Kirjoittaja Aksutar » 04 Touko 2008, 13:45
Lounatuuli
Lounatuuli hymyili itsekseen kun Deanoic kapusi hänen selkäänsä. Se kävi suhteellisen nopeasti, vaikka eihän tässä mikään kiie ollut.
Ai miksi? Miksi Lounatuuli päätti antaa Deanoicille ilmaisen lennon Cryptin yllä? Ei syytä, ei niin minkään laista! Hän halusi lentää, mutta ei yksin, yksin lentäminen oli tylsää paitsi myrskyisällä säällä. Lounatuuli naurahti kuullessaan Deanoicin uhoamiset, eihän hän nyt aikonut toista taivaalta pudottaa, ei ainakaan tarkoituksella.. ja Lounatuuli lensi nopeampaa mitä kappaleet tippuivat, joten jos Deanoic nyt sattuisi tipahtamaan, Lounatuuli saisi hänet todennäköisesti kiinni ennen kuin maahan mätkähtäisi.. painottakaamme sanaa todennäköisesti.
"Älä suotta huoli, pidä vain kunnolla kiinni" Lounatuuli sanoi ja suoristi kehonsa.
Hän keräsi ympärilleen tuulen, joka nostatti rosika ilmaan, puhaltaessaan suoraa alapuolelta. Lounatuuli nosti päänsä ylös ja avasi kitansa, päästäen pitkän naurahtavan karjahduksen, samalla kun ponnisti ilmaan suuren paineaallon saattamana. Paineaalto heilutti lähistöllä olleita ruohoja niin lujaa, että nämä olivat repäytyä irti maasta..
JA sitten Lennettiin. Kaikki alapuolella muuttui pikkuhiljaa yhä pienemmäksi ja pienemmäksi, ilma tuntui hieman viileämmältä, mutta raikkaamalta. Tuuli löi vasten kasvoja ja humisi korvissa. Lounatuuli kohosi korkealle vähäisten pilvien yläpuolelle ja lähti lentämään vaakasuoraa linjaa arojen ja yllä, kierrellen ja kaarrellen ympäriinsä. Ylhäältä näkyi koko Crypt, Arot, metsä, ihmisten kylä, vuoret, veri kenttä, satama ja meren ulappa, joka tuntui jatkuvan kauas horisonttiin asti.
"Meri on yllättävän kaunis.." Lounatuuli huomautti katsellessaan auringossa välkehtivää merta.
Sitten jälleen, erittäin viekas hymy samalla kun hän vilakisi selässään istuvaa Deanoicia.
"Pidä kunnolla kiinni" Lounatuuli sanoi hymyillen ja sulki silmänsä ja lähti samantien tiputtautumaan alaspäin, ns. "vapaa pudotus". Tuuli pieksi vasten kasvoja samalla kun maa lähestyi uhkaavaa vauhtia, mutta Lounatuuli vain hymyili. Vasta viime hetkellä, noin kymmenen metriä ennen maan pintaa, Lounatuuli räväytti silmänsä auki ja suoristi lento suunnan vaakatasoon, lähtien näin kiitämään pitkin aroja jälleen. Lopulta hän hidasti vauhtia, jääden lentelemään erittäin hitaasti ja laiskan oloisesti aroje yllä, noin kaksi metriä maanpinnan yllä.
"Kerroppa tästä veljestäsi.. missä hän on nyt?" Lounatuuli kysyi lopulta, samalla kun nyppäisi etutassuillaan ruohonkorren ja pujotti sen suuhunsa, jättäen yli puolet siitä ulkopuolelle ja alkoi pyörittelemään kortta hampaidensa välissä.