Tuulta Aroille

Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Miwra » 04 Touko 2008, 11:53

"No, jos asiat kääntyvät niin olen aika varma siitä, että värväydyn rahaa vastaan kummalle puolelle tahansa", Deanoic mutisi ja vaikka hänen vaatetuksestaan olisi saattanut päätellä, että hänellä oli paljon rahaa käytössään, hän todellisuudessa eli veljensä rahoilla, joita niitäkin oli vain rajallinen määrä, joka tätä nykyä tuskin riitti lihanhimoisen ihmissuden ja tämän veljen ruokkimiseen.
"Kaikki olisi paremmin, jos haltijat ja ihmiset vain kykenisivät sopimaan asiansa keskustelemalla", Deanoic tuumi, vaikka tiesikin, ettei tästä puhumalla selvittäisi, sota oli jo syttynyt, eikä sitä noin vain saisi lopetettua.

Hän seurasi toisen muodonmuutosta takaisin lohikäärmeeksi ja virnisteli tälle, tuntien jälleen olonsa varsin pieneksi ja voimattomaksi suuren lohikäärmeen vierellä.
"Oletko tosissasi?" Deanoic naurahti ja tuijotti toista hetken kulmiaan kohottaen. Hän päästi suustaan haukahtavan naurahduksen ja kipusi hieman vaivalloisesti Lounatuulen selkään. Toisaalta, ihmiseltä se olisi saattanut viedä enemmän voimia, mutta Deanoic ihmissutena oli sen verran ketterä, että pääsi suhteellisen nopeasti ylös ja koetti olla satuttamatta toista.
"Saat kuulla kunniasi jos kovin vauhkoonnut", hän uhosi virnistellen.
Miwra
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Touko 2008, 13:45

Lounatuuli

Lounatuuli hymyili itsekseen kun Deanoic kapusi hänen selkäänsä. Se kävi suhteellisen nopeasti, vaikka eihän tässä mikään kiie ollut.
Ai miksi? Miksi Lounatuuli päätti antaa Deanoicille ilmaisen lennon Cryptin yllä? Ei syytä, ei niin minkään laista! Hän halusi lentää, mutta ei yksin, yksin lentäminen oli tylsää paitsi myrskyisällä säällä. Lounatuuli naurahti kuullessaan Deanoicin uhoamiset, eihän hän nyt aikonut toista taivaalta pudottaa, ei ainakaan tarkoituksella.. ja Lounatuuli lensi nopeampaa mitä kappaleet tippuivat, joten jos Deanoic nyt sattuisi tipahtamaan, Lounatuuli saisi hänet todennäköisesti kiinni ennen kuin maahan mätkähtäisi.. painottakaamme sanaa todennäköisesti.
"Älä suotta huoli, pidä vain kunnolla kiinni" Lounatuuli sanoi ja suoristi kehonsa.
Hän keräsi ympärilleen tuulen, joka nostatti rosika ilmaan, puhaltaessaan suoraa alapuolelta. Lounatuuli nosti päänsä ylös ja avasi kitansa, päästäen pitkän naurahtavan karjahduksen, samalla kun ponnisti ilmaan suuren paineaallon saattamana. Paineaalto heilutti lähistöllä olleita ruohoja niin lujaa, että nämä olivat repäytyä irti maasta..
JA sitten Lennettiin. Kaikki alapuolella muuttui pikkuhiljaa yhä pienemmäksi ja pienemmäksi, ilma tuntui hieman viileämmältä, mutta raikkaamalta. Tuuli löi vasten kasvoja ja humisi korvissa. Lounatuuli kohosi korkealle vähäisten pilvien yläpuolelle ja lähti lentämään vaakasuoraa linjaa arojen ja yllä, kierrellen ja kaarrellen ympäriinsä. Ylhäältä näkyi koko Crypt, Arot, metsä, ihmisten kylä, vuoret, veri kenttä, satama ja meren ulappa, joka tuntui jatkuvan kauas horisonttiin asti.
"Meri on yllättävän kaunis.." Lounatuuli huomautti katsellessaan auringossa välkehtivää merta.
Sitten jälleen, erittäin viekas hymy samalla kun hän vilakisi selässään istuvaa Deanoicia.
"Pidä kunnolla kiinni" Lounatuuli sanoi hymyillen ja sulki silmänsä ja lähti samantien tiputtautumaan alaspäin, ns. "vapaa pudotus". Tuuli pieksi vasten kasvoja samalla kun maa lähestyi uhkaavaa vauhtia, mutta Lounatuuli vain hymyili. Vasta viime hetkellä, noin kymmenen metriä ennen maan pintaa, Lounatuuli räväytti silmänsä auki ja suoristi lento suunnan vaakatasoon, lähtien näin kiitämään pitkin aroja jälleen. Lopulta hän hidasti vauhtia, jääden lentelemään erittäin hitaasti ja laiskan oloisesti aroje yllä, noin kaksi metriä maanpinnan yllä.
"Kerroppa tästä veljestäsi.. missä hän on nyt?" Lounatuuli kysyi lopulta, samalla kun nyppäisi etutassuillaan ruohonkorren ja pujotti sen suuhunsa, jättäen yli puolet siitä ulkopuolelle ja alkoi pyörittelemään kortta hampaidensa välissä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Miwra » 04 Touko 2008, 14:09

"No takuulla pidän!" Deanoic ehti sanoa, ennen kuin jo tarttui tiukasti kiinni Lounatuulesta, varoen kuitenkin, ettei satuttaisi tätä puristamalla liian lujaa.
Paineaallon tullessa Dean puristi silmänsä tiukasti kiinni ja koetti vakuuttaa itselleen, ettei tippuisi kyydistä. Hänen omaksi onnekseen he pääsivät molemmat ehjinä ilmaan, vaikka hän oli aluksi tuuminut muuta. Ilma todella tuntui raikkaalta, kun saavuttiin viimein turvallisemman oloiseen vaakalentoon.
Hän kurkisti varovasti alas ja saattoi nähdä nekin metsät, joissa vietti yleensä päivät ja yöt, kun menetti hermonsa Movyanin tai itsensä kanssa.

"Tämä on mahtavaa!" Deanoic sanoi ja katseli nyt maahan uskomatta silmiään. Olo oli kuin unessa. Harvoinpa ihmissusi uskoi todella olevansa näin korkealla ilmassa ja vieläpä lohikäärmeen selässä.
"Se on kaunis...", hän mutisi vastauksensa ja jäi ajatuksissaan tuijottamaan merta. Maan tasolla eläessään hän ei todellakaan ollut osannut kuvitella, että maailma olisi ylhäältä käsin näin kaunis. Tällainen näky tosiaan rauhoitti kaiken sodan keskellä.

Lounatuulen käskiessä pitämään kiinni, Dean takertui tähän kiinni entistä paremmin ja päästi suustaan suden ulvontaa muistuttavan äänen. Kuitenkin, kun he alkoivat lähestyä maata pelottavalla vauhdilla ja kun Lounatuuli ei vaikuttanut tekevän asialle mitään, Deanoic puristi silmänsä tiukasti kiinni.
Lohikäärme kuitenkin suoristi lentonsa jälleen ja hän huokaisi helpotuksesta.
"Tuo oli pe-lot-ta-vaa", hän tavutti Lounatuulelle, mutta virnisti silti tämän suomuista selkää vasten ja koetti tasata hengitystään, jota ei ollut tiedostanut pidättäneensä pudotuksen aikana.

Seuraava kysymystä hän ei ollut osannut edes odottaa ja hän kohottautui istuma-asentoon hieman hämmentyneenä.
"Eh, kaipa hän on Ihmisten kylässä tällä hetkellä. Minulla ei sinänsä ole sinne asiaa, koska tuntuu siltä kuin asukkaat aistisivat, etten ole 'tavallinen'. Miksi kysyit?" Deanoic vastasi. Movyan oli ainakin sanonut lähtevänsä kylään ja kyllähän he siellä asustelivatkin, majatalossa, mutta Dean tunsi silti olonsa vaivautuneeksi usein siellä ollessaan...
Miwra
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Touko 2008, 14:32

Lounatuuli

"aih.. en tiedä.. en tiedä miksi kysyn, uteliaisuuttani kai." Lounatuuli sanoi leijuen yhä hitaasti eteen päin.
Ehkä hän kysyi siksi, että oletti jäävänsä jälleen kerran yksin, jos Deanoicin veli tulisi ja raahaisi veljensä mukanaan ties minne.
"hmh.. eivät ihmiset aisti mitään, kuvittelevat vain olevansa kaikkien yläpuolella, vaikka loppupeleissä tutiesvat pelosta, jos jotain pitäisi tehdä" Lounatuuli huomautti, kuulostaen erittäin ilkeältä.. no, olihan hän tavallaan. Hänhän oli haltijoiden puolella, joten ihmisten solvaaminen kuului asiaan.. harmi vain ettei Lounatuuli ollut oppinut yksilöimään ihmisiä, vaan piti näitä kaikkia samanlaisina.
"puheistasi päätellen veljesi on sitten tavallinen ihminen?" Lounatuuli kysäisi, samalla kun alkoi vähän vähältä laskeutumaan kohti maanpintaa, lopulta koskettaen pehmeää heinikkoa ja pysähtyi sille samalle kummulle, josta he olivat lähteneetkin.
Lounatuuli odotti että Deanoic pääsisi pois hänen selästään turvallisesti ja sen jälkeen hän käperyi jälleen rullalle, kuin käärme. Toisaalta Lounatuulen kävi kateeksi Deanoicia.. tämä kuitenkin oli päivisin ihminen ja pystyi liikkumaan missä halusi, herättämättä sen kummempaa huomiota.. kai.. ei Lounatuulen mielestä Deanoic nyt niin kummallinen ollut, sen rinnalla mitä kaikkeia hän oli jo nähnyt.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Miwra » 04 Touko 2008, 14:56

"Movyan on erilainen", Deanoic totesi toisen kertoessa mielipiteensä ihmisistä. Hän ei itse tiennyt mitä ajatella, koska ainoa ihminen, jonka hän tunsi ja jolle hän oli puhunut oli hänen veljensä. Lounatuuli kyllä saattoi olla oikeassa, mikä tarkoitti sitä, että Dean oli pelännyt turhaan paljastumistaan.
"Hän on ihminen, mutta ei hän ainakaan ole sellainen kuin kuvailit", Deanoic sanoi ja hymyili pienesti jatkaessaan; "Hän huolehtii minusta..." Tämä seikka oli totta ja hän tunsi olevans niin paljon velkaa veljelleen, joka oli pitänyt hänestä huolta jo monia vuosia.

Deanoic siirsi molemmat jalkansa samalle puolelle ja laski Lounatuulen selältä alas.
"Uhh...", hän inahti, kun laskeutui maahan. Tosin ei siinä mitään, maa oli kuitenkin suhteellisen pehmeä.
Hän katsoi, kun Lounatuuli käpertyi jälleen kerälle ja päätään kallistaen hän kysyi: "Oletko kunnossa?"
Dean siirtyi niin, että saattoi nojata toisen selkään ja pälyili taivaalle, koettaen keksiä aiheen, josta seuraavaksi voisi puhua. Tietysti, olihan yksi asia, joka häntä oli jo hetken ajan askarruttanut;
"Onko sinulla perhettä?"
Miwra
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Touko 2008, 15:37

Lounatuuli

Lounatuuli katseli hetken aikaa eteensä, kunnes vilkaisi alas Deanoiciin ja pudisti päätään.
"Ei, minulla ei ole perhettä. Ei äitiä eikä isää, ei edes sisaruksia. Tai, saattaa minulla äiti ja isä jossain olla, ehkä tuhansia sisaruksiakin, mutta me lohikäärmeet emme ole niin perhe keskeisiä otuksia.. erakkoja enemmänkin" Lounatuuli selitti.
Ei hän tiennyt oliko hänellä sisaruksia eikä hän oikeastaan välittänytkään.. oli jos oli, entä sitten? Voisihan hän tietenkin tehdä heihin tuttavuutta, mutta Lounatuuli ei nähnyt siinä mitään järkeä... varsinkin kun lohikäärmeet nyt sattuivat olemaan hieman itsekkäitä otuksia, niin Lounatuulen ei tehnyt yhtään mieli hankkia lähelleen ketään turhan itsekästä kylkiäiseksi.
"en minä oikeastaan perhettä kaipaakkaan.. ystävät ovat paljon parempaa seuraa" Lounatuuli sanoi lopulta laskien päänsä alas ruohikkoon.
"Mutta sinä näköjään olet iloinen veljestäsi ja niin pitääkin" Lounatuuli lisäsi sulkien silmänsä ja nautti jälleen auringon lämmöstä.
Tosin Lounatuulen aistit pysyivät valppaana.. ja nyt oli jotain vialla. Lintujen äänet olivat kaikonneet kokonaan...
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Miwra » 04 Touko 2008, 15:49

"En tullutkaan ajatelleeksi tuota", Deanoic mutisi kulmiaan kurtistellen Lounatuulen mainittua, että lohikäärmeet olivat ennemminkin erakkoja. Hänen oli vaikea kuvitella tilannetta, kun hänellä oli ollut rakastava ja huolehtiva veli jo pitkään, eikä hän voinut enää edes kuvitella hetkeä, jolloin hänellä ei olisi Movyania huolehtimassa.
"Minä taasen en olisi tässä ilman Movyania", hän sanoi toisen todetessa, että hän oli näemmä onnellinen veljestään. Sitä hän todellakin oli! Onnellinen ja kiitollinen. Kuinka hän olisi selvinnyt yhdestäkään muodonmuutoksen jälkeisestä päivästä ilman veljeään. Ja kuitenkin hän oli juuri haastanut riitaa tämän kanssa. Nyt kun asiaa ajatteli, hän alkoi todellakin katua sitä, että oli huutanut veljelleen ja väittänyt tätä ylihuolehtivaiseksi. Toivottavasti tämä hyväksyisi hänen anteeksipyyntönsä, kunhan hän seuraavan kerran tätä näkisi.

Dean ei edes ehtinyt ajatuksiltaan tiedostaa lintujen hiljenneen...
Miwra
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Touko 2008, 16:27

Lounatuuli

Lounatuuli tuhahti pienesti kuullessaan Deanoicin veljen nimen.. yhtä vaikeasti lausuttava, ainakin hänen mielestä, mitä veljensäkkin nimi. Ehkä Lounatuulen pitäisi opetella ääntämään paremmin, hän kun ei pahemmin edes puhunutkaan.. eihän lohikäärmeiden edes odotettu puhuvan, mutta Lounatuuli oli nyt poikkeus.
"Veljesi taitaa todella pitää sinusta huolta" Lounatuuli totesi hetken hiljaisuuden jälkeen, pitäen yhä silmiään kiinni.
Tosin pian lauseensa jälkeen Lounatuuli avasi silmänsä ja kohotti päänsä, kuullessaan kauempaa hevosen askelia. Lounatuuli vilkaisi ympärilleen ja näki kauempana joukon miehiä ratsailla, jotka tuskin olivat mitään tärkeää tekemässä, sillä noista miehistä lähti melko äänekäs nauru ja puhe... ei ainakaan yllätys hyökkäys onnistunut noilta. Asusteista päätellen he olivat ihmisiä ja jos tarkkaan katsoi niin yhdelläkään miehellä ei näkynyt suippoja korvia.
Lounatuuli veti päänsä alemmaksi, sulki silmänsä ja teki muodonmuutoksen, tällä kertaa erittäin nopeassa ajassa. Ai miksi muodonmuutos? Lounatuuli ei halunnut tulla nähdyksi ja se nyt oli varma juttu, että kaksi metrinen mies pysyi paremmin piilossa, kuin valtava lohikäärme.
"Ihmiset.. ihan varmana nuo ovat juovuksissa ja tippuvat hevosen selästä minä hetkenä hyvänsä.." Lounatuuli sanoi pysytellen kyykyssä ruohikossa, katsellen kauempana riehuvia miehiä jotka ottivat ratsuillaan laukka kilpailuja pitkin aroja.
"Toivotaan etteivät ne näe meitä... tai no, eihän siitä mitään haittaakaan olisi" Lounatuuli totesi, vilkaisten Deanoiciin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Miwra » 04 Touko 2008, 16:41

Hevosten kavioiden kopse ei jäänyt Deanoiciltakaan kuulematta ja hän käänsi päätään sen verran, että näki joukkion, joka heitä lähestyi. Hän ei voinut kieltää sitä, etteikö ihmissutena omaisi paremman kuulon ja näön kuin ihminen, mutta Lounatuuli kai näki kaiken paremmin, sen verran suuri kun oli.
Deanoic ei vaihtanut asentoaan, sillä hän tuumi, että jos nuo olennot tuolla heille pahaa tahtoivat, niin kyllä hän saattaisi hyvällä tuurilla pärjätä noiden hevosille juoksukilpailussa, etenkin, jos metsään ehtisi. Siellä Dean oli parhaimmillaan. Metsä oli kuin toinen koti hänelle, hän kun vietti siellä yönsä, joten hän pystyisi eksyttämään nuo, jos vain koskaan metsään ehtisi.

Hän hoksasi vasta nyt, että Lounatuuli oli jälleen muuttunut ihmismuotoonsa.
"Ainakin äänestä päätellen olet oikeassa", Deanoic mutisi, kun nauru kantautui hänenkin korviinsa, "Mitä ne edes täällä tekevät?" Hän kohotti kulmiaan ja tarkisti varmuuden vuoksi, että hänellä oli vielä tikarinsa tallella.
"Eiköhän meistä ole niille puolustautumaan, tai no...", hän naureskeli mielikuvalle ja tokaisi sitten ääneen, "Kyllähän sinä lohikäärmeenä juopuneen joukkion ihmismiehiä voitat?" Virne kohosi hänen kasvoilleen ja hän kääntyi mielenkiinnolla seuraamaan lähestyvää joukkoa.
Miwra
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Touko 2008, 18:05

Lounatuuli

Lounatuuli hymyili, vilkaisten Deanoiciin ja nyökkäsi.
"Kyllähän nuo pieksee maan tasalle alta aikayksikön, elleivät sitten naruta... humalaista on yllättävän helppo esittää ja lohikäärmeenkin kellistää oikeilla aseilla" Lounatuuli selitti, nostaen katseensa hitaasti kohti joukkiota.
Nyt kun miehet alkoivat tulla lähemmäksi, heistä näki että he olivat selvästikkin juovuksissa.. ja sen haistoi, alkoholi haisi niin voimakkaasti että Lounatuulen teki mieli jättää kokonaan hengittämättä. Miehien puhe oli melkolailla pelkkää örinää ja takkuista soperrusta.. joskus Lounatuuli ihmetteli, miten ihmisnaiset kestivät miehiä? Nämä vain riehuivat sodassa ja kun tulivat kotiinsa, he lähtivät porukalla ryyppäämään ja rällästämään pitkin kyliä.. oikeita ritareita.
nopealla silmäyksellä Lounatuuli seitsemän miestä, mutta vain kuusi hevosta. Yhden hevosen selässä keikkui kaksi kännistä miestä, tosin toinen näistä oli vasta nuori, tuskin edes 20 vuotias.
Miehet pysähtyivät vähänmatkan päähän heistä ja alkoivat huudella ties mitä herjoja ja tappo uhkauksia.. totta kai, olihan se nyt miehekästä suurella porukalla huudella taruolennolle ja ihmiselle, ties mitä hihhuleita nämäkin olivat.
"Pitäisikö tuohon nyt vastata jotain?" Lounatuuli kysyi koittaen saada selvää osasta miesten huudoista, mutta se oli lähinnä huvittavaa kuin pelottavaa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Miwra » 04 Touko 2008, 18:22

"No, jos nuo ovat kännissä, niin tuskin ne enää tunnistavat miekkaansa puunoksasta", Dean naurahti. Alkoholin olisi hänen puolestaan saanut kieltää lailla, kun teki kaikista tuollaisia hulttioita. Toisaalta, hän ei tiennyt miten ihmisnaiset tuollaisia miehiä kestivät, kun ei itse ollut edes täysin ihminen ja Movyankin oli osoittautunut enemmän miehiin suuntautuneeksi, vaikka tuo silloin tällöin nuorien naisten perään vilkuilikin. Deanoic ei omasta suuntautumisestaan sen suuremmin puhunutkaan.
Asiasta toiseen, ihmismiesten herjat alkoivat pikku hiljaa raastaa hänen hermojaan. Hän vain tuhahteli itsekseen, eikä viitsinyt sanoa mitään. Hänen olisi tehnyt mielensä huutaa näille takaisin kaikenmoisia loukkauksia, muttei hän viitsinyt.
"En tiedä lainkaan", Deanoic totesi epävarmana ja vilkaisi pikaisesti Lounatuulta, "Mitään huudettavaa mielessä?" Hän kysäisi vielä. Jos toisella oli ehdotuksia, niin hän saattoi vaikka huutaakin, muttei itse keksinyt sellaista huudettavaa, joka ei houkuttelisi tuota kännistä joukkiota tänne taistelemaan. Toisaalta, Lounatuulihan saattoi muuttaa muotoaan heti kun tahtoi, joten sinänsä nuo miehet eivät tienneet mitä tekivät.
Miwra
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Touko 2008, 19:47

Lounatuuli

Lounatuuli hymyillen, vilkaisten nopeasti Deanoiciin ja siitä sitten miehiin. Tottakai häneltä löytyi ties mitä huudettavaa, mutta mitä jos antaisi samantien kunnon säväyksen miehille? Ei näistä olisi mitään vaaraa, kuten Dean jo sanoikin, nämä tuskin erottaisivat miekkaansa kepistä.
"Odota tässä" Lounatuuli sanoi hymyillen ja otti pari nopeaa askela kohti miehiä, samalla lähtien muuttamaan muotoaan samalla kun syöksähti kohti miehiä.
Hän sai muutoksensa täysin valmiiksi ja lennähti matalalta miesten yli, teki kiepin ja lähti syöksymään taas näitä kohti. Miehet olivan kauniisti sanottuna paskat housussa, täysin pihalla siitä mitä juuri oli tapahtunut. Lopulta yksi heistä älysi huutaa muut liikkeelle ja nämä kannustivat hevosensa paikaltaan laukkaan, kiitäen kohti ihmisten kylää. Lounatuuli lensi näiden yllä vähän aikaa, päästäen pitkän, kumisevan karjahduksen.
Lopulta se kääntyi takaisin ja laskeutui vähän matkan päähän Deanoicista, muuttan samalla muotonsa takaisin ihmismäiseksi.
"No, päästiimpä niistäkin.. tosin nyt paranee poistua paikalta, sieltä voi kohta tulla sotilaita.." Lounatuuli sanoi suoristaessaan kaapuaan.
"Tuletko mukaan vai lähdetö? Minä menen metsään, ei minulla muutakaan paikkaa ole minne piiloutua" Hän sanoi nostaen katseensa Deanoiciin, ehkä hieman haikeana.. ei hän vielä halunnut seurastaan luopua.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Miwra » 04 Touko 2008, 19:57

Deanoic ei voinut muuta kuin nauraa seuratessaan ihmisten katoamista.
"Tuo oli kerrassaan nerokasta!" Hän huudahti Lounatuulelle ja oli vähällä nauraa itsensä halki, mutta onnistui kuitenkin pitelemään itseään sen verran, että sai naurunsa muutettua typeräksi virnistelyksi, "Eivätpä ainakaan yksin tule takaisin."
Sen sanottuaan Dean hiljeni. Tuostahan voisi nousta ties millainen kohu ja kohta he olisivat etsintäkuulutettujen listalla, joka oli sekin varmasti jo muutenkin tarpeeksi laaja ja kaiken kattava.
"Olet kyllä oikeassa", Deanoic mutisi ja nousi ylös kaapuaan pöyhien, "Hmm...En tahdo lähteä vielä ja toisaalta, minne muualle minä menisin kuin metsään? Oleilemme tällä hetkellä ihmisten majatalossa ja usko tai älä, minua ei välttämättä huvittaisi palata sinne." Virne kohosi hänen kasvoilleen. Hitaasti hän aukaisi viittaansa pitelevän soljen ja heitti viitan sitten käsivarrelleen. Viitan alla hänellä oli vaalensininen, vartalonmyötäinen paita ja tummat housut.
"Nyt jotain, jossa minä olen aika haka!" Deanoic huudahti ja ampaisi juoksuun metsänlaitaa kohti...
Miwra
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Touko 2008, 21:04

Lounatuuli

Lounatuuli vilkaisi ihmisten kylään, kun Deanoic huomautti, että he oleilivat ihmisten kylän majatalossa.. no, mikäs siinä. Sitten Dean riisui viittansa ja laski sen käsivarrelleen ja hetkeä myöhemmin, nuori mies oli ampaissut juoksuun kohti metsänlaitaa. Lounatuuli naurahti pienesti ja otti pari askelta kohti metsän reunaa ja ponnisti sitten vaakasuoraan eteenpäin. Hän liikkui pitkin, ilmavin loikin kohti metsää, saavuttaen pian Deanoicin ja jäi loikkimaan tämän juoksun tahtiin. Näytti melkein siltä, että hän olisi lentänyt ilman halki.
"Juokset aika nopeasti" Lounatuuli huomautti samalla kun tuuli humisi korviin.
Metsän reuna lähestyi lähestymistään ja pian Lounatuuli hidastikin vauhtiaan ja käveli viimeiset askeleet astuessaan metsän suojiin. Metsässä oli hämärämpää mitä aroilla, kiitos paksuhkon latva kasvuston, mutta eipä tuo paljoa haitannut, sen verran valoisaa siellä silti oli.
"En edes muista milloin viimeksi olisi ollut täällä.. sinä varmaan tiedät turvallisen paikan?" Lounatuuli sanoi katsellen ympärilleen, ylös puiden latvoihin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Miwra » 04 Touko 2008, 21:33

Deanoicin ei kuitenkaan onnistunut hidastaa vauhtiaan tarpeeksi nopeaan ja hän oli jo lähellä lentää eteen ilmestyvään pusikkoon, mutta sai kuitenkin tarrattua käsillään kiinni erään puunrungosta ja jäi siihen hetkeksi.
"Uuhh...Jalkatyö ei oikein toimi vielä", hän mutisi virnuillen ja tuli Lounatuuleen vierelle katsellen hetken ympärilleen. Metsässä oli juuri sopivan pimeää hänen silmilleen, jotka olivat pimeyteen tottuneet.
"Sinulta juokseminen sen sijaan käy kuin tanssi. Onko olemassa jotain mitä et osaa?" Hän kysyi hämmentyneenä toisen osaamisista.

"En tiedä onko se järin turvallinen, mutta voi kai sitä aina kokeilla", Deanoic lähti etsimään piilopaikkaa, jossa oli usein viettänyt öitään. Se taisi itseasiassa olla jokin ihmisten ennen käyttämä piilopaikka, mutta se oli kuitenkin niin suuri ja pensaiden suojissa, että sopisi tähän tarkoitukseen hyvin.
Dean pysähtyi ja nuuhkaisi ilmaa muutaman kerran ja hypähti sitten erään sammalmättään päälle.

"Jos en väärin oleta, niin se on jossain tuolla...", hän totesi itsekseen ja hyppäsi alas, "Pidetään kiirettä, nenäni aavistelee, että ne ihmiset lähestyvät jälleen ja luulen, että tällä kertaa niitä on enemmän..." Deanoic tuumi ja jatkoi matkaansa, kunnes saapui etsimäänsä paikkaan.
"Tervetuloa", hän naurahti ja avasi piiloon johtavan oven, jota ei kuitenkaan kauempaa noin vain olisi edes havainnut...
Miwra
 

EdellinenSeuraava

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron