21:25

Noel, Atrevaux

Huomautus Fritzin uudesta holhottavasti sai Noelin mielenkiinnon heräämään. Eipä kenraali Artania kamalasti muutenkaan eliittikenraalien kanssa tekemisissä ollut, syystä jos toisestakin, jonka myötä Noel ei kamalasti ylemmän tahon tekemisiä seurannutkaan. Tällaisen huomautuksen myötä sitä silti toivoi, että olisi saattanut eliittejäkin tuntea ja vaihtaa noiden kanssa sanan jos toisenkin vain aikansa kuluksi.
”No, niin. Tuskinpa hän olisi varsinaisesti edes innostunut siitä minne olemme matkalla, vaikka varmasti olisi halunnutkin tulla turvaamaan Teitä mahdollisilta vaaroilta tänne aroille”, Noel kävi välistä huomauttamaan, antamatta kuitenkaan varsinaisesti mitään syytä jatkaa taas edellistä aihetta tämän pitemmälle. Eiköhän ollut turhankin selvää kaikille, että jos kaikki vapaaehtoiset oltaisiin otettu siltä seisomalta mukaan Lilyä suojelemaan, olisi saattueen toinen pää ollut varmaan yhä lähtemättä ihmisten kaupungin porteilta.

Paladiini kenraali kävi jälleen naurahtamaan Lilyn huomautukselle. Tuskinpa näin pienestä joukosta oli varsinaisesti kaatamaan ainakaan isompia petoja, ammattitaidosta lohikäärmeiden kanssa puhumattakaan.
”Jättäisin sen mieluummin niille, jotka sen osaavat, mutta tarvittaessa en kyllä epäröisi estää lohikäärmeitä kaappaamasta Scarlingtonin suvun prinsessaa haltuunsa”, kenraali vitsaili pienesti virnistäen, miettien kaikkia niitä tarinoita joissa prinsessaa lohikäärmeen kynsistä käytiin vapauttamaan.
Siniverisen ratsun levottomuuden pistivät merkille myös muutkin, kuin vain Lily itse. Siinä missä Jim kävi nostamaan vauhtia, yritti muu saattue hetken nostaa ratsujensa tahtia pysyäkseen prinsessan matkassa. Harmaankimo ori kuitenkin otti, ja lähti omatoimisesti Lilyn edes yrittämättä hiljentää tahtia kaahaamaan muiden ohitse, Jimin yllättäessä laukkaansa ensimmäisenä perään saattueen henkivartijan, jonka ei Noelin käskyissä tarvinnut pysyä. Eipä kenraalia liiemmin kiinnostanutkaan henkivartijan menemiset, kunhan hoitaisi työnsä ja katsoisi Lilyn perään, kuten kuului.
Siinä missä saattueen täsmällinen muodostelma alkoi hajota, kirivät kaksi kenraalin oppilasta myös ratsastamaan opettajansa rinnalla, kirjaimellisesti härnäten Noelia nostamaan tahtiaan jatkuvasti sen verran että pysyi sotilaidensa edellä. Lopulta paladiinikolmikon ratsut karauttivat myös lajinsa laukkaan arpinaamaisen kenraalin käskystä, tantereen tömistessä kolmen suurikokoisen ratsun kiitäessä eteenpäin kilpasilla vierivieren eteenpäin prinsessaa ja tuon henkivartijaa nopeasti kirien. Eikä aikaakaan kun pölyn saattelemana ensimmäisenä perästä prinsessan vierelle kiisi Noel kokeneen orinsa kanssa.

Astetta vanhempi ori oli jo parhaat päivänsä varmaan nähnyt, eikä siitä ollut todellakaan enää varsinaiseksi haastajaksi nuoremmille ratsuille muussa kuin kokemuksessa. Silti se jaksoi kaahata eteenpäin kuin villihevonen tarvittaessa ja tupien piireissä myös tiedettiin, ettei Noel käynyt ratsunsa piilossa olevaa kilpailuviettiä silloin pidättelemään, kun Casimir päätti ottaa ohjat haltuunsa ratsastajansa käsistä. Ehkä tätä faktaa hyödyntäen, kävi Casimir hirnahtamaan nuoremmalle orille vieressään haastavasti, heittäen päätänsä muutaman kerran vielä perään. Muutaman hitaamman laukka-askeleen jälkeen kenraalin ratsu lähti lyömään kavioitaan kuivaa maata vasten paremmin, lähtien kevyesti ohittamaan siniverisen ratsua ohitse. Noel käänsi viimein katsettaan Lilyn puoleen, antaessaan periksi Casimirin suhteen - ei sitä enää pysäytettäisi kuin vasta sitten, kun ori näki saaneensa tarpeekseen tästä vauhdista – ja kohautti olkiaan virneen kera prinsessan puoleen, ennen kuin ratsukko paineli punapään ohitse vastausta haasteeseen odottaen.


Toisaalla Atrevaux oli palaamassa takaisin metsän rajoilta takaisin kohden haltioiden kaupunkia, omaa tunkkaista majaansa. Fauni oli ollut keräämässä kaikenmaailman yrttejä tarpeisiinsa nähden sieltä mistä niitä löysi, sillä arojen kuiva ilmasto ei suonut pukinpartaiselle mahdollisuutta edes yrittää kasvattaa kasveja itse ilman, että niitä olisi pitänyt magialla avittaa. Silloin ne menettivät tavallisesti vain tehonsa verrattuna siihen, mitä luonnonmukaiset yrtit saivat vippaskonsteilla kasvatettujen sijaan aikaiseksi.
Arojen kuiva ja karu maasto pakotti karvakoipista taittamaan matkaansa Lucavina. Aran oli selvästi kieltänyt punkkien tuomisen hoviin aikaisemmin, eikä vanha fauni saattanut itsekään väittää pitävänsä siitä, jos verenimijä tai toinen erheessä vielä tässä viileydessä olisi hänen koipiinsa tarrautunut. Karheantakkuisia koipia kun kukaan ei muutenkaan tuntunut haluavan harjata vapaaehtoisesti Atrevauxia lukuun ottamatta, eivätkä fauninkaan jäsenet enää niin paljoa taipuneet että sarvipää olisi saanut ilman irvistelyä tavoitella harjalla reisiään pidemmälle.

Viestinviejän uniformussa, tummanpunertava viitta harteilla vaaleaverikkö taittoikin matkaansa eteenpäin aroja kaikessa rauhassa. Eipä kenraalilla kiire minnekään ollut, puhumattakaan siitä, ettei raitis ilma tehnyt välillä myös harvinaisen hyvää savuissaan jatkuvasti kököttävälle faunille. Aroilla ainoana vaarana olivat lähinnä vain lohikäärmeet, joista kovin luisevanlaihan haltiapojan ei tarvinnut liiemmin välittää. Tuskinpa käärmeet hammastikkuja tarvitsivat..
Tästä huolimatta kenraalin korviin kantautui myös jostain lähistö nouseva jylinä. Joku villiintynyt eläinlauma kai? Tai sitten ratsukkoja taittamassa matkaansa ylitse arojen jonnekin, haltioita kaiketi, vastapuolella kun tuppasi olemaan täysin omat tiensä joita käyttää syystäkin. Niitä teitä haltioiden partiotkin usein kiersivät kaukaa, välttäen turhat yhteenotot ja miehien menetykset, ellei tarkoituksena ollut piestä maanrakoon ketään tiettyä jonka tiedettiin lähistöllä liikkuvan. Nyt Luca kuitenkin jätti kyseisen jylinän täysin toiseen arvoon, kokien ettei mokoma häntä koskenut. Jos joku hänen päältään yrittäisi juosta, osaisi hän kyllä väistääkin…


//Möröillä on omat kolonsa. Sinne menen mököttämään. Ai niin se tekoparta, nyt tekee mieli liimailla sitä turpaan 8> Ja niin Crimistä tuli Noel. Mulla on vielä se sun antama tumma aamutakkikin, niin voin sen pistää koleesti päälle. MAGE TULI NYT, YOU SEE! SIELLÄ SE ON! Jätä Magen tuuppailu toiseen kertaan, voi muuten käydä huonosti (D Jaakko tulee, hihih, HIHI. Noni. Eeppisin seikkailu sitten Pasin ja Irmelin kokkikoulun//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Viskikurpan tie || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Loka 2014, 22:01

Lily hymisi hetken itsekseen mielikuvalle prinsessoja nappaavista lohikäärmeistä, sivuuttaen sen sitten. Hänellä olisi ollut tarina jos toinenkin kerrottavana näistä liskoista, mutta se sai nyt jäädä toiseen kertaan, jos ollenkaan. Toisaalta, osa näistä tarinoista oli myös salaista tietoa, josta tietoisia olivat vain tietyt, harvat tahot... Ja valitettavasti Lily ei vielä luottanut Noeliin niin paljon, että ihan jokaisen salaisuutensa menisi kenraalille kertomaan.
Jim näytti uhkuvan uhoa ja intoa laukatessaan saattueesta ensimmäisenä. Olihan se vaarallista siniverisen mennä edellä, mutta kerta ketään ei näkynyt - niin maalla kuin taivaallakaan - oliko siitä sitten haittaa? Lily ei halunnut hidastaa ratsunsa askelta, ori kun oli niin innoissaan ja selvästi tahtoi kuluttaa sen suurimman energiapuuskan, mikä hevosesta tuntui uhkuvan. Kauaa ei Jim saanut nauttia johtopaikasta, kun loppusaattue kävi kirimään ratsukon. Henkivartija ensimmäisenä, tuon kuitenkin jäädessä kunnioittavasti takavasemmalle ja paladinkolmikko perästä, Noelin käydessä ensimmäisenä - ja ehkä ainoana ohittamaan Jimin - virnuillen samalla siniveriselle, kun isommalla ratsullaan ohi kiisi. Lily puuskahti leikkimielisesti loukkaantuneena, käyden kannustamaan Jimin neliin. Kiitolaukkahan sopi nuorelle orille vallan mainiosti.

Jim kävi kirimään nelinsä avulla nopeasti kenraalin ratsun, vaikka se ei helppotehtävä ollutkaan.
"Ota huomioon!" Lily aloitti huutaen vauhdista, samalla kun huppu kävi antamaan periksi ja putosi jälleen siniverisen päästä "Minä ja Jim toimme Henryn ajoissa parantajan luo, kun hän menetti jalkansa! Meitä nopeampia saat hakea!" Pienesti nauraen Lily kävi kannustamaan Jimiä vielä nopeampaan neliin, hevosen hirnuessa turhankin innoissaan ja lisäten vauhtia. Casmir oli isompi, mutta vanhempi. Niin oli myös Noel, mutta Lily oli kevyt ratsastaja, jota pienempikin hevonen olisi jaksanut kantaa helposti. Jimillä oli etulyöntiasema ratsastajansa suhteen ja sen nuori, tuittupäinen ori näytti tietävän.

Jim sai tuntuvaa etumatkaa Casmiriin kun vauhtiin oli päässyt, Lilyn kääntäessä katseensa Noelista takaisin menosuuntaan. Kauaa tämä leikki ei voinut jatkua, Lilykin tiesi sen, mutta antoi ratsujen nyt revitellä kun halusivat. Pian piti kuitenkin rauhoittua, eikä saattueen kannattanut hajota liikaa keskenään.
Edessä oli suurempi kumpu, jonka jälkeen Lily oli ajatellut hidastaa jo Jimiä, joka kovasti koitti yhä jatkaa kilpailua ratsastajansa rauhoittelusta huolimatta. Ori kävi laukkaamaan kummun ylös leikiten, mutta sitten askel sekosi.
Jahka nuorin ratsukoista oli päässyt kumun päälle, paljastui sen alamäestä aroilla vaeltava nuorukainen. Haltia, eittämättä, mutta juuri nyt Lily ei moista yksityiskohtaa ehättänyt nähdä, kun Jim oli lähellä hypätä tuon luikun niskaan. Lily ehti juuri ja juuri ohjaamaan Jimin hyppäämään syrjemmälle, ettei ratsukko olisi hypännyt tuon nuorukaisen päälle, mutta siinä samalla Jim kävi kompuroimaan ja kirjaimellisesti kompastui jalkoihinsa, jonka johdosta myös Lily lensi maahan, lähelle nuorukaista, samalla kun harmaakimo ori kieri alamäkeä alas muutaman metrin...

Kiljahduksen ja parahduksen välimuoto karkasi siniverisen huulilta, kun Lily tunsi tipahtavansa ratsunsa selästä. Maahan hän tippui onneksi kyljelleen, ottaen osittain iskua vastaan, joten niskojaan siniverinen ei sentään taittanut. Sattuihan se, mutta mitään mustelmaa ja revähdystä kummempaa ei ollut kyseessä. Ylös Lily ei kuitenkaan noussut heti, sillä iskun voimasta ilmat olivat lentäneet pihalle ja siniverinen saikin nyt hengitellä raskaasti hetken jotta saisi keuhkonsa täyteen ilmaa.


// ET MENE TULEN MUKAAN sitten voidaan virnuilla yhdessä pelisuunnitelmille. tekopartacrim <3 OMG NOELIN TARVII JOSKUS TALSSIA AAMUTAKISSA KIITOS AKSU KIITTÄÄ 8))))) Näin niiku hei älä anna ideoita. MAGE EBIN JES! Mage älä jää viljamin mopon alle. Pasin ja Irmelin kokkikoulu tulee joka sunnuntai kello 10:30. Siellä tehdään aina jotain purjotäytteistä ruokaa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Viskikurpan tie || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 10 Loka 2014, 23:31

Noel sai nojata paremmin Casimirin harjaa vasten välttääkseen turhana ilmanvastuksena olemisen. Vanha ori ei turhaa itseään säästellyt, eikä näyttänyt valittavan siitä että saatiin mennä lujempaa kerrankin eikä mitään tylsää käyntiä. Kaviot kirjaimellisesti tömisivät suuren ratsun alla, orin hirnuessa välistä kerran jos toisenkin innokkaasti. Vaikka Jim ratsukkoineen pian kirmasikin valtavan orin kiinni, pienempi ja ketterämpi kun oli, ei Casimir näyttänyt pistävän vastaan siitä ajatuksesta, että mahdollisesti toiseksi jäisi tässä kilvassa. Ehkä vanhemman orin tarkoituksena olikin vain väsyttää nuorempi kaakki, vaikka parastaan mukamas pistikin peliin mukaan!
Noel ei käynyt myöskään kommentoimaan Lilyn huomautukseen, hymähti vain huvittuneena. Kyllä hän tiesi siniverisen kaahaavan ohitseen jos tilaisuus annettiin nopeammin, kuin hän ehtisi kissaa sanoa. Tuo oli selvästi kevyempi ratsastaja, virkeämmällä ratsulla varustettuna. Mutta toisaalta kenraalin kilpailuviettiä hillitsi myös omalta osaltaan ryhmässä oleminen. Se jatkuvaa voittoa tavoitteleva kiero persoona oli poissa silloin, kun muita oli lähellä ja täytyi käyttäytyä nätimmin. Tämä oli yksi niistä hetkistä, jolloin kenraali Artania suostui suosiolla jäämään kakkoseksi tuntematta siitä varsinaista mielipahaakaan.

Ratsut kuitenkin kirmasivat villeinä eteenpäin, Noelin jättäytyessä taemmas suosiolla, kun Casimir halusi nousevan mäen rinteeseen hidastaa tahtiaan ymmärrettävästi. Se ei halunnut ottaa sitä riskiä, että mäen takaa olisikin yllättäen jotain noussut – mistä nuoremmat ratsukot eivät tuntuneetkaan välittävän, Noelin oppilaiden kirmatessa kenraalinsa ohitse prinsessan perään, kadoten pian näkyvistä. Arpinaamainen antoi Casimirille hidastelun anteeksi, kiinnittäenkin katseensa vain seuraamaan muiden perään mäen huipulle.


Lucavi oli juuri ohittanut itsekin kyseisen mäen, jota kohti voimistuva jylinä alkoi hiljalleen kuulostaa hälyttävältä. Nuorukainen ehtikin juuri onnekseen kääntää päätänsä mäen suuntaan, kun ensimmäinen hevonen hyppäsi nyppylän takaa esiin ratsastajansa kanssa, tullen kohti pelottavaa tahtia kompuroiden. Illuusionsa taakse piiloutuneen kenraalin silmät laajenivat hetkeksi, Lucan lähtien vaistomaisesti väistämään päinvastaiseen suuntaan kohti rynnivää ponia, joka rysäyttikin nurin ratsastajansa kanssa. Silmäpuolisella viestinviejällä ei tietenkään ollut mitään aavistusta siitä kuka tämä ratsunsa kanssa nurin lentäjä oli, saati sitten keitä loput mäen huipulta esiin karauttavat ratsastajat olivat. Koska ilmeisesti vauhdin takia huput noiden päästä olivat lentäneet, kenraali saattoi nähdä kyseessä olevan nopealla vilkaisulla ihmisiä, mutta sen pidemmälle Atrevaux ei lähtenyt laskemaan toistaiseksi.
Kaksi nuorempaa paladiinia hidastivat vauhtinsa alamäkeen nähdessään siniverisen lentävän nurin, prinsessan henkivartijan kiitäessä nuoren naisen perään ensimmäisenä joukkueesta. Noelkin sai potkia Casimiriin väkisin vauhtia vielä mäen huippua tavoitellessa Lilyn kiljahduksen myötä heräävän huolen varjolla, toivoen ettei mitään vakavampaa ollut sattunut.

Luca onnistui kuin onnistuikin hivuttautumaan kauemmas, jääden hieman säikähtäneenä nojaamaan käsillä polviinsa. Ainoana suippokorvaisena nuorukainen tahtoikin pysytellä varsinaisesti kauempana, näyttämättä sen kummemmin että olisi uhka. Jos totta puhuttiin, Lucavin valeasu toimi tässä tapauksessa harvinaisen hyvin, sillä kookas fauni olisi ollut selvästi tunnistettavampi ja uhkaavampi tapaus yhden luisevan nulikan sijaan.

Ennen kuin kukaan ehti mäkeä alas tulemaan, ehti haltianuorukainen lähestyä hevosensa selästä alas lentänyttä nuorta, punatukkaista naista, ennättäen jopa avittavasti kyykkyyn tuon vierelle – mutta viereen saapunut prinsessan holhooja oli suippokorvan lähestymisestä toista mieltä. Kun kohti annettiin osoittaa terävämmällä keihään kärjellä, ei Atrevaux halunnut varsinaisesti jäädä latelemaan ehtoja pöytään, vaan väisti suosiolla taas kauemmas, antaen tilaa naisen omalle saattueelle, keitä sitten olivatkaan.
”Lily!”, kenraali Artania huudahti mäen huipulle viimein päästyään ehkä hieman huolimattomasti nimellä suoraa kutsuen, seuraten miten muut jo olivat nuoren naisen luo ennättäneet apuun, ”Onko hän kunnossa?”, varmisteltiin vielä perään muilta. Kenraalilta ei myöskään jäänyt huomaamatta varsin hämillään tilanteesta näyttävä nuori suippokorva koreissa vaatteissaan. Seisoi tuo kuinka kaukana tahansa, Noel laski silti jokaisen haltian viholliseksi – tuskinpa tuollakaan olivat täysin puhtaat jauhot pusseissa, kirotun miehen lähes voidessa haistaa varmasti se maaginen aura, joka nulikasta lähti. Casimir lähtikin ilman isäntänsä käskyä puikkelehtimaan mäkeä tukevasti alas, lähestyen varovaisesti muita.


//Se kolo hajois meidän virneiden takia, sortuis kaikesta siitä homopornosta. IMEAN. Tekoparta on paras <3 Kyllä mä vielä joskus jonku kaappicossin taas väännän, ootas vaan 8) Elä nyt innostu taas, meillä on jo valmiiks liikaa niitä ideoita että huhuh. Viljami nyt painoit liikaa kaasua, menee mopoauto rikki jos noin ajelet. Purjot on parhaat (D//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Viskikurpan tie || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Loka 2014, 00:29

Hengitystään tasaillessaan sai Lily huomata kuinka loppu saattueesta saapui paikalle. Prinsessa oli ehättänyt nousta puoliksi istumaan, kun henkivartijaksi nimetty sotilas kävi hypähtämään alas ratsailta tarkistaakseen siniverisen tilaa, jahka oli tuota suippokorvaista muukalaista kauemmaksi hätyytellyt.
Lily oli kunnossa ja toikin sen esille nyökkäillen pienesti kun häneltä kysyttiin, sen pahemmin vastaamatta sanallisesti toisten kysymyksiin. Myös Jim oli saanut itsensä ylös hevosen keräillessä itseään moisen pyörimisen jälkeen. Ori ravaili ympyrää paikan päällä, lopulta suunnaten emäntänsä puoleen, kuin kuuliainen koira.
"Prinsessa on kunnossa, kyllä" Henkivartija kävi vastaamaan kenraali Artanian kysymykseen tuon saapuessa paikan päälle, samalla kun auttoi siniverisen ylös maasta. Lily ei vaikuttanut mitenkään häpeilevän äskeistä kömmähdystä, inhimillistähän se vain oli, mutta pienestä pelästyksestä toipuminen vei aikansa. Sentään kummun takana ei ollut mitään vaarallisempaa.. Ja nyt kun oli tämä koettu, ehkä ei kannattanut uudestaan niin päättömästi kiivetä ylös kumpua, kun ei tiennyt, mitä sen takana oli.

Jim kävi heti reagoimaan tähän tuntemattomaan luuviuluun, joka ei näyttänyt turhan uhkaavalta. Silti ori reagoi moiseen kovin negatiivisesti, hörähdellen varoittavasti korvat luimussa emäntänsä vieressä pyörien. Selvästi ratsu halusi mahdollisimman kauas tuosta vaarattomannäköisestä haltianuorukaisesta.
Nyt vasta Lily ehätti katsomaan paremmin tuota yllättävää tulokasta, kun ylös oli päässyt. Haltiahan se, kovin nuoren oloinen ja niin vähäpätöinen. Joskin, vaatteidensa perusteella tuo nuorukainen ei ollut mikään puusepänpoika. Vaikkei Lily itse tunnistanut kuninkaallisen viestinviejän asua, tuon asukokonaisuus kyllä kertoi tarpeeksi nuorukaisesta.
"... Tappakaa se" Lily kävi yllättäen antamaan käskyn sen pahemmin kyselemättä kuka nuorukainen oli tai minne oli menossa. Tuon käskyn myötä kävi miesten katseet kääntymään uhkaavasti ruipelon puoleen, jokseenkin harkiten, olisiko tuo mitättömyys nyt tappamisen arvoista kuitenkaan.
"Nyt" Lily lisäsi, katseensa kohdistuessa haltiaan kovin kylmästi.


// I MEAN INDEED! Tekoparta paras parta. Eikun. Kaappicossia odotellessa 8) Dari cossi oli ebin. LIIKAA IDEOITA EI OLE KOSKAAN meillä on koko elämä aikaa toteuttaa. Kunnes mä kuolen kohta (D Viljami oli liian pärinöissä, käsi kaasukahvalla ei hellittäny. Nyt meni rikki kaikki lelut >: PURJOT ON EBIN //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Viskikurpan tie || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 11 Loka 2014, 01:25

Noel huokaisi helpotuksesta kuullessaan varmistuksen sille, että vielä maassa oleva prinsessa oli elossa. Onneksi, sillä muuten kenraali olisi saanut heittää hengelleen hyvästit. Hän se oli vastuussa koko saattueesta. Hän vastaisi jokaisesta mukaansa ottaneesta hengellään, ja maksaisi myös mahdollisista menetyksistä kalliin hinnan. Sitäkös kokenut kenraali ei varsinaisesti halunnut, tietäen ehkä jopa parhaiten miltä menetyksen karvas maku maistui…
Casimirin annettiin laskeutua mäkeä alas omaa tahtia. Se selvästi varoi turhia kuoppia ja juuria, välttäen lentämästä itse nurin ratsastajineen jyrkässä laskussa. Eipä kenraalilla ollutkaan syytä mennä tämän lujempaa, sillä hän olisi vain ollut muiden tiellä loppupeleissä, kun prinsessan ja tuon luokse palanneen Jimin luona hääri jo kolme henkilöä erikseen.

Silmäpuolinen tapaus sen sijaan pysytteli hiljaa etäämpänä muista, näyttäen vain pintapuolisesti hämmentyneeltä koko tilanteesta. Illuusionsa kätköistä Atrevauxen mielenkiinto oli kuitenkin herännyt syystä jos toisestakin. Ensinnäkin siitä, että nuorta naista oltiin juuri kutsuttu prinsessaksi. Oliko tämä nyt Lily Scarlington? Harald Scarlingtonin tytär, ihmisten hovin nuori kuvankaunis prinsessa, josta Atrevaux oli tietoinen lähinnä vain Aranin puheiden perusteella. Tuntomerkit ainakin täsmäsivät tuon ulkonäköön, eikä tällä mantereella muita prinsessoja tiedetty sitten kääpiöiden hovin Raellan Tornhelmin lisäksi. Tämän punapään kenraali Argenteus oli valmis viemään Aranille, eikä vastus edes näyttänyt pahalta eliitin silmiin katsottuna, vaikka ylivoima olikin vastassa.
Illuusioonsa piiloutuneen kenraalin kulmat kävivät kuitenkin nousemaan yllättyneenä vaaleaverisen haltian kasvojen kautta, punapään käskiessä yllättäen muita pistämään luuviulun nurin. Pitääkseen typerää kuvaa yllään, Luca osoitti sormella itseään, näyttäen samalta kuin peura ajovaloissa kolmen aseistautuneen miehen kääntyessä katsomaan aseita kouraan vedellen, astuen prinsessa Lilyn ohitse turvaamaan tuota. Mutta punaiseen pukeutuneen silmäpuolen uhkaaminen taisikin olla se huonoin asia, mitä kukaan kykeni tässä tilanteessa tekemään…

Ennen kuin kukaan ehti varsinaisesti haltia nuorukaisen yllättävään perääntymiseen reagoida, kävi vaaleatukkaisen nuorukaisen tilalle purppuroiden liekkien saattelemana kasvamaan valtavankokoinen, sarvipäinen fauni. Liekit laskivat Atrevauxea polttamatta vaatteita myöten maahan, jääden hetkeksi kytemään punaiseen takkiinsa sonnustautuneen sarvipään jalkojen juureen, lähtemättä etenemään kuitenkaan sen pidemmälle.
Ensimmäisenä eliitin kimppuun hyökkäsivät nuoremmat paladiinit, henkivartijan turvatessa noiden selustat ja jäädessä vielä varmistamaan siniverisen turvallisuus. Parebris hymähti jokseenkin tyytymättömänä, saadessaan kohdattavaksi vain muutaman typerän ala-arvoisen sotilaan. Eivät nuo tyhmiä olleet ja suin päin päälle rynnineet, mutta kunnioittava välimatkakaan ei maagia vastaan toiminut. Pienellä ranneliikkeellä, arojen kuivan maan alta ohuet, mutta harvinaisen kestävät rihmat nousivat kiertymään toisen paladiinioppilaan jalkoihin, saaden miehen kompastumaan turvalleen alas panssarit kolisten. Toinen astui toverinsa eteen puolustamaan, saaden kuitenkin sillä samaisella sekunnilla sarvipäiseltä tulipallon naamaansa. Niellyt liekit korvensivat sotilaan sisältäpäin niille sijoilleen, samalla kun maahan kompastunut mies yritti itseään peittäviä rihmoja leikata itsestään irti nopeammin kuin ne hänen ympärilleen pyrkivät. Lopputulos ei kuitenkaan ollut mitään nättiä, sotilaan käydessä kuristumaan tahtomattaan hengiltä, juurien kuristaessa miehen kaikkien muiden edessä luvattoman nopeasti.

Kenraali Artania oli kuitenkin katsonut tilannetta jo riittämiin kauempaa, ollen ohjastanut Casimirin kiitämään mäkeä alas omiensa luo. Sotilaista se korkea-arvoisin rynnistikin suoraa muiden ohitse itse riitaa haastaneen sarvipäisen kimppuun, silkan veren- ja kostonhimon omien alaistensa turhasta kuolemasta suorastaan pakottaen Noelia toimimaan. Kaksi oli menetetty, kaksi oli vielä jäljellä. Lily ja tuon henkivartija saisivat liueta paikalta sillä välin, kuin hän pitäisi ilmeisesti magiaa taitavan vihollisen kaukana noista.
”Vie prinsessa pois täältä!”, kenraali ehti huutaa käskynsä Casimirin selästä henkivartijan ohitse kiitäessä, suurikokoisen ratsukon pakottaessa Parebrista siirtymään teleportaatiomaisen illuusion avulla kauemmas, ettei taas olisi kaviollisen elukan alle jäänyt. Sen sijaan että fauni olisi yhä pyrkinyt lähemmäs haluamaansa, kääntyi tuon suurikokoisen sorkkajalan huomio nyt selvästi joukon korkea-arvoisimpaan sotilaaseen, joka ratsunsa selästä alas hypähti. Paladiini ei halunnut ratsunsa vahingoittuvan tässä taistossa, oli siis parempi että vanha ori pysyi vain taempana, mutta kutsusta rynnisi päälle tarvittaessa. Tämä näytti sopivan myös Casimirille, joka jäi hirnumaan kauemmas kuin kannustaen isäntäänsä voittoon.

Yllättäen taisteluun otti liittyäkseen Atrevauxen puolelle uusi tulokas. Valkea leijonaa muistuttava olento, joka hyppäsi kuin tyhjästä, valkeasta portaalista esille. Grimalkinille ei tarvinnut jakaa käskyjä, sen ollessa lähinnä yhteydessä Parebriksen ajatusmaailmaan, minkä perusteella se hyökkäsikin vain hetkeä ennen kuin teräaseet yhteen lyövän kenraalikaksikon välistä suoraa prinsessaa suojelevan henkivartijan kimppuun. Kyllä fauni oli tummatukkaisen miehen käskyn kuullut, joten paras oli pitää kaikki riittävän kiireisenä, jotta Atrevaux kykenisi saamaan haluamansa, eivätkä nuo ennättäisi karkuun. Täytyi tietenkin varoa, ettei kukaan kävisi prinsessaa satuttamaan mistään hinnasta, tuskinpa Aran arvosti suuresti jos fauni raatoja hoviin raahaisi tieten tahtoen – punkkien lisäksi - tai kuulisi tämän nimenomaisen prinsessan heittäneen henkensä.


//Mitä sitä oikeeta partaa kasvattamaan, kun kunnon Conchita Wurst parran voi saada päivässäkin! Dari cossi oli nom. IDEOITA ON LIIKAA ÄLÄ VÄITÄ VASTAAN, vielä meiltä loppuu ikä ja terveys oikeesti kun yritetään ne kaikki pelata. Ennemmin tai myöhemmin. Ja sinä et mihinkään kuole, ni. Nyt meni Viljamin mopoauto rikki, Mage ei tykkää >://
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Viskikurpan tie || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Loka 2014, 02:06

Ehkä käsky hyökätä toisen kimppuun oli sittenkin väärä. Paladiini kaksikon hyökätessä kohden nuorukaista, kävi selväksi se, että kyseessä ei ollutkaan aivan tavallinen, mitätön haltiapoika, vaan liekkien paljastamana esille astui harvinaisen suurikokoinen... taruolento. Miksi tuota nyt kutsuisi, fauniksi? Ehkä? No, jotain sinne päin, sarvet sillä ainakin oli. Kenties demoni, tai joku vastaava. Lily ei todellakaan ollut mestari taruolentojen tunnistamisessa, joten hän ei myöskään lähtenyt arvailemaan. Selvää kuitenkin oli, että tämä illuusion takaa paljoastunut pukinparta oli uhka heille kaikille, sillä tuo näytti taitavan magiaa hyvin. Tietenkin Lily kävi kavahtamaan moista vastusta, tämän matkan kun oli määrä edetä rauhassa, mutta niin ei näemmä ollut tapahtuva. Heti ensikättelyssä Lily tiesi, ettei hänestä ollut mitään vastusta saatikka hyötyä, joten siniverinen pysytteli mielellään henkivartijan takana, joka selvästi oli tietoinen tehtävästään.

Ohitse kiitävä kenraali ratsain käski viemään siniverisen pois täältä. Mitä Noel luuli tekevänsä, sitä Lily ei tiennyt, mutta prinsessa ei todellakaan halunnut lähteä kesken kaiken! Ei hän aikonut jättää jälkeen ketään, vaikka kaksi heistä oli jo poissa pelistä... Teki pahaa nähdä moista, mutta nyt ei ollut varaa hienotunteisuudelle saatikka säälille. Ei nyt, kun vastustaja oli vielä pystyssä. Lily ei sitä tiennyt, mutta joku joka oli sotatoimista, sekä vihollisen arsenaaleista perillä, saattoi hoksata että vastassa oli nyt yksi Haltioidenkuninkaan eliiteistä. Ei siis ollut ihme, että ensimmäiset kaatuivat tuosta vain sarvipäisen hyökätessä. Tai no, puolustaessa itseään, miten sen halusi tulkita.
Henkivartija ehätti vain kehottaa siniveristä nousemaan ratsaille, kun valkea peto kävi hyökkäämään henkivartijan kimppuun. Lily ehätti vain huutaa varoituksen, ennen kuin sotilas ja peto lähtivät ottamaan yhteen... Joskin se yhteenotto päättyi lyhyeen. Henkivartija ei yksinkertaisesti ollut valmis "ylimääräiseen" osallistujaan ja täten valkea, leijonaa muistuttava peto pääsi yllättämään ja pian oli purrut poikki sotilaan kaulavaltimon. Lily pystyi vain seisomaan paikoillaan jokseenkin järkyttynenä, Jimin vastahakoisesti hakeutuessa pedon ja emännän väliin, selvästi taistellen saaliseläimen vaistojaan vastaan. Vaistot käskivät paeta, mutta uskollisuus pakotti suojelemaan emäntää viimeiseen asti.

"N.... Noel!" Lily ehätti huudahtaa välistä, siniverisen käydessä perääntymään kaikesta vankoin askelin Jimin koittaessa uhitella leijonapedolle.


//INDEEDLY. Dari cossi oli ebin. IDEOITA ON LIIKAA TAI SITTEN TARPEEKSI LÄHITULEVAISUUTEEN ootas vaan (D Ikä ei lopu koskaan, terveys ehkä, ainakin mun osalla. Yritän olla kuolematta, lupaan. Mage korjaa nyt Viljamin auton niin päästään pärisetelemään //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Viskikurpan tie || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 11 Loka 2014, 03:10

Noelin miekan terä kalahti vasten sarvipäisen olennon tyhjästä vetäisemää hilparia, josta oli kieltämättä alkanut muodostua Atrevauxille jonkinlainen suosikki ase. Pitkä keihäsmäinen ase, jolla saattoi niin lyödä, viiltää, kuin pistääkin, oliko mitään kätevämpää keksitykään? Kenraalikaksikko pyrki kuitenkin tekemään selvää toisistaan, samaan aikaan kun valkea leijona teki prinsessan turvaksi jääneestä miehestä selvää yhdellä kaulaan kohdistetulla puraisulla. Haarniska ei kamalasti suojannut olennolta, joka osasi katsoa iskujensa kohdistuvan panssareiden heikkoihin kohtiin, mutta osasyynä pedon ja sotilaan lyhyelle taistolle myös oli selvästi henkivartijan hidas reagoiminen nopeaan tapahtumaketjuun.
Vaikka jonkinlainen verenhimo ja petomainen vietti ajoivatkin Grimalkinia eteenpäin nyt, kun Atrevauxenkin ajatukset olivat jollain tapaa sekaisin yllättävästä yhteenotosta, ei se silti hypännyt suin päin punatukkaisen naisen kimppuun. Vaikkei varsinaisesti voinut kuollakaan, halusi toisesta ulottuvuudesta kutsuttu olento myös selvitä suuremmitta ruhjeitta elossa, eikä nimeksikään tullut väliin tulleen hevosen kavioihin hyppääminen.

Noel pyrki saattamaan sarvipäistä Lilystä ja tuon henkivartijasta kauemmas, olettaen että prinsessan turvaksi jäänyt mies olisi saanut turvattua molempien hengen yhtä pienikokoista petoa vastaan. Mutta ei. Lilyn jokseenkin epäröivä huudahdus kieli toista, kenraalin kykenemättä kuitenkaan irrottamaan katsettaan nykyisestä vastustajastaan muualle niin paljon kuin olisi halunnutkin. Se olisi ollut paha virhe. Kerta kyseessä oli selvästi magiaa taitava persoona, ja arpinaamainen oli nähnyt mitä alaisilleen oli käynyt, tulisi sarvipäinen todennäköisesti tarjoamaan hänelle jonkin yhtä kurjan lopun sillä samalla sekunnilla, jos katseen kävi muualle kääntämään.
Sen sijaan paladiinikouluttaja lähti yrittämään aggressiivisempaa lähestymistapaa sarvipäistä kohtaan, vetäen toisenkin miekkansa huotrasta esille. Atrevaux sai taas todistaa sitä kömpelyyttään aseiden kanssa, saaden lähinnä perääntyvänä osapuolena naarmuja tai häijyn tuntuisia pistoja sinne tänne, vältellen kuitenkin parhaansa mukaan tummatukkaisen, lyhyemmän miehen teriä, lopulta paiskaten paineaallolla haarniskoidun tomppelin itsestään reilusti kauemmas. Paineaallon ilmestyessä kuului myös terävä pamaus, joka sai kokeneen Casimirinkin nousemaan säikähtäneenä takajaloilleen ja ravaamaan entistäkin kauemmas koko tilannetta. Pamaus ajoi myös Grimalkinin vaistomaisesti liikkeelle – ehkä petokin säikähti omalla tavallaan isäntänsä yllättävää magian käyttöä – lähtien sitten tavoittelemaan kynsin ja hampain aluksi Jimiä kohti, otuksen varsinaisena maalitauluna ollessa kuitenkin selvästi jotain muuta, kuin pelkkä ratsuksi koulutettu hevonen. Isäntä halusi punapään. Elävänä vai kuolleena? Siitä peto taas ei ollut varma, mutta oliko sillä väliä varsinaisesti, kun kyseessä oli vihollinen?

Noel sähähti paineaallon voimasta, notkean miehen kerätessä itseään ylös jaloiltaan alas paiskautumisen myötä. Nyt myös kenraali ehätti vilkaisemaan Lilyn suuntaan. Voi miten Noel olisi nyt halunnut olla prinsessan vierellä suojelemassa tuota. Tai vaihtoehtoisesti jossain ihan missä tahansa muualla! Pelkästään se, että sarvipäinen magiantaitaja oli lähes pelkästään sormia napsauttamalla kaatanut viiden hengen saattueesta kolme hyvin lyhyen ajan sisällä, huoletti Noelia. Eniten Lilyn kannalta, sillä prinsessan oli myös määrä palata elävänä takaisin ihmisten linnalle. Ei kenraalista väliä, kunhan siniverinen saataisiin turvaan. Mutta nyt ainoa, joka sen varsinaisen teon kykeni enää tekemään, oli Noel.
Niin kuin arpinaamainen oli kuitenkin arvellutkin, sai tuo maksaa katseensa kääntämisestä muualle. Kyllä Parebris tuota miestä silmällä piti, ehkä turhankin tarkasti, nakatessaan murahtaen purppuroita liekkejä lyövän tulipallon täsmällisesti kohti tummahaarniskaista miestä. Noel ei ehtinyt väistää kuin aavistuksen, sekä nostaa kätensä kasvojensa suojaksi, saadessaan roihuavan pallon jalkojensa juureen. Liekit polttivat, saaden kenraalin aluksi ynähtämään siitä polttavasta tunteesta joka avoimista panssareiden saumoista poltti valkoista kangasta tuhkaksi, sen jälkeen purren kiinni ihoon ja lihaan ja aiheuttaen ikäviä palovammoja sinne tänne. Kenraali tajusi kuitenkin hakeutua mahdollisimman nopeasti ylös ja perääntyä palavalta sijalta, pyrkien lyömään itseensä tarttuneita liekkejä sammuksiin samalla kun katse hapusi sarvipäisen taas visusti näköpiiriin, jottei uusia yllätyksiä paiskattaisi niin vain vasten turpavärkkiä.


//Ebin Dari on ebin, mutta katso, Jaakkokin jaksaa vielä riehua (D Meidän ideat ei koskaan lopu, ollaan vasta päästy alkuun niiden kanssa, loppua ei näy. Noniin nyt loppuu ne kuolemiset, muuten Jaakko tulee piiskaamaan sinua sinne, perässä tulee Crim myös. Rankaisen kozelilla, paskalla viinillä ja homejuustolla jos käyttäydytään nätisti. Mietippä sitä <: Mage auttaa Viljamia. Sitten ES, ja ollaan valmiita pärisemään, kunnes ilkeä Fobba saapuu pillit vinkuen poistamaan ESät mopoauton tankista ((ESät on vähän niinku Esat, ja taisin juuri hajota. Meen wowiin ihaileen meidän guild messagee))//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Viskikurpan tie || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Loka 2014, 03:56

Ymmärrettävästä syystä Noel ei käynyt katsomaan siniverisen puoleen, olihan tuolla tarpeeksi tekemistä sarvipäisen jätin kanssa. Lily oli tavallaan toivonut moisia tilanteita, moisia seikkailuja, mutta nyt kun siniverinen löysi itsensä kyseisestä tilanteesta, ei se tuntunut järin... mukavalta. Sen kummemmin miettimättä kävi punapää kuitenkin vetämään miekkansa esiin osoittaen sen kohden kissapetoa, joka hevosen takana vaani, ollen näin valmiina puolustamaan itseään, ainakin jollain tavalla. Jim edessä toi jonkinlaista turvaa, mutta selvästi hevonen ei nauttinut olostaan maalitauluna ja oli vain ajan kysymys, kun kasvissyöjä otti jalat alleen vaistojen viedessä voiton suojeluvaistosta.
Ratsu kävikin puolustamaan emäntäänsä kavioin, koittaen potkia niin etu- kuin takajaloin petoa kauemmaksi, kunnes ilmoille kajahti isompi pamaus. Tuon äänen myötä Lilyn katse kääntyi takaisin sarvipäiseen ja Noeliin, faunintapaisen selvästi käyttäessä jonkinlaista paineaaltoa kenraalia kohtaan. Se pamaus oli myös saanut Jimin viimein pakenemaan, hevosen heittäessä viimeisen potkun kohden kissapetoa, ennen kuin lähti pyrkimään kauemmaksi vaaratekijöistä. Vaikka kuinka hevonen olisi halunnut suojella emäntäänsä, veivät alkukantaiset vaistot silti voiton.

Tuo leijonamainen peto ei kuitenkaan paineaallosta tai sen äänestä välittänyt, näemmä. Lily koki hankalaksi keskittyä taisteluun, kun ympärillä tapahtui niin paljon, ja ennen kuin siniverinen huomasikaan, oli kissapeto hänen kimpussaan. Pari nopeaa sivallusta Lily ehätti pedon suuntaan tehdä miekallaan, ennen kuin tuo kissa kävi läimäisemään siniverisen käsivartta. Ase tipahti saman tien kädestä, Lilyn parkaistessa pienesti iskusta, joka viilsi lähes koko käsivarren verille.
Siniverinen ehätti juuri ja juuri läpsäistä kissapetoa päin näköä, kun tuo jo kävi hyppäämään naisen päälle, iskien kitansa punapäisen kaulanjuureen. Hampaat pureutuivat leikiten haarniskan läpi, käyden pistämään fataalit haavat Lilyn kaulaan. Siniverinen korahti, koittaessaan työntää kissapetoa kauemmas itsestään. Turhaahan se oli, ei hänellä ollut todellakaan voimaa työntää petoa kauemmaksi. Kaiken lisäksi kivun aiheuttama shokki kävi valtaamaan naista, jonka johdosta rationaalinen ajattelu kaikkosi täysin hänen päästään....



// Ebin dari idd. Jaakko perkele, rauhotu. MEIDÄN IDEAT EI LOPU INDEE FOREVER IDEAS. Jaakko saa tulla piiskaamaan kyllä jos haluaa <: Crimistäkään en pistä pahitteeksi (---DDD Kozel, paska viini ja homejuusto kuulostaa hyvältä, jos minulta kysytään. Mage auta viljamia, plz. Fobbaa turpaan koska se vie meidän ES ei saa >: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Viskikurpan tie || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 11 Loka 2014, 16:58

Vaikka kenraali Artania pyrki kiinnittämään huomiotaan vain oman vastustajansa puoleen, ei arpinaamainen silti voinut olla vilkuilematta Lilyn puoleen. Jim oli aikaisemmin ottanut jalat alleen fauniolennon paineaallosta, ei Noel saanut kuin sydän rinnassa villisti lyöden seurata kauempaa miten valkeaharjainen peto hyppäsi siniverisen kimppuun.
Käske se irti hänestä!”, Noel sähisi poikkeuksellisesti haltiakielellä pujopartaisen suuntaan, olettaen tuon ainakin oman puolensa kieltä ymmärtävän vaikkei varsinaisesti haltialta enää näyttänytkään.
Vain hetken Atrevaux ehti silmätä omaa vastustajaansa, pistäessään sitten sivusilmällä merkille Grimalkinin käytöksen lähinnä ihmismiehen huudahduksen myötä. Leijonapetohan oli kiinni Lilyssä, täysin toisenlaisella tavalla mitä eliittikenraali oli suunnitellut! Toisaalta, mikäpä hän oli varsinaisesti petoa syyttämään, sen toimiessa alitajuisesti vain sillä tavalla miten isäntänsäkin. Ihmiset olivat vihollisia. Ihmiset piti tappaa. Mutta prinsessaa ei saanut tappaa vielä!
Parebris kirosi jotain ääneen, näyttäen menettävän samalla keskittymisensä taistoon täysin, käskien ohessa telepatialla pedon irti naisesta. Sähisten valkeaharjainen kissa suostui viimein naisen jokseenkin heikon työntöyrityksen myötä päästämään irti, mutta jäi silti vahtaamaan punapäätä vielä vierestä. Tuskinpa punatukkainen oli minnekään enää yksin karauttamassa, ei ainakaan ilman ratsuaan, joka oli jo kertaalleen säikähtänyt ja ravannut tiehensä. Silti Grimalkin halusi varmistaa että tyttö todellakin pysyi siinä, tai muuten pedosta itsestään tulisi isäntänsä käsissä kynnysmatto.

Noel ei ymmärtänyt miksi sarvipäinen vastustajansa yllättäen vaikutti myös kiinnostuneelta Lilyn kohtalosta niin paljon. Miksi tuo käski kissapetoaan kauemmas, vaikka olisi voinut antaa sen repiä prinsessan siltä seisomalta kappaleiksi? Vai oliko sarvipäisellä jotain muita aikeita? Vaikkei Noelilla ollutkaan käsitystä siitä, kuka tämä fauni oli – vai oliko tuokin haltia sitten aikaisemman muotonsa perusteella - eivät vastustajan taidot silti jättäneet paljon arvailun varaan. Tuo palveli enemmän tai vähemmän ylemmällä tasolla haltioiden kuningasta, sillä tuskin yhtä pätevän maagin taidot olisivat jääneet huomaamatta kaupungin sisällä. Saattueen aikaisempien huomautuksien myötä siniverisestä ei voinut enää laskea sattumaksikaan, että sarvipäinen fauni sattui nyt tietämään punatukkaisen kuuluvan ihmisten hoviin. Ehkä tuon tarkoituksena oli viedä Lily mukanaan?

Tuhlaamatta aikaa, kenraali hypähti liikeelle, lähtien juoksemaan etäämmältä Lilyä kohti. Noel oli katsonut jo tarpeeksi vierestä, ja tunsi jo valmiiksi olevansa epäonnistunut itsensä suhteen menetettyään muutaman oppilaistaan. Nyt hän oli menettämässä myös Lilyn – ja sekös ei kamalasti houkuttanut arpinaamaista. Monestakin syystä. Ensinnäkin siksi, että hän välitti Lilystä – ehkä turhankin paljon.
Kenraalin erotti prinsessasta vain luiseva valkeaharjainen peto, joka kävi kääntymään mustatukkaista miestä kohden sitä enemmän mitä lähemmäs tuo tuli, lopulta Grimalkinin lähtiessä loikkien kaartamaan kenraalia päin. Noel ei olisi halunnut hiljentää askelissaan, mutta kissapedon yrittäessä lähes väkisin loikkia naamalle, ei kenraalilla ollut vaihtoehtoa jatkaa enää eteenpäin. Kun valkeaharjainen seuraavan kerran hyppäsi kohti, iski Noel lyhyemmän miekkansa terän otuksen lihaan. Peto päästi korviavihlovan karjaisun ja sähinän kaltaisen äänen, jäämättä kuitenkaan paikalleen, vaan loikkasi summittaisesti uudemman kerran kenraalia päin, kumoten mustatukkaisen alleen maahan.

Sillä välin kun Grimalkin näytti leikkivän uuden vastustajansa kanssa, oli Atrevaux ottanut lähestyäkseen punatukkaista naista. Jokseenkin karskisti fauni kävi vain tarraamaan Lilyä toisesta käsivarresta, pakottaen naisen omille jaloilleen vierelleen. Punapään käsi oli ottanut ilmeisesti osumaa Grimalkinin kynsistä, mutta se suurempi huoli olikin naisen punertava kaulanjuuri. Parebris osasi kyllä hoitaa ruhjeita ja sitoa haavoja, muttei kuitenkaan parantaa magialla, mikä olisi ollut nyt parhain vaihtoehto, jottei prinsessa kävisi pökertymään mahdollisesti verenhukasta enemmin tai myöhemmin. Ja mahdollisesti menettämään vielä henkeäänkin…
”Sinä tulet mukaani”, fauni totesi ykskantaan prinsessalle möreällä äänellä hymähtäen, ”Suosiolla tai väkisin, saat itse valita”.


//Jaakko ei rauhoitu koskaan. Olethan nähnyt jo ne kaikki Jaakko videot, riehumista vaan kaikkialla niiiii <: Jaakkohan piiskaa, mutta voi mennä selkä rikki sellasessa tohinassa sitten. Joudut vielä hieromaan kylmägeelin kanssa. Mage antaa Viljamille ES niin Viljamia ei enää kauhistuta mopoauton rikkoutuminen. Ehkä Viljamille vois myös antaa purjokeittokirjan niin se voi kokkaa jotain purtavaa odotellessa//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Viskikurpan tie || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Loka 2014, 17:35

Oli kai onni onnettomuudessa, ettei peto käynyt saman tien puremaan naisen niskoja poikki. Tuolla oli mahdollisuus tappaa siniverinen niille sijoilleen, mutta sen sijaan että olisi viimeistellyt kohteensa, kävi kissapeto päästämään irti. Verenhukka oli kuitenkin nyt suurin uhka, puremasta syntyneiden haavojen käydessä vuotamaan vuolaana. Lily oli aina luullut kykenevänsä ajattelemaan ja toimimaan fiksusti tämänkaltaisissa tilanteissa, mutta tosipaikan tullen ei siniverisestä näemmä ollut toimimaan ollenkaan. Kipu kävi kasvamaan ensishokin väistyessä tieltä, Lilyn koittaessa saada ajatuksista kiinni. Suussa maistui veri, hengittäminen tuntui hankalalta ja jalat eivät kantaneet. Kaikki voima tuntui karkaavan kehosta kivun myötä, mikä kävi myös pelottamaan. Lily ei koskaan ollut tuntenut itseään näin voimattomaksi. Päässä pyöri vain ajatus kuolemisesta, naisen käydessä kalpenemaan silminnähtävästi.

Pedon päästäessä irti Lily tipahti maahan, koittaen pyrkiä itse ylös, turhaan. Käsistä toinen oli käyttökelvoton ja toimiva käsi ei kantanut sekuntiakaan naista, täristen jo pelkästä liikkeestä. Sattuneista syistä Lilystä ei ollut seuraamaan kenraalin ja sarvipäisen kamppailua, mutta äänistä päätellen taistelu ei ollut edennyt suuntaan taikka toiseen. Nopea askel kävi kuitenkin lähestymään saaden kissapedon kiinnittämään huomionsa muualle, kuin siniveriseen. Oletettavasti Noel oli tullut hätiin, mutta peto siniverisen ja kenraalin välissä ei aikonut päästää miestä lähellekään haavoittunutta.
Lily ehätti vain nostaa katseensa vierelle saapuneeseen sarvipäähän, kun tuo kävi jo kiskomaan siniverisen ylös omille jaloilleen. Moisella kolossilla tuskin oli vaikeuksia saada hentorakenteista naista ylös, mutta Lilyn jalat eivät käyneet kantamaan siniveristä ollenkaan. Hän oli kuin räsynukke, joka pisti hanttiin kovin... säälittävästi.

Nainen pärskähti, sylkäisten verta suustaan päin sarvipäistä tuon mörinöiden perään. Päätään heikosti pudistellen koittaen toisella kädellään työntää pukinpartaa kauemmaksi itsestään. Säälittäväähän se oli, naisesta ei kirjaimellisesti ollut minkäänlaista vastusta.
"E...enh" Lily henkäisi joutuen samalla nieleskelemään suuhun kerääntynyttä verta, jota jo suupielistä valui ulos "Noe..l" nainen jatkoi kutsuen jälleen kenraalin nimeä, vaikka tiesi harvinaisen hyvin että kenraali saattoi olla hieman kiireinen pedon kanssa.
Vaikka voimat olivat kadonneet, yritti Lily silti pistää vastaan sarvipäälle. Hän ei halunnut lähteä yhdenkään suippokorvaisen tai noiden liittolaisten matkaan, ei enää ikinä. Ja jos Lily jotain pelkäsi enemmän kuin kuolemaa, niin Arania ja ajatus sen haltian lähettyville joutumisesta sai siniverisen voimaan pahoin.


//Jaakko pitää sitoa sänkyyn rauhoittumaan <: eikun... Ei ESää Jaakolle, loppu se hyppely nyt. 8) Mun selkä on jo rikki ei haittaa mitään BRING IT ON. Super ES viljami, tekee Purjokakun odotellessaan. Tahdon purjokakkua. Purjoja kaikkialle //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron