Maaginen miekka teki tehtävänsä, kuten tavallista, saaden viimein Kalman lannistumaan uikuttaen punaiseksi värjäytyvään hankeen. Piskiä kohti hyökkääminen oli tietenkin nostattanut hengitystä nopeammaksi, vaikkei Delathos varsinaisesti vielä ollut ehtinyt väsyäkään kamppailuun. Tämä kaikki oli kuin mukavaa alkulämmittelyä muuten niin kirpeässä pakkasessa – paras siis olisi vielä edessä, kuuraparran haluten epäillä ettei Kalma siitä ollut millään tapaa halukas jäämään ottamaan selvää. Tai entä jos halusikin? Rakkikoira olisi vainaa joka tapauksessa, halusipa kuinka uhkarohkeaa tahansa leikkiä viikatemiehensä seurassa.
Hetkeksi tummahipiäinen oli vain jäänyt seisomaan paikoilleen, keräämään itseään äskeisen jäljiltä, Caradhrasin sylkiessä vielä jäisiä siruja kylmien liekkien keskeltä lumihankeen. Pirulliset, matalalta kumahtelevat naurahdukset kantautuivat punasilmäisen miehen suusta, samalla kun hän uhriaan kohden lähti lipumaan kaikessa rauhassa hankeen jalkojaan upottaen. Mustaturkkinen piski vaikutti jo luovuttaneen, ollen kyllä kieltämättä haavoinensa jo sen näköinen, että tuosta harva, suurempikaan peto olisi enää kunnolla kyennyt nousemaan – mutta toisin kävi, Kalman osoittaen sitä typerää uhkarohkeuttaan taas pakkasherraa kohtaan.
Delathos päästi suustaan yllättyneen, osin jopa hätäisen hengähdyksen. Aavekoiraa ja häntä oli erottanut enää muutama hassu metri, mutta piski kävi sen näppärästi kuromaan kiinni loikatessaan ylös maasta. Eliitti virnisti, silmissä sen punertavan sävyn kiriessä entistäkin tummemmaksi ja palavaksi, Kalman saadessa otteen haltian jalasta. Eihän Del niin nopeasti hangessa kyennyt väistämään, joten ei varsinaisesti edes yrittänyt iskun tieltä syrjään sillä oletuksella, että hätäiset liikkeet olisivat saaneet kaksimetrisen järkäleen vain kaatumaan turvalleen lumeen.
Piruparta ei näyttänyt siitä huolimatta puremasta olevan moksiskaan, eivätkä ne terävät hampaat hirveästi vahinkoa saaneet haarniskoidun kokonaisuuden ja paksun nahkan läpi aikaiseksi. Silti karvakasan kohti lässähtänyt paino sai kuuraparran hakemaan tasapainopistettään takaisin sen pienen hetken, Delin ehättäessä juuri oikeaan aikaan pistämään hanttiin takaisin Kalmalle tuon taas vaihtaessa humaanisemmaksi olomuotonsa.
Kauaa sekään yhteenotto ei kuitenkaan kestänyt, Kalman siirtyessä hieman kauemmas tärisevin jaloin sanailemaan haltialle, jonka murhanhimo kasvoi kirjaimellisesti silmissä.
”HALUAT SIIS KUULLA MITEN KIROAN SINUT ALIMPAAN HELVETTIIN ENNEN KUIN NYLJEN ELÄVÄLTÄ!?”, kaksisävyiseksi kuronut ääni kirjaimellisesti huusi, kuuraparran naureskellessa korkealta Kalmalle. Ne näkyvämmät haavat, jotka kankaita olivat repineet sinisestä virka-asusta ja näkyivät niiden alta paremmin paljaallekin silmälle verta vuotavina, alkoivatkin hohtaa ensimmäisenä punaista valoa. Niiden myötä myös kasvoilta alkaen tummahipiän iho alkoi rakoilla, kirkkaan valon luodessa epäsymmetrisiä ja sattumanvaraisia rantuja hohtamaan pitkin ihoa. Samalla aavekoiran tekemät haavat paloivat umpeen, nostattaen katkeraa käryä ilmaan haisemaan.
Lumi Delathoksen jalkojen alta ja ympäriltä suli kuumien aaltojen pyyhkäistessä muutaman kerran hangen alta, kunnes kuuma vaihtui yllättäen kylmäksi, jäädyttäen kaiken ympäriltään, kuroen aina Kalman jalkoja kohden pakottamaan tuon pysymään vain paikoillaan. Jäädyttäen maahan kiinni, ennen kuin koira mitään ehti asialle tehdä. Samalla jokainen käsipuolen yllä olevista panssareista sai kuuraisen koristuksen päälleen vielä kasvattamaan sitä karua näkyä, jollainen tummahipiä sillä hetkellä oli antaessaan sen toisen puolensa kiriä selvemmin esille.
Delathos asteli raskaasti hengittäen, välistä naurahdellen lähemmäs Kalmaa. Mitä lähemmäs käsipuoli rakkikoiraa pääsi, sitä nopeammin se puuttuva käsikin alkoi haltian oikeaan olkapäähän taas muodostua, hehkuen vain silkkaa punaista energiaa kauttaaltaan. Sitä varmemmin se jää piteli uhriaan paikoillaan, antaen Delathosin päästä nyt aivan likelle lyhyempää miestä.
Aseet käytiin vetäisemään paljain käsin Kalman käsistä kerralla ja ne heitettiin jonnekin hankeen, Delin välittämättä siitä miten paljon ne lihaa mahdollisesti leikkasivat lihallisesta kädestään. Pelkkä kuuraparran läheisyys väreili magiaa, poltti tai jääsi jokaista asiaa, johon Delathos sillä hetkellä koski. Epäinhimillisempi käsi tarrasikin Kalmaa toisesta hartiasta polttavan tunteen kera, haltian kirjaimellisesti vetäistessä tummatukkaista osapuolta nyrkillä päin tuon turpavärkkiä nenänsyrjään tähdäten. Koko painollaan tummahipiä kävi paiskaamaan murahtaen Kalman allensa hankeen, sen jään joka toisen jalkojen ympärille oli noussut rätisten rikki, ollen osin jopa sulanut mielipuolen ollessa niin likellä, eikä täten sentään katkaissut aavekoiran jalkoja. Aiheutti korkeintaan haavoja, siinä missä myös Delathos, käydessään ronskimmin nyt molemmin käsin lyömään, repimään ja raastamaan Kalmaa armoa antamatta. Välittämättä lainkaan jos Kalma häntä yritti vahingoittaa takaisin, eikä kyllä järkälemäinen haltia minnekään raivonpuuskassaan toisen yltä ollut siirtymässäkään, ellei joku häntä siitä olisi erikseen repinyt tai töytäissyt kauemmas…