Eläimiä ollaan kummatkin

Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Re: Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja kiifpro » 09 Elo 2015, 11:57

Lastica nyökkäili innokkaasti. Kyllä se pystyi syömään aivan normaalia ruokaa, se piti syödä. Tai ainakaan henki ei ollut ikinä yrittänyt olla syömättä. Sitä riskiä saukko ei kuitenkaan ollut vielä valmis ottamaan, että hän kuolisi kun ei söisi.
Yhtäkkiä talon sisältä marssi toinenkin mies joka moitti Unia siitä että tuo oli noin vain kadonnut juuri kun hänellä oli vapaa päivä. Hetken aikaa tuo pauhasi ennen kuin huomasi Tican roikkumassa ilmassa. Unin isä tunki naamansa aivan lähelle saukkoa ja ihmetteli selvästi mikä henki oikein oli. Kummissaan Lastica tuhisi miehen naamaan. Olihan sillekkin tilanne aina outo, kun ei ollut ikinä nähnyt tätä ihmistä. Suuri ja ei enää niin valkea kuitenkin ilmoitti isälleen saukon olevan ruokavieras ja työnsi tuon päätä hieman kauemmas pötköstä. Henki purisi kuin tervehtiäkseen miestä. Kun ei voinut puhua noille normaalisti.

Hämillään saukko kuitenkin alkoi kuikuttamaan, kun huomasi Unin isän ottavan poikansa kiinni ja tentaten tuolta missä poika oli ollut. Un selitti asiansa ja isä päästi irti pojasta kutsuen heidät syömään. Mieheksi muuttunut aarnikotka kysyi hengeltä halusiko sekin syödä, mihin saukko vain nyökytti päätään lähtien loikkimaan Unin perään kohti ovea.
kiifpro
 

Re: Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja Mori » 09 Elo 2015, 12:15

Un nousi ylös juuri ennen ulko-ovea ja Alris vain avasi oven. He marssivat sisään haltian jälkeen. Un vilkaisi purisevaan saukkoon. "Tervetuloa kotiini." hän sanoi hymyillen ja katsoi sitten pötkö ja otti sen käsiinsä vain silittääkseen sen pötköistä selkää. Jotenkin se oli niin suloinen saukko. Alris marisi kaksikolle, että tulisvat keittiön puolelle, jonne Un suuntasi ensin päästäen kuikuttavan saukon käsistään. "Ah! Tämä tässä on sitten isäni, Alris." Un sanoi äkisti saukolle ja pörrötti isänsä lyhyitä hiuksia. Haltia kirosi jotakin, mutta levitti kasvoilleen isällisen hymyn. "Hauska tutustua, osaako tämä saukko puhua?" Alris kysyi kun mies tarttui saukon pieneen tassuun ja ravisteli sitä hellästi vain katsoakseen kuinka pötkö hötkyi ilmassa.
"Ei, ei osaa. Ethän sinä valehdullut puhumattomuudestasi?" Un kysyi ja katsoi saukkoa aivan läheltä, mutta pukkasi saukkoa vain hieman nenällään tuon omaan kuonoon. "Asetu pöydän ääreen, arvon vieras." Alris totesi hymy suussaan. "Missä Celebri on?" Un kysyi, kun hän istahti alas. "Puuhailemassa omiaan, annoin vapaata." Alris sanoi ja ojensi ensin saukolle ruuan. "Ole hyvä, syökkin kaikki." Alris sanoi ja kokeili pötkö hieman epävarmana.

Un sai pian oman lautasensa ja söi sitä kaikessa rauhassa, kun Alris istahti häntä vastapäätä.
Mori
 

Re: Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja kiifpro » 09 Elo 2015, 18:51

Lastica nyökytteli innokkaasti Unin toivottaessa saukko tervetulleeksi. Hetken aikaa se haisteli ilmaa viikset väpättäen ja katseli ympärilleen. Unin koti näytti erittäin mukavalta.
Ihmeissään saukko katseli kun suuri ja ei niin valkea enää otti sen syliinsä siliteltäväksi. Miehen kädet kulkivat pitkin otuksen selkää mikä tuntui hengestä mukavalta. Sen häntä lätki miehen reittä, koska se ei enää mahtunut tuon kädelle lepäämään. Saukko tuhisi nauttien, siitä oli pitkä aika kun sitä oli viimeksi silitetty. Joskus kauan sitten menneisyydessään eräs tyttö oli silitellyt saukkoa paljonkin. Nykyään sitä ei harrastanut juuri kukaan.
Unin isän huudellessa heitä keittiöön, saukko lähti etenemään sinne kuikuttaen. Un esitteli haltian Alrikseksi, pörröttäen isänsä hiuksia. Saukko purisi nyökytellen ymmärtäväisenä. Alris ravisti saukon tassua hellästi ja pötkö heilui ilmassa kuin löllö spagetti. Haltian kysyessä osasiko saukko puhua, henki ravisti päätään Unin vielä lisätessä ettei saukko osannut. Suuren ja melkein valkean kuitenkin varmistaessa että Tica puhui totta, tuhahti otus tuohtuneena. Tottakai se oli totta, hullujako toinen puhui? Miehen pukatessaan nenällään saukon kuonoa, Lastica puhalsi nenästään ilmaa ulos puristen vielä perään hupaisasti. Siitä oli hauskaa olla Unin kotona kyläilemässä.

Alriksen kehottaessa saukkoa asettumaan pöytään, henki leijaili pöydän viereen saaden lautasen eteensä. Alris kokeili myös silittää hieman pötkön selkää mikä sai saukon purisemaan.
Saukko katsoi lautasta hetken nuuhkien ja alkoi sitten syömään ruokaansa. Unkin sai oman lautasensa ja alkoi syömään rauhalliseen tahtiin Alriksen istuessa tuota vastapäätä. Saukko maiskutti ruokaansa nauttien, kyllä Unin isän tekemä ruoka oli paljon parempaa kuin raaka peruna.
Saatuaan kaiken syötyä saukko leijaili Alriksen luo ja tuhisi tuon hiuksiin kiitäen näin. Perään tuo vielä kuikutti hupaisasti ja istahti tapittamaan miestä tuon viereen vilkuillen välillä Uniakin. Osaisiko Alriskin silittää sitä?
kiifpro
 

Re: Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja Mori » 11 Elo 2015, 21:56

Lötkö spagetti tosiaan. Un ei voinut muuta sanoa. Söpö lötkö pötkö saukko tosiaan oli. Harmk vain ettei tuo osannut puhua ja sanoa nimeään. Toisaalta ei saukko varmaan kirjoittaakaan osannut. Un olo huono kirjoittamisessa. Hänen käsi alansakin oli hyvin haparaa ja sotkuista.
Saukko söi minkä eteensä sai. Un sai isomman annoksen, koska yksin kertaisesti hän oli iso. Hän hotkaisi ruokaansa kui aura. Aarnikotka vilkuili aina välillä vierastaan, joka loikki ilmassa Alriksen luo.

Haltija nosti päänsä vain tuntien saukon hengittävän hiuksiin ja se kutitti. Mies vähän rapsutti sinne missä oli saukko käynyt ja hymyili. Hän voisi ottaa tämän iloisesti kuikuttavan saukon vaikka omaksi kaverikseen. Tuo kuitenkin laski takamuksensa ja katseli häntä ja aina välillä Unia. Se näytti odittavan jotakin. Lisää ruokaa? Ei siltä se ei näyttänyt.
Alris nosti kätensä ja laski sen varivasti saukon pään päälle, josta liike jatkui aina aivan alas asti häntää. Liike toistui muutamaan kertaan ja lopulta haltija vain rapsutti hieman leuan alta. "Olet sinäkin oikein huvittava." haltija nairshti ja jatkoi silittelyään.

"Osaatko kirjoittaa?" Un kysyi aivan puun takaa ja katsoi saukkoa. Tietenkään tuo ei osannut kirjoittaa mustekynällä, mutta kyllähän se voisi tassuillaan tai jollakin piirtää maahan. Oliko sitten tyhmää kysyä putisevalta eläimeltä tätä? Ehkä.

//Aaaaaaaa! En kestä xD Lastica on niitän söpö lötköpötkö kuikuttava ja puriseva. Mä haluan sen xD
Mori
 

Re: Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja kiifpro » 25 Loka 2015, 20:54

Lastica katseli ja käänteli päätään Unin isän vieressä odottavasti. Se ei tiennyt tajusiko mies saukon haluavan silityksiä, mutta aina saattoi toivoa. Pienen hetken kuluttua Alris laski kätensä saukon pään päälle ja silitti tuota. Tica katsoi haltijaa viikset väpättäen. Olivat nämä kaksijalkaisetkin fiksua väkeä, minkä henki oli kyllä todennut moneen kertaan. Sitä itseään harmitti myös, kun ei voinut puhua, mutta minkäs teit.
Haparasti saukko kuitenkin muisteli pystyneen jotenkin ujuttamaan pieniä sanoja jonkun mieleen... Ellen? Mutta henki mietti hieman, toimisiko se Unille. Tuskin...

Pian, aivan kuin puskista, Un kysyi osasiko Lastica kirjoittaa. Saukko purisi pahoittelevasti ja ravisteli päätään. Ei, sitä se ei osannut. Varovasti se hypähti ilmaan leijumaan ja purisi hetken aikaa ilmassa muuttuen näkymättömäksi.
Se ei tiennyt, toimisiko tämä. Ehkä edellinen kerta oli ollut vain satumaista tuuria. Silti henki liukui Unin pään lävitse ajatellen kokoaika nimeään niin keskittyneesti kuin pystyi.

Liuttuaan miehen pään läpi, se muuttui jälleen näkyväksi ja leijaili miehen pään luo tuhisten tuon hiuksiin. Oliko saukko onnistunut yrityksessään?

//Heh, Tica on khyl aika söppänä... mut älä ryövää mun saukko parkaa!! xD Ja kyllä, rakastan tätä mahtavaa aktiivisuuttani, pahoittelut siitä..
kiifpro
 

Re: Eläimiä ollaan kummatkin

ViestiKirjoittaja Mori » 26 Loka 2015, 18:06

Saukko ei osannut kirjoittaa, kuten oli oletettavissa. Un nyökkäsi hyväksyvästi, kun saukko purisi siinä samalla loikkien ilmaan. Alris katseli saukkoa, kunnes se katosi ja sai haltian vain avaaman suunsa. "Mihin se nyt katosi?" mies murahti, ei epämiellyttävällä äänellä, mutta hämmentyneellä. Un katseli ympärillen, kunnes hänen siipensä hänen takanaan liikahtivat. Samaan aikaan miehen leijonan häntä värähti hyvin epämiellyttävällä tavalla. "Mitä nyt?" Alris kysyi katsoen poikaansa vakavasti.
Un näytti tärisevän hetkellisesti ja sitten hän pudisti päätään todella rajusti ja puristi käsillään poskensa rusinoiksi. Pian Alris näki, kuinka pojan valkeissa hiuksissa makasi saukko. Un tuijotti tyhjää ruokalautastaan hetken ja kasasi hieman ajatuksia. "Älä tee tuota koskaan enää! Lastica!" Un pyysi ja näytti vähän kalpeammalta. Hänestä oli hetki tuntunut hyvin epämukavalta ja sitten hän oli kuullut pienen ajatuksen, joka oli tuonut nimen mukanaan. Pieni puistatus kävi miehen kehossa läpi ja sen näki aivan leijonan häntään asti.

Hän kuitenkin tuhahti purisevalle saukolle ja tarttui sitä kyljistä ja nosti sen ilmaan tuoden sen eteensä ja silitteli pikkuista eläintä. "Mitä? Mitä?" Alris kysyi jo kärsimättömästi. Mitä saukko oli tehnyt? Taikuutta? Näkymättömäksi muuttumista vaiko sitten illuusioita. "Hän taisi likua pääni lävitse...." Un kasasi hyvän lauseen. Alrin näytti hetken ihmttelevän ja tuijotti saukkoa. "Liutkoi poikani pään läpi'?" pian ilmoille kaikui kova nauru, kun Alris nauroi. Ei tietenkänä sillä, että se olisi loukkaava ilmaisu saukon tapaan, mutta häntä huvitti se kuinka Un oli siihen reagoinut.
"Isä!" Un ynisi ja laski saukon varovasti pöydälle. "Hän kertoi minulle nimensä... Kai... Tai noh.. Sellaisella oudolla tavalla..." Un tuumi ja rapsutti leukaperäänsä ja vilkaisi Lasticaan. "Sinun nimesi on kai Lastica?" Un kysyi ja katsoi saukkoa hetken. Hän oli eläin, mutta ei hän saukkoja ymmärtänyt. Hän oli lähellä kotkaa ja kissaeläimiä. Kuintenkin niin kaukana niistä.

//Naaah, aktiivisuutesi on ihan riittävää :3
Mori
 

Edellinen

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron