Tuulta Aroille


Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 14465

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Touko 03, 2008 3:50

Tuulta Aroille

Lounatuuli

Kaunis, kesäinen päivä.. aurinko paistoi lähes kirkkaalta taivaalta, jossa lipui vain muutama onneton pilvenhattara. Linnut lauloivat ja ilma oli lähes kokonaan tyyni ja rauhallinen. Aroilla laidunsi kauris lauma, jotka musuttivat tyytyväisenä kirkkaan vihreää ja raikasta heinää, jossa oli vesipisaroita viimeöisen sateen jäljiltä. Kaikkialla oli rauhallista.. ei mitään vaaraa..
Sitten taivaalta kuului matala ja pitkä, murahdusta muistuttava ääni, joka kaikui pitkin arojen aukeita kukkuloita. Kauris lauma havahtui ja katseli ympärilleen, missään ei näkynyt mitään.. taivaallakaan ei näkynyt yhtäkään mitään, lintua suurempaa uhkaa.. paitsi jos osasi katsoa tarpeeksi korkealle.
Erittäin korkealla, pilvien ylöpuolella, kiemurteli iso, käärmettä muistuttava hahmo. Sen valkohopeat suomut kiiltelivät auringossa häikäisten välillä alhaalla olevia kauriita, jotka vähitellen alkoivat tajuta, että nyt oli aika juosta ja lujaa! Lauma lähti loikkien ja juosten pakenemaan kohti metsää, kun iso lohikäärme syöksähti alaspäin, avaten kitansa ja päästäen pitkän, kauas kaikuvan karjahduksen.

Tuuli heilutteli Lounatuulen pitkiä, sinisiä hiuksia, kun se syöksyi alas kohti aroja. Ei se aikonut tappaa ketään, ei tällä kertaa.. ei sillä ollut edes nälkä, joten miksi tappaa turhaan? Se vain halusi pitää hauskaa. Hetken näytti siltä että lounatuuli olisi tippunut taivaalta kuin kuollut lintu, mutta viime hetkellä se suoristi lentosuuntansa vaakasuoraan ja liisi pitkin arojen aukeita. Pitkät ruohonkorret kutittelivat sen vatsaa, kun se lenteli matalalla luoden ympärilleen suuren tuulen, joka heilutti jokaista ruohonkortta arolla.
Lounatuuli naurahti äänekkäästi, samalla kun teki kiepin ja laskeutui aroille, korkeimmalle kukkulalle laskien etutassunsa suurelle, sileäpintaiselle kivelle. Se laski päänsä alas ja otti mukavan asennon, kiertyen kippuralle ja sulki silmänsä, jääden nauttimaan auringon lämmöstä.
No, olihan se riskialtista jäädä keskelle aukeaa aluetta loikoilemaan, mutta lohikäärmeenä hänellä oli varaa ottaa riskejä.. ja mitä olisikaan elämä ilman riskejä?

//Dimmutin tänne kera Deanoicin :) //

Viesti La Touko 03, 2008 4:20

Deanoic oli viimein päässyt omaan rauhaansa ylihuolehtivaiselta veljeltään ja hän löysi itsensä aroilta. Nyt hän huomasi jo hukanneensa suunnan, josta oli tullut, mutta oli varma, että löytäisi Movyanin suden vaistoillaan sitten, kun olisi saanut itsensä kerättyä. Movyanin jatkuva huolenpito alkoi käydä hänen hermoilleen, kuin hän ei itse osaisi pitää huolta itsestään.

Deanoic oli näkevinään jotain kaukaisuudessa. Kuin siellä olisi liidellyt joku iso olento. Olkapäitään pienesti kohauttaen hän antoi asian olla ja koetti tyhjentää kivistävän päänsä turhista ajatuksista. Näin päivisin hänellä oli siihen aikaa, kun yöt menivät muodonmuutoksiin.
Hän ei edelleenkään muistanut mitä oli tehnyt viime yönä ja hänen päänsä oli täynnä vain pieniä pätkiä yön tapahtumista. Mikään ei tuntunut selvältä.

Deanoic käveli hitaasti eteenpäin, ohimoitaan hieroen ja koetti muistaa. Eivätkä yölliset tapahtumat olleet ne ainoat, jotka hänen mieltään musersivat, vaan myös hetki sitten käyty sanataisto veljen kanssa. Tämä kaikki, ajatukset ja muistot, tuntuivat vahvana tykytyksenä hänen päänsä sisällä ja Deanoic oli vähällä räjähtää. Ei tätä kestäisi enää kovin kauaa. Toisaalta, hän oli selvinnyt tästä jo vuosia. Ehkä hän saisi asiat jotenkin setvittyä ja...
Deanoicin silmät suurenivat hämmästyksestä, kun hän huomasi lohikäärmeen laskeutuvan vähän matkan päähän hänestä, eräälle kukkulalle. Hän tuumi jo kääntyvänsä ja jättävänsä tuon olennon omaan rauhaansa, mistä sitä tiesi, jos se ei tahtonut tulla häirityksi?
Uteliaisuus kuitenkin vei voiton ja Deanoic otti varovaisen askeleen kukkulan suunnalle. Yhtä askelta seurasi toinen, ja taas toinen, niin kauan, kunnes hän oli aivan tuon ihmeellisen olennon vierellä. Kuitenkaan hän ei osannut muuta kuin tuijottaa sitä ja suki hajamielisesti hiuksia korvansa taakse.
Lohikäärmeitä hän ei ollutkaan ennen nähnyt. Hän polvistui sen vierelle ja katseli sitä uskomatta silmiään. Hitaasti ja epävarmana hän vei tärisevän kätensä sen suomuille...Deanoic veti kätensä nopeasti pois. Jäljellä oli vielä sekin mahdollisuus, ettei tämä lohikäärme ollut tuttavallista sorttia, eikä ihmissudella ollut mitään mahdollisuuksia pärjätä sitä vastaan. Ehkä olisi parempi vain peruuttaa hitaasti pois sen luota...
Deanoic ei kuitenkaan saanut jalkojaan toimimaan ja jäi istumaan lohikäärmeen vierelle, nojaten kipeän päänsä polviinsa...
Avatar

Monarkki

Viestit: 14465

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Touko 03, 2008 5:52

Lounatuuli

Lounatuuli piti silmiään kiinni ja kuunteli ympäristön ääniä.. ei erottunut mitään muuta epänormaalia, kuin askeleet.. yksinäiset, askel pituudesta päätellen mies.. oliko se haltija vai ihminen? Sitä Lounatuuli ei osannut sanoa, nyt jos hän olisi pelannut turvallista peliä, hän olisi räväyttänyt silmänsä auki ja lennähtänyt taivaan tuuliin.. mutta nyt hän halusi nähdä, mitä tapahtuisi. Lounatuuli piti silmänsä kiinni ja kuunteli, kuinka askeleet pysähtyivät aivan hänen viereensä. Tämä henkilö polvistui hänen viereensä ja jäi siihen.. Lounatuuli pysyi hiljaa ja odotti että jotain tapahtuisi, mutta... ei mitään. Hetken Lounatuuli jo luuli kuvitelleensa kaiken, kunnes kuuli tämän hengityksen.. Lopulta Lounatuuli kohotti päänsä ja katsoi alas mieheen, joka istui hänen vierellään, pää polviin painettuna. Lounatuuli ei sanonut mitään, vaan laski päänsä miehen tasolle ja nuuhki tätä, puhaltaen samalla lämmintä ilmaa häneen.
Sitten Lounatuuli vetäisi päänsä pois äkkiä, pudistellen sitä hieman. Hän käänsi katseensa aroille, katsellen hiljaa sen pehmeästi kumpuilevia kukkuloita.
Kuka tämä mies oli? Miksi hän ei pelännyt? Mitä hän teki täällä? Lounatuulen päähän nousi satoja kysymyksiä, mutta hän ei lähtenyt niitä purkamaan ääneen... Lopulta hän vilkaisi takaisin mieheen, pitäen päänsä korkealla.
"Harva edes uskaltaa lähelle Lohikäärmettä, saatika pysymään näiden vierellä.. etkö pelkää vai koetteletko onneasi?" Lounatuuli kysyi lopulta, liikuttamatta kertaakaan suutaan, mutta silti hänen äänensä kuului selkeänä ja kirkkaana.
koetteletko onneasi? heh, ehkä se oli vähän liian uhkaavaa, mutta menköön. Ei Lounatuuli ajatellut satuttaa miestä, ellei tämä itse alkaisi nenille hyppimään.

Viesti La Touko 03, 2008 6:10

Deanoicin sudenvaisto kertoi, että olento hänen vierellään oli mahdollisesti liikahtanut, mutta hän ei siltikään tehnyt elettäkään noustakseen ylös. Pieni hymy nousi hänen kasvoilleen lohikäärmeen tarkkaillessa häntä ja lämmin ilma sai hänet lähes nauramaan ääneen.

Deanoic käänsi katseensa tuohon olentoon ja seurasi tuon katsetta omallaan. Toisen tapa olla liikuttamatta suutaan, mutta pystyä silti puhumaan vei hänen huomionsa hetkeksi, eikä hän osannut aluksi vastata. Kuinka tuo oli mahdollista? Toisaalta mikäpä täällä olisi mahdotontakaan?
"En usko, että se on kumpikaan noista syistä", Deanoic hymyili hitusen ja käänsi katseensa toisaalle, "Toisaalta...ehkä siinä on ripaus onnen koettelua ja typeryyttä?" Pieni hymy säilyi harvinaisen pitkään hänen kasvoillaan, vaikka muodonmuutokset veivätkin hiljalleen hänen voimiaan ja sen saattoi nähdä varsin selvästi.
"Kuka sinä olet?" Hän sitten kysyi ajattelematta kysymystään sen suuremmin.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14465

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Touko 03, 2008 6:48

Lounatuuli

Lounatuuli piti silmällä miestä, kun tämä alkoi puhumaan.. ei kumpikaan noista syistä, tai sitten ripaus molempia. No, tuo oli tarpeeksi hyvä vastaus Lounatuulelle, erittäin arvoituksellinen ja salaperäinen.. siitä voisi päätellä vaikka mitä, tai sitte ei mitään. Sitten mies kysyi, kuka Lounatuuli oli. Lohikäärme mietti pitkään ja hartaasti, mitä vastaisi, kunnes katsahti taivaalle ja hymyili pienesti.
"Toiset kutsuvat minua tuuleksi, toiset kutsuvat minua myrskyksi.. hirviö, tappaja, paholainen.. minulla on monta nimeä, mutta ainoa oikea on Lounatuuli. Minä olen Lounatuuli" Lohikäärme kertoi laskien katseensa puheensa aikana takaisin mieheen ja tutkiskeli tätä.
Hän näytti hieman voimattomalta.. olikohan hän kunnossa? Toisaalta, mitä se Lounatuulta olisi kiinnostanut, hänhän oli vain lohikäärme jonka olisi pitänyt murista ja riehua pitkin poikin Cryptiä... sellainen elämäntyyli ei sopinut Lounatuulelle, hän oli niitä sivistyneempiä.
"Mutta kerroppa..." Lounatuuli aloitti, tällä kertaa liikutellen suutaan "Kuka sinä olet ja mistä tulet?" Hän lopetti lauseensa ja laski päätään alemmaksi, kuullakseen paremmin.

Viesti La Touko 03, 2008 7:02

Lounatuuli. Harvinainen nimi, mutta varmaankin varsin kuvaava tälle lohikäärmeelle.
Deanoic suoristi jalkansa ja käänsi katseensa Lounatuuleen. Hän oli hämmästynyt siitä, ettei toinen ollut vielä repinyt häntä kappaleiksi, mutta toisaalta, kokoeroa kun vertaili niin saattoi päätellä, ettei Deanoic voinut olla lohikäärmeelle kovinkaan suuri uhka.
"Tiedätkö, minä en usko, että sinä olet tappaja tai paholainen", Deanoic naurahti, vaikka osittain pelkäsikin leikkivänsä hengellään, mutta hän ei voinut kuvitella Lounatuulta tappajaksi. Toinen ei vain vaikuttanut sellaiselta.
Tosin, Deanoic itse tiesi tappamisesta ja tappamisenpakosta hieman liikaa itsekin. Ties kuinka monta olentoa hän oli öisin tappanut tahtomattaan, mutta mikä hän oli sisäistä suttaan estämään.

Lounatuulen esittämää kysymystä Deanoic oli osannut odottaa. Hän laski katseensa paljaisiin varpaisiinsa ja pysytteli hetken hiljaa.
"Minäkö?" Hän totesi ennemmin kuin kysyi, ja olihan se aika ilmiselvää, että lohikäärme tarkoitti häntä, "Minä olen Deanoic ja...no, en ole niinkään varma siitä missä olen syntynyt, mutta kiertelen siellä täällä veljeni kanssa..." Deanoicilla ei oikeastikaan ollut varmuutta siitä, missä päin maailmaa oli syntynyt, hän tiesi vain sen, ettei tällä hetkellä varsinaisesti asunut missään. Nyt hän yöpyi veljensä kanssa majatalossa, joka tosin taisi olla varsin kaukana näistä aroista...
Avatar

Monarkki

Viestit: 14465

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Touko 03, 2008 7:15

Lounatuuli

Mies esitteli itsensä Deanoicksi.. Sellaista nimeä Lounatuuli ei koskaan ollut kuullutkaan... no, aina sitä oppi. Deanicon kertoi, ettei ollut varma siitä missä oli syntynyt, mutta kierteli veljensä kanssa. Lounatuuli hymkähti, liikkuva elämäntyyli oli juuri se mistä hän piti. Ei Lounatuuli osannut pysytellä paikoillaan, ei vaikka hänelle maksettaisi.. ei hän ollut niitä tarujen lohikäärmeitä, jotka kaappasivat prinsessan ja vartioivat tornia johon prinsessan lukitsivat tai edes niitä lohikäärmeitä, jotka keräsivät itsellensä suuria aarekammioita ja vartioivat niitä sitten.. ei, siihen Lounatuuli ei suostuisi.
"taidat olla oikeassa.." Lounatuuli aloitti, puhuen jälleen suutaan liikuttaen "En minä ole tappaja tai paholainen, se on vain ennakkoluulo, mitä miestä lohikäärmeistä saadaan.. en minä tapa huvikseni, vain säilyäkseni elossa" Lounatuuli sanoi mietittyään asiaa hetken aikaa hiljaa mielessään.

"Mutta tuskin sinäkään tappaja olet.. vai?" Lounatuuli sanoi siirtäen katseesa Deanoiciin.
Deanoic.. Deanoic.. Lounatuuli alkoi hokemaan tuota nimeään päässään, tuskin hän edes osaisi ääntää sitä oikein ääneen! Deanoic.. Olikohan Deanoicilla lempinimeä? No, eihän sitä tiennyt ellei...
"Kuule.. onko sinulla Lempinimeä?" Lounatuuli kysyi hetken mietittyään, ehkä hieman nolona.. harvoin sitä toisen lempinimeä kyseli, mutta nyt kun tuli näin oudohtava nimi vastaan, hän ei voinut olla kysymättä.

Viesti La Touko 03, 2008 7:42

"Niin minä arvelinkin", Deanoic mutisi toisen vastaukseen ja siirsi katseensa kirkkaalle taivaalle, joka suorastaan häikäisi hänen pimeyteen tottuneita silmiään.
Lounatuulen esittämä kysymys sai hänet kangistumaan hetkeksi, eikä hän saanut käännettyä katsettaan toisen suuntaan. Mitä tuohonkin nyt pystyisi vastaamaan? Pitkään mietittyään hän sanoi hiljaa; "Jos tapan, en tee sitä tahallani...Vaan pakosta", Deanoic mutisi hiljaa, eikä vieläkään suostunut kääntämään katsettaan Lounatuuleen. Ei Deanoic itseään tappajana pitänyt, mutta koittaa nyt selittää se niiden olentojen lähimmäisille, jotka hän oli tappanut. Se saattaisi olla hieman hankalampaa...

"Ääntämisongelmia?" Deanoic kysyi ja koetti unohtaa äskeisen puheenaiheen. Hän hymyili hieman ja nosti katseensa lohikäärmeeseen. "Ei ole, mutta saat vapaasti keksiä sellaisen. Otan ehdotuksia vastaan." Hampaat paljastava hymy levisi hänen kasvoilleen ja hän mietti itsekin hetken. Deanoic...mitä siitä nyt saisi muovattua? Dea, Ano, kai siitä jotain saisi irti...

"Hmm...oletko sinä 'tavallinen' lohikäärme vai pystytkö muuttumaan joksikin? Ihmiseksi tai jotain?" Deanoic kysyi sitten silkkaa uteliaisuuttaan. Uteliashan hän olikin ja jos Lounatuuli ei sitä vielä ollut huomannut, niin tulisi varsin pian huomaaman.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14465

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Touko 03, 2008 8:12

Lounatuuli

Lounatuuli hymyili pienesti kun selvästikkin jäi 'kiinni' ääntämisongelmastaan.. no, eihän siinä mitän hävettävää ollut, mutta silti se oli hieman noloa. No, Deanoicilla ei siis ollut lempinimeä, mutta vapaasti sai keksiä. Lounatuuli kohotti toisen kätensä ylös ja rapsutti leuanalustaansa mietteliäänä, sivuuttaen hetkeksi Deanoicin kysymyksen siitä, osasiko Lounatuuli muuttua joksikin.
"No, minä kutsun sinua sitten Deaniksi" Lounatuuli sanoi lopulta siirtäen katseensa takaisin Deanoiciin "ja kyllä, osaan muuttua ihmismäiseksi olennoksi, mutta.. tai no, minä näytän sinulle" Lounatuuli sanoi ja kohotti päänsä ylös.
Hän suoristi pitkän, käärmemäinen keho liikkui erittäin notkeasti, eikä hänellä ollut mitään ongelmia kontrolloida jokaista lihasta, jota piti liikuttaa suoristauduttaessa.. Sitten hän venytteli kuin kissa, vetäen selkänsä kuperalle kaarelle ja haukotteli pienesti, kohottaen sen jälkeen päänsä pystyyn ja sulki silmänsä. Tuli pieni tuulenvire ja samassa Lounatuuli alkoi kutistua ja muuttaa muotoaan, lopulta ollen valmis. Nyt Deanoicin edessä seisoi pitkä, lähes kaksimetrinen mies jolla oli hopeat sarvet päässään, iho oli täysin valkoinen, aivan kuin pienten suomujen täyttämä ja hiukset olivat silkkisen kevyet ja siniset ja liikkuivat kuin elävä tuli. Päällään hänellä oli pitkä valkoinen, koristeellinen kaapu.
"No.. ei se ihan ihminen ole, mutta melkein" Lounatuuli totesi katsellessaan kehoaan ja vilkaisi sen jälkeen Deanoiciin.
"Entäpä sinä.. et ainakaan ole haltja, mutta oletko vain tavallinen ihminen?" Lounatuuli kysyi tarkastellen Deanoicia.

Viesti La Touko 03, 2008 8:27

Deanoic oli ennenkin kuullut, että hänen nimensä oli vaikea ääntää ja kirjoittaa, joten Lounatuulen aiemmin esittämä kysymys ei loukannut häntä millään lailla.
"Dean käy hyvin", Deanoic naurahti ja hoki sitä hetken, ikään kuin 'maistellen' uutta lempinimeään ja koettaen tottua siihen. Ei siinä mitään, se oli lyhyt ja ytimekäs lempinimi ja siinä oli silti hieman jäänteitä hänen oikeasta nimestään. Eli varsin täydellinen kutsumanimi ja vieläpä lyhyt ja helposti äännettävä.

Deanoic sai muuta mietittävää, kun Lounatuuli aloitti muodonmuutoksensa. Hän ei osannut kuin tuijottaa tätä suorastaan haltioissaan, eikä osannut lopettaa tuijotustaan edes silloin, kun nyt hänen edessään seisova kaksimetrinen Lounatuuli kysyi kysyttävänsä.
"Tuo oli uskomatonta", Deanoic henkäisi ja laski viimein katseensa hieman nolostuneena. Oli hänkin yksi tohelo, kun ei osannut peittää tunteitaan vaan tuijotti vain toista varsin törkeästi.
"En ole 'tavallinen' ihminen", Deanoic mutisi ja koetti miettiä sanoilleen jotain arvoituksellista muotoa niin, ettei hänen tarvinnut suoraan kertoa olevansa ihmissusi. Vaikkakin Lounatuuli tulisi sen aika varmasti arvaamaankin.
"Sanotaanko, että minun "kykyni" tulee esiin öisin", hän mutisi hiljaa ja tuijotti nyt mieluummin maata vierellään kuin Lounatuulta, "Tai no, se mikään kyky ole, vaan kirous..." Deanoic hengähti hieman surullisena, mutta sai vedettyä kasvoilleen taas pienen hymyntapaisen, mutta jos hän olisi kohottanut katseensa, hänen silmänsä olisivat varmasti antaneet hänet ilmi. Deanoicin silmät pettivät hänet aina, niistä näkyi kaikki tunteet läpi, mikä sai hänet joskus raivostumaan ja nostatti halun puhkaista nuo kaksi ketaletta. Kuitenkin hän oli oppinut arvostamaan näköaistia sen verran, ettei ollut vielä puhkaissut silmiään...

//Saanen luvan käyttää antamaasi Deanoicin lempinimeä jatkossa? Itselleni ei todellakaan tullut minkäänlaista kutsumanimeä mieleen 8D//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14465

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Touko 03, 2008 9:17

Lounatuuli

Lounatuuli naurhati pienesti kun 'Dean' henkäisi Lounatuulen 'tempun' olleen uskomaton. No, oli se ehkä joidenkin mielestä, mutta Lounatuuli ei pitänyt sitä mitenkään erikoisena.
Sitten tuli puheeksi Deanoic. Tämä kertoi, ettei ollut tavallinen ihminen ja että hänen 'kyky' tuli esiin öisin. Siinä vaiheessa Lounatuuli jo arvasikin, mikä Deanoic oli, tämän ei edes olisi tarvinnut kyvyn olevan enemmänkin kirous. Lounatuuli aisti hänestä surun... kyllä lohikäärmeetkin aistivat tunteita, aivan kuin eläimetkin, joten hän jäi hetkeksi hissukseen miettimään, mitä sanoisi Deanoicille.
"Ihmisusi.." Lounatuuli aloitti lopulta katsellen ympärilleen "Usko pois, olisi paljon helpompaa olla ihmssusi, kuin lohikäärme. Sinä voit sentään pysyä piilossa päivisin ja öisin.. no, teet mitä teet. Minä olen aina uhattuna, olin sitten lohikäärme muodossa tai tässä.. harvoin ihmisillä on sarvia päässä" Lounatuuli sanoi osoittaen pitkällä etusormellaan sarviaan.
Hän ei päässyt pakoon ihmisiltä, nyt kun sotakin riehui niin hän oli lähestulkoon aina uhattuna, sen takia mitä oli. Mutta olihan hänellä sentään yksi paikka, missä hän oli yhtä tavallinen mitä muut.. haltijoiden kylä. Tosin siellä oli liikaa porukkaa, Lounatuuli ei viihtynyt kovinkaan vilkkailla paikoilla, kun oli tottunut elämään yksinään.. toisaalta, ei se sosiaalinen elämä pahaakaan tehnyt.

// toki, käytä pois :D eihän sitä laki kiellä :3 //
Viimeksi muokannut Aksutar päivämäärä Su Touko 04, 2008 10:46, muokattu yhteensä 1 kerran

Viesti La Touko 03, 2008 9:35

"No, olet sentään niin iso kokoinen - en nyt tarkoita tätä loukkauksena - että pystyt helposti puolustamaan itseäsi", Deanoic naurahti ja joutui myöntämään, että heillä molemmilla taruolentoina oli hyvät ja huonot puolensa. Lohikäärmeet olivat näkyviä, mutta muita olentoja suurempia, joten ne pystyivät puolustamaan itseään ja ihmissudet nyt saattoivat päästä helposti piiloon, mutteivat hallinneet sitä, mitä susi yön aikana teki, eikä Deanoic katsonut olevansa kovin puolustuskykyinen, jos vastassa oli suuri joukko ihmisiä tai muita hänen itsensä kokoisia, mutta kyllä hän aina yhden sellaisen sai hoideltua.
Toisaalta, Deanoic ei tahtonut pahaa muille, eikä tahtonut tehdä sitä joka yö, muttei voinut sitä noin vain estääkään.
"Ja minusta nuo sinun sarvesi ovat kauniit", hän totesi sen suurempia ajattelematta ja vilautti toiselle kieltään, virnuillen sen jälkeen itsekseen.

"Mikä toi mieleeni sodan...", Deanoic mutisi hiljaa ja antoi vartalonsa valahtaa maahan niin, että hän saattoi helpommin tarkkailla vuoroin taivasta vuoroin Lounatuulta, "Kannatatko sinä ihmisiä vai haltijoita? Vai oletko puolueeton?"
Sota ei ollut mukava puheenaihe, mutta Deanoic tahtoi kuitenkin tietää kumman puolella Lounatuuli oli, jottei vahingossa loukkaisi tätä tai niitä joita tämä kannatti, tai tietäisi juosta nopeasti pakoon. Vaikka tuskin se häneen kovin paljoa vaikutti, oli toinen kumman puolella tahansa. Hän kun itse oli puolueeton, niin tuskinpa toinen häntä vihaisi sen takia?
Avatar

Monarkki

Viestit: 14465

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Touko 04, 2008 10:40

Lounatuuli

Lounatuuli oli melko otettu kun Deanoic kehui hänen sarviaan, harvemmin sitä lohikäärmeenä sai kuulla kohteliaisuuksia ulkonäöstään.. tai no, sekin oli suhteellinen asia, toiset tykkäsivät toiset eivät. Ja tottahan se oli, harvemmin ihmiset lohikäärmeelle alkoivat urputtamaan, elleivät sitten isolla porukalla käyneet kimppuun, mikä taas oli jaloa kaksintaistelua vastaan.. Lounatuuli kun mieluiten harrasti kaksintaisteluja, vaikka olihan se epäreilua vastustajaa kohtaan.. paitsi jos vastustajakin oli lohikäärme.
Lounatuuli hymähti pienesti kun Deanoic vilautti kieltään ja valahti sen jälkeen maahan.. ja puheeksi tuli sota. Lounatuulta ei yhtään haitannut se, että puhuttiin sodasta! Häntä kiehtoi tämä aihe, varsinkin kun hän oli nukkunut sodan alkuvaiheet ja herännyt vasta äskettäin, kunigas Aranin määräyksestä.
"Vakituisesti olen haltijoiden leivissä, minulla ja kuningas Aranilla on sopimus.. mutta olen kai siinä mielessä puolueeton, kun en nyt pahemmin haltijoiden armeijassa liiku.. taisteluissa olen heidän puolellaan, mutta siihen se jää.. tiedäthän lohikäärmeet, meitä ei voi kesyttää lemmikeiksi" Lounatuuli selitti samalla kun käveli Deanoicin vierelle ja istui maahan lootusasentoon.
"Entäpä itse? Haltijat vai ihmiset? vai sitten puolueeton?" Lounatuuli kysyi, kääntäen katseensa Deanoiciin ja antoi tuulen leikitellä pitkillä hiuksillaan.

Viesti Su Touko 04, 2008 11:12

Deanoic ei liiemmin sodasta pitänyt, etenkin kun hänellä oli jotain mitä menettää tai jolla häntä saattoi helposti kiristää tekemään mitä vain. Movyan tuskin näki asiaa siltä kannalta.
"Sopimus ihan kuninkaan kanssa?" Deanoic toisti hiljaa ja kunnioittavasti. Kuninkaan kanssa laadittu sopimus oli varmasti hienoa. Tai niin hän sen ainakin ajatteli, itse kun ei ollut edes tavannut yhtäkään soturia, saatika kuningasta!
Lohikäärmeiden kesyttäminen lemmikeiksi saattaisi tosiaan ilmetä varsin vaikeaksi ja olihan se väärin edes koettaa sitä. Ihmissuden sen sijaan saisi varsin nätisti lemmikiksi, eikä Deanoic edes tahtonut ajatella tapahtumaa, jos joku etsisi hänet käsiinsä kesyttämisaikeissa. Ajatuksilleen päätään pudistellen hän käänsi katseensa taivaalta viereensä istuneeseen Lounatuuleen.
"En tiedä hyödyttäisikö minun olla kummankaan puolella", hän mutisi ja naurahti hieman, "Puolueeton, samoin veljenikin. Koetan vain pysyä kaukana sodasta..." Dean oli huomannut, että paras tapa välttyä onnettomuuksilta oli pysyä kaukana sodasta. Ja toisaalta hän itse osasi puhua sodasta hymyssä suin niin kauan, kunnes sota alkaisi jotenkin vaikuttaa ihmissusiin. Jos jompikumpi osapuoli erehtyisi väheksymään tai halveksimaan ihmissusia, saisi tämä ainakin Deanoicin vastaansa.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14465

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Touko 04, 2008 11:29

Lounatuuli

Kyllä, sopimus ihan kuninkaan kanssa.. tosin Lounatuuli ei sitä nyt pahemmin hehkuttanut, hän kun koki itsensä joskus liiankin lemmikkimäiseksi. Jos lohikäärme herran halusi, se valitsi sen itse. Lounatuuli ei vielä kehenkään ollut tykästynyt niin paljoa, että haluaisi tästä herransa, mutta yksi haltija poika oli jo saanut Lounatuulen mielenkiinnon kohoamaan.
Deanoic kertoi olevansa puolueeton, kuten veljensäkkin. Ihan hyvä ratkaisu, näin Lounatuulen mielestä.. ainakin niin kauan, kunnes sota yltäisi niinkin pitkälle...
"Vai niin... no, toivottavasti sota ei käänny puolueettomien niskoille.. tosin pian tulee aika, jolloin molemmat osapuolet värväävät puolueettomia kilpaa... joskus jopa ihmettelen, miksi ihmeessä täällä on sota" Lounatuuli sanoi lopulta, katsellen ylös taivaalle.
Pilvet lipuivat hiljaa yläpuolella ja kaikkialla oli tyynen rauhallista. Muutama lintu lensi heidän yläpuolellaan, kadoten pian näkyvistä. Lounatuuli nousi seisomaan, katsoen yhä taivaalle. Tuuli heilutti hänen hiuksiaan, samalla kun hän sulki silmänsä ja alkoi muuttaa muotoaan takaisin lohikäärmeeksi, varoen siinä samalla murskaamasta Deanoicia hengiltä. Kun muodonmuutos oli valmis, Lounatuuli jäi seisomaan Deanoicin viereen, laskien taas päänsä tämän lähelle.
"Kerroppa, oletko koskaan lentänyt taivaan halki niin, että tuuli kutittaa kasvoja ja saa olosi kevyeksi ja vapautuneeksi?" Lounatuuli kysyi hymyillen viekkaasti ja jatkoi: "Jos et, hyppää kyytiin".
Seuraava

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö