Viskikurpan tie || Crim

[Crimson]

”Käske hänen lopettaa, ja kehenkään ei tarvitse sattua tämän enempää”, Atrevaux ärähti, välittämättä pienikokoisen naisen rimpuiluista saati sitten siitä, että sai lähinnä roikottaa Lilyä itseään vasten pystyssä. Fauni kävi taittamaan kaapunsa leveää hihaa kämmenensä peitoksi, painaen tummanpunaisen kankaan vasten naisen verta valuvaa kaulaa hillitäkseen vuolasta verenvuotoa, salli punapää sen tehdä tai ei. Parebrista ei kiinnostanut, sillä jos punapää tuota menoa itseään repi ja voimiaan kulutti, oli verenhukka yllättävänkin lähellä ja siitä taas ei pitkästi kuolemaan tarvinnut laskea. Sen jälkeen eliitti saisi kuulla kunniansa…
Faunin keskittyessä pitelemään Lilyä pystyssä ja osin myös pakottaen tuota siirtymään syrjemmälle kanssaan, oli Noel ehtinyt kamppailla selällään maassa jo tovin leijonapedon kanssa. Kenraali piteli pedon leuoista kiinni minkä jaksoi, hammasrivien repien rikki hansikkaat ja kämmenet sitä mukaan kun Grimalkin heitteli päätänsä irti päästäkseen. Lisäksi kissa raastoi kynsillään haarniskan pintaa, saaden ilkeitä, säröisiä ääniä yrityksillään aikaiseksi. Vahinkoa se ei kuitenkaan kyennyt tuottamaan pelkkien kynsiensä kanssa, mutta heti kun kenraalin käsistä voimat kaikkoaisivat, saisi mies maistaa sapelimaisista hampaista. Noel oli kuitenkin päättänyt, ettei niin kauaa maassa odottelisi…

Tuliset silmät muuttivat yllättäen värinsä hohtavan valkoisiksi, harmaanpurppuraista savunkaltaisen udun noustessa paladiinin ympärille, joka siirsi itsensä osaksi henkimaailmaa. Koko miehen olemus muuttui kutakuinkin aavemaiseksi, kissapedon kuitenkaan välittämättä tästä muodonmuutoksesta varsinaisesti. Ainakaan vielä.

Jostain kaukaa kuului hevosen hirnunta, äänien jäädessä kaikumaan aavemaisesti ilmaan.

Ehti kulua vain muutama hassu sekunti, kun tyhjästä esiin ratsasti kahden miehen ratsukko, jotka muistuttivat etäisesti aaveita. Panssarit noiden päällä olivat kuluneet ja rapistuneet, kankaat repeytyneet, silmät hohtaen samaa pyhää valoa mitä Noelinkin silmät sillä hetkellä. Ratsukot kiisivät Grimalkinia päin, molempien miestin esiin nostamien keihäänkärkien upotessa kissapedon selkään, mikä sai pedon kirjaimellisesti raahautumaan väkisin keihäissä kiinni roikkuessa kauemmas. Peto ulisi ja murisi, saaden puoleensa vielä miekanterien iskuja, tömähtäen lopulta liikkumattomana hengittämään vierivieren seisovien aavehevosten ja niiden ratsastajien jalkojen juuren. Ensin ratsukot haihtuivat aavemaisina takaisin ilmaan, sitten Grimalkin kirkkaanpalavan välähdyksen myötä.
Atrevaux oli ennättänyt seuraamaan vain hetken tapahtumaketjuja saattaessaan Lilyä kauemmas, huomaten nyt uskollisen summonipetonsa kuolleen ja kadonneen omaan maailmaansa. Se ei kuitenkaan ollut huolista suurin, Noelin noustessa yhä henkimaailmassa roikkuessa ylös maasta, harmaanpurppuraisena aaveena. Aikaisemmat ratsukot kuuluivat kenraalin vanhaan rykmenttiin. Ilman niitä arpinaama olisi saanut vieläkin makaa kissapedon alla. Ja menettää Lilyn. Kukaan ei veisi prinsessaa häneltä! Ei edes tuo sarvipää.

Atrevaux ehti jo luulla, että aikaisemmat kissan listijät palaisivat takaisin, uuden hirnunnan kantautuessa ilmaan. Se hirnahdus kuului kuitenkin Noelin omalle ratsulle. Ensimmäiselle sellaiselle koskaan yli sadan vuoden takaa. Haarniskoitu, kankaan alle piilotettu tamma kirmasi villisti tyhjyydestä esiin, hilliten tahtiaan isäntänsä vierellä niin, että kenraali saattoi sen selkään hypähtää. Valkea valo löi maahan, muodostaen pyhän auran kirotun ratsukon ympärille, Exxacusinkin ilmestyessä vielä kuin tyhjästä Noelin käteen. Tätä menoa kenraali tappaisi itsensä, mutta se oli sen arvoista, jos Lily selviäisi…
Mitä lähemmäs harvinaisen häijyltä näyttävä aavemainen kaksikko lähestyi sarvipäätä ja tuon lähellä pitelemää naista, sitä enemmän Atrevaux olisi halunnut vain yrittää siirtyä tieltä pois. Mutta se ei onnistunut Lilyn takia, jota täytyi raahata mukana kuin mitäkin nukkea.
Fauni päätti kuitenkin päästää irti Lilystä, auttaen naista laskeutumaan hetken alemmas, kunnes oli pakko väistää pois tieltä. Sorkat raapivat kuivaa maata, Atrevauxen yrittäessä siirtyä kauemmas lähestyvän arpinaaman tieltä; saaden Exxacusin terän selkäänsä.

Maaginen miekka repi pelkällä kevyellä kosketuksella pitkän, syvän haavan faunin selkään. Isku otti silti voimillaan veronsa koko kehosta, Parebriksen älähtäessä kun jo iän rappeuttamia jäseniä alkoi yllättäen särkeä turhankin paljon. Olo oli jotenkin.. nuutuneempi. Koska miekan isku selkään ei vielä selvästikään ollut tarpeeksi, viilsi se vielä käsivarren kautta uuden haavan, Noelin vielä potkaistessa faunia hevosensa selästä reippaasti kauemmas. Tamma sai keskittyä kokoajan olemaan astumatta Lilyn päälle kavioillaan, mikä onnistuikin yllättävän hyvin ratsun kokoon ja koko tohinaan nähden.
Sarvipäinen otti kuitenkin lentääkseen terävän potkaisun myötä kauemmas, kaatuen turvalleen kuivalle maalle pölypilven keskelle puolestaan verta valuen käsivarresta, sekä vuolaammin selästään.

Noelin luopuessa merkittävistä voimistaan, katosi aavemainen utu miehen ympäriltä, ja vanhan, luotettavan ratsunsa hyvästellen vain katoamaan takaisin sinne minne se kuului, otti kenraali taas osansa tästä maailmasta. Exxacus lyötiin tottuneesti takaisin läpi omasta rinnasta irvistellen, arpinaaman vajotessa Lilyn vierelle polvillensa.


//Älä sido Jaakkoa, se alkaa vielä sylkeä päin. Jaakko tarttee oman sylkykupin <: Jaakko ei taitais ees kestää ESää, sit se oikeesti lähtis kiipeemään linnan sisäseiniä pitkin ja hyppimään sängyillä. Ei ole vierashuoneet enää turvassa, sorkan jäljet jää vaan perään kun Jaakko kipittää menemään. PURJOKAKKUA. Purjoja jokaselle, paitsi Jaakolle. Jaakolle sieniä//

[Aksutar]

Lily ei näyttänyt kuuntelevan saatikka kiinnittävän varsinaisesti mitään huomiota sarvipäiseen, naisen keskittyessä vain irtipääsemiseen. Se oli yhä kovin surkuhupaisaa, alati hiipuvaa vastustelua. Siniverinen tunsi suurta vastenmielisyyttä tätä olentoa kohtaan, hän ei olisi halunnut olla lähelläkään moista friikkiä. Oli kuitenkin jokseenkin yllättävää, kun sarvipäinen kävi yrittämään verenvuodon tyrehdyttämistä. Lilystä se oli outoa, vihollinen kun olisi vain voinut antaa hänen kuolla... Mutta toisaalta siniverisestä taisi olla enemmän hyötyä elävänä, kuin kuolleena. Joskin, Lily ennemmin kuoli kuin antoi kenenkään ottaa itseään vangiksi, kyllä hän tiesi tasan tarkkaan kuinka moisissa tilanteissa häntä tultaisiin käyttämään veljeään vastaan. Henry oli heikko, kun kyseessä oli rakas sisko.
Jätti kävi raahaamaan siniveristä syrjemmälle, naisen tietenkin yrittäessä pistää hanttiin minkä kykeni, samalla kun mumisten kirosi sarvipäistä ja käski tuota päästämään irti. Ne käskyt taisivat kuitenkin mennä kuuroille korville, sillä fauni ei tehnyt elettäkään päästääkseen irti naisesta.

Lily alkoi väsyä. Tajuissaan pysyminen tuntui entistä hankalammalta, naisen selvästi alkaessa vaipumaan tiedottomuuteen. Myös se rimpuilu alkoi pikku hiljaa laantua, siniverisen muuttuessa entistä veltommaksi. Lily kuuli kissapedon tuskaiset huudot, kykenemättä kuitenkaan keskittymään Noelin taisteluun sen pahemmin. Olettaa saattoi, että se peto oli juuri kohdannut loppunsa tavalla tai toisella. Kuulo kävi myös rekisteröimään hevosten äänet. Oliko apuun tullut ylimääräisiä? Siniverinen koitti katseellaan paikantaa Noelin, joka oli noussut ratsun selkään... ei kyllä Casmirin selkään, tuo oli jokin... Jokin. Ei Kenraalikaan ihan itseltään näyttänyt, jälleen mies oli utuisen harmaapurppuran udun ympäröimänä. Vai näkikö Lily omiaan? Ei hän osannut sanoa, mutta ennen kuin siniverinen ehätti mitään päätelmiä tai kysymyksiä päässään tehdä, kävi fauni yllättäen laskemaan prinsessan alas. Puoliumpinainen katse käännähti laiskasti sarvipäisen puoleen moisen johdosta, Lilyn totta kai yrittäen heti pyrkiä ylös ja kauemmas vihollisesta, turhaan jälleen kerran. Ei hänestä ollut enää kuin pieniin liikkeisiin ja hengittelyyn, naisen jäädessä maahan makaamaan. Lasittunut, puoliumpinainen katse kävi seuraamaan kahden miehen yhteenottoa, Lilyn tietämättä, miten olisi pitänyt reagoida Noeliin, joka selvästi omasi jotain.. Erikoisempia taitoja. Vai mitä jos kaikki tämä olisikin vain harhaa? Unta? Oliko hän jo kuollut, näki omiaan?

Noel sai sarvipäisen hätyyteltyä kauemmaksi, sorkkajalan ottaen vuorostaan osumaa kenraalin miekasta. Miekasta, jonka Noel kävi työntämään rintakehäänsä? Tämän täytyi olla harhaa, Lily ei suostunut uskomaan näkemäänsä, tuohan oli sula mahdottomuus! Rauhallisesti hengittelevä kalpea nainen laski katseensa alas Kenraalin vajotessa polvilleen hänen vierelleen. Prinsessan suu kävi aukeamaan pienesti muutamaan otteeseen aivan kuin tuo olisi yrittänyt puhua jotain, mutta äännähdystäkään ei kuulunut. Terve käsi kävi hitaasti, vaivalloisesti lipumaan maata myöten kenraalin puoleen, Lilyn käydessä sormenpäillä koskemaan Noelin kämmentä, katseen tuijottaessa kovin tyhjänä miehen puoleen.


// Jaa Jaakosta löytyy laaman ominaisuuksia? Perkeleen sylkijät. Pistän suukapulan suuhun, etpä sylje enää mitään. Ehkä parempi olla antamatta Jaakolle ESää ollenkaan, jos meno on toi. Aran ei halua saada niitä kattotiiliä niskaansa. SORKANJÄLKIÄ SEINILLÄ EI. Jaakolle sieniä, muille purjoa. Sounds fair //

[Crimson]

Noel, Atrevaux, Shyvana

Aika tuntui pysähtyvän hetkeksi. Noel puri hampaitaan yhteen ja irvisti silkasta kivusta, yrittäessään kasailla itseään kaiken äskeisen jäljiltä. Henkimaailma oli viimeinen paikka jonne kenraali halusi ikinä itsensä siirtää, ja vaikka Lily heikossa hapessa sen kaiken olikin näkemässä, ei paladiini oikeastaan välittänyt. Se tuntui oikealta ratkaisulta tähän hätään. Ainoalta keinolta saada tilanne etenemään näinkin pitkälle. Ehkä hän voisi nyt vielä yrittää pelastaa Lilyn, jonka puoleen katseensa siirtäessä rintaa alkoi särkeä. Prinsessa oli kalpea kuin kalkki, ja niin rauhallisena kuin tuo makasikin maassa, ei se saanut Noelin oloa yhtään paremmaksi.
Taas tulisen oranssiksi palaileva katse siirtyi katsomaan hiusten takaa epäröiden siniverisen kättä, Noelin haluamatta kuitenkaan katsoa itse Lilyyn.
”En anna sinun kuolla tänne”, kenraali totesi värisevällä äänellä, kuin tuo olisi ollut valmis jo itkemään, mutta pidätteli kyyneliä silti kaikesta huolimatta sisällään. Lily piti saada täältä pois. Lähimpään kylään. Takaisin kaupunkiin. Ihan minne tahansa, josta apua vain saisi hinnalla millä hyvänsä.

Siinä missä pölyn keskeltä Parebris lähti nostamaan itseään vaivalloisesti ylös maasta, siirsi Noel katseensa tuon sarvipään puoleen. Miehen käsi kaappasi Lilyn kämmenen kevyesti otteeseensa, kenraalin silittäessä peukalollaan punapään kämmenselkää muutamaan otteeseen rauhallisesti.
”Jaksa vielä hetki, älä luovuta”, Noel yritti rauhoitella, tietäen ettei voisi kauaa enää viivytellä vastustajansa kanssa. Kenraali oli valmis kuitenkin puolustamaan siniveristä viimeiseen asti, eikä aikonut luovuttaa, kerta omilla jaloillaan pystyi vielä seisomaan.
Tavallinen miekka vedettiin taas toiseen käteen, eliittikenraalin ottaessa muutaman kömpelönsekaisen askeleen hilparinsa kanssa ihmismiestä kohti, Noelin puolestaan noustessa Lilyn eteen seisomaan.
”Luovuta hänet, ja saat pitää henkesi”, Atrevaux kirjaimellisesti vaati mustatukkaiselta osapuolelta, joka vain hymähti terävästi vastaukseksi tuolle vastenmieliselle olennolle.
”Saat hänet vain kuolleen ruumiini ylitse”.
”Olkoon niin, miten ikinä haluatkaan tämän kaiken päättyvän”, vanha fauni ilmaisi pettymyksensä, lähtien luomaan seuraavaa tulipalloa vapaaseen käteensä, mikä tulisi polttamaan tuon parrakkaan juipin niille sijoilleen.

Juuri kun vaikutti siltä, että muutamalla askeleella lähemmäs pyrkivä sarvipää aikoi aloittaa rähinän alusta, jyrähti jossain korkealla taivaalla, salaman lyödessä samalla hetkellä lähes faunin koipikarvat polttaen vasten maata. Maata vasten purkautunut sähköpurkaus nostatti ilmaan pölyä, saaden molemmat miespuolisen osanottajat perääntymään askeleen verran toisistaan. Sekä Noel, että Atrevaux ihmettelivät mitä juuri oli tapahtunut, sillä salama kirkkaalta taivaalta ei ollut täysin normaali ilmiö, joka vieläpä varsin sopivasti kävi vastustajia erottamaan toisistaan.
Siinä vaiheessa kun Atrevaux erotti pölypilven keskeltä nousevan punaiseen kimonontapaiseen asusteeseen pukeutuneen kalpeaihoisen, laihan, lyhyenlännän naisen, päästi fauni jokseenkin katkerannäreisen naurahduksen suustaan ottaen kunnioittavan askeleen tästä näkymästä kauemmas. Tätä hän oli viimeiseksi enää odottanut paikalle saapuvan…

”Sinähän olet rumaa jälkeä saanut aikaan, Atrevaux”, paikalle yllätyksenä saapunut Taivaanmaalaaja ilmoitti ykskantaan kaikkien varmasti ymmärtämällä kielellä, huultaan hieman huolestuneesti mutristaen kun vilkaisi maassa makaavan nuoren naisen puoleen. Noel ei kyennyt kuin pysymään paikoillaan, valmiina yhä tuikkaamaan ensimmäistä joka lähemmäs astui.
”Minä teen vain työtäni”, sarvipäinen tokaisi yksitoikkoisesti vanhimmalle takaisin.
”Mutta et selvästikään näyttänyt miettiväsi tekojesi seurauksia pidemmälle”, Shyvana lähes keskeytti sanoillaan sarvipäisen, lähestyen eliittikenraalia tyynesti, ”Emmehän me haluaisi että tämä kaikki päättyy kurjasti, emmehän?”, laahukselliseen, punaiseen mekkoonsa sonnustautunut punapää hymisi, kasvoillaan viekas virne, kun sirompi tapaus lähti kääntämään suurikokoista faunia ympäri toiseen suuntaan siniverisestä ja tuon vartijasta. Atrevaux näytti juuri siltä, että olisi voinut vain työntää tämän punapäisen naisen pois tieltään ja jatkaa siitä mihin oli jäänyt, mutta hyvästä syystä ei sitä tehnyt. Kyseessä oli Mardukin naaras, yksi kolmesta vanhimmasta. Käärme jonka fauni oli tavannut myös hieman huonoissa merkeissä aikaisemmin, mutta jonka kanssa ei ollut valmis rikkomaan välejään. Mitä tuolle nyt sitten muka sanoisi vastaan?!

”En tainnut vielä kuulla vastaustasi”, Pandemona lähti utelemaan malttamattomana.
”Etkä tule kuulemaan”, fauni ärähti, vilkuillen jo sillä silmällä takaisin taakse, että Shyvana tajusi yrittää työntää köntystä eteenpäin varsin löyhästi illuusionsa surkeilla voimilla.
”Lähtisit, ennen kuin suutun oike---”, Taivaanmaalaaja ehti todeta, kun Atrevaux tönäisi röyhkeästi vanhimman irti itsestään ja pyrki nopeasti lähestymään taas siniveristä. Shyvana kuitenkin ehti väliin, pientä tuulahdusta hyödyntäen, ja ilmestyi tyhjästä taas osapuolten väliin. Siitä pienestä tuulahdus kuitenkin muodostui terävä pyörre, joka vetäisi faunin matkaansa ja heitti kovin raskaanoloisesti kauemmas. Atrevaux oli muutenkin väsynyt tästä kaikesta, joten sarvipää jäi käsiensä varaan maahan tuijottaen ärisemään kauemmas, keräilemään taas itseään.
”Minähän varoitin”, totisenterävä huomautus kurtistuneiden kulmien kera suotiin karvakoipiselle, joka hiustensa takaa nosti katseensa vanhimpaan lähes murhaavasti, ”Ja nyt ole niin hyvä ja lähde”.

Punapäisen huomautuksen myötä, fauni kävi kuitenkin muuttamaan taas muotoaan nuoreksi haltiaksi. Nuoren keho kesti enemmän kipua kuin vanha. Siinä oli enemmän sisua kuin faunissa itsessään, joka ei kamalasti nojatuolistaan enää mielellään noussut ja nautti kuumien kylpyjen suomasta helpotuksesta kaikkiin niihin särkyihin, joita ikä toi mukanaan. Lucavin keho oli kuin varta vasten luotu tilanteista pakenemiseen, vaikka verenhukkaa sekään ei liiemmin sitten kestänyt, josta eliittikenraali muistutti selkään lyöty haava, joka värjäsi kuninkaallisen viestinviejän valkean selkämyksen ja toisen hihan punaiseksi.
Koska Atrevaux ei halunnut ottaa vanhimman kanssa yhteen monestakin syystä, kapusi nulikka itseään ylös maasta Pandemonan polttavan katseen alla, samalla kutsuen itselleen ratsun samasta ulottuvuudesta kuin aikaisemman kissapedon oli vetänyt. Nelijalkainen, etäisesti Grimalkinia muistuttava sinisellä, liekehtivällä harjalla varustettu demoninkaltainen otus ilmestyi toteuttamaan kutsujansa toiveet, avittaen kevyen viestinviejän selkäänsä ja sen jälkeen saattaen pois paikalta…

Kun palavasilmäinen vanhin sai varmistettua Aranin eliittikenraalin poistuvan paikalta, kääntyi tuo puolestaan prinsessa Lilyn ja tummatukkaisen miehen puoleen. Kyllä Taivaanmaalaaja hoviin kuuluvat tunnisti, ja tiesikin, ulkonäön perusteella kaiken vahtailunsa jälkeen, mutta näin likelle pääsemiseen naaraalla harvoin oli mahdollisuus.
Nähtyään mitä tämä kummallinen, punatukkainen nainen oli saanut jo aikaiseksi, Noel ei tiennyt pitikö tuota nyt pitää uhkana vai jonkinlaisena pelastuksena.
”Haluaisin puhutella suojattianne, jos se suinkaan sopii, arvon kenraali”, Taivaanmaalaaja uteli rauhallisella äänensävyllä arpinaamaiselta, joka yhä miekallaan osoitti naarasta kohti epäröiden. Noel ei kuitenkaan kehdannut sanoa mitään, vaan loi kysyvän katsauksen maassa makaavan Lilyn puoleen, toivoen yhä että nuori nainen jaksaisi pitää puolensa verenhukasta huolimatta..


//Kaikki vaan sylkee. Jaakko tarvis semmosen laamamaisen otsatukan sit että se soveltuis paremmin laamojen kanssa samoihin piireihin. Jaakko ei kyllä tykkäis otsatukasta. Jaakko arestiin jos kiipeää tuolia tai pöytää ylemmäs <: KATSO OTA TÄSTÄ TAAS HIRVEE LÄJÄ KAIKKEE SEKASIN! Vielä sä kiroot kun ilmotit ettei pitkät tekstit haittaa nii//

[Aksutar]

Prinsessa kävi nostamaan kasvoilleen pienen, jokseenkin anteeksiantavaisen hymyn Noelin sanojen myötä, kenraalin vannottaessa, ettei aikonut antaa Lilyn kuolla aroille. Lily olisi nostanut kätensä sukiakseen kenraalin hiuksia pois kasvojen edestä, mutta voimia ei ollut enää edes siihen. Oli kylmä ja häntä väsytti. Lily alkoi pikkuhiljaa hyväksymään sen faktan, ettei tästä taitaisi enää nousta. Noel yritti parhaansa, mutta vastustaja oli yhä elossa, eikä aikonut minnekään mennä, näemmä. Aikaakaan ei ollut enää paljon.
Hän ei kuitenkaan uskaltanut sulkea silmiään. Lily koitti parhaansa mukaan pysyä hereillä ja seurata tilannetta, vaikkei hänestä ollut tässä tilassa käsittelemään tapahtumia kovinkaan kattavasti, jos ollenkaan.
Kenraali kävi nousemaan, kohtaamaan vihollisen uudestaan, mutta kaksikko ei koskaan ehättänyt toistensa kimppuun kun yhtäkkiä täysin tyhjästä salama kävi lyömään maahan, aivan kaksikon viereen. Prinsessan katse kävi avartumaan pienesti, siniverisen koittaessa seurata tapahtumia nyt, kun mukaan kävi todellakin liittymään uusi osapuoli. Lily ei tunnistanut tuota naista, mutta toisaalta taas hän ei kyllä olisi tunnistanut omaa veljeäänkään jos tuo nyt olisi paikalle pöllähtänyt. Kuka ikinä tuo punapäinen olikaan, halusi hän selvästi lopettaa taistelun, jokseenkin asettuen sarvipäistä vastaan. Aluksi tuo nainen yritti saada pukinkoiven poistumaan paikalta, mutta kun sarvipäinen ei suostunut näteistä kehotuksista huolimatta poistumaan, kävi punapää lennättämään kolossin kauemmaksi. Jonkin asteen maagi oli siis kyseessä? Kai, ehkä, Ei hän tiennyt kuvitteliko hän vain kaiken.

Loppu viimein sarvipäinen pakeni paikalta. Ainakaan tuota ei enää näkynyt missään, mitä Lily nyt sumealla katseellaan näki. Siniverinen koitti kohdistaa katsettaan tähän naiseen, erottaakseen edes kasvot utuisesta hahmosta, mutta ei siinä onnistunut.
Nainen pyysi lupaa puhutella kenraalin suojattia. Ilmeisesti puhe oli hänestä, Lily ainakin oletti. Ehkä.
"Äiti..." Lily kävi yllättäen henkäisemään lähes kuiskaten, kovin väsyneenä "en... löytänyt viim...eistä..." Oli kai sanomattakin selvää prinsessan jo hourivan itsekseen. Oliko yllätys, että siniverinen kävi kutsumaan punapäätä äidikseen? Lily ei koskaan ollut tavannut äitiään, tuon kuollessa synnytykseen. Mutta kuulemma punaiset - tai no, tarkemmin sanottuna punertavat... - hiukset hänellä oli kuulemma ollut...


// NYT LOPPU SE SYLJESKELY HYI. Jaakko otsatukalla kuulostaa... ei. Lllamaface! Jaakko arestiin kyllä, ei nousta pöydille! OTAN LÄJÄN KIITOS LISÄÄ SAISINKO. Ei ne yhäkään haittaa koska Crimin tekstejä lukee aina mielellään <: //

[Crimson]

Siinä missä Pandemona, laski myös Noel katseensa Lilyn puoleen. Miekka tipahti kirjaimellisesti miehen kädestä maahan, paladiinin vajotessa takaisin alas prinsessan vierelle, nostaen punatukkaista nuorta paremmin syliinsä. Pahin vastustaja oli poistunut paikalta nokkiinsa ottaneena, eikä tämä nainen – kuka sitten lienikään – osoittanut uhkaavansa siniveristä ja kenraalia. Ainakaan sen perusteella, miten oli sarvipäisen ajanut juuri tiehensä turhankin kevyen oloisesti. Ehkä noilla oli historiaa ja tietämystä toisistaan, muuta Noel ei jaksanut jäädä arvailemaan mielensä ollessa musertunut Lilyn takia.
Shyvana hymisi rauhallisesti, seisoen kuitenkin yhä niillä sijoillaan koska ei varsinaisesti ollut lupaa saanut lähestyä. Eihän vanhin mistään luvista oikeastaan edes välittänyt, ja olisi voinut tehdä mitä tahansa tässä tilanteessa, mutta Taivaanmaalaaja ei halunnut vaikuttaa täysin umpikieroon kääntyneeltä tällä ensitapaamisella. Ei, vanha naaraskäärme kyllä tiedosti pelissä olevan varsin kallisarvoisen potin, eikä tuo todellakaan halunnut heittää tällaista mahdollisuutta täysin ryteikön pohjalle. Hovin jäsenet olivat arvokkaita.. pelinappuloita. Kuin kuningatar shakissa.

Noel kykeni puristamaan kevyesti otteeseensa poimittua Lilyn kättä ja puremaan hammasta yhteen. Huolestuneensurullinen katse oltiin kohdistettu kalpean prinsessan kasvoille, kenraalin tuntiessa taas sen menetyksen tuskan, joka magneetin lailla tuntui hänen ympärillään kiertävän. Lilyn kuiskaukset saivat Noelin hymisemään rauhoittelevasti, painamaan siniveristä kevyesti itseään vasten. Olo oli niin turha, kun ei kyennytkään pelastamaan toista harmaalta kuolemalta. Kykeni vain näkemään tämän saman uudestaan ja uudestaan. Sen miten kaikkien tärkeiden piti ennenaikaisesti poistua luota väkisin…
”No, no kultaseni, ei ole mitään hätää”, Pandemona toppuutteli yllättäen, liekehtivänpunaisia hiuksiaan pyyhkäisten toisen korvansa taakse, ”Vielä sinulla on aikaa löytää etsimäsi”, virnuileva naishahmo hymisi rauhoitellen, siirtyen Noelin epäilevänuhkaavasta katseesta huolimatta siniverisen toiselle puolelle, ”Ei se vielä tähän lopu”.

Vaistomaisesti kenraali veti Lilyä itseään lähemmäs, sillä ei tietenkään halunnut luottaa tähän naiseen, joka paikalle ykskaks oli sattunut.
”Mitä tarkoitat, kuka edes olet..”, katkeruus äänessään paladiini kysyi uudelta tulokkaalta yhä varoen.
”Sillä kuka olen, ei ole nyt väliä”, naaraskäärme hymähti, ojentaen toista kättään Lilyn puoleen, ”Mutta sillä mitä voin tehdä, saattaisi kiinnostaa sinuakin”, Taivaanmaalaaja jatkoi, suoden itseään nuoremmalle punapäälle kevyitä silityksiä päänsyrjälle. Parantajan kosketus myös rauhoitti Lilyä, vieden kivun ja tuskan tiehensä. Punaisenrauhalliset silmät siirtyivät silmäämään Scarlingtonin prinsessaa, joka kirjaimellisesti näytti viimeisiään vetävän.
”Voit saada vielä aikaa saavuttaa tahtomasi. Tehdä jotain suurta..”, Pandemona hymisi Lilyn hiusrajaa silitellen, siirrellen hiuksia pois nuoremman punapään kasvoilta. Jokseenkin julma katse kohdistui punaisten kulmien alta kenraalin puoleen, virneenkin noustessa naaraskäärmeen kasvoille.
”Tietyillä ehdoilla”, punatukkainen kuiskasi surkeana olevalle kenraalille.


//JAAKKO EI LOPETA SYLJESKELYÄ. SYLKYKUPPI TÄNNE NYT. Llllllamafaaaace, nyt tahdon katsoa keisarin uudet kuviot. ET SAA LISÄÄ, SENKIN AHNE KAKKA! No mutta äläs nyt, oon tällänen alisuoriutuja, vielä se heijastuu näihin vastauksiinkin <: Dari ei tykkää. Dari tulee piiskaamaan. EIKUN//

[Aksutar]

Siniverinen kävi ynähtämään pienesti kenraalin käydessä nostamaan naisen syliinsä. Noelin otteeseen eksynyt kämmen koitti vasta kenraalin puristukseen, mutta viimeisetkin voimat kropasta olivat kadonneet. Häntä vain väsytti, olisi ihanaa nyt sulkea vain silmät ja torkahtaa hetkeksi. Tässä, Noelin sylissä. Herätä ja tuntea olonsa paremmaksi sitten myöhemmin. Tuntui turvalliselta, vaikka tuo punahiuksinen muukalainen oli yhä paikalla. Lilyn katse pysyikin tuntemattomassa naisessa, vaikka siniverinen kävi kääntämään päätään vasten Noelia.
Punapää jatkoi puhumista, käyden kertomaan, ettei tämä ollut vielä tässä. Väsynyt katse kävi muuttumaan hieman kysyvämmäksi Lilyn ymmärtämättä kunnolla mistä toinen puhui, eikä näyttänyt Noelkaan ihan heti hoksaavan.

Muukalaisen kosketus sai Lilyn henkäisemään väreillen, pienen hymyn noustessa hetkellisesti siniverisen kasvoille. Naisen silitykset tuntuivat mukavilta, aivan kuin pelkällä kosketuksellaan nainen olisi vienyt pois kaiken tuskan ja kivun. Tuntui hyvältä. Moisen hyvänolonaallon johdosta siniverisen silmät kävivät painautumaan lähes umpeen, Lilyn kuiskaillessa itsekseen jotain täysin satunnaista, asiaan liittymätöntä. Tähänhän voisi nukahtaa, unohtaa kaiken ympärillä tapahtuvan. Mutta Lily ei uskaltanut sulkea silmiään vieläkään, vaikka ajatus tuntuikin entistä houkuttelevammalta.
"Anteeksi... että sotkin... paperisi..." Lily kävi jälleen mumisemaan itsekseen kohdistaen lähes kiinni olevan katseensa Noelin puoleen. Ehkä olisi pitänyt kuunnella paremmin mitä punapäinen muukalainen puhui, vaikka kuuntelemiseen keskittyminen tuntui nyt kovin mahdottomalta tehtävältä.


// Jaakko saatana kohta sulta lähtee sarvet. Disney leffa ilta käyntiin vaan (D TAHDON LISÄÄ. MOAR GIMME MOAR. Dari tulee piiskaamaan kyllä (D LIKE IT OR NOT . eiku //

[Crimson]

Kenraali kuunteli taas hammastaan purren Lilyn sanoja. Kyynel meinasi väkisin vierähtää silmäkulmasta, tuskan purressa rintapieliä lujemmin kuin koskaan. Noelin olisi tehnyt mieli hyssytellä, antaa Lilyn vain nukahtaa lämpimään syliinsä – mutta Lily ei saanut nukahtaa.
”Saat ihan mitä vain”, Noel lähes parahti, ”Mitä vain haluat, jos hän jää henkiin”, kenraali kirjaimellisesti anoi. Ei arpinaamainen välittänyt mitä joutuisi maksamaan, jos tällä naisella todella oli kyky pelastaa siniverinen hänen sylissään. Eihän tuo mitään ollut vielä todistanut tosin. Antanut pelkkiä epäsuoria vihjailuja siitä mihin ehkä kykeni.
”Ihan mitä vainko?”, Taivaanmaalaajan käheä ääni ihmetteli, toisen naisen kulmista kohotessa hetkeksi kysyvästi tämän miehen puoleen. Lopulta Pandemona naurahti harvinaisen kuivahkosti, samalla huvittuneesti, ”En minä sinulta mitään halua”.

Ei kenraalilla ollut mitään tarjottavaa suuruudenhaluiselle liskolle. Eikä Shyvana varsinaisesti mitään tarvinnut, saati sitten halunnut. Tästä syystä kai naaraskäärmettä olikin vaikeaa puhua puolelleen missään tapauksessa…
Ainoa syy miksi Parantaja paikalle oli saapunutkin, oli Lily. Hälläväliä muista, Shyvanaa oli alun alkaen kiinnostanut vain tietynlainen asetelma itsensä, sekä Lilyn suhteen. Vaikka kovin huolimaton oli ollutkin ratsastaessaan sillä tavalla, eikä osannut itseään yhtä kissapetoa vastaan puolustaa, ei tällä prinsessalla silti ollut osaa heittää henkeään ihan vielä hukkaan tämän vanhimman mielestä.
”Haluaisin jotain sinulta, kultaseni”, naaraskäärme jatkoi, kääntyen taas kenraalin sijaan Lilyn puoleen, ”Josta haluaisin keskustella kahden kesken, heti kun se vain sinulle sopii”, Taivaanmaalaaja lateli, Lilylle taas huomiotaan ja kevyitä silityksiä suoden, ”Suostutko siihen?”, naaraskäärme hymisi ovelana. Noelin säälivät katse laski takaisin nuoreen prinsessaan, kenraalin toivoessa että tämä muukalainen vain tekisi voitavansa, kerta antoi ymmärtää että kykeni henkiä pelastamaan. Toisaalta, kenraali kykeni toivomaan myös siniverisen olevan sen verran vielä tajuissaan, että vastaisi jotain tälle naiselle. Arpinaamaisella kun ei tuntunut olevan osaa eikä arpaa tilanteessa, vaikka niin lähellä kykeni olemaan ja tilannetta seuraamaan. Valmiina luopumaan omasta hengestään jos sitä käytiin vaatimaan. Liian kauan hän oli muutenkin täällä jo ollut, eikä paladiinikouluttajalla varsinaisesti mitään menetettävääkään ollut.
”…Ole kiltti ja vastaa kyllä”, Noel kuiskasi katkerana ääneen, niin hiljaa että hyvä jos kukaan muu sitä kykeni kuulemaan.


//Mieti jos Jaakko metästettäis ja sit siltä olettais sarvet, ja niistä sarvista tehtäis semmotteet hienot taulut niinku tavallisesti hirvieläimien sarvista tehään, ja sit siinä alla ois kyltti jossa lukis ”Jaakko” (D JA KYLLÄ. Yksi on kyllä mälsää. Tuut mun kans kattoon <: HERE TAKE THIS LITTLE SHIT AND BE HAPPY, just kun ehit skypestä karata. Senkin Aksu >: Darin piiskailuja en pistäisi pahakseni yhtään. Voisin myös vähän piiskata takasin. Nätisti. Oikein sievästi. IMEAN//

[Aksutar]

Muukalaisen käydessä jälleen puhuttelemaan suoremmin siniveristä, kääntyi nuoremman naisen katse toiseen. Lily tosissaan yritti kuunnella mitä toisella oli sanottavanaan, vaikka kuuntelemiseen keskittyminen oli niin kovin hankalaa. Sentään enää ei sattunut, kipu ei käynyt muistuttamaan olemassaolostaan lainkaan, ei ainakaan silloin kun tuo nainen koski häntä. Lienikö syynä kuoleman rajamailla heiluminen tai sitten tämä nainen osasi muutakin maagista, kuin vain heitellä sarvipäisiä jättejä ympäriinsä.
Nainen kertoi haluavansa jotain Lilyltä, sen pahemmin täsmentämättä mitä mielessään oli. Kertoi vain, että moisesta tultaisiin keskustelemaan paremmin kahden kesken. Väsynyt katse vilkaisi nopeasti - tai no, niin nopeasti mitä Lily nyt katsettaan jaksoi kääntää - Kenraaliin päin naisen puhuessa, Lilyn tietämättä olisiko punapäähän nyt pitänyt luottaa. Toisaalta hänestä ei juuri nyt ollut miettimään moisia sen syvällisemmin, mutta pintapuolisesti jokin varoitti pääkopassa toisen sopimukseen suostumisesta. Eihän mitään pitänyt allekirjoittaa ennen kuin sopimuksen oli lukenut! Mutta... Lilyllä ei ollut aikaa lukea sopimuksesta edes otsikkoa juuri nyt...

Lily oli hiljaa. Hetken näytti siltä ettei siniverinen kävisi vastaamaan mitään naisen ehdotuksiin, kunnes kuoleva kävi aluksi nyökkäämään pienesti. Heti perään suurempi nyökkäys siniverisen avaten suutaan vastatakseen vielä ääneen myöntävästi, mutta puheen sijasta nainen kävi yskimään verta, kuulostaen siltä että olisi tukehtumassa mokomaan vuotavaan nesteeseen yskäisyjen ja nielausten lomasta. Muutaman kerran Lily hymähti myöntävästi yskimisen rauhoittuessa, mutta sanaakaan siniverinen ei saanut enää sanottua. Toivo siis saattoi, että punapäinen muukalainen ottaisi nämä myöntymisenmerkit hyväksyntänä sopimukselle.


// :-----DDD Dariuksella ois Jaakonsarvet seinällä kyl aika äkkiä. Mut sen sijaan et siinä kyltissä lukis "Jaakko" niin siinä lukis "Megahomo". TULEN KATSOMAAN SUN KANSSASI JOOOO. OLEN ILOINEN KIITOS mut yhyy mul oli tylsää ja väsytti ja selkään sattu oli pakko karata nukkumaan >: Siellä toisianne piiskaatte ja pan-- NYT.
Onkohan meidän viskikurppa pelit nyt vaarantunu. EI ENÄÄ VISKIKURPPIA KOHTA D: EI KAIKKI ON KIELLETTYÄ //

[Crimson]

Kenraali katseli huolestuneena Lilyä sylissään. Silloinkin kun prinsessa käänsi katsettaan hänen puoleensa, saaden raastavan kivun lyömään vasten kokeneen sotilaan kasvoja. Lily ei ollut Noelin tytär, mutta tätä kipua saattoi verrata sellaiseksi, kuin oman lapsensa olisi menettämässä omille käsivarsilleen. Jos muukalainen ei kohta olisi tekemässä temppujaan, tai jos Lily päättäisikin sanoa tuolle ei - mitä Noel sisällään hieman pelkäsikin - ottaisi arpinaamainen kenraali ratsunsa taas alleen ja karauttaisi sillä todellakin ensimmäiseen kylään hoidatuttamaan siniverisen haavoja nopeammin kuin tuuli. Noel oli valmis jopa kääntymään taas henkimaailmaan ja käyttämään yliluonnollisia ratsujaan jos tarve sitä oikeasti vaati. Uhraamaan pahimmillaan itsensä Lilyn vuoksi.
Naaraskäärme sen sijaan vain virnuili sijoillaan kaikessa siinä hiljaisuudessa, prinsessan punertavia hiuksia sukien. Vain odottaen että saisi haluamansa vastauksen tältä naiselta, tai muussa tapauksessa Parantaja olisi vain ottanut ja poistunut paikalta sen suuremmitta syittä ja suruitta. Joku muu kai olisi sanonut sitä välinpitämättömyydeksi - mutta sellainenhan Shyvana sisimmissään oli. Ei häntä kiinnostanut toisten sodankäynti ja henkien pelastaminen, ellei siitä voinut itsekin jotain hyötyä! Kyllähän jokainen ammatillinen maksun palveluksistaan vaati! Taivaanmaalaajan tapa vain periä näitä maksuja oli usein... no, epäreilu, mieliä musertava ja kiero. Prinsessan heikot nyökkäykset saivat kuitenkin naishahmoon hieman eloa, Shyvanan alkaessa hymistä äidillisen rauhallisesti myöntyvän vastauksen myötä.
"Sitähän minäkin", Pandemona kuiskasi hymyillen lempeästi, vaikka sen hymyn taakse piiloutuikin ties kuinka häijy virne ajatusmaailmoineen.

"Jos hän kuolee---".
"KUKAAN ei kuole tässä ja nyt, ei minun silmieni alla", moniääninen naisääni aloitti, mutta tyyntyi heti ensimmäisen sanan jälkeen takaisin normaalille tasolle. Noel kirjaimellisesti säikähti muukalaisen yllättävää tiuskaisua ja hänen keskeyttämistään, mikä näkyi kenraalin kasvoilla yllättyneenä, hämmentyneenä ilmeenä. Ehkä olikin vain parempi olla hiljaa.. mutta varsinaisesti luottaa paladiini ei aikonut. Noel ei halunnut minkään menevän enää vikaan. Kenenkään oman enää kuolevan.

Taivaanmaalaajan sironluiseva käsi siirtyi prinsessan hiuksien sukimisen sijaan siirtämään tuon punaisia kutreja syrjää naisen kaulaa peittämästä. Olihan siinä panssari vielä tiellä, mutta yksi metallinkappale ei vanhimman voimia pidätellyt.
Häilyvän oranssia ja valkeaa valoa hohtava käsi laski prinsessan veriselle kaulalle, harmaan auran värjätessä samalla kuivanpölyisen maan kolmikon jalkojen alta. Vanhimman voima sai Noelin kehon värisemään väkisin, kirotun kirjaimellisesti tuntiessa itsensä luhistuvan kasaan parantavan voiman ympäröimänä. Ihan kuin joku olisi väkisin koittanut painaa kenraalia vasten maata, eikä Noel yksinkertaisesti pystynyt pistämään vastaan. Mutta koska Noel ei halunnut missään nimessä laskea Lilyä sylistään – minkä Parantajakin pisti merkille virnuillen – käytti kenraali viimeisiä voimiaan polvillaan pysymiseen, itsensä ja prinsessan tukemiseen.
Pandemonan rauhallinen hyminä kuitenkin jatkui, valon lähtiessä pakkaamaan ulos valunutta, vielä tuoretta verta takaisin Lilyn kehoon. Sen jälkeen korjaten kaikki ne sisäiset vauriot joita purema oli saanut aikaiseksi, edeten hiljalleen aina pinnalle saakka, Shyvanan jättämättä minkäänlaisia jälkiä puremakohtaan jäljelle ihoon kiinni kuivuneen veren lisäksi. Sama toistettiin siniverisen käsivarrelle, kipujen, ruhjeiden ja jälkien vaihtuessa kihelmöintinä ja nipistyksinä rentouttavaksi tunteeksi, eikä Lilyllä ollut enää hengenhätää kärsittävänä.

Hohteen kadotessa ympäriltä, saattoi arpinaamainen kenraalikin viimein hengittää vapaasti, miehen nytkähtäen pienesti eteenpäin vapauttavasta tunteesta. Noel olisi voinut oksentaa kokemansa takia, muttei suinkaan kuitenkaan halunnut alkaa yrjöilemään tässä yhteydessä.
Punaisen puvun leveällä hihalla pyyhkäistiin siniverisen suupieltä koristava verivana, Shyvanan noustessa sitten ylös kaksikon vierelle seisomaan myhäillen.
”Lily?”, arpinaamainen lähti varoen tiedustelemaan siniveriseltä, jota nosti paremmin pystyyn omaa polveaan vasten, jotta tuon olisi helpompi hengittää.
”Verenhukka on yhä merkittävä, mutta hän voimistuu levon myötä”, käsiään puuskaan nostava kuivankäheällä äänellään Pandemona tuhahti vierestä kenraalille, joka kävi päätänsä parantajan sanojen myötä nostamaan hetkeksi liekehtivätukkaiseen. Katse laski kuitenkin takaisin tutkailemaan siniverisen kasvoja, huolen paistaessa yhä selvänä paladiinin kasvoilta..


//Pffft, Dari lähtee Jaakkometälle. Kovasti saa hyppiä perässä, jos Jaakko ennättää lähteä hyppimään kalliota ylös <: TULETULE JOOOOOO. Mä jostain syystä vähän arvelinkin näin olevan, PELIKAVERI KATOSI JOTEN CRIMIKIN MENI PETIIN LÖHÖÄMÄÄN. Darin kans--- NYT. Siellä piiska heilui. VISKI NNNOOOOOO! Viskikurpan taru jatkuu silti, vaikka kuinka yrittäisivät sitä meiltä kieltää!//

[Aksutar]

Jahka oli jonkinlaisen myöntävän vastauksen antanut, ei Lily enää jaksanut keskittyä mihinkään. Kaikista yrityksistä huolimatta ne silmät kävivät jo painumaan kiinni, siniverisen hengitellessä yhä harvemmin ja harvemmin. Kai se oli tässä sitten. Tai niin hän kävi asian hyväksymään.
Liian varhain Lily kuitenkin hyväksyi kohtalon, kun yllättäen olo kävi parantumaan. Ei merkittävästi, ei edes niin paljon, että Lily olisi silmänsä jaksanut avata, mutta... Jotain tuo nainen teki. Hän paransi haavat, aivan kuin Ophelia, tosin tämän punapään parantaminen tuntui erilaiselta, mitä Lily nyt pystyi hahmottamaan ja tuntemaan. Parantamisen myötä kävi siniverinen henkäisemään kertaan jos toiseenkin terävämmin, muukalaisen hoitaessa ensin kuntoon kaulan puremat ja sitten käsivarren haavat. Vaikka olo tuntui jo paremmalta, häilyi siniverinen silti tajuttomuuden rajamailla. Kaikki se uupumus ja shokki oli vienyt veronsa, eikä energiaa tuosta vain palautettu, vaikka parantaja selvästi kykeni saamaan voimillaan siniverisen sydämenlyönnit palaamaan normaaliin, terveeseen tahtiin.

Noelin kutsuessa prinsessaa nimeltä, ei Lily käynyt heti reagoimaan. Hetken nuorempi näytti siltä kuin olisi lopettanut hengittämisen kokonaan, kunnes Noelin otteessa ollut käsi kävi viimein vastaamaan kenraalin puristukseen, naisen puristaessa kenraalin kättä pienesti. Yhä kalpeahko nainen raotti silmiään nyt uudestaan, lasittuneen katseen väistyessä elollisen tieltä. Lily oli uupunut, mutta elossa. Punapäinen muukalainen oli toden totta käynyt pelastamaan siniverisen hengen ja jokin kertoi jo valmiiksi, ettei velka tästä tulisi olemaan ihan pieni...
"Kuka..." Siniverinen aloitti katseen kääntyessä Noelista tähän muukalaiseen, prinsessan jaksaessa jopa kääntää päätään paremmin seisomaan nousseen naisen puoleen "...Olet...?"


// Dari metsästää mielellään jaakkoja ja tekee niistä huonekoristeita. Turpaan semmosia. ALAS SIELTÄ KALLIOLTA! TULENNNNN just like Dari did what. AJOISSA NUKKUMAAN MENIT. "Ajoissa". (----DDD Nyt nyt nyt. Viskikurppa on ikuinen. Viskikurppaa ei voi kieltää //

[Crimson]

Sano jotain... ole niin kiltti...

Noel toisteli sanoja mielessään uudemman ja uudemman kerran, Lilyn pian puristaessa kenraalin kättä kevyesti otteessaan. Jokseenkin huojentunut huokaisu karkasi miehen huulilta, isällisen hymyn korjatessa turhan huolen ja murheet arpisilta kasvoilta tiehensä. Lily oli elossa. Ja siitä Noel kykeni olemaan kiitollinen tälle oudolle naiselle, joka ei tuntunut olevan siniverisen hengen pelastamisesta moksiskaan. Tuskinpa tämä aivan arkipäiväistä muukalaiselle oli, pelastaa siniveristen henkiä, mutta silti tuo oli niin tyyni, rauhallinen, samalla epäilyttävä kenraalin mielestä, että se pisti kylmät väreet hyppimään pitkin niskaa.

Taivaanmaalaaja hymisi itsekseen, hyminän vaihtuessa pieneksi, heleänkirkkaaksi nauruksi Lilyn tiedustellessa henkensä pelastajan nimeä.
”Kukako olen? Vähänpä teille nuorille kerrotaan ja opetetaan”, liekehtivätukkainen nainen hymähti huvittuneena, hieman vähätellen, ”Mutta pitäisikö siitä syyttää sitten osittain itseäni, kun laiskottelen pilvien päällä teitä vahtaamassa sen sijaan, että edes yrittäisin kehenkään kontakteja luoda?”, naaraskäärme tuumaili mietteliäänä. Ehkä se ettei kukaan naarasta koskaan tavallisesti nähnyt olikin hänen itsensä syytä, mutta toisaalta taas, mitäs olivat kaksijalkaiset kuolevaisen niin tylsiä, etteivät houkutelleet Yliparantajaa lähestymään itseään!
Pandemona niiasi kohteliaasti, kuten naisilla oli tapana tehdä ennen esittäytymistään, luoden ystävällisen katsauksen heikkovointisen prinsessan puoleen.
”Shyvana on nimeni, Yliparantaja, Taivaanmaalaaja, Pandemona, miksi lie teillä on sitten tapana kutsuakaan”, Taivaanmaalaaja antoi kuulua.
Kenraali ei kyennyt kuin nostamaan kulmiansa. Ensin kummallinen maagi petojensa kanssa, ja nyt hänellä oli kunnia saada tavata vielä yksi vanhimmistakin. Kyllä Noel oli noista kuullut, vanhoista lohikäärmeistä, muttei koskaan nähnyt saati sitten ajatellut uskovansa näihin taruihin. Ilmeisesti ne tarinat ja tarut olivatkin totta, tai sitten tämä muukalainen laski harvinaisen huonon vitsin ilmoille. Jostain syystä paladiinista kuitenkin tuntui siltä, ettei nainen valehdellut…
”Tunnette ehkä minut paremmin yhtenä vanhimpana”, naaraskäärme lisäsi vielä kuivahkoon tapaansa mussuttaen.

”Ymmärrettävistä syistä ratsunne taisivat mennä menojaan”, Shyvana mutristi huuliaan mukamas pahoittelevasti, ”Joten voisin tarjota teille vielä yhden palveluksen, saattaa teidät sinne minne olittekin menossa, ilman vastapalveluksia”.


//Taljoja ja kynnysmattoja. JAAKKO EI KOSKAAN TULE ALAS KATOLTA! Pässi Jaakko on pässi <: Dari nyt, nyt rauhottuu, tai muuten tulen ja sidon petiin kiinni <: Aina ajoissa nukkumassa, Crimin nukkumaan ajat on vähän semmotteet (-----D VISKIKURPPA ELÄÄ IKUISESTI//

[Aksutar]

Lilyn katse muuttui hetkellisesti kysyväksi naisen käydessä voivottelemaan, kuinka heille nuorille kerrottiin ja opetettiin kovin vähän. Olisiko hänen muka pitänyt tuntea tämä nainen? Hän ei ollut koskaan nähnytkään minkäänlaista kuvaa tästä naisesta, eikä parantajan taidot nyt niiiiiin uniikkeja olleet tässä valtakunnassa? Shyvanaksi nainen kuitenkin itsensä ensimmäisenä esitteli, käyden vielä latelemaan muita kutsumanimiä, joilla saattoi liikkua. Yliparantaja sai Lilyn kurtistamaan kulmiaan pienesti, jossain hän moisen nimen oli kuullut, mutta yksikään noista titteleistä ei sanonut siniveriselle mitään. Oliko se sitten sääli vai häpeä?
Yksi vanhimmista..? Lohikäärme? Lily ei yhtäkään vanhimmista ollut koskaan nähnyt, vaikka olikin kuullut näistä mainittavan. Kovin etäisiä olentoja, joten noiden olemassaolon kyseenalaisti aina itse kukin. Kenraali Fritz taisi olla ainoa joka noista legendoista eniten oli vaahdonnut aina, kerta sattui olemaan lohikäärmeiden kaataja. Ja no, olihan Lilyn parhaalla ystävällä, Ophelialla kokemusta yhdestä vanhimmasta... Oraakkeliksi se taisi itseään kutsua...
".... Kiitos... Shyvana" Lily kävi kuitenkin kiittämään, tietäen ettei tuo kiitos varmasti tullut riittämään vastapalveluksena.

Lily vilkaisi ympärilleen, naisen mainitessa ratsut. Ne tosiaan olivat kadonneet jo jonnekin, eikä mokomia näkynyt lähimaillakaan. Johtuiko sitten tästä naisesta vai siitä kissapedosta, joka Jimin liikkeelle oli pelotellut aikaisemmin. Hyvin todennäköistä kuitenkin oli, että prinsessan ratsu oli matkalla kotiin, koska ei muuallekaan osannut juosta turvaan...
".... Noel?" Lily kävi kääntämään katseensa kenraaliin naisen tarjouksen myötä, siniverisen tietämättä olisiko moiseen pitänyt suostua vai ei. Eiköhän tänään oltu jo todistettu, ettei Lilyn päätökset aina olleet kovin... fiksuja. Samalla Lily koitti kammeta itseään istumaan paremmin, vaikka olo oli yhä kovin heikko ja voimaton. Tukea otettiin kuitenkin yhä kenraalista, Lilyn uskaltautumatta edes harkita kenraalin vierestä poistumista.


// Todellakin (D Jaakko perkele. Aranilla menee ikä ja terveys kanssasi. Darilla on huonoja kokemuksia bondagesta. Terveisin Deli mee nyt hiiteen virnuilemasta. (D AJOISSA NUKKUMAAN JOO! VISKIKURPPA FOREVAH //

[Crimson]

Kiitokseen kuullessaan naaraskäärme ei kyennyt kuin pyöräyttämään silmiään päässään ja hymähtämään tympääntyneenä. No, olihan se aina yhtä mukavaa kuulla palveluksistaan kiitos, mutta tässä tapauksessa se pelkkä kiitos ei korvannut ihan kaikkea. Ei, Taivaanmaalaajalla oli mielessään paljon muutakin, ja tämä siniverisen suoma kiitos hänelle oli pelkkää alkusoittoa kaikkien niitten tulevaisuudensuunnitelmien edellä. Mutta eihän näiden sitä tarvinnut tietää. Tai muistakaan Shyvanan motiiveista.
Kun henkien pelastamisesta koko ajatusketju sitten siirtyi siihen, että koko seurueen ratsut olivat ottaneet häipyäkseen vanhimman saapumisen myötä viimeistään reilun turvallisen välimatkan päähän tapahtumapaikasta, kääntyi Lily viimeisen suojelijansa puoleen. Noel oli yhäkin täysin äimänkäkenä tästä kaikesta, ollen kykenemätön vastaamaan kenellekään mitään juuri sillä hetkellä. Olo oli jotenkin heikko, yhteenoton kuin yhdeksi vanhimmaksi esittäytyneen naaraan kirotun kehoa runnelleen voiman takia, mistä itse Shyvana ei näyttänyt olevan kuin tyytyväinen. Kenraali olisi halunnut vain nousta sijoiltaan ylös ja perääntyä tästä naisesta, mutta Lilyn takia ei sitä voinut tehdä. Sen sijaan Noel poti pahaa oloaan hiljaa sisällään, avitellen prinsessaa nousemaan paremmin pystyyn miettiessään, mitä nyt oikeastaan Shyvanalle vastaisi.

”Olimme matkalla Nahoriin, luostariin sen lähellä”, kenraali kävi toteamaan viimein, palavanoranssin katseensa noustessa Lilystä viimein vanhimman puoleen, ”Se on vielä kauk---”.
”Oli se sitten vaikka mantereen toisella laidalla, niin ei se ole liian kaukana minulle”, naaraskäärme kävi taas keskeyttämään kenraalin, virnuillen takaisin turhautuneena tuhahtavalle Noelille. Olisi pitänyt arvata ettei lohikäärme antaisi arpinaamaisen puhua loppuun.
”Joten, otatteko tarjoukseni vastaan? Vai haluatteko välttämättä talsia loppumatkan omin jalkoinenne?”.
”Jos se vain Teille sopii..”, kenraali totesi rauhallisesti, nöyränä lohikäärmeiden äidin edessä, katse maassa.
”Ah, mutta ei Teidän tarvitse minua teititellä kenraali, vaikka onhan se tietenkin vaihtelua omille korvilleni. Enkä minä turhaan haluaisi apuani tarjota”, Taivaanmaalaaja naurahti, astuen pienesti lähemmäs yhä alapuolellaan olevaa kaksikkoa.

Tuuli aroilla tuntui yllättäen kirivän valtaviksi puuskiksi, heittäen Tuulenkantajan hiuksia sinne tänne ilmassa, samalla kun naaraskäärme sulki silmiään. Toinen naaraskäärmeen luisevista käsistä laski aluksi Noelin hartialle lepäämään, koko kolmikon haihtuessa sitten silminnähtävästi niiltä sijoiltaan pölyn tuivertamalta aukiolta ilmaan. Viima puhalsi lujaa halki arojen, aina sen luostarin lävitse, jonne saattueen oli määrä ollut matkata alun alkaen.
Koska Shyvana itse ei halunnut sen koommin näyttäytyä luostarin väelle, laski tuuli matkalaiset hieman kauemmas luostarin pihamaasta, siihen samaan asetelmaan, mistä oltiin lähdetykin. Lily istui yhä Noelin tukemana maassa, kenraali polvistuneena tuon vierellä, Shyvanan nostaessa kätensä miehen hartialta ylös.
”Etteköhän selviä tästä eteenpäin itse”, käheä-ääninen nainen tuumasi äidillisenlempeästi hymyillen, katsahtaen sitten vielä Lilyyn merkittävästi, ”Ja sinua minun on määrä tulla vielä tapaamaan myöhemmin, pidäthän sen mielessäsi, prinsessa Lily”.


//Aran ei oikeesti kuolekaan sairauteensa, se kuolee Jaakon pässinpäisyyden takia (D Dari shhhhh, Darilta ei kysytä. Deli tulee mielellään harrastamaan bondagea uudemmankin kerran. Maistuisiko Darille viski? <: Ja voi kettu mä vaan kikatan tolle kuvalle. Hades mietti äsken seläntakana että mitä ihmettä jo valmiiks…//

[Aksutar]

Noel kävi kertomaan minne saattue oli matkalla, todeten Nahorin olevan vielä kaukana. Tuota toteamustaan kenraali ei kuitenkaan loppuun ehtinyt, kun Shyvana kävi jo keskeyttämään miehen. Mikään kolkka valtakunnassa ei kuulemma ollut liian kaukana punapäälle, Lilyn arvellessa tuon kykenevän jonkinlaisiin siirtymisiin moisen toteamuksen johdosta. Olihan nainen ilmaantunut paikalle kuin tyhjästä, joten kaiketi tuo osasi matkustaa paikasta toiseen alta aikayksikön. Teitittely keskusteluun Lily ei ottanut osaa, hymähtäen kuitenkin pienesti naisen sanoille.
Tuuli aroilla kävi yltymään, Lilyn vilkaistessa nopeasti ympärilleen. Oliko jotain muuta tulossa vielä, vai? Ei, sen sijaan että kukaan olisi paikalle tuulen mukana pöllähtänyt, kävi Yliparantaja koskemaan kenraalia. Alta aikayksikön oli ympäristö vaihtunut, yhteenottopaikka jäänyt taakse ja kolmikko ilmestyi hieman kauemmaksi luostarista, joka kuitenkin oli nyt kävelymatkan päässä. Ilmeisesti yliparantaja ei luostarin lähettyville halunnut, tai sitten tuo ei kyennyt sinne tulemaan, sitä Lily ei tiennyt, mutta tämäkin oli jo suuri apu lohikäärmeeltä.

Ympäristöä rauhallisesti tarkkaillut katse kävi kohoamaan Shyvanan puoleen, tuon käydessä toteamaan naisten välisestä tapaamisesta, joka Lilyn kannattaisi pitää mielessään. Yllättäen Lily kävi kampeamaan itsensä ylös, ottaen tukea kenraalista kuin tuo olisi ollut joku kaide jonka avulla kavuta itsensä jaloilleen.
"Mutt--" Pidemmälle Lily ei ehättänyt, kun juuri ylös jaloilleen oli päässyt ja oli lähellä saman tien vajota takaisin maahan. Reaktiomaisesti kävi prinsessa ottamaan tukea Yliparantajasta, nojautuen lähemmäksi punapäistä naista. Kiroten Lily sai kuin saikin pidettyä itsensä pystyssä, mutta ei käynyt irrottamaan otettaan toisesta naisesta, tajuamatta edes itse kunnolla kenestä tukea piti.
"Mutta koska... Ja missä?" Lily päätti kysymyksensä katseen kohotessa Shyvanan puoleen siniverisen tiedustellessa milloin tapaaminen tulisi olemaan ja missä.
"Mik--... Kuka se oli...?" Siniverinen kävi kysymään heti perään "S-selvästi tunsit sen jätin!"


// No niinpä. Jaakko on oikeesti se sairauden syy, sen takia Aranin isä kuoli ku otti Jaakon hoviin. It's all so clear now. Darilta ei kysytä. Dari ei halua viskiä eikä bondagea, varsinkaan Delin kanssa, kiitos. Hades hiljaa, tytöt pelaa nyt roolipelejä. Turpa kii ja hakkaa smitees //

[Crimson]

Noel olisi halunnut vastustaa ja pitää Lilyn yhä rauhoittumassa ja keräämässä voimiaan sylissään, mutta tyytyikin vain avittamaan siniveristä pääsemään pystyyn. Kenraali oli silti yhä valmis avittamaan, tai tarttumaan prinsessasta kiinni, mikäli tuo meinasi horjahtaa omilta jaloiltaan takaisin alas, niin nuutuneelta kuin paladiinin olo sillä hetkellä tuntuikin. Liekehtivätukkainen nainen sen sijaan seurasi Lilyn kampeamista vieressä, tekemättä elettäkään auttaakseen nuorempaa naista. Olihan se ihailtavaa, että juuri kuoleman kynnyksellä vieraillut prinsessa jaksoi tällaiseen suoritukseen, eikä Shyvana voinutkaan kuin virnuilla hieman siniverisen osoittaessa tahdonlujuuttaan muulle kaksikolle.
Yllättäen Lily kävi kuitenkin menettämään tasapainoaan sen verran, että vaistomaisesti otti tukea ensimmäisestä, lähimmästä objektista käsiensäulottuvilla – tässä tapauksessa Shyvanasta. Eihän vanhin sitä pahakseen laittanut, vaan ojensi käsiään varta vasten eteenpäin ottaakseen Lilyn vastaan, hintelän naisen joutuessa siirtämään toista jalkaansa vain hieman taakse saadakseen tasapainonsa pidettyä.

Äidillisen lempeä hymy säilyä naaraskäärmeen kasvoilla, kenraalin noustessa myös polvistumiseltaan ylös, lähes valmiina poimimaan Lilyn takaisin tuon katalanovelalta vaikuttavan vanhimman kynsistä. Kenraali kuitenkin hillitsi itseään, halutessaan säilyttää kunnioituksen tuota olentoa kohtaan, ollessaan nähnyt kuinka sievästi Shyvana oli lähettänyt aikaisemman sarvipään tiehensä. Arvata vain saattoi, että noilla kahdella todellakin oli jo jotain menneisyyttä keskenään jaettavana…
Noel ei kuitenkaan ottanut taaskaan sanoakseen mitään, Lilyn selvästi puhutellessa vain toista punapäätä, joka lähes syleili lyhyempää siniveristä, joka häntä vasten oli nojautunut.
”Heti kun on sen aika”, Tuulenkantaja hymisi, ”Heti kun sinä olet siihen valmis. Ehkä jo huomenna, viikkojen tai kuukausien päästä? Tulen heti luoksesi, kun tapaaminen sinulle vain sopii”, Shyvana selitti, tarkoittaen todellakin sitä, että vahtaisi sivusilmällä ihmistenhovin elämää. Lilyn elämää. Silloin kun prinsessa tunsi olevansa valmis kohtaamaan vanhimman kahdenkesken, ilmestyisi Yliparantaja tuolle uudestaan.

”Mutta kukako se sarvipäinen oli?”, Shyvana naurahti yllättäen lempeiden sanojensa jälkeen, nostaen toista kättä siistimään Lilyn hiuksia parempaan kuosiin, ”Hän oli yksi kumppanini tuttavista, ehkä siksi hän ei halunnut sen koommin yrittää uhmata minua. Atrevaux on yks haltiakuninkaan eliittikenraaleista, pätevä maagi, mutta yksi pässinpää muiden joukossa. Sietäisitte varoa sitä faunia, jos uudelleen koskaan törmäätte”, Shyvana selitti, muistellessaan miten Marduk oli aikaisemmin nostanut jättiläisfaunin vasten seinää, kun tuo oli kaikessa täpinöissään lähtenyt itse vanhinta naarasta uhmaamaan.


//Niinpä. Jaakolle ei enää ES, tai muuten koko hovi kaatuu yhen pässinpään takia. Mä voin tarjota Darille vähän kivempaa bon---- NYT. Ei mulle enempää viskiä nyt. Darin voisin kyllä ottaa 8> JA INDEED! Hades takasin smiteen, vois täältä, homopornon valtakunnasta//