Tuulta Aroille


Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Viesti Ti Touko 06, 2008 7:35

//Köh köh, siul tuli muuan kirjoitusvirhe, joka kuulostaa näin kaksimielisen ihmisen korviin varsin pervolta. Lue kirjoittamasi ensimmäinen rivi uudelleen. Siinä on kai tarkoitus lukea siirrellä, mutta siinä lukee siittellä minkä voi automaattisesti yhdistää sanaan siitellä 8DDD
Juu, öhm, tähän on parempi siunki tottua, ellet halua poistaa miut käyttäjälistasta :D En mahda pervoudelleni mitään ^^'//

Dean tunsi Lounatuulen käden poskellaan, eikä voinut estää pientä virnettä kasvoillaan. Toisen kosketus tuntui mukavalta, toisaalta, eipä Deanoicin ihoa moni ollut koskaan koskettanutkaan, koska häneen vain harva sai edes tutustua. Yleensä ne, joiden kanssa Dean suostui edes juttelemaan, olivat ihmisistä poikkeavia, koska joillekin ihmisille oli hirvittävän hankalaa hyväksyä ihmissusia.
"Se on tiedätkö, näin ihmisillä tai ainakin niiden kaltaisilla, varsin ominaista", Deanoic naurahti, toisen kommentoidessa hänen ihoaan, mutta toisaalta ei Lounatuuli välttämättä ollut tottunut pehmeään ihoon, kun tämän oma iho oli varsin...suomuista. Hän kohotti katseensa ja pälyili puiden latvojen läpi taivaalle, muttei nähnyt kuuta ainakaan sillä suikaleella, jonka puiden välistä saattoi erottaa.

Yö oli tuloillaan, samoin täysikuu, mutta Deanoic vastoin kaikkia tapojaan tunsi olonsa varsin pirteäksi. Usein hän olisi jo masentunut tässä vaiheessa ja laahustaisi eteenpäin, mutta nyt hänestä tuntui, että hän voisi kirmata ympäri metsikköä ja aroja, eikä hän väsyisi tippaakaan! Tiedä sitten mistä tämäkin pirteyden tunne johtui...
"Hassua? Mikä niin?" Deanoic kysyi ja sai taas juosta toisen kiinni, jäätyään hetkeksi pälyilemään taivasta ja miettimään.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14403

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Touko 06, 2008 8:15

//.. x'D et uskokkaan kuinka pahasti tipahdin!! ehkä ei pitäis kattoo telkkaria samalla ku kirjottaa >) No, virhe korjattu ^^' ja ei se mitään, minäkin olen HARVINAISEN pervo ja kaksimielinen persoona >8]//

Lounatuuli

Lounatuuli naurahti pienesti Deanin huomautukselle siitä, että Ihmisenkaltaisilla olennoilla se oli varsin ominaista. Se oli kyllä aika loogista, mutta silti se nyt oli pakko ääneen todeta.
"ai mikä?" Lounatuuli pohti itsekseen, katsellen taivaalle "en tiedä.. jotenkin hassua ajatella, että ihmiset ovat muka kovinta kansaa, mutta silti heillä on pehmeä iho" Lounatuuli selitti tokaisunsa, siirtäen katseensa takaisin Deaniin.
Pian he saapuivatkin aron reunoille. Arot olivat jo tyynen rauhalliset, niiden yllä puhalsi vain erittäin hento ja rauhallinen tuuli, josta ei edes lähtenyt pientäkään ääntä.. jollei hienän kahinaa laskettu. Aroilla ei näkynyt ketään, mikä oli vain hyvä.
Lounatuuli käveli takaisin sen kukkulan luokse jolla he olivat olleet ja kiipesi kiven päälle istumaan.. tai no, hypähti, ei sitä kiipeämiseksi voinut kutsua. Tässäkin tilanteessa pituudesta oli hyötyä.
"Kuu nousee tuolta päin.." Lounatuuli sanoi osoittaen vuorien taakse. Aurinko oli jo laskemassa, luoden Cryptiin kellertävän oranssin kajon. Tämäkin oli yksi niistä kellonajoista, joina lounatuuli tykkäsi olla aroilla....
"Muututko vasta keskiyöllä? vai aikaisemmin?" Lounatuuli kysäisi, pistäen samalla makuulleen kiven päälle, laittaen kädet niskantaakse tueksi.

Viesti Ti Touko 06, 2008 8:40

"Minä en ole väittänyt moista, enkä kyllä uskaltaisi ottaa kaksintaistelua sinun kanssasi", Deanoic naurahti ja vei ajatuksissaan kätensä poskelleen. Hänen ihonsa saattoi olla pehmeä, mutta sormenpäänsä sen verran karkeat, ettei pehmeys tuntunut kunnolla. Hymähtäen hän saapui Lounatuulen perässä aron reunalle.

"Tämä on kuin suoraan kauneimmista maalauksista", hän henkäisi ääneen, katsellen auringonlaskua haikeana. Nyt sitä vasta tunsikin olonsa niin pieneksi ja mitättömäksi, kun katseli auringonlaskua ja oranssiksi värjäytyvää taivasta.
Dean seurasi Lounatuulta kukkulan päälle, mutta toisen hypähtäessä kivelle, hän jäi suosiolla vain nojailemaan siihen ja tähystämään taivaalle, josko kuu pian ilmaantuisi.
"Hmmh? Yleensä aiemmin, hieman sen jälkeen kun kuu on noussut...oletan", Deanoic mutisi. Hän ei ollut niin paljoa kiinnittänyt huomiotaan siihen mihin aikaan mahdollisesti muuttui, hän kyllä tunsi sen hetkeä aiemmin vartalossaan, joka tälläkin hetkellä reagoi pienesti. Hänen kätensä tärisivät hieman, mutta se ei johtunut siitä, että hän olisi hermostunut. Aurinko oli laskemassa ja hänen ruumiinsa aisti sen. Tämä oli se aika muodonmuutoksesta, josta hän piti vähiten. Ei sillä, että hän olisi pitänyt voimia raastavasta muodonmuutoksesta ja sen mukanaan tuomasta repivästä kivusta. Sen kaiken odottaminen kuitenkin oli pahinta, kun tiesi, että pian sattuisi ja lujaa.
Deanoic vilkaisi Lounatuuleen ja sulki sitten hetkeksi silmänsä. Päänsärkykin teki tuloaan...
Avatar

Monarkki

Viestit: 14403

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Touko 06, 2008 9:52

Lounatuuli

Dean kertoi muuttuvansa hieman sen jälkeen kun kuu oli noussut.. eli ei enää kauaakaan, ehkä tunti tai pari, näin pikaiselta arviolta. Lounatuuli katseli ylös taivaalle pyöritellen ajatuksiaan hetken aikaa, kunnes hän nojautui istumaan ja huokaisi syvään.
"aika hassua.. ensin olen melkein puoli vuotta yksinäni ja sitten sinä tulit ja sen voin sanoa että sinusta on ollut todella paljon seuraa" lounatuuli sanoi pienesti naurahtaen, samalla kun hyppäsi alas kiveltä.
Hän käveli hieman kauemmaksi ja sulki jälleen silmänsä ja lähti muuttamaan ulkomuotoaan. Tuli pieni tuulenvire joka pyöri lounatuulen ympärillä, samalla kun hänen kehonsa alkoi pidentyä ja muuttaa muotoaan, lopulta paljastaen todellisen muotonsa.
Lounatuuli piti päätään korkealla ja avasi silmänsä hitaasti katsellen taivaalle, jossa alkoi jo näkyä ensimmäisiä tähtiä.
"Lohikäärmeen elämä on aika yksinäistä..." Lounatuuli sanoi liikkuen Deanoicin luokse.. kyllä, liikkui. Ei kävellyt, eikä lentänyt, eikä liioin luikerrellut.. sitä liikkumis tapaa kuvaamaan ei ole sanaa, näytti siltä kuin Lounatuuli olisi vain.. vain liikkunut! Kuin tuuli, ei lentänyt, ei leijunut vaan oli ja tuli. Viimeisimmät askeleet hän kyllä käveli, samalla kun asettui suureen ympyrään Deanoicin ympärille.
"en tiedä sinun muodonmuutoksestasi.." Lounatuuli aloitti raapien leukaansa "Mutta minun ei ole kovinkaan kivulias.. vain voimia ja aikaa vievä... kerroppa, sattuuko sinun muutoksesi?" Lounatuuli kysyi, laskien jälleen päätään alemmaksi.

Viesti Ke Touko 07, 2008 6:03

"Noh, kiva jos olen voinut olla seuraksi", Deanoic sanoi hymyillen hieman, "Minusta taas on ollut mukavaa saada seuraksi joku muukin kuin Movyan." Hän ei ollutkaan liiemmin ajatellut lohikäärmeiden elämää ja tunsi itsensä otetuksi siitä, että hänen seuransa todella näytti kelvanneen Lounatuulelle, joka sanojensa mukaan viihtyy yksinäänkin.

Deanoic pääsi taas seuraamaan toisen muodonmuutosta. Harva pystyi kai sanomaan, että oli nähnyt lohikäärmeen muodonmuutoksen niin moneen otteeseen yhden päin aikana, kuin mitä hän oli nähnyt. Kuin se ei olisi ollut tarpeeksi ihmeellistä, Lounatuulen tapa pystyä liikkumaan tuolla tavoin sai Deanin nostamaan tälle kulmiaan hämmentyneenä.
"Ja minä kun luulin jo nähneeni kaiken, mitä lohikäärmeet pystyvät tekemään", hän sanoi toiselle ja virnisti perään. Moisena taruolentona eläminen oli varmasti mahtavaa.
Deanoic ei katsonut itse olevansa taruolento, koska hänen muodonmuutoksensa tapahtui pakosta ja hän vietti päivät ihmisruumissa, ilman erilaisia korvia tai vastaavaa. Tuskin häntä kovin moni olisi ihmissudeksi tunnistanut, päiväsaikaan...

Dean istahti risti-istuntaan maahan ja kallisteli päätään hetken, koettaen saada kipeiksi osoittautuneita niskojaan venytettyä.
"Sinänsä ruumiini on jo tottunut siihen, muttei tahdo muuttua, joten...", hän sanoi hiljaa ja piti katseensa maassa, "...Kyllä se jokusen sattuu." Hänhän oli ollut ihmissusi jo lähes koko lyhyen ikänsä, mutta muodonmuutos sattui. Ei enää niin paljon kuin ihkaensimmäisinä kertoina, muttei se kuitenkaan kivutontakaan ollut.
'Jokusen sattuminen' oli ehkä väärä ilmaus, koska Dean tunsi repiytyvänsä kahtia aina muuttuessaan, mutta toisaalta, kipu kuitenkin lievittyi muutoksen jälkeen ja sutena olo oli kaiken kaikkiaan mukavaa vaihtelua, vaikkakin Deanoic vihasi sitä, ettei saanut itse päättää milloin muuttui.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14403

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Touko 07, 2008 2:56

Lounatuuli

Lounatuuli kuunteli hiljaa ja tyynenä kun Deanoic selitti muodonmuutoksestaan. Lounatuuli ei ensinnäkään ollut nähnyt yhtäkään ihmissuden muodonmuutosta, eikä täten tiennyt miltä se edes näyttäisi. Hän oli vain kuullut huhuja että muodonmuutos olisi raju ja brutaali, mutta siihen Lounatuuli ei ottanut kantaa, ennen kuin itse olisi nähnyt sellaisen.

"paljon sitä on kerennyt tapahtumaan viidessäsadassa vuodessa" Lounatuuli totesi vaihtaen aihetta, ihan vain tunnelman vuoksi.. olihan se mukavampaa jutella jostain muusta, samalla kun odotti jotain ikävää.
"Niin tosiaan.. minä olen nukkunut viimeisimmät viisisataa vuotta... vai olikohan se neljäsataa.. taisi olla neljäsataa, en ole aivan varma. Se on yllättävän hyvä tapa kuluttaa aikaa" Lounatuuli selitti, katsellen aina välillä mietteliäänä taivaalle ja välillä vilkaisten Deanoiciin. Lounatuuli hymyili itsekseen muistellessaan niitä aikoja, kun yritti alkuunsa päästä uneen. Ensiksi hän oli heräillyt viikon välein, aina jostain syystä, kunnes oli saanut ruumiintoimintonsa lähes pysähtymään, kuten kaikki horrokseen vaipuvat eläimet.. ja sitten nukuttiinkin mukavasti satoja vuosia, kunnes joku tuli ja herätti.
"Oletko koskaan tavannut haltijaa? Ne ovat melko.. kummaa porukkaa, liian virallisia, ainakin ne joihin minä olen törmännyt.. paitsi yksi" Lounatuuli selitti, vaihtaen jälleen aihetta toiseen, laskien päätään Deanoicin puoleen.

Viesti Ke Touko 07, 2008 3:11

//Kissan ryökäle makaa hiiren päällä enkä viitsi pilata sen iloa ja kertoa, että hiiri ei ole oikea, joten koetan pärjätä näppäimistöllä 8D Tosin kyllä tälläkin pärjää uskomattoman hyvin, vaikkei hiiri olekaan käytettävissä :DDD//

Deanoic nosti katseensa maasta ja hänestä tuntui kuin hänen leukansa olisi pian irronnut.
"Sinä olen nukkunut neljä sataa vuotta?" Hän tuijotti Lounatuulta hetken, ennen kuin nousi seisomaan ja osoitti toista sormellaan, "Senkin unikeko! Ja minä kun luulin, että minun aamuiset uneni olivat pitkiä!" Hän mutristi jälleen huuliaan, edes huomaamatta siitä tulleen jo tapa, sitten hän virnisti ja päätti käydä taas makaamaan maahan, kun ei keksinyt enää enempää sanottavaa.
Deanoicin kuuden tunnin aamu-unet olivat vähäiset verrattuna Lounatuulen neljän sadan vuoden nokosiin. Taas tuo oli päihittänyt hänet!

"En liiemmin ole", Dean tuumi. Hän ei ollut elämänsä aikana tavannut edes monia ihmisiä, joten haltijan tapaaminen saattaisi sinänsä olla mielenkiintoista, elleivät nämä sitten olleet niin virallisia, kuin Lounatuuli sanoi. He tuskin katsoisivat häntä hyvällä, jos saisivat tietää kuka heidän edessään seisoi, jos hän siis joskus haltijan tapaisi.
"Kuka se yksi sitten on?" Deanoic kysyi, vaikka olihan hänellä omatkin aavistuksensa asian suhteen. Eikös Lounatuuli ollut maininnut sen kuninkaan?
Oli miten oli, Deanoic pälyili nyt jo entisestään tummenevaa taivasta ja vilkaisi silloin tällöin Lounatuuleen...
Avatar

Monarkki

Viestit: 14403

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Touko 07, 2008 5:38

// aaaw :'D meidän kissa ei koskaan ollu koneen hiiren perään, joten se kanniskeli tosta mettästä sitten päästäisiä meidän pihalle >_> //

Lounatuuli

Lounatuuli naurahti kevyesti kun Deanoic nimitti hänet unikeoksi. No, ehkä Deanille neljäsataavuotta oli paljon, mutta Lounatuuli tiesi lohikäämeitä, jotka olivat nukkuneet tuhansia vuosia! Se kuulosti Lounatuulestakin jo pitkältä ajalta, jopa lohikäärmeelle.
Sitten Deanoic kysyi Lounatuulelta haltijasta.. Lounatuuli pyöritteli kuulemiaan nimiä hetken aikaa päässään, kunnes oikea nimi yhdistyi oikeisiin kasvoihin ja hän hymähti pienesti.
"Hänen nimensä oli Aaron. Erittäin omalaatuinen nuori haltija... En ole pahemmin haltijoita nähnyt, muutakuin hänet, kuningas Aranin ja tämän neuvonantajan, jonka nimeä en nyt muista... kai sekin kohta muistuu" Lounatuuli selitti, jääden hetkeksi miettimään Aranin neuvonantajan nimeä, mutta ei saanut sitä päähänsä.. ei hän kyllä sillä nimellä mitään tekisikään, joten ei hän nähnyt mitään syytä muistaakkaan sitä.

Lopulta Aurinko katosi kokonaan näkyvistä, jättäen arot ja koko Cryptin pimeyteen, jota valaisi ainoastaan tähdet ja vuorien takaa kajastava kuun valo... sekä pienesti Lounatuulen suomut. Ihmisten kylään alkoi syttyä valoja ja pian kylän ikkunoista kajasti pehmeän lämmin valo... tosin se ei pahemmin aroja valaissut, kylä kun oli sen verran kaukana.
"kuu nousee kohta..." Lounatuuli sanoi katsellessaan vuorille päin, hengittäen kohtuu viileätä ilmaa.
"Pitäisikö minun varoa sinua, kun olet muuttunut?" Lounatuuli kysyi vilkaisten Deanoiciin.. hän kyllä tiesi että ihmissudet eivät välttämättä kyenneet hallitsemaan itseään, mutta eihän sitäkään varmaksi tiennyt.. mutta se oli varma, että lounatuuli pysyttelisi kaukana Deanista, jos tämä alkaisi riehumaan.. kuten sanottu, ei Lounatuuli halunnut itseään puollustaessaan satuttaa Deania.

Viesti Ke Touko 07, 2008 6:10

//Meillähän noita "kittamaukuja" on kaksi kappaletta :D//

"Ainahan niitä poikkeuksiakin löytyy", Deanoic sanoi Lounatuulen kertoessa Aaron-nimisestä haltijasta. Hän itse ei tiennyt mitä haltijoista tai sen paremmin ihmisistäkään tulisi ajatella, kun ei ollut sodan kumpaankaan osapuoleen paremmin päässyt - tai tässä tapauksessa joutunut - tutustumaan.

Auringon kadotessa näkyvistä Deanoic silmät suurenivat hetkeksi ja hän tunsi kuinka susi hänen sisällään tahtoi jo pian päästä vapaaksi. Hän nousi istumaan ja käänsi katseensa taivaalle, jota kuu jo otti hiljalleen haltuunsa ja hän puri huultaan.
"En tiedä", hän mutisi hiljaa, "Susi ei yleensä tunnista ystäviäänkään, mutta oletan, että kun sinä olet suuri lohikäärme niin...ehkä sinä saat sitä ojenneltua sen verran, että se oppii tuntemaan sinut..." Deanoic puhui usein ihmissudesta sisällään käyttäen nimitystä 'se'. Hän ei tahtonut ajatella, että susi olisi osa häntä itseään, vaikka hän joutuikin myöntämään olevansa väärässä. Parempi siis olla ajattelematta sitä.
Movyan tapasi kuitenkin usein sanoa, että Dean oli varsin suloinen susihahmossaan. Siitä hän ei kuitenkaan tiennyt sanoa mitään.

Kuu alkoi jo nousta ja Deanoic puristi silmänsä kiinni, kun kuun säteet siirtyivät valaisemaan taivasta ja hetken pimennossa levännyttä aroa. Hän inahti hiljaa ja katsoi Lounatuulta anteeksipyytävän näköisenä, sulkien silmänsä pian uudelleen.
Hän ei tarkalleen tiennyt kuinka löysi vaatteensa aina aamuisina ehjinä siitä, missä oli muuttunut, mutta oli siitä silti kiitollinen, sillä olisi muuten joutunut paikkaamaan vaatteitaan joka yön jälkeen.
Dean irvisti ja koetti olla huutamatta ääneen. Hän kietoi vaistomaisesti kätensä ympärilleen ja laski kasvonsa alas. Raottaessaan silmiään Deanoic saattoi jo huomata kynsiensä pidenneen ja ihonsa tummenneen. Ihonsa tuntui repeytyvän, kun vartalo viimein saavutti sudenmuotonsa ja Dean ulvahti.

Lounatuulen edessä oli nyt tummat karvat omaava, hieman normaalia sutta muistuttava ihmissusi. Tuo kohotti päätään ja nähdessään edessään suuren lohikäärmeenDean perui ajatuksensa hyökätä tuon kimppuun. Sen sijaan hän kävi istuma-asennostaan makuuasentoon[En nyt tiedä onko se makuuasento varsinaisesti, mutta mahalleen silti 8D Juu, jatketaan, jatketaan. :D] ja painoi päänsä tassujensa väliin...

//Innostuin 8D//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14403

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Touko 07, 2008 10:10

// Meillä oli yks kissa, mut se annettiin naapureille kun isäpuoli tuli allergiseks D: no, kyl se kisu tuossa meidän pihoilla vielä pyörii ^^ //

Lounatuuli

Lounatuuli kuunteli hiljaa, kun Dean selitti jälleen ihmissusi puolestaan. Hän kertoi ettei susi yleensä tunnistanut edes ystäviäänkään, mutta toisaalta, Lounatuulihan oli lohikäärme.. ei lohikäärmeellä pitäisi olla mitään hätää, vaikka ihmissusi hyökkäisikin. Ainahan hän voisi lentää pois, eikä hän uskonut että ihmissusi pystyisi häntä vahingoittamaan, sen verran kestävät suomut hänellä oli.. ja.. kyllähän hän kykenisi helpostikkin yhden ihmissuden hoitelemaan pois päiviltä, mutta tällä kertaa hänellä ei ollut mitään haluja sen suhteen.

Pian kuu nousi jo taivaalle ja Deanoic puristi silmänsä kiinni. Lounatuuli nosti päänsä korkeammalle ja seuraili tilannetta näin yläkuvakulmasta, pystymättä edes räpäyttämäänkään silmiään. Dean vilkaisi Lounatuuleen anteeksipyytävästi ja sulki jälleen silmänsä.. Lounatuuli ei pysynyt aivan kärryillä, mutta ei jäänyt sen enempää miettimään, vaan seurasi Deanin kivuliaan näköistä muodonmuutosta.

Ei aikaakaan, kun Deanin keho viimein saavutti suden muodon ja Dean ulvahti. Lounatuuli jähmettyi paikoilleen, odottaen jännittyneenä mitä tapahtuisi. hän jännitti lihaksensa valmiiksi, jos hänen pitäisi ponnistaa ilmaan vauhdilla, mikäli tämä peto hyökkäisi... mutta ei.. Tumma sutta muistuttava olento pisti makuulleen ja painoi päänsä tassujensa väliin, jääden siihen röhnöttämään.
Lounatuuli nosti kulmiaan ensiksi, kunnes laski päätään alemmaksi suden eteen ja nuuhki tätä hieman... äkkiä hän tuhahti puhaltaen lämmintä ilmaa vasten sutta ja vetäisi päänsä kauemmaksi. Hitaasti hän suoristi ruumiinsa, vetäytyen Deanoicin ympäriltä pois ja jäi seisomaan tämän eteen, ollen kokoajan valmiustilassa. Hän lähti heiluttamaan päätään hitaasti sivulta toiselle, katsellen alas suteen, kunnes päästi matalahkon, krokotiilin äännähdystä muistuttavan äänenen ja peruutti pari askelta, testatakseen mitä susi tekisi.. olisiko Dean nyt aivan kuten muutkin eläimet? Lounatuuli hymähti itsekseen ajatukselle siitä, että Dean noutaisi keppiä kieli pitkällä ja häntä heiluen, kuten kaikki tavalliset koirat.. tuskin Dean nyt niin leikkisä olisi..

// ainahan sitä saa innostua : DD //

Viesti To Touko 08, 2008 6:41

Dean ei tiennyt mitä ajatella, kun huomasi edessään suuren lohikäärmeen. Toisaalta hän voisi reagoida siihen niin kuin muihinkin eläviin ja joko murista tai juosta karkuun. Ja taas toisaalta tuo olento oli iso, joten kai se oli normaalia, että sitä huomattavasti pienempi susi oli peloissaan?
Deanoic lähes vapisi, kun aisti lohikäärmeen liikkuvan ja oli vähällä kirmata kiven taa piiloon, kun yllättäen tunsi lämpimän ilman ruumiissaan. Jos Lounatuuli olisi ollut ihmismuodossaan hän olisi voinut hyökätä tämän kimppuun, mutta toisaalta hän olisi silti saattanut aistia, ettei niin kannattanut tehdä.

Dean nosti päätään ja Lounatuulen vetäydyttyä pois hänen ympäriltään, susi piiloutui kiven taakse, hypäten hetken päästä sen päälle. Hän katseli Lounatuulta pää kallellaan ja mietti parhaillaan olisiko järkevää hyökätä noin ison olennon kimppuun.
Toisen matalahko äännähdys sai Deanoicin kuitenkin ynähtämään pelosta, istahtamaan kivelle ja hän luimistelemaan korviaan, katsoen olentoa hieman peloissaan. Ehkei hän uskaltaisi hyökätä noin suuren otuksen kimppuun, oli kuinka nälkä tahansa.
Dean ei liikahtanutkaan kiven päältä, vaan istui siinä tuijottaen toista suhteellisen suurilla silmillään ja vilkaisi välillä metsän suuntaan, pohtien olisiko hänellä mahdollisuuksia ehtiä metsään, ennen kuin tuo lohikäärme suden oletuksien mukaan tappaisi hänet.
Hän päästi suustaan pienen haukahtavan äänen, muttei irrottanut katsettaan Lounatuulesta...
Avatar

Monarkki

Viestit: 14403

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Touko 08, 2008 12:13

lounatuuli

Susi luikki kiven taakse piiloon, mutta lopulta nousi sen päälle ja jäi katselemaan häntä pää kallellaan. Lounatuulesta oli toisaalta huvittavaa, että Deanoic oli nyt peloissaan.. tai no, tämä susi oli. Huomasi kyllä, että Deanoic ja susi olivat kaksi eri persoonaa, sen nyt lohikäärmekkin tajusi. Dean ulahti ja luimisteli korviaan, ku Lounatuuli oli päästänyt äännähdyksensä.. tämä tosiaan taisi pelätä? Olihan lohikäärmeet yleensäkkin pelottavia, mutta Lounatuuli ei tajunnut miksi nyt pelätä? Eihän hän tehnyt mitään uhkaavaa, ainakaan omasta mielestään.. paitsi jos hänen olemassa olonsa oli toisen mielestä uhkaavaa, niin siinä tapauksessa.

Lounatuuli huomasi kuinka susi vilkuili aina välillä metsään päin. Lounatuuli naurahti pienesti ja siirtyi kauemmaksi sudesta, jättäen tälle kunnolla tilaa juosta metsään. Mikäli susi sinne halusi, niin menköön. Ei Lounatuuli halunnut sille sydänkohtausta aiheuttaa ja metsä oli sudelle varmaan kotoisempi paikka kuin aukeat Arot... ja ainahan Lounatuuli voisi etsiä Deanoicin aamulla, tai sitten tämä etsisi hänet.. Luulisi että lohikäärmeen löytäminen olisi helppoa.
"juokse pois pikkuinen.. mene nappaamaan pari jänistä suupalaksi" Lounatuuli sanoi jälleen liikuttamatta suutaan ollenkaan.. sen sanottuaan hän jäi odottamaan, mitä susi nyt tekisi.. tämän kanssa ei varmaan paremmin kyennytkään kommunikoimaan, joten tämä taitaisi lähinnä jäädä monologiksi.

Viesti To Touko 08, 2008 2:15

Deanoic tuijotti kauemmaksi siirtyvää Lounatuulta hetken ja vilkaisi jälleen metsään. Nyt olisi hänen tilaisuutensa, eikä sutta tarvinnut kahta kertaa käskeä, kun tämä jo hölkkäsi hiljaa metsään, mutta ei ollut aikeissa jäädä sinne yksinään.

Se ihmismäinen osa, joka oli hieman alakynnessä sutta vastaan onnistui kuitenkin hieman vaikuttamaan yöllisen muotonsa tekemisiin ja hän tahtoi osoittaa Lounatuulelle, että tunsi tämän nyt ja sudenkin oli parempi oppi tämä tuntemaan.
Deanoic sai kamppailla itsensä kanssa ja tunsi olevansa sekaisin.

Susi juoksi metsään ja alkoi nuuskia ilmaa, josko löytäisi muutaman pienen eläimen, jotka saisi napattua mukaansa. Hah, siellä se pomppi, aivan lähistöllä. Tuo mitään aavistamaton jänönen, jota Deanoic ei yleensä olisi hennonnut tappaa, mutta susi sen sijaan oli nälkäinen. Niin nälkäinen, että voisi tappaa vaikka vastaantulevan ihmisen, jos tänne nyt sellainenkin ilmaantuisi.

***

Noin vartti siitä, kun Deanoic oli lähtenyt ja hän hölkkäsi metsästä mukanaan kaksi kuollutta jänistä. Eipä tuo paljoa ollut, mutta osaltaan osoittaisi Lounatuulelle, ettei hän antaisi suden edes ajatella hyökkäävänsä tämän kimppuun.
Susi laski toisen jäniksistä vähän matkan päähän, kiven juurelle ja istahti toinen suussaan Lounatuulen eteen, tiputtaen sen sitten suustaan nurmelle. Dean peruutti hieman ja tökkäsi jänistä kuonollaan lähemmäs lohikäärmettä ja päästi suustaan pienen vinkaisun, peruuttaen sitten kauemmas lohikäärmeestä. Eipä Lounatuuli sillä vatsaansa täyteen saisi, jos edes oli nälkäinen, mutta kaipa se välipalasta kävisi
Avatar

Monarkki

Viestit: 14403

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Touko 08, 2008 7:30

Lounatuuli

Sutta ei tarvinnut kahdesti käskeä, kun tämä jo lähti jolkottelemaan metsään, kadoten pian metsän siimekseen. Lounatuuli hymähti pienesti ja pisti pitkälleen ruohikkoon, kääntyen selälleen makaamaan ja jäi tuijottamaan tähtiä. Se etsiskeli taivaalta tuttuja tähtikuvioita, kuten otava... Cryptin taivaalla näkyi melko laajasti kaikkia tähtikuvioita, joitakin Lounatuuli ei edes tunnistanut. Hän nyppäsi jälleen yhden ruohonkorren maasta ja alkoi pyörittelemään sitä huuliensa välissä, pureskellen sen vartta pikku hiljaa.. ei, hän ei ollut kasvissyöjä, se oli vain kivaa pureskella jotain.
Lounatuuli päätti pysytellä aamuun asti Aroilla, odotellen josko Deanoic palaisi ja mikäli tätä ei näkyisi puoleen päivään mennessä, hän lähtisi etsimään ystäväänsä... mutta sitten Hän kuuli lähestyviä askelia.

Lounatuuli kierähti takaisin mahalleen ja kohotti päänsä ylös, nähden Deanoicin jolkottelevan takaisin päin, suussaan kaksi jänistä. Lounatuuli ei edes uskonut Deanoicin palaavan, mutta nyt tämä tuli takaisin ja tarjosi hänelle toista jänistä.
Lounatuuli katsoi alaviistoon Deanoicia, erittäin kysyvästi kun tämä tuuppasi jänistä kuonollaan ja peruutti sen jälkeen kauemmaksi. Lounatuuli nosti huulilleen pienen hymyn ja laski päänsä alemmaksi, katsoen suoraan Deanoiciin.
"kiitos" Hän sanoi hymyillen, jälleen liikuttamatta suutaan.
Sen sanottuaan hän nappasi pupun raadon hampaidensa väliin, heitti sen ilmaan ja nappasi puolivälissä (takaisin päin pudotessa) sen suuhunsa ja nielaisi sellaisenaan. Ei ison lohikäärmeen pitänyt edes pureskella sitä, sen verran pieni suupala se oli.
Nielaistuaan jänösen, Lounatuuli laski päänsä taas alas ja jäi tuijottamaan sutta hetkeksi aikaa, kunnes avasi jälleen suunsa.
"ymmärrätkö sinä puhetta?" Lounatuuli kysyi, jääden tarkkailemaan, antaisiko susi minkäänlaisia älyllisyyden merkkejä.

Viesti To Touko 08, 2008 7:53

Lounatuulen kiittäessä Deanoic siirtyi oman jäniksensä pariin. Hän laskeutui vatsalleen maahan, kasvot Lounatuuleen päin ja veti jäniksen etutassujensa väliin. Sudella oli nälkä, mutta se jaksoi syödä ateriansa herkutellen, siinä missä Lounatuuli sai syötyä jäniksen kitaansa varsin nopeasti. Toisaalta, olihan toinen suuri lohikäärme, jolle pikkuruinen jänis ei paljoa vatsan täytettä tarjonnut, mutta Deanille se kelpasi lounaasta.

Kuullessaan Lounatuulen kysymyksen Deanoic nosti päätään ja mietti miten vain voisi kertoa toiselle ymmärtävänsä. Susi itsessään ei ymmärtänyt sanaakaan, mutta koska Deanoic - joka puhetta ymmärsi - oli osa sitä, saattoi susikin ymmärtää puhetta varsin hyvin.
Hän koetti pienesti nyökäyttää päätään ja urahti samalla. Pian hän kuitenkin laski taas päänsä ruokansa puoleen.

Jäniksestä ei enää paljoa ollut jäljellä, kun Dean nousi maasta ja tassutteli varovasti Lounatuulen vierelle. Hetken hän koetti tavoittaa toisen silmiä ja käytti sitten oikeaa etutassuaan ylhäällä, koettaen tervehtiä toista elkein, kun ei sanoinkaan niin voinut tehdä. Tosin käden heilauttaminen oli huomattavasti helpompaa, kuin tassun, mutta Deanoic onnistui kuitenkin tavoitteessaan ja saattoi vain toivoa, että Lounatuuli ymmärsi suden tulkinnan sanasta 'hei'.
EdellinenSeuraava

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö